ja Owashi palasi taas kun kokeet on kirjoitettu ja tentut tentattu. Olisi vaan pysynyt poissa taas.
Koulut loppui
30
1810
Vastaukset
- Hoops
tyyppi. Heti haukkumassa kaikkia possuiksi.Kyllä tuon ylläpidon pitäisi heittää jätkä pysyvästi pois.
Mikähän kumma ufomania silläkin on että jatkuvasti roikkuu kiinni näissä ufoasioissa.
Nyt se alkaa taas...- hokasin
mihin tämä vastarannan vänkääjä sopisi
TULEVIEN TOHTORIEN VASTAVÄITTELIJÄKSI TIEDEKUNTIIN
aivan kuin nenä päähän mutta huoliiko ne sen sinne
- ebis
kaksi sielunveljeä siellä keskustelee henkeviä, vaikka toisella on henkisistä asioista täysin kieltävä käsitys. Mielikuviteltua elämää vain. Ei tuollainen asenne oikein jaksa enää kiinnostaa pätkän vertaa.
Väärin, juuri sinun kaltaistesi ufouskoisten käsitykset perustuvat mielikuvitukselle ja minun käsitykseni niin raa'alle faktalle ja realismille ettei helppouskoinen voi sellaiseen tyytyä. On sangen murheellista, että täytyy karata todellisuutta kotiloonsa kuvittelemaan.
- hermostu
Owashi kirjoitti:

Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja nettin merkityksettömiä bittejä.
Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja mikäsenytolikaan.... dementia. (Vk) - ebis
Owashi kirjoitti:
Väärin, juuri sinun kaltaistesi ufouskoisten käsitykset perustuvat mielikuvitukselle ja minun käsitykseni niin raa'alle faktalle ja realismille ettei helppouskoinen voi sellaiseen tyytyä. On sangen murheellista, että täytyy karata todellisuutta kotiloonsa kuvittelemaan.
"raa'alle faktalle ja realismille "
Tuosta tulikin mieleen ne pallosalamat - jos vaikka muistat nuo sinun höpinäsi - anteeksi "tietosi".
Mistä sinä yleensäkin tiedät minun tietoni asioista ? - vanhuus
ebis kirjoitti:
"raa'alle faktalle ja realismille "
Tuosta tulikin mieleen ne pallosalamat - jos vaikka muistat nuo sinun höpinäsi - anteeksi "tietosi".
Mistä sinä yleensäkin tiedät minun tietoni asioista ?Tieteessäkin on vain vähän raakaa faktaa. Ehkä matematiikka, Ohmin laki ja jotain muuta. Kaikki teoriat ovat jatkuvasti tarkastelun alaisina. Karl Popper sanoi suunnilleen näin: tieteellisen teorian elämä on kuin loputon aitajuoksu. Jokaiseen aitaan voi kompastua, mutta viimeistä aitaa, jonka jälkeen tulisi maaliviiva ts. verifioitavuus, ei tule ikinä. Tieteellisen teorian tunnusmerkki on falsifioitavuus ei verifioitavuus. Teorisa, jota ei voi todistaa vääräksi ei ole tieteellinen teoria.
Se siitä faktasta. (vanhakähmy.) - ebis
vanhuus kirjoitti:
Tieteessäkin on vain vähän raakaa faktaa. Ehkä matematiikka, Ohmin laki ja jotain muuta. Kaikki teoriat ovat jatkuvasti tarkastelun alaisina. Karl Popper sanoi suunnilleen näin: tieteellisen teorian elämä on kuin loputon aitajuoksu. Jokaiseen aitaan voi kompastua, mutta viimeistä aitaa, jonka jälkeen tulisi maaliviiva ts. verifioitavuus, ei tule ikinä. Tieteellisen teorian tunnusmerkki on falsifioitavuus ei verifioitavuus. Teorisa, jota ei voi todistaa vääräksi ei ole tieteellinen teoria.
Se siitä faktasta. (vanhakähmy.)Onko vanhakähmy sitä mieltä asioista, että kaikki ne kymmenet ja sadat tuhannet havainnot ja valokuvat että videot ovat vain mielikuvitusta ja harhaa ? Tai jopa tutkahavainnot. Voiko kaikkia ilmiöitä selittää tavallisten ihmisten "sekoamisilla" tms. voisitko ystävällisesti perustella käsityksiäsi.
