Edellisessä viestissäni totesin ympäripyöreästi, että mielestäni Snellman-korkeakoulu ei anna samanlaista pätevyyttä selviytyä luokanopettajan tehtävissä, kuin yliopiston opettajankoulutuslaitokset antavat. Seuraavassa voin hieman perustella näkemystäni:
Ensinnäkin Snellman korkeakouluun on todella helppoa päästä opiskelemaan. Jopa eräs tuntemani täydellisen epäsosiaalinen, lievästi alkoholisoitunut ja oman elämän hallinnaltaan epävakaa tuttuni pääsi sisälle kyseiseen "korkeakouluun". Lisäksi kyseinen henkilön kohdalla ei voida puhua mitenkään esimerkillisestä tai lahjakkaasta ihmisestä. Tietenkään tämä henkilö ei pystynyt suoriutumaan opinnoista (ja tuskin edes loppujen lopuksi halusi). Mielestäni tämä kuitenkin selvästi viestittää sitä, että kyseisen oppilaitoksen valintakriteeristö täytyy olla äärimmäisen löysä, ja mitä ilmeisimmin kovin kovaa tunkua oppilaitokseen ei voi olla. Oikeat yliopistot lisäksi julkaisevat sivuillaan pisterajat ja sisäänottoprosentit. Snellman-korkeakoulussa näin ei menetellä. Miksiköhän?Ilmeisesti tärkeimpänä kriteerinä oppilaitokseen pääsylle on se, että on valmis uskomaan nöyrästi kaiken huuhaan, mitä Steiner aikanaan kirjoitti. Ainakaan oman epäpätevän steinerkoulun opettajani kohdalla en keksi mitään muuta asiaa, mikä olisi voinut mahdollistaa hänen opiskelupaikkansa.
Mitä tulee Snellman-korkeakoulun tieteelliseen tasoon, onkin aivan oma aihealueensa. Perinteisessä tieteessä käytetään yleisesti tutkimuksen tekemiseen joko kvalitatiivista-, komparatiivista- tai kvantitatiivistä metodia, sekä näiden erilaisia yhdistelmiä ja sovelluksia. On todistettu, että näillä metodeilla voidaan saavuttaa objektiivista tietoa. Entä mitä metodia Steiner käytti tutkimuksissaan? Vastaus on: antroposofisen hengentieteen metodia. Yksinkertaistettuna antroposofisella metodilla tarkoitetaan sitä, että henkilö on tietyllä tavalla "valaistueessa tilassa" ja voi näin ollen toimia selvännäkijänä. Steiner itse kuvaili, miten hän pystyi metodillaan tutkimaan vaikka sitä, että mitä Jeesus tai Napoleon ajatteli tietyllä hetkellä. Kyseisellä metodilla hän myös teki lukuisia surkuhupaisia tutkimuksia mm. keijukaisista, maahisista, tarunhohtoisesta Antarktis- mantereesta (jotka muuten meille Steinerkoulussa opetettiin täysin tosin asioina, vaikka kaikki eivät sitä enää lapsuusvuosilta muista) ym. lukuisista huvittavista ja järjettömistä aiheista. Hengentieteellisestä ihmiskäsityksestä opettajaopinnoissa puhuhtaan hieman kaunistellummalla kielellä myös Snellman-korkeakoulun omilla sivuilla: http://www.snellman-korkeakoulu.fi/luokanop.htm
Näiden seikkojen pohjalta jokainen voi miettiä ko. "korkeakoulun" tieteellistä tasoa.
