mistäs löytys

tällekin palstalle

hyviä vauhdin antaja, kun lueskelee tääläkin palstalla olevia kirjoituksia niin tunttuu välillä että me kaikki ollaan ajasta jäljessä ts. keksittään kaikenlaisia turhauttavia aiheita niinkuin ei tärkeempää löytyiskaan, esim huumori tälläkin palstalla on täysin kadonnut ja paljon muutakin hauskaa aihetta.
Eiköhän ryhdistäydytä porukalla ja pannaan vauhtia tännekin palstalle, eihän me jumankauta vielä vanhoja köpöjä olla, siis vauhtia masinaa ja pidetään hauskaa.

62

2618

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katriina64

      mukavaa, eli hauskaa ja kivaa, mutta sellainen ilon pito mikä tapahtuu väkinäisesti ikenet irvessä ei ole oikein luontevaa ja oikeasti hauskaa.
      Täytyisi olla hilpeällä tuulella, mutta minä, vaikka olenkin iloinen luonteeltani, en osaa pyydettäessä olla kiva ja hauska.
      Olen ihmetellytkin joskus, että kuinka tämä ikäisillemme tarkoitettu palsta ei ole vilkkaampi. 70 - ikäisten ketjussa on monen sortin kivaa, kuten runoja, Kahvipirttiä ynnä muuta. En vaan oikein osaa kirjoittaa sinne, sillä olen huomannut, että jotkut toivovat kaikkien ikäryhmien pysyttelevän omassa karsinassaan. Onko nuorempien lupa kirjoittaa itseään vanhempien ketjuun, jos ikä on tuotu esiin niinkuin minulla tuon nimimerkin perässä?

      • 70.ppisten palstalle kun 60.ppisten.Ja olen 65v.ensiviikolla.Ei sitä kukaan vahdi eikä pidä pahana.Kirjoita vain missä näet mielenkiintoista.

        En tiedä hauskuudesta jos sattuu kohdalle vitsin paikka sen voi sanoa vaikka missä.

      • minä ainakin juttelen milloin missäkin ,,jopa 50 sätissä,vaikka oon vanhempi,kuuluisin 70 .aan,, mutta juttuei vaan kulje useinkaan vanhemmilla sivuilla, kivahan on jutella kaikenikäisten ,miel vähän vanhempien kanssa,miks siis karsinoida meitä,kivasti ajattelet

      • onhan toki lupa ja toivotaan uusiakin ystäviä, ainakin 70 ;saan.

        Eihän muutama vuosi tällä iällä meitä voi erottaa, mummeja ja ukkeja olemme.
        Minäkin jo vaikka mitä täyttänyt, mutta mieli on kuin nuorella tytöllä;))

        Kahvipirttiin on kaikenikäiset tervetulleita, nuorin on ollut 20- vuotias ja vanhemmat en edes tiedä, eikä ole pakko tietääkkään.
        Tervetullut olet 70 palstalle, uskon kaikkien yhtyvän sanoihini;))DD
        Olen minäkin tänne 60 joskus kirjoitellut, en ole edes ajatellut, etten muka saisi, lupa on kirjoittaa sinne mihin aihetta on.

      • katriina64
        SkillaN kirjoitti:

        onhan toki lupa ja toivotaan uusiakin ystäviä, ainakin 70 ;saan.

        Eihän muutama vuosi tällä iällä meitä voi erottaa, mummeja ja ukkeja olemme.
        Minäkin jo vaikka mitä täyttänyt, mutta mieli on kuin nuorella tytöllä;))

        Kahvipirttiin on kaikenikäiset tervetulleita, nuorin on ollut 20- vuotias ja vanhemmat en edes tiedä, eikä ole pakko tietääkkään.
        Tervetullut olet 70 palstalle, uskon kaikkien yhtyvän sanoihini;))DD
        Olen minäkin tänne 60 joskus kirjoitellut, en ole edes ajatellut, etten muka saisi, lupa on kirjoittaa sinne mihin aihetta on.

        että vaikkapa sinne sinun emännöimääsi Kahvipirttiin uskaltaisi "alaikäinenkin" tulla.
        Emmehän me normaalielämässäkään kysy juttukaverimme ikää. Pikkuisen hassulta vaikuttaisi, jos jotain sanottuaan saisi vastaukseksi, että oletko täyttänyt määrätyt vuodet.
        Nuorena ja varsinkn lapsena muutaman vuoden ikäero oli ratkaiseva, mutta ajan kuluessa kymmenen, viisitoista, tai vaikka viisikymmentä vuotta ei merkitse enää mitään.

      • katriina64 kirjoitti:

        tervetuloa vaikka pirttiin.
        Siellä jututaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta riitelyyn emme suostu;))

    • sessu58

      sormistani.Olen pari viikkoa lueskellut ja kerännyt rohkeutta kirjoitella,mutta välillä tuntuu,että täälläkin on omat reviirirajat.Onko muuten muilla kauhu siitä,että tulee mokattua,tai mitähän tästä ajatellaan?Kaikkein pelottavinta on,jos kukaan ei reakoi mitenkään."kevennyksiä" kaipaan miekin,on mukavaa hekotella yksinään ja miettiä,miten joku keksikin noin hyvin lohkasta.Taas tämä tuntuu ihän pöljältä,kun tämän luin ja taitaa olla asian vierestäkin,mutta en pyyhi ja matkaan tällään nyt.

      • M67

        Voihan antaa jutun luettavaksi. Jos lukijoiden määrä on kohtalainen, on juttu täyttänyt tehtävänsä.