- vanhak
ebis kirjoitti:
Onko vanhakähmy sitä mieltä asioista, että kaikki ne kymmenet ja sadat tuhannet havainnot ja valokuvat että videot ovat vain mielikuvitusta ja harhaa ? Tai jopa tutkahavainnot. Voiko kaikkia ilmiöitä selittää tavallisten ihmisten "sekoamisilla" tms. voisitko ystävällisesti perustella käsityksiäsi.
Yritän ystävällisesti.
Tutkahavainnoista tiedän entisenä (kauan sitten) TKA-tekniikan opettajana ja senkin jälkeen paljon tuka-asemilla työskennellennä, sentään jotain. Tutkakuvasta voi parhaimmillankin sanoa etäisyyden, korkeuden ( Vaatii yleesä kaksi tutkaa V ja K jos ei ole tulenjohto-TKA) ja nopeuden. Ei muuta kohteesta. Eräät ilmakehän ilmiöt voivat aiheuttaa "valemaaleja". Tutkissa itseasiassa näkyy paljonkin UFO:ja. Sanoisin, että valvontatutkalla useita kertoja päivittäin.
Valokuvista ja havainnoista en ole koskaan sanonut, että ne olisisvat kaikki harhaa. "Sekoamisella" pystyy selittämään korkeintaan pienen osan havainnoista.
Tosiasia mielestäni on kuitenkin se, että yhtään ruudinkestävää todistetta ei ole vielä esitetty, vaikka kuinka sitä toivoisin ja haluaisin ( jo -60 luvun lopulta asti)
Uskon maan ulkopuolisen älyn olevan vähintäänkin todennäköistä.
Jos sinä vastaisit minulle yhtä ystävällisesti. Mitä minun pitäisi päätellä siitä, että ufot tulevat kun meditoi, ufot ovat itseasiassa entisiä Atlantiksen asukkeja, ufot ovat eri värähtelytasolla ja ilmaantuvat vain henkisesti korkealle tasolle päässeille ihmisille jne...jne
Suossa saattaa olla kultahippuja, mutta koko suo ei mielestäni voi olla kultaa. Niin paljon jopa toistensa kanssa ristiridassa olevia totuuksia löytyy. Minä olen rehellinen ja utelias, mutta en enää kovin herkkäuskoinen.
Nyt minä pyydän sinulta ystävällistä vastausta. Loukkaako agnostinen esiintyminen sinua tai käsitääksesi muita palstalla olevia? - ebis
vanhak kirjoitti:
Yritän ystävällisesti.
Tutkahavainnoista tiedän entisenä (kauan sitten) TKA-tekniikan opettajana ja senkin jälkeen paljon tuka-asemilla työskennellennä, sentään jotain. Tutkakuvasta voi parhaimmillankin sanoa etäisyyden, korkeuden ( Vaatii yleesä kaksi tutkaa V ja K jos ei ole tulenjohto-TKA) ja nopeuden. Ei muuta kohteesta. Eräät ilmakehän ilmiöt voivat aiheuttaa "valemaaleja". Tutkissa itseasiassa näkyy paljonkin UFO:ja. Sanoisin, että valvontatutkalla useita kertoja päivittäin.
Valokuvista ja havainnoista en ole koskaan sanonut, että ne olisisvat kaikki harhaa. "Sekoamisella" pystyy selittämään korkeintaan pienen osan havainnoista.
Tosiasia mielestäni on kuitenkin se, että yhtään ruudinkestävää todistetta ei ole vielä esitetty, vaikka kuinka sitä toivoisin ja haluaisin ( jo -60 luvun lopulta asti)
Uskon maan ulkopuolisen älyn olevan vähintäänkin todennäköistä.
Jos sinä vastaisit minulle yhtä ystävällisesti. Mitä minun pitäisi päätellä siitä, että ufot tulevat kun meditoi, ufot ovat itseasiassa entisiä Atlantiksen asukkeja, ufot ovat eri värähtelytasolla ja ilmaantuvat vain henkisesti korkealle tasolle päässeille ihmisille jne...jne
Suossa saattaa olla kultahippuja, mutta koko suo ei mielestäni voi olla kultaa. Niin paljon jopa toistensa kanssa ristiridassa olevia totuuksia löytyy. Minä olen rehellinen ja utelias, mutta en enää kovin herkkäuskoinen.
Nyt minä pyydän sinulta ystävällistä vastausta. Loukkaako agnostinen esiintyminen sinua tai käsitääksesi muita palstalla olevia?Niin kysyit paljon, mutta lähdetään tuosta edes yhdestä periaattelisesta asenteesta liikkeelle.