Aikaisemmassa teksissäni julkaisin linkin väitöskirjaan, jossa tutkittiin Steinerkoulun opetussuunnitelmaa. Joku täällä "asiantuntevasti" tyrmäsi tekstin lukematta sitä. Syyksi riitti, että kyseinen tutkija oli kristitty. Minä itse olen perus evankelisluterilainen ja käyn kirkossa lähinnä jouluna. Silti voin tutkijana vilpittömästi sanoa, että kyseinen tutkimus steinerpedagokiikasta on ansiokas ja tieteellisen tarkastelun kestävä. Se että henkilöllä on tietty maailmankatsomus, ei lähtökohtaisesti tarkoita sitä, että hänen tekemänsä tieteellinen tutkimus on aina puolueellista. Esimerkiksi ko. väitöskirjassa ei ollut havaittavissa mitään puolueellista tai epätieteellistä, joten kehoitan lukemaan sen loppuun. Yliopiston tehtävänä on edistää maailmankatsomuksen ja tieteellisen faktan erottamista toisistaan tieteellisessä tutkimuksessa. Näin ei kuitenkaan menetellä Snellman-korkeakoulussa, jossa selvästi elämänkatsomuksellisia asioita on yhdistetty opetukseen. En ole nähnyt missään tieteellisessä konferenssissä, tai arvostetussa (tai edes vähempiarvoisessa) tieteellisessä julkaisussa ainoatakaan Snellman-korkeakoulussa tehtyä merkittävää tutkimusta. Eikö se ole mielestänne ihmeellistä? Korkeakouluksi itseään kutsuva laitos ei julkaise tutkimuksiaan missään muualla, kuin antroposofien ja okkultistien pseudotieteellisissä julkaisuissa. Snallman-korkeakoulun oma tutkimuksia -sivu, on vähintäänkin säälittävää luettavaa. Suurin osa siellä julkaistuista tutkimuksista on muissa yliopistoissa tehtyjä vähäpätöisiä tutkimuksia, joissa on löydetty jokin yksittäinen positiivinen asia Steinerkoulusta. Sivulla hehkutetaan jopa heihin steinerilaisuuteen myönteisesti suhtautuvia keskinkertaisia pro-gradu tutkielmia. Korkeakouluissa tieteellisen tutkimuksen taso ja opetuksen taso kulkee usein käsi kädessä. Snellman korkeakoulun kohdalla tieteelliset saavutukset ovat olemattomat, ja tämä ei voi olla vaikuttamatta opetuksen tasoon myös Steinerkouluissa.
En voi missään olosuhteissa katsoa Snellman korkeakoulusta valmistuneiden opettajien tason vastaavan oikeasta yliopistosta valmistuneiden opettajien tasoa. Minua hävettää niiden korkeasti koulutettujen ihmisten puolesta, jotka tukevat Snellman-korkeakoulua. En halua mitenkään syyllistää steinerilaisten uskontoa, vaan ainoastaan sitä tapaa, jolla uskonto sekoitetaan tieteeseen. Mielestäni jokaisella on oikeus harjoittaa uskontoaan. Tapa, jolla steinerilaiset sekoittavat uskonnon korkeakouluopetukseen, ja ainakin omassa kokemuksessani myös viattomien lasten perusopetukseen, on mielestäni väärä ja tuomittava.
Snellman-korkeakoulun taso
16
3804
Vastaukset
- kiinnostaa!
olet kertomasi mukaan maisteri... (väitöskirjaa valmisteleva...)Olisi mukava kuulla mistä tiedekunnasta olet valmistunut....
Terkkuja Marjalle! ;)- Entinen oppilas
Olen tehnyt jonkin verran tutkimusta filosofiassa, mutta en suunnittele väitöstutkimusta. Ilmeisesti sekoitat minut johonkin toiseen.
- kiinnostaa kovasti
Entinen oppilas kirjoitti:
Olen tehnyt jonkin verran tutkimusta filosofiassa, mutta en suunnittele väitöstutkimusta. Ilmeisesti sekoitat minut johonkin toiseen.
että mainitsisitko nyt tiedekunnan josta olet maiteriksi valmistunut. Katsos kun minusta sinun tekstisi vaikuttaa siltä, että et ihan totuudenmukaisesti koulutuksestasi kirjoita...
- Entinen oppilas
kiinnostaa kovasti kirjoitti:
että mainitsisitko nyt tiedekunnan josta olet maiteriksi valmistunut. Katsos kun minusta sinun tekstisi vaikuttaa siltä, että et ihan totuudenmukaisesti koulutuksestasi kirjoita...
Minulla ei ole mitään velvollisuutta kertoa, että mistä tiedekunnasta tai yliopistosta olen valmistunut. Sen voin kertoa, että olen käynyt ihan oikean maisterin tutkinnon, jota ei Snellman-korkeakoulussa pysty suorittamaan. Lisäksi olen syventynyt tieteenfilosofiaan, narratiiviseen tutkimusotteeseen, fenomenologiaan ja hermeneutiikkaan. Täällä aion keskustella steinerilaisuudesta, en omasta korkeakoulututkinnostani. Jos haluat jotenkin horjuttaa asiantuntemustani, niin tee se kommentoimalla tekstejäni, älä taustaani.
