Tietoisku Israelin tilanteesta

Itse olen esittänyt siinä vain historiallisia tai muita faktatietoja ja nuo linkit ovat Wikpedian tai muiden puolueettomien lähteiden tietoja.

En ole tukeutunut Israelin ystävyysseuran antamiin tietoihin (niitäkin löytyy netistä), kun sen sijaan Timo Ristimäki tuolla omassa avauksessaan on juuri äsken antanut minulle vastineen, jonka perustaa oheen linkittämäänsä Arabikansojen ystävyysseúran julkaisuun!

YK:n rauhanturvatehtävissä ei varmasti olisi menestytty asennoitumalla puolueellisesti osapuoliin nähden. Sellainen yksilö olisi saanut lähdön niistä hommista, ja jos niissä olisi ollut enemmän esim. Timo Ristimäen tavoin asennoituvia, sellainen joukkokin olisi pian menettänyt maineensa ja osapuolten luottamuksen. Nimittäin kummankin osapuolen luottamus on ehdoton edellytys toiminnassa onnistumiselle, ja suomalaisilla on niissä hommissa poikkeuksellisen hyvä maine.

JormaKKorhonen kirjoitti:

Itse olen esittänyt siinä vain historiallisia tai muita faktatietoja ja nuo linkit ovat Wikpedian tai muiden puolueettomien lähteiden tietoja.

En ole tukeutunut Israelin ystävyysseuran antamiin tietoihin (niitäkin löytyy netistä), kun sen sijaan Timo Ristimäki tuolla omassa avauksessaan on juuri äsken antanut minulle vastineen, jonka perustaa oheen linkittämäänsä Arabikansojen ystävyysseúran julkaisuun!

YK:n rauhanturvatehtävissä ei varmasti olisi menestytty asennoitumalla puolueellisesti osapuoliin nähden. Sellainen yksilö olisi saanut lähdön niistä hommista, ja jos niissä olisi ollut enemmän esim. Timo Ristimäen tavoin asennoituvia, sellainen joukkokin olisi pian menettänyt maineensa ja osapuolten luottamuksen. Nimittäin kummankin osapuolen luottamus on ehdoton edellytys toiminnassa onnistumiselle, ja suomalaisilla on niissä hommissa poikkeuksellisen hyvä maine.

Lue lisää

3K:lla, joka käyttää arvovaltansa pohjana Yhdistyneitä kansankuntia ja Suomen ulkopolitiikkaa YK-joukkojen muodossa on ehkä raskaammat tyylivaatimukset kuin arabikansojenystävyysseuralaisilla.

Itse arastelisin sotilasarvon ja entisten tehtävien käyttämistä arvovaltaperusteluna ulkopolitiikassa.

Korpraali Mauno Koiviston aikana tätä käytettiin, mutta sekin aika on jo mennyt. Maailma täytyy nähdä siinä valossa, ettei Neuvostoliittoa enää ole ja monen konfliktit ovat tahdonvaltaisia puolin ja toisin globaalimielessä.

...nimittäin Timon ja ilmeisesti sinunkin osalta.

Tarkoitukseni selviää tästä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000017642097

JormaKKorhonen kirjoitti:

...nimittäin Timon ja ilmeisesti sinunkin osalta.

Tarkoitukseni selviää tästä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000017642097

Lue lisää

...ei vaikuttanut (HUOM! siis edes Arabikansojen Ystävyysseuran 36-sivuinen vihkonen) kovinkaan "yksipuoliselta"...

... mikä siis olkoon kommenttini "JormaKKorhosen" viimeisimpään "tosikkuuteen", jonka hän toki varmaan vielä rientää kieltämään?!?

**********************


"Miksi Palestiina?"
Kirjoittanut: Timo Ristimäki 5.7.2006 klo 15.43


"Lapsellisuudessani" ajattelin avata "JormaKKorhoselle" ja k:neilleen "uuden vihkon"...

http://www.kaapeli.fi/akys/PalestineVihkoPdf.PDF

Pekka Sartolan "artikkelikokoelman" rinnalla ei vaikuttanut kovinkaan "yksipuoliselta"...

PS. Keille avautuu, keille ei. Kyseessä pitäisi olla...

"Miksi Palestiina?

Monet pitävät Israelin-Palestiinan kriisin molempia osapuolia yhtä syyllisinä konfliktin jatkumiseen.

Mutta mitä Israelin valtiossa ja miehitetyillä alueilla todella tapahtuu? Mitkä syyt ovat johtaneet konfliktiin?

Ja mitä on tehtävissä rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi?

Tämä kirjanen (HUOM! mukan siis pdf-tiedostona!) auttaa löytämään vastauksia.

Arabikansojen ystävyysseura
PL 698, 00101 Helsinki

http://www.kaapeli.fi/akys/


Lähdelinkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000017641131

PS1. Toki tekisi kovin monelle muullekin kuin vain esim. "JormaKKorhoselle" ja/tai muille aikuis(kaste)viihteellisillekin (kuten esim. juuri Pekka Sartolalle & k:nit) todella hyvää lukea myös Arbikansojen Ystävyysseuran tuottamia näkemyksiä...

PS2. "Asioita, joille ei voi nauraa, sopii harvoin ottaa vakavasti..."

Timo Ritimäki kirjoitti:

...ei vaikuttanut (HUOM! siis edes Arabikansojen Ystävyysseuran 36-sivuinen vihkonen) kovinkaan "yksipuoliselta"...

... mikä siis olkoon kommenttini "JormaKKorhosen" viimeisimpään "tosikkuuteen", jonka hän toki varmaan vielä rientää kieltämään?!?

**********************


"Miksi Palestiina?"
Kirjoittanut: Timo Ristimäki 5.7.2006 klo 15.43


"Lapsellisuudessani" ajattelin avata "JormaKKorhoselle" ja k:neilleen "uuden vihkon"...

http://www.kaapeli.fi/akys/PalestineVihkoPdf.PDF

Pekka Sartolan "artikkelikokoelman" rinnalla ei vaikuttanut kovinkaan "yksipuoliselta"...

PS. Keille avautuu, keille ei. Kyseessä pitäisi olla...

"Miksi Palestiina?

Monet pitävät Israelin-Palestiinan kriisin molempia osapuolia yhtä syyllisinä konfliktin jatkumiseen.

Mutta mitä Israelin valtiossa ja miehitetyillä alueilla todella tapahtuu? Mitkä syyt ovat johtaneet konfliktiin?

Ja mitä on tehtävissä rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi?

Tämä kirjanen (HUOM! mukan siis pdf-tiedostona!) auttaa löytämään vastauksia.

Arabikansojen ystävyysseura
PL 698, 00101 Helsinki

http://www.kaapeli.fi/akys/


Lähdelinkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000017641131

PS1. Toki tekisi kovin monelle muullekin kuin vain esim. "JormaKKorhoselle" ja/tai muille aikuis(kaste)viihteellisillekin (kuten esim. juuri Pekka Sartolalle & k:nit) todella hyvää lukea myös Arbikansojen Ystävyysseuran tuottamia näkemyksiä...

PS2. "Asioita, joille ei voi nauraa, sopii harvoin ottaa vakavasti..."

Lue lisää

...siellä, missä kyselitkin. Se vastaukseni alla.

Huomautan vain, että minä en ole nojannut missään kohdassa Pekka Sartolaan, vaan olen puhunut niillä perusteilla, jotka tuossakin ties monennenko kerran tuon esille.

Mitähän tarkoittanet tuollakin?

>> mikä siis olkoon kommenttini "JormaKKorhosen" viimeisimpään "tosikkuuteen", jonka hän toki varmaan vielä rientää kieltämään?!?

JormaKKorhonen kirjoitti:

...siellä, missä kyselitkin. Se vastaukseni alla.

Huomautan vain, että minä en ole nojannut missään kohdassa Pekka Sartolaan, vaan olen puhunut niillä perusteilla, jotka tuossakin ties monennenko kerran tuon esille.

Mitähän tarkoittanet tuollakin?

>> mikä siis olkoon kommenttini "JormaKKorhosen" viimeisimpään "tosikkuuteen", jonka hän toki varmaan vielä rientää kieltämään?!?

Lue lisää

"JormaKKorhoselle" on annettava nyt tosi kiitos, kun hän on julkistanut linkin dosentti Pertti Multasen ansiokkaaseen arvioon otsikolla "LÄHI-IDÄN SOTIEN JA KONFLIKTIEN KIERRE HISTORIASSA JA NYKYPÄIVÄSSÄ".

Helsingin yliopiston dosentti Pertti Multasen kirjoitus on niin ansiokas, että se sietääkin tulla julkistetuksi missä tahansa Lähi-itä -keskustelussa!

Siksi copypastasinkin sen - "JormaKKorhosen" antamasta linkistä eli Arabikansojen ystävyysseuran sivustolta eli nimenomaan linkistä

http://www.kaapeli.fi/akys/historiikki.html -

tähänkin keskusteluun ihan ilman klikkaamisia luettavaksi!!!

Kyllä se nyt varmaan onkin puolueettomampaa historiankirjoitusta, kuin mitä olisi ollut, jos olisin Multasen artikkelin itse lukijoille tarjota?!?



**********************************

Pertti Multanen, Kehitysmaatutkimuksen laitos

LÄHI-IDÄN SOTIEN JA KONFLIKTIEN KIERRE HISTORIASSA JA NYKYPÄIVÄSSÄ

Lähi-itä tuntuu lähes tuomitun sotien näyttämöksi. Alue on kautta tunnetun historian ollut monella tavalla ihmiskunnan sivilisaatioiden, uskontojen sekä tieteen ja tutkimuksenkin kehto. Alueen merkitys on magneetin lailla vetänyt puoleensa kulloisetkin suurvallat, imperiumit ja imperialismin – näin aina kautta tuntemamme historian.

Viimeisen parin sadan vuoden ajan on monet sodat Lähi-itään tuotu ensin Euroopan suunnalta ja sitten 1900-luvun toisen puoliskon kylmään sotaan liittyvien suurvaltakonfliktien sytyttämänä. Tämän hetken näkökulmasta voisi väittää, että Lähi-idän nykyinen surkea konfliktien kierre on aika yksiselitteisesti sekä eurooppalaisen kolonialismin että suurvaltapolitiikan perintöä. Moniin sotiin ja konflikteihin ei alueen kansoilla ole ollut juuri muuta sanottavaa, kuin sivustakatsojan ja sotien aiheuttamien kärsimysten kestäjän osa; klassisen tykinruoan tarjoajan osa.

Näin on valitettavasti edelleenkin. Viime vuodetkin ovat näyttäneet hyvin havainnollisesti, että keskeiset Lähi-idän tulevaisuutta koskevat ratkaisut tehdään äänestyksissä vaikkapa Atlantin takana – äänestyksissä, joissa harvoilla Lähi-idän nykyisiä valtiota asuttavalla on äänioikeutta tai vaikutusmahdollisuutta.

Petettyjä lupauksia, salaista diplomatiaa ja ulkopuolisen maailman sanelua

Lähi-idän konfliktien juurilta löytyy epäilemättä monenlaisten pettymysten, petettyjen lupausten, tyhjien tai rikottujen poliittisten sopimusten ja suoranaisen tietoisen harhaanjohtamisten pohjalle rakentuneiden petosten kierre. Juuri tällaisella myrkyllä kyllästetty maaperä on erityisen hedelmällistä konfliktien versoa.

Olennaista on, että Lähi-idän ilmapiiri usein propagandistisesti kuvataan joksikin salaperäiseksi ja lähes luonnostaan idän tai orientin perinnöstä johtuen meille lähes käsittämättömäksi. Kuitenkaan se ei todellisuudessa kansainvälisten suhteiden historian tapahtumien valossa tarkastellen ole millään tavalla pelkästään eikä edes erityisesti Lähi-idälle ominainen.

Kansainvälisten suhteiden historian tausta paljastaa vääjäämättä, että Lähi-idän historiassa on kysymys ollut paljossa ulkopuolisten suurvaltojen, kulloistenkin eri historian vaiheissa tästä alueesta kiinnostuneiden vahvojen ulkopuolisten valtioiden tai valtioryhmittymien politiikasta tällä alueella. Ja tietysti näiden suurvaltojen käsikassaroina ja politiikan toteuttajina alueella hääränneiden kulloistenkin vasallivaltioiden toimista.

Monitahoiset taustat, vaikeasti purettava vyyhti sotien syitä

Ulkopuolisen maailman vahva taustavaikutus ei kuitenkaan häivytä sisäisten syiden osuutta ongelmien taustalla. Monesti on kuitenkin niin, että vaikkapa epädemokraattisten tai autoritääristen, jopa diktatoristen, hallitsijoiden on helppo perustella kovat otteensa sekä omaa kansaansa että naapurikansoja tässä ilmapiirissä. Jos alue on joko sotien tai konfliktien repimä tai ulkopuolisen sanelun, pahimmillaan akuutin hyökkäysuhkan tai käynnissä olevan sodan henkisesti vammauttama, ovat kovat otteet helposti myytävissä.

Lähi-idän kansoille ja yksittäiselle arabille tai juutalaiselle on oma elämänkokemus, sekä oman perheen tai eri sukupolvet yhdistävän perheyhteisön kokemus se lähin horisontti, jonka kautta oman valtion ja sen johtajien profiili heijastuu.

Lähi-idän sotien ja konfliktien vuosikymmenten läpi kahlanneen perheen ja suvun historiassa sota on aina joko uhkana tai todellisena ja jopa parhaillaan käynnissä olevana läsnä, ja perheen marttyyrien kasvava kuvagalleria aina tästä taustasta muistuttamassa. Tässä kierteessä on hyvin vaikea löytää tietä sen enempää todellisen perustasolta kasvavan demokratian kuin terveen kansalaisyhteiskunnankaan vahvistamiseen.

Yleisessä mielipiteessä, kansan käsityksessä historiastaan on tällä alueella – erityisesti arabimaissa -- yhteisenä vahvana nimittäjänä kolonialismi ja sen Lähi-idän nykyisyyteenkin ulottuva vahva vaikutus. Siirtomaavallan perinnöstä Lähi-idässä muistuttaa koko nykyinen kartta, kaikki kärsityt epäoikeudenmukaisuudet ja kauheudet. Vaikka syy ei kaikissa yksityiskohdissa suinkaan siirtomaavallassa olisikaan, tarjoaa kolonialismi massiivisen syntipukin, jolla alitajunta voi vahvasti operoida.

Kolonialismin kylvämiä pettymyksen siemeniä

Jos kiteytetään muutamia kolonialismin historiasta ja sen tekemistä ratkaisuista sekä niiden seurausvaikutuksista nousevia kipupisteitä, niin joudumme kurkistamaan juuri jo vähän alitajuisenkin alueelle: kansojen toiveisiin ja tavoitteisiin.

Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa olivat kansallismieliset -- nationalistiset -- liikkeet nostaneet päätänsä myöskin Lähi-idässä. Osa niistä oli noussut jopa poliittisiksi vaikuttajiksi alueella. Lähi-idän arabiväestön keskuudessa haluttiin karistaa hartioilta aluetta vuosisatoja painanut Osmani-imperiumin ies. Autonomian tavoitteiden kautta vahvistui lopulliseksi päämääräksi pikkuhiljaa itsenäisyys.

Kansallismielisyyden nousu nosti tavoitteisiin myös kansallisvaltiomallin, joko yhtenäisen suuren arabivaltion, jonka esikuva löydettiin myös alitajunnan ja yleisen mielipiteen tasolla arabialais-islamilaisen kulttuurin suuruuden ja yhtenäisyyden ajasta aina kalifien hallitseman arabimaailman kaudelta ja profeetatta Muhammadin elämän jälkeisiltä vuosisadoilta, tai sitten useampien kansallisvaltioiden kirjoman arabimaailman enemmän eurooppalaisperäisestä mallista.

Diasporassa, hajanaisuudessa, asuvan juutalaisväestön johtajat ihmettelivät puolestaan Euroopassa, mistä löydettäisiin se viisastenkivi, jolla juutalaisväestöä uhkaava ilmeinen kulttuurinen, kielellinen ja osittain uskonnollinenkin assimilaatio, sulautumisen, voitaisiin estää.Euroopan juutalaisyhteisöissä assimiloituminen eteni monista syistä pelottavaa vauhtia.

Juutalaisten poliittisten johtajien vastaus oli juutalainen nationalismi, kansallismielisyyden nostattaminen ja juutalaisen identiteetin kirkastaminen. Myös osa juutalaisista uskonnollisista johtajista toi oman kortensa tähän koottavaan kekoon. Tämä kehitys johti sionismin syntyyn. Sionismin katse suuntautui erinäisten harhailujen jälkeen Palestiinaan, tuolloin vielä Turkin valtakuntaan kuuluneeseen alueeseen. Syttyi toive itsenäisen juutalaisvaltion perustamisesta.

Historiallisesti sekä arabinationalismin ja juutalaisen nationalismin vahvistuminen sattui juuri samaan aikaan jolloin pitkään arabien maita Lähi-idässä hallinnut Turkin imperiumi, osmanivaltio, oli hajoamassa. Juuri tällöin silloiset eurooppalaiset suurvallat Englanti ja Ranska, jotka kaikkialla maailmassa laajensivat imperialismin nimissä siirtomaaomistuksiaan, olivat laajenemassa voimalla myöskin Lähi-itään pitkälle juuri Turkin kustannuksella.

Ja tästä ilman muuta suoraan seurasi tiettyjä yhteentörmäyksiä, koska eri osapuolten toiveet ja tavoitteet menivät pahasti ristiin. Eurooppalaisten tavoitteena oli jakaa Lähi-itä eurooppalaisvaltojen kesken. Juutalaisen kansallismielisyyden, sionismin, tavoitteena oli itsenäinen valtio. Arabien nousevan kansallismielisen liikkeen tavoitteena oli itsenäinen valtio, tai useita itsenäisiä valtioita.

Ja sitten vielä oli tämä Turkin perintö, imperiumi, joka viimeisillä voimillaan yritti estää kaikkien osapuolten kannalta katsottuna näiden toiveiden toteuttamista ja suojella imperiuminsa yhtenäisyyttä kaikilta sitä hajottavilta voimilta. Tällainen mosaiikki itse asiassa syntyi Lähi-idässä jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Maailmansota ja sen Lähi-itään ulottuneet taistelut sitten käytännössä näyttivät millaisia liittosuhteita tälle pohjalle rakentui. Ja tälle pohjalle kasvoivat sitten ensimmäiset rajut pettymykset tuossa jo mainitussa nykykriisin johtaneessa pettymysten ketjussa.

Eurooppa Lähi-itää rakentamassa maailmansotien välillä

Seuraava vaihe suhteiden kärjistymisen ketjussa -- ja siinä sivussa myöskin Lähi-idässä aiemmin hyvinkin kauan vallinneen uskontojen ja etnisten ryhmien yhteiselon normien rapauttamisessa -- seurasi välittömästi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tilanteessa, jossa sekä arabit että juutalaiset odottivat itsenäisyystoiveidensa täyttymistä, eurooppalaisvaltiot pettivät nämä toiveet jakamalla kuitenkin käytännössä oman poliittisen ja sotilaallisen voimansa tuomalla ”oikeutuksella” Lähi-idän keskenään.

Vihamielisessä ja kolonialismin kannalta jo hyvinkin torjuvassa ilmapiirissä eivät eurooppalaisvaltiot kyenneet rakentamaan Lähi-itään perinteistä siirtomaajärjestelmää, vaikka toki siirtomaitakin näillä valtiolla alueella oli jo ennestäänkin ja tuli olemaan vielä vuosikymmeniä tämän jälkeenkin.

Kolonialismia vastaan olivat ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä ilmapiirissä asettuneet useimpien siirtomaiden kansat omien kansallisten liikkeidensä johdolla. Näin linjasi ulkopolitiikkaansa myös Yhdysvallat mm. julkaisemallaan Wilsonin 14-kohdan ohjelmalla, joka ainakin siirtomaiden suunnalla tulkittiin vahvaksi tueksi kansalliselle itsemääräämisoikeudelle ja itsenäisyydelle. Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 syntynyt Neuvosto-Venäjä ja myöhemmin Neuvostoliitto omaksui tsaarin vallan kukistuttua vahvan kolonialisminvastaisen asenteen aivan ulkopolitiikkansa ytimeen ja toimi johdonmukaisesti tämän periaatteensa ohjaamana.

Eurooppalaisvaltiot tarvitsivat Lähi-idän jakaakseen avukseen ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioiden perustamaa uutta kansainvälistä järjestöä, Kansainliittoa. Tämän järjestön puitteissa ja suojeluksessa ensimmäisen maailmansodan jälkeiset rauhanneuvottelut pääosin käytiin. Kansainliitto jakoi sitten Englannille ja Ranskalle mandaattioikeuksia Lähi-itään, käytännössä lähes tarkkaan sen salaisen etupiirijaon mukaan, jonka Englanti ja Ranska olivat jo vuonna 1916 (ns. Sykes-Picot-sopimus) solmineet.

Kolonialismin pahan kaiun häivyttämiseksi kirjattiin mandaattiasiakirjoihin nyt nimenomaan ajatus siitä, että eurooppalaisvaltioiden tehtävä onkin valmentaa nämä mandaattialueet itsenäisyyteen. Mandaattihallitsijan tuli luoda perusta kansalaisyhteiskunnalle, jopa parlamentaariselle järjestelmälle. Mutta hyvin nopeasti eurooppalaisvaltiot omalta puoleltansa unohtivat nimenomaan nämä asiakirjojen vaatimukset, ja alkoivat hahmottaa mandaattialueensa selkeästi oman sotilasstrategisen ja siirtomaapolitiikkansa intressien pohjalta, ja eivät suinkaan olleet valmentamassa niitä itsenäisyyteen, vaan tarrautuivat niihin tiukasti kiinni.

Alueita pidettiin aina tarvittaessa jo 1920-luvun alkuvuosista lähtien pakolla kiinni emämaissaan vahvojen siirtomaa-armeijoiden voimalla. Tai sitten käytettiin ns. epäsuoran hallitsemisen keinoja erilaisten poliittisten manipulaatioiden avulla. Näistä tärkein käytetty keino oli läänittää lojaaleille kuningassuvuille valtioita hallittaviksi.

Ja tästä taas muodostui ristiriita, ja syvä pettymys pettymysten ketjussa, nimenomaan näiden paikallisten kansallismielisten voimien ja liikkeiden, ja eurooppalaisvaltioiden tavoitteiden kesken. Ristiriita paheni ja syveni ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana, jolle ominaista Lähi-idässä oli mandaattihallinnon tai ulkoisen vaikutusvallan vastaiset kapinat ja kansannousut.

Ensimmäiset kansallismieliset liikkeet olivat syntyneet jo 1800-luvun loppupuolella, ja ne keräsivät voimiansa jo ennen ensimmäistäkin maailmansotaa. Mutta erityisesti sitten sotien välinen aika oli sitä aikaa, jolloin kansallismielisen politiikan perustalta noussut liikehdintä todella kasvoi ja myöskin organisatorisesti kiteytyi ratkaisevan tärkeäksi poliittiseksi tekijäksi, siirtomaahallinnon ja mandaattihallinnon todelliseksi haastajaksi myös Lähi-idässä.

Ja tällöin kansallismielisyys karaistui siinä kiirastulessa, jonka jatkuva konflikti Euroopan laajentumisintresseihin tarjosi. Tämä koskee myös juutalaista nationalismia ja juutalaisyhteisön organisoitumista brittien Palestiinan mandaatilla. Arabinationalismi taas puolestaan karaistui ihan omassa kiirastulessaan. Sen sytytti lisääntyvä juutalaisväestö brittimandaatti Palestiinan alueella ja tämän aiheuttamat konfliktit ja Palestiinan arabikansan kansannousut sekä brittejä että juutalaisia maahanmuuttajia vastaan ja tämän kokonaistilanteen yleisemminkin arabinationalismin toiveille muodostama uhka.

Israelin valtion perustaminen ja siitä pyörimään lähtenyt konfliktivyyhti

Israelin valtion perustaminen on Lähi-idän sotien ja konfliktien historiassa aivan keskeinen kulminaatiokohta. Tähän lopputulokseen johtaneen kehityksen historia juontaa jo ensimmäiseen maailmansotaan. Britit antoivat ensimmäisen maailmansodan tunnelmissa vuonna 1917, ja omien Lähi-itään kohdistuvien tavoitteidensa strategiseksi tueksi, muotoilemansa julistuksen, ns. Balfour-asiakirjan. Tällä asiakirjalla sionismi sai tavoittelemansa lupauksen ”kansallisen kodin perustamisesta juutalaisille Palestiinaan” (tuolloin vuonna 1917 vielä Turkille kuuluneeseen osaan Lähi-itää).

Balfour-julistus antoi sionistiselle liikkeelle mahdollisuuden lähteä aktiiviseen juutalaisten potentiaalisten muuttajien rekrytointiin ja muuton propagointiin. Käynnistyttyään tämä muuttoliike Palestiinaan sitten puolestaan jo toiseen maailmansotaan tultaessa oli johtanut juutalaisten ja arabien välisten väestösuhteiden peruuttamattomiin muutoksiin Palestiinan mandaatilla.

Väestösuhteiden kärjistyminen oli näkyvissä heti laajemman muuttoliikkeen käynnistyttyä, ja sotien välinen aika todisti monia Palestiinan arabien kansannousuja ja nosti esiin marttyyrejä, joiden mukaan nykyisetkin islamistiset liikkeet nimeävät joukkojaan ja taistelijoitaan. Taistelu brittimandaattia vastaan on nykyisille liikkeille niiden kaipaama myyttinen ja sankarillinen aika, jonka pohjalle marttyyrimyytit on helppo rakentaa.

Mutta raju ja suora kahden osapuolen – arabien ja juutalaisten -- välinen yhteentörmäys oli kuitenkin nähtävissä vasta myöhemmin, toisen maailmansodan jälkeen. Tämä vastakkainasettelu kulminoituu itse asiassa Israelin valtion itsenäistymiseen toukokuussa 1948 ja sitä edeltäneeseen juutalaisen terroriin. Tämä poliittinen terrori otti kohteikseen sekä brittien mandaattihallinnon, että aluetta asuttavat Palestiinan arabit. Kaikki tämä kulminoitui ensimmäisessä Palestiinan sodassa.

Heti Israelin itsenäistymisjulistuksen jälkeen vuonna 1948 alkoi ensimmäinen Palestiinan sota. Tässä sodassa viisi itsenäiseksi julistautuneen Israelin naapuriksi yllättäen joutunutta arabivaltiota, joiden taustalla vielä tässä vaiheessa avoimesti kuitenkin vaikutti vanha eurooppalainen kolonialismi omine intresseineen, hyökkäsivät itsenäistyneen Israelin kimppuun. Ja hyvin huonolla menestyksellä, joka sitten oli johtamassa nopeaan tappioon rintamilla ja siihen että Israel valtasi ensimmäisessä sodassa alueita Palestiinan arabeilta huomattavasti laajemmalti mihin Yhdistyneissä Kansakunnissa vuonna 1947 hyväksytty brittien Palestiinan mandaattia koskeva jakopäätös olisi oikeuttanut.