Minua tai uskoisin monia muitakin häiritsee palstalla tuollainen "absoluuttinen" ehdoton jatkuva kieltäminen asioiden tai ilmiöiden olemassa olosta. Minä en pitäisi sellaista asenetta kovinkaan neutraalina epäilijänä - skeptikkona - joka systemaattisesti kieltää esim. maan ulkopuolisien olentojen on ne sitten humanoideja tai muita enemmän poikkeavia ulkonäöltään meistä. Tuollainen täysin jyrkkä asenne kertoo vain sen että henkilö, ei omassa käsityksessään usko asioiden todenperäisyyteen. Syy voi olla hyvinkin henkilökohtainen "asennevamma" - kaikki mahdollisuudet pitää olla avoinna. Jos pois sulkeavia selityksiä löytyy, niin jäljellä olevat ovat silloin ne joita voidaan pitää silloin varteenotettavina. Nykyinen tiedemaailma ei tunne riittävästi koko universumin saloja.
Kenelläkään ei ole viellä riittävästi täsmällistä tietoa ufoilmiön todellisesta alkuperästä. Niin kauan kun tilanne on tämä, esitämme täällä niitä mahdollisia selitysmalleja. Mutta kuten eräskin täällä oleva, tuntuu tietävän "kaiken" - tuollainen ylikävelevä asennevamma häiritsee useimpia. - Vanhakähmy
ebis kirjoitti:
Niin kysyit paljon, mutta lähdetään tuosta edes yhdestä periaattelisesta asenteesta liikkeelle.
Minua tai uskoisin monia muitakin häiritsee palstalla tuollainen "absoluuttinen" ehdoton jatkuva kieltäminen asioiden tai ilmiöiden olemassa olosta. Minä en pitäisi sellaista asenetta kovinkaan neutraalina epäilijänä - skeptikkona - joka systemaattisesti kieltää esim. maan ulkopuolisien olentojen on ne sitten humanoideja tai muita enemmän poikkeavia ulkonäöltään meistä. Tuollainen täysin jyrkkä asenne kertoo vain sen että henkilö, ei omassa käsityksessään usko asioiden todenperäisyyteen. Syy voi olla hyvinkin henkilökohtainen "asennevamma" - kaikki mahdollisuudet pitää olla avoinna. Jos pois sulkeavia selityksiä löytyy, niin jäljellä olevat ovat silloin ne joita voidaan pitää silloin varteenotettavina. Nykyinen tiedemaailma ei tunne riittävästi koko universumin saloja.
Kenelläkään ei ole viellä riittävästi täsmällistä tietoa ufoilmiön todellisesta alkuperästä. Niin kauan kun tilanne on tämä, esitämme täällä niitä mahdollisia selitysmalleja. Mutta kuten eräskin täällä oleva, tuntuu tietävän "kaiken" - tuollainen ylikävelevä asennevamma häiritsee useimpia.Itä ja Länsi eivät kai kohtaa vaikka molemmat yrittäisivät. Jos olet ajatuksella lukenut nimimerin VK postaukset, voitko väittää minun väittäneeni edustavan "absoluuttista totuuta".
Pari postausta taaksepäin juuri kerroin ajatukseni "tieteellisistä totuuksista" Ei ne ole useinkaan absoluuttisia. Henkiselle rakenteelleni ja taustalleni en mitään voi.
"joka systemaattisesti kieltää esim. maan ulkopuolisien olentojen on ne sitten humanoideja tai muita enemmän poikkeavia ulkonäöltään meistä"
Edellisessä viestissäni kerroin pitäväni maan ulkopuolista älyä vähintäänkin todennäköisenä.
Minä sentään yritin vastata ystävällisesti. Yrititkö sinä ? Vai vaivauduitko edes kahteen kertaan lukemaan, mitä kirjoitin.
"Mutta kuten eräskin täällä oleva, tuntuu tietävän "kaiken" - tuollainen ylikävelevä asennevamma häiritsee useimpia."
En tunnista tästä itseäni. Olen toki lukenut paljon. Mulla on ollut aika paljon aikaakin ainakin nuorempin verrattuna. Silti epäilen tietojani. Pitäisikö mielestäsi jokainen lause aloitta " hataran jälkeenjäänen käsitykseni mukaan nykytiede uskoo asiasta seuraavaa...