- edell.

avoin korkeakoulu......
- ;) ;) ;)

Nykyään pystyy!
- Sinuhe
- Snellman-korkeakoulun yleisopintovuodelle on helppo päästä, mikä onkin tarkoituksenmukaista. Steinerpedagogiselle opintosuunnalle taas ei ole ollenkaan helppoa päästä, mutta tottakai erehdyksiä sielläkin sattuu. Mitään pisterajoja ei julkaista, koska pääsykokeitakaan ei ole - sen sijaan on tiukka haastattelu, jossa selvitetään todellinen motivaatio opetustyöhön. Voisikin sanoa, että Snellman-korkeakoulussa on tavallista tarkempi seula. Monella opettajaksi hakeutuvalla on lisäksi takanaan muita yliopisto-opintoja tai vankkaa kokemusta työelämästä.
- "Antroposofinen tutkimustapa" on pelkistetysti ilmaistuna objektiivista havainnointia: tutkittavasta kohteesta ei yritetä löytää abstraktia teoriaa vaan tarkastellaan sen konkreettista ilmaisua mahdollisimman vapaana subjektiivisista vaikutuksista. Tutkimustavan isä on J.W. Goethe. Tutkimustapa voi tuntua oudolta varsinkin niille, jotka ovat hurahtaneet/aivopeseytyneet tiedeuskontoon.
- Antarktis on olemassa, jopa ihan tieteellisesti todistettuna.
- Snellman-korkeakoulussa ei varsinaisesti ole tarkoitus tehdä tieteellistä tutkimusta. Sen sijaan se toimii mm. steinerpedagogisena foorumina ja goetheanistisen tutkimuksen koulutuspaikkana. Lisäksi monimuotoinen taiteellinen koulutus nivoutuu edellisten kanssa saumattomasti yhteen. Näiden seikkojen vuoksi Snellman-kk onkin varsin korkeatasoinen koulutuspaikka juuri steinerkoulujen opettajille, mikä on tietysti ollut tarkoituksenakin.
- Faktat ovat faktoja, kunnes toisin todistetaan...
Esim. talidomidia, asbestia ja DDT:tä pidettiin tieteen lahjana ihmiskunnalle tunnetuin seurauksin. Kuinka moni tutkija oikeasti erottaa äidinmaidosta asti imetyn maailmankuvansa faktoista tai pitää eri hypoteesejä tasavertaisina mahdollisuuksina?
Keskiajalla uskonto oli tiedettä ja antoi lohtua ihmisille. Nykyisin tiede on uskontoa ja tarjoaa turvallisuuden tunnetta ihmiselämän pelottavien kysymysten edessä.
- On selvää, että et tiedä Snellman-korkeakoulusta paljon mitään.- Entinen oppilas
Ensinnäkin Snellman korkeakoulun steinerpedagogiselle opintosuunnalle on erittäin helppo päästä verrattuna oikeaan yliopistoon. Tästä on osoituksena mainitsemani lievästi alkoholisoitunut epäsosiaalinen henkilö, jonka kerroin läpäisseen "tiukan" haastattelun. Todellinen motivaatio opetustyöhön on myös hieman kyseenalainen asia. Snellman-korkeakoulu on enemmänkin lähetyssaarnaajien koulutuslaitos, kuin oikea tiedekorkeakoulu.
Antroposofinen tutkimustapa on tässä pelkistetysti: http://www.skepsis.fi/lehti/2001/2001-3erva.html
Pseudotiedettä, huuhaata ja ufojuttuihin verrattavissa olevia asioita. Toki niille, jotka on aivopesty uskomaan kyseiseen huuhaaseen, se näyttäytyy totena. Käsittämätöntä, että moisen potaskan perusteella voidaan tehdä opetussuunnitelma ja koulu, myös niille lapsille, joiden vanhemmat ei tuohon soopaan usko. Steinerilaiset salailevatkin mielellään antroposofiapuolta, ja esimerkiksi vanhemmille suositeltava Steiner-kasvatus lehti välttää julkaisemasta antroposofisia artikkeleita. Sen sijaan Takoja -lehden artikkelit ovatkin jo varsin huvittavaa ja päätöntä luettavaa. =)
Antarktis on olemassa, jopa ihan tieteellisesti todistettuna. Hehe, tässäpä naurettava väite. Tiede ei missään nimessä tue tuota väitettä, ja tarunhohtoinen Antarktis on olemassa ainoastaan antroposofien huuhaa-ajatuksissa. Järkyttävää, että vielä nykyään jossain koulussa voidaan opettaa pseudotiedettä ja huuhaata tietona. Vahvistat käsitystäni siitä, että Steinerkoulussa edelleenkin opetetaan pseudotiedettä lapsille. Missään muissa kouluissa ei opeteta lapsille Antarktiksen olemassaoloa, miksi ei, jos se on kerran tieteellisesti todistettu?
