Ameriikkaan

Wichitan joukkomurha ja media

American Dissident Voices -lähetys, 19.10.2002

Tervetuloa American Dissident Voicesiin. Minä olen Kevin Alfred Strom.

Joulukuun 15. päivän aamutunteina vuonna 2000, komisario Matthew
Lynch katsoo lumiseen maahan eräällä syrjäisellä jalkapallokentällä
Wichitassa, Kansasissa. Lumi on vaaleanpunaista ja siinä on punaisia
läikkiä. Se oli verta, niiden valkoisten uhrien verta, jotka olivat joutuneet
yhden Amerikan raaimman ja julmimman rodullisen hyökkäyksen
kohteeksi, hyökkäyksen, joka tunnetaan Wichitan joukkomurhana.

Neljän valkoisen amerikkalaisen ruumiit makaavat jalkapallokentällä,
ja niitä olisi ollut viisi, ellei ihme olisi sallinut yhden uhreista, 25-vuo-
tiaan naisopettajan jota kutsumme HG:ksi, jäädä eloon kertomaan
tuon illan karmivat tapahtumat. Hän juoksi lähes alasti 17 asteen
pakkasessa mailin ennen kuin löysi apua, ja hän kieltäytyi kaikesta
sairaala-avusta (vaikka hän kärsi ampumahaavasta) ennen kuin
hänen auttajansa olivat kuulleet ja ymmärtäneet hänen tarinansa,
joka hänellä oli kerrottavana tuosta kohtalokkaasta illasta. Hän
sanoi: ”Älkää soittako vielä hätänumeroon! Haluan teidän kuulevan
tämän, jos kuolen ennen hoitoon pääsyä.” Nuori HG ei ollut ollen-
kaan varma, selviäisikö hän kertomaan tarinaansa myöhemmin,
sen jälkeen kun hänet oli kidnapattu, ryöstetty, raiskattu useaan
kertaan, pakotettu harrastamaan seksiä, ammuttu teloitustyyliin
niskaan, ja kaiken tämän lisäksi vielä ajettu autolla päälle, ja jä-
tetty kuolemaan. Kaiken tämän olivat tehneet kaksi mustaa. Tämä
25-vuotias nainen halusi kaikkien tietävän, mitä oli tapahtunut, ja
hänen kestävyytensä ja urheutensa ansiosta me tiedämme mitä
tapahtui. Emme saa koskaan unohtaa Wichitan joukkomurhaa.

Aikaisemmin tuona iltana HG oli käymässä poikaystävänsä, 26-vuo-
tiaan Jason Befortin, luona. Jason oli kemianopettaja ja valmentaja
Augustan High Schoolissa. HG tuli tuon traagisen tapahtuman aikana
tietämään, että Jason oli aikeissa kosia häntä, ja hän oli jo ostanut
vihkisormuksenkin. Mutta Jason ei koskaan saanut mahdollisuutta
kysyä: ”Tuletko vaimokseni?” tai ojentaa sormusta. Hänen pahoin-
pidelty, verinen ruumiinsa makasi Wichitan lumisella tappokentällä.

Jasonilla oli kaksi ystävää, joiden kanssa hän jakoi asunnon:
Bradley Heyka, 27, sijoitusanalyytikko Kochin sijoituspalvelusta,
ja Aaron Sandler, 29, joka oli juuri päättänyt aloittaa papiksi
opiskelun. Myöhemmin tuona iltana heidän seuraansa liittyi
Heather Muller, 25-vuotias pyhäkoulun opettaja, joka oli
Sandlerin entinen tyttöystävä, ja näiden kaikkien opiskelutoveri.
Aivan kuten Jason Befort, eivät myöskään Heyka, Sandler ja
Muller tulisi näkemään seuraavaa aamua.