      • sessu58
        M67 kirjoitti:

        Voihan antaa jutun luettavaksi. Jos lukijoiden määrä on kohtalainen, on juttu täyttänyt tehtävänsä.

        Sitä vaan pelottaa,että mokaa itsensä.Kun on lukenut minkälaisia kommentteja joihinkin kirjoituksiin täällä lauotaan,on kai se vähän säikäyttänyt.En mie tiiä.Ymmärrän kyllä,että tuntemattomat kirjoittelee,mutta ei maha mittään,siltä on tuntunut.Ällikällä olen lyöty,kun olen ihmetellyt joitakin kirjoituksia,ei jaksa uskoa,miten aikuiset ihmiset tahallaan loukkaavat toisiaan.Ja miten jonninjoutavuuksiin viititään puuttua.
        No huumoriahan sitä peräänkuulutettiin,joten koita lukea hauskasti.

      • M67 kirjoitti:

        Voihan antaa jutun luettavaksi. Jos lukijoiden määrä on kohtalainen, on juttu täyttänyt tehtävänsä.

        tottuuhan tähänkin kirjoitteluun, itsekritiikkiä liikaa ihmisillä,, ilmaista tuntemuksiaan,, ,et silleen,

    • rallityttö60

      pitämästä. Minä ole niin uusi täällä palstoilla etten aina tiedä mitä pitää kirjoittaa kun on niin huono tuo ulos anti, yritän vaan mukana pörrätä. Mulla on melkein kaikki ystäväni paljon nuorempia kuin minä niin pysyy nuorekkaana itsekkin. Onkos teistä kukaan ajanut rallia, mie suoritin rallitutkinnon mutta en ole ajannut yhtään rallia. Onkos teitä muita naisimmeisiä jotka yhtä hölmöjä tutkintoja suorittanut? Keksikää jotakin hauskaa miekin halluun!

      • sessu58

        mieltä,voisko tähänkin avata semmonen murreketju?70 -palstalta olen monet naurut saanut.Jännä miten tavallinenkin asia muuttuu,kun se murteella puhutaan.
        ei kai nuo iät niin rajoittavia ole,olen ollut huomaavinani,kai ne on laitettu vain siksi,että samanikäisillä on samansuuntaiset jutut.
        Onhan tässä kaikenlaisia kortteja tullu hankituksi,mutta rallikortti puuttuu.Ajatko myös?Voisinhan pyrkiä kartanlukijaks,paitsi,et meinaan eksyä kyllä tuolla kylälläkin.

      • katriina64

        suorittanut. Missäs ja miten sellainen suoritetaan?
        Ei niin että olisin innostunut menemään, mutta kunhan kysyin.
        Itse olen suorittanut niin paljon kursseja, etten voi edes muistaa niitä kaikkia.
        Sellaisia "järkeviä", taloustöihin ja kodinhoitoon liittyviä, kuten esm. viimeksi, omenapiuiden leikkauskurssin, sienikurssin ja tietokonekurssin - tottakai.
        Niin, että vaikea tälläisestä meikäläisen kaltaisesta on repiä irti hauskuutta:)

      • rallityttö60
        sessu58 kirjoitti:

        hyvä murrejuttu kun ei aina ossoo tuota kirjakieltä koulussa oli ainekirjoituksessa ehdot. Kyllä meillä voisi haaskoo olla kun rallia ajettes minun punaisella paholaisella. Tänäänkin kun kaasutin liikkennevaloissa niin nuorempi jäi kuin nallikalliolle kun mie läksin ajamaan.

      • rallityttö60
        katriina64 kirjoitti:

        80 luvulla kun toisetkin suorittivat. Olen mie ralliautolla ajanut, kokeillut ajaa pysyin tiellä, vaudista ei puhata ettei saa sakkoja. Tietokonekurssin minäkin kävin kaksi kertaa enkä vieläkään osaa hyvin käyttää konetta. Mopollakin kerran ajoin mutta totesin että nelipöyräinen on minun ajoneuvoni.

      • sessu58
        rallityttö60 kirjoitti:

        hyvä murrejuttu kun ei aina ossoo tuota kirjakieltä koulussa oli ainekirjoituksessa ehdot. Kyllä meillä voisi haaskoo olla kun rallia ajettes minun punaisella paholaisella. Tänäänkin kun kaasutin liikkennevaloissa niin nuorempi jäi kuin nallikalliolle kun mie läksin ajamaan.

        Sinnuu.Siehä ootkii oikee vauhtimimmi.Pitäsköhä käyvä seitenkymppisilt kysymäs,et saahaako myö lainata heijä ideaa?Käy Sie sill punasellais.Vai mitä mieltä muut.Eikö yhtää savokielist ukkoo oo linjoil?Ja mihi se hävis tämän ketjun avaaja?
        Oisha se mukava rallii ajjaa,mie laulasin siin vieres niistä nuottiloist,et tulloo mutkaa ja mäkkee.

      • minä olen niin huono ajaja. Kun ei huvita ajaa kun on kuski.Pitäisi ottaa tosisaan tuo autollaajo.Talvikelejä minä pelkään en saa pois sitä epävarmaa tunnetta että en hallitse tätä vehjettä.

        Kesäkelillä ei ole olenkaan epävarmaa.Paitsi jos takana on pitkä jono enkä uskalla mennä rekasta ohi.Kokoajanhan on sellainen tilanne.nostan hattua sinulle kun uskallat kaasuttaa.