Menisi jäykäksi.
Ei pahalla. Mutta jos kritiikkii puuttuisi, niin paranisiko palsta ?
Voisin oikeastaan, jos ehdin aloittaa uuden keskustelun aiheesta em., tai aloita sinä.
Tietysti poistun, jos minua pidetään häiriötekijänä.
Tänään aloitetun keskustelun Mister O:n kanssa käyn ensin loppuun. - ebis
Vanhakähmy kirjoitti:
Itä ja Länsi eivät kai kohtaa vaikka molemmat yrittäisivät. Jos olet ajatuksella lukenut nimimerin VK postaukset, voitko väittää minun väittäneeni edustavan "absoluuttista totuuta".
Pari postausta taaksepäin juuri kerroin ajatukseni "tieteellisistä totuuksista" Ei ne ole useinkaan absoluuttisia. Henkiselle rakenteelleni ja taustalleni en mitään voi.
"joka systemaattisesti kieltää esim. maan ulkopuolisien olentojen on ne sitten humanoideja tai muita enemmän poikkeavia ulkonäöltään meistä"
Edellisessä viestissäni kerroin pitäväni maan ulkopuolista älyä vähintäänkin todennäköisenä.
Minä sentään yritin vastata ystävällisesti. Yrititkö sinä ? Vai vaivauduitko edes kahteen kertaan lukemaan, mitä kirjoitin.
"Mutta kuten eräskin täällä oleva, tuntuu tietävän "kaiken" - tuollainen ylikävelevä asennevamma häiritsee useimpia."
En tunnista tästä itseäni. Olen toki lukenut paljon. Mulla on ollut aika paljon aikaakin ainakin nuorempin verrattuna. Silti epäilen tietojani. Pitäisikö mielestäsi jokainen lause aloitta " hataran jälkeenjäänen käsitykseni mukaan nykytiede uskoo asiasta seuraavaa...
Menisi jäykäksi.
Ei pahalla. Mutta jos kritiikkii puuttuisi, niin paranisiko palsta ?
Voisin oikeastaan, jos ehdin aloittaa uuden keskustelun aiheesta em., tai aloita sinä.
Tietysti poistun, jos minua pidetään häiriötekijänä.
Tänään aloitetun keskustelun Mister O:n kanssa käyn ensin loppuun.En tiedä miten päättelit että tuo terävin kritiikin kärki kohdistuisi sinuun. Kirjoitin mielestänin kolmanesta persoona muodosta, jos nyt sitten ymmärrät. Kritiikkiä täytyy ilman muuta olla, mutta siinäkin pitäsi keskittyä oleelisimpaan ja kaikelta puolin "tutkivaan" analysointiin. Samoin tuollaiset hemkilökohtaiset ilmaukset, kuvastavat kirjoittajan ns "henkistä kehitystä" - itse pidän näitä henkisiä aivan varteenotettavina elementteinä.
Pois se minusta että haluaisin sinun poistuvan palstalta, sinulla tuntuu olevan satakertaisesti "annettavaa" palstalle. Vertailu on tehty tuohon suureen O:oohon nähden, hän jos joku on ns. häiriötekijä. Varsinkaa kun hänellä tuo tyyli on se mitä olen julkituonut kirjoittelussa. Miten voi tulla antoisia keskusteluja tai ajatusten vaihtoja tuollaisen sanoisin "keskenkasvuisen" persoonan kanssa. Tyylin ja suhtautumisen pitäsi radikaalisti muuttua, ja siihen en kyllä "hevillä" usko. Vaikka Lordi voitti euroviisut. - Vanhak
ebis kirjoitti:
En tiedä miten päättelit että tuo terävin kritiikin kärki kohdistuisi sinuun. Kirjoitin mielestänin kolmanesta persoona muodosta, jos nyt sitten ymmärrät. Kritiikkiä täytyy ilman muuta olla, mutta siinäkin pitäsi keskittyä oleelisimpaan ja kaikelta puolin "tutkivaan" analysointiin. Samoin tuollaiset hemkilökohtaiset ilmaukset, kuvastavat kirjoittajan ns "henkistä kehitystä" - itse pidän näitä henkisiä aivan varteenotettavina elementteinä.