Arabiarmeijoiden tappio tässä sodassa kääntyi enemmänkin syytöksiksi nimenomaan eurooppalaista kolonialismia ja sen etuja arabimaissa palvelevia kuninkaita, monarkkeja ja heidän edustamiaan hallintorakenteita vastaan, kuin juutalaisvaltiota vastaan. Uuden ja radikaalin, ja pitkälle Palestiinan sodan rintamilla muotonsa löytäneen, arabinationalismin tulkinnan mukaan juuri monarkkiset hallitusmuodot olivat korruptoituneisuudessaan tappion keskeinen selittäjä.

Heikkouden perussyy nähtiin siis enemmänkin omissa yhteiskunnissa ja niiden korruptoituneissa valtarakenteissa, kuin juutalaisissa tai juutalaisvaltiossa. Israelin valtio nähtiin osana eurooppalaisen kolonialismin perintöä. Mustavalkoinen ja stereotyyppinen juutalaiset kontra arabit asetelma on enemmänkin myöhempi propagandistinen tulkinta vuoden 1948 tapahtumista kuin itse tämän ajan faktoihin tukeutuva kuva.

Rauhasta ja siinä piirretystä kartasta itää seuraava konflikti

Ensimmäinen sota merkitsi palestiinalaisille katastrofia, heidän käyttämässään terminologiassa puhutaan Al-Nakba´sta. Se merkitsi heidän ajamistaan maanpakoon, heidän karkottamistaan niiltäkin alueilta, jotka YK:n 1947 tekemässä jakopäätöksessä oli määrätty palestiinalaisvaltiolle tai joutumista toisen luokan kansalaisiksi Israelin sodan jälkeen käydyissä aseleponeuvotteluissa sovittujen rajojen sisälle.

Israelin puolelta vasta itsenäistyminen oli lopullinen askel, joka mahdollisti uuden, hyvin voimakkaan juutalaissiirtolaisuuden aallon vastasyntyneen Israelin valtion alueelle. Juutalaissiirtolaisia tuli alkuvuosina lähes yhtä paljon Euroopasta, kuin Israelia ympäröivistä arabivaltioistakin. On tärkeää muistaa, että ympäröivissä Lähi-idän arabivaltioissa oli hyvin vahvoja juutalaisyhteisöjä.

Nämä yhteisöt olivat eläneet rinta rinnan arabien ja islamilaisen kulttuurin kanssa satoja vuosia ilman mainittavimpia konflikteja. Joukkomitassa nämä yhteisöt joutuivat uuden tilanteen kärjistämässä poliittisen taistelun ilmapiirissä myöskin muuttamaan pääosin Israelin valtioon sen itsenäistymisen jälkeisinä vuosina ja vuosikymmeninä. Heistä puolestaan tuli Israelin juutalaisväestön keskuudessa pitkäksi aikaa selkeästi toisen luokan juutalaiskansalaisia verrattuna Euroopasta tai Lännestä palanneisiin sionismi elähdyttämiin palaajiin.

Pysyvä kipupiste Lähi-idän kartalle

Vuoden 1948 sota, sitä edeltäneine ja sitä seuranneine tapahtumineen, jättivät Lähi-itään avoimen ja ratkaisemattoman ristiriidan. Ensinnäkin palestiinalaisten tilanne muodostui täysin kestämättömäksi. Heistä tuli ”pysyviä” pakolaisia sekä omilla entisillä alueillaan , että ympäröivissä arabimaissa, pakolaisia, jotka sukupolvi toisensa jälkeen pakolaisleireillä eläen odottivat paluuta, ja odottavat edelleenkin paluuta, jo yli puoli vuosisataa sitten jättämilleen kotisijoille.

Kansainvälinen yhteisö, ja sen edustajaksi toisen maailmansodan jälkeen nostettu Yhdistyneet kansakunnat, YK, muodostui hyvin keskeiseksi toimijaksi jo purettaessa brittien mandaattia Palestiinassa. Ensimmäisen sodan jälkeen, ja siitä syystä että Lähi-idässä ei tuolloinkaan toteutettu YK:n päätöksiä, sen käsissä olikin sitten ennen näkemättömän laaja pakolaisongelma, jota YK edelleenkin yrittää hoitaa.

Ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen Lähi-idän sota, tai Palestiinan sota, kylvi aivan selvästi siemenet myöskin seuraaville sodille. Ensimmäisen sodan ehkä kaikkein tärkeimpiä yleisiä, arabimaiden ja koko Lähi-idän yhteiskunnalliseen tilanteeseen vaikuttavia muutoksia oli se, että tämän sodan rintamilta nousi myös esiin jo mainittu hyvin uudentyyppinen radikaali arabinationalismi. Tämän nationalismin tavoitteissa oli eurooppalaisen kolonialismin rippeiden lakaiseminen täältä Lähi-idästä. Palestiinan kysymys asettui uuden arabinationalismin tarkastelussa nimenomaan tähän kehikkoon.

Samalla se väistämättä suuntautui omassa sisäpolitiikassaan syviin yhteiskunnallisiin uudistuksiin, eli käytännössä monarkististen valtiomuotojen kumoamiseen, ja tasavaltaisen valtiomuodon ihanteeseen. Käytännössä tämä useimmiten sotilaiden johtamien arabitasavaltojen perustamiseen. Israelin ja toisen maailmansodan jälkeisen arabimaailman ristiriita tai kipupiste olikin nimenomaan tämä radikaalin arabinationalismin ja juutalaisen nationalismin eli sionismin välinen vastakkaisuus

Arabinationalismi patosi islamististen liikkeiden nousua

Arabinationalismissa voi tietysti löytää hyvin monenlaisia juuria, vanhat juuret menevät jo kuningasvallan, monarkian nostamaan monarkistiseen tai dynastiseen nationalismiin. Mutta uusi, toisen maailmansodan jälkeinen nationalismi liittyi enemmänkin juuri siihen koko kansainvälisen politiikan murrokseen, joka johti vanhan siirtomaajärjestelmän murtumisiin eri puolilla maailmaa.

Samalta yhteiskunnalliselta pohjalta käynnistynyt prosessi oli nähtävissä niin Lähi-idässä kuin Afrikassa ja Aasiassakin, itse asiassa kaikkialla entisen siirtomaajärjestelmän osissa. Ja kun siirtomaajärjestelmä lopulta voimalla murtui, oli tämä uusi nationalismi se nimenomainen voima, joka oli vaikuttamassa koko siihen poliittiseen suuntaukseen, jonka nämä siirtomaavallasta vapautuneet valtiot omaksuivat. Tältä yleiseltä pohjalta niin afrikkalainen nationalismi, arabinationalismi tai vaikkapa intialainen nationalismi ovat aikanaan imeneet innoituksensa.

Uuden nationalismin hyvin vahva paatos, myös Lähi-idän arabimaissa, oli vahva modernisaatiotavoite. Tähän päämäärään pyrittiin sen hetken maailman pääosapuolten mallien mukaisesti. Tämä merkitsi että mallia haettiin joko läntisen, kapitalistisen, Yhdysvaltain johtaman liittoutuman, tai sitten Itä-Euroopan sosialististen maiden liittoutuman kokemuksesta. Molempia malleja seuraamalla pyrittiin mahdollisimman nopeaan modernisaatioon ja syvään yhteiskunnalliseen muutokseen.

Kun tämä yhteinen tavoite oli toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina vahva, toimi tämä modernismin ihanne myöskin uskonnollisen liikehdinnän patoajana. Siirtomaavallan kukistumisen tai murtumisen vuosina nimenomaan uusi nationalismi ja modernisaatio oli keskeinen osa koko sitä itsenäistymisen jälkeisen valtion rakentamisen ideologiaa, jonka pohjalta silloin edettiin. Tätä valtavirtaa oli tuolloin islamin uskonnolliselta pohjalta kasvaneiden liikkeiden vaikea vastustaa, pikemminkin ne integroituivat ainakin sanoissa samaan traditioon.

Itse asiassa nytkin näyttää vallitsevan joko väärinkäsitys tai sitten tietoista harhaanjohtavaa mystifiointia väitteessä, jonka mukaan islamistiset liikkeet suuntautuvat modernisaatiota vastaan. Enemmänkin on kysymys siitä, että nykyiset uskonnollispoliittiselta pohjalta nousseet islamistiset liikkeet taistelevat, tai yrittävät ottaa haltuunsa modernisaation hedelmät, mutta vain omien kriteereidensä pohjalta. Taistelua käydään siis enemmänkin siitä kenellä on oikeus kontrolloida niin modernisaation kuin globalisaationkin hedelmiä ja siitä kuka määrittelee sen yhteiskunnan suuntaviivat, joita näillä hedelmillä ravitaan.

Islamistiset liikkeet tietenkin kritisoivat eurooppalaisperäisestä ajattelusta pitkälti innostuksensa saanutta arabinationalismia nimenomaan siitä, että se oli tai on maallinen, sekulaari, islamismin argumentaation mukaan jopa ateistinen liike. Ainakaan se ei tämän kritiikin mukaan riittävästi nojaa islamilaiseen kulttuuriperintöön ja islamilaisen valtiokäsitykseen. Arabinationalismin radikaaleimmatkaan suuntaukset eivät puolestaan unohtaneet sitä, että ne puolustavat islamilaista arvopohjaa läntistä dominanssia vastaan.

Vuoden 1967 sota tärkeänä ideologisena vedenjakajana

60-luku oli monessa suhteessa tärkeä vedenjakaja. Kun ajauduttiin 60-luvun sotaan, tai tarkemmin vuoden 1967 sotaan, merkitsi erityisesti Egyptin murskatappio sodassa lähes kuoliniskua myöskin tälle toisen maailmansodan jälkeiselle suuntaukselle, sille arabinationalismille, jonka näkyvin ja arvostetuin yksittäinen johtaja arabimaailmassa oli ollut Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser.

Sota merkitsi arabimaailmalle sotilaallisen katastrofin lisäksi myöskin niin poliittista, moraalista kuin taloudellistakin katastrofia. Ja kun tässä vuoden 1967 sodassa nimenomaan arabinationalismi, eivät monarkiat kuten oli ollut vuonna 1948, näyttäytyi häviön syynä tai ainakin syntipukkina, niin raotti tämä muutos ideologisessa ilmapiirissä arabipuolella portteja uusien uskonnollisten liikkeiden nousulle. Ne eivät olleet arabinationalismin kultakaudella olleet hävinneet mihinkään, vaan odottivat kärsivällisesti vuoroaan.

Uudet tuulet puhaltavat 1970-luvun Lähi-idässä

Vuonna 1967 käydyn sodan jälkeinen kartta oli sikäli erittäin tärkeä Lähi-idässä, että molempien osapuolten kannalta, sekä islamin että juutalaisuuden kannalta, tai niin arabien yleensä kuin erikseen palestiinalaisten kannalta, kuin myös juutalaisten kannalta katsottuna vuoden 1967 kartta jätti nimenomaan sytykkeitä uskonnollisille liikkeille.

Israelissa juutalaiset liikkeet näkivät valtion laajenemisen Siinaille ja Länsirannalle tai Juudeaan ja Samariaan, niin kuin juutalaiset uskonnolliset liikkeet näitä alueita kutsuivat, nimenomaan paluuna raamatullisen Israelin laajuuteen. Silloin israelilaisessa keskustelussa nousi keskeiseksi käsitteeksi uskonnollis-poliittisesti latautunut termi -- Erets Yisrael, Israelin maa.

Tämän käsitteen pohjalta haettiin paitsi poliittista oikeutusta vuoden 1967 sodassa miehitettyjen arabialueiden kontrollille, niin erityisesti uskonnollista voimaa. Se antoi aivan uutta vauhtia ja motivaatiota juutalaisille uskonnollisille liikkeille. Tältä pohjalta oli helppo mobilisoida kasvava siirtokuntiin suuntautuva muuttoliike ja samalla tehdä valloitettujen alueen haltuunotosta sekä poliittinen että turvallisuusstrateginen realiteetti.

Arabipuolella taas, laajemmin koko islamilaisessa maailmassa ja Lähi-idän arabivaltioissa erityisesti, Jerusalemin, Itä-Jerusalemin aiemmin arabien hallussa olleen osan menettäminen ja joutuminen Israelin miehityshallinnon alaisuuteen, oli ehkä tärkein yksittäinen kipupiste. Kalliomoskeijan ja Al Aksa moskeijan alueen kontrollin joutuminen miehityshallinnon alaisuuteen, näytti arabipuolelta katsottuna avoimesti juutalaisen valtion laajenemiselta lähes islamin sydänalueille.

Alue on arabien ja islamin kannalta katsottuna uskonnollisesti toiseksi tai kolmanneksi tärkein, joka tapauksessa kiinteästi profeetta Muhammadin elämään liittyvänä keskeisen tärkeä pyhä paikka. Arabi- ja islamilaisella puolella maailmaa tämä muutos oli ilman muuta omiaan nostamaan vahvaa uskonnollista liikehdintää.

Uskonnollinen liikehdintä ei islamilaisessa maailmassa, niin kuin ei juutalaistenkaan keskuudessa, jäänyt pelkäksi uskonnolliseksi liikehdinnäksi. Se kasvoi uskonnollis-poliittiseksi liikehdinnäksi, joka islamilaisella puolella sitten vuoden ‘67 sodan jälkeen on kehittynyt hyvin vahvoiksi islamistisiksi liikkeiksi. Näitä liikkeitä kutsutaan meillä lännessä tietenkin myöskin islamilaiseksi fundamentalismiksi tai ääriliikkeiksi.

Kysymyksessä ovat joka tapauksessa liikkeet, millä erilaisilla epiteeteillä niitä kulloinkin kutsutaankin, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen haasta vanhan, nationalistinen, eurooppalaisperäisen poliittisen ajattelun ja tähän perintöön ankkuroituvat poliittiset liikkeet. Israelin aiemmin pääosiltaan sekulaarin ilmapiirin tultua myöskin vahvemmin juutalaisuuden kyllästämäksi, näkyy sama ilmiö juutalaisten uskonnollis-poliittisten liikkeiden haasteena sionismille. Molemmilla puolilla nationalistisen liikkeet puolestaan näyttävät uskonnollis-poliittisten liikkeiden paineessa omaksuvan aiempaa laajemmin ja syvemmin uskonnollista retoriikkaa omaan kielenkäyttöönsä.

Lähi-idän yhteiskuntien sairaudet ovat historiasta nousevia

Koko Lähi-idän kannalta vallitsee tilanne, jossa missään historian vaiheessa ei itse asiassa ei ole ollut mahdollisuuksia, ei sellaista suvantovaihetta tai edes vakiintuneen rauhan kautta, jolloin olisivat muodostuneet todelliset edellytykset terveen kansalaisyhteiskunnan tai demokraattisen hallintojärjestelmän rakentumiselle.

Tämä taustatilanne merkitsee väistämättä sitä, että kautta itsenäisyyden vuosikymmenien ollut selvästi nähtävissä, että hyvin autoritääriset epädemokraattiset hallitusmuodot ovat vahvasti vaikuttamassa arabimaiden puolella. Israelissa on taas ajauduttu omalaatuiseen kenraalien kontrolliin siviilihallinnonkin puolella, mikä ei sekään ole demokratiassa terve ilmiö.

Kylmän sodan aikahan oli tässä suhteessa erityisen vahingollinen, koska kylmän sodan molemmat osapuolet olivat kiinnostuneita enemmänkin strategisista eduista tällä alueella, kuin toimivista demokraattisista järjestelmistä. Suurvallat tukivat joko monarkian pohjalta rakentunutta autoritääristä jopa teokraattista hallintojärjestelmää, tai sitten useimmiten sotilashallitusten pohjalle muodostunutta hyvin epädemokraattista ja keskitettyä hallintojärjestelmää.

Lähi-idän alueellisessa kokonaisuudessa tämä vaara koskee koko aluetta. Jatkuvan konfliktin olemassaolo ja toistuvien sotien kierre tuo ilmiselvästi demokratiaan kohdistuvan paineen myöskin Israeliin, ei se ole pelkkä arabiamaiden ongelma, vaan se on myöskin juutalaisvaltion tämän hetken politiikassa hyvinkin selvästi näkyvä ongelma. Molemmilla osapuolilla ja koko alueella konfliktien kierre on nyt sitä paitsi vienyt taloudet syöksykierteeseen, joka tietää kasvavia vaikeuksia ennen muuta kansallismielisille poliittisille johtajille ja laajentaa kasvupohjaa uskonnollispoliittiselle tukinnalle.

Talouden romahdus viemässä yhteiskunnallisen kriisin kautta noidankehään

Yleinen syvä yhteiskunnallinen kriisi, ja siitä kasvava yhteiskunnallinen levottomuus, pakottaa erityisesti arabimaiden puolella miettimään niitä taustoja, mistä tähän on tultu. Taustalla onkin väistämättä myöskin taloudellinen ja yhteiskunnallinen todellisuus ja erityisen merkittävänä tekijänä kasvavan ja jo koulutetunkin sukupolven näköalattomuus, joka on syvennyt aivan viime vuosinakin.

Konfliktien ja sotien vahingollista vaikutusta yhteiskuntien kokonaistilanteeseen tai siviilipuolen kehitysmahdollisuuksiin ei voi kiistää. Yhteiskunnallinen kriisi kietoutuu väistämättä samaan konfliktikierteeseen. Myöskään talouden elvyttäminen olosuhteissa, joissa jatkuva epävarmuus ja jatkuvat sodat aiheuttavat levottomuuden elementin kaikkeen yhteiskunnallisen toimintaan, ei ole mahdollista.

Historiallisen kokemuksen pohjalta arvioiden on talouden rakenteellinen muutos ja talouden selkeä nousu näissä olosuhteissa lähes mahdoton tehtävä. Ja tämä heijastuu kielteisesti myöskin valtioiden sisäisiin ratkaisuihin, niiden kehityspoliittisiin linjauksiin, niiden koulutuspolitiikkaan, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, teollisuuspolitiikkaan ja kaikille muille yhteiskunnallisen aktiivisuuden aloille.

Ulkoiset interventiot soppaa hämmentämässä

Lähi-itä on väistämättä alue, joka on ollut ja on edelleenkin, tai voisipa sanoa jopa parhaillaankin, monella tavalla kansainvälisen politiikan ja kansainvälisten suhteiden kohtauspiste. Se on jopa melkoisen tarkka ilmapuntari kansainvälisen ”suursäätilan” muutoksien lukemiseen. Tämäkin puoli korostui erityisesti kylmän sodan vuosina, mutta on kyllä havaittavissa vahvasti edelleenkin

Lähi-itä on tälläkin hetkellä kaikkien suurvaltojen ja suurvaltaryhmittymien kannalta tärkeä alue jo yksinkertaisesti sen valtavasta strategisesta merkityksestä johtuen. Tälläkin hetkellä Lähi-idässä ja sen lähialueilla on pyöreästi kaksi kolmasosaa maailman tunnetuista öljyvaroista. Tämä tekijä pelkästään tuo jatkuvan ulkopuolisen intressin tälle alueelle ja sitoo sen kohtalot koko muun maailma tilanteeseen ja kohtaloihin.

Ulkopuolinen suurvaltapolitiikka Lähi-idässä onkin selitettävissä nimenomaan strategisilla tekijöillä, joiden pohjalle sitten suurvaltapolitiikka on omat doktriininsa, strategiset oppinsa muotoillut. Näiden suurvaltastrategiaan liittyvien oppien pohjalta on sitten kulloinenkin hegemoni nähnyt oikeudekseen puuttua jopa alueen valtioiden sisäisiin asioihin, jos muutokset uhkaavat sen omia, usein jopa elintärkeiksi määriteltyjä etuja tällä alueella.

Se tapahtumasarja jota nyt seuraamme Irakin ja USA:n suhteissa on historiallisessa katsannossa hyvinkin loogista jatketta kaikelle sille, mikä jo 1950-luvun puolivälissä kiteytyi silloisen ns. Eisenhower-doktriinin USA:lle antamaan ”valtuutuksen” torjua Lähi-idän valtioiden sisäisistä muutoksista nouseva uhka Yhdysvaltain suurvalta-asemalle Lähi-idässä. Nykyisen uhkan kerrotaan tulevan Irakista ja sen johtajasta Saddam Husseinista. Uskokoon ken tahtoo.

Öljy siunauksena ja kirouksena

Vähän yleistäen voi hyvinkin sanoa, että öljy on ollut tietyllä tavalla sekä kirous että siunaus koko alueelle. On aivan varmaa että ilman öljyä ei Lähi-itä olisi houkutellut suurvaltoja puoleensa läheskään sillä tavalla kuin nyt olemme lähihistoriassakin nähneet. Näin öljystä on tullut paikallisten kansojen ja etnisten ryhmien tahdosta riippumatta myöskin hyvin suuri kiviriippa, joka on asettunut Lähi-idän kansojen kannattavaksi, muutellut rajoja, aiheuttanut sotia ja jättänyt jotkut etniset ryhmät ja kansakunnat vaille omaa valtiota tai minkäänlaista autonomiaa.

Ongelmien loppumattomalta vaikuttava vyyhti

Lähi-idän kokonaistilanteen hahmottaminen edellyttää hyvin monipuolista, jopa monitieteistä, tapaa lähestyä aluetta. Yksittäiset sinänsä relevantit aspektit avautuvat täyteen merkitykseensä vasta aluetta koskevan kokonaisvaltaisen tarkastelun pohjalta. Tällöin voidaan ainakin yrittää välttää ne karikot, joille helposti joudutaan, kun selitetään tai jopa etsitään kärjistyneisiin tilanteisiin johtaneita syitä yksittäisten ilmiöiden tai jopa yksittäisten henkilöiden usein tarkoituksellisesti pelkistettyjen, jopa demonisoitujen hahmojen kautta.

Mikään yksittäinen tekijä ei ole riittävä selittäjä sinänsä, tai edes usein yksiselitteisesti paha tai hyvä tällä kovin abstraktilla asteikolla mitattuna. Nimenomaan kokonaisuudesta, eli tästä eri historiallisiin kehityskulkuihin vaikuttaneiden alueellisten liikkeiden ja ajatussuuntien virrasta, kuin myös ulkopuolisten valtioiden politiikasta on koottavissa kompakti ja validi tapa hahmottaa tätä mosaiikkia niin että siitä erottuu tapahtumien logiikkaa ja punainen lanka.

Kokonaisvaltainen tarkastelutapa ei hajota ja sumenna, vaan auttaa lähestymään ja analysoimaan Lähi-itää kokoavalla ja jopa rakentavalla tavalla. Akuutin kriisin olosuhteissa ja hyvin kärkevien mielipide-erojen ilmapiirissä tämä lienee itse asiassa ainoa tapa lähteä analysoimaan syvemmin tätä nykyistäkin vaikeata tilannetta. Tilannetta, jossa Lähi-idässä ollaan jatkuvasti eletty valitettavasti jo vuosikymmeniä.

Historian kulku voi tarjota yllätyksiä, näköalattomuus on vaarallista

Tutkijana minulla ei ole mitään ongelmia ajatella tulevaisuudessa sellaista Lähi-itää, jossa olisi päästy irti konfliktien kierteestä. Jos hakee perspektiiviä historiasta, niin hyvin pitkällä historiallisella jatkumolla tätä nykyisin Lähi-idäksi nimitettävää aluetta eivät suinkaan leimanneet ristiriidat, eivät ainakaan sisäiset ristiriidat, eivätkä ainakaan sellaiset vastakkainasettelut, jotka nyt näyttävät lähes ylittämättömiltä.

Ne ristiriidat, jotka nyt ovat 1900-luvun politiikan, ja paljolti juuri suurvaltapolitiikan, johdosta nousseet keskeisiksi ongelmakohdiksi ovat historiallisessa tarkastelussa aika nuoria. Ei niillä ole pitkiä juuria alueen maaperässä. Niiden juuret ovat paremminkin juuri tuossa 1800-luvun ja 1900-luvun alun kolonialismissa, tai sitten 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon suurvaltapolitiikassa.

Tämä perinnön purkaminen on asia, jonka tärkeyttä ei voi liikaa korostaa Lähi-idän tulevaisuutta hahmoteltaessa. Sillä tämän perustan päällä lepää edelleenkin koko se sisäisestä levottomuudesta nykyhetkeen heijastuva monenmoinen neuvottomuus, jopa monenmoiset ääri-ilmiöt ja sokea sotilaalliseen voimaan luottaminen, jotka ovat alueelle lähes leimaa-antavia.

Jos tämä ulkopuolelta ja sisäpuolelta nousevien syiden aiheuttama konfliktien kierre pystytään purkamaan, niin ei ole mitään syytä olla näköalaton. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö esimerkiksi juutalaiset ja arabit pysty elämään normaalissa inhimillisessä kanssakäymisessä keskenänsä, kunhan esteet yhteiselolta poistetaan.

Lähi-idän ristiriidat ovat todellakin politiikan aiheuttamia, ihmiset tekevät politiikkaa, ja ei ristiriitojakaan näin ajatellen mikään luonnonvoima ole alueelle heittänyt, vaan ne ovat juuri meidän ihmisten luomia. Ne eivät todellakaan ole sen enempää luonnonlaki, kuin Lähi-itää asuttavien etnisten ryhmien geeneistäkään löydettävissä. Näinpä on hyvinkin turvallista todeta, että kyllä Lähi-idässä asuvat ihmiset, niin kuin ihmiset kaikkialla muuallakin pystyvät myöskin nämä ristiriitansa hautaamaan.

Olisi kuitenkin epärealistista ja perusteetonta antaa kuva, että olisi olemassa joku taikasauva, jossa yhdessä yössä siirryttäisiin tästä konfliktien Lähi-idästä rauhan kauden Lähi-itään. Rauhoittaminen on parhaimmillaankin on pitkä prosessi. Tässä prosessissa ei puhuta vuosista vaan vuosikymmenistä. Ja politiikan virheiden korjaaminen vaatii juuri poliittista tahtoa, tätä taas ei tällä hetkellä tunnu olevan sen enempää Lähi-idässä kuin ns. kansainvälisellä yhteisölläkään.

Se edellyttää myös aluetta asuttavien kansojen yhteisöllistä kypsymistä ja kasvua, muutos edellyttää varmasti myöskin sukupolvien vaihtumista. Mutta se edellyttää myöskin koko aluetta koskevia taloudellisia, kulttuurillisia ja poliittisia järjestelyjä. On myöskin pyrittävä, pyrittävä ja pystyttävä, purkamaan toista osapuolta demonisoivat -- vastustajan inhimilliset, normaalit humaanit piirteet häivyttävät – ihmiskuvat.

Vääristyneet ja yksinkertaistavat viholliskuvatkin ovat Lähi-idässä olennainen osa tätä konfliktin nykytodellisuutta. Ne ovat tällä hetkellä hyvin vahvoja, eikä todellakaan ole realistista todeta Lähi-idän historian pohjalta arvioiden, että tästä historian raskaasta painolastista pystyttäisiin vapautumaan nopeasti. Se vaatii aikaa. Ja se vaatii määrätietoista työtä.