      • sessu58
        katriina64 kirjoitti:

        suorittanut. Missäs ja miten sellainen suoritetaan?
        Ei niin että olisin innostunut menemään, mutta kunhan kysyin.
        Itse olen suorittanut niin paljon kursseja, etten voi edes muistaa niitä kaikkia.
        Sellaisia "järkeviä", taloustöihin ja kodinhoitoon liittyviä, kuten esm. viimeksi, omenapiuiden leikkauskurssin, sienikurssin ja tietokonekurssin - tottakai.
        Niin, että vaikea tälläisestä meikäläisen kaltaisesta on repiä irti hauskuutta:)

        Siun kirjaimet on selvästi hauskuuteenpäin kallellaa.

      • Tynkkynen
        sessu58 kirjoitti:

        Siun kirjaimet on selvästi hauskuuteenpäin kallellaa.

        Mie ylitin se rima viime syksynä. Käytän sitä harvoin.
        Nälkä kasvaa syödessä. Suunnittelen omalla nimellä kirjoittamista.
        On niitäkin muutamia. Heidänkin "omat nimet" osoittautuvat keksaistuiksi.

        Oletko wanhan Kymenläänin alueelta? (sie ja mie viittais...)

      • sessu58
        Tynkkynen kirjoitti:

        Mitä hyötyä,tai haittaa olis,jos rekisteröis?Oon niin vihree vielä,ettei se ole vielä selvint miul....Täälhä mie kaakon kulmal naputan,oon lähempänä Viipurii,ko Helsinkii....Ulkona vähän sataa,mikä siunattu asia,meil on ollut niin sakkee tämä keli,mitä lie ilma ollu sakkeena,savua ja pölyä,jospa nyt vähä raikastus.Eikös sitä ennevanhaaki sanottu,et sade tekkee hyvvää mei potaattimaal ja naapuri kuivil heinil.

      • Lokari1
        sessu58 kirjoitti:

        Sinnuu.Siehä ootkii oikee vauhtimimmi.Pitäsköhä käyvä seitenkymppisilt kysymäs,et saahaako myö lainata heijä ideaa?Käy Sie sill punasellais.Vai mitä mieltä muut.Eikö yhtää savokielist ukkoo oo linjoil?Ja mihi se hävis tämän ketjun avaaja?
        Oisha se mukava rallii ajjaa,mie laulasin siin vieres niistä nuottiloist,et tulloo mutkaa ja mäkkee.

        Mun luvallani saa tulla tänne 70 murrepalstolle.
        Mää en kyl olekan mikään luvan antaja, mut mun puolestanikin ihan hyvin sopisitten sinnekih.

        Älkää nyh sitten pöljästykö meirän jutuja.

        Tiukkapiposet kyl lähteekih pois , mää olenkih sen jo montaki kertaa huomanukkih.
        Terv: Lokari1.

      • sessu58
        Tynkkynen kirjoitti:

        Mie ylitin se rima viime syksynä. Käytän sitä harvoin.
        Nälkä kasvaa syödessä. Suunnittelen omalla nimellä kirjoittamista.
        On niitäkin muutamia. Heidänkin "omat nimet" osoittautuvat keksaistuiksi.

        Oletko wanhan Kymenläänin alueelta? (sie ja mie viittais...)

        Aamu taas ja vähän raikkaampi keli,kun tiputti illal vähä vettä.Nukuittekos hyvin...Ikäkö lie vaikuttaa,kun ennen sairaalloisen aamu-unisesta on tullut aamukukkuja....Jäin Tynkkynen oottamaan vastaustasi tuohon rekisteröintijuttuun,mut taisitkin käyvä makkaamaan,mut sehä on vaa hyvä.Olen kuullut sanottavan,"se on kuin rahhaa laittas pankkiin,kun nuori mies nukkuu."....Toivon kaikille oikein hyvää päivää.

      • sessu58
        Lokari1 kirjoitti:

        Mun luvallani saa tulla tänne 70 murrepalstolle.
        Mää en kyl olekan mikään luvan antaja, mut mun puolestanikin ihan hyvin sopisitten sinnekih.

        Älkää nyh sitten pöljästykö meirän jutuja.

        Tiukkapiposet kyl lähteekih pois , mää olenkih sen jo montaki kertaa huomanukkih.
        Terv: Lokari1.

        Siulkii Lokar.Teillä onkin siellä menossa hulvattoman hauska rakkaustarina.Sen jatkot katson aina ensimmäisenä.Täytyy kyllä todeta,että kyllä Te hämäläiset ootte tosi hitaita.Meilpäin oltas laitettu hynttyyt,eiku kirjaimet yhteen jo aikapäiviä sitten ja nyt ois jo menossa ties kuinka mones välien selvittely,etten sanos erojutut.No hiljaa hyvä tullee....Arkoja ovat siellä tytöt,kun eivät enemmin Siuta yritä vallottaa,vaan antavat Tampereen likan Siut omia.Miepä laitan tämän nyt tulemaan sinne ison veen taakse.

      • rallityttö60
        pääsky kirjoitti:

        minä olen niin huono ajaja. Kun ei huvita ajaa kun on kuski.Pitäisi ottaa tosisaan tuo autollaajo.Talvikelejä minä pelkään en saa pois sitä epävarmaa tunnetta että en hallitse tätä vehjettä.