Klo 23.00 aikoihin kaksi mustaa miestä tunkeutui asuntoon.
Heidät tunnistettiin Carrin veljeksiksi, Jonathaniksi ja Regi-
naldiksi. Käsiaseilla uhaten he pakottivat valkoiset uhrinsa
riisuutumaan alastomiksi, ja sitten he lukitsivat heidät makuu-
huoneen komeroon. Aluksi mustat eivät olleet kiinnostuneet
ryöstämisestä, vaikka heidän uhrinsa pyysivät ottamaan ra-
hansa ja jättämään heidät rauhaan. Sitten valkoiset nuoret
vietiin toiseen huoneeseen, yksi tai kaksi kerrallaan, rais-
kattaviksi tai seksuaalisesti alistettaviksi.

HG:n kuulustelupöytäkirjan (jota on sensuroitu rankasti),
jonka kopio oli CourtTV:n foorumilla, mukaan valkoiset
pakotettiin alistumaan raiskauksiin ja sodomiaan, ja
heidät myös pakotettiin raiskaamaan toisiaan eräänlaisten
”esitysten” kautta mustien huviksi. ”He käskivät Heatherin
ja minun tulla ulos makuuhuoneesta, ja sen jälkeen he pa-
kottivat meidät harrastamaan oraaliseksiä keskenämme”,
HG sanoo. Sitten mustat pakottivat Befortin ja Heyken
yhdyntään HG:n kanssa, ja kun he eivät halunneet suostua
tai eivät pystyneet mustien vaatimuksiin, nämä hakkasivat
molempia golfmailoilla päähän kunnes molemmat valkoiset
olivat lähes tajuttomia. Naapurit sanoivat myöhemmin, että
miesten verta, tämän brutaalin hakkauksen tulosta, ”oli
joka puolella kaksikerroksista huoneistoa”. HG:n todistus
jatkuu: ”Me harrastimme seksiä... mutta hän ei saanut erek-
tiota... joten he olivat todella vihaisia... he hakkasivat häntä
takaraivoon mailoilla ja sen jälkeen menin takaisin komeroon...
olimme varmoja siitä, että kun he olisivat valmiita, he am-
puisivat meidän kaikki. Sitten he huusivat kovasti... he olivat
vihaisia siitä, ettei hän pystynyt tekemään sitä mitä häneltä
vaadittiin... oli myös jotain puhetta erektiosta... jos hän ei saisi
erektiota, hänet ammuttaisiin... joten yritin auttaa Jasonia...”
Myöhemmin mustat raiskasivat molemmat valkoiset naiset useaan
kertaan, HG:n mukaan: ”Siinä vaiheessa kun Brad oli poissa,
minut työnnettiin vessaan missä hän raiskasi minut… hänellä oli
päällään oranssinmusta Fubu-huppari... minut revittiin lattialla...
näin hopeisen käsiaseen hänen kädessään.”

Kun Carrin veljesten seksuaaliset halut oli tyydytetty, valkoiset
vietiin yksi kerrallaan tyhjentämään pankkitilinsä automaateista.
Poistulomatkalla Reginald Carr kysyi HG:ltä, pitikö tämä mustista
miehistä. Ajatellen, että kyllä-vastaus miellyttäisi hänen kaappaa-
jaansa, hän myönsi pitävänsä. HG:n mukaan ”hän toivoi, että
olisimme voineet tavata jossain muissa olosuhteissa. Hän sanoi
että olin söpö, ja että olisimme varmasti sopineet toisillemme.”

Kun he palasivat asunnolle, Reginald Carr raiskasi HG:n uudestaan
ja pakotti hänet oraaliseksiin. Jonathan Carr raiskasi Heatherin, ja
sen jälkeen HG:n vielä kerran.

Hakkaamisen ja raiskaamisen jälkeen Carrin veljekset rupesivat
etsimään asunnosta varastettavaa. He löysivät timanttisormuksen,
ja kun he näyttivät tätä saalistaan uhreilleen, Jason onnistui sano-
maan HG:lle: ”Se oli sinulle. Aioin pyytää sinua kanssani naimisiin.”

Noin klo 02.00 mustat lastasivat uhrinsa Jasonin autoon ja veivät
viisi nuorukaista heidän elämänsä viimeiselle ajelulle, miehet olivat
alasti, kuten myös naiset vyötäröstä alaspäin.