Pois se minusta että haluaisin sinun poistuvan palstalta, sinulla tuntuu olevan satakertaisesti "annettavaa" palstalle. Vertailu on tehty tuohon suureen O:oohon nähden, hän jos joku on ns. häiriötekijä. Varsinkaa kun hänellä tuo tyyli on se mitä olen julkituonut kirjoittelussa. Miten voi tulla antoisia keskusteluja tai ajatusten vaihtoja tuollaisen sanoisin "keskenkasvuisen" persoonan kanssa. Tyylin ja suhtautumisen pitäsi radikaalisti muuttua, ja siihen en kyllä "hevillä" usko. Vaikka Lordi voitti euroviisut.Kiitos luottamuksesta. O:sta sen verran, että tuntuu olevan nuori ja melko särmikäs kaveri.
En kuitenkaan pidä häntä mitenkään häirikkönä. Jos tyyli ei miellytä, on vakionimimerkki helppo ohittaa. Jos telkkarista tule minun milestäni soopaa, joka tietysti jonkun toisen mielestä on mitä mielenkiintoisinta antia, vaihdan kanavaa, tai suljen koko toosan. En viitsi vaivautua kirjoittamaan asiasta YLE:lle.
Eiköhän tänne bitiavaruuten mahdu kaikki koheltajat. Eri asia on, jos puolin tai toisin mennään henkilökohtaisuuksiin. Se ei kuulu aikuisen ihmisen käytäytymseen. Kungfutse sanoi: Herjaus häpäisee vain sen lausujan" ebis kirjoitti:
En tiedä miten päättelit että tuo terävin kritiikin kärki kohdistuisi sinuun. Kirjoitin mielestänin kolmanesta persoona muodosta, jos nyt sitten ymmärrät. Kritiikkiä täytyy ilman muuta olla, mutta siinäkin pitäsi keskittyä oleelisimpaan ja kaikelta puolin "tutkivaan" analysointiin. Samoin tuollaiset hemkilökohtaiset ilmaukset, kuvastavat kirjoittajan ns "henkistä kehitystä" - itse pidän näitä henkisiä aivan varteenotettavina elementteinä.
Pois se minusta että haluaisin sinun poistuvan palstalta, sinulla tuntuu olevan satakertaisesti "annettavaa" palstalle. Vertailu on tehty tuohon suureen O:oohon nähden, hän jos joku on ns. häiriötekijä. Varsinkaa kun hänellä tuo tyyli on se mitä olen julkituonut kirjoittelussa. Miten voi tulla antoisia keskusteluja tai ajatusten vaihtoja tuollaisen sanoisin "keskenkasvuisen" persoonan kanssa. Tyylin ja suhtautumisen pitäsi radikaalisti muuttua, ja siihen en kyllä "hevillä" usko. Vaikka Lordi voitti euroviisut.Niin millä tavalla toimin häirikkönä? Niin että tuon tälle palstalle nykyisen tietouden faktoja ja osoitan kuinka lennokkaimmat kuvitelmanne yksinkertaisesti ovat mahdottomia tai niiden mahdollisuus on käytännössä nolla. Ehkäpä kritiikki on teille joillekin vain liikaa kestettäviksi, hm? Myönnän kyllä että tapani kirjoittaa on särmikäs tai toisinaan jopa pistävä, mutta sen ei pitäisi häiritä keskustelua jos vastakeskustelija ei loukkaannu aiheettomasta.
Niin, henkisestä kehityksestä vielä sen verran, että itse taas pidän sitä selvänä henkisen kehityksen puutteena jos käy vielä samanlaista ajatusleikkiä sekoittaen sen vakavasti todellisuuteen mitä kuka tahansa kuusivuotiaana :\ Mistä päätellen taas minä olen keskenkasvuinen? Luulenpa että se olet sinä jolla on asennevamma, vai?-)
Luojan tähden, vaikka tekisikin mieli tarttua toisten keskustelijoiden kirjoitusasuun, sävyyn kirjoittaa ja huomauttaisikin niistä, niin koettakaa nyt pysyä myös aiheessa ja kehittää sitä. Herkkäsieluinen nokkavuus ei varmasti kykene koskaan vastaanottamaan minkäänlaista kritiikkiä, ei edes rakentavaa.
Koko aihehan on siis täysin turha ja irrelevantti :P Koetan vain huomauttaa ebikselle kuinka mauttomasti hän jauhaa täysin asiattomasta asiasta ja vieläpä perusteettta. Jos on asiaa ja yhtään ryhtiä niin se kuuluu sanoa suoraan ja perustellusti, siten asioihin voi ehkäpä myös vaikuttaa.ebis kirjoitti:
Niin kysyit paljon, mutta lähdetään tuosta edes yhdestä periaattelisesta asenteesta liikkeelle.
