Sanotaan

että vanhoissa

sananparsissa on vinha totuus. Minuun eivät kuitenkaan kaikki "totuudet" päde.
Esim. "aika kultaa muistot", ei pidä minun kohdallani paikkansa.
Eikä sananparsi "aika parantaa haavat". Kaikenlaista olen nimittäin joutunut kokemaan mitä ei pysty millään unohtamaan.

Mites teillä muilla, onko muita esimerkkejä?

14

660

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Silja

      ,,,

    • Sinisenäkin

      Kyllä, kyllä minun kohdalla toimii näin. Nuoruuden rakkauteni (20 vuotiaana rakastuin) elämäni mieheen, molemmat toisiimme, ja se oli vaikeaa aikaa, kun hänellä oli raunioina oleva avioliitto käsillä, jota minä seurustelun alkuvaiheessa en tiennyt.

      Sitten kun asia minulle selvisi, tai hän ahdistuneena ja tuskaisena sen minulle itse kertoi kun hän havahtui, että sekä hän, että minä olimme syvästi rakastuneita, hänelle tuli hätä, mitä tapahtuu, kun minulle selviää, että hän on naimisissa. Hän pelkäsi menettävänsä minut.

      Joo, niinhän siinä kävi. Sanoin, etten voi jatkaa. Sovimme, että olemme tavanomaisia kavereita (opiskelu), mutta emme tapaa henkilötasolla.

      Meni pari viikkoa. Kumpikin riutui. Hän ei pystynyt tulemaan tunneille, minä itkin yötä päivää. Sitten palaveerasimme ja hän ilmoitti, hän lopettaa tässä koulussa, emme voi kerta kaikkiaan olla samassa oppilaitoksessa. Rakkauden liekit ei sammu järjen komennosta. Hänen opiskelustaan ei tule kerta kaikkiaan mitään.
      En voinut sallia tätä että minun tähteni hänen opiskelu keskeytyy.

      Sovimme, että jatkamme entiseen tyyliin, ja kun koulu loppuu minun osaltani vuoden kulutta, ero tapahtuu luontaisesti.
      Niin loppui, mutta rakkaus ei loppunut. Hän jäi vielä vuodeksi kouluun, ja minä palasin kotipaikkakunnalleni riutumaan.

      Mulla vaan oli niin pahkeiseen tiukka seula silloin, että jos mies ei oo vapaa, en roiku enkä halua olla se kimmoke avioliiton päättymiseen.
      Mies oli vielä avioliitossa, mutta ennen minun tapaamista olivat jo sopineet avioerosta, mutta kun se ei ollut valmis, kieltäydyin.

      Kuitenkaan niitä tunteita ei millään järkisyillä voi kuolettaa. Riuduin vuosia siinä rakkaussuhteessa. Niin oli käynyt sille miehellekin.

      Nyt on aikaa kulunut 30 vuotta. Riutuminen on loppunut, mutta lämmöllä, kaiholla ja kaipauksella muistelen häntä edelleen elämäni ykkösmiehenä. Olen kerran soittanutkin, n. 20 vuotta myöhemmin hänelle.

      Edelleen toivon, että edes näkisin joskus vielä häntä. Silti tämä kaiho, kaipaus, ja muisto ei enää aiheuta kipua, ei kiduta eikä riuduta.

      Jos silloin olisi ollut tämä järki päässä, en olisi jättänyt häntä.

    • todennut

      "Paremi laiha sopu kuin lihava riita."

      Riitaa ei synny samanmielisten kanssa. Riita syntyy, kun toinen on vahvempi ja haluaa alistaa toisen valtaansa.
      Jos yrittää pitää laihaa sopua yllä, se merkitsee, että se altavastaaja on nöyrempi ja nöyrempi, alistuu ja alistuu, ja vahvempi on voimansa tunnossa yhä vaikeampi.

      Kyllä kunnon riita ja tuuletus selventää välit, ja se vahvempikin alkaa miettiä asennettaan.

      Kokemuksen tuomalla varmuudella sanon, että tätä huonoa neuvoa ylläpitävät ihmiset, jotka eivät halua ottaa kantaa, jotka haluavat pysyä kummankin kanssa väleissä, jotka haluavat vaieta noiden kahden ristiriidat olemattomiin vain oman mielenrauhansa takia.

    • ei minusta aina päde. Jos aina vaan katsoo, ettei koskaan joutuisi katumaan, voi moni kiva asia jäädä kokematta tai tekemättä.

      Minulla on jo pitkään ollut tapana sanoa, että kadun mieluummin tehtyjä kuin tekemättömiä asioita. Eikä niitä tehtyjäkään ole onneksi pahemmin tarvinnut - ainakaan toistaiseksi katua.;))

      • ii-li

        Katua sitä mitä on tehnyt eikä sitä mitä ei ole tehnyt.

        Minä olen joutunut tekemään molempia. Enemmän minua harmittavat ne asiat, joita olen katunut sen vuoksi, että EN ole tehnyt niitä.

        Olen hidas syttymään, kartan riskejä, ja olen ilmeisen tunneköyhä ihminen. Miten paljon asioita olenkaan jättänyt tekemättä tarttumatta tilaisuuteen? Luulen, etten ole koskaan kokenut todellista intohimoa mihinkään asiaan. Käytännössä se merkitsee elämistä säästöliekillä.