        Kesäkelillä ei ole olenkaan epävarmaa.Paitsi jos takana on pitkä jono enkä uskalla mennä rekasta ohi.Kokoajanhan on sellainen tilanne.nostan hattua sinulle kun uskallat kaasuttaa.

        minu oli pakko kun ei ole sitä kuskia löytynyt tai entinen jätti ajelemaan yksin. Miekin ihan uskalsin rekisteriöityä tänne keskusteluun. Mie en oo savolainen olen itä-suomalaista rotua. Kyl se ajotaito siitä lissääntyy kun pari halkopinoa kaataa peruuttessaan. Mullakin on reumaatikon unelma auto vanha ja raihanainen niin kuin minäkin, mutta ei ole vielä tielle jättänyt. Sanon teille naisimmeisille ajakaa älkää ruostuttako ajotaitoa sitä saatta tarvita joskus. Että huomenta vaan kaikkille immeisisille.

        mutta sen ralliautoilun kyllä olen jättänyt ja jätänkin kokeilematta.
        Hyväksi ajajaksi minua sanotaan, vaikka vauhti on juuri ja juuri sellaista, että perään ei muodostu jonoa. Yleensäkin riskin otto on asia jota kartan. Enkä voi ymmärtää miten kummassa meidän lapsemme ovat aikamoisia hurjapäitä, kun ei tuo heidän isänsäkään mikään vauhtiveikko ole.
        Vaikka olemmekin karjalaista syntyperää, niin mottomme kaikesa on, että maltti on valttia.
        Tässä ketjussahan on monta täältä meiltä päin kotoisin olevaa. Olen sen verran kiertänyt maailmaa ja asunut eri puolella Suomea, että puheestanikaan ei osaisi päätellä mistä olen kotoisin, paitsi Savon voi sulkea heti pois.
        Puhumme sellaista yleiskieleksi kutsuttua.

      • rallityttö60 kirjoitti:

        ovat riskiryhmä ja siien sitten sammuu se paljon ajon into tunnen turvallisemmaksi sen kaverin joka on paljon ajanut.Harjoittelun takia ei kannata kallista bensaa kuluttaa.Hyvä kun ajelette se antaa vapauden tunteen.

        Sinun murteesi on savolaisen kuulosta.Mekin olemme asuneet eri paikoissa että emme juuri murresanoja käytä.

      • onki
        katriina64 kirjoitti:

        mutta sen ralliautoilun kyllä olen jättänyt ja jätänkin kokeilematta.
        Hyväksi ajajaksi minua sanotaan, vaikka vauhti on juuri ja juuri sellaista, että perään ei muodostu jonoa. Yleensäkin riskin otto on asia jota kartan. Enkä voi ymmärtää miten kummassa meidän lapsemme ovat aikamoisia hurjapäitä, kun ei tuo heidän isänsäkään mikään vauhtiveikko ole.
        Vaikka olemmekin karjalaista syntyperää, niin mottomme kaikesa on, että maltti on valttia.
        Tässä ketjussahan on monta täältä meiltä päin kotoisin olevaa. Olen sen verran kiertänyt maailmaa ja asunut eri puolella Suomea, että puheestanikaan ei osaisi päätellä mistä olen kotoisin, paitsi Savon voi sulkea heti pois.
        Puhumme sellaista yleiskieleksi kutsuttua.

        nii hyvä auto, että aena oun jonosa ensimmäesnä!

      • sessu58
        onki kirjoitti:

        nii hyvä auto, että aena oun jonosa ensimmäesnä!

        hehehee ja äiti johti jonoa.

      • Lokari1
        sessu58 kirjoitti:

        Siulkii Lokar.Teillä onkin siellä menossa hulvattoman hauska rakkaustarina.Sen jatkot katson aina ensimmäisenä.Täytyy kyllä todeta,että kyllä Te hämäläiset ootte tosi hitaita.Meilpäin oltas laitettu hynttyyt,eiku kirjaimet yhteen jo aikapäiviä sitten ja nyt ois jo menossa ties kuinka mones välien selvittely,etten sanos erojutut.No hiljaa hyvä tullee....Arkoja ovat siellä tytöt,kun eivät enemmin Siuta yritä vallottaa,vaan antavat Tampereen likan Siut omia.Miepä laitan tämän nyt tulemaan sinne ison veen taakse.

        Pitää vähn selivitää .. Nääs kuh se raha ratkasee , niikun Irvini ennen lauleli.
        Sen rahan vähyyren takija mää olenkih saanu olla vappaana.
        Mulla kuh on aina ollukin semonen ajatua et ennen tunnin tumaa kuh tekee 8 tuntija hukka työätä.
        Mikäs sen mukavanpaa oliskan kuh naattia eikä heti laakase, kuten joku typykkä on joskus sanonukih.

        Noi tommoset äkki pika jutut kuh tahtooki mennä melkeen aina riitelyks nääs.
        Kyl sinne voi tulla jutuja vääntään , ei siellä kukaan ikääkän kysy mun mieälestäni.
        Terv: Lokari1

        ilmankos oot pysyny noin vetreenä,ku eikös sitä sanota,et-hyvi aateltu on puoliks tehty-siinä selviää n.neljällä tunnilla päivä.Vai onko siellä teilpäin kaheksan tunnin päivät?Ei sitä arvaa Teijän romanssiin puuttuu,on senverta kipakan tuntunen toi Siun sussu.Ku pysys nyt salassa tämä meijän "juttu",ettei tulis isompia seurauksia Siulle.No eihä se sakista leviä,jos sakki ei leviä....Ei Suomen tytöt rahasta välitä,rakkaus se on se juttu.

      • sessu58
        Tynkkynen kirjoitti:

        Mie ylitin se rima viime syksynä. Käytän sitä harvoin.
        Nälkä kasvaa syödessä. Suunnittelen omalla nimellä kirjoittamista.
        On niitäkin muutamia. Heidänkin "omat nimet" osoittautuvat keksaistuiksi.

        Oletko wanhan Kymenläänin alueelta? (sie ja mie viittais...)