Minua tai uskoisin monia muitakin häiritsee palstalla tuollainen "absoluuttinen" ehdoton jatkuva kieltäminen asioiden tai ilmiöiden olemassa olosta. Minä en pitäisi sellaista asenetta kovinkaan neutraalina epäilijänä - skeptikkona - joka systemaattisesti kieltää esim. maan ulkopuolisien olentojen on ne sitten humanoideja tai muita enemmän poikkeavia ulkonäöltään meistä. Tuollainen täysin jyrkkä asenne kertoo vain sen että henkilö, ei omassa käsityksessään usko asioiden todenperäisyyteen. Syy voi olla hyvinkin henkilökohtainen "asennevamma" - kaikki mahdollisuudet pitää olla avoinna. Jos pois sulkeavia selityksiä löytyy, niin jäljellä olevat ovat silloin ne joita voidaan pitää silloin varteenotettavina. Nykyinen tiedemaailma ei tunne riittävästi koko universumin saloja.
Kenelläkään ei ole viellä riittävästi täsmällistä tietoa ufoilmiön todellisesta alkuperästä. Niin kauan kun tilanne on tämä, esitämme täällä niitä mahdollisia selitysmalleja. Mutta kuten eräskin täällä oleva, tuntuu tietävän "kaiken" - tuollainen ylikävelevä asennevamma häiritsee useimpia.Mutta siis tottakai on huomautettava esimerkiksi sellainen asia, ettei voi olla mitään rakettia joka lentää yli valonnopeutta koska valonnopeutta ei kykene ylittämään! Se kertoo, ettei sellaista rakettia voi tehdä tai se mahdollisuus on äärimmäisen pieni - sitä ei kuulu ottaa huomioon, aiheeseen palataan jos voidaan löytää minkäänlaista yli valonnopeuden matkaamista mahdollistavaa asiaa. Muuten asia on luokiteltu käytännössä mahdottomaksi. Yksinkertaista ja loogista siis.
Itsekään en ole missään vaiheessa kieltänyt muukalaisten olemassaoloa, vai olenko? Olen huomauttanut, ettei kehittyneen elämän syntyminen ole niin helppoa ja muukalaisia ei välttämättä kehitykään niin lähellä maapalloa että heille olisi edes mahdollista löytää meidät, surullista mutta totta. Hyvin harvoihin asioihin edes sanon että "tuo on mahdotonta!", vaan useimmiten sanonkin sen mahdollisuuden olevan äärettömän pieni ja epärealistinen, mieluummin kun keskustelisin _realistisista_ vaihtoehdoista. Pitää muistaa vielä se, ettei meillä ole muuta keinoa tutkia maailmankaikkeutta kuin nykyinen tiedemaailma! On oikeasti täysin järjetöntä vain alkaa spekuloimaan, että jos hierookin puuta ja kaarnaa vastakkain saa avattua portin rinnakkaisulottuvuuteen jossa on ASDF*uckFF-eliörotu joka näkee neliulotteisena (aika neljäntenä) ja he muuttavat tietoisuutemme äärettömästi tehden meistä Jumalia. Ja pahoittelut jos nyt vähän innostuin. Tämäkin vaihtoehto on mahdollinen, mutta onko se realistinen? Pitääkö se ottaa huomioon varteenotettavana? Herätys?
Ihan suoraan sanottuna minä voisin suositella jo heräämistä todellisuuteen. Täällä on rajoja eikä kaikki ole mahdollista, siten jotkut asiat ovat myös mahdottomia ja jollei sitä saisi ääneen sanoa, niin kyllä keskustelua käydään ihan merkityksettömällä pohjalla. Jos me haluamme tietää jotain, niin meidän täytyy tutkia sitä keinoilla ja tavoilla jotka ovat meille annetut.
- palstallemahtuu
Mielestäni Hra O vaan lisää palstan värikkyytä. Esiintyy vakionimmarilla, joten eihän sitä tarvii lukea, jos ei huvita. O:lla on kuitenkin aika paljon tietoa.
- Hermes
Wikipediasta jota hän pitää ufoilun Raamattuna.
- edellinen
Hermes kirjoitti:
Wikipediasta jota hän pitää ufoilun Raamattuna.