Sodan päättämisen ja rauhan tekemisen problematiikka on yleensäkin sellainen, että rauha ei koskaan ole toteutettavissa millään pelkillä ylätason sopimuksilla tai joillakin juhlallisilla allekirjoituksilla. Rauha kasvaa aina nimenomaan perustasolla, rauha kasvaa edelleenkin myöskin meistä. Ja kasvu vaatii vahvistuakseen nimenomaan aikaa. Ja ajan täytyy antaa mahdollisuudet myöskin sitten tätä vahvistumista pikkuhiljaa ravitsevalle normaalille ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Tällöin naapurit onkin jo pakko nähdä ihmisinä, ei hirviöinä.

Ovatko kansat tai uskonnot sotaisia?

Lähi-idän tutkimuksen ja tuntemuksen pohjalta torjun yksinkertaistavat ja monesti harhaanjohtavat kulttuuriset tai uskonnolliset selittävät tekijät. Toki niiden joukosta voidaan taaskin nostaa lukuisia yksittäisiä esimerkkejä nykytilanteessa tai viime vuosikymmenien historiassa esille tulleista uskontojen tai kulttuurien pohjaan ankkuroituvista tapahtumista, mutta nämä on jälleen kerran ja aina sidottava laajempaan historialliseen kontekstiinsa.

Samantyyppisiä kulttuuriin sidottuja tekijöitä konflikti- ja sotatilanteissa, kuin viime vuosikymmenien Lähi-idässä, on kautta vuosisatojen ja vuosituhansien voitu kaikkialla maailmassa käyttää sateenvarjona tai keppihevosena. Usein juuri niillä on haluttu perustella jonkin konfliktin peruuttamattomuutta tai rauhanteon mahdottomuutta, myös vihollisen kavaluutta, jolla poliittisen ratkaisun etsintä on torjuttu. Itse kukin löytänee helposti esimerkkejä tästä muualtakin kuin Lähi-idästä.

Kuitenkin nämä tällaiset kulttuuriset tai uskonnolliset selittäjät ovat toisarvoisia verrattuna nimenomaan tähän kansainvälisen politiikan, Lähi-idän valtioiden noudattaman sisäpolitiikan ja sille rakentuvan taloudellisen ja yhteiskunnallisen todellisuuden muovaamaan pohjaan. Nimenomaan tälle pohjallehan rakentuu niin sekä se kulttuurinen että uskonnollinenkin ajattelu, joka sitten kiteytyy vaikkapa näinä tämän hetken tilanteessa nähtävinä yhteiskunnallisina liikkeinä.

Sotaisuus ei siis johdu mistään Lähi-idässäkään syntyneistä kolmesta suuresta uskonnosta, ei sen enempää islamista, juutalaisuudesta, kuin ei kristinuskostakaan. Aivan eri asia on, että kaikkia näitä uskontoja on hyvin usein käytetty nimenomaan perusteena maallisen valtapolitiikan toteuttamiseen, sateenvarjona ja auktoriteetin lisääjänä tällaista valtapolitiikkaa noudattaville poliitikoille.

Tällöin uskonnot ovat enemmänkin olleet väärinkäytettyjä, niiden maallisten voimien tahdolle alistettuja, jotka ovat halunneet omaa asemaansa pönkittää myös uskonnon monien väestönosien keskuudessa tarjoamalla arvovallalla ja myöskin maallisen valtapolitiikan tavoitteiden mystifioinnilla ja ”pyhittämisellä”. Tätä me näemme päivittäin tämänkin hetken Lähi-idässä.

Uskonnon nimissä täälläkin kyllä tänäänkin taistellaan, kuten on taisteltu jo tuhansia vuosia, mutta perimmäiset syyt ovat Lähi-idässäkin aivan muualla. Vaikka taistelu verhotaankin uskonnon valekaapuun on se pohjimmiltaan aivan puhdasta yhteiskunnallista, poliittista kamppailua. Tähän uskonto lyödään mukaan enemmänkin leimana tai ”tavaramerkkinä”, jotta maallisen kamppailun päälle saadaan pyhyyden sädekehä.



**********************************

Miten siis on ymmärrettävä se, että "JormaKKorhonen" menee viittailemaan itse arabisivustolle?









"Nythän sinä olet puolueettoman todistajan löytänyt, kun...
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 5.7.2006 klo 16.37


...Arabikansojen ystävyysseura on lähde, johon uskosi perustat!

Kai sinä totuit silloin 1960-luvulla uskomaan siihen, että kaikki totuus tulee idästä, ja samaa kaavaa näyt noudattavan edelleen myös käsityksissäsi Yhdysvalloista ja Israelista.

Minun käsitykseni perustuu paitsi paljon laajempiin ja puolueettomampiin lähteisiin, niin ennen muuta omiin kokemuksiini, omin silmin näkemääni ja omin korvian paikan päällä kuulemaani, ja niiden perusteella syntyneisiin käsityksiini.

Puhun asiasta enemmän omassa avauksessani ja siellä antamissani parissa vastineessa. - -"

...jolta siis kiistattomasti tuo Multasen juttu on löydetty ja löydettävissä...



Lähdelinkki: http://www.kaapeli.fi/akys/historiikki.html


*********************


Tuo yhteinen "hyvämme" eli dosentti Pertti Multasen sangen kattava historiikki Lähi-idän ongelmien kierteeseen tulkoonkin siten eli kuitenkin kaikitenkin sovittaneeksi kaikki ne loukkauksen yritykset, joita "JormaKKorhonen" on tuohtuneena yrittänyt sovitttaa seuraavaan kirjoitukseensa...

*******************

Olen vastannut tuohon....
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 5.7.2006 klo 17.13


...siellä, missä kyselitkin. Se vastaukseni alla.

Huomautan vain, että minä en ole nojannut missään kohdassa Pekka Sartolaan, vaan olen puhunut niillä perusteilla, jotka tuossakin ties monennenko kerran tuon esille.

Mitähän tarkoittanet tuollakin?

>> mikä siis olkoon kommenttini "JormaKKorhosen" viimeisimpään "tosikkuuteen", jonka hän toki varmaan vielä rientää kieltämään?!? >


Lähdelinkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000017595197

Timo Ristimäki kirjoitti:

"JormaKKorhoselle" on annettava nyt tosi kiitos, kun hän on julkistanut linkin dosentti Pertti Multasen ansiokkaaseen arvioon otsikolla "LÄHI-IDÄN SOTIEN JA KONFLIKTIEN KIERRE HISTORIASSA JA NYKYPÄIVÄSSÄ".

Helsingin yliopiston dosentti Pertti Multasen kirjoitus on niin ansiokas, että se sietääkin tulla julkistetuksi missä tahansa Lähi-itä -keskustelussa!

Siksi copypastasinkin sen - "JormaKKorhosen" antamasta linkistä eli Arabikansojen ystävyysseuran sivustolta eli nimenomaan linkistä

http://www.kaapeli.fi/akys/historiikki.html -

tähänkin keskusteluun ihan ilman klikkaamisia luettavaksi!!!

Kyllä se nyt varmaan onkin puolueettomampaa historiankirjoitusta, kuin mitä olisi ollut, jos olisin Multasen artikkelin itse lukijoille tarjota?!?



**********************************

Pertti Multanen, Kehitysmaatutkimuksen laitos

LÄHI-IDÄN SOTIEN JA KONFLIKTIEN KIERRE HISTORIASSA JA NYKYPÄIVÄSSÄ

Lähi-itä tuntuu lähes tuomitun sotien näyttämöksi. Alue on kautta tunnetun historian ollut monella tavalla ihmiskunnan sivilisaatioiden, uskontojen sekä tieteen ja tutkimuksenkin kehto. Alueen merkitys on magneetin lailla vetänyt puoleensa kulloisetkin suurvallat, imperiumit ja imperialismin – näin aina kautta tuntemamme historian.

Viimeisen parin sadan vuoden ajan on monet sodat Lähi-itään tuotu ensin Euroopan suunnalta ja sitten 1900-luvun toisen puoliskon kylmään sotaan liittyvien suurvaltakonfliktien sytyttämänä. Tämän hetken näkökulmasta voisi väittää, että Lähi-idän nykyinen surkea konfliktien kierre on aika yksiselitteisesti sekä eurooppalaisen kolonialismin että suurvaltapolitiikan perintöä. Moniin sotiin ja konflikteihin ei alueen kansoilla ole ollut juuri muuta sanottavaa, kuin sivustakatsojan ja sotien aiheuttamien kärsimysten kestäjän osa; klassisen tykinruoan tarjoajan osa.

Näin on valitettavasti edelleenkin. Viime vuodetkin ovat näyttäneet hyvin havainnollisesti, että keskeiset Lähi-idän tulevaisuutta koskevat ratkaisut tehdään äänestyksissä vaikkapa Atlantin takana – äänestyksissä, joissa harvoilla Lähi-idän nykyisiä valtiota asuttavalla on äänioikeutta tai vaikutusmahdollisuutta.

Petettyjä lupauksia, salaista diplomatiaa ja ulkopuolisen maailman sanelua

Lähi-idän konfliktien juurilta löytyy epäilemättä monenlaisten pettymysten, petettyjen lupausten, tyhjien tai rikottujen poliittisten sopimusten ja suoranaisen tietoisen harhaanjohtamisten pohjalle rakentuneiden petosten kierre. Juuri tällaisella myrkyllä kyllästetty maaperä on erityisen hedelmällistä konfliktien versoa.

Olennaista on, että Lähi-idän ilmapiiri usein propagandistisesti kuvataan joksikin salaperäiseksi ja lähes luonnostaan idän tai orientin perinnöstä johtuen meille lähes käsittämättömäksi. Kuitenkaan se ei todellisuudessa kansainvälisten suhteiden historian tapahtumien valossa tarkastellen ole millään tavalla pelkästään eikä edes erityisesti Lähi-idälle ominainen.

Kansainvälisten suhteiden historian tausta paljastaa vääjäämättä, että Lähi-idän historiassa on kysymys ollut paljossa ulkopuolisten suurvaltojen, kulloistenkin eri historian vaiheissa tästä alueesta kiinnostuneiden vahvojen ulkopuolisten valtioiden tai valtioryhmittymien politiikasta tällä alueella. Ja tietysti näiden suurvaltojen käsikassaroina ja politiikan toteuttajina alueella hääränneiden kulloistenkin vasallivaltioiden toimista.

Monitahoiset taustat, vaikeasti purettava vyyhti sotien syitä

Ulkopuolisen maailman vahva taustavaikutus ei kuitenkaan häivytä sisäisten syiden osuutta ongelmien taustalla. Monesti on kuitenkin niin, että vaikkapa epädemokraattisten tai autoritääristen, jopa diktatoristen, hallitsijoiden on helppo perustella kovat otteensa sekä omaa kansaansa että naapurikansoja tässä ilmapiirissä. Jos alue on joko sotien tai konfliktien repimä tai ulkopuolisen sanelun, pahimmillaan akuutin hyökkäysuhkan tai käynnissä olevan sodan henkisesti vammauttama, ovat kovat otteet helposti myytävissä.

Lähi-idän kansoille ja yksittäiselle arabille tai juutalaiselle on oma elämänkokemus, sekä oman perheen tai eri sukupolvet yhdistävän perheyhteisön kokemus se lähin horisontti, jonka kautta oman valtion ja sen johtajien profiili heijastuu.

Lähi-idän sotien ja konfliktien vuosikymmenten läpi kahlanneen perheen ja suvun historiassa sota on aina joko uhkana tai todellisena ja jopa parhaillaan käynnissä olevana läsnä, ja perheen marttyyrien kasvava kuvagalleria aina tästä taustasta muistuttamassa. Tässä kierteessä on hyvin vaikea löytää tietä sen enempää todellisen perustasolta kasvavan demokratian kuin terveen kansalaisyhteiskunnankaan vahvistamiseen.

Yleisessä mielipiteessä, kansan käsityksessä historiastaan on tällä alueella – erityisesti arabimaissa -- yhteisenä vahvana nimittäjänä kolonialismi ja sen Lähi-idän nykyisyyteenkin ulottuva vahva vaikutus. Siirtomaavallan perinnöstä Lähi-idässä muistuttaa koko nykyinen kartta, kaikki kärsityt epäoikeudenmukaisuudet ja kauheudet. Vaikka syy ei kaikissa yksityiskohdissa suinkaan siirtomaavallassa olisikaan, tarjoaa kolonialismi massiivisen syntipukin, jolla alitajunta voi vahvasti operoida.

Kolonialismin kylvämiä pettymyksen siemeniä

Jos kiteytetään muutamia kolonialismin historiasta ja sen tekemistä ratkaisuista sekä niiden seurausvaikutuksista nousevia kipupisteitä, niin joudumme kurkistamaan juuri jo vähän alitajuisenkin alueelle: kansojen toiveisiin ja tavoitteisiin.

Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa olivat kansallismieliset -- nationalistiset -- liikkeet nostaneet päätänsä myöskin Lähi-idässä. Osa niistä oli noussut jopa poliittisiksi vaikuttajiksi alueella. Lähi-idän arabiväestön keskuudessa haluttiin karistaa hartioilta aluetta vuosisatoja painanut Osmani-imperiumin ies. Autonomian tavoitteiden kautta vahvistui lopulliseksi päämääräksi pikkuhiljaa itsenäisyys.

Kansallismielisyyden nousu nosti tavoitteisiin myös kansallisvaltiomallin, joko yhtenäisen suuren arabivaltion, jonka esikuva löydettiin myös alitajunnan ja yleisen mielipiteen tasolla arabialais-islamilaisen kulttuurin suuruuden ja yhtenäisyyden ajasta aina kalifien hallitseman arabimaailman kaudelta ja profeetatta Muhammadin elämän jälkeisiltä vuosisadoilta, tai sitten useampien kansallisvaltioiden kirjoman arabimaailman enemmän eurooppalaisperäisestä mallista.

Diasporassa, hajanaisuudessa, asuvan juutalaisväestön johtajat ihmettelivät puolestaan Euroopassa, mistä löydettäisiin se viisastenkivi, jolla juutalaisväestöä uhkaava ilmeinen kulttuurinen, kielellinen ja osittain uskonnollinenkin assimilaatio, sulautumisen, voitaisiin estää.Euroopan juutalaisyhteisöissä assimiloituminen eteni monista syistä pelottavaa vauhtia.

Juutalaisten poliittisten johtajien vastaus oli juutalainen nationalismi, kansallismielisyyden nostattaminen ja juutalaisen identiteetin kirkastaminen. Myös osa juutalaisista uskonnollisista johtajista toi oman kortensa tähän koottavaan kekoon. Tämä kehitys johti sionismin syntyyn. Sionismin katse suuntautui erinäisten harhailujen jälkeen Palestiinaan, tuolloin vielä Turkin valtakuntaan kuuluneeseen alueeseen. Syttyi toive itsenäisen juutalaisvaltion perustamisesta.

Historiallisesti sekä arabinationalismin ja juutalaisen nationalismin vahvistuminen sattui juuri samaan aikaan jolloin pitkään arabien maita Lähi-idässä hallinnut Turkin imperiumi, osmanivaltio, oli hajoamassa. Juuri tällöin silloiset eurooppalaiset suurvallat Englanti ja Ranska, jotka kaikkialla maailmassa laajensivat imperialismin nimissä siirtomaaomistuksiaan, olivat laajenemassa voimalla myöskin Lähi-itään pitkälle juuri Turkin kustannuksella.

Ja tästä ilman muuta suoraan seurasi tiettyjä yhteentörmäyksiä, koska eri osapuolten toiveet ja tavoitteet menivät pahasti ristiin. Eurooppalaisten tavoitteena oli jakaa Lähi-itä eurooppalaisvaltojen kesken. Juutalaisen kansallismielisyyden, sionismin, tavoitteena oli itsenäinen valtio. Arabien nousevan kansallismielisen liikkeen tavoitteena oli itsenäinen valtio, tai useita itsenäisiä valtioita.

Ja sitten vielä oli tämä Turkin perintö, imperiumi, joka viimeisillä voimillaan yritti estää kaikkien osapuolten kannalta katsottuna näiden toiveiden toteuttamista ja suojella imperiuminsa yhtenäisyyttä kaikilta sitä hajottavilta voimilta. Tällainen mosaiikki itse asiassa syntyi Lähi-idässä jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Maailmansota ja sen Lähi-itään ulottuneet taistelut sitten käytännössä näyttivät millaisia liittosuhteita tälle pohjalle rakentui. Ja tälle pohjalle kasvoivat sitten ensimmäiset rajut pettymykset tuossa jo mainitussa nykykriisin johtaneessa pettymysten ketjussa.

Eurooppa Lähi-itää rakentamassa maailmansotien välillä

Seuraava vaihe suhteiden kärjistymisen ketjussa -- ja siinä sivussa myöskin Lähi-idässä aiemmin hyvinkin kauan vallinneen uskontojen ja etnisten ryhmien yhteiselon normien rapauttamisessa -- seurasi välittömästi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tilanteessa, jossa sekä arabit että juutalaiset odottivat itsenäisyystoiveidensa täyttymistä, eurooppalaisvaltiot pettivät nämä toiveet jakamalla kuitenkin käytännössä oman poliittisen ja sotilaallisen voimansa tuomalla ”oikeutuksella” Lähi-idän keskenään.

Vihamielisessä ja kolonialismin kannalta jo hyvinkin torjuvassa ilmapiirissä eivät eurooppalaisvaltiot kyenneet rakentamaan Lähi-itään perinteistä siirtomaajärjestelmää, vaikka toki siirtomaitakin näillä valtiolla alueella oli jo ennestäänkin ja tuli olemaan vielä vuosikymmeniä tämän jälkeenkin.

Kolonialismia vastaan olivat ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä ilmapiirissä asettuneet useimpien siirtomaiden kansat omien kansallisten liikkeidensä johdolla. Näin linjasi ulkopolitiikkaansa myös Yhdysvallat mm. julkaisemallaan Wilsonin 14-kohdan ohjelmalla, joka ainakin siirtomaiden suunnalla tulkittiin vahvaksi tueksi kansalliselle itsemääräämisoikeudelle ja itsenäisyydelle. Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 syntynyt Neuvosto-Venäjä ja myöhemmin Neuvostoliitto omaksui tsaarin vallan kukistuttua vahvan kolonialisminvastaisen asenteen aivan ulkopolitiikkansa ytimeen ja toimi johdonmukaisesti tämän periaatteensa ohjaamana.

Eurooppalaisvaltiot tarvitsivat Lähi-idän jakaakseen avukseen ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioiden perustamaa uutta kansainvälistä järjestöä, Kansainliittoa. Tämän järjestön puitteissa ja suojeluksessa ensimmäisen maailmansodan jälkeiset rauhanneuvottelut pääosin käytiin. Kansainliitto jakoi sitten Englannille ja Ranskalle mandaattioikeuksia Lähi-itään, käytännössä lähes tarkkaan sen salaisen etupiirijaon mukaan, jonka Englanti ja Ranska olivat jo vuonna 1916 (ns. Sykes-Picot-sopimus) solmineet.

Kolonialismin pahan kaiun häivyttämiseksi kirjattiin mandaattiasiakirjoihin nyt nimenomaan ajatus siitä, että eurooppalaisvaltioiden tehtävä onkin valmentaa nämä mandaattialueet itsenäisyyteen. Mandaattihallitsijan tuli luoda perusta kansalaisyhteiskunnalle, jopa parlamentaariselle järjestelmälle. Mutta hyvin nopeasti eurooppalaisvaltiot omalta puoleltansa unohtivat nimenomaan nämä asiakirjojen vaatimukset, ja alkoivat hahmottaa mandaattialueensa selkeästi oman sotilasstrategisen ja siirtomaapolitiikkansa intressien pohjalta, ja eivät suinkaan olleet valmentamassa niitä itsenäisyyteen, vaan tarrautuivat niihin tiukasti kiinni.

Alueita pidettiin aina tarvittaessa jo 1920-luvun alkuvuosista lähtien pakolla kiinni emämaissaan vahvojen siirtomaa-armeijoiden voimalla. Tai sitten käytettiin ns. epäsuoran hallitsemisen keinoja erilaisten poliittisten manipulaatioiden avulla. Näistä tärkein käytetty keino oli läänittää lojaaleille kuningassuvuille valtioita hallittaviksi.

Ja tästä taas muodostui ristiriita, ja syvä pettymys pettymysten ketjussa, nimenomaan näiden paikallisten kansallismielisten voimien ja liikkeiden, ja eurooppalaisvaltioiden tavoitteiden kesken. Ristiriita paheni ja syveni ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana, jolle ominaista Lähi-idässä oli mandaattihallinnon tai ulkoisen vaikutusvallan vastaiset kapinat ja kansannousut.

Ensimmäiset kansallismieliset liikkeet olivat syntyneet jo 1800-luvun loppupuolella, ja ne keräsivät voimiansa jo ennen ensimmäistäkin maailmansotaa. Mutta erityisesti sitten sotien välinen aika oli sitä aikaa, jolloin kansallismielisen politiikan perustalta noussut liikehdintä todella kasvoi ja myöskin organisatorisesti kiteytyi ratkaisevan tärkeäksi poliittiseksi tekijäksi, siirtomaahallinnon ja mandaattihallinnon todelliseksi haastajaksi myös Lähi-idässä.

Ja tällöin kansallismielisyys karaistui siinä kiirastulessa, jonka jatkuva konflikti Euroopan laajentumisintresseihin tarjosi. Tämä koskee myös juutalaista nationalismia ja juutalaisyhteisön organisoitumista brittien Palestiinan mandaatilla. Arabinationalismi taas puolestaan karaistui ihan omassa kiirastulessaan. Sen sytytti lisääntyvä juutalaisväestö brittimandaatti Palestiinan alueella ja tämän aiheuttamat konfliktit ja Palestiinan arabikansan kansannousut sekä brittejä että juutalaisia maahanmuuttajia vastaan ja tämän kokonaistilanteen yleisemminkin arabinationalismin toiveille muodostama uhka.

Israelin valtion perustaminen ja siitä pyörimään lähtenyt konfliktivyyhti

Israelin valtion perustaminen on Lähi-idän sotien ja konfliktien historiassa aivan keskeinen kulminaatiokohta. Tähän lopputulokseen johtaneen kehityksen historia juontaa jo ensimmäiseen maailmansotaan. Britit antoivat ensimmäisen maailmansodan tunnelmissa vuonna 1917, ja omien Lähi-itään kohdistuvien tavoitteidensa strategiseksi tueksi, muotoilemansa julistuksen, ns. Balfour-asiakirjan. Tällä asiakirjalla sionismi sai tavoittelemansa lupauksen ”kansallisen kodin perustamisesta juutalaisille Palestiinaan” (tuolloin vuonna 1917 vielä Turkille kuuluneeseen osaan Lähi-itää).

Balfour-julistus antoi sionistiselle liikkeelle mahdollisuuden lähteä aktiiviseen juutalaisten potentiaalisten muuttajien rekrytointiin ja muuton propagointiin. Käynnistyttyään tämä muuttoliike Palestiinaan sitten puolestaan jo toiseen maailmansotaan tultaessa oli johtanut juutalaisten ja arabien välisten väestösuhteiden peruuttamattomiin muutoksiin Palestiinan mandaatilla.

Väestösuhteiden kärjistyminen oli näkyvissä heti laajemman muuttoliikkeen käynnistyttyä, ja sotien välinen aika todisti monia Palestiinan arabien kansannousuja ja nosti esiin marttyyrejä, joiden mukaan nykyisetkin islamistiset liikkeet nimeävät joukkojaan ja taistelijoitaan. Taistelu brittimandaattia vastaan on nykyisille liikkeille niiden kaipaama myyttinen ja sankarillinen aika, jonka pohjalle marttyyrimyytit on helppo rakentaa.

Mutta raju ja suora kahden osapuolen – arabien ja juutalaisten -- välinen yhteentörmäys oli kuitenkin nähtävissä vasta myöhemmin, toisen maailmansodan jälkeen. Tämä vastakkainasettelu kulminoituu itse asiassa Israelin valtion itsenäistymiseen toukokuussa 1948 ja sitä edeltäneeseen juutalaisen terroriin. Tämä poliittinen terrori otti kohteikseen sekä brittien mandaattihallinnon, että aluetta asuttavat Palestiinan arabit. Kaikki tämä kulminoitui ensimmäisessä Palestiinan sodassa.

Heti Israelin itsenäistymisjulistuksen jälkeen vuonna 1948 alkoi ensimmäinen Palestiinan sota. Tässä sodassa viisi itsenäiseksi julistautuneen Israelin naapuriksi yllättäen joutunutta arabivaltiota, joiden taustalla vielä tässä vaiheessa avoimesti kuitenkin vaikutti vanha eurooppalainen kolonialismi omine intresseineen, hyökkäsivät itsenäistyneen Israelin kimppuun. Ja hyvin huonolla menestyksellä, joka sitten oli johtamassa nopeaan tappioon rintamilla ja siihen että Israel valtasi ensimmäisessä sodassa alueita Palestiinan arabeilta huomattavasti laajemmalti mihin Yhdistyneissä Kansakunnissa vuonna 1947 hyväksytty brittien Palestiinan mandaattia koskeva jakopäätös olisi oikeuttanut.

Arabiarmeijoiden tappio tässä sodassa kääntyi enemmänkin syytöksiksi nimenomaan eurooppalaista kolonialismia ja sen etuja arabimaissa palvelevia kuninkaita, monarkkeja ja heidän edustamiaan hallintorakenteita vastaan, kuin juutalaisvaltiota vastaan. Uuden ja radikaalin, ja pitkälle Palestiinan sodan rintamilla muotonsa löytäneen, arabinationalismin tulkinnan mukaan juuri monarkkiset hallitusmuodot olivat korruptoituneisuudessaan tappion keskeinen selittäjä.

Heikkouden perussyy nähtiin siis enemmänkin omissa yhteiskunnissa ja niiden korruptoituneissa valtarakenteissa, kuin juutalaisissa tai juutalaisvaltiossa. Israelin valtio nähtiin osana eurooppalaisen kolonialismin perintöä. Mustavalkoinen ja stereotyyppinen juutalaiset kontra arabit asetelma on enemmänkin myöhempi propagandistinen tulkinta vuoden 1948 tapahtumista kuin itse tämän ajan faktoihin tukeutuva kuva.

Rauhasta ja siinä piirretystä kartasta itää seuraava konflikti

Ensimmäinen sota merkitsi palestiinalaisille katastrofia, heidän käyttämässään terminologiassa puhutaan Al-Nakba´sta. Se merkitsi heidän ajamistaan maanpakoon, heidän karkottamistaan niiltäkin alueilta, jotka YK:n 1947 tekemässä jakopäätöksessä oli määrätty palestiinalaisvaltiolle tai joutumista toisen luokan kansalaisiksi Israelin sodan jälkeen käydyissä aseleponeuvotteluissa sovittujen rajojen sisälle.

Israelin puolelta vasta itsenäistyminen oli lopullinen askel, joka mahdollisti uuden, hyvin voimakkaan juutalaissiirtolaisuuden aallon vastasyntyneen Israelin valtion alueelle. Juutalaissiirtolaisia tuli alkuvuosina lähes yhtä paljon Euroopasta, kuin Israelia ympäröivistä arabivaltioistakin. On tärkeää muistaa, että ympäröivissä Lähi-idän arabivaltioissa oli hyvin vahvoja juutalaisyhteisöjä.

