Saaristolautan kahvilanhoitajan vapaavahti

Olin pitkän talven aikana monesti miettinyt, miltä mahtaisi tuntua, kun ravintolakoulun kesäloma alkaisi ja saattaisin päästä töihin. En tietysti ollut kuvitellutkaan mihinkään gourmetravintolaan pääseväni, hyvä jos pizzankääntäjäksi, joten tarjous lähteä kahvilanhoitajaksi Kustavin ja Iniön välillä liikennöivälle saaristolautta Auroralle oli tietyllä lailla iloinen yllätys. Minä, joka olin aina pitänyt laivamatkailusta, saisin nyt olla suuren osan kesästä Saaristomeren laineilla. Olkoonkin, että lautta ajaisi vain parinkymmenen minuutin mittaista matkaa edestakaisin kymmenen kertaa päivässä ja ettei kovinkaan moni sen kahvilan asiakkaista haluaisi kuin kahvin ja ehkä eilisen munkin tai lasivitriinissä aikansa trimmaantuneen voileivän. Paitsi ne, jotka litkisivät olutta...

Saapuessani Kustavin satamaan olin yllättynyt, että Aurora oli niinkin iso alus. Olinhan toki kuullut sen olleen RKP-läisen liikenneministerin "vaalilautta", kaikki iniöläiset kuulemma mahtuvat autoineen kerralla kyytiin, eikä paatti tule siitä edes täyteen. Lautan kapteeni oli minua vastassa autokannella ja toivotti tervetulleeksi. Paikalla olivat myös nuori salskea kansimatruusi sekä konepäällikkö. Matruusi esittäytyi Mattsiksi. Kahvilanpitäjä Ulla, jonka olin tavannut aiemminkin, näytti minulle hyttini, joka olikin ihan asiallinen kahden hengen kämppä, sekä varsinaisen työpaikkani keittiön.
Kesäruuhkassa kahvilassa olisi töissä useimmiten kaksi henkilöä, Ulla oli palkannut mukaan myös sukulaistyttönsä Nean, joka kuitenkaan ei saisi myydä olutta, koska täyttäisi 18 vasta elokuun alussa. Näin ollen joko minun tai Ullan pitäisi aina olla mukana. Se sopi minulle, olin sanonut kalliin vuokrakämppänikin irti ja varautunut yöpymään vapaapäivien väliset yöt vaikka teltassa laiturilla, jos hyttiin ei mahtuisi. Ulla vakuutti, ettei koskaan itse lautassa yöpyisi, Nea sensijaan saattaisi joskus sen tehdäkin, mutta hytissämmehän oli kaksi vuodetta...

Kahvila oli melko pieni, mutta toimiva. Keittiön puolelle mahtui joko tiskaamaan tai laittamaan, mitä matkustajat sitten ikinä keksisivätkään tilata. Ulla sanoi joka päivä jonkun haluavan syödäkin ja varsinkin aamuisin puuroannoksia menee kuulemma välillä aivan uskomattomia määriä. Erityistä huomiota kannattaisi kuitenkin kiinnitää vain henkilökunnan aterioihin, merimiehet olivat Ullan mukaan isoruokaista porukkaa ja lisäksi tottuneet hyviin arkiaterioihin. Nean Ulla sanoi tulevan lähinnä tiskariksi ja mitä tulee astioiden keräilyyn pöydistä matkan aikana, saisimme tuon työn jakaa jotakuinkin tasan. Jos kyydissä olisi kovin kovaäänisiä miessakkeja, saisimme Nean kanssa itse päättää, kumpi ottaa riskin tulla seksuaalisesti ahdistelluksi. Nauroin ja sanoin sellaisen kohtelun aina minulle kelpaavan. Ulla ei ymmärtänyt vitsiäni ja sanoi minun ehkä tulevan kesän mittaan toisiin ajatuksiin.
Niin ei todellakaan käynyt.