Snellman-korkeakoulussa ei ole tarkoitus tehdä tieteellistä tutkimusta, koska Steinerin tutkimusmetodit eivät kestä päivänvaloa, ja koska tiedeyhteisö ei ole valmis hyväksymään uskonasioita tieteellisenä tietona. Snellman-korkeakoulu ei siis tässäkään mielessä täytä tiedekorkeakoulun tunnusmerkkejä. Kuten mainitsin, kyseessä on ennemminkin lähetyssaarnaajien koulutuspaikka.
Tiede ja uskonto eivät ole samoja asioita, ja se, että väität tieteen olevan uskontoa, on väärin. Kamalinta on, että steinerilaiset sisällyttävät oman uskontonsa mukaisia asioita koulujen opetukseen pikkulapsille, jotka edustavat muita uskontoja. Nämä lapset ovat uhreja, samoin kuin heidän harhaanjohdetut vanhempansa.
Aivan turha väittää, että en tiedä Snellman-korkeakoulusta paljon mitään. Tosiasia on, että tiedän asiasta hieman liikaakin, ja siksi haluaisit minut vaientaa. Ps. muistutan samalla, että Antroposofinen seura kieltää käymästä keskusteluja kaltaisteni aatteen vastustajien kanssa. Mikäli olet seuran jäsen, niin syyllistyt sen sääntöjen rikkomiseen. - Entinen oppilas
Sanoit Steinerin käsityksen antarktiksesta olevan totta. Onko mielestäsi Steinerin ihmisten rotuteoria totta? Muun muassa antamassani linkissä kerrotaan steinerin rotuteoriasta, jonka näkemys juutalaisista lähestyy natsien teoriaa. Kamalaa ajatellakin, että ehkä jossain Suomalaisessa Steinerkoulussa tänäkin päivänä opetetaan näitä asioita viattomille lapsille. http://www.skepsis.fi/lehti/2001/2001-3erva.html
Lainaus: "Steinerilla oli myös rotuteoria. On tietysti huomattava, että Steiner korosti monessa yhteydessä kaikkien kansojen humaania yhtenäisyyttä. Tästä huolimatta hän muissa yhteyksissä asettaa eri ”rotujen” edustajat varsin voimakkaasti eri asemiin. Karkeasti ottaen Steinerin rotuteoriassa on kysymys siitä, että eri alalajeihin jakautuvat ”juurirodut” seuraavat toisiaan kronologisessa järjestyksessä henkisen evoluution edetessä. Korkeimmalla henkisellä tasolla ovat ns. arjalaiset ja erityisesti pohjoismais-germaaninen arjalaisten alarotu. (Ks. Staudenmaier 2001 ja siinä mainitut lähteet). Varsinkin juutalaisista Steiner kirjoitti eräissä yhteyksissä samaan sävyyn kuin natsit (yhteenvetona ks. Dugan 1996) (8)." - Swedenborg
Entinen oppilas kirjoitti:
Ensinnäkin Snellman korkeakoulun steinerpedagogiselle opintosuunnalle on erittäin helppo päästä verrattuna oikeaan yliopistoon. Tästä on osoituksena mainitsemani lievästi alkoholisoitunut epäsosiaalinen henkilö, jonka kerroin läpäisseen "tiukan" haastattelun. Todellinen motivaatio opetustyöhön on myös hieman kyseenalainen asia. Snellman-korkeakoulu on enemmänkin lähetyssaarnaajien koulutuslaitos, kuin oikea tiedekorkeakoulu.
