Kyseessä kahden yksityishenkilön välinen kauppa. Internetin osto ja myynti-palstalla yksityishenkilö ilmoitti myyvänsä tuotetta, ns turvaporttia lapselle. Säädettävä malli, jossa maksimileveys x. Ilmoitti tuotteen olevan käytetty, mutta turvallinen.
Sovimme kaupoista ja hain tuotteen (kahden lapsen kanssa yhteensä yli 40 minuutin ajomatka). Myyjä antoi laatikossa osat ja portin ja sanoi mukana olevan kaiken tarpeellisen mitä portin kiinnittämiseen ja käyttämiseen tarvitaan.
Myyjä käytti selkeästi hyväkseen ensinnäkin sitä, että olin kahden pienen lapsen kanssa liikenteessä -sillä kotona huomasin, että ensinnäkin yksi osa puuttui sekä lisäksi portti ei ollut säädettävissä lähellekään sitä mittaa, jonka hän oli ilmoittanut. Sen lisäksi portti ei ole missään nimessä enää turvallinen.
Otin yhteyttä ja kerroin osan puuttumisesta, sekä siitä, että portti ei ollut sen kokoinen kuin hän ilmoitti.Osan hän sanoi olevan olemassa ja etsivänsä sen. Ensisijaisesti olisin halunnut perua koko kaupan, koska hän oli antanut täysin väärää tietoa ja ainoa keino, jotta olisin tämän voinut selvittää olisi ollut se, että olisin paikan päällä yrittänyt asentaa tuon portin johonkin (mihinköhän, sillä hän toi portin minulle ulos) ja olisin tullut mittanauhan kanssa kaupantekoon ja mittaillut minkä kokoiseksi tuon portin saa.
Koska hänellä ei ollut kiinnostusta purkaa kauppoja (ilmoitti vain, että myy eteenpäin kyllä sen joku ostaa), niin kerroin että "ok, kunhan tuo osa löytyy, ehkä muutaman euron voin saada tuosta takaisin myymällä eteenpäin". Hän ilmoitti, että portti on säädettävissä kyllä, jos erikseen hankkii jotkut erityispitkät "ruuvit" ja niiden avulla laittaa kiinni, lastentarvikevalmistajilta tarkistin asian-sellaisia ei ole heillä olemassakaan ja jos sellaisia käyttää tuote voi olla hengenvaarallinen.
Olen vaatinut kaupan purkua, koska myyjä on tahallisesti antanut väärää ja valheellista tietoa. Meille tuolle ei ole mitään käyttöä eikä tuollaisenaan kellekään muullekaan. Kyseessä ei ole iso summa (20euroa), mutta haluaisinkin tietää mitä tapahtuu oikeassa elämässä jos ja kun teen asiasta poliisille ilmoituksen.
Kyseinen on henkilö on ilmoittanut ettei aio enää pitää mitään yhteyttä (olen hoitanut kaiken yhteydenpidon hänen kanssaan sähköpostilla -ihan sen takia että on todisteita ja sen takia, etten syyllisty mihinkään häiriköintiin)ja jos haluan yhteydenpidon jatkuvan, niin silloin vain viranomaisten välityksellä (mikä minulle sopisi paremmin kuin hyvin, sillä silloin asia luultavasti ratkeaisi.
"Kuluttajansuojalaki ei päde yksityishenkilöiden välisessä kaupankäynnissä, joten varsinaista palautusoikeutta ei yksityishenkilöiden välillä tunneta. Myydyn tavaran on kuitenkin luonnollisesti oltava sitä, mitä sen kerrotaan olevan, muussa tapauksessa myyntiä voidaan pitää petoksena, jolla saattaa olla rikosoikeudellisia seuraamuksia." Näinhän se menee, mutta onko jollain omakohtaista kokemusta tai tietoa miten toimitaan.
Nimimerkillä "höynäytetty hölmö"
Mitä sanoo laki yksityishenkilöiden välisestä kaupasta?
14
3847
Vastaukset
- Jurristi
Taitaa mennä niin, että rikoksen tunnusmerkistö ei täyty. Tavarassa on vain sellainen virhe, joka oikeuttaa Teidän purkamaan kaupan. Siviiliprosessi, josta ei ole poliisista apua. 20 euron takia ei kannatta lähteä käräjöimään.
- jos
myyjä ei tähän suostu?
- ... mitenkään
jos kirjoitti:
myyjä ei tähän suostu?
Kai se vastuu on ostajallakin, olisit katsonut mitä laatikossa on.
Eikä mikään viranomainen lähde tekemään mitään 20 euroa takia.
Hölmö mikä hölmö.
Se, että lapset olivat mukana, ei varmaankaan ole mikään lieventävä asianhaara. - mutta...