Hetkeä myöhemmin he saapuivat syrjäiselle lumen peittämälle jalka-
pallokentälle. Mustat pakottivat uhrinsa ulos autosta ja polvilleen
lumiselle kentälle, jonka jälkeen jokaista ammuttiin yksi kerrallaan
niskaan. HG muistaa: ”Kun olin polvistumassa, ase laukesi... kuulin
Aaronin äänen... hän anoi armoa. Ase laukaistiin uudelleen.”

”Kuului vielä kolme laukausta, ja sitten tunsin kuinka luoti meni taka-
raivostani päähäni. Kaikki meni harmaaksi mutten menettänyt tajun-
taani, enkä kaatunut eteenpäin. Sitten joku potkaisi minua selkään,
kaaduin ja leikin kuollutta. En liikkunut. En halunnut heidän ampuvan
uudestaan.” Mustat, jotka luulivat kaikkien valkoisten kuolleen,
menivät autoon ja ajoivat ruumiiden päältä, myös yhä elävän HG:n
päältä.

Hän kertoi: ”Odotin kunnes en enää kuullut auton ääntä, käänsin
päätäni ja näin auton valojen menevän pois. Katsoin kaikkia. He
makasivat mahallaan. Jason makasi vieressäni, ja käänsin hänet
ympäri. Hänen päästään vuoti paljon verta, myös hänen silmistään-
kin vuoti verta.” Lopun tiedättekin, kaikki muut menehtyivät
paitsi HG, ja nyt hän todistaa oikeudessa Carrin veljeksiä vastaan.

New Nation -verkkojulkaisun uutisten mukaan Heather Mullerin
ruumiinavaus osoittaa, että hän oli neitsyt ennen raiskausta.

Luonnollisesti puolustus yrittää sekoittaa veljekset keskenään:
toisella heistä oli aikaisemmin ”afrotukka”, mutta nyt hänellä on
ns. Cornrows-tyylillä letitetyt hiukset, ja toinen, jolla oli aikaisem-
min Cornrows-hiukset, on ajanut nyt päänsä kaljuksi, ja molem-
mat käyttävät nyt silmälaseja ja siristelevät silmiään.

Muiden mustien ylimielisyys, eli niiden, jotka tietävät että Ameri-
kassa ei siedetä valkoisilta pienintäkään rodullista huolta tai etu-
sijaa, on aivan uskomatonta. Eräältä mustalta valamieheltä kysyt-
tiin mitä mieltä hän oli Carrin veljeksistä ja heidän teostaan, hän
vastasi: ”Minua inhottaa nähdä nuorten mustien miesten kokevan
tällaista.”

CourtTV:n internetfoorumilla paikallinen wichitalainen nainen kirjoitti:

”Olin läsnä alustavan kuulustelun toisena päivänä, päivä sen jälkeen
kun selvinnyt uhri kertoi hirveistä kokemuksistaan Carrin veljesten
käsissä. Välitauolla usea Carrin veljesten perheenjäsen jätti istuma-
paikkansa salin takariveistä ja siirtyi istumaan valamiesten paikalle,
missä he olivat vain parin metrin päässä syytetyistä. Kaiken maailman
naurua ja kikatusta ja irvailua seurasi, ja se oli iljettävin näky, mitä
olen koskaan oikeussaleissa nähnyt. Kun Reginald Carr näki minun
tuijottavan tuota esitystä, hän näytti minulle kieltään rivoon sävyyn,
ele, jonka olen useasti kokenut aikaisemminkin kun ajan kaupungilla
mustien miesten ohi.”

Ja veljesten silmitön murhaaminen ei edes alkanut tuona kauhujen
yönä. Muutamaa päivää aikaisemmin he ryöstivät auton valkoiselta
mieheltä, Andrew Schreiberiltä, ja ampuivat useaan kertaan Linda
Walentaa, Wichita Sinfonian sellistiä, kun tämä yritti paeta veljeksiä.
Hän halvaantui ja kärsi kolme viikkoa suuria tuskia ennen kuin kuoli.

