Olosuhteet ja as-oireilu.. ?

xxx
"As-oireilevat lapset eivät synny luonnevikaisina, tai persoonallisuushäiriöisinä !

Luonteenpiirteet on tavallaan koodattuna perimään. Jollakulla voi olla tulinen temperamentti, joku voi olla lepsumpi. Joku on säpäkkä, joku hidas. Kuka mitäkin.

Ihmisen persoonallisuuden muodostuminen ja jalostuminen on kuitenkin aina riippuvaista siitä millaisiin olosuhteisiin kukakin sattuu syntymään jne.

Jos ihmislapsen olosuhteissa on jotakin ihan viturallaan jo alusta asti se vaikuttaa ehkä enemmän kuin se, onko pääkopassa jotakin poikkeavaa vai ei.
Ihan terveestä ja neurologisesti tyypillisestä ihmislapsesta voi tulla epätoivoinen sekoboltsi jos käy huono tuuri ja puolestaan hiukan huonommilla alkulahjoilla varustetusta lapsesta voi muokkaantua kelpo eläjä jos olosuhteet ovat suotuisat.

Josta vois aloittaakkin sellaisen oman ketjunsa.. voidaan yhdessä miettiä mitä kaikkea pitää olla, jotta ihmisen kyvyt pääsevät parhaiten esiin ja jalostumaan.

Kuta paremmin yksilöt voivat, sitä paremmin voi yhteisö ja sit elämänhallinta on kaikille helpompaa - sillä ongelmia riittää ihmisyyden ulkopuolella yllinkyllin, ei niitä ongelmia kannata elättää ja lihottaa, jotka voi selvittää ja kääntää hyödyiksi :)"
xxx

Lainasin itse itseäni tuolta, missä puhuttiin joidenkin as-oireilevien rasittavuudesta ja siitä, ettei heitä jakseta sietää.

As-asioista on tiedetty suht´lyhyen aikaa. Siis asiallisesti. Ennen me olimme vain jotakin epämääräisen negatiivista.. Tai siis.. meidän negatiivisuuttamme korostettiin ja kaiketi se mitä meissä on ollut positiivista, sellaisten ominaisuuksien onkin sitten katsottu olevan jotakin yleisinhimillistä ja jokaisen ulottuvilla ? Ehkäpä näinkin ?

Nykyisin kun tietoa on saatavilla ja on aika pitkälti kiinni kunkin omasta kiinnostuneisuudesta, asiallisuudesta ja paneutumishalusta, niin oireistosta voitaisiin puhua myös myönteisessä hengessä.

Ei ole kovin älykästä, ei systemaattisen älykästä kuin ei tunneälykästäkään kiinnittää kaikkea huomiota vain ja ainoastaan pelkkiin oireilun geneettisiin puoliin, jotka on koodattuna assin kromosomeissa.

Oman huomionsa vaativat myös ne olosuhteet, joihin as-lapsi syntyy, joissa varttuu ja joiden myötä oireilusta tulee joko haitallista tai sit hyödyllistä.

Ei assius sinällään ole mikään kamaluus. Kamaluutta tästäkin olomuodosta voi tulla jos ei piitata siitä millainen on se ihanteellisuus suhteessa oireilun tuomiin tarpeisiin.

Muuan vanhempi täällä surkutteli sitä, että as-oireileva lapsensa sai hepuleita TV:n äärellä ja joku fiksu vastasi jotenkin näin: "Mikset heitä töllöä mäkeen ?"
Joka oli mielestäni oivallinen kommentti ! HYVÄ !

Olen itse as-diagnosoitu, nyt liki 50v. ja tulin 20v. äidiksi.
Paneuduin lapseeni innolla jo odotusaikana ja koitin monin tavoin edesauttaa hänen kasvuaan tasapainoiseski selviytyjäksi. Melkoinen ruljanssi, etenkin kun jouduin suoriutumaan hommasta yksin ja niinkin, että sain paljon paheksuntaa ja ihan pieleen menneitä neuvoja, yms. sen seuraavan 20v:n aika, jolloin asustelimme miniperheessä saman katon alla.

Kun muksu oli n. 4-5v. minä "heitin töllön mäkeen". Kun tulin töistä ja lapsi oli viettänyt päivän tarhassa.. ja kun hän räpsäytti telkun auki.. tulin siihen tulokseen, että ilman TV:kin voi elää ihan hyvin. Etenkin kun se ei ole lapsen kannalta mitenkään hyvä masiina.
Ilman telkkaa pärjättiin mainiosti monta vuotta.
Enkä silloin edes tiennyt tästä as-oireistosta.

Itse listaisin joitakin pääkohtia:

- Vältä turhaa "älämölöä" ja "hässäkkää".
- Neonlamput ovat pahaksi herkille silmille ja ne
voivat aiheuttaa jopa epileptistä oireilua tai
migreenioireita.
- Huolehdi selkeästä struktuurista.
- Käytä kalenteria, jossa on ennakkoon merkattuna
tulevat tapahtumat.
- Huutaminen on turhaa sillä as-oireisilla on
yleensä hyvä kuulo.
- Viestitä selkeästi.
- Älä suotta koita tulkita as-oireisen nonverbaa-
lista sanatonta viestintää. Oireistoon saattaa
liittyä hallitsematonta elehtimistä tai eleettö-
myyttä.
- As-oireileva voi yli- tai alireagoida, ei kanna-
ta matkia jos ei ole tarkoitus vaikuttaa itse
assilta.

