Minua ihmetyttää se, että tällä palstalla väitellään niin kiihkeän luonnontieteellisesti ja pullistellaan sillä että on perehdytty asioiden taustoihin paremmin kuin vastapuoli - eikä pysähdytä pohtimaan väittelyn motiiveja. En nimittäin usko että kummankaan osapuolen motiivina on silkka halu puolustaa "luonnontieteellistä totuutta" sen itsensä tähden.
Väitän, että sekä kreationistit että evoluutikot suojelevat omaa arvo- ja uskomusjärjestelmäänsä, ja olisi rehellistä myöntää, että tämä väistämättä luo subjektiiviset lähtökohdat molempien väitteille. Uskon, että aito dialogi ilman ala-arvoista mollausta edellyttäisi, ettei kysymyksellä maailman synnystä olisi merkitystä keskustelijoiden oman elämän kannalta. Näin ei kuitenkaan tunnu olevan...sillä on merkitystä!
Minua eivät kiinnosta luonnontieteelliset perustelut. Minulle riittää se, että evoluutioteorian mukainen ihmiskäsitys perustuu vahvimman eloonjäämiseen,ja mikäli tämä olisi elämän keskeinen periaate, elämä ei olisi elämisen arvoista. Silloin amerikkalainen yhteiskunta olisi evoluution huipentuma ja kristillinen lähimmäisenrakkaus silkkaa sanahelinää.
Tämän väittelyn motiiveista
9
425
Vastaukset
|>"Minua eivät kiinnosta luonnontieteelliset perustelut. Minulle riittää se, että evoluutioteorian mukainen ihmiskäsitys perustuu vahvimman eloonjäämiseen,ja mikäli tämä olisi elämän keskeinen periaate, elämä ei olisi elämisen arvoista. Silloin amerikkalainen yhteiskunta olisi evoluution huipentuma ja kristillinen lähimmäisenrakkaus silkkaa sanahelinää. "
- seven
Ilmeisesti sosiaalinen evoluutio ei kuitenkaan johda mihinkään globaaliin hyväntahtoisuuteen. Väittäisin, että se ainoastaan antaa selityksen ihmisen "me vastaan muut" -asenteelle, jonka ilmentymiä ovat mm. rasismi sekä kansakuntien väliset sodat.
- Mr.K.A.T.
seven kirjoitti:
Ilmeisesti sosiaalinen evoluutio ei kuitenkaan johda mihinkään globaaliin hyväntahtoisuuteen. Väittäisin, että se ainoastaan antaa selityksen ihmisen "me vastaan muut" -asenteelle, jonka ilmentymiä ovat mm. rasismi sekä kansakuntien väliset sodat.
Monet kansat ovat yllättävän vieraanvaraisia eksyneelle ja turistille.
Jos yksinäinen susi eksyy väärän lauman alueelle, se tapetaan ellei takaa-ajettaessa ehdi paeta alta pois.
Suomen ja USAn muukalaisvastaisilla PS/Halme tai USAN "halmeella" Ann Coulterilla ei ole darwinismi perustana (hän on yhteistyössä Demskin kanssa kaatamassa evoluutiota), vaan pikemminkin jokin muu, mm. kr-uskoa tunnustavat ja muslimeja morkkaavat.
Evoluutiossa elinpiiri on elukoilla ollut yleensä hyvin pieni, ihmisillä suku ja heimo joka elänyt aika pienellä alueella, siinä sos.rajatkin yleensä. Siis yleensä.
mm. Valailla on jo paljon isompi "alue" -valtameret.
Kiista on kysymyksestä:
"Miten tietoa saadaan?"
A-->empiirisesti testaten tieteellisellä menetelmällä, vähät B:stä
B-->vähät A:sta, tietoa saadaan Raamatusta, se on luonnontieteen oppikirja tai jos ei oppikirja niin vähintään raamituskirja, A:ta vain Raamatun vahvistamiseen, muuten on väärin data mitattu kommunistipunalasien läpi!
-Evoluutikoiden joukossa on SEKÄ uskovia että ei-uskovia, agnostikkoja ja ateisteja = monipuolisempi arvopohja.
-Kreationistien joukossa täällä on lähes yksinomaan Raamattua puolustavia sen totuutenkaltaisuuteen uskovia tai korostavia kristittyjä ja he kuvittelevat evoluutikoita virheellisesti yksinomaan ateisteiksi ja ateistisen arvopohjan omaaviksi.
Arkkipiispamme Jukka Paarma on tietääkseni evolutionisti, joka ei hyväksy kreationistien dogmeja.
Syvästi uskovainen USAn ent. pressa Jimmy Carter on evolutionisti, joka jyrähti kreationismia tyrkyttävälle opetusministerille Cathy Coxille.