Carrin veljesten tapaus, oikeudenkäynnit, pidätykset, kuulustelut, ja
tuon yön tapahtuma saivat erittäin vähän kansallista huomiota juuta-
laisten kontrolloimassa mediassa, aivan kuten arvelimmekin.

Vaikka tämä samainen media jaksoi jauhaa vuosia siitä, miten Tek-
sasissa valkoiset olivat raahanneet mustaa autonsa perässä kunnes
tämä musta oli kuollut, puhumattakaan Matthew Shepardin, homon,
murhasta, niin Wichitan joukkomurhaa tuskin mainitaan.

Lähestulkoon kaikki tieto tästä tapauksesta on ollut paikallista wichi-
talaista tietoa, jopa Kansas City Star -lehden lukijat ovat valittaneet
tiedon puutetta. Paikallinen lehti Ingrams kirjoittaa, että suurempi media
sielläpäin on antanut vain sisäsivujen uutisia, jättäen totta kai mainitse-
matta tekijöiden ja uhrien rodun. Tämän samaisen lehden tutkimuksen
mukaan Scruffy-koiran tappo sai enemmän palstatilaa muutama vuosi
sitten Kansas City Star -lehdessä kuin Carrin veljekset ja heidän
seitsemän uhrinsa.

Toinen, eläkkeellä olevalta poliisietsivältä tullut viesti, joka oli
postitettu (ja myöhemmin poistettu) CourtTV:n foorumilta, kertoi
tapauksesta ytimekkäästi:

”Entisenä Chicagon murhaetsivänä en ole koskaan aikaisemmin
kuullut näin julmasta tapauksesta. Tähän juttuun lukeutuu kotiin
tunkeutuminen, toistuneet raiskaukset ja seksuaaliset hyökkäykset,
aseellinen ryöstö, varkaus, hyväksikäyttö, autovarkaus, ja myös
lumiselta jalkapallokentältä löytyneiden uhrien teloitustyylinen murha.”

”Jos ei oteta huomioon internetiä ja paikallisia tiedotusvälineitä,
kansallinen media on vaiennut asiasta lähes täydellisesti. Kokeneet
murhaetsivät voivat vakuuttaa, että murhatapaus ei voi olla pahempi
kuin Wichitan joukkomurha.”

Olkaa niin ystävällisiä ja kertokaa tästä tapauksesta kansallisesti, näin
pyytävät sadat valkoiset raivostuneet ihmiset median hiljaisuudesta.
(Sen olisi pitänyt olla satojen tuhansien ihmisten pyyntö, mutta antakaa
aikaa uuden valkoisen median kasvamiselle.) Näytti liian hyvältä
ollakseen totta, kun Time-Warnerin CourtTV:n pääankkuri, Fred
Graham lupasi syyskuussa, että he lähettäisivät perusteellisen jutun
Wichitan joukkomurhan oikeudenkäynnistä. Tämä lausunto antoi
paljon toivoa valkoiselle yhteisölle, mutta tuo toivo murskattiin muu-
tamaa viikkoa myöhemmin, kun CourtTV lupaustensa vastaisesti
lähettikin vain minimaalisen lyhyen jutun oikeudenkäynneistä. Samoihin
aikoihin CourtTV:n foorumilla olevat useat aihetta koskevat keskustelut
katosivat, ja ne, jotka yrittivät lähettää uudestaan poistettua tietoa tai
protestoida sensurointia, joutuivat puhekieltoon ja heidän viestinsä
poistettiin.