Nämä yhteisöt olivat eläneet rinta rinnan arabien ja islamilaisen kulttuurin kanssa satoja vuosia ilman mainittavimpia konflikteja. Joukkomitassa nämä yhteisöt joutuivat uuden tilanteen kärjistämässä poliittisen taistelun ilmapiirissä myöskin muuttamaan pääosin Israelin valtioon sen itsenäistymisen jälkeisinä vuosina ja vuosikymmeninä. Heistä puolestaan tuli Israelin juutalaisväestön keskuudessa pitkäksi aikaa selkeästi toisen luokan juutalaiskansalaisia verrattuna Euroopasta tai Lännestä palanneisiin sionismi elähdyttämiin palaajiin.

Pysyvä kipupiste Lähi-idän kartalle

Vuoden 1948 sota, sitä edeltäneine ja sitä seuranneine tapahtumineen, jättivät Lähi-itään avoimen ja ratkaisemattoman ristiriidan. Ensinnäkin palestiinalaisten tilanne muodostui täysin kestämättömäksi. Heistä tuli ”pysyviä” pakolaisia sekä omilla entisillä alueillaan , että ympäröivissä arabimaissa, pakolaisia, jotka sukupolvi toisensa jälkeen pakolaisleireillä eläen odottivat paluuta, ja odottavat edelleenkin paluuta, jo yli puoli vuosisataa sitten jättämilleen kotisijoille.

Kansainvälinen yhteisö, ja sen edustajaksi toisen maailmansodan jälkeen nostettu Yhdistyneet kansakunnat, YK, muodostui hyvin keskeiseksi toimijaksi jo purettaessa brittien mandaattia Palestiinassa. Ensimmäisen sodan jälkeen, ja siitä syystä että Lähi-idässä ei tuolloinkaan toteutettu YK:n päätöksiä, sen käsissä olikin sitten ennen näkemättömän laaja pakolaisongelma, jota YK edelleenkin yrittää hoitaa.

Ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen Lähi-idän sota, tai Palestiinan sota, kylvi aivan selvästi siemenet myöskin seuraaville sodille. Ensimmäisen sodan ehkä kaikkein tärkeimpiä yleisiä, arabimaiden ja koko Lähi-idän yhteiskunnalliseen tilanteeseen vaikuttavia muutoksia oli se, että tämän sodan rintamilta nousi myös esiin jo mainittu hyvin uudentyyppinen radikaali arabinationalismi. Tämän nationalismin tavoitteissa oli eurooppalaisen kolonialismin rippeiden lakaiseminen täältä Lähi-idästä. Palestiinan kysymys asettui uuden arabinationalismin tarkastelussa nimenomaan tähän kehikkoon.

Samalla se väistämättä suuntautui omassa sisäpolitiikassaan syviin yhteiskunnallisiin uudistuksiin, eli käytännössä monarkististen valtiomuotojen kumoamiseen, ja tasavaltaisen valtiomuodon ihanteeseen. Käytännössä tämä useimmiten sotilaiden johtamien arabitasavaltojen perustamiseen. Israelin ja toisen maailmansodan jälkeisen arabimaailman ristiriita tai kipupiste olikin nimenomaan tämä radikaalin arabinationalismin ja juutalaisen nationalismin eli sionismin välinen vastakkaisuus

Arabinationalismi patosi islamististen liikkeiden nousua

Arabinationalismissa voi tietysti löytää hyvin monenlaisia juuria, vanhat juuret menevät jo kuningasvallan, monarkian nostamaan monarkistiseen tai dynastiseen nationalismiin. Mutta uusi, toisen maailmansodan jälkeinen nationalismi liittyi enemmänkin juuri siihen koko kansainvälisen politiikan murrokseen, joka johti vanhan siirtomaajärjestelmän murtumisiin eri puolilla maailmaa.

Samalta yhteiskunnalliselta pohjalta käynnistynyt prosessi oli nähtävissä niin Lähi-idässä kuin Afrikassa ja Aasiassakin, itse asiassa kaikkialla entisen siirtomaajärjestelmän osissa. Ja kun siirtomaajärjestelmä lopulta voimalla murtui, oli tämä uusi nationalismi se nimenomainen voima, joka oli vaikuttamassa koko siihen poliittiseen suuntaukseen, jonka nämä siirtomaavallasta vapautuneet valtiot omaksuivat. Tältä yleiseltä pohjalta niin afrikkalainen nationalismi, arabinationalismi tai vaikkapa intialainen nationalismi ovat aikanaan imeneet innoituksensa.

Uuden nationalismin hyvin vahva paatos, myös Lähi-idän arabimaissa, oli vahva modernisaatiotavoite. Tähän päämäärään pyrittiin sen hetken maailman pääosapuolten mallien mukaisesti. Tämä merkitsi että mallia haettiin joko läntisen, kapitalistisen, Yhdysvaltain johtaman liittoutuman, tai sitten Itä-Euroopan sosialististen maiden liittoutuman kokemuksesta. Molempia malleja seuraamalla pyrittiin mahdollisimman nopeaan modernisaatioon ja syvään yhteiskunnalliseen muutokseen.

Kun tämä yhteinen tavoite oli toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina vahva, toimi tämä modernismin ihanne myöskin uskonnollisen liikehdinnän patoajana. Siirtomaavallan kukistumisen tai murtumisen vuosina nimenomaan uusi nationalismi ja modernisaatio oli keskeinen osa koko sitä itsenäistymisen jälkeisen valtion rakentamisen ideologiaa, jonka pohjalta silloin edettiin. Tätä valtavirtaa oli tuolloin islamin uskonnolliselta pohjalta kasvaneiden liikkeiden vaikea vastustaa, pikemminkin ne integroituivat ainakin sanoissa samaan traditioon.

Itse asiassa nytkin näyttää vallitsevan joko väärinkäsitys tai sitten tietoista harhaanjohtavaa mystifiointia väitteessä, jonka mukaan islamistiset liikkeet suuntautuvat modernisaatiota vastaan. Enemmänkin on kysymys siitä, että nykyiset uskonnollispoliittiselta pohjalta nousseet islamistiset liikkeet taistelevat, tai yrittävät ottaa haltuunsa modernisaation hedelmät, mutta vain omien kriteereidensä pohjalta. Taistelua käydään siis enemmänkin siitä kenellä on oikeus kontrolloida niin modernisaation kuin globalisaationkin hedelmiä ja siitä kuka määrittelee sen yhteiskunnan suuntaviivat, joita näillä hedelmillä ravitaan.

Islamistiset liikkeet tietenkin kritisoivat eurooppalaisperäisestä ajattelusta pitkälti innostuksensa saanutta arabinationalismia nimenomaan siitä, että se oli tai on maallinen, sekulaari, islamismin argumentaation mukaan jopa ateistinen liike. Ainakaan se ei tämän kritiikin mukaan riittävästi nojaa islamilaiseen kulttuuriperintöön ja islamilaisen valtiokäsitykseen. Arabinationalismin radikaaleimmatkaan suuntaukset eivät puolestaan unohtaneet sitä, että ne puolustavat islamilaista arvopohjaa läntistä dominanssia vastaan.

Vuoden 1967 sota tärkeänä ideologisena vedenjakajana

60-luku oli monessa suhteessa tärkeä vedenjakaja. Kun ajauduttiin 60-luvun sotaan, tai tarkemmin vuoden 1967 sotaan, merkitsi erityisesti Egyptin murskatappio sodassa lähes kuoliniskua myöskin tälle toisen maailmansodan jälkeiselle suuntaukselle, sille arabinationalismille, jonka näkyvin ja arvostetuin yksittäinen johtaja arabimaailmassa oli ollut Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser.

Sota merkitsi arabimaailmalle sotilaallisen katastrofin lisäksi myöskin niin poliittista, moraalista kuin taloudellistakin katastrofia. Ja kun tässä vuoden 1967 sodassa nimenomaan arabinationalismi, eivät monarkiat kuten oli ollut vuonna 1948, näyttäytyi häviön syynä tai ainakin syntipukkina, niin raotti tämä muutos ideologisessa ilmapiirissä arabipuolella portteja uusien uskonnollisten liikkeiden nousulle. Ne eivät olleet arabinationalismin kultakaudella olleet hävinneet mihinkään, vaan odottivat kärsivällisesti vuoroaan.

Uudet tuulet puhaltavat 1970-luvun Lähi-idässä

Vuonna 1967 käydyn sodan jälkeinen kartta oli sikäli erittäin tärkeä Lähi-idässä, että molempien osapuolten kannalta, sekä islamin että juutalaisuuden kannalta, tai niin arabien yleensä kuin erikseen palestiinalaisten kannalta, kuin myös juutalaisten kannalta katsottuna vuoden 1967 kartta jätti nimenomaan sytykkeitä uskonnollisille liikkeille.

Israelissa juutalaiset liikkeet näkivät valtion laajenemisen Siinaille ja Länsirannalle tai Juudeaan ja Samariaan, niin kuin juutalaiset uskonnolliset liikkeet näitä alueita kutsuivat, nimenomaan paluuna raamatullisen Israelin laajuuteen. Silloin israelilaisessa keskustelussa nousi keskeiseksi käsitteeksi uskonnollis-poliittisesti latautunut termi -- Erets Yisrael, Israelin maa.

Tämän käsitteen pohjalta haettiin paitsi poliittista oikeutusta vuoden 1967 sodassa miehitettyjen arabialueiden kontrollille, niin erityisesti uskonnollista voimaa. Se antoi aivan uutta vauhtia ja motivaatiota juutalaisille uskonnollisille liikkeille. Tältä pohjalta oli helppo mobilisoida kasvava siirtokuntiin suuntautuva muuttoliike ja samalla tehdä valloitettujen alueen haltuunotosta sekä poliittinen että turvallisuusstrateginen realiteetti.

Arabipuolella taas, laajemmin koko islamilaisessa maailmassa ja Lähi-idän arabivaltioissa erityisesti, Jerusalemin, Itä-Jerusalemin aiemmin arabien hallussa olleen osan menettäminen ja joutuminen Israelin miehityshallinnon alaisuuteen, oli ehkä tärkein yksittäinen kipupiste. Kalliomoskeijan ja Al Aksa moskeijan alueen kontrollin joutuminen miehityshallinnon alaisuuteen, näytti arabipuolelta katsottuna avoimesti juutalaisen valtion laajenemiselta lähes islamin sydänalueille.

Alue on arabien ja islamin kannalta katsottuna uskonnollisesti toiseksi tai kolmanneksi tärkein, joka tapauksessa kiinteästi profeetta Muhammadin elämään liittyvänä keskeisen tärkeä pyhä paikka. Arabi- ja islamilaisella puolella maailmaa tämä muutos oli ilman muuta omiaan nostamaan vahvaa uskonnollista liikehdintää.

Uskonnollinen liikehdintä ei islamilaisessa maailmassa, niin kuin ei juutalaistenkaan keskuudessa, jäänyt pelkäksi uskonnolliseksi liikehdinnäksi. Se kasvoi uskonnollis-poliittiseksi liikehdinnäksi, joka islamilaisella puolella sitten vuoden ‘67 sodan jälkeen on kehittynyt hyvin vahvoiksi islamistisiksi liikkeiksi. Näitä liikkeitä kutsutaan meillä lännessä tietenkin myöskin islamilaiseksi fundamentalismiksi tai ääriliikkeiksi.

Kysymyksessä ovat joka tapauksessa liikkeet, millä erilaisilla epiteeteillä niitä kulloinkin kutsutaankin, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen haasta vanhan, nationalistinen, eurooppalaisperäisen poliittisen ajattelun ja tähän perintöön ankkuroituvat poliittiset liikkeet. Israelin aiemmin pääosiltaan sekulaarin ilmapiirin tultua myöskin vahvemmin juutalaisuuden kyllästämäksi, näkyy sama ilmiö juutalaisten uskonnollis-poliittisten liikkeiden haasteena sionismille. Molemmilla puolilla nationalistisen liikkeet puolestaan näyttävät uskonnollis-poliittisten liikkeiden paineessa omaksuvan aiempaa laajemmin ja syvemmin uskonnollista retoriikkaa omaan kielenkäyttöönsä.

Lähi-idän yhteiskuntien sairaudet ovat historiasta nousevia

Koko Lähi-idän kannalta vallitsee tilanne, jossa missään historian vaiheessa ei itse asiassa ei ole ollut mahdollisuuksia, ei sellaista suvantovaihetta tai edes vakiintuneen rauhan kautta, jolloin olisivat muodostuneet todelliset edellytykset terveen kansalaisyhteiskunnan tai demokraattisen hallintojärjestelmän rakentumiselle.

Tämä taustatilanne merkitsee väistämättä sitä, että kautta itsenäisyyden vuosikymmenien ollut selvästi nähtävissä, että hyvin autoritääriset epädemokraattiset hallitusmuodot ovat vahvasti vaikuttamassa arabimaiden puolella. Israelissa on taas ajauduttu omalaatuiseen kenraalien kontrolliin siviilihallinnonkin puolella, mikä ei sekään ole demokratiassa terve ilmiö.

Kylmän sodan aikahan oli tässä suhteessa erityisen vahingollinen, koska kylmän sodan molemmat osapuolet olivat kiinnostuneita enemmänkin strategisista eduista tällä alueella, kuin toimivista demokraattisista järjestelmistä. Suurvallat tukivat joko monarkian pohjalta rakentunutta autoritääristä jopa teokraattista hallintojärjestelmää, tai sitten useimmiten sotilashallitusten pohjalle muodostunutta hyvin epädemokraattista ja keskitettyä hallintojärjestelmää.

Lähi-idän alueellisessa kokonaisuudessa tämä vaara koskee koko aluetta. Jatkuvan konfliktin olemassaolo ja toistuvien sotien kierre tuo ilmiselvästi demokratiaan kohdistuvan paineen myöskin Israeliin, ei se ole pelkkä arabiamaiden ongelma, vaan se on myöskin juutalaisvaltion tämän hetken politiikassa hyvinkin selvästi näkyvä ongelma. Molemmilla osapuolilla ja koko alueella konfliktien kierre on nyt sitä paitsi vienyt taloudet syöksykierteeseen, joka tietää kasvavia vaikeuksia ennen muuta kansallismielisille poliittisille johtajille ja laajentaa kasvupohjaa uskonnollispoliittiselle tukinnalle.

Talouden romahdus viemässä yhteiskunnallisen kriisin kautta noidankehään

Yleinen syvä yhteiskunnallinen kriisi, ja siitä kasvava yhteiskunnallinen levottomuus, pakottaa erityisesti arabimaiden puolella miettimään niitä taustoja, mistä tähän on tultu. Taustalla onkin väistämättä myöskin taloudellinen ja yhteiskunnallinen todellisuus ja erityisen merkittävänä tekijänä kasvavan ja jo koulutetunkin sukupolven näköalattomuus, joka on syvennyt aivan viime vuosinakin.

Konfliktien ja sotien vahingollista vaikutusta yhteiskuntien kokonaistilanteeseen tai siviilipuolen kehitysmahdollisuuksiin ei voi kiistää. Yhteiskunnallinen kriisi kietoutuu väistämättä samaan konfliktikierteeseen. Myöskään talouden elvyttäminen olosuhteissa, joissa jatkuva epävarmuus ja jatkuvat sodat aiheuttavat levottomuuden elementin kaikkeen yhteiskunnallisen toimintaan, ei ole mahdollista.

Historiallisen kokemuksen pohjalta arvioiden on talouden rakenteellinen muutos ja talouden selkeä nousu näissä olosuhteissa lähes mahdoton tehtävä. Ja tämä heijastuu kielteisesti myöskin valtioiden sisäisiin ratkaisuihin, niiden kehityspoliittisiin linjauksiin, niiden koulutuspolitiikkaan, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, teollisuuspolitiikkaan ja kaikille muille yhteiskunnallisen aktiivisuuden aloille.

Ulkoiset interventiot soppaa hämmentämässä

Lähi-itä on väistämättä alue, joka on ollut ja on edelleenkin, tai voisipa sanoa jopa parhaillaankin, monella tavalla kansainvälisen politiikan ja kansainvälisten suhteiden kohtauspiste. Se on jopa melkoisen tarkka ilmapuntari kansainvälisen ”suursäätilan” muutoksien lukemiseen. Tämäkin puoli korostui erityisesti kylmän sodan vuosina, mutta on kyllä havaittavissa vahvasti edelleenkin

Lähi-itä on tälläkin hetkellä kaikkien suurvaltojen ja suurvaltaryhmittymien kannalta tärkeä alue jo yksinkertaisesti sen valtavasta strategisesta merkityksestä johtuen. Tälläkin hetkellä Lähi-idässä ja sen lähialueilla on pyöreästi kaksi kolmasosaa maailman tunnetuista öljyvaroista. Tämä tekijä pelkästään tuo jatkuvan ulkopuolisen intressin tälle alueelle ja sitoo sen kohtalot koko muun maailma tilanteeseen ja kohtaloihin.

Ulkopuolinen suurvaltapolitiikka Lähi-idässä onkin selitettävissä nimenomaan strategisilla tekijöillä, joiden pohjalle sitten suurvaltapolitiikka on omat doktriininsa, strategiset oppinsa muotoillut. Näiden suurvaltastrategiaan liittyvien oppien pohjalta on sitten kulloinenkin hegemoni nähnyt oikeudekseen puuttua jopa alueen valtioiden sisäisiin asioihin, jos muutokset uhkaavat sen omia, usein jopa elintärkeiksi määriteltyjä etuja tällä alueella.

Se tapahtumasarja jota nyt seuraamme Irakin ja USA:n suhteissa on historiallisessa katsannossa hyvinkin loogista jatketta kaikelle sille, mikä jo 1950-luvun puolivälissä kiteytyi silloisen ns. Eisenhower-doktriinin USA:lle antamaan ”valtuutuksen” torjua Lähi-idän valtioiden sisäisistä muutoksista nouseva uhka Yhdysvaltain suurvalta-asemalle Lähi-idässä. Nykyisen uhkan kerrotaan tulevan Irakista ja sen johtajasta Saddam Husseinista. Uskokoon ken tahtoo.

Öljy siunauksena ja kirouksena

Vähän yleistäen voi hyvinkin sanoa, että öljy on ollut tietyllä tavalla sekä kirous että siunaus koko alueelle. On aivan varmaa että ilman öljyä ei Lähi-itä olisi houkutellut suurvaltoja puoleensa läheskään sillä tavalla kuin nyt olemme lähihistoriassakin nähneet. Näin öljystä on tullut paikallisten kansojen ja etnisten ryhmien tahdosta riippumatta myöskin hyvin suuri kiviriippa, joka on asettunut Lähi-idän kansojen kannattavaksi, muutellut rajoja, aiheuttanut sotia ja jättänyt jotkut etniset ryhmät ja kansakunnat vaille omaa valtiota tai minkäänlaista autonomiaa.

Ongelmien loppumattomalta vaikuttava vyyhti

Lähi-idän kokonaistilanteen hahmottaminen edellyttää hyvin monipuolista, jopa monitieteistä, tapaa lähestyä aluetta. Yksittäiset sinänsä relevantit aspektit avautuvat täyteen merkitykseensä vasta aluetta koskevan kokonaisvaltaisen tarkastelun pohjalta. Tällöin voidaan ainakin yrittää välttää ne karikot, joille helposti joudutaan, kun selitetään tai jopa etsitään kärjistyneisiin tilanteisiin johtaneita syitä yksittäisten ilmiöiden tai jopa yksittäisten henkilöiden usein tarkoituksellisesti pelkistettyjen, jopa demonisoitujen hahmojen kautta.

Mikään yksittäinen tekijä ei ole riittävä selittäjä sinänsä, tai edes usein yksiselitteisesti paha tai hyvä tällä kovin abstraktilla asteikolla mitattuna. Nimenomaan kokonaisuudesta, eli tästä eri historiallisiin kehityskulkuihin vaikuttaneiden alueellisten liikkeiden ja ajatussuuntien virrasta, kuin myös ulkopuolisten valtioiden politiikasta on koottavissa kompakti ja validi tapa hahmottaa tätä mosaiikkia niin että siitä erottuu tapahtumien logiikkaa ja punainen lanka.

Kokonaisvaltainen tarkastelutapa ei hajota ja sumenna, vaan auttaa lähestymään ja analysoimaan Lähi-itää kokoavalla ja jopa rakentavalla tavalla. Akuutin kriisin olosuhteissa ja hyvin kärkevien mielipide-erojen ilmapiirissä tämä lienee itse asiassa ainoa tapa lähteä analysoimaan syvemmin tätä nykyistäkin vaikeata tilannetta. Tilannetta, jossa Lähi-idässä ollaan jatkuvasti eletty valitettavasti jo vuosikymmeniä.

Historian kulku voi tarjota yllätyksiä, näköalattomuus on vaarallista

Tutkijana minulla ei ole mitään ongelmia ajatella tulevaisuudessa sellaista Lähi-itää, jossa olisi päästy irti konfliktien kierteestä. Jos hakee perspektiiviä historiasta, niin hyvin pitkällä historiallisella jatkumolla tätä nykyisin Lähi-idäksi nimitettävää aluetta eivät suinkaan leimanneet ristiriidat, eivät ainakaan sisäiset ristiriidat, eivätkä ainakaan sellaiset vastakkainasettelut, jotka nyt näyttävät lähes ylittämättömiltä.

Ne ristiriidat, jotka nyt ovat 1900-luvun politiikan, ja paljolti juuri suurvaltapolitiikan, johdosta nousseet keskeisiksi ongelmakohdiksi ovat historiallisessa tarkastelussa aika nuoria. Ei niillä ole pitkiä juuria alueen maaperässä. Niiden juuret ovat paremminkin juuri tuossa 1800-luvun ja 1900-luvun alun kolonialismissa, tai sitten 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon suurvaltapolitiikassa.

Tämä perinnön purkaminen on asia, jonka tärkeyttä ei voi liikaa korostaa Lähi-idän tulevaisuutta hahmoteltaessa. Sillä tämän perustan päällä lepää edelleenkin koko se sisäisestä levottomuudesta nykyhetkeen heijastuva monenmoinen neuvottomuus, jopa monenmoiset ääri-ilmiöt ja sokea sotilaalliseen voimaan luottaminen, jotka ovat alueelle lähes leimaa-antavia.

Jos tämä ulkopuolelta ja sisäpuolelta nousevien syiden aiheuttama konfliktien kierre pystytään purkamaan, niin ei ole mitään syytä olla näköalaton. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö esimerkiksi juutalaiset ja arabit pysty elämään normaalissa inhimillisessä kanssakäymisessä keskenänsä, kunhan esteet yhteiselolta poistetaan.

Lähi-idän ristiriidat ovat todellakin politiikan aiheuttamia, ihmiset tekevät politiikkaa, ja ei ristiriitojakaan näin ajatellen mikään luonnonvoima ole alueelle heittänyt, vaan ne ovat juuri meidän ihmisten luomia. Ne eivät todellakaan ole sen enempää luonnonlaki, kuin Lähi-itää asuttavien etnisten ryhmien geeneistäkään löydettävissä. Näinpä on hyvinkin turvallista todeta, että kyllä Lähi-idässä asuvat ihmiset, niin kuin ihmiset kaikkialla muuallakin pystyvät myöskin nämä ristiriitansa hautaamaan.

Olisi kuitenkin epärealistista ja perusteetonta antaa kuva, että olisi olemassa joku taikasauva, jossa yhdessä yössä siirryttäisiin tästä konfliktien Lähi-idästä rauhan kauden Lähi-itään. Rauhoittaminen on parhaimmillaankin on pitkä prosessi. Tässä prosessissa ei puhuta vuosista vaan vuosikymmenistä. Ja politiikan virheiden korjaaminen vaatii juuri poliittista tahtoa, tätä taas ei tällä hetkellä tunnu olevan sen enempää Lähi-idässä kuin ns. kansainvälisellä yhteisölläkään.

Se edellyttää myös aluetta asuttavien kansojen yhteisöllistä kypsymistä ja kasvua, muutos edellyttää varmasti myöskin sukupolvien vaihtumista. Mutta se edellyttää myöskin koko aluetta koskevia taloudellisia, kulttuurillisia ja poliittisia järjestelyjä. On myöskin pyrittävä, pyrittävä ja pystyttävä, purkamaan toista osapuolta demonisoivat -- vastustajan inhimilliset, normaalit humaanit piirteet häivyttävät – ihmiskuvat.

Vääristyneet ja yksinkertaistavat viholliskuvatkin ovat Lähi-idässä olennainen osa tätä konfliktin nykytodellisuutta. Ne ovat tällä hetkellä hyvin vahvoja, eikä todellakaan ole realistista todeta Lähi-idän historian pohjalta arvioiden, että tästä historian raskaasta painolastista pystyttäisiin vapautumaan nopeasti. Se vaatii aikaa. Ja se vaatii määrätietoista työtä.

Sodan päättämisen ja rauhan tekemisen problematiikka on yleensäkin sellainen, että rauha ei koskaan ole toteutettavissa millään pelkillä ylätason sopimuksilla tai joillakin juhlallisilla allekirjoituksilla. Rauha kasvaa aina nimenomaan perustasolla, rauha kasvaa edelleenkin myöskin meistä. Ja kasvu vaatii vahvistuakseen nimenomaan aikaa. Ja ajan täytyy antaa mahdollisuudet myöskin sitten tätä vahvistumista pikkuhiljaa ravitsevalle normaalille ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Tällöin naapurit onkin jo pakko nähdä ihmisinä, ei hirviöinä.

Ovatko kansat tai uskonnot sotaisia?

Lähi-idän tutkimuksen ja tuntemuksen pohjalta torjun yksinkertaistavat ja monesti harhaanjohtavat kulttuuriset tai uskonnolliset selittävät tekijät. Toki niiden joukosta voidaan taaskin nostaa lukuisia yksittäisiä esimerkkejä nykytilanteessa tai viime vuosikymmenien historiassa esille tulleista uskontojen tai kulttuurien pohjaan ankkuroituvista tapahtumista, mutta nämä on jälleen kerran ja aina sidottava laajempaan historialliseen kontekstiinsa.

Samantyyppisiä kulttuuriin sidottuja tekijöitä konflikti- ja sotatilanteissa, kuin viime vuosikymmenien Lähi-idässä, on kautta vuosisatojen ja vuosituhansien voitu kaikkialla maailmassa käyttää sateenvarjona tai keppihevosena. Usein juuri niillä on haluttu perustella jonkin konfliktin peruuttamattomuutta tai rauhanteon mahdottomuutta, myös vihollisen kavaluutta, jolla poliittisen ratkaisun etsintä on torjuttu. Itse kukin löytänee helposti esimerkkejä tästä muualtakin kuin Lähi-idästä.