      • ii-li kirjoitti:

        Jos siltä tuntuu, päätä seuraavalla kerralla uskaltaa, heittäydy täysillä, elä ja tee. Joskus sillä on oma hintansa, mutta entä sitten. En tietenkään suosittele järjen heittämistä romukoppaan. Järki on tärkeä ohjenuora ja sen hyväksymissä puitteissa on suhteellisen turvallista heittäytyä ottamaan "harkittuja" riskejä.

        Teitä rauhallisen harkitsevia ihmisiä tarvitaan tasapainottamaan meidän hupsumpien joskus höyrypäistäkin innostusta. Enkä tietenkään tosissani voi kenellekään elämänohjeita antaa. ;))

        Kerran heräsin teholla ja luulin olevani tekemässä siellä kuolemaa. Iloitsen ajatuksesta, joka silloin tuli ensimmäisenä mieleeni: "Onneksi olen ehtinyt elää, enkä ole jättänyt asioita odottelemaan eläkeikää." Nyt toivon tietysti saavani jatkaa tätä elämäksi kutsuttua seikkailua mahdollisimman pitkään ja kokevani vielä monia uusia asioita. Jos voimat ja terveys pettävät, sitten voi paneutua menneiden muistelemiseen.

      • ii-li
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        Se ei tuntunut oikein miltään. Mahtaakohan se olla maintsemaani tunneköyhyyttä? Minua lähinnä askarrutti se, että haisen pahalta, kun ei ollut voimia käydä suihkussa.

        En pelännyt, en myöskään ajatellut kuolevani, halusin vain olla ja nukkua. - En tiedä, mitä muut todella sairaat kokevat. Kun on tosi paikka edessä, niin mahtaakohan siinä kukaan loppujen lopuksi pelätä kuolemaa? Kun on oikein paha olla, niin vain toivoo helpotusta oloonsa, oli se helpotus sitten vaikka kuolema.

        En koe elämääni elämättömäksi. Olisin varmasti voinut tehdä parempia valintoja, mutta turha sitä on haikailla. Täytyy vain ajatella, että huominen on uusi päivä. - Jos uskoisin horoskooppeihin, niin kiinalaisen horoskoopin mukaan nykyisen elämäni pitäisi olla surkeaa ja kärsimystä täynnä. No, se ei ole, ja on hyvä etten usko moiseen hölynpölyyn. - Jossakin oli ketju, jossa epäiltiin, että moiset uskomukset toteuttavat itse itsensä. On hyvä olla skeptikko.

      • Anskuliini
        ii-li kirjoitti:

        ihan kuoleman porteilla, muistikuvani siitä oli valoisa tunneli ja lämpö mikä houkutteli mutta en päässyt eteenpäin kun leijuin ilmassa.
        Kun heräsin, olin sairaalassa kiinnitettynä letkuihin, näin ympärilläni iloisia ja hymyileviä ihmisiä.
        Siitä alkoi kuntoutuminen, mutta jos lopullinen lähtö on samanlaista, lämpöön ja pehmeyteen pudottautumista, sitä ei tarvitse pelätä.

    • mummikka

      Kyllä ne vanhat sanonnat usein pitävät paikkansa, ihmisiä me olemme kaikki, eikä aikakaan paranna haavoja jos itse on anteeksiantamaton ja katkera.
      Äitini lempisananlasku oli ”itku pitkästä ilosta”, hän oli suhtautui kaikkeen kielteisesti ja anoppini taas, ” älä koskaan anna auringon laskea vihasi ylle”. Jälkimmäisen olen yrittänyt pitää mielessäni, se on mielestäni hyvä elämänohje.

      • ii-li

        Se on totisesti omituinen sanonta. Sehän sisältää jo valmiiksi sen ajatuksen, ettei saa nauttia elämästä.

        Älä anna auringon laskea vihasi yli. Se on Raamatusta. Kuinkahan moni senkin jaksaa muistaa?

        Samoin pitkän ilon jälkeen itku _ ellei sitten itkemättä elä koko elämäänsä läpi. Tuo hokema yleensä pätee pikkulapsiin, jotka riehaantuvat leikkiessään ja sitten sattuu jollekin vahinko. Pääsee siihen sitten "kaikentietävä" vanhempi ihminen viisautensa tuomaan!

    • leaorvokki

      Positiivareitten viesteissä tuli joka jäi mieleeni
      Älä jauha sahajauhoja ne on jo kerran jauhettu.
      asiat ovat olleet ja menneet joten niitä on turha enään jauhaa.Viisaasti sanottu kunpa muistaisimme
      jättää vanhat unholaan eikä jauhaa turhaan niitä.
      Ne eivät muutu miksikään.

      • Meikätyttö

        tuo mieleen?

        Yhdelläkin hiuksella on varjonsa.

      • leaorvokki
        Meikätyttö kirjoitti:

        tuo mieleen?

        Yhdelläkin hiuksella on varjonsa.

        Pieninkin asia vaikutta johonkin.
        Asioiden heijastus eteenpäin .
        varjo voi olla huono asia,mutta jos sitä tarkastelee lähemmin voi löytää siittä hyviäkin puolia.Esimerkiksi koivu imee maasta veden muut kärsivät veden puutteesta,mutta koivun varjo antaa suojan auringolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      141
      7998
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3170
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      389
      2254
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1780
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      150
      1644
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1491
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      15
      1258
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1249
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1166
    10. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      18
      1142
    Aihe