Oikeudenkäyntien peittelystä ei noussut mitään julkista kohua.
Huolimatta valkoisten vastaisten joukkojen röyhkeydestä ame-
rikkalaisessa yhteiskunnassa, ihmiset eivät uskalla julkisesti
protestoida näin hirvittävän rikoksen sensuroinnista. Paineet,
jotka pakottivat CourtTV:n suunnitelmat muutokseen, eivät
olleet julkista painetta, vaan lavasteiden takana olevaa painetta,
painetta, joka on pidetty salassa meiltä. Virallinen syy siihen,
miksei oikeudenkäyntiä näytetty, oli erään rabbin lähestyvä
oikeudenkäynti, missä häntä syytettiin vaimonsa murhasta.
Tämä itsessään olisi riittänyt saamaan meidät epäluuloisiksi
juutalaisten tahojen painostuksesta, vaikka emme olisikaan
huomanneet, että CourtTV on, omien internetsivujensa mukaan,
ylpeä ”kumppani” juutalaisen B'nai Brithin Anti-Defamation
League -järjestön kanssa, jonka valkoisia vihaavat aktiivit
tunnetaan hyvin. CourtTV kirjoittaa sivuillaan, että ADL on
”yksi maamme suurimpia ihmisoikeuksien puolustaja, ja se
taistelee antisemitismin kaikkia muotoja vastaan, suojellen
demokratiaa ja kansalaisoikeuksia”.

Tarkistin ADL:n omat internetsivut, joilla he ylpeästi kertoivat,
että juuri samaan aikaan kun juttu Wichitan joukkomurhasta
olisi pitänyt olla CourtTV:ssä, kanava lähettääkin ADL:n spon-
soroiman ohjelman nimeltä ”Empowering Children in the After-
math of Hate”. Mikä mielenkiintoinen sattuma. Kun tajuaa nämä
yhteydet, ja muistaa, että raskaasti juutalaisten omistuksessa
oleva Time Warner on CourtTV:n suurin omistaja, ei olekaan
enää suuri yllätys, että kanava vetää yhtäkkiä - aivan viimeisellä
minuutilla - pois jutun Wichitan joukkomurhasta.

Juutalaisella vähemmistöllä Yhdysvalloissa on mahtava mono-
poliasema massamediassa, ja kaikki päätökset mitä he tekevät,
ovat niitä päätöksiä, jotka palvelevat parhaiten juutalaisten
tarkoitusperiä. Tämä on avain sen syyn ymmärtämiseen, miksi
CourtTV ei lähettänyt juttuansa oikeudenkäynneistä, tämä on
avain sen syyn ymmärtämiseen, miksi valkoiset ihmiset eivät
saa omistaa yhtään instituutiota tai järjestöä omalle rodulleen,
tämä on avain sen syyn ymmärtämiseen, miksi tuollaisia järjet-
tömyyksiä kuten Wichitan joukkomurha, ei luokitella viharikok-
siksi, vaikka siinä mustat valitsevat uhreikseen vain valkoisia,
jopa seitsemän kertaa, ja vaikka siinä on mukana seksuaaliri-
koksia ja mustien suorittamia valkoisten murhia, ja vaikka
samaan aikaan valkoinen, joka kiinnittää yleiselle paikalle
julisteen, jossa kerrotaan valkoisen rodun uhanalaisuudesta,
tuomitaan viharikoksesta. Näiden faktojen ja seuraamuksien
tajuaminen, se mitä juutalaisten mediakontrolli aiheuttaa, on
avain sen ymmärtämiseen, mitä Yhdysvalloille on tapahtunut.
Toivon, että jatkatte lähetyksiemme seuraamista jotta tajuaisitte
maailmanlaajuisen ongelman ja auttaisitte meitä ratkaisemaan
sen. Ilman juutalaisten mediakontrollia Amerikan tilanne ei olisi
mennyt ikinä siihen pisteeseen, että Wichitan joukkomurhan
kaltaiset tapaukset olisivat olleet mahdollisia. Jopa tämän
päivän Amerikka ilman sitä juutalaisten kontrollia, joka
muuttaa viharikokseksi luokiteltavan joukkomurhan vaietuksi
rikokseksi, valaisisi valkoista kansanosaa niin paljon, että
he korjaisivat epäkohdat.

Osoitteesta http://www.wichita-massacre.com löydätte
paljon luotettavaa tietoa tästä hirvittävästä joukkomurhasta.
Kevin Alfred Strom muistuttaa teitä, ettemme
ikinä saa unohtaa Wichitan joukkomurhaa.