Kuitenkin nämä tällaiset kulttuuriset tai uskonnolliset selittäjät ovat toisarvoisia verrattuna nimenomaan tähän kansainvälisen politiikan, Lähi-idän valtioiden noudattaman sisäpolitiikan ja sille rakentuvan taloudellisen ja yhteiskunnallisen todellisuuden muovaamaan pohjaan. Nimenomaan tälle pohjallehan rakentuu niin sekä se kulttuurinen että uskonnollinenkin ajattelu, joka sitten kiteytyy vaikkapa näinä tämän hetken tilanteessa nähtävinä yhteiskunnallisina liikkeinä.

Sotaisuus ei siis johdu mistään Lähi-idässäkään syntyneistä kolmesta suuresta uskonnosta, ei sen enempää islamista, juutalaisuudesta, kuin ei kristinuskostakaan. Aivan eri asia on, että kaikkia näitä uskontoja on hyvin usein käytetty nimenomaan perusteena maallisen valtapolitiikan toteuttamiseen, sateenvarjona ja auktoriteetin lisääjänä tällaista valtapolitiikkaa noudattaville poliitikoille.

Tällöin uskonnot ovat enemmänkin olleet väärinkäytettyjä, niiden maallisten voimien tahdolle alistettuja, jotka ovat halunneet omaa asemaansa pönkittää myös uskonnon monien väestönosien keskuudessa tarjoamalla arvovallalla ja myöskin maallisen valtapolitiikan tavoitteiden mystifioinnilla ja ”pyhittämisellä”. Tätä me näemme päivittäin tämänkin hetken Lähi-idässä.

Uskonnon nimissä täälläkin kyllä tänäänkin taistellaan, kuten on taisteltu jo tuhansia vuosia, mutta perimmäiset syyt ovat Lähi-idässäkin aivan muualla. Vaikka taistelu verhotaankin uskonnon valekaapuun on se pohjimmiltaan aivan puhdasta yhteiskunnallista, poliittista kamppailua. Tähän uskonto lyödään mukaan enemmänkin leimana tai ”tavaramerkkinä”, jotta maallisen kamppailun päälle saadaan pyhyyden sädekehä.



**********************************

Miten siis on ymmärrettävä se, että "JormaKKorhonen" menee viittailemaan itse arabisivustolle?









"Nythän sinä olet puolueettoman todistajan löytänyt, kun...
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 5.7.2006 klo 16.37


...Arabikansojen ystävyysseura on lähde, johon uskosi perustat!

Kai sinä totuit silloin 1960-luvulla uskomaan siihen, että kaikki totuus tulee idästä, ja samaa kaavaa näyt noudattavan edelleen myös käsityksissäsi Yhdysvalloista ja Israelista.

Minun käsitykseni perustuu paitsi paljon laajempiin ja puolueettomampiin lähteisiin, niin ennen muuta omiin kokemuksiini, omin silmin näkemääni ja omin korvian paikan päällä kuulemaani, ja niiden perusteella syntyneisiin käsityksiini.

Puhun asiasta enemmän omassa avauksessani ja siellä antamissani parissa vastineessa. - -"

...jolta siis kiistattomasti tuo Multasen juttu on löydetty ja löydettävissä...



Lähdelinkki: http://www.kaapeli.fi/akys/historiikki.html


*********************


Tuo yhteinen "hyvämme" eli dosentti Pertti Multasen sangen kattava historiikki Lähi-idän ongelmien kierteeseen tulkoonkin siten eli kuitenkin kaikitenkin sovittaneeksi kaikki ne loukkauksen yritykset, joita "JormaKKorhonen" on tuohtuneena yrittänyt sovitttaa seuraavaan kirjoitukseensa...

*******************

Olen vastannut tuohon....
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 5.7.2006 klo 17.13


...siellä, missä kyselitkin. Se vastaukseni alla.

Huomautan vain, että minä en ole nojannut missään kohdassa Pekka Sartolaan, vaan olen puhunut niillä perusteilla, jotka tuossakin ties monennenko kerran tuon esille.

Mitähän tarkoittanet tuollakin?

>> mikä siis olkoon kommenttini "JormaKKorhosen" viimeisimpään "tosikkuuteen", jonka hän toki varmaan vielä rientää kieltämään?!? >


Lähdelinkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000017595197

Lue lisää

... sinä siteeraat vain noita akateemisia asiantuntijoita, vaikka sinun pitäisi tasapuolisuuden, ei kun siis puolueettomuuden vuoksi siteerata Pekka Sartolaa, joka on totisesti totisesti totisesti todellinen humanisti. Eikä olisi pahitteeksi jos siteeraisit myös itseään puolueettomista puolueettominta tosielämän ynnä Lähi-idän onkkelmien yliasiantuntijaa J K Korhosta, jonka monipuolisia asiaa valaisevia tasapuolisia tekstejä olemme saaneet tälläkin palstalla aivan liian vähän nauttia.

Niin että vähän tarkkuutta tuossa linkittelyssä, parahin Linkki-Timo!

Timo Ristimäki kirjoitti:

"JormaKKorhoselle" on annettava nyt tosi kiitos, kun hän on julkistanut linkin dosentti Pertti Multasen ansiokkaaseen arvioon otsikolla "LÄHI-IDÄN SOTIEN JA KONFLIKTIEN KIERRE HISTORIASSA JA NYKYPÄIVÄSSÄ".

Helsingin yliopiston dosentti Pertti Multasen kirjoitus on niin ansiokas, että se sietääkin tulla julkistetuksi missä tahansa Lähi-itä -keskustelussa!

Siksi copypastasinkin sen - "JormaKKorhosen" antamasta linkistä eli Arabikansojen ystävyysseuran sivustolta eli nimenomaan linkistä

http://www.kaapeli.fi/akys/historiikki.html -

tähänkin keskusteluun ihan ilman klikkaamisia luettavaksi!!!

Kyllä se nyt varmaan onkin puolueettomampaa historiankirjoitusta, kuin mitä olisi ollut, jos olisin Multasen artikkelin itse lukijoille tarjota?!?



**********************************

Pertti Multanen, Kehitysmaatutkimuksen laitos

LÄHI-IDÄN SOTIEN JA KONFLIKTIEN KIERRE HISTORIASSA JA NYKYPÄIVÄSSÄ

Lähi-itä tuntuu lähes tuomitun sotien näyttämöksi. Alue on kautta tunnetun historian ollut monella tavalla ihmiskunnan sivilisaatioiden, uskontojen sekä tieteen ja tutkimuksenkin kehto. Alueen merkitys on magneetin lailla vetänyt puoleensa kulloisetkin suurvallat, imperiumit ja imperialismin – näin aina kautta tuntemamme historian.

Viimeisen parin sadan vuoden ajan on monet sodat Lähi-itään tuotu ensin Euroopan suunnalta ja sitten 1900-luvun toisen puoliskon kylmään sotaan liittyvien suurvaltakonfliktien sytyttämänä. Tämän hetken näkökulmasta voisi väittää, että Lähi-idän nykyinen surkea konfliktien kierre on aika yksiselitteisesti sekä eurooppalaisen kolonialismin että suurvaltapolitiikan perintöä. Moniin sotiin ja konflikteihin ei alueen kansoilla ole ollut juuri muuta sanottavaa, kuin sivustakatsojan ja sotien aiheuttamien kärsimysten kestäjän osa; klassisen tykinruoan tarjoajan osa.

Näin on valitettavasti edelleenkin. Viime vuodetkin ovat näyttäneet hyvin havainnollisesti, että keskeiset Lähi-idän tulevaisuutta koskevat ratkaisut tehdään äänestyksissä vaikkapa Atlantin takana – äänestyksissä, joissa harvoilla Lähi-idän nykyisiä valtiota asuttavalla on äänioikeutta tai vaikutusmahdollisuutta.

Petettyjä lupauksia, salaista diplomatiaa ja ulkopuolisen maailman sanelua

Lähi-idän konfliktien juurilta löytyy epäilemättä monenlaisten pettymysten, petettyjen lupausten, tyhjien tai rikottujen poliittisten sopimusten ja suoranaisen tietoisen harhaanjohtamisten pohjalle rakentuneiden petosten kierre. Juuri tällaisella myrkyllä kyllästetty maaperä on erityisen hedelmällistä konfliktien versoa.

Olennaista on, että Lähi-idän ilmapiiri usein propagandistisesti kuvataan joksikin salaperäiseksi ja lähes luonnostaan idän tai orientin perinnöstä johtuen meille lähes käsittämättömäksi. Kuitenkaan se ei todellisuudessa kansainvälisten suhteiden historian tapahtumien valossa tarkastellen ole millään tavalla pelkästään eikä edes erityisesti Lähi-idälle ominainen.

Kansainvälisten suhteiden historian tausta paljastaa vääjäämättä, että Lähi-idän historiassa on kysymys ollut paljossa ulkopuolisten suurvaltojen, kulloistenkin eri historian vaiheissa tästä alueesta kiinnostuneiden vahvojen ulkopuolisten valtioiden tai valtioryhmittymien politiikasta tällä alueella. Ja tietysti näiden suurvaltojen käsikassaroina ja politiikan toteuttajina alueella hääränneiden kulloistenkin vasallivaltioiden toimista.

Monitahoiset taustat, vaikeasti purettava vyyhti sotien syitä

Ulkopuolisen maailman vahva taustavaikutus ei kuitenkaan häivytä sisäisten syiden osuutta ongelmien taustalla. Monesti on kuitenkin niin, että vaikkapa epädemokraattisten tai autoritääristen, jopa diktatoristen, hallitsijoiden on helppo perustella kovat otteensa sekä omaa kansaansa että naapurikansoja tässä ilmapiirissä. Jos alue on joko sotien tai konfliktien repimä tai ulkopuolisen sanelun, pahimmillaan akuutin hyökkäysuhkan tai käynnissä olevan sodan henkisesti vammauttama, ovat kovat otteet helposti myytävissä.

Lähi-idän kansoille ja yksittäiselle arabille tai juutalaiselle on oma elämänkokemus, sekä oman perheen tai eri sukupolvet yhdistävän perheyhteisön kokemus se lähin horisontti, jonka kautta oman valtion ja sen johtajien profiili heijastuu.

Lähi-idän sotien ja konfliktien vuosikymmenten läpi kahlanneen perheen ja suvun historiassa sota on aina joko uhkana tai todellisena ja jopa parhaillaan käynnissä olevana läsnä, ja perheen marttyyrien kasvava kuvagalleria aina tästä taustasta muistuttamassa. Tässä kierteessä on hyvin vaikea löytää tietä sen enempää todellisen perustasolta kasvavan demokratian kuin terveen kansalaisyhteiskunnankaan vahvistamiseen.

Yleisessä mielipiteessä, kansan käsityksessä historiastaan on tällä alueella – erityisesti arabimaissa -- yhteisenä vahvana nimittäjänä kolonialismi ja sen Lähi-idän nykyisyyteenkin ulottuva vahva vaikutus. Siirtomaavallan perinnöstä Lähi-idässä muistuttaa koko nykyinen kartta, kaikki kärsityt epäoikeudenmukaisuudet ja kauheudet. Vaikka syy ei kaikissa yksityiskohdissa suinkaan siirtomaavallassa olisikaan, tarjoaa kolonialismi massiivisen syntipukin, jolla alitajunta voi vahvasti operoida.

Kolonialismin kylvämiä pettymyksen siemeniä

Jos kiteytetään muutamia kolonialismin historiasta ja sen tekemistä ratkaisuista sekä niiden seurausvaikutuksista nousevia kipupisteitä, niin joudumme kurkistamaan juuri jo vähän alitajuisenkin alueelle: kansojen toiveisiin ja tavoitteisiin.

Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa olivat kansallismieliset -- nationalistiset -- liikkeet nostaneet päätänsä myöskin Lähi-idässä. Osa niistä oli noussut jopa poliittisiksi vaikuttajiksi alueella. Lähi-idän arabiväestön keskuudessa haluttiin karistaa hartioilta aluetta vuosisatoja painanut Osmani-imperiumin ies. Autonomian tavoitteiden kautta vahvistui lopulliseksi päämääräksi pikkuhiljaa itsenäisyys.

Kansallismielisyyden nousu nosti tavoitteisiin myös kansallisvaltiomallin, joko yhtenäisen suuren arabivaltion, jonka esikuva löydettiin myös alitajunnan ja yleisen mielipiteen tasolla arabialais-islamilaisen kulttuurin suuruuden ja yhtenäisyyden ajasta aina kalifien hallitseman arabimaailman kaudelta ja profeetatta Muhammadin elämän jälkeisiltä vuosisadoilta, tai sitten useampien kansallisvaltioiden kirjoman arabimaailman enemmän eurooppalaisperäisestä mallista.

Diasporassa, hajanaisuudessa, asuvan juutalaisväestön johtajat ihmettelivät puolestaan Euroopassa, mistä löydettäisiin se viisastenkivi, jolla juutalaisväestöä uhkaava ilmeinen kulttuurinen, kielellinen ja osittain uskonnollinenkin assimilaatio, sulautumisen, voitaisiin estää.Euroopan juutalaisyhteisöissä assimiloituminen eteni monista syistä pelottavaa vauhtia.

Juutalaisten poliittisten johtajien vastaus oli juutalainen nationalismi, kansallismielisyyden nostattaminen ja juutalaisen identiteetin kirkastaminen. Myös osa juutalaisista uskonnollisista johtajista toi oman kortensa tähän koottavaan kekoon. Tämä kehitys johti sionismin syntyyn. Sionismin katse suuntautui erinäisten harhailujen jälkeen Palestiinaan, tuolloin vielä Turkin valtakuntaan kuuluneeseen alueeseen. Syttyi toive itsenäisen juutalaisvaltion perustamisesta.

Historiallisesti sekä arabinationalismin ja juutalaisen nationalismin vahvistuminen sattui juuri samaan aikaan jolloin pitkään arabien maita Lähi-idässä hallinnut Turkin imperiumi, osmanivaltio, oli hajoamassa. Juuri tällöin silloiset eurooppalaiset suurvallat Englanti ja Ranska, jotka kaikkialla maailmassa laajensivat imperialismin nimissä siirtomaaomistuksiaan, olivat laajenemassa voimalla myöskin Lähi-itään pitkälle juuri Turkin kustannuksella.

Ja tästä ilman muuta suoraan seurasi tiettyjä yhteentörmäyksiä, koska eri osapuolten toiveet ja tavoitteet menivät pahasti ristiin. Eurooppalaisten tavoitteena oli jakaa Lähi-itä eurooppalaisvaltojen kesken. Juutalaisen kansallismielisyyden, sionismin, tavoitteena oli itsenäinen valtio. Arabien nousevan kansallismielisen liikkeen tavoitteena oli itsenäinen valtio, tai useita itsenäisiä valtioita.

Ja sitten vielä oli tämä Turkin perintö, imperiumi, joka viimeisillä voimillaan yritti estää kaikkien osapuolten kannalta katsottuna näiden toiveiden toteuttamista ja suojella imperiuminsa yhtenäisyyttä kaikilta sitä hajottavilta voimilta. Tällainen mosaiikki itse asiassa syntyi Lähi-idässä jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Maailmansota ja sen Lähi-itään ulottuneet taistelut sitten käytännössä näyttivät millaisia liittosuhteita tälle pohjalle rakentui. Ja tälle pohjalle kasvoivat sitten ensimmäiset rajut pettymykset tuossa jo mainitussa nykykriisin johtaneessa pettymysten ketjussa.

Eurooppa Lähi-itää rakentamassa maailmansotien välillä

Seuraava vaihe suhteiden kärjistymisen ketjussa -- ja siinä sivussa myöskin Lähi-idässä aiemmin hyvinkin kauan vallinneen uskontojen ja etnisten ryhmien yhteiselon normien rapauttamisessa -- seurasi välittömästi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tilanteessa, jossa sekä arabit että juutalaiset odottivat itsenäisyystoiveidensa täyttymistä, eurooppalaisvaltiot pettivät nämä toiveet jakamalla kuitenkin käytännössä oman poliittisen ja sotilaallisen voimansa tuomalla ”oikeutuksella” Lähi-idän keskenään.

Vihamielisessä ja kolonialismin kannalta jo hyvinkin torjuvassa ilmapiirissä eivät eurooppalaisvaltiot kyenneet rakentamaan Lähi-itään perinteistä siirtomaajärjestelmää, vaikka toki siirtomaitakin näillä valtiolla alueella oli jo ennestäänkin ja tuli olemaan vielä vuosikymmeniä tämän jälkeenkin.

Kolonialismia vastaan olivat ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä ilmapiirissä asettuneet useimpien siirtomaiden kansat omien kansallisten liikkeidensä johdolla. Näin linjasi ulkopolitiikkaansa myös Yhdysvallat mm. julkaisemallaan Wilsonin 14-kohdan ohjelmalla, joka ainakin siirtomaiden suunnalla tulkittiin vahvaksi tueksi kansalliselle itsemääräämisoikeudelle ja itsenäisyydelle. Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 syntynyt Neuvosto-Venäjä ja myöhemmin Neuvostoliitto omaksui tsaarin vallan kukistuttua vahvan kolonialisminvastaisen asenteen aivan ulkopolitiikkansa ytimeen ja toimi johdonmukaisesti tämän periaatteensa ohjaamana.

Eurooppalaisvaltiot tarvitsivat Lähi-idän jakaakseen avukseen ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioiden perustamaa uutta kansainvälistä järjestöä, Kansainliittoa. Tämän järjestön puitteissa ja suojeluksessa ensimmäisen maailmansodan jälkeiset rauhanneuvottelut pääosin käytiin. Kansainliitto jakoi sitten Englannille ja Ranskalle mandaattioikeuksia Lähi-itään, käytännössä lähes tarkkaan sen salaisen etupiirijaon mukaan, jonka Englanti ja Ranska olivat jo vuonna 1916 (ns. Sykes-Picot-sopimus) solmineet.

Kolonialismin pahan kaiun häivyttämiseksi kirjattiin mandaattiasiakirjoihin nyt nimenomaan ajatus siitä, että eurooppalaisvaltioiden tehtävä onkin valmentaa nämä mandaattialueet itsenäisyyteen. Mandaattihallitsijan tuli luoda perusta kansalaisyhteiskunnalle, jopa parlamentaariselle järjestelmälle. Mutta hyvin nopeasti eurooppalaisvaltiot omalta puoleltansa unohtivat nimenomaan nämä asiakirjojen vaatimukset, ja alkoivat hahmottaa mandaattialueensa selkeästi oman sotilasstrategisen ja siirtomaapolitiikkansa intressien pohjalta, ja eivät suinkaan olleet valmentamassa niitä itsenäisyyteen, vaan tarrautuivat niihin tiukasti kiinni.

Alueita pidettiin aina tarvittaessa jo 1920-luvun alkuvuosista lähtien pakolla kiinni emämaissaan vahvojen siirtomaa-armeijoiden voimalla. Tai sitten käytettiin ns. epäsuoran hallitsemisen keinoja erilaisten poliittisten manipulaatioiden avulla. Näistä tärkein käytetty keino oli läänittää lojaaleille kuningassuvuille valtioita hallittaviksi.

Ja tästä taas muodostui ristiriita, ja syvä pettymys pettymysten ketjussa, nimenomaan näiden paikallisten kansallismielisten voimien ja liikkeiden, ja eurooppalaisvaltioiden tavoitteiden kesken. Ristiriita paheni ja syveni ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana, jolle ominaista Lähi-idässä oli mandaattihallinnon tai ulkoisen vaikutusvallan vastaiset kapinat ja kansannousut.

Ensimmäiset kansallismieliset liikkeet olivat syntyneet jo 1800-luvun loppupuolella, ja ne keräsivät voimiansa jo ennen ensimmäistäkin maailmansotaa. Mutta erityisesti sitten sotien välinen aika oli sitä aikaa, jolloin kansallismielisen politiikan perustalta noussut liikehdintä todella kasvoi ja myöskin organisatorisesti kiteytyi ratkaisevan tärkeäksi poliittiseksi tekijäksi, siirtomaahallinnon ja mandaattihallinnon todelliseksi haastajaksi myös Lähi-idässä.

Ja tällöin kansallismielisyys karaistui siinä kiirastulessa, jonka jatkuva konflikti Euroopan laajentumisintresseihin tarjosi. Tämä koskee myös juutalaista nationalismia ja juutalaisyhteisön organisoitumista brittien Palestiinan mandaatilla. Arabinationalismi taas puolestaan karaistui ihan omassa kiirastulessaan. Sen sytytti lisääntyvä juutalaisväestö brittimandaatti Palestiinan alueella ja tämän aiheuttamat konfliktit ja Palestiinan arabikansan kansannousut sekä brittejä että juutalaisia maahanmuuttajia vastaan ja tämän kokonaistilanteen yleisemminkin arabinationalismin toiveille muodostama uhka.

Israelin valtion perustaminen ja siitä pyörimään lähtenyt konfliktivyyhti

Israelin valtion perustaminen on Lähi-idän sotien ja konfliktien historiassa aivan keskeinen kulminaatiokohta. Tähän lopputulokseen johtaneen kehityksen historia juontaa jo ensimmäiseen maailmansotaan. Britit antoivat ensimmäisen maailmansodan tunnelmissa vuonna 1917, ja omien Lähi-itään kohdistuvien tavoitteidensa strategiseksi tueksi, muotoilemansa julistuksen, ns. Balfour-asiakirjan. Tällä asiakirjalla sionismi sai tavoittelemansa lupauksen ”kansallisen kodin perustamisesta juutalaisille Palestiinaan” (tuolloin vuonna 1917 vielä Turkille kuuluneeseen osaan Lähi-itää).

Balfour-julistus antoi sionistiselle liikkeelle mahdollisuuden lähteä aktiiviseen juutalaisten potentiaalisten muuttajien rekrytointiin ja muuton propagointiin. Käynnistyttyään tämä muuttoliike Palestiinaan sitten puolestaan jo toiseen maailmansotaan tultaessa oli johtanut juutalaisten ja arabien välisten väestösuhteiden peruuttamattomiin muutoksiin Palestiinan mandaatilla.

Väestösuhteiden kärjistyminen oli näkyvissä heti laajemman muuttoliikkeen käynnistyttyä, ja sotien välinen aika todisti monia Palestiinan arabien kansannousuja ja nosti esiin marttyyrejä, joiden mukaan nykyisetkin islamistiset liikkeet nimeävät joukkojaan ja taistelijoitaan. Taistelu brittimandaattia vastaan on nykyisille liikkeille niiden kaipaama myyttinen ja sankarillinen aika, jonka pohjalle marttyyrimyytit on helppo rakentaa.

Mutta raju ja suora kahden osapuolen – arabien ja juutalaisten -- välinen yhteentörmäys oli kuitenkin nähtävissä vasta myöhemmin, toisen maailmansodan jälkeen. Tämä vastakkainasettelu kulminoituu itse asiassa Israelin valtion itsenäistymiseen toukokuussa 1948 ja sitä edeltäneeseen juutalaisen terroriin. Tämä poliittinen terrori otti kohteikseen sekä brittien mandaattihallinnon, että aluetta asuttavat Palestiinan arabit. Kaikki tämä kulminoitui ensimmäisessä Palestiinan sodassa.

Heti Israelin itsenäistymisjulistuksen jälkeen vuonna 1948 alkoi ensimmäinen Palestiinan sota. Tässä sodassa viisi itsenäiseksi julistautuneen Israelin naapuriksi yllättäen joutunutta arabivaltiota, joiden taustalla vielä tässä vaiheessa avoimesti kuitenkin vaikutti vanha eurooppalainen kolonialismi omine intresseineen, hyökkäsivät itsenäistyneen Israelin kimppuun. Ja hyvin huonolla menestyksellä, joka sitten oli johtamassa nopeaan tappioon rintamilla ja siihen että Israel valtasi ensimmäisessä sodassa alueita Palestiinan arabeilta huomattavasti laajemmalti mihin Yhdistyneissä Kansakunnissa vuonna 1947 hyväksytty brittien Palestiinan mandaattia koskeva jakopäätös olisi oikeuttanut.

Arabiarmeijoiden tappio tässä sodassa kääntyi enemmänkin syytöksiksi nimenomaan eurooppalaista kolonialismia ja sen etuja arabimaissa palvelevia kuninkaita, monarkkeja ja heidän edustamiaan hallintorakenteita vastaan, kuin juutalaisvaltiota vastaan. Uuden ja radikaalin, ja pitkälle Palestiinan sodan rintamilla muotonsa löytäneen, arabinationalismin tulkinnan mukaan juuri monarkkiset hallitusmuodot olivat korruptoituneisuudessaan tappion keskeinen selittäjä.

Heikkouden perussyy nähtiin siis enemmänkin omissa yhteiskunnissa ja niiden korruptoituneissa valtarakenteissa, kuin juutalaisissa tai juutalaisvaltiossa. Israelin valtio nähtiin osana eurooppalaisen kolonialismin perintöä. Mustavalkoinen ja stereotyyppinen juutalaiset kontra arabit asetelma on enemmänkin myöhempi propagandistinen tulkinta vuoden 1948 tapahtumista kuin itse tämän ajan faktoihin tukeutuva kuva.

Rauhasta ja siinä piirretystä kartasta itää seuraava konflikti

Ensimmäinen sota merkitsi palestiinalaisille katastrofia, heidän käyttämässään terminologiassa puhutaan Al-Nakba´sta. Se merkitsi heidän ajamistaan maanpakoon, heidän karkottamistaan niiltäkin alueilta, jotka YK:n 1947 tekemässä jakopäätöksessä oli määrätty palestiinalaisvaltiolle tai joutumista toisen luokan kansalaisiksi Israelin sodan jälkeen käydyissä aseleponeuvotteluissa sovittujen rajojen sisälle.

Israelin puolelta vasta itsenäistyminen oli lopullinen askel, joka mahdollisti uuden, hyvin voimakkaan juutalaissiirtolaisuuden aallon vastasyntyneen Israelin valtion alueelle. Juutalaissiirtolaisia tuli alkuvuosina lähes yhtä paljon Euroopasta, kuin Israelia ympäröivistä arabivaltioistakin. On tärkeää muistaa, että ympäröivissä Lähi-idän arabivaltioissa oli hyvin vahvoja juutalaisyhteisöjä.

Nämä yhteisöt olivat eläneet rinta rinnan arabien ja islamilaisen kulttuurin kanssa satoja vuosia ilman mainittavimpia konflikteja. Joukkomitassa nämä yhteisöt joutuivat uuden tilanteen kärjistämässä poliittisen taistelun ilmapiirissä myöskin muuttamaan pääosin Israelin valtioon sen itsenäistymisen jälkeisinä vuosina ja vuosikymmeninä. Heistä puolestaan tuli Israelin juutalaisväestön keskuudessa pitkäksi aikaa selkeästi toisen luokan juutalaiskansalaisia verrattuna Euroopasta tai Lännestä palanneisiin sionismi elähdyttämiin palaajiin.

Pysyvä kipupiste Lähi-idän kartalle

Vuoden 1948 sota, sitä edeltäneine ja sitä seuranneine tapahtumineen, jättivät Lähi-itään avoimen ja ratkaisemattoman ristiriidan. Ensinnäkin palestiinalaisten tilanne muodostui täysin kestämättömäksi. Heistä tuli ”pysyviä” pakolaisia sekä omilla entisillä alueillaan , että ympäröivissä arabimaissa, pakolaisia, jotka sukupolvi toisensa jälkeen pakolaisleireillä eläen odottivat paluuta, ja odottavat edelleenkin paluuta, jo yli puoli vuosisataa sitten jättämilleen kotisijoille.