... mitenkään kirjoitti:
Kai se vastuu on ostajallakin, olisit katsonut mitä laatikossa on.
Eikä mikään viranomainen lähde tekemään mitään 20 euroa takia.
Hölmö mikä hölmö.
Se, että lapset olivat mukana, ei varmaankaan ole mikään lieventävä asianhaara.siis kyse on siitä, että tuotteen kokoa (siis miten pitkäksi sen saa venytettyä esim. portaikon "seinämien" väliin) en olisi pystynyt noutotilanteessa mitenkään mittaamaan -ilman portaikkoa ja ilman mittanauhaa. Tämä tekee teosta tahallisen huijaamisen (ja tietenkin kaikki muu...)
Ja tuon osankin kohdalta myyjä siis lupasi etsiä sen koska se hänellä jossain on -ja siis on luvattu minulle. - ei iso asia
mutta... kirjoitti:
siis kyse on siitä, että tuotteen kokoa (siis miten pitkäksi sen saa venytettyä esim. portaikon "seinämien" väliin) en olisi pystynyt noutotilanteessa mitenkään mittaamaan -ilman portaikkoa ja ilman mittanauhaa. Tämä tekee teosta tahallisen huijaamisen (ja tietenkin kaikki muu...)
Ja tuon osankin kohdalta myyjä siis lupasi etsiä sen koska se hänellä jossain on -ja siis on luvattu minulle.Olet varmasti oikeassa siinä, ettei myyjällä ole ollut ihan puhtaat jauhot pussissaan. Mutta kuten sinulle jo edellä todettiin, kyse on niin vähäisestä asiasta, että kauheasti mitään ei taida olla tehtävissä.
Ja kyllä asia valitettavasti on niin, että ostajan tulee tavara tarkistaa vastaanottaessa eli se, että mittanauhan puuttumisen tai lasten mukanaolon vuoksi sitä et tehnyt, ei ole varsinainen peruste. Lasten mukanaolo on myyjästä riippumaton seikka ja hän saattaa esim. vedota, että jos olisit halunnut portin mitata (myyjän mittanauhalla tai malliportaikkoa käyttämällä), niin hän olisi siihen antanut mahdollisuuden.
Periaatteet ovat hyviä olemassa ja aivan varmasti sieppaa, kun joutuu mielestään huijatuksi. Mutta silti, summa on ollut niin pieni, että ehkä kannattaisi mieluummin maksaa ne oppirahoina ja viisastua, eli miettiä, mitä mistäkin kannattaa ostaa ja miten tavara tarkastaa. Tuskin tulet kärhämää voittamaan, ja aikaa, vaivaa ja rahaa palaa ainakin, puhumattakaan mielipahasta, johon koko ajan keskityt. Eli unohda asia ja hanki kunnon portti (varmuuden vuoksi vaikka uutena kaupasta), ja iloitse siitä, että saat lapsillesi turvallisen ratkaisun. - Alkuperäinen kysyjä
ei iso asia kirjoitti:
Olet varmasti oikeassa siinä, ettei myyjällä ole ollut ihan puhtaat jauhot pussissaan. Mutta kuten sinulle jo edellä todettiin, kyse on niin vähäisestä asiasta, että kauheasti mitään ei taida olla tehtävissä.
Ja kyllä asia valitettavasti on niin, että ostajan tulee tavara tarkistaa vastaanottaessa eli se, että mittanauhan puuttumisen tai lasten mukanaolon vuoksi sitä et tehnyt, ei ole varsinainen peruste. Lasten mukanaolo on myyjästä riippumaton seikka ja hän saattaa esim. vedota, että jos olisit halunnut portin mitata (myyjän mittanauhalla tai malliportaikkoa käyttämällä), niin hän olisi siihen antanut mahdollisuuden.
Periaatteet ovat hyviä olemassa ja aivan varmasti sieppaa, kun joutuu mielestään huijatuksi. Mutta silti, summa on ollut niin pieni, että ehkä kannattaisi mieluummin maksaa ne oppirahoina ja viisastua, eli miettiä, mitä mistäkin kannattaa ostaa ja miten tavara tarkastaa. Tuskin tulet kärhämää voittamaan, ja aikaa, vaivaa ja rahaa palaa ainakin, puhumattakaan mielipahasta, johon koko ajan keskityt. Eli unohda asia ja hanki kunnon portti (varmuuden vuoksi vaikka uutena kaupasta), ja iloitse siitä, että saat lapsillesi turvallisen ratkaisun.Ei tosiaan ole iso asia ja periaatteethan tässä eniten jyllää...