        Mie oon oottanu vastausta.Voisko joku muu miulle selvittää,ku tuolla Tynkkysel on näköjään muita kiireitä.Mitä hyötyä,tai haittaa on jos rekisteröityy.

      • rallityttö60
        sessu58 kirjoitti:

        Mie oon oottanu vastausta.Voisko joku muu miulle selvittää,ku tuolla Tynkkysel on näköjään muita kiireitä.Mitä hyötyä,tai haittaa on jos rekisteröityy.

        mie rekisteriöin itseni, onhan siitä hyötyä saat oman svun galleriaan niin myö tiijetään mitä sie harrastat. Sie näät sitten monta on immeistä käynnyt sinun sivuillasi. Näin mie aattelen maalaisjärelläni.

    • toista mieltä

      Makuja on monenlaisia, toinen tykkää vitsin vääntämisestä toinen ei, erilaisuus on rikkaus. Jos viihdyt paremmin 70- kymppisten palstan kirjoitusten parissa kirjoittele ihmeessä siellä. Ei täällä ole ketään henkkareita tarkistamassa.

      • a-woman1

        Missähän sellaisia rallikortteja voisi suorittaa eläkeikäinen? Tuskin kuitenkaan menisin:). Olen ajanut mielestäni aika paljon, joskus kymmenen vuotta sitten laskeskelin, että parikymmentä kertaa maapallon ympäri. Nyt ei enää kerry niin paljon kilometrejä, kun palasin tänne urbaanille seudulle, jossa matkat kauppaan ja sukulaisiin ovat lyhyet. Kainuussa asuessa tuli hyvinkin 100 000 km vuodessa pahimmillaan. Nuorena tyttönä tuli istuttua maantien varrella katsomassa Simo Lampista ja kumppaneita, kun Jyväskylän suurajot olivat aluillansa; silloin ehkä haaveili rallistakin. Olen kuitenkin ajanut St-ajoja mieheni kanssa hänen eläessään ja nyt muutama vuosi sitten liikennekilpailuissa ystävättären kanssa. Liikennekilpailu olisi hyvä itsekullekin, näkisi omat puutteensa ja pysyisi ajan tasalla uusien sääntöjen suhteen. Aistien huonontuessa meiltä vaaditaan huolellisuutta enemmän kuin vauhtia, vai mitä mieltä olette?

      • rallityttö60
        a-woman1 kirjoitti:

        mikään hurjastelija kunhan lykkäsin vähän vauhtia näihin keskusteluihin. Tuo olisi hyvä idea liikennekilpailu voisi käydä kokeilemassa auton käsittely taitoa. Sarjat pitäisi auton vuosikerran mukaan, kun minun autossa ei ole näitä ohjaustehoisteit, äänimerkki on liiankin herkkä. Eilen ajaessani tulipa kaksi hirveä maantielle liikennetä laskemaan. Onneksi ensimmäinen auto näki että vaara uhkaa, hirvi ei tiedä liikenne sääntöjä. Että lähellä oli. Kun piti keksiä tuo nimimerkki ei samalaista ol muilla. Että varosvasti liikkeenteessä hirvet liikkuu.

        olikin lukea Siun juttuja.Kaippa kaikki ymmärsi,et Siukii näppylät on huumoriipäi kallellaa...Tosi juttu ne hirvet,on miukii puskurikulma ollu kiinni hirven persauksis.Miten äkkiä se siihen tuli ja miten hirveen isolta,no tietysti hirveen,ku hirvi oli, se näytti.Ei kummallekkaan onneks tapahtunu mittään,ku sain jarrutettua.Kyllä vapisutti pitkän aikaa.

        pitää olla huumorinkukkia. Minä ole niitä tarvinnut sylin täydeltä ja uskon että myös moniteistäkin on turvautunut huumorinkukkaan. olen juossut joskus kovaa, mutta olen oppinut kulkemaan hiljaakin. Minäkin kävin monet Jyväskylän suurajot katsomassa., jokamieskisat ym ralleja. kun olin nuorempi.Mutta katson vieläkin formula ajoja telkarista. Pelaan nettipelejä että muisti toimisi. En voi harrastaa puutarhaa hoitoa, enkä enää käsitöitäkään ym. joten jää vai tietokone. Onko teillä vihjeitä mitä harrastaisin?

        ystäväiseni,jos niin saan sanoa,tässähän on yksi.Siulla on tuo sana hallussa,voisit kirjotella pikku tarinoita.Semmosia novellin tapasia...Nyt on pakko mennä kattomaan peliä,että voin ottaa "naisellisesti" kantaa,kun alkaa keskustelut poikien kanssa,heitä on kiva härnätä.Heittäydyn aina vähän vastahankaan,ni kiihkeet jutut ovat valmiina....Mietitäänkö Siulle harrastuksia myöhemmin?

        naisellisesti kantaa jääkiekkoon. Mie jouvun yksinäni haastelee sekin kyllä onnistuu minulta. Myö taidettiin jäädä kahdestaan höpöttömään. Onneksi joku on edes ottaa kantaa. Jatketaan vaan kekustelua. Jos ei änään niin huomennakin ainakin. Laitan yöksi mietintä myssyn päähän ja vauhtisukat jalkaan jos tulisi uusia juttuja. tapamisiin

      • a-woman1
        rallityttö60 kirjoitti:

        pitää olla huumorinkukkia. Minä ole niitä tarvinnut sylin täydeltä ja uskon että myös moniteistäkin on turvautunut huumorinkukkaan. olen juossut joskus kovaa, mutta olen oppinut kulkemaan hiljaakin. Minäkin kävin monet Jyväskylän suurajot katsomassa., jokamieskisat ym ralleja. kun olin nuorempi.Mutta katson vieläkin formula ajoja telkarista. Pelaan nettipelejä että muisti toimisi. En voi harrastaa puutarhaa hoitoa, enkä enää käsitöitäkään ym. joten jää vai tietokone. Onko teillä vihjeitä mitä harrastaisin?