Kansainvälinen yhteisö, ja sen edustajaksi toisen maailmansodan jälkeen nostettu Yhdistyneet kansakunnat, YK, muodostui hyvin keskeiseksi toimijaksi jo purettaessa brittien mandaattia Palestiinassa. Ensimmäisen sodan jälkeen, ja siitä syystä että Lähi-idässä ei tuolloinkaan toteutettu YK:n päätöksiä, sen käsissä olikin sitten ennen näkemättömän laaja pakolaisongelma, jota YK edelleenkin yrittää hoitaa.

Ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen Lähi-idän sota, tai Palestiinan sota, kylvi aivan selvästi siemenet myöskin seuraaville sodille. Ensimmäisen sodan ehkä kaikkein tärkeimpiä yleisiä, arabimaiden ja koko Lähi-idän yhteiskunnalliseen tilanteeseen vaikuttavia muutoksia oli se, että tämän sodan rintamilta nousi myös esiin jo mainittu hyvin uudentyyppinen radikaali arabinationalismi. Tämän nationalismin tavoitteissa oli eurooppalaisen kolonialismin rippeiden lakaiseminen täältä Lähi-idästä. Palestiinan kysymys asettui uuden arabinationalismin tarkastelussa nimenomaan tähän kehikkoon.

Samalla se väistämättä suuntautui omassa sisäpolitiikassaan syviin yhteiskunnallisiin uudistuksiin, eli käytännössä monarkististen valtiomuotojen kumoamiseen, ja tasavaltaisen valtiomuodon ihanteeseen. Käytännössä tämä useimmiten sotilaiden johtamien arabitasavaltojen perustamiseen. Israelin ja toisen maailmansodan jälkeisen arabimaailman ristiriita tai kipupiste olikin nimenomaan tämä radikaalin arabinationalismin ja juutalaisen nationalismin eli sionismin välinen vastakkaisuus

Arabinationalismi patosi islamististen liikkeiden nousua

Arabinationalismissa voi tietysti löytää hyvin monenlaisia juuria, vanhat juuret menevät jo kuningasvallan, monarkian nostamaan monarkistiseen tai dynastiseen nationalismiin. Mutta uusi, toisen maailmansodan jälkeinen nationalismi liittyi enemmänkin juuri siihen koko kansainvälisen politiikan murrokseen, joka johti vanhan siirtomaajärjestelmän murtumisiin eri puolilla maailmaa.

Samalta yhteiskunnalliselta pohjalta käynnistynyt prosessi oli nähtävissä niin Lähi-idässä kuin Afrikassa ja Aasiassakin, itse asiassa kaikkialla entisen siirtomaajärjestelmän osissa. Ja kun siirtomaajärjestelmä lopulta voimalla murtui, oli tämä uusi nationalismi se nimenomainen voima, joka oli vaikuttamassa koko siihen poliittiseen suuntaukseen, jonka nämä siirtomaavallasta vapautuneet valtiot omaksuivat. Tältä yleiseltä pohjalta niin afrikkalainen nationalismi, arabinationalismi tai vaikkapa intialainen nationalismi ovat aikanaan imeneet innoituksensa.

Uuden nationalismin hyvin vahva paatos, myös Lähi-idän arabimaissa, oli vahva modernisaatiotavoite. Tähän päämäärään pyrittiin sen hetken maailman pääosapuolten mallien mukaisesti. Tämä merkitsi että mallia haettiin joko läntisen, kapitalistisen, Yhdysvaltain johtaman liittoutuman, tai sitten Itä-Euroopan sosialististen maiden liittoutuman kokemuksesta. Molempia malleja seuraamalla pyrittiin mahdollisimman nopeaan modernisaatioon ja syvään yhteiskunnalliseen muutokseen.

Kun tämä yhteinen tavoite oli toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina vahva, toimi tämä modernismin ihanne myöskin uskonnollisen liikehdinnän patoajana. Siirtomaavallan kukistumisen tai murtumisen vuosina nimenomaan uusi nationalismi ja modernisaatio oli keskeinen osa koko sitä itsenäistymisen jälkeisen valtion rakentamisen ideologiaa, jonka pohjalta silloin edettiin. Tätä valtavirtaa oli tuolloin islamin uskonnolliselta pohjalta kasvaneiden liikkeiden vaikea vastustaa, pikemminkin ne integroituivat ainakin sanoissa samaan traditioon.

Itse asiassa nytkin näyttää vallitsevan joko väärinkäsitys tai sitten tietoista harhaanjohtavaa mystifiointia väitteessä, jonka mukaan islamistiset liikkeet suuntautuvat modernisaatiota vastaan. Enemmänkin on kysymys siitä, että nykyiset uskonnollispoliittiselta pohjalta nousseet islamistiset liikkeet taistelevat, tai yrittävät ottaa haltuunsa modernisaation hedelmät, mutta vain omien kriteereidensä pohjalta. Taistelua käydään siis enemmänkin siitä kenellä on oikeus kontrolloida niin modernisaation kuin globalisaationkin hedelmiä ja siitä kuka määrittelee sen yhteiskunnan suuntaviivat, joita näillä hedelmillä ravitaan.

Islamistiset liikkeet tietenkin kritisoivat eurooppalaisperäisestä ajattelusta pitkälti innostuksensa saanutta arabinationalismia nimenomaan siitä, että se oli tai on maallinen, sekulaari, islamismin argumentaation mukaan jopa ateistinen liike. Ainakaan se ei tämän kritiikin mukaan riittävästi nojaa islamilaiseen kulttuuriperintöön ja islamilaisen valtiokäsitykseen. Arabinationalismin radikaaleimmatkaan suuntaukset eivät puolestaan unohtaneet sitä, että ne puolustavat islamilaista arvopohjaa läntistä dominanssia vastaan.

Vuoden 1967 sota tärkeänä ideologisena vedenjakajana

60-luku oli monessa suhteessa tärkeä vedenjakaja. Kun ajauduttiin 60-luvun sotaan, tai tarkemmin vuoden 1967 sotaan, merkitsi erityisesti Egyptin murskatappio sodassa lähes kuoliniskua myöskin tälle toisen maailmansodan jälkeiselle suuntaukselle, sille arabinationalismille, jonka näkyvin ja arvostetuin yksittäinen johtaja arabimaailmassa oli ollut Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser.

Sota merkitsi arabimaailmalle sotilaallisen katastrofin lisäksi myöskin niin poliittista, moraalista kuin taloudellistakin katastrofia. Ja kun tässä vuoden 1967 sodassa nimenomaan arabinationalismi, eivät monarkiat kuten oli ollut vuonna 1948, näyttäytyi häviön syynä tai ainakin syntipukkina, niin raotti tämä muutos ideologisessa ilmapiirissä arabipuolella portteja uusien uskonnollisten liikkeiden nousulle. Ne eivät olleet arabinationalismin kultakaudella olleet hävinneet mihinkään, vaan odottivat kärsivällisesti vuoroaan.

Uudet tuulet puhaltavat 1970-luvun Lähi-idässä

Vuonna 1967 käydyn sodan jälkeinen kartta oli sikäli erittäin tärkeä Lähi-idässä, että molempien osapuolten kannalta, sekä islamin että juutalaisuuden kannalta, tai niin arabien yleensä kuin erikseen palestiinalaisten kannalta, kuin myös juutalaisten kannalta katsottuna vuoden 1967 kartta jätti nimenomaan sytykkeitä uskonnollisille liikkeille.

Israelissa juutalaiset liikkeet näkivät valtion laajenemisen Siinaille ja Länsirannalle tai Juudeaan ja Samariaan, niin kuin juutalaiset uskonnolliset liikkeet näitä alueita kutsuivat, nimenomaan paluuna raamatullisen Israelin laajuuteen. Silloin israelilaisessa keskustelussa nousi keskeiseksi käsitteeksi uskonnollis-poliittisesti latautunut termi -- Erets Yisrael, Israelin maa.

Tämän käsitteen pohjalta haettiin paitsi poliittista oikeutusta vuoden 1967 sodassa miehitettyjen arabialueiden kontrollille, niin erityisesti uskonnollista voimaa. Se antoi aivan uutta vauhtia ja motivaatiota juutalaisille uskonnollisille liikkeille. Tältä pohjalta oli helppo mobilisoida kasvava siirtokuntiin suuntautuva muuttoliike ja samalla tehdä valloitettujen alueen haltuunotosta sekä poliittinen että turvallisuusstrateginen realiteetti.

Arabipuolella taas, laajemmin koko islamilaisessa maailmassa ja Lähi-idän arabivaltioissa erityisesti, Jerusalemin, Itä-Jerusalemin aiemmin arabien hallussa olleen osan menettäminen ja joutuminen Israelin miehityshallinnon alaisuuteen, oli ehkä tärkein yksittäinen kipupiste. Kalliomoskeijan ja Al Aksa moskeijan alueen kontrollin joutuminen miehityshallinnon alaisuuteen, näytti arabipuolelta katsottuna avoimesti juutalaisen valtion laajenemiselta lähes islamin sydänalueille.

Alue on arabien ja islamin kannalta katsottuna uskonnollisesti toiseksi tai kolmanneksi tärkein, joka tapauksessa kiinteästi profeetta Muhammadin elämään liittyvänä keskeisen tärkeä pyhä paikka. Arabi- ja islamilaisella puolella maailmaa tämä muutos oli ilman muuta omiaan nostamaan vahvaa uskonnollista liikehdintää.

Uskonnollinen liikehdintä ei islamilaisessa maailmassa, niin kuin ei juutalaistenkaan keskuudessa, jäänyt pelkäksi uskonnolliseksi liikehdinnäksi. Se kasvoi uskonnollis-poliittiseksi liikehdinnäksi, joka islamilaisella puolella sitten vuoden ‘67 sodan jälkeen on kehittynyt hyvin vahvoiksi islamistisiksi liikkeiksi. Näitä liikkeitä kutsutaan meillä lännessä tietenkin myöskin islamilaiseksi fundamentalismiksi tai ääriliikkeiksi.

Kysymyksessä ovat joka tapauksessa liikkeet, millä erilaisilla epiteeteillä niitä kulloinkin kutsutaankin, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen haasta vanhan, nationalistinen, eurooppalaisperäisen poliittisen ajattelun ja tähän perintöön ankkuroituvat poliittiset liikkeet. Israelin aiemmin pääosiltaan sekulaarin ilmapiirin tultua myöskin vahvemmin juutalaisuuden kyllästämäksi, näkyy sama ilmiö juutalaisten uskonnollis-poliittisten liikkeiden haasteena sionismille. Molemmilla puolilla nationalistisen liikkeet puolestaan näyttävät uskonnollis-poliittisten liikkeiden paineessa omaksuvan aiempaa laajemmin ja syvemmin uskonnollista retoriikkaa omaan kielenkäyttöönsä.

Lähi-idän yhteiskuntien sairaudet ovat historiasta nousevia

Koko Lähi-idän kannalta vallitsee tilanne, jossa missään historian vaiheessa ei itse asiassa ei ole ollut mahdollisuuksia, ei sellaista suvantovaihetta tai edes vakiintuneen rauhan kautta, jolloin olisivat muodostuneet todelliset edellytykset terveen kansalaisyhteiskunnan tai demokraattisen hallintojärjestelmän rakentumiselle.

Tämä taustatilanne merkitsee väistämättä sitä, että kautta itsenäisyyden vuosikymmenien ollut selvästi nähtävissä, että hyvin autoritääriset epädemokraattiset hallitusmuodot ovat vahvasti vaikuttamassa arabimaiden puolella. Israelissa on taas ajauduttu omalaatuiseen kenraalien kontrolliin siviilihallinnonkin puolella, mikä ei sekään ole demokratiassa terve ilmiö.

Kylmän sodan aikahan oli tässä suhteessa erityisen vahingollinen, koska kylmän sodan molemmat osapuolet olivat kiinnostuneita enemmänkin strategisista eduista tällä alueella, kuin toimivista demokraattisista järjestelmistä. Suurvallat tukivat joko monarkian pohjalta rakentunutta autoritääristä jopa teokraattista hallintojärjestelmää, tai sitten useimmiten sotilashallitusten pohjalle muodostunutta hyvin epädemokraattista ja keskitettyä hallintojärjestelmää.

Lähi-idän alueellisessa kokonaisuudessa tämä vaara koskee koko aluetta. Jatkuvan konfliktin olemassaolo ja toistuvien sotien kierre tuo ilmiselvästi demokratiaan kohdistuvan paineen myöskin Israeliin, ei se ole pelkkä arabiamaiden ongelma, vaan se on myöskin juutalaisvaltion tämän hetken politiikassa hyvinkin selvästi näkyvä ongelma. Molemmilla osapuolilla ja koko alueella konfliktien kierre on nyt sitä paitsi vienyt taloudet syöksykierteeseen, joka tietää kasvavia vaikeuksia ennen muuta kansallismielisille poliittisille johtajille ja laajentaa kasvupohjaa uskonnollispoliittiselle tukinnalle.

Talouden romahdus viemässä yhteiskunnallisen kriisin kautta noidankehään

Yleinen syvä yhteiskunnallinen kriisi, ja siitä kasvava yhteiskunnallinen levottomuus, pakottaa erityisesti arabimaiden puolella miettimään niitä taustoja, mistä tähän on tultu. Taustalla onkin väistämättä myöskin taloudellinen ja yhteiskunnallinen todellisuus ja erityisen merkittävänä tekijänä kasvavan ja jo koulutetunkin sukupolven näköalattomuus, joka on syvennyt aivan viime vuosinakin.

Konfliktien ja sotien vahingollista vaikutusta yhteiskuntien kokonaistilanteeseen tai siviilipuolen kehitysmahdollisuuksiin ei voi kiistää. Yhteiskunnallinen kriisi kietoutuu väistämättä samaan konfliktikierteeseen. Myöskään talouden elvyttäminen olosuhteissa, joissa jatkuva epävarmuus ja jatkuvat sodat aiheuttavat levottomuuden elementin kaikkeen yhteiskunnallisen toimintaan, ei ole mahdollista.

Historiallisen kokemuksen pohjalta arvioiden on talouden rakenteellinen muutos ja talouden selkeä nousu näissä olosuhteissa lähes mahdoton tehtävä. Ja tämä heijastuu kielteisesti myöskin valtioiden sisäisiin ratkaisuihin, niiden kehityspoliittisiin linjauksiin, niiden koulutuspolitiikkaan, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, teollisuuspolitiikkaan ja kaikille muille yhteiskunnallisen aktiivisuuden aloille.

Ulkoiset interventiot soppaa hämmentämässä

Lähi-itä on väistämättä alue, joka on ollut ja on edelleenkin, tai voisipa sanoa jopa parhaillaankin, monella tavalla kansainvälisen politiikan ja kansainvälisten suhteiden kohtauspiste. Se on jopa melkoisen tarkka ilmapuntari kansainvälisen ”suursäätilan” muutoksien lukemiseen. Tämäkin puoli korostui erityisesti kylmän sodan vuosina, mutta on kyllä havaittavissa vahvasti edelleenkin

Lähi-itä on tälläkin hetkellä kaikkien suurvaltojen ja suurvaltaryhmittymien kannalta tärkeä alue jo yksinkertaisesti sen valtavasta strategisesta merkityksestä johtuen. Tälläkin hetkellä Lähi-idässä ja sen lähialueilla on pyöreästi kaksi kolmasosaa maailman tunnetuista öljyvaroista. Tämä tekijä pelkästään tuo jatkuvan ulkopuolisen intressin tälle alueelle ja sitoo sen kohtalot koko muun maailma tilanteeseen ja kohtaloihin.

Ulkopuolinen suurvaltapolitiikka Lähi-idässä onkin selitettävissä nimenomaan strategisilla tekijöillä, joiden pohjalle sitten suurvaltapolitiikka on omat doktriininsa, strategiset oppinsa muotoillut. Näiden suurvaltastrategiaan liittyvien oppien pohjalta on sitten kulloinenkin hegemoni nähnyt oikeudekseen puuttua jopa alueen valtioiden sisäisiin asioihin, jos muutokset uhkaavat sen omia, usein jopa elintärkeiksi määriteltyjä etuja tällä alueella.

Se tapahtumasarja jota nyt seuraamme Irakin ja USA:n suhteissa on historiallisessa katsannossa hyvinkin loogista jatketta kaikelle sille, mikä jo 1950-luvun puolivälissä kiteytyi silloisen ns. Eisenhower-doktriinin USA:lle antamaan ”valtuutuksen” torjua Lähi-idän valtioiden sisäisistä muutoksista nouseva uhka Yhdysvaltain suurvalta-asemalle Lähi-idässä. Nykyisen uhkan kerrotaan tulevan Irakista ja sen johtajasta Saddam Husseinista. Uskokoon ken tahtoo.

Öljy siunauksena ja kirouksena

Vähän yleistäen voi hyvinkin sanoa, että öljy on ollut tietyllä tavalla sekä kirous että siunaus koko alueelle. On aivan varmaa että ilman öljyä ei Lähi-itä olisi houkutellut suurvaltoja puoleensa läheskään sillä tavalla kuin nyt olemme lähihistoriassakin nähneet. Näin öljystä on tullut paikallisten kansojen ja etnisten ryhmien tahdosta riippumatta myöskin hyvin suuri kiviriippa, joka on asettunut Lähi-idän kansojen kannattavaksi, muutellut rajoja, aiheuttanut sotia ja jättänyt jotkut etniset ryhmät ja kansakunnat vaille omaa valtiota tai minkäänlaista autonomiaa.

Ongelmien loppumattomalta vaikuttava vyyhti

Lähi-idän kokonaistilanteen hahmottaminen edellyttää hyvin monipuolista, jopa monitieteistä, tapaa lähestyä aluetta. Yksittäiset sinänsä relevantit aspektit avautuvat täyteen merkitykseensä vasta aluetta koskevan kokonaisvaltaisen tarkastelun pohjalta. Tällöin voidaan ainakin yrittää välttää ne karikot, joille helposti joudutaan, kun selitetään tai jopa etsitään kärjistyneisiin tilanteisiin johtaneita syitä yksittäisten ilmiöiden tai jopa yksittäisten henkilöiden usein tarkoituksellisesti pelkistettyjen, jopa demonisoitujen hahmojen kautta.

Mikään yksittäinen tekijä ei ole riittävä selittäjä sinänsä, tai edes usein yksiselitteisesti paha tai hyvä tällä kovin abstraktilla asteikolla mitattuna. Nimenomaan kokonaisuudesta, eli tästä eri historiallisiin kehityskulkuihin vaikuttaneiden alueellisten liikkeiden ja ajatussuuntien virrasta, kuin myös ulkopuolisten valtioiden politiikasta on koottavissa kompakti ja validi tapa hahmottaa tätä mosaiikkia niin että siitä erottuu tapahtumien logiikkaa ja punainen lanka.

Kokonaisvaltainen tarkastelutapa ei hajota ja sumenna, vaan auttaa lähestymään ja analysoimaan Lähi-itää kokoavalla ja jopa rakentavalla tavalla. Akuutin kriisin olosuhteissa ja hyvin kärkevien mielipide-erojen ilmapiirissä tämä lienee itse asiassa ainoa tapa lähteä analysoimaan syvemmin tätä nykyistäkin vaikeata tilannetta. Tilannetta, jossa Lähi-idässä ollaan jatkuvasti eletty valitettavasti jo vuosikymmeniä.

Historian kulku voi tarjota yllätyksiä, näköalattomuus on vaarallista

Tutkijana minulla ei ole mitään ongelmia ajatella tulevaisuudessa sellaista Lähi-itää, jossa olisi päästy irti konfliktien kierteestä. Jos hakee perspektiiviä historiasta, niin hyvin pitkällä historiallisella jatkumolla tätä nykyisin Lähi-idäksi nimitettävää aluetta eivät suinkaan leimanneet ristiriidat, eivät ainakaan sisäiset ristiriidat, eivätkä ainakaan sellaiset vastakkainasettelut, jotka nyt näyttävät lähes ylittämättömiltä.

Ne ristiriidat, jotka nyt ovat 1900-luvun politiikan, ja paljolti juuri suurvaltapolitiikan, johdosta nousseet keskeisiksi ongelmakohdiksi ovat historiallisessa tarkastelussa aika nuoria. Ei niillä ole pitkiä juuria alueen maaperässä. Niiden juuret ovat paremminkin juuri tuossa 1800-luvun ja 1900-luvun alun kolonialismissa, tai sitten 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon suurvaltapolitiikassa.

Tämä perinnön purkaminen on asia, jonka tärkeyttä ei voi liikaa korostaa Lähi-idän tulevaisuutta hahmoteltaessa. Sillä tämän perustan päällä lepää edelleenkin koko se sisäisestä levottomuudesta nykyhetkeen heijastuva monenmoinen neuvottomuus, jopa monenmoiset ääri-ilmiöt ja sokea sotilaalliseen voimaan luottaminen, jotka ovat alueelle lähes leimaa-antavia.

Jos tämä ulkopuolelta ja sisäpuolelta nousevien syiden aiheuttama konfliktien kierre pystytään purkamaan, niin ei ole mitään syytä olla näköalaton. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö esimerkiksi juutalaiset ja arabit pysty elämään normaalissa inhimillisessä kanssakäymisessä keskenänsä, kunhan esteet yhteiselolta poistetaan.

Lähi-idän ristiriidat ovat todellakin politiikan aiheuttamia, ihmiset tekevät politiikkaa, ja ei ristiriitojakaan näin ajatellen mikään luonnonvoima ole alueelle heittänyt, vaan ne ovat juuri meidän ihmisten luomia. Ne eivät todellakaan ole sen enempää luonnonlaki, kuin Lähi-itää asuttavien etnisten ryhmien geeneistäkään löydettävissä. Näinpä on hyvinkin turvallista todeta, että kyllä Lähi-idässä asuvat ihmiset, niin kuin ihmiset kaikkialla muuallakin pystyvät myöskin nämä ristiriitansa hautaamaan.

Olisi kuitenkin epärealistista ja perusteetonta antaa kuva, että olisi olemassa joku taikasauva, jossa yhdessä yössä siirryttäisiin tästä konfliktien Lähi-idästä rauhan kauden Lähi-itään. Rauhoittaminen on parhaimmillaankin on pitkä prosessi. Tässä prosessissa ei puhuta vuosista vaan vuosikymmenistä. Ja politiikan virheiden korjaaminen vaatii juuri poliittista tahtoa, tätä taas ei tällä hetkellä tunnu olevan sen enempää Lähi-idässä kuin ns. kansainvälisellä yhteisölläkään.

Se edellyttää myös aluetta asuttavien kansojen yhteisöllistä kypsymistä ja kasvua, muutos edellyttää varmasti myöskin sukupolvien vaihtumista. Mutta se edellyttää myöskin koko aluetta koskevia taloudellisia, kulttuurillisia ja poliittisia järjestelyjä. On myöskin pyrittävä, pyrittävä ja pystyttävä, purkamaan toista osapuolta demonisoivat -- vastustajan inhimilliset, normaalit humaanit piirteet häivyttävät – ihmiskuvat.

Vääristyneet ja yksinkertaistavat viholliskuvatkin ovat Lähi-idässä olennainen osa tätä konfliktin nykytodellisuutta. Ne ovat tällä hetkellä hyvin vahvoja, eikä todellakaan ole realistista todeta Lähi-idän historian pohjalta arvioiden, että tästä historian raskaasta painolastista pystyttäisiin vapautumaan nopeasti. Se vaatii aikaa. Ja se vaatii määrätietoista työtä.

Sodan päättämisen ja rauhan tekemisen problematiikka on yleensäkin sellainen, että rauha ei koskaan ole toteutettavissa millään pelkillä ylätason sopimuksilla tai joillakin juhlallisilla allekirjoituksilla. Rauha kasvaa aina nimenomaan perustasolla, rauha kasvaa edelleenkin myöskin meistä. Ja kasvu vaatii vahvistuakseen nimenomaan aikaa. Ja ajan täytyy antaa mahdollisuudet myöskin sitten tätä vahvistumista pikkuhiljaa ravitsevalle normaalille ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Tällöin naapurit onkin jo pakko nähdä ihmisinä, ei hirviöinä.

Ovatko kansat tai uskonnot sotaisia?

Lähi-idän tutkimuksen ja tuntemuksen pohjalta torjun yksinkertaistavat ja monesti harhaanjohtavat kulttuuriset tai uskonnolliset selittävät tekijät. Toki niiden joukosta voidaan taaskin nostaa lukuisia yksittäisiä esimerkkejä nykytilanteessa tai viime vuosikymmenien historiassa esille tulleista uskontojen tai kulttuurien pohjaan ankkuroituvista tapahtumista, mutta nämä on jälleen kerran ja aina sidottava laajempaan historialliseen kontekstiinsa.

Samantyyppisiä kulttuuriin sidottuja tekijöitä konflikti- ja sotatilanteissa, kuin viime vuosikymmenien Lähi-idässä, on kautta vuosisatojen ja vuosituhansien voitu kaikkialla maailmassa käyttää sateenvarjona tai keppihevosena. Usein juuri niillä on haluttu perustella jonkin konfliktin peruuttamattomuutta tai rauhanteon mahdottomuutta, myös vihollisen kavaluutta, jolla poliittisen ratkaisun etsintä on torjuttu. Itse kukin löytänee helposti esimerkkejä tästä muualtakin kuin Lähi-idästä.

Kuitenkin nämä tällaiset kulttuuriset tai uskonnolliset selittäjät ovat toisarvoisia verrattuna nimenomaan tähän kansainvälisen politiikan, Lähi-idän valtioiden noudattaman sisäpolitiikan ja sille rakentuvan taloudellisen ja yhteiskunnallisen todellisuuden muovaamaan pohjaan. Nimenomaan tälle pohjallehan rakentuu niin sekä se kulttuurinen että uskonnollinenkin ajattelu, joka sitten kiteytyy vaikkapa näinä tämän hetken tilanteessa nähtävinä yhteiskunnallisina liikkeinä.

Sotaisuus ei siis johdu mistään Lähi-idässäkään syntyneistä kolmesta suuresta uskonnosta, ei sen enempää islamista, juutalaisuudesta, kuin ei kristinuskostakaan. Aivan eri asia on, että kaikkia näitä uskontoja on hyvin usein käytetty nimenomaan perusteena maallisen valtapolitiikan toteuttamiseen, sateenvarjona ja auktoriteetin lisääjänä tällaista valtapolitiikkaa noudattaville poliitikoille.

Tällöin uskonnot ovat enemmänkin olleet väärinkäytettyjä, niiden maallisten voimien tahdolle alistettuja, jotka ovat halunneet omaa asemaansa pönkittää myös uskonnon monien väestönosien keskuudessa tarjoamalla arvovallalla ja myöskin maallisen valtapolitiikan tavoitteiden mystifioinnilla ja ”pyhittämisellä”. Tätä me näemme päivittäin tämänkin hetken Lähi-idässä.