Kesäkuinen helleaalto nosti jäätelön ja oluen myyntilukuja ja matkan lyhyydestä johtuen jouduin välillä tekemään täysaikaista työpäivää, joten eräänä lauantai-iltana viimeisten matkustajien poistuttua lautasta Iniössä, oli todellisen huoahtamisen paikka. Varsinkin, kun olin koko päivän ollut kahvilan ainoa työntekijä, Nea oli mennyt käymään vanhempiensa mökillä ja luvannut palata huomisaamuksi.
Vaikka arvasinkin veden vielä olevan aika kylmää, päätin mennä uimaan. Satamalaiturissa oli uimaportaat, tai siis tietysti pelastustikkaat. Riisuin vaatteeni hytissä ja astuin laiturille pyyhkeeseen kääriytyneenä. Uimapukua en tietenkään ollut ottanut mukaan, eihän sellaisella täällä mitään virkaa olisi. Ketään ei näkynyt missään ja mitä sitten, vaikka olisikin? Jätin pyyhkeen laiturin kaiteelle, venyttelin hetken ja laskeuduin sitten veteen, joka oli vielä aika hyytävää. Pystyin uimaan vain pari vetoa ja nousin sitten takaisin. Aurinko oli paahtanut laituriin koko päivän, joten sen pinta oli lämmin.

Kuivattelin hetken, palasin lautalle ja vasta alhaalla hyttikannella huomasin painaneeni oven lähtiessäni kiinni ja jättäneeni avaimen sisään. Päätin käydä kysymässä Mattsilta yleisavainta. Matts ei kuitenkaan ollut hytissään. Koputin myös konepäällikön kämpän oveen, mutta sielläkään ei ollut ketään. Muistin, että kipparilla oli toinen aluksen yleisavaimista ja päätin käydä komentosillalla katsomassa, voisinko lainata sitä. Jos en, keksisin kyllä ratkaisun.
Nousin ylös, ensin autokannelle ja siten kahvilakannelle. Kuulin jonkin kolahduksen kahvilasta ja päätin vilkaista, mitä siellä olisi. Omasta mielestäni en ollut jättänyt kahvinkeitintä päälle, mutta varma on aina varmaa. Kahvilassa oli hiljaista, mutta keittiön puolelta kuului jotain ääntä. Avasin oven ja havaitsin Mattsin seisovan tiskipöydän ääressä. Matts käännähti heti huomatessaan jonkun olevan tulossa ja tunnistaessaan minut, viittasi pöydällä olevaan puoleksi juotuun olutpulloon ja puolivalmiiseen voileipään, jota juuri oli ollut väsäämässä.
Pyysin Mattsia tekemään minullekin voikkarin ja hain jääkaapista itsellenikin kaljan.
Istuimme kahvilan pöydän ääreen toisiamme vastapäätä puhumatta mitään. Eipä silti, että suu täynnä ruokaa olisi ollut mitään sanottavaakaan. Voileivässä oli kurkkua, kinkkua, juustoa ja salaatinlehti. Se vaikutti paljon tuoreemmalta kuin matkustajille myytävät, mikä saattoi johtua myös kiireettömästä tilanteesta. Mattsilla oli ilmeisesti vaikeuksia keskittyä voileipäänsä, sillä häntä tuntui ilmiselvästi kiinnostavan, milloin pyyhe putoaisi ja rintani vierähtäisivät esiin.

-Kävit uimassa sitten, Matts sanoi varmaan lähinnä siksi, että jotain kai sitä pitää sanoa jos haluaa vaikuttaa muulta, kuin täydeltä ääliöltä (jollaiselta Matts ei olisi vaikuttanut, vaikkei olisi mitään sanonutkaan).
-Joo, vastasin. Vähän kylmä vielä. Ootko itte käyny?
-En. Ehkä myöhemmin kesällä, ne on luvannu hellettä ens viikoksin, Matts jatkoi tuijottaen pyyhkeeni reunaa. Tuli tossa äsken just säätiedotus.
-Sehän on hyvä, sanoin. Ei tuu myrskyjä eikä tarvi pestä nurkista matkustajien laatotuksia...