        ..korttia ystävättären ja miesystävän kanssa. Canasta esimerkiksi on mukavan vaikea peli, jossa täytyy vähän vaivata aivojaan.

        Osoitteessa http://kuntavisa.kunnat.net löytyy mukava tietokilpailu karttatietona Suomen paikkakunnista. Kokeilepa sitä. Hyvää yötä, jos vielä täällä pistäydyt, Rallityttö!

    • meistä

      kaikista--mutta kun ei just nty tuu vitsit mieleen--huomenna sitten

    • joutsen

      olkaamme avoimia ja kirjoitellaan--sano mummo kun kaivoon hyppäs

      • jututtaja

        jokkaesen alotusjutun jäläkeen ilimestynneet kookle-maenokset. Minneen ymmärrä, mittee ne siinä tekköö. Minä ku en aenakaan niitä lue. Tiellä ovat vuan.

        Muuten minä putosin ku eno veneestä näistä huaskoesta jutusteluista.

        Hyvvee Yötä!!!!!!!

      • sessu58
        jututtaja kirjoitti:

        ja huomenta.Miepä heitän Siulle köyvenpätkän,jotta voit kivuta takas paattiin.Miustakii nuo mainokset on vääräs paikas,enkä mie ainakaan niitä lue,ko on kiire kattomaan näitä tärkeempiä kirjotuksia,että hukkaan mennee niihe sanoma ja tarkotus....Mikäs myö otettas tämän päivän aiheeks?....Joko Rallityttö oot myssyn heittänt ja sukat?....Olipa kummallinen se peli,sitä ois huoleta voinu panna puolet ukoista jo valmiiks erän alus jäähyaitioon,ni ois jatkunt se luistelupuoli ain vähä pitempään.....Nouskaaha miu kans haastamaa,ko ois tässä joku minnuutti aikaa.

        näistä "hauskoesta"jutteluista, niin minä taas kapusin veneeseen ja minulla on jopa hauskaa.
        Huvitti tuo googlen mainoksista mainitsemisesi.
        Sinua ottaa päähän, vaikka et niitä luekan. En minäkään lue, eikä kyllä ota "piähänkään":)

        virkeenä oot noussu?Miullakun on menossa semmone rojekti,et pittää oottaa välil kuivumista,ni kerkeen tässä käyvä vilkuilemassa...Mieku hokasin nuo kaupunkisivut,ni oonki tullu viisaammaks oman kaupungin menosta.Sitäku ei oikein pääse tuonne kylille enää kattomaan...Mutta empä olis uskonut,miten ilkeitä immeisiä sielläkin on,kun tavallisiinkin kysymyksiin paukautetaan hyvin ilkeesti,voi meitä "meijän Herramme muurahaisia"...Meinasitko mennä puutarhaa tonkimaan,vai mitä aiot puuhastella tänään?

      • rallityttö60
        sessu58 kirjoitti:

        ja huomenta.Miepä heitän Siulle köyvenpätkän,jotta voit kivuta takas paattiin.Miustakii nuo mainokset on vääräs paikas,enkä mie ainakaan niitä lue,ko on kiire kattomaan näitä tärkeempiä kirjotuksia,että hukkaan mennee niihe sanoma ja tarkotus....Mikäs myö otettas tämän päivän aiheeks?....Joko Rallityttö oot myssyn heittänt ja sukat?....Olipa kummallinen se peli,sitä ois huoleta voinu panna puolet ukoista jo valmiiks erän alus jäähyaitioon,ni ois jatkunt se luistelupuoli ain vähä pitempään.....Nouskaaha miu kans haastamaa,ko ois tässä joku minnuutti aikaa.

        sukat oli tarpeen viime yönä ne oli kyllä hävinnyt jonnekin. Lienenkö ajanut rallia unissani. Minua niin nukutti eilen peli katsoin viimeistä erään ja tietysti nukuin. Ennen oli illan virkku ja aamuntorkku nykyisin on mennyt elämä päin vastoin. Onneksi pelasivat tasan sain ptkänvedon kiinni. Mie kävin jo aamusta hautausmaalla kukkia laittamassa siskoni kanssa kun on kyläilemässä. Saisipa sataa ropauttaa vettä että luonto puhdistuisi. Aivo nystyräni taisi jäätyä tuolla ulkona nyt ei ajatus luista. Illemmalla sitten palaan asiaan kun keksin jotakin uutta.