Antroposofinen tutkimustapa on tässä pelkistetysti: http://www.skepsis.fi/lehti/2001/2001-3erva.html
Pseudotiedettä, huuhaata ja ufojuttuihin verrattavissa olevia asioita. Toki niille, jotka on aivopesty uskomaan kyseiseen huuhaaseen, se näyttäytyy totena. Käsittämätöntä, että moisen potaskan perusteella voidaan tehdä opetussuunnitelma ja koulu, myös niille lapsille, joiden vanhemmat ei tuohon soopaan usko. Steinerilaiset salailevatkin mielellään antroposofiapuolta, ja esimerkiksi vanhemmille suositeltava Steiner-kasvatus lehti välttää julkaisemasta antroposofisia artikkeleita. Sen sijaan Takoja -lehden artikkelit ovatkin jo varsin huvittavaa ja päätöntä luettavaa. =)
Antarktis on olemassa, jopa ihan tieteellisesti todistettuna. Hehe, tässäpä naurettava väite. Tiede ei missään nimessä tue tuota väitettä, ja tarunhohtoinen Antarktis on olemassa ainoastaan antroposofien huuhaa-ajatuksissa. Järkyttävää, että vielä nykyään jossain koulussa voidaan opettaa pseudotiedettä ja huuhaata tietona. Vahvistat käsitystäni siitä, että Steinerkoulussa edelleenkin opetetaan pseudotiedettä lapsille. Missään muissa kouluissa ei opeteta lapsille Antarktiksen olemassaoloa, miksi ei, jos se on kerran tieteellisesti todistettu?
Snellman-korkeakoulussa ei ole tarkoitus tehdä tieteellistä tutkimusta, koska Steinerin tutkimusmetodit eivät kestä päivänvaloa, ja koska tiedeyhteisö ei ole valmis hyväksymään uskonasioita tieteellisenä tietona. Snellman-korkeakoulu ei siis tässäkään mielessä täytä tiedekorkeakoulun tunnusmerkkejä. Kuten mainitsin, kyseessä on ennemminkin lähetyssaarnaajien koulutuspaikka.
Tiede ja uskonto eivät ole samoja asioita, ja se, että väität tieteen olevan uskontoa, on väärin. Kamalinta on, että steinerilaiset sisällyttävät oman uskontonsa mukaisia asioita koulujen opetukseen pikkulapsille, jotka edustavat muita uskontoja. Nämä lapset ovat uhreja, samoin kuin heidän harhaanjohdetut vanhempansa.
Aivan turha väittää, että en tiedä Snellman-korkeakoulusta paljon mitään. Tosiasia on, että tiedän asiasta hieman liikaakin, ja siksi haluaisit minut vaientaa. Ps. muistutan samalla, että Antroposofinen seura kieltää käymästä keskusteluja kaltaisteni aatteen vastustajien kanssa. Mikäli olet seuran jäsen, niin syyllistyt sen sääntöjen rikkomiseen.Snellmanin isä oli swedenborgilainen hurmahenki, ja poika kiinnostui jo kotonaan mystiikasta. Kun Snellman meni opiskelemaan Saksaan, hän hurmaantui muotifilosofi Hegelin kansallisromanttisesta mystifioinnista. Molempia, sekä Hegeliä että Snellmania, jälkimaailma haluaa muistella rationaalisina ajattelijoina, mutta antroposofiassa korostetaan nimenomaan sitä puolta, että tiede ja henki (=uskonto) ovat yhtä. Todellisuudessa Snellman oli erittäin tieteidenvastainen, eikä ole mikään ihme ja kumma, että hän päätyi Savon perukoille Kuopioon naurattamaan naisia akateemisen uran sijasta.
Snellman-korkeakoulun nimi on tätä taustaa vasten tarkkaan harkittu valinta.
Ehkä kohta saamme - kun antroposofien esoteeriset tulkinnat Karl Marxin kommunistisesta ideologiasta ujutetaan kansalliseen tajuntaan - myös anarkistien opinahjon Marx-korkeakoulun. Yleisen ihmisopin ohella tentitään Marxin Grundrisse, yksi anarkistien (myös nyky-) perusraamatuista.:-D)
Marx-korkeakoulu harjoittaisi soveltavaa hengentiedettä steinerkoulun toimivien perinteiden mukaisesti: yhteisöllisyyden ja taiteiden kautta voittoon, henki voittaa materian.