Itse en ole koskaan edes käynyt Wikipediassa. Silti Mr O:lla on ainakin jonkin verran tietoa ja kosolti kriittisyyttä, mitä näiden sivujen kirjoittelijoilta usein puuttuu.
Hermes kirjoitti:
Wikipediasta jota hän pitää ufoilun Raamattuna.
Jos todisteita, teorioita tai esimerkkejä pyydetään, wikipedia on loistava ja nopea paikka (vaikka googlea käytetään aina lisukkeena). Asiat löytyy kyllä muualtakin jos ette usko wikipedian luotettavuuteen, googlettamaan sitten vain! Mutta muistakaa, sama henkilö joka on sen googlettamanne sivun kirjoittanut on voinut kirjoittaa wikipediaankin! Kuinka te voitte siihen luottaa :D Tai ehkäpä juuri sen raamattuna pitämänne lempiufokirjanne!
Wikipediassakin tarkkaillaan tiedon totuusperäisyyttä. Englanniksi artikkelit muuten eivät ole tavallisesti pintapuolisia.edellinen kirjoitti:
Itse en ole koskaan edes käynyt Wikipediassa. Silti Mr O:lla on ainakin jonkin verran tietoa ja kosolti kriittisyyttä, mitä näiden sivujen kirjoittelijoilta usein puuttuu.
Kriittisyys juuri. Mikäpä onkaan suurempi pahe ufologilta keskustellessaan kolleegansa kanssa kuin juuri se. Jos käsitys perustuu uskoon, on kaikki mahdollista.
- ebis
Owashi kirjoitti:
Jos todisteita, teorioita tai esimerkkejä pyydetään, wikipedia on loistava ja nopea paikka (vaikka googlea käytetään aina lisukkeena). Asiat löytyy kyllä muualtakin jos ette usko wikipedian luotettavuuteen, googlettamaan sitten vain! Mutta muistakaa, sama henkilö joka on sen googlettamanne sivun kirjoittanut on voinut kirjoittaa wikipediaankin! Kuinka te voitte siihen luottaa :D Tai ehkäpä juuri sen raamattuna pitämänne lempiufokirjanne!
Wikipediassakin tarkkaillaan tiedon totuusperäisyyttä. Englanniksi artikkelit muuten eivät ole tavallisesti pintapuolisia." Wikipediassakin tarkkaillaan tiedon totuusperäisyyttä."
Siellä on vielläkin monesti havaittu jopa räikeitä virheitä tai puutteita artikkeleissa. Kannattaa suhtautua siihen myös varauksellisesti. Tavanomainen tietokanta kuten muutkin vastaavat, ei yhtään sen parempi. - Vanhak
ebis kirjoitti:
" Wikipediassakin tarkkaillaan tiedon totuusperäisyyttä."
Siellä on vielläkin monesti havaittu jopa räikeitä virheitä tai puutteita artikkeleissa. Kannattaa suhtautua siihen myös varauksellisesti. Tavanomainen tietokanta kuten muutkin vastaavat, ei yhtään sen parempi.Ei kannata varmaan koskaan luottaa yhteen lähteeseen, jos se ei ole hyväkytty ja tarkastettu tutkimus.
Huomasin juuri, että Wikipedian ja Valtaojan 2001 julkaiseman kirjan, Draken kaavan nykykäsityksen mukaisessa tuloksessa on älytön heitto. Tuloshan on pakostakin hyvin spekulatiivinen, mutta miljoonakertainen heitto on sentään liikaa. ebis kirjoitti:
" Wikipediassakin tarkkaillaan tiedon totuusperäisyyttä."
Siellä on vielläkin monesti havaittu jopa räikeitä virheitä tai puutteita artikkeleissa. Kannattaa suhtautua siihen myös varauksellisesti. Tavanomainen tietokanta kuten muutkin vastaavat, ei yhtään sen parempi.Niin missä välissä kukaan on väittänyt sitä tavanomaista tietokantaa paremmaksi?-) Käsittääkseni Wikipediaa on ainoastaan mollattu, mutta huomioisin käyttämään englanninkielistä versiota ja jos aihe oikeasti kiinnostaa niin perehtymään asiaan googlen avustuksella. Kannattaa myös tutustua Wikipedian artikkelin lopussa oleviin aihelinkkeihin.
Jos pysyttäisiin nyt kuitenkin jossain järkevässä aiheessa ja vastaisitko kysymykseeni, eli:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000017032160Vanhak kirjoitti:
Ei kannata varmaan koskaan luottaa yhteen lähteeseen, jos se ei ole hyväkytty ja tarkastettu tutkimus.