Kevennykseni oli ilmeisesti tarpeettoman kaukaa haettu. Matts söi voileipänsä loppuun hellittämättä silti katsettaan pyyhkeestäni. Tunsin pimppini kostuvan, olin aika pitkään ollut käsitöiden varassa ja Matts alkoi tuntua minusta koko ajan kiehtovammalta tuttavuudelta. Päätin kysäistä suoraan, oliko hän katsellut vesireissuani ikkunasta, minkä myönnettyään Matts meni hiukan vaikean näköiseksi. Pudotin pyyhkeeni lattialle ja sanoin, etten ollut tottunut tuttujen seurassa turhia kainostelemaan. Matts ei irrottanut silmiään äskeisestä “seurantapisteestään”, hän vaikutti jotakuinkin totaalisesti yllätetyltä. Nousin ja menin hänen luokseen. Hän nousi tuoliltaan kuin jotenkin syyllisen näköisenä.

-Sanneliina, mitä sä meinaat...?
-Mitäs luulisit, sanoin ruvetessani aukomaan hänen bermudasortsiensa vyötä, tai oikeammin vyölaukun, joka oli samalla myös rahastusreppu, solkea.
-Niin, mut eiks olis parempi paikka vaikka hytissä?
-Ei, ku tässä, sanoin painokkaasti. Tämä hetki käytetään ja just tässä nimenomaisessa pöydässä, missä Iniön kesämökkiläiset litkii kahvia ja muksut jätskiä eikä arvaakaan, mihin kaikkeen tämmöinen kahvila venyy.

Olin saanut Mattsin sortsit pois, kauluksellista t-paitaansa, jonka rinnassa oli Merenkulkulaitoksen logo, hän riisui itse vähintään yhtä innokkaasti ja nosti takapuoltaan penkistä sen verran, että sain hänen kalsarinsakin pudotettua. Kyykistyin matruusini eteen ottaakseni hänen puristuksesta vapautuneen, jäykän ja vaikuttavan kokoisen elimensä suuhuni. Hän haroi vasemmalla kädellään jalkoväliäni ja pääsikin sinne samaan aikaan, kun aloin toden teolla imeä, mitä tarjolla voisi olla. Pitkään ei tarvinnut kaveria innostaa, kun jo suuni täyttyi elämän eliksiiristä, jonka makeus kertoi hyvästä ruokavaliosta ja monipuolisesta liikunnasta sekä runsaasta ulkoilmaelämästä. En kuitenkaan selittänyt näitä tuntojani Mattsille, sillä katsoin, etteivät tällaiset opit kuulu tuohon nimenomaiseen tilanteeseen.
Irrottauduin Mattsin otteesta ja näin, kuinka hän alkoi nuolla sisässäni käyneitä sormiaan.Nousin tarjoilutiskin reunalle, levitin jalkojani ja ohjasin Mattsin yhä jäykän laitteen pimpsaani. Matts tuntui yllättävänkin nopeasti innostuvan uudestaan ja melkein samantien tunsin täyttyväni aineesta, jota kukaan nainen ei missään tilanteessa voi mihinkään osaansa saada liikaa.
Mattsin lauettua sisääni lojuimme pitkään tiskin reunaa vasten.
Kysyin, oliko Mattsilla yleisavainta, jolla pääsisin hyttiini. Matts sanoi monenkinlaisia avaimia hallustaan löytyvän, otti vaatemytyn kainaloonsa ja antoi minun kulkea edellä hyttikannelle. Päästyäni hyttiin tunsin, ettei Matts vielä voinut olla täysin tyytyväinen iltapuhteeseen, joten kaadoin hänet alleni sängylle, asetuin istumaan hänen naamalleen ja aloin jälleen nautinnollisesti nauttia hänen tarjoomuksiaan. Eikä maku ollut väljähtänyt tippaakaan, vaikka asiaan saattoi toki vaikuttaa myös Mattsin minulle samanaikaisesti nuolema nautinnollinen orgasmisarja.
Kesken toimituksen Nea tuli sisään. Viittasin häntä tulemaan mukaan, mutta hän käännähti ovensuussa ja painui yöksi kahvilan penkille. Päätin, että Nean olisi aika oppia tapoja ja viikon päästä eli juhannuksena sellaiseen olisi varmasti oikea hetki...