Vai joko näitä on, tällaisia ammattikorkeita...? - hippi
Entinen oppilas kirjoitti:
Ensinnäkin Snellman korkeakoulun steinerpedagogiselle opintosuunnalle on erittäin helppo päästä verrattuna oikeaan yliopistoon. Tästä on osoituksena mainitsemani lievästi alkoholisoitunut epäsosiaalinen henkilö, jonka kerroin läpäisseen "tiukan" haastattelun. Todellinen motivaatio opetustyöhön on myös hieman kyseenalainen asia. Snellman-korkeakoulu on enemmänkin lähetyssaarnaajien koulutuslaitos, kuin oikea tiedekorkeakoulu.
Antroposofinen tutkimustapa on tässä pelkistetysti: http://www.skepsis.fi/lehti/2001/2001-3erva.html
Pseudotiedettä, huuhaata ja ufojuttuihin verrattavissa olevia asioita. Toki niille, jotka on aivopesty uskomaan kyseiseen huuhaaseen, se näyttäytyy totena. Käsittämätöntä, että moisen potaskan perusteella voidaan tehdä opetussuunnitelma ja koulu, myös niille lapsille, joiden vanhemmat ei tuohon soopaan usko. Steinerilaiset salailevatkin mielellään antroposofiapuolta, ja esimerkiksi vanhemmille suositeltava Steiner-kasvatus lehti välttää julkaisemasta antroposofisia artikkeleita. Sen sijaan Takoja -lehden artikkelit ovatkin jo varsin huvittavaa ja päätöntä luettavaa. =)
Antarktis on olemassa, jopa ihan tieteellisesti todistettuna. Hehe, tässäpä naurettava väite. Tiede ei missään nimessä tue tuota väitettä, ja tarunhohtoinen Antarktis on olemassa ainoastaan antroposofien huuhaa-ajatuksissa. Järkyttävää, että vielä nykyään jossain koulussa voidaan opettaa pseudotiedettä ja huuhaata tietona. Vahvistat käsitystäni siitä, että Steinerkoulussa edelleenkin opetetaan pseudotiedettä lapsille. Missään muissa kouluissa ei opeteta lapsille Antarktiksen olemassaoloa, miksi ei, jos se on kerran tieteellisesti todistettu?
Snellman-korkeakoulussa ei ole tarkoitus tehdä tieteellistä tutkimusta, koska Steinerin tutkimusmetodit eivät kestä päivänvaloa, ja koska tiedeyhteisö ei ole valmis hyväksymään uskonasioita tieteellisenä tietona. Snellman-korkeakoulu ei siis tässäkään mielessä täytä tiedekorkeakoulun tunnusmerkkejä. Kuten mainitsin, kyseessä on ennemminkin lähetyssaarnaajien koulutuspaikka.
Tiede ja uskonto eivät ole samoja asioita, ja se, että väität tieteen olevan uskontoa, on väärin. Kamalinta on, että steinerilaiset sisällyttävät oman uskontonsa mukaisia asioita koulujen opetukseen pikkulapsille, jotka edustavat muita uskontoja. Nämä lapset ovat uhreja, samoin kuin heidän harhaanjohdetut vanhempansa.
Aivan turha väittää, että en tiedä Snellman-korkeakoulusta paljon mitään. Tosiasia on, että tiedän asiasta hieman liikaakin, ja siksi haluaisit minut vaientaa. Ps. muistutan samalla, että Antroposofinen seura kieltää käymästä keskusteluja kaltaisteni aatteen vastustajien kanssa. Mikäli olet seuran jäsen, niin syyllistyt sen sääntöjen rikkomiseen.No niin! Nyt sekin selvisi. Huuhaata koko antarktis ja pingviinit. Mitähän muuta pseudoa ne opetti neille 70-luvun peruskoulussa? Äkkiseltään tulee mieleen se, että Suomi aloitti talvisodan ja lukion psykologian tunneilla kerrottiin, että homoseksuaalisuus on mielisairaus, jonka oireena on se, ettei voi ajatella muuta kuin seksiä. Ihan totta!
- mitä missä?