Yksi tuttu pappi täällä on evolutionisti, toinen nettituttu pappi on evolutionisti jonka kanssa suunniteltiin kirjan tekoa kreationismista.>>Väitän, että sekä kreationistit että evoluutikot suojelevat omaa arvo- ja uskomusjärjestelmäänsä, ja olisi rehellistä myöntää, että tämä väistämättä luo subjektiiviset lähtökohdat molempien väitteille.>Uskon, että aito dialogi ilman ala-arvoista mollausta edellyttäisi, ettei kysymyksellä maailman synnystä olisi merkitystä keskustelijoiden oman elämän kannalta. Näin ei kuitenkaan tunnu olevan...sillä on merkitystä!>Minua eivät kiinnosta luonnontieteelliset perustelut. Minulle riittää se, että evoluutioteorian mukainen ihmiskäsitys perustuu vahvimman eloonjäämiseen,ja mikäli tämä olisi elämän keskeinen periaate, elämä ei olisi elämisen arvoista.>Silloin amerikkalainen yhteiskunta olisi evoluution huipentuma ja kristillinen lähimmäisenrakkaus silkkaa sanahelinää.
- viimeisimmän tiedon mukaan
#############
Kaikki uskonnollinen on puhdasta sanahelinää:
#############
Väitteestäsi puuttui riippumaton tieteellinen tutkimustodiste.
Samoin on nyttemmin kreationistien tukimuksissa todettu, että tiede on erehtynyt luulemaan maapallolla olevan akselin, jonka ympäri maapallo muka pyörisi.
Kreationistit pitäytyvät oman tutkimuksensa perusteella väitteessään, että mitään akselia ei ole.
Todistustaakka akselin olemassaolosta on tieteellä.
- Saddu ;-)
...juuri tuon ymmärryskapasiteetinsa tiedon tason sanellee,kö ?!?
Kreojen luonnontieteellisen `totuuden´ puolustus...hehheh...lol!!!
M.O.T.
;-) - eläjä
"Minua ihmetyttää se, että tällä palstalla väitellään niin kiihkeän luonnontieteellisesti"
-HALOO... Tämä on KESKUSTELUPALSTA otsikolla "Evoluutio ja kreationismi". Luonnontieteet ovat erittäin keskeisiä AIHEEN kannalta!
"Minua eivät kiinnosta luonnontieteelliset perustelut. Minulle riittää se, että evoluutioteorian mukainen ihmiskäsitys perustuu vahvimman eloonjäämiseen,ja mikäli tämä olisi elämän keskeinen periaate, elämä ei olisi elämisen arvoista."
-Terve menoa filosofia- tai teologiapalstalle sitten! Täällä sinulla ei sitten ole mitään annettavaa!
"Väitän, että sekä kreationistit että evoluutikot suojelevat omaa arvo- ja uskomusjärjestelmäänsä, ja olisi rehellistä myöntää, että tämä väistämättä luo subjektiiviset lähtökohdat molempien väitteille."
-Eikös kaiken keskustelun lähtökohta ole se että keskustelija puhuu oman arvo- ja uskomusjärjestelmänsä pohjalta? Eikö sekin ole selvää että inhimillinen näkökulma on aina subjektiivinen? Siksihän täällä eri näkemyksiä verrataan. Luuletko että olet itse jotenkin objektiivisempi omissa katsannoissasi? Huvitat minua. Kuulostat vähän siltä että kuvittelet jotenkin olevasi näiden asioiden yläpuolella, sen vuoksi ettet halua kohdata koko kysymystä.
Ei muuta kuin onnea ja menestystä! - Aatami
Sanoit, että "sekä kreationistit että evoluutikot suojelevat omaa arvo- ja uskomusjärjestelmäänsä, ja olisi rehellistä myöntää, että tämä väistämättä luo subjektiiviset lähtökohdat molempien väitteille."
Alkuosa arvojärjestelmän suojelusta pitää varmaankin paikkansa, mutta se ei muuta sitä, että evoluutio on todettu fakta ja evoluutioteoria sen paras tunnettu selitysmalli. Se, että toinen osapuoli on oikeassa ja toinen väärässä ei riipu millään tavalla väittelijöiden motiiveista.
"Minua eivät kiinnosta luonnontieteelliset perustelut. Minulle riittää se, että evoluutioteorian mukainen ihmiskäsitys perustuu vahvimman eloonjäämiseen,ja mikäli tämä olisi elämän keskeinen periaate, elämä ei olisi elämisen arvoista."
Ei ole olemassa mitään universaalia evoluutioteorian mukaista ihmiskäsitystä, johon olisi pakko sitoutua jos ko. teorian hyväksyy. Evoluutiota pitää tosiasiana suuri määrä ihmisiä, joilla on laaja kirjo uskonnollisia näkemyksiä ateismista kristillisyyteen. Evoluutioteoriassa ei sanota, että siitä miten asiat luonnossa ovat pitäisi tehdä johtopäätöksiä siitä, miten asiat ihmisyhteisöissä on järjestettävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945198Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325976SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16410791Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369481Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!309383Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858468Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476