Uskonnon nimissä täälläkin kyllä tänäänkin taistellaan, kuten on taisteltu jo tuhansia vuosia, mutta perimmäiset syyt ovat Lähi-idässäkin aivan muualla. Vaikka taistelu verhotaankin uskonnon valekaapuun on se pohjimmiltaan aivan puhdasta yhteiskunnallista, poliittista kamppailua. Tähän uskonto lyödään mukaan enemmänkin leimana tai ”tavaramerkkinä”, jotta maallisen kamppailun päälle saadaan pyhyyden sädekehä.



**********************************

Miten siis on ymmärrettävä se, että "JormaKKorhonen" menee viittailemaan itse arabisivustolle?









"Nythän sinä olet puolueettoman todistajan löytänyt, kun...
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 5.7.2006 klo 16.37


...Arabikansojen ystävyysseura on lähde, johon uskosi perustat!

Kai sinä totuit silloin 1960-luvulla uskomaan siihen, että kaikki totuus tulee idästä, ja samaa kaavaa näyt noudattavan edelleen myös käsityksissäsi Yhdysvalloista ja Israelista.

Minun käsitykseni perustuu paitsi paljon laajempiin ja puolueettomampiin lähteisiin, niin ennen muuta omiin kokemuksiini, omin silmin näkemääni ja omin korvian paikan päällä kuulemaani, ja niiden perusteella syntyneisiin käsityksiini.

Puhun asiasta enemmän omassa avauksessani ja siellä antamissani parissa vastineessa. - -"

...jolta siis kiistattomasti tuo Multasen juttu on löydetty ja löydettävissä...



Lähdelinkki: http://www.kaapeli.fi/akys/historiikki.html


*********************


Tuo yhteinen "hyvämme" eli dosentti Pertti Multasen sangen kattava historiikki Lähi-idän ongelmien kierteeseen tulkoonkin siten eli kuitenkin kaikitenkin sovittaneeksi kaikki ne loukkauksen yritykset, joita "JormaKKorhonen" on tuohtuneena yrittänyt sovitttaa seuraavaan kirjoitukseensa...

*******************

Olen vastannut tuohon....
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 5.7.2006 klo 17.13


...siellä, missä kyselitkin. Se vastaukseni alla.

Huomautan vain, että minä en ole nojannut missään kohdassa Pekka Sartolaan, vaan olen puhunut niillä perusteilla, jotka tuossakin ties monennenko kerran tuon esille.

Mitähän tarkoittanet tuollakin?

>> mikä siis olkoon kommenttini "JormaKKorhosen" viimeisimpään "tosikkuuteen", jonka hän toki varmaan vielä rientää kieltämään?!? >


Lähdelinkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000017595197

Lue lisää

Todellisuudentaju ei ainakaan rajoita elämääsi. Jos itse olet niin viitseliäs ja joutilas, että kopsaat tuollaisia, et kai oleta täällä olevan muitakin samanlaisia? Tuo ei ole enää huvittavaa, vaan järkyttävää!

eivät ole perättömiä
suurin osa nykyIsraelin asukkaista on peräisin Kasaarivaltiosta joka käännytettiin talmudismiin.
Raamatullinen yhteys siis Palestiinaan on vailla perusteita. Aabrahamin pojat ovat jossain muualla, pääosin.

http://www.khazaria.com/

Kai tällakin asialla on joku merkitys kun puhutaan nykyisestä Israelin ja palestiinalaisten konfliktista?

kun arvioidaan lähi-idän tilannetta niin pitää tutustua uskontoihin jotka siellä törmäävät toisiinsa.
Tässä pari linkkiä joista selviää näiden uskontojen ero suhteessa kristinuskoon ja jeesukseen

http://www.islamopas.com/missupp7.html

http://www.stormfront.org/jewish/talmud.html

Minun näkökulmastani islam on terveemmällä pohjalla.

...tuollaisella huuhaa-linjalla, niin pari halukasta keskustelukumppania sinulle näkyy jo ilmoittautuneen. Minä en liity siihen joukkoon, sillä pidän asiaa ihan liian vakavana sellaiselle. Minä kun nimittäin tunnen asian ihan omakohtaisesti, enkä vain tiettyjen intressitahojen tai häiriintyneiden ihmisten informaation perusteella.

JormaKKorhonen kirjoitti:

...tuollaisella huuhaa-linjalla, niin pari halukasta keskustelukumppania sinulle näkyy jo ilmoittautuneen. Minä en liity siihen joukkoon, sillä pidän asiaa ihan liian vakavana sellaiselle. Minä kun nimittäin tunnen asian ihan omakohtaisesti, enkä vain tiettyjen intressitahojen tai häiriintyneiden ihmisten informaation perusteella.

Lue lisää

... vakakuppeihin asetetaan nämä kasaarijuutalaisista, kabbalasta ja siionisteista puhuvat salaliittoteoreetikot ja toisaalta sinun "puolueettomuutesi", jostain syystä salaliittoteoriakin rupeaa näyttämään uskottavalta.

Kaikki on kai suhteellista.

varsinkaan antisemitististen luopiojuutalaisten.

Akseli Anttila kirjoitti:

varsinkaan antisemitististen luopiojuutalaisten.

parhaiten?
En nyt tarkoita JKK:ta joka on ollut mukana ja on yhä eikä siksi näe asiaa ulkopuolelta.
Etkö sinäkin tiedä oman perheesi asiat paremmin kuin ulkopuolinen?

juutalaisista kirjoitti:

eivät ole perättömiä
suurin osa nykyIsraelin asukkaista on peräisin Kasaarivaltiosta joka käännytettiin talmudismiin.
Raamatullinen yhteys siis Palestiinaan on vailla perusteita. Aabrahamin pojat ovat jossain muualla, pääosin.

http://www.khazaria.com/

Kai tällakin asialla on joku merkitys kun puhutaan nykyisestä Israelin ja palestiinalaisten konfliktista?

Lue lisää

Kai tällakin asialla on joku merkitys kun puhutaan nykyisestä Israelin ja palestiinalaisten konfliktista?
---
Ei ole, sillä ko. konflikti tuottaa skeidajuttuja ihan omasta takaa

pääosissa kirjoitti:

kun arvioidaan lähi-idän tilannetta niin pitää tutustua uskontoihin jotka siellä törmäävät toisiinsa.
Tässä pari linkkiä joista selviää näiden uskontojen ero suhteessa kristinuskoon ja jeesukseen

http://www.islamopas.com/missupp7.html

http://www.stormfront.org/jewish/talmud.html

Minun näkökulmastani islam on terveemmällä pohjalla.

Lue lisää

No paljon terveemmällä. Eikä tarvi olla komukka tämän huomatakseen. Hmm. Pitäsikö kääntyy..

tilannetta, missä ottamalla yksi israelilaissotilas panttivangiksi, vaaditaan 1000 palestiinalaisen vapauttamista ja ryhdytään sanelemaan julkisesti karvaisia ehtoja Israelin pääministerille?

Israel on enemmistöparlamentarismi, missä hallituskoalitiot ovat vaikeita. Pääministeri ei voi antautua jo ennakkoon Hamasille.

Uusinen kirjoitti:

tilannetta, missä ottamalla yksi israelilaissotilas panttivangiksi, vaaditaan 1000 palestiinalaisen vapauttamista ja ryhdytään sanelemaan julkisesti karvaisia ehtoja Israelin pääministerille?

Israel on enemmistöparlamentarismi, missä hallituskoalitiot ovat vaikeita. Pääministeri ei voi antautua jo ennakkoon Hamasille.

Lue lisää

miekkaan - ellei nyt sitten päälle käydä.
Vahvemman velvollisuus on edustaa malttia ja rauhoitella heikompia.

tarttumatta kirjoitti:

miekkaan - ellei nyt sitten päälle käydä.
Vahvemman velvollisuus on edustaa malttia ja rauhoitella heikompia.

Samaa mieltä täysin!
Mutta turha noille siionisteille on mitään sanoa samanlaisia kostonsumentamia hulluja.

Äkkiä vilakisten näyttää siltä, että toistat tuossa tekstissäsikin jo aiemmin sanomaasi, eikä se siitä sillä sen todemmaksi muutu. Linkkiesi taakse en nyt viitsi vilkaistakaan.

Kommentoin vain tuota introasi:

>> Minusta on erinomaisen hieno juttu, että "JormaKKorhonen" on intoutumassa kirjoittamaan tätä nykyä myös niistä "kaukaisimmista" ja vieläkin "etäisimmistä" asioista, joihin vielä jokunen aika sitten hänen mielestään ei sen enempää hän eli ent. kapiainen kuin minäkään eli ns. kolmannen luokan nostomies, voi paljoakaan vaikuttaa...

Minähän olen toki yrittänyt - kaiketi "lapsellisuuttani" - mitä moninaisimpiin ihmisoikeus- ja sotarikosasioihinkin vaikuttaa, mutta menestyksestä ei ole ollut - ainakaan tämän saitin kirjoittelusta päätellen - kovinkaan kummia takeita. > Kirjoituksessa, jonka taisin paiskata äkkipikaisesti saitille Israelin ja Palestiinan -kysymyksen ympäriltä eilen, on toki jo yli 100 kirjoittajaa ja liki 1600 kävijää, mutta sehän ei nyt vielä paljon kerro itse asiasta...> "--Minä en ainakaan vähään aikaan kommentoi tämän mahdollisesti saamia vastineita, kun lähden nyt pitemmäksi aikaa pois koneeni äärestä. Tarkoitukseni on enemmänkin pyrkimys antaa tietoja kuin jatkaa tuolla Timo Ristimäen avauksessa syntynyttä väittelyä", näkyy lopettaneen yksi innokkaimmista saitin skribenteistä eli "JormaKKorhonen".

Timon kieroutuneen (huumorin)tajunnan tuotoksena saamme noin neljännenkymmenenen kerran lukea mm. amerikkalaisen evp kenraalin tasapuolisia näkemyksiä Lähi-idän tilanteen "taustoista". Siinä sitä syvällistä pohdintaa syy-seuraussuhteista ihan Jorma Korhosen malliin, mutta vastakkaisesta näkökulmasta. Ja, kas kummaa, sehän kelpaa Timolle totuudeksi.

Timo, joka yleismaailmallisesti humaanina tuomitsee väkivallanteot kaikkialla teki niitä kuka tahansa hyväksyy tietenkin palestiinalaisten itsemurhaiskut, hakee substanssiltaan vähäiseen Darfurin kriisiinkin vain syyllisiä, suhteuttaa Kiinan ihmisoikeusrikkomukset asukaslukuun (kymmenet miljoonat kärsivät ovat promillen murto-osia koko miljardiväestöstä) ja tuomitsee helluntalaiset näiden uskon vuoksi näyttää elävän edelleenkin yhtä yksisilmäisessä maailmassaan.

...sinun en ole vielä tähän mennessä huomannut olevan kiinnostunut mistään muusta kuin minusta.

Kukaan ovelleni tullut ei ole vielä koskaan joutunut katsomaan pyssyn piippuun. Sekin on vain sitä eräiden kepulaisten tunnetusti vilkkaan ja sairaan mielikuvituksen tuotetta - samassa sarjassa Kekkosen haudalle kuseskeluni tai Hagiksen punakoneen jäsenyyteen kuulumiseni kanssa.

JormaKKorhonen kirjoitti:

...sinun en ole vielä tähän mennessä huomannut olevan kiinnostunut mistään muusta kuin minusta.

Kukaan ovelleni tullut ei ole vielä koskaan joutunut katsomaan pyssyn piippuun. Sekin on vain sitä eräiden kepulaisten tunnetusti vilkkaan ja sairaan mielikuvituksen tuotetta - samassa sarjassa Kekkosen haudalle kuseskeluni tai Hagiksen punakoneen jäsenyyteen kuulumiseni kanssa.

Lue lisää

joku israelilainen "hoito" siellä pataljoonan kirjurina toimiessasi. Taisi Mossadin tyttö aivopestä Jorman.

sinibarettina kirjoitti:

joku israelilainen "hoito" siellä pataljoonan kirjurina toimiessasi. Taisi Mossadin tyttö aivopestä Jorman.

Jospa kyseessä ei ollut "hoito" vanhan maailman tapaan, vaan "säätö" (tuning)?

…on ollut sitä koko olemassaolonsa ajan. Myös sen oikeuslaitos on täysin verrannollinen länsimaihin, tiettävästi kopioitu lähinnä Ranskan oikeusjärjestelmästä.

Arabimaat sen sijaan eivät ole juuri koskaan olleet demokratioita, ja niissä on käytössä erilaisia oikeusjärjestelmiä, eräissä jopa sharia, kuten tiedetään. Arabimaiden perinteen tuntien en usko olevan onnistumisen mahdollisuuksilla amerikkalaisten yrityksellä viedä sinne nyt demokratiaa.

Eilisessä vastineessani Timo Ristimäen avaukseen lainasin omien YK-muistelmieli loppulukua. ”Pitääkseni tason edelleen korkeana, lainaan jälleen itseäni”, eli muutaman pätkän tuosta mainitusta loppuluvusta:

- - -

Ei ole kuitenkaan olemassa mitään yhtenäistä arabikansaa. Tavalliset ihmiset kokevat olevansa ennen muuta egyptiläisiä, palestiinalaisia, syyrialaisia jne, ja arabimaiden johtajienkin pyrkimykset käyvät usein ristiin. Islam toki yhdistää, mutta toisistaan paljon poikkeavat pääsuunnat sunnalaisuus ja shiialaisuus ja lisäksi monet lahkot vaikuttavat heidän keskuudessaan.

Arabimaat omaavat erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä, mutta demokratioita ne eivät juuri koskaan ole. Niissä mielellään ihaillaan vahvoja johtajia, vaikka ne usein näyttävät johtavan maitaan omien valtapyrkimystensä mukaisesti kansastaan vähät välittäen. Länsimaisen näkemyksen mukaan on paradoksaalista, että Egyptin johtajista maansa kolmeen hävittyyn sotaan vienyt Gamal Abdel Nasser sai kuolla palvottuna sankarina ja viimeisen sodan Egyptille voitolliseen rauhaan johtanut Anwar Sadat sai maksaa siitä hengellään!

Arabimaissa ilmenevä Israelin viha ei ole yhdenmukaista ja aukotonta. Egyptissä vihaa on lähinnä vain muslimifundamentalistien keskuudessa ja Jordaniassa oikeastaan vain palestiinalaispakolaisten joukossa. Syyriassa Israelia vihataan maan alueiden valloittajana, Libanonissa maahantunkeutujana ja miehittäjänä, joskin eräät tahot siellä vihaavat Syyriaa samasta syystä ja pitävät Israelia suojelijanaan. Syyriassa vihalla yritetään peittää myös maan sisäisiä ongelmia, jotka johtuvat osin mm. siitä, että pienellä alawiittien heimolla, johon al Assadien presidenttisuku kuuluu, on suhteettoman suuri valta. Minun Golanilla ollessani ongelmat kärjistyivät sisällissodan asteelle, verilöylyksi eräissä kaupungeissa.

- - -

Israel ei ole naapureitaan yhtenäisempi. Maassa on suuri palestiinalaisvähemmistö, johon kuuluvista monet haluaisivat vain tehdä työtä ja elää rauhassa maan valtaväestön kanssa, mutta ääriainekset ja ulkopuoliset tekevät sen mahdottomaksi. Juutalaisten suhtautuminen palestiinalaisiin ei yleisestä nuivuudesta huolimatta ole sekään yhdenmukaista.

Länsirannan kysymys jakaa kansaa ja on erilaisia mielipiteitä siitä, millainen asema palestiinalaisilla tulisi olla Israelin valtiossa. Jizhak Rabin, entinen maineikas sotilas, myöhempi puolustus- ja pääministeri sekä Nobelin rauhanpalkinnon saaja tuli tapetuksi, kun hän solmi rauhansopimuksen palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin kanssa. Eräisiin naapurivaltioihin ei luoteta lainkaan ja toisiin suhtaudutaan varsin myönteisesti. Jordanian kuningas Husseinia monet Israelilaiset suorastaan rakastivat ja Egyptin presidentti Sadat koettiin Israelissa sankariksi ja suureksi valtiomieheksi.

Juutalainen kansa on muutenkin kovin heterogeeninen. Sen enemmistö on eri puolilta maailmaa tulleita ensimmäisen tai toisen polven siirtolaisia, jotka puhuvat monia eri kieliä - toki lähes kaikki osaavat myös hebreaa - ja omaavat erilaisia kulttuureja.

Israel on demokratia ja sen väestö poliittisesti tiedostavaa. Poliittinen kenttä on pirstaloitunut lukuisiin, hyvin erilaisia arvoja tavoitteleviin ja toisiaan jyrkästi vastustaviin puolueisiin. Juutalaiset eivät enää jakaudu heimoihin raamatullisesti Jaakobin poikien mukaan, vaan diasporan, juutalaisten hajaannuksen aikaisen maantieteellisen alkuperän perusteella lähinnä sefardeiksi ja ashkenaseiksi. Sukupolvien ajan Israelissa asuneet kutsuvat itseään sabroiksi. (Sabra on kaktus, ja nuo juutalaiset pitävät itseään sen kaltaisena: päältä piikikkäänä, sisältä pehmeänä!) Heimoilla ei ole suurta roolia Israelissa.

Uskonnollisesti juutalaiset jakautuvat moniin lahkoihin, pääsuuntina ortodoksit, reformistit ja hasidit. Jyrkimmät eivät edes tunnusta Israelin valtiota, vaan odottavat Messiaan tuloa ja valtakunnan perustamista. Suuri osa väestöstä on hyvin maallistunutta. Lähes kaikille valtio on tärkeä, minkä he ovat osoittaneet puolustaessaan sitä uhrautuvasti.

(tuo K nimessäsi tarkoittanee KORVAAMATON) kun kirjoittelet täällä ja saat sen annoksesi adrenaliinia joka pitää sinut pois ginipullosta... josta toki aina välillä naukkailet.
Parasta kuitenkin on se että kirjoituksesi kirvoittavat meidät muut ajattelemaan ja ottamaan kantaa omituisiin väitteisiisi ja 'asiantuntemukseesi', joka ei vaikuta meistä kovin syvälliseltä vaan enemmänkin subjektiiviselta 'mu-tu'- eli musta tuntuu tiedolta.
Se että vakuutat lukevasi paljon ei tee sinusta viisasta. Viisaus kun tulee jos on tullakseen. Eikä se sinuun tule koska sinulla on jarru päällä koko ajan.
Kirjoittelemalla tänne kuten saittikirjailija konsanaan edistät myös Keskustan asiaa sillä ihmiset näkevät kauttasi mikä maailma voisi meitä odottaa jos sinä olisit sen johtaja. Siinä ei humanismin kukalle olisi tilaa kukkia.
Vilpittömästi: kirjoittele äläkä masennu koska me emme halua sinulle pahaa ja välitämme sinusta. Et ole ylimääräinen ihminen kuten eräs kansa on Lähi-idässä.

…yrittää tuoda asiaan myös oman näkemyksensä ja sille perusteita, jotka mielestäni ovat paljon vahvemmat kuin opponenttieni perusteet. Minä siis perustan mielipiteeni omiin kolmen ja puolen vuoden aikana saamiini kokemuksiini, omin silmin näkemääni ja omin korvin paikan päällä kuulemaani. Tuo kaikki on herättänyt vilpittömän kiinnostuksen asiaan, halun tietää ja ymmärtää enemmän, ja sitä pyrkimystä olen toteuttanut melkoisella lukeneisuudella tuolta alalta.

Olen todellakin ollut neljäkymmentä vuotta kiinnostunut Lähi-idästä ja kaiken edellä mainitsemani lisäksi pyrkinyt lisäämään tietojani mm. seuraamalla tiiviisti mediaa koettaen muistaa vanhan arabialaisen sananlaskun ”hyvä valhe ehtii Bagdadista Konstantinopoliin, kun totuus vielä etsii sandaalejaan”. Näkemystäni olen avartanut myös useilla turistimatkoillakin noihin maihin. Jokainen matka on antanut uutta ajateltavaa ja pohdittavaa.

Tuohon avaukseeni linkittämäni olivat kyllä muiden, ymmärtääkseni vakavasti otettavien puolueettomien tahojen mielipiteitä, jos et sattunut sitä huomaamaan.

Ei minua missään ympäristöissäni pidetä vastarannan kiiskinä. Eilen viimeksi sain päinvastaisesta kiitosta, kun jouduin toimimaan ja onnistuinkin sovittelijana eläkeläistyöryhmässä, jossa kahden hyvin erilaisiksi näkemyksensä lukinneen veljen erimielisyys oli halvaannuttaa asian eteenpäin menon.

En minä välttämättä täältä keskusteluseuraa etsikään, vaan totta on, että enemmän taidan pyrkiä valistamaan niitä, joiden huomaan olevan mielestäni väärässä. Silti en tarvitse mitään päiväannoksia, kun minulla ei ole mitään latautunutta kiukkua, jota pitäisi päästä purkamaan, enkä tarvitse päiväannoksikseni enempää kiitosta kuin keljuiluakaan. Varsinkin tuolla tavoin puskasta esitettyinä kaikki mielipiteet ovat minulle jokseenkin yhdentekeviä. Käytöstapoja omaavana ihmisenä kuitenkin kohteliaasti vastasin nytkin.

Niin, en varmaankaan tuo tänne sellaista lisäarvoa kuin Timo Ristimäki ja Seppo Hietanen, puhumattakaan teistä mustahatuista ja muista nikittömistä, jotka keskitytte mielipiteissänne vain kaikkein oleellisimpaan ja tärkeimpään: minuun.

Mutta tähän ikään ehtineellä ja varsin monet polut kulkeneella miehellä on paljon kokemusta ja näkemystä monista asioista, ja hän haluaa jakaa sitä nuoremmilleen. Huolimatta siitä, että tietää ne nuoremmat varsin tyhmiksi, ja tietää heidän pitävän itseään vanhempia tyhminä, mutta tietää myös, että kun he ehtivät tähän ikään, he muistavat, mitä Korhosen pappa silloin sanoi, ja ajattelevat: sehän olikin viisas mies!

KORHONEN kirjoitti:

(tuo K nimessäsi tarkoittanee KORVAAMATON) kun kirjoittelet täällä ja saat sen annoksesi adrenaliinia joka pitää sinut pois ginipullosta... josta toki aina välillä naukkailet.
Parasta kuitenkin on se että kirjoituksesi kirvoittavat meidät muut ajattelemaan ja ottamaan kantaa omituisiin väitteisiisi ja 'asiantuntemukseesi', joka ei vaikuta meistä kovin syvälliseltä vaan enemmänkin subjektiiviselta 'mu-tu'- eli musta tuntuu tiedolta.
Se että vakuutat lukevasi paljon ei tee sinusta viisasta. Viisaus kun tulee jos on tullakseen. Eikä se sinuun tule koska sinulla on jarru päällä koko ajan.
Kirjoittelemalla tänne kuten saittikirjailija konsanaan edistät myös Keskustan asiaa sillä ihmiset näkevät kauttasi mikä maailma voisi meitä odottaa jos sinä olisit sen johtaja. Siinä ei humanismin kukalle olisi tilaa kukkia.
Vilpittömästi: kirjoittele äläkä masennu koska me emme halua sinulle pahaa ja välitämme sinusta. Et ole ylimääräinen ihminen kuten eräs kansa on Lähi-idässä.

Lue lisää

Miksi et sitten näytä sitä meille muillekin, jotta saisimme nähdä, millainen on viisas mies.

Kun tuot jonkin keskustan asian – mikähän sekin lienee? – esille tässäkin yhteydessä, minä kuitenkin suhtaudun varauksin viisauteesi.

Tuon jatkoajatuksen taidat lainata Mielipidepankilta, joka sanoi kerran eräästä toisesta henkilöstä näin:


>> Keris on siitäkin mainio esimerkki, että jokainen voi konkreettisesti nähdä, millaisista sielunmaisemista maailman hirmuhallitsijoita sikiää. Täydellinen oikeassa olemisen luulo, suvaitsematon suhtautuminen niihin, jotka kokee uhakseen, göbbelsmäinen mustamaalaaminen niin liioitelluilla ja suorastaan valheellisilla väreillä kuin ikinä, mustavalkoisuuden korostaminen, suhteellisuuden tajun täydellinen puute jne. Varmaan syyt ovat lapsuudessa, vähän leluja, liian tiukka pipo, joku tyttö antoi pakit ja mollasi murrosiässä. Siis kovia kokenut mies, joten yritetään me empatiaan taipuvaisemmat jotenkin ymmärtää myös keristä

JormaKKorhonen kirjoitti:

…yrittää tuoda asiaan myös oman näkemyksensä ja sille perusteita, jotka mielestäni ovat paljon vahvemmat kuin opponenttieni perusteet. Minä siis perustan mielipiteeni omiin kolmen ja puolen vuoden aikana saamiini kokemuksiini, omin silmin näkemääni ja omin korvin paikan päällä kuulemaani. Tuo kaikki on herättänyt vilpittömän kiinnostuksen asiaan, halun tietää ja ymmärtää enemmän, ja sitä pyrkimystä olen toteuttanut melkoisella lukeneisuudella tuolta alalta.

Olen todellakin ollut neljäkymmentä vuotta kiinnostunut Lähi-idästä ja kaiken edellä mainitsemani lisäksi pyrkinyt lisäämään tietojani mm. seuraamalla tiiviisti mediaa koettaen muistaa vanhan arabialaisen sananlaskun ”hyvä valhe ehtii Bagdadista Konstantinopoliin, kun totuus vielä etsii sandaalejaan”. Näkemystäni olen avartanut myös useilla turistimatkoillakin noihin maihin. Jokainen matka on antanut uutta ajateltavaa ja pohdittavaa.

Tuohon avaukseeni linkittämäni olivat kyllä muiden, ymmärtääkseni vakavasti otettavien puolueettomien tahojen mielipiteitä, jos et sattunut sitä huomaamaan.

Ei minua missään ympäristöissäni pidetä vastarannan kiiskinä. Eilen viimeksi sain päinvastaisesta kiitosta, kun jouduin toimimaan ja onnistuinkin sovittelijana eläkeläistyöryhmässä, jossa kahden hyvin erilaisiksi näkemyksensä lukinneen veljen erimielisyys oli halvaannuttaa asian eteenpäin menon.

En minä välttämättä täältä keskusteluseuraa etsikään, vaan totta on, että enemmän taidan pyrkiä valistamaan niitä, joiden huomaan olevan mielestäni väärässä. Silti en tarvitse mitään päiväannoksia, kun minulla ei ole mitään latautunutta kiukkua, jota pitäisi päästä purkamaan, enkä tarvitse päiväannoksikseni enempää kiitosta kuin keljuiluakaan. Varsinkin tuolla tavoin puskasta esitettyinä kaikki mielipiteet ovat minulle jokseenkin yhdentekeviä. Käytöstapoja omaavana ihmisenä kuitenkin kohteliaasti vastasin nytkin.