- - - Tuossa kaikenlaista, mitä voi kykyjensä mukaan koittaa välttää ja fixailla ympäristössä jos tarkoitus on saada aikaiseksi asiallista kommunikointia, sopivaa käytöstä ja ylipäätään myötäelää ja tukea as-oireisen elämää.

Sit.. Jokaisella on omat vahvuutensa.

Tapauksesta riippuen as-oireisen oireiluakain voi hyödyntää. Jos on jokin erityinen kiinnostuksenkohde, sinnikkyyttä puurtaa sen parissa niin..

- Kannusta jatkamaan ja koita ujuttaa siihen
jotakin hyödyllistäkin mukaan jos se on
mahdollista.
Jos muksu kerää jotakin intohimoisesti, tai on
muutoin innostunut jostakin, voit aikuisena
koittaa luotsata puuhaa sellaiseen suuntaan,
joka auttaa esim. oppimaan uutta, tms.

Kaikella on hyvät ja huonot puolensa. Myös as-oireistossa on paljon positiivista kunhan sen vain saa esiin.

Jos assi vaikuttaa liian näsäviisaalta jo pienenä.. ei sekään huono ole. Voihan muksun koittaa saada innostumaan vaikka aforismikirjan tekoon, tms. Vanhemmat voivat toimia kirjureina ennen kirjoitustaidon oppimista.

Huumori !
Assit eivät ole huumorintajuttomia mörököllejä.
Toki assista voi saada varhaisessa vaiheessa jo vaikka itsetuhoisesti käyttäytyvän jos ei oireistoon paneuduta asiallisesti.

Mutta.. rakkaus.. välittävä rakkaus, (kohtuudella.. ei mitään kaikki se kestää kaikki se kärsii.. ) kohtuullisesti rakastetusta ihmisestä voi kasvaa kohtuullinen aikuinen.

Ja sitten aika tärkeä pointti niille, jotka joutuvat panostamaan as-oireisen lapsen kasvatukseen tai lähimmäisyyteen, jne.

Pidä huolta myös omista tarpeistasi. Älä anna itsestäsi enempää kuin on kohtuudella sopivaa.
Assia ei tarvitse turhaan holhot ( tätä tekevät joskus as-piirteiset tai oireiset äidit suorastaan neuroottisin elekein ).

Pitäisi välillä muistaa pohtia, että elämä on kuitenkin elämää kaikkine inhimillisine puutteineen ja lapsella on omat aivot, joiden käyttöä pitää trimmata ja niin lapsi voi itse osallistua omaan kasvuunsa ja päätyä aikuisuuteen, jossa niistä aivoista voipi olla paljonkin iloa ja hyötyä.. myös niille vanhemmille sitten kun ovat iällä ja tarvitsevat apua lapsiltaan.

Toivottavasti tähän listautuu paljon erilaisia vinkkejä siitä, millaiset olosuhteet tukevat assia ja myös hänen läheistensä hyvinvointia.

Rentoutus vopi myös olla yksi oleellinen keino.. myös tai etenkin ennakkoon suoritettuna.

As-lasten viime kesäisellä leirillä teimme säännöt yhdessä muksujen kanssa. Se oli oikein toimiva tapa sisäistää se mitä sopi tehdä ja mitä ei.
Ei ole lainkaan hassumpi idea välillä istahtaa rauhassa alas ja pohtia yhdessä lapsen kanssa miten häntä pitäisi kasvattaa ja miten ei.
Kunhan muistaa, että lapsi se on as-oireilevakin lapsi. Ja lapsi tarvitsee turvalliset rajat ja aikuisen, joka kantaa sen vastuun kaikesta viime kädessä - vaikka sitä lapselle pitääkin antaa treenimielessä sopivina, lapsen kokoisina annoksina.

Näin puhui - ei ihanneäiti, mutta äiti, jolla oli ihanteita ja lapsen kohdalla oleellisin oli se, että lapsesta varttuisi omatoiminen ja itsestään huolta pitämään kykenevä.

Ja.. mä olen onnistunut siinä vaikka jälkeläinen on as-piirteinen! :)

Vaikka monet kerrat olen mokannut ja sössinyt.. ja .. tiedän, että jotkut muksut voivat tarvita enemmän apua elämänsä aikana kuin toiset - silti ei ole hukkaan mennyttä tehdä voitavaansa.
Ei ole tarkoitukseni retostella - vaan kannusta.
Ole siis kiltti ja asennoidu siltä pohjalta, äläkä vedä tästä pultteja vaikka nyt tuntuisikin vaikeaakin vaikeammalta - loppui se välillä minultakin puhti ja "hypin pitkin seiniä" .. ja alastulot olivat välillä aika kipeitä.

Tsemppiä kaikille :)