Entinen oppilas kirjoitti:
Sanoit Steinerin käsityksen antarktiksesta olevan totta. Onko mielestäsi Steinerin ihmisten rotuteoria totta? Muun muassa antamassani linkissä kerrotaan steinerin rotuteoriasta, jonka näkemys juutalaisista lähestyy natsien teoriaa. Kamalaa ajatellakin, että ehkä jossain Suomalaisessa Steinerkoulussa tänäkin päivänä opetetaan näitä asioita viattomille lapsille. http://www.skepsis.fi/lehti/2001/2001-3erva.html
Lainaus: "Steinerilla oli myös rotuteoria. On tietysti huomattava, että Steiner korosti monessa yhteydessä kaikkien kansojen humaania yhtenäisyyttä. Tästä huolimatta hän muissa yhteyksissä asettaa eri ”rotujen” edustajat varsin voimakkaasti eri asemiin. Karkeasti ottaen Steinerin rotuteoriassa on kysymys siitä, että eri alalajeihin jakautuvat ”juurirodut” seuraavat toisiaan kronologisessa järjestyksessä henkisen evoluution edetessä. Korkeimmalla henkisellä tasolla ovat ns. arjalaiset ja erityisesti pohjoismais-germaaninen arjalaisten alarotu. (Ks. Staudenmaier 2001 ja siinä mainitut lähteet). Varsinkin juutalaisista Steiner kirjoitti eräissä yhteyksissä samaan sävyyn kuin natsit (yhteenvetona ks. Dugan 1996) (8)."Mikä on Steinerin käsitys Antarktiksesta? Mitä tekemistä Antarktiksella on juutalaisten kanssa?
- Entinen oppilas
mitä missä? kirjoitti:
Mikä on Steinerin käsitys Antarktiksesta? Mitä tekemistä Antarktiksella on juutalaisten kanssa?
Pahoittelen, nyt meni puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin. Tarkoitin tietenkin Atlantista. Tämä aukko yleissivistyksessäni on steinerkoulun ansiota. ;) Tarkistin Atlantista käsittelevän kohdan oikein vanhasta steinerkoulun muistiinpanoistani. Tässä lisää tietoa Atlantiksesta, johon Steiner vakaasti uskoi, ja jota opettajamme meille hehkutti. http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/atlantis.html
- Marja

Sattuuhan sitä. Asia oli kuitenkin oikein; Atlantikseen uskovat...
Kiitos asiapitoisista kirjoituksista! - pingviini
Entinen oppilas kirjoitti:
Pahoittelen, nyt meni puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin. Tarkoitin tietenkin Atlantista. Tämä aukko yleissivistyksessäni on steinerkoulun ansiota. ;) Tarkistin Atlantista käsittelevän kohdan oikein vanhasta steinerkoulun muistiinpanoistani. Tässä lisää tietoa Atlantiksesta, johon Steiner vakaasti uskoi, ja jota opettajamme meille hehkutti. http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/atlantis.html
Jospa opettajasi kuitenkin puhui koko ajan siitä antarktiksesta ja kuten sinä tai joku muu tässä keskustelussa aiemmin kritisoi oppilaiden tekemiä vihkoja virheellisiksi, olisi kyseessä kirjoitusvirhe? Ai ei vai. En löytänyt Atlantista ainakaan steinerkoulun opetussuunnitelmasta, en edes siitä kansainvälisestä versiosta. Missä aineessa ja millä luokka-asteella Atlantis tuli esille? Muusta kertomuksestasi päättelen, että opettajasi oli epäilyttävä tyyppi muutenkin, eikä ole reilua pistää omia karvaita kokemuksiasi koko pedagogiikan syyksi. Muutenhan meillä olisi jo laumoittain psyykisesti häiriintyneitä entisiä steinerkoululaisia ympäri maailmaa.
- minttttu2
en ole kuullutkaan mistään atlantiksesta t. entinen steiner lukiolainen
ja minusta on aika törkeää puhua alentavasti korkeakoulusta, mistä sinulla ei ole itselläsi henkilökohtaisia kokemuksia.
Enkä ymmärrä miten uskonnon sekoittaminen olisi väärää ja tuomittavaa, onhan sitä kuule tavallisissakin kouluissa aina joulujuhlien jouluevankelumista lähtien. Eikä steiner kouluissa oman kokemukseni mukaan ole sitä mitenkään erityisen paljon enmmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768