Kun ei voi vaan ymmärtää, että jotkut on niin häikäilemättömiä -nettikauppaa sekä osto & myynti-palstojen että huutonetin kautta olen tehnyt jo vuosikaudet ja ainoastaan muutama mätämuna on sattunut matkan varrelle ja suurin osa näistäkin tapauksista on saatu selviteltyä "periaatteen voimin", eli kaksi "huijaria" tms on olleet lopulta valmiita myöntämään virheensä kun tarpeeksi kauan on vääntänyt ja rahat on saatu takaisin.
Tuotteen kunnon yms voi varmistaa aina paikanpäällä, mutta tuollaisen miten tuote "venyy" paikoilleen asennettuna...no sula mahdottomuus, varsinkin kun tuote tuotiin ulos ja ovi kiinni. Ja jotta olisi selvinnyt onko tuotteen maksimisäätö se minkä myyjä ilmoitti, olisi tarvinnut olla jossain juuri sen kokoinen aukko (seinien väli, oviaukko, portaiden väli yms ja koska kyseessä normaalia leveämpi kohta, niin tuskinpa sellaista olisi löytynyt tai ainakin olisi pitänyt päästä myyjän asuntoon sisälle mittailemaan ensin heidän asuntonsa mittoja)
Mielipahaa tästä ei taida hirveästi kertyä, lähinnä uusia kokemuksia -ja mitäpä sitä olisi kotiäidillä muutakaan puuhaa kuin selvitellä asioita ja vääntää rautalangasta asioita ;) -työelämään paluu kun alkaa olla lähellä, niin pitäähän sitä alkaa treenaamaan ;)
Kunnon portti on ollut koko ajan olemassa, uusi portti olisi vain tullut parempaan paikkaan (ei turvallisuuden takia vaan ihan käyttömukavuuden takia).
Ja siis kaiken tuon portin väärän mitan yms olisin ottanut omalle kontolleni kunhan vain myyjä antaisi sen pahuksen osan, olisi edes varaosia näihin vanhoihin portteihin. - Jurristi
jos kirjoitti:
myyjä ei tähän suostu?
Edellisessä vastauksessa ollut sana siviiliprosessi tarkoittaa sitä, että jos myyjä ei suostu kaupan purkuun ja rahojen palautukseen, joudut nostamaan kanteen alioikeudessa ja todistamaan, että tavarassa on sellainen virhe, että se oikeuttaa purkamaan kaupan.
- -----
Oikeudellisesti tapauksessa on kysymys tavaran virheestä (tavara ei ominaisuuksiltaan vastannut sitä, mitä oli annettu ymmärtää). Jos virhe on olennainen, mitä se vaikuttaa tässä tapauksessa olevan, ostajalla on oikeus purkaa kauppa. Osataja ei kuitenkaan ole oikeutettu vetoamaan virheeseen, mikäli se olisi ollut huomattavissa normaalissa tarkistuksessa vastaanottohetkellä.
Jäi epäselväksi, olisiko portin väärä koko voitu huomata tavallisessa tarkistuksessa (jota ei edes tehty). Jos näin on, oma moka. Kyynel.
Purku taas käytännössä tapahtuu niin, että ostaja esittää vaatimuksen kaupan purusta myyjälle, minkä jälkeen myyjä palauttaa rahat ja ostaja tavaran. Mikäli myyjä kieltäytyy, ainoa keino on nostaa kanne tuomioistuimessa, mikä tietenkin olisi täysin järjetöntä koska intressi on 20 euroa.
Joten summa sumarum, juuri mitään ei liene tehtävissä.- kunhan
summat on tarpeeksi pieniä, eikös näin ;)
- puumanni
Tämä ei koske kahden yksityishenkilön välistä kauppaa. Purkuoikeutta ei ilman muuta tuolla perusteella ole. Virhevastuu ei koske yksityistä kaupantekoa.
- Jurristi
puumanni kirjoitti:
Tämä ei koske kahden yksityishenkilön välistä kauppaa. Purkuoikeutta ei ilman muuta tuolla perusteella ole. Virhevastuu ei koske yksityistä kaupantekoa.
Virhevastuu kyllä koskee myös yksityisten välistä kauppaa.
- tfyui
Jurristi kirjoitti:
Virhevastuu kyllä koskee myös yksityisten välistä kauppaa.
- ainoastaan sen
tfyui kirjoitti:
että sivustojen ylläpitäjät eivät ole vastuussa kaupanteon laillisuudesta eikä kuluttajasuojalaki päde näissä tapauksissa, uutisessa on jätetty mainitsemassa se, että Suomen laista löytyy kuitenkin pykälät kahden henkilön väliseen kaupantekoon.
- mietintämyssy
Anna mennä vain huijareille kunnon kohtelu.
Tee se syyte, mitä sitä arvuuttamaan jos tapaus näinkin selvästi väärä, ja vielä osakin puuttuu mitä kaupanteon yhteydessä ei mainittu. Syyllinen maksaa oikeuskulut
:D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006394
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283200Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46969Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869