      • katriina64
        sessu58 kirjoitti:

        virkeenä oot noussu?Miullakun on menossa semmone rojekti,et pittää oottaa välil kuivumista,ni kerkeen tässä käyvä vilkuilemassa...Mieku hokasin nuo kaupunkisivut,ni oonki tullu viisaammaks oman kaupungin menosta.Sitäku ei oikein pääse tuonne kylille enää kattomaan...Mutta empä olis uskonut,miten ilkeitä immeisiä sielläkin on,kun tavallisiinkin kysymyksiin paukautetaan hyvin ilkeesti,voi meitä "meijän Herramme muurahaisia"...Meinasitko mennä puutarhaa tonkimaan,vai mitä aiot puuhastella tänään?

        puutarhatöistä.
        Syötiin tässä juuri, ja kahvinjuonnin jälkeen jatkamaan kasvimaan kunnostamista.
        Porkkanat jo pistettiin(siemenet)multaan, koska ne voi laittaa hyvin aikaisin keväällä.
        Muuten erikoista, että vaikka porkkana jäisi kasvimaahan talven yli, niin se on keväällä aivan syöntikelpoinen. Minähän raastankin pakastimeen syksyllä valtavan määrän porkkanoita.
        Tämä kuuluisi varmaan johonkin spesiaalipalstalle, mutta oletko huomannut miten lantusta tulee pahan makuinen pakastettaessa? (raastettuna)
        Voihan näistä sesonkiajan asioista varmaan puhua
        "yleisketjussakin"?:)

        puhua. Monesti ennen porkkanan siemenet kylvettiin jo syksyllä maahan. Porkkana säilyy hyvin talven pellossa, oon maalainen. Mie oon mualta muut taitaa olla kaupungista. Kun en kykene kyykkimään kasvimaalla niin täytyy ostaa kaupasta tuoteet. Joko kylvit uutta perunaa kasvamaan? Entä nauriita laitotko? nauris raaste on hyvää tai ennen jältettiin veitsellä naurista. Mie keitin tuossa yhtenä päivänä uudesta kaalista keittoa olipa hyvää vaikka oli ulkolaista. Minulla taitaa mennä tämäpäivä näitä juttuja lueskellessa ja kirjoitellassa taijan kohta oikea nörtti! heipa vaan tavataan

        voipi kai puhua porkkanoista,tai ainakin toivon niin.Eipä pälkähtäs päähänkään lähtee ettimään,et onkoha se Katriinakuusnelone kirjotellu mittään porkkanapalstalle.Mieki raastan,mut ostoporkkanaa,ko ei ole ommaa viljelyy,Siitä saakin hyvää salaatintapasta,ku heittää sekkaan vaik appelsiinipaloja tai vaik rusinoita.Mie oon ruvennu siirtelemmään noita perennoitakin,mitä vähä on,poikien pihoihin,ku ei oikein jaksa niitä ennää hoitaa ja kastella.Mukava,ku Sie jaksat ja tykkäät.

      • sessu58
        rallityttö60 kirjoitti:

        puhua. Monesti ennen porkkanan siemenet kylvettiin jo syksyllä maahan. Porkkana säilyy hyvin talven pellossa, oon maalainen. Mie oon mualta muut taitaa olla kaupungista. Kun en kykene kyykkimään kasvimaalla niin täytyy ostaa kaupasta tuoteet. Joko kylvit uutta perunaa kasvamaan? Entä nauriita laitotko? nauris raaste on hyvää tai ennen jältettiin veitsellä naurista. Mie keitin tuossa yhtenä päivänä uudesta kaalista keittoa olipa hyvää vaikka oli ulkolaista. Minulla taitaa mennä tämäpäivä näitä juttuja lueskellessa ja kirjoitellassa taijan kohta oikea nörtti! heipa vaan tavataan

        taasha myö tavattiin.Aluksha miekin pelkäsin,kun tän konneen sain,et miustse vasta tullookin Mutta mukavaa tämä on.oikein nörttilöihe nörtti,mut on pakko panna pientä rajjaa,ku tuo muu elämä haittaa tätä naputtelluu.Eihän näistä"aineista"kyllä hyvvää numeroo sais,tuppaa menemään,niinku sen entisen pojan aine kansakoulussa.Otsikko oli -kotipuuhia-ja hän kirjotti-äiti se pessee vatissa astioita ja taikina sanoo korvosa pöt röt.

        jännetuppitulehdus oikeassa kädessä. Kun oon kirjoitellut tänne,lukenut noita ja naurannut yksinäni. On mulla kone ollut monta vuotta mutta ensin pelikoneena ja sitten sain uuden koneen otin netin se tiltasi heti virus iski. Nyt on parivuotta toiminut hyvin, mutta en ole ollut näillä keskustelu palstoilla. Uskallus puuttui. Vuosi sitten sain uudet näkimet eli silmäleikkaus oli kaihi molemissa silmissä eipä paljon nähnyt. Nyt näkee kun on implantiti silmissä. muutenkin olen saanut ilon eläämi. Niin uskalisin tänne kirjoitelemaan.

        että kirjoittelet.Ei muuta,ko pannaan myö näppylät kuumiks ja pannaan omat ja maaliman asiat kuntoon....Mieku hekottelin noita rallijuttuja ja käin aattelemmaan,et mite ällikäl ois autokoulun väki,jos Siun innottamana kaik maaliman kuuskymppiset pyrkis nyt korttia hankkimaan....Mie luvin tuoltettä Siul on pienii seurattavvii,mie aattelin,et Sie oot semmone avomummo,niitä,ku on avovaimoja ja miehiiki.

      • sessu58
        rallityttö60 kirjoitti:

        sukat oli tarpeen viime yönä ne oli kyllä hävinnyt jonnekin. Lienenkö ajanut rallia unissani. Minua niin nukutti eilen peli katsoin viimeistä erään ja tietysti nukuin. Ennen oli illan virkku ja aamuntorkku nykyisin on mennyt elämä päin vastoin. Onneksi pelasivat tasan sain ptkänvedon kiinni. Mie kävin jo aamusta hautausmaalla kukkia laittamassa siskoni kanssa kun on kyläilemässä. Saisipa sataa ropauttaa vettä että luonto puhdistuisi. Aivo nystyräni taisi jäätyä tuolla ulkona nyt ei ajatus luista. Illemmalla sitten palaan asiaan kun keksin jotakin uutta.