Huomasin juuri, että Wikipedian ja Valtaojan 2001 julkaiseman kirjan, Draken kaavan nykykäsityksen mukaisessa tuloksessa on älytön heitto. Tuloshan on pakostakin hyvin spekulatiivinen, mutta miljoonakertainen heitto on sentään liikaa.Tuohonhan on helppo ratkaisu. Laskelmoi itse, kaiva esille nuo tarvittavat arvot, heittohan johtuikin juuri eriävistä arvoista. Tuskin kuitenkaan uskaltaa julistaa niin montaa sivilisaatiota olevan :|
Pitäisipä itseasiassa laskea itsekin.- siinä se
Owashi kirjoitti:
Niin missä välissä kukaan on väittänyt sitä tavanomaista tietokantaa paremmaksi?-) Käsittääkseni Wikipediaa on ainoastaan mollattu, mutta huomioisin käyttämään englanninkielistä versiota ja jos aihe oikeasti kiinnostaa niin perehtymään asiaan googlen avustuksella. Kannattaa myös tutustua Wikipedian artikkelin lopussa oleviin aihelinkkeihin.
Jos pysyttäisiin nyt kuitenkin jossain järkevässä aiheessa ja vastaisitko kysymykseeni, eli:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000017032160Hei taas te kaikki possut ja possunmieliset!
- Vanhak
siinä se kirjoitti:
Hei taas te kaikki possut ja possunmieliset!
Jospa OW:n oli tarkoitus kirjoittaa: "hei vaan me kaikki possut ja possunmieliset.", mutta sormi lipsahti ja m muuttui kirjaimeksi t.
- ebis
Owashi kirjoitti:
Niin missä välissä kukaan on väittänyt sitä tavanomaista tietokantaa paremmaksi?-) Käsittääkseni Wikipediaa on ainoastaan mollattu, mutta huomioisin käyttämään englanninkielistä versiota ja jos aihe oikeasti kiinnostaa niin perehtymään asiaan googlen avustuksella. Kannattaa myös tutustua Wikipedian artikkelin lopussa oleviin aihelinkkeihin.
Jos pysyttäisiin nyt kuitenkin jossain järkevässä aiheessa ja vastaisitko kysymykseeni, eli:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000017032160Tuossapa vähän sinun luotettavuus dokumenttia tietokantaan.
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=26480&tyyppi=1
Eiköhän tastä se asia tullut selville lopullisesti. Kannattaa lukea ne muutkin viitatut artikkelit, jotka ovat siellä alareunassa. siinä se kirjoitti:
Hei taas te kaikki possut ja possunmieliset!
Ei tuota kukaan voi tosissaan ottaa itseensä, vaikka olisi käsittänyt sen solvaukseksi itseään kohtaan. Mutta jos tunnet olevasi possu tai possunmielinen, niin ole hyvä vain.
Tuo tervehdys tarkoittaa lähinnä samaa kuin "Hei Suomen presidentti!", hämärää jos joku ymmärtäisi siitä itsensä (muu kuin Tarja Halonen) :> Kuitenkin otsikossa humoriikka toimii siksi, että juuri jotkut kaltaisesi ottavat sen itseensä täysin perusteetta :Pebis kirjoitti:
Tuossapa vähän sinun luotettavuus dokumenttia tietokantaan.
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=26480&tyyppi=1
Eiköhän tastä se asia tullut selville lopullisesti. Kannattaa lukea ne muutkin viitatut artikkelit, jotka ovat siellä alareunassa.En siis saa vastausta kysymykseeni? :(
Sitten kun annan epäkorrektia tietoa palstalle, niin muista huomauttaa siitä. Käsittääkseni tällaista en ole tehnyt nykyisen yleisen ja ehkäpä virallisenkin käsityksen mukaan, ja kun olen, olen korjannut sen pikimmiten. Eivät ne sinunkaan tietolähteesi vaikuta järin luotettavilta tekstisi perusteella :|
- puolestani
O. toi heti tullessaan vähän mietiskeltävää. On äärimmäisen tärkeää, ettei palsta jää minkään ufolahkon leikkikentäksi. Puhtaat uskonasiat kuuluvat eri otsikon alle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?904049- 262238
- 2002110
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell991850PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w3861681- 1371276
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale971227Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.321035Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72956Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?78815