Sinkkuvalinnat uudelta

just tuo John The Relevator kuulosti alkuun tylsältä, ei ollenkaan hyvältä verrattuna just johonkin esim. Nothing's imbossibleen. Mutta kyllä tuo mieli/korva kummasti muuttuu! Nyt toi John The Relevator kuulostaa jo tosi hyvältä! Vaikuuttanee tietty toi kevään keikka, tykkäsin kovasti ko. kappaleesta livenäkin. Daven energinen liikuminen lavalla, jne.

Ei toi Damaged People kyllä kummonenkaan piisi ole Depeche mittarilla luokiteltuna, mun mielestä mutta Nothing´s Impossible taasen kuten Lilian MUN ehdottomia suosikkeja P.T.A.lta. Kyllähän J the R sekä A P T i U T ovat "nopeina" "tanssi" sävellyksinä aikas outoa DM kamaa mutta silti erittäin toimivia. No, tulihan I Feel Youstakin live hitti.
Kannattaa vaan kuunnella... vai onko kyseessä ikäeron tuoma väylä? Ite melki nelikymppisenä pidän silti enemmän Some Great Reward pitkäsoitosta.
Onhan tää uus levy sellasta fiilistely musikkia enimmältään kun vertaa niitä mielestäni bändin parhaisiin tuotantoihin; Black Celebration, tuo S G R sekä Violator.

"Noiden kahden onnistuneen rinnalle minä olisin nostanut ainakin Damaged People ja Nothing's impossible'n."

Mutta onhan tuo Nothing´s Impossible tuolla uudella DVD sinkulla. ;p Ja hieno versio onkin.

Ei käy bändiä yhtään kateeksi, sillä niiden sinkkujen valinta on aina yhtä vaikeata. Jollei levyltä heti nouse 3-4 huippubiisiä erilleen muista, menee suoraan arpapeliksi. Suffer Well ja Precious olivat tosiaan itsestään selviä tapauksia, mutta muut meneekin sitten hakuseen. Olisin toivonut Nothing's Impossiblesta tosi jylhää omaa sinkkujulkaisua hienoilla täysmustilla levynkansilla. A Pain That I'm Used To ei ole mun lemppari levyltä. Ja sitten siinä ohessa tulee sekalaista ja vähän tuskallistakin kuultavaa - en sitten pahemmin tykkää näistä remixeistä. Mutta nämä tosiaan on siinä "mielipiteitä niin monta kuin fania" -kategoriassa.

2000-luvulla on tullut yksi mielestäni täydellinen single ja sehän oli tietysti Goodnight Lovers. Hieno kokonaisuus.