        Sukkajalkainen pipopäinen nörtti,vieläkö Sie makkaat.Taitaa olla paras pittää nuo vehkeet päällä,meilpäin on ainakin niin kylmä aamu.Näppejä kavi palelemaan,kun tuossa ulkona pyörähin.Nouskaaha maaliman kuuskymppiset haastamaan,että saahaan päivä mukavasti käyntiin.

      • pääsky

        enkä keksimällä alahakemaan piristystä mutta hyvä kun olette pirteitä.

        Alan kakkupohjan tekoon ja muutenki parantelen tässä viimepäivien ressiä.
        Olen kyllä omalta osaltani jo tämänpäivän tuhmuudet kirjoitellut että en enää lisää sitä lajia ainakaan tälle päivälle.

        Huomenesta ei vielä tiedä.kirjoittelemisiin.

    • sessu58

      Hyvinkös nukuitte?Hiljainen on tämäkin kylätie,niinkuin näkkyy olevan tuo katu tuolla ulkonakin.Mikähän lienee päivän puheenaihe tänään?No aamunaurut kävin nauramassa tuolta murreketjusta. Nouskaahan jo rupattelemaan.

      • rallityttö60

        huomenta vaam kaikille. Eilen tuli tehftyä ruumillistatyötä, ei enää illalla jaksanut kirjoitella. Kun en ole viitteen vesi kesään haravoinut mutta haravoin kotimökin pihamaata. Meinasin saada raitisilma myrkytyksenkin, hyvin nivelet kestivät koossa. En suanut edes rakkoja kämmeneen. Hyviä nuo murrejutut oiihan niitä kun muistaisi, pittää ite keksiä juttuja. Eipä täälläkään taajaman maalaismaisemassa paljon näy ei eds mäyräkoiran taluttajia. Pojat aina ulkoiluttavat ahkerasti näin keväällä mäyräkoiriaan. Mie kun en ole niin sivistynyt en tiennyt tuota mäyräkoira juttua niin kysyä tokaisin että onko ne koiran hommaneet itelleen Et silleen.

        Ulkohommiin tästä on nyt lähettävä.Pitkään meni miultakin,että mäyräkoiran tajusin.Kävelin eilen tuolla rannassa ja sinne oli perustettu oikein kenneli.Sisukset viiään takas kauppaan,ku tyhjenee,mutta "karvat"olivat pitkin rantaa.Pitäs vissiin keksiä syötävät paketit,semmosta suolasta pallaa,et janottais,niin ei jäis luontoon lojumaan.Nyt pittää mennä,nähhäähä illemmalla.

        urut soi kylä nukkuu... ei oo kettään. Kaik kahtoo jääkiekkoa. Tietysti. Mie sentään kävin sirkuksessa eivät ottaneet töihin vaikka istuin etupulpetissa ja söin popcornia ettei pääse laihtumaan. Aamulla naama kaipaisia kurkku siivuja. Että kasvattakee työ viherpeukalot niitä kurkkujakin niin mie suan tuota kauneuttani hoitoo. Leikki sikseen ja pylly pois tyynyltä. Isäni kyllä ehdotti tänään perunan panoa mutta kun ei muata kynnetty pitkään aikaan ei kehtoo ihan nurmikolle kylyvvee potakoita. Jos mie pystyisin kyykkimään tekisin kotimökilleni kaasvimaan. Kun ei sitä miestä en kehtoo nuitakaan nuapurin ja kylän miehiä lainailla aattamaan.

        Niinse tämäkin päivä hurahti.Lyhyemmäks on tunnit menny,verrattuna aikaisempiin.Eikös niitä ole semmosia pussiperunajuttuja olemassa?Kai myyvät valmiita,ainakin semmosia turvejuttuja,mihin voi istuttaa.Sehän olis siisti juttu,ei rikkaruohoja.Nyt alkoki huvittamaan,jos laittasit mökin ympäri pottupusseja riviin,siitä sitte pussi kerrallaan syksyllä kattilaan.Ois oman pussin pottuja....Nyt käi niin ramasemmaan,että viisainta lähtee mahasa viereen.Hyvät unet kaikille.

        sessu58 oot hävinnyt meillä on kesken tuon potatin pano maahan nimittäen. Oon kaipallut sinun mukavia juttujasi. Mie kävin tuolla 50 kymppisten sivulla hämmentässä täällä oli niin hiljaista. Jatketaan sitä perunan kasvattamista joku päivä.

      • sessu58
        rallityttö60 kirjoitti:

        sessu58 oot hävinnyt meillä on kesken tuon potatin pano maahan nimittäen. Oon kaipallut sinun mukavia juttujasi. Mie kävin tuolla 50 kymppisten sivulla hämmentässä täällä oli niin hiljaista. Jatketaan sitä perunan kasvattamista joku päivä.

        täälähän mie erätauolla.Hylky ko on menossa hyvä peli,ihan käet hikkoo,ei tule virkkaamisesta mittään.Ai potatin panoa aattelit.Piä talkoot,potatin pussiinpanijaiset.Ennenvanhaankinha sitä talkoilla istutettiin,kaik vaa pellolle,jotka kynnelle kykenivät,ja pellon pientareelle ne jotka eivät kyenneet.Sielläsitä mentiin perspyllys pitkin vakkoo.Alkaa kolmas erä,ei auta mentävä on.Hyvät yöt paan tähä varult,jos ei ennää jaksa naputella tänään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      153
      2617
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      197
      1890
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      70
      1667
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1628
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1351
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1031
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1020
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      999
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      190
      924
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      901
    Aihe