Niin, en varmaankaan tuo tänne sellaista lisäarvoa kuin Timo Ristimäki ja Seppo Hietanen, puhumattakaan teistä mustahatuista ja muista nikittömistä, jotka keskitytte mielipiteissänne vain kaikkein oleellisimpaan ja tärkeimpään: minuun.

Mutta tähän ikään ehtineellä ja varsin monet polut kulkeneella miehellä on paljon kokemusta ja näkemystä monista asioista, ja hän haluaa jakaa sitä nuoremmilleen. Huolimatta siitä, että tietää ne nuoremmat varsin tyhmiksi, ja tietää heidän pitävän itseään vanhempia tyhminä, mutta tietää myös, että kun he ehtivät tähän ikään, he muistavat, mitä Korhosen pappa silloin sanoi, ja ajattelevat: sehän olikin viisas mies!

Lue lisää

Jo riittää höpinäsi.

Huomasitko, Keskusta on suurin puolue.

Mitä siihen sanoo demarireppana.

JormaKKorhonen kirjoitti:

…yrittää tuoda asiaan myös oman näkemyksensä ja sille perusteita, jotka mielestäni ovat paljon vahvemmat kuin opponenttieni perusteet. Minä siis perustan mielipiteeni omiin kolmen ja puolen vuoden aikana saamiini kokemuksiini, omin silmin näkemääni ja omin korvin paikan päällä kuulemaani. Tuo kaikki on herättänyt vilpittömän kiinnostuksen asiaan, halun tietää ja ymmärtää enemmän, ja sitä pyrkimystä olen toteuttanut melkoisella lukeneisuudella tuolta alalta.

Olen todellakin ollut neljäkymmentä vuotta kiinnostunut Lähi-idästä ja kaiken edellä mainitsemani lisäksi pyrkinyt lisäämään tietojani mm. seuraamalla tiiviisti mediaa koettaen muistaa vanhan arabialaisen sananlaskun ”hyvä valhe ehtii Bagdadista Konstantinopoliin, kun totuus vielä etsii sandaalejaan”. Näkemystäni olen avartanut myös useilla turistimatkoillakin noihin maihin. Jokainen matka on antanut uutta ajateltavaa ja pohdittavaa.

Tuohon avaukseeni linkittämäni olivat kyllä muiden, ymmärtääkseni vakavasti otettavien puolueettomien tahojen mielipiteitä, jos et sattunut sitä huomaamaan.

Ei minua missään ympäristöissäni pidetä vastarannan kiiskinä. Eilen viimeksi sain päinvastaisesta kiitosta, kun jouduin toimimaan ja onnistuinkin sovittelijana eläkeläistyöryhmässä, jossa kahden hyvin erilaisiksi näkemyksensä lukinneen veljen erimielisyys oli halvaannuttaa asian eteenpäin menon.

En minä välttämättä täältä keskusteluseuraa etsikään, vaan totta on, että enemmän taidan pyrkiä valistamaan niitä, joiden huomaan olevan mielestäni väärässä. Silti en tarvitse mitään päiväannoksia, kun minulla ei ole mitään latautunutta kiukkua, jota pitäisi päästä purkamaan, enkä tarvitse päiväannoksikseni enempää kiitosta kuin keljuiluakaan. Varsinkin tuolla tavoin puskasta esitettyinä kaikki mielipiteet ovat minulle jokseenkin yhdentekeviä. Käytöstapoja omaavana ihmisenä kuitenkin kohteliaasti vastasin nytkin.

Niin, en varmaankaan tuo tänne sellaista lisäarvoa kuin Timo Ristimäki ja Seppo Hietanen, puhumattakaan teistä mustahatuista ja muista nikittömistä, jotka keskitytte mielipiteissänne vain kaikkein oleellisimpaan ja tärkeimpään: minuun.

Mutta tähän ikään ehtineellä ja varsin monet polut kulkeneella miehellä on paljon kokemusta ja näkemystä monista asioista, ja hän haluaa jakaa sitä nuoremmilleen. Huolimatta siitä, että tietää ne nuoremmat varsin tyhmiksi, ja tietää heidän pitävän itseään vanhempia tyhminä, mutta tietää myös, että kun he ehtivät tähän ikään, he muistavat, mitä Korhosen pappa silloin sanoi, ja ajattelevat: sehän olikin viisas mies!

Lue lisää

jättänyt sen väliin
Sanot: " - Mutta tähän ikään ehtineellä ja varsin monet polut kulkeneella miehellä on paljon kokemusta ja näkemystä monista asioista, ja hän haluaa jakaa sitä nuoremmilleen. Huolimatta siitä, että tietää ne nuoremmat varsin tyhmiksi, ja tietää heidän pitävän itseään vanhempia tyhminä, mutta tietää myös, että kun he ehtivät tähän ikään, he muistavat, mitä Korhosen pappa silloin sanoi, ja ajattelevat: sehän olikin viisas mies!"
------------- tuo oli pahasti sanottu ja se paljastaa ette ole viisas mies etkä tule saamaan jälkipolvien arvostusta tuolla tyylillä.
Mutta eihän Luoja kiellä suuria kuvittelemasta, sanotaan.

JormaKKorhonen kirjoitti:

Miksi et sitten näytä sitä meille muillekin, jotta saisimme nähdä, millainen on viisas mies.

Kun tuot jonkin keskustan asian – mikähän sekin lienee? – esille tässäkin yhteydessä, minä kuitenkin suhtaudun varauksin viisauteesi.

Tuon jatkoajatuksen taidat lainata Mielipidepankilta, joka sanoi kerran eräästä toisesta henkilöstä näin:


>> Keris on siitäkin mainio esimerkki, että jokainen voi konkreettisesti nähdä, millaisista sielunmaisemista maailman hirmuhallitsijoita sikiää. Täydellinen oikeassa olemisen luulo, suvaitsematon suhtautuminen niihin, jotka kokee uhakseen, göbbelsmäinen mustamaalaaminen niin liioitelluilla ja suorastaan valheellisilla väreillä kuin ikinä, mustavalkoisuuden korostaminen, suhteellisuuden tajun täydellinen puute jne. Varmaan syyt ovat lapsuudessa, vähän leluja, liian tiukka pipo, joku tyttö antoi pakit ja mollasi murrosiässä. Siis kovia kokenut mies, joten yritetään me empatiaan taipuvaisemmat jotenkin ymmärtää myös keristä

Lue lisää

olisit jättänyt sen väliin
Sanot: " - Mutta tähän ikään ehtineellä ja varsin monet polut kulkeneella miehellä on paljon kokemusta ja näkemystä monista asioista, ja hän haluaa jakaa sitä nuoremmilleen. Huolimatta siitä, että tietää ne nuoremmat varsin tyhmiksi, ja tietää heidän pitävän itseään vanhempia tyhminä, mutta tietää myös, että kun he ehtivät tähän ikään, he muistavat, mitä Korhosen pappa silloin sanoi, ja ajattelevat: sehän olikin viisas mies!"
------------- tuo oli pahasti sanottu ja se paljastaa ette ole viisas mies etkä tule saamaan jälkipolvien arvostusta tuolla tyylillä.
Mutta eihän Luoja kiellä suuria kuvittelemasta, sanotaan.

JormaKKorhonen kirjoitti:

Miksi et sitten näytä sitä meille muillekin, jotta saisimme nähdä, millainen on viisas mies.

Kun tuot jonkin keskustan asian – mikähän sekin lienee? – esille tässäkin yhteydessä, minä kuitenkin suhtaudun varauksin viisauteesi.

Tuon jatkoajatuksen taidat lainata Mielipidepankilta, joka sanoi kerran eräästä toisesta henkilöstä näin:


>> Keris on siitäkin mainio esimerkki, että jokainen voi konkreettisesti nähdä, millaisista sielunmaisemista maailman hirmuhallitsijoita sikiää. Täydellinen oikeassa olemisen luulo, suvaitsematon suhtautuminen niihin, jotka kokee uhakseen, göbbelsmäinen mustamaalaaminen niin liioitelluilla ja suorastaan valheellisilla väreillä kuin ikinä, mustavalkoisuuden korostaminen, suhteellisuuden tajun täydellinen puute jne. Varmaan syyt ovat lapsuudessa, vähän leluja, liian tiukka pipo, joku tyttö antoi pakit ja mollasi murrosiässä. Siis kovia kokenut mies, joten yritetään me empatiaan taipuvaisemmat jotenkin ymmärtää myös keristä

Lue lisää

jos joku mielipide on sinulle yhdentekevä niin miksi ihmeessä vastaat siihen suulaasti ja lässyttävästi? Olen ennenkin sanonut että olet itserakas hölmö. Tämä vastauksesi on taas yksi lisätodiste siitä.

His Stor. kirjoitti:

jos joku mielipide on sinulle yhdentekevä niin miksi ihmeessä vastaat siihen suulaasti ja lässyttävästi? Olen ennenkin sanonut että olet itserakas hölmö. Tämä vastauksesi on taas yksi lisätodiste siitä.

Lue lisää

Etkö katsonut linkin taakse? Siellä olisi ollut selitys (joka selittää edelleen tätäkin):

>> tuolla tavoin puskasta esitettyinä kaikki mielipiteet ovat minulle jokseenkin yhdentekeviä. Käytöstapoja omaavana ihmisenä kuitenkin kohteliaasti vastasin nytkin.

Itseasiassa samat sanat kuin JormaKKorhoselle.

Täällä kaksi hiukka säälittävää tyyppiä kirjoittelee toisilleen kymmenien sivujen pituisia horinoita. Molemmat tietävät että niitä ei lue kukaan muu kuin kiistakumppani.

Sopikaa tapaaminen ja menkää vaikka naimisiin.

Otappa hyvä neuvo vastaa ja hakeudu hoitoon. Olet sen tarpeessa. Olet todella sairas.

Yritä saada Hietanen ja Korhonen, nuo kaksi muuta saitin häirikköä mukaasi. Viettäkää sopuisa kesä keskenänne parantuen.

Out Sider kirjoitti:

Itseasiassa samat sanat kuin JormaKKorhoselle.

Täällä kaksi hiukka säälittävää tyyppiä kirjoittelee toisilleen kymmenien sivujen pituisia horinoita. Molemmat tietävät että niitä ei lue kukaan muu kuin kiistakumppani.

Sopikaa tapaaminen ja menkää vaikka naimisiin.

Lue lisää

>> Molemmat tietävät että niitä ei lue kukaan muu kuin kiistakumppani.

yhtä kohtaa...
"--Monia muitakin historian ironioita piilee Israelin todellisuudessa. Israel kehuu olevansa alueen ainoa demokratia. Mutta normaali länsimainen demokratia merkitsee kaikkien kansalaisten valtiota. Israelia hallitsevan sionistisen valtioideologian mukaan juutalaisvaltion "juutalaista luonetta" ei haluta missään nimessä heikentää.

Reime kommentoi: "Israel pitää itseään juutalaisvaltiona, ja koska demokraattisen teorian mukaan demokratiassa valtio kuuluu kansalaisilleen eikä yhdelle etniselle ryhmälle, ei Israel voi olla demokratia sanan täydessä mielessä." (s. 65)

Reime tarkentaa: "Samaan aikaan, kun Euroopassa yritetään luoda monikansallista, yleiseurooppalaista liittovaltiota monikansallisen kapitalismin poliittiseksi rakenteeksi, 'Pyhällä maalla' ei ole saavutettu vielä edes Ranskan vallankumousta ja sen yli 200 vuotta sitten julistamia tasavaltalaisia periaatteita." (s. 74)
-------------
Noissa sanoissa piilee se totuus joka tulee Talmudista: juutalaiset ovat ylemmyyden tilassa oleva rotu, 'valittu kansa' (tarkoittaa: itsensä ylemmyyteen nostanut kansa) ja he havittelevat samaa ylemmyyttä maailmanlaajuisesti. He haluavat luoda Juutalaisen Kuningaskunnan jossa muut ovat renkejä ja roskaväkeä.
Jos he saavat vallan koko maailmassa niin sama tilanne mikä nyt vallitsee heidän pienessä maassaan tulee vallitsemaan maailmanlaajuisesti koska Talmud opettaa 'olemaan kukkona tunkiolla' ja tyhmien vartijoina.
Juuri siksi he eivät edistä demokratiaa muuta kuin sikäli että saavat sen avulla kaapattua vallan kuten on käynyt monissa maissa joihin he ovat pesiytyneet.
Usassa he ovat pääosin demokraatteja ja puhuvat demokratiasta sekä rahoittavat demokraattista puoluetta koska sen avulla he pääsevät valtaan mutta kun he ovat vallassa niin puhe demokratiasta lakkaa ja alkaa heidän diktatuurinsa.
Se on sitä juutalaista oveluutta ja röyhkeyttä.

Ristimäelle kirjoitti:

Otappa hyvä neuvo vastaa ja hakeudu hoitoon. Olet sen tarpeessa. Olet todella sairas.

Yritä saada Hietanen ja Korhonen, nuo kaksi muuta saitin häirikköä mukaasi. Viettäkää sopuisa kesä keskenänne parantuen.

Lue lisää

asiansa lyhyesti ja ytimekkäästi
kuka täällä on sairas ja kuka terve ei kuulu meidän arvioitavaksi
jopa sinäkin voit olla sairas kun tarpeeksi tutkitaan

JormaKKorhonen kirjoitti:

>> Molemmat tietävät että niitä ei lue kukaan muu kuin kiistakumppani.

>> "lähden vilkaisemaan tuon amfiteatterin, tuletko mukaan". "Kun on jo nähnyt niin monta sorvattua kiveä, siellä tuskin enää uusia versioita niistä on; mene sinä vain, minä otan torkut". Ja niin teimme.


Ai jumankauta. Tässä on oikea herkkupala -- kahden soltun käsitys muinaismuistoista. Hykerryttävää.

kirjoituksesi kirjoitti:

yhtä kohtaa...
"--Monia muitakin historian ironioita piilee Israelin todellisuudessa. Israel kehuu olevansa alueen ainoa demokratia. Mutta normaali länsimainen demokratia merkitsee kaikkien kansalaisten valtiota. Israelia hallitsevan sionistisen valtioideologian mukaan juutalaisvaltion "juutalaista luonetta" ei haluta missään nimessä heikentää.

Reime kommentoi: "Israel pitää itseään juutalaisvaltiona, ja koska demokraattisen teorian mukaan demokratiassa valtio kuuluu kansalaisilleen eikä yhdelle etniselle ryhmälle, ei Israel voi olla demokratia sanan täydessä mielessä." (s. 65)

Reime tarkentaa: "Samaan aikaan, kun Euroopassa yritetään luoda monikansallista, yleiseurooppalaista liittovaltiota monikansallisen kapitalismin poliittiseksi rakenteeksi, 'Pyhällä maalla' ei ole saavutettu vielä edes Ranskan vallankumousta ja sen yli 200 vuotta sitten julistamia tasavaltalaisia periaatteita." (s. 74)
-------------
Noissa sanoissa piilee se totuus joka tulee Talmudista: juutalaiset ovat ylemmyyden tilassa oleva rotu, 'valittu kansa' (tarkoittaa: itsensä ylemmyyteen nostanut kansa) ja he havittelevat samaa ylemmyyttä maailmanlaajuisesti. He haluavat luoda Juutalaisen Kuningaskunnan jossa muut ovat renkejä ja roskaväkeä.
Jos he saavat vallan koko maailmassa niin sama tilanne mikä nyt vallitsee heidän pienessä maassaan tulee vallitsemaan maailmanlaajuisesti koska Talmud opettaa 'olemaan kukkona tunkiolla' ja tyhmien vartijoina.
Juuri siksi he eivät edistä demokratiaa muuta kuin sikäli että saavat sen avulla kaapattua vallan kuten on käynyt monissa maissa joihin he ovat pesiytyneet.
Usassa he ovat pääosin demokraatteja ja puhuvat demokratiasta sekä rahoittavat demokraattista puoluetta koska sen avulla he pääsevät valtaan mutta kun he ovat vallassa niin puhe demokratiasta lakkaa ja alkaa heidän diktatuurinsa.
Se on sitä juutalaista oveluutta ja röyhkeyttä.

Lue lisää

Länsimainen ihminen on silla lailla oman rationaalisuutensa vanki, että kun se itse uskoo käyttäytyvänsä syyn ja se3urauksen lakien mukaisesti, se ei usko että kukaan maailmassa käyttäytyy muiden kuin järkisyiden motivoimana.

Siksi nämäkään itseään järki-ihmisinä kunnioittavat jormakorhoset, individit ynnä muut älynsä rajallisuutta ymmärtämättömät tyypit eivät lämpene siionistien salaliittoteorioille. Eivät siitä huolimatta että ne ovat tosia, eli ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat todellisuudessa enemmän kuin järki-ihmisten historiaan päälleliimaamat järkiselitykset.

Nämä ovat aika vaikeita juttuja, eikä sovi odottaa, että joku vanha solttu tai nuori uusnatsi-"intellektuelli" niitä tajuaisi.

kirjoituksesi kirjoitti:

yhtä kohtaa...
"--Monia muitakin historian ironioita piilee Israelin todellisuudessa. Israel kehuu olevansa alueen ainoa demokratia. Mutta normaali länsimainen demokratia merkitsee kaikkien kansalaisten valtiota. Israelia hallitsevan sionistisen valtioideologian mukaan juutalaisvaltion "juutalaista luonetta" ei haluta missään nimessä heikentää.

Reime kommentoi: "Israel pitää itseään juutalaisvaltiona, ja koska demokraattisen teorian mukaan demokratiassa valtio kuuluu kansalaisilleen eikä yhdelle etniselle ryhmälle, ei Israel voi olla demokratia sanan täydessä mielessä." (s. 65)

Reime tarkentaa: "Samaan aikaan, kun Euroopassa yritetään luoda monikansallista, yleiseurooppalaista liittovaltiota monikansallisen kapitalismin poliittiseksi rakenteeksi, 'Pyhällä maalla' ei ole saavutettu vielä edes Ranskan vallankumousta ja sen yli 200 vuotta sitten julistamia tasavaltalaisia periaatteita." (s. 74)
-------------
Noissa sanoissa piilee se totuus joka tulee Talmudista: juutalaiset ovat ylemmyyden tilassa oleva rotu, 'valittu kansa' (tarkoittaa: itsensä ylemmyyteen nostanut kansa) ja he havittelevat samaa ylemmyyttä maailmanlaajuisesti. He haluavat luoda Juutalaisen Kuningaskunnan jossa muut ovat renkejä ja roskaväkeä.
Jos he saavat vallan koko maailmassa niin sama tilanne mikä nyt vallitsee heidän pienessä maassaan tulee vallitsemaan maailmanlaajuisesti koska Talmud opettaa 'olemaan kukkona tunkiolla' ja tyhmien vartijoina.
Juuri siksi he eivät edistä demokratiaa muuta kuin sikäli että saavat sen avulla kaapattua vallan kuten on käynyt monissa maissa joihin he ovat pesiytyneet.
Usassa he ovat pääosin demokraatteja ja puhuvat demokratiasta sekä rahoittavat demokraattista puoluetta koska sen avulla he pääsevät valtaan mutta kun he ovat vallassa niin puhe demokratiasta lakkaa ja alkaa heidän diktatuurinsa.
Se on sitä juutalaista oveluutta ja röyhkeyttä.

Lue lisää

Kotomaahan ja tähän saittiin sovellettuna tuo lause "ylemmyyden tilassa oleva rotu, 'valittu kansa' (tarkoittaa: itsensä ylemmyyteen nostanut kansa)" kuvaa hyvinkin erästä kansan valittua osaa muutama vuosikymmen sitten. Kun mietit jatkoa "sama tilanne mikä nyt vallitsee heidän pienessä maassaan tulee vallitsemaan maailmanlaajuisesti koska ... opettaa 'olemaan kukkona tunkiolla' ja tyhmien vartijoina."

Meillä oli muuan hallitsija ... joka vankkumatta uskoi erään poliittisen suunnan joskus vallitsevan maailmanlaajuisesti ja halusi olla tuon suuntauksen ylin ystävä. Tuo kaukaa viisas itsensä ylemmyyteen nostanut hallitsija opetti osaa kansasta, valittua osaa, olemaan kukkona tunkiolla ja tyhmien vartijoina. Tuo kansanosa sai kaikkea hyvää mitä silloin oli saatavilla ja vähän vielä lisää. Virkoja, taloudellisia etuja, ministerin paikkoja, kunnanjohtajan pestejä ja niin edespäin.

Tuo poliittinen oppi johon edesmennyt hallitsijamme uskoi on romahduksensa kokenut, mutta osa noista aikanaan valaistuksen saneista uskoo edelleen olevansa tyhmien vartijoina, olevanssa muita etevämpiä, ylevämpiä. Juutalainen oveluus ja röyhkeys on jalostunut tuon kansanosan keskuudessa kepulaiseksi viekkaudeksi - puhun niin totta kuin osaan koplaamiseltani pekkaroida - oma etu ensin sitten puolueen etu - käsi muiden taskussa.

Siinä missä juutalainen röyvää ovelasti talouden ja kaupan kautta kepulainen röystää röyhkeästi suoraan valtion kassasta - molemmat meiltä kaikilta muilta.

yliveto.... kirjoitti:

>> "lähden vilkaisemaan tuon amfiteatterin, tuletko mukaan". "Kun on jo nähnyt niin monta sorvattua kiveä, siellä tuskin enää uusia versioita niistä on; mene sinä vain, minä otan torkut". Ja niin teimme.


Ai jumankauta. Tässä on oikea herkkupala -- kahden soltun käsitys muinaismuistoista. Hykerryttävää.

Lue lisää

...oli kyllä jo sitä ennen nähnyt muinaismuistoja luultavasti enemmän kuin sinä unissasikaan. En ihmettele, että tuo amfiteatteri ei juuri silloin kiinnostanut kämppäkaveriani, kun niitä ja paljon mahtavampiakin kohteita - esim. Petra - oli nähty jo samalla reissulla.

Niin, myös tuo majuri kuten minäkin oli ollut jo Kyproksella ja Siinailla ja molemmat olimme omilla reissuillamme kolunneet esim. Egyptin päästä päähän, tietenkin pyramidit ja kuningasten laakson haudat Luxorissa (muinainen Theba) mukaan luettuna. Ja onhan niitä muinaismuistoja runsaasti Kyproksellakin, Ja ainakin minä olin jo tuossa vaiheessa kolunnut kaikki Syyrian ja Libanoninkin vastaavat, ja siellä niitä riittää!

Myöhemmin olen sitten kolunnut myös Kiinan, Intian ja Keski-Amerikan intiaanikulttuurien vanhat kulttipaikat. Ja tietenkin jokseenkin kaiken merkittävän Euroopassa. Mm. Italiassa kolmella historiallisella teemamatkallani. Viime kesäänä olin klassisen Kreikan kiertomatkalla, jolla jo aikaisemminkin tutkimieni Ateenan nähtävyyksien ohella tutustuimme mm. Delfoin, Olympian, Spartan, Mykenen, Epidouroksen ja muiden paikkojen nähtävyyksiin.

Kun muutaman tuhannen patsaan, ruukun ja raunuion olin jälleen kerran nähnyt, teki mielesni joskus toistaa tuo majurin lausahdus ja jäädä torkuille. En kuitenkaan niin tehnyt, kun olen intohimoinen historian harrastaja.

JormaKKorhonen kirjoitti:

...oli kyllä jo sitä ennen nähnyt muinaismuistoja luultavasti enemmän kuin sinä unissasikaan. En ihmettele, että tuo amfiteatteri ei juuri silloin kiinnostanut kämppäkaveriani, kun niitä ja paljon mahtavampiakin kohteita - esim. Petra - oli nähty jo samalla reissulla.

Niin, myös tuo majuri kuten minäkin oli ollut jo Kyproksella ja Siinailla ja molemmat olimme omilla reissuillamme kolunneet esim. Egyptin päästä päähän, tietenkin pyramidit ja kuningasten laakson haudat Luxorissa (muinainen Theba) mukaan luettuna. Ja onhan niitä muinaismuistoja runsaasti Kyproksellakin, Ja ainakin minä olin jo tuossa vaiheessa kolunnut kaikki Syyrian ja Libanoninkin vastaavat, ja siellä niitä riittää!

Myöhemmin olen sitten kolunnut myös Kiinan, Intian ja Keski-Amerikan intiaanikulttuurien vanhat kulttipaikat. Ja tietenkin jokseenkin kaiken merkittävän Euroopassa. Mm. Italiassa kolmella historiallisella teemamatkallani. Viime kesäänä olin klassisen Kreikan kiertomatkalla, jolla jo aikaisemminkin tutkimieni Ateenan nähtävyyksien ohella tutustuimme mm. Delfoin, Olympian, Spartan, Mykenen, Epidouroksen ja muiden paikkojen nähtävyyksiin.

Kun muutaman tuhannen patsaan, ruukun ja raunuion olin jälleen kerran nähnyt, teki mielesni joskus toistaa tuo majurin lausahdus ja jäädä torkuille. En kuitenkaan niin tehnyt, kun olen intohimoinen historian harrastaja.

Lue lisää

... teillä soltuilla oli katsastaa muutama tuhat ruukkua, kun ei ymmärtänyt mitään siitä ensimmäisestäkään?

iloa... kirjoitti:

... teillä soltuilla oli katsastaa muutama tuhat ruukkua, kun ei ymmärtänyt mitään siitä ensimmäisestäkään?

...viimekeväisen Kreikan kiertomatkan 30-40 henkisessä porukassa, vaan kaikki olivat jo enemmänkin ikä-ihmisiä, ja naisenemmistö taisi olla, kuten usein tuollaisilla kulttuuripitoisilla matkoilla.

Minä taisin olla ainoa ex-solttukin, ja minun sotilasurani päättymisestä on jo kohta 26 vuotta.

Mutta pannaanko pystyyn pieni tietokilpailu vaikkapa antiikin Kreikan historiasta ja mm. siihen kuuluvista ruukuista, kapiteeleistä ym? Tai mistä tahansa historiasta, hieman laajemminkin käsitettynä?

Viimeisen 25 vuoden aikana olen tehnyt yli 30 historia- ja kulttuuripitoista kiertomatkaa eri puolille maailmaa, ja kun jo sitä ennenkin olin kolunnut jo melkotarkkaan ainakin Pohjoismaiden ja Lähi-idän historialliset paikat ja muutenkin perehtynyt minua aina kiinnostaneeseen historiaan, niin pohjani sillä alueella on kyllä laaja ja nippelitietoakin melkoisesti.

Noiden edellä tarkoittamieni matkojen lisäksi olen viimeisten 12 vuoden aikana tehnyt lähes 10 matkaa viime sotiemme taistelupaikoille itärajan taakse, historiallisia matkoja nekin, joiden vetäjinä on aina meidän etevimpiä sotahistorioitsijoitamme. Kuten Sampo Ahto, Antti Juutilainen, Matti Koskimaa, Ilmari Hakala, Ari Rautala - joiden vetämillä matkoilla minä olen ollut.

- - -

Niin, sillä viimekeväisellä Kreikan kiertomatkalla oli mukana viimeinen Kekkosen nimittämä ja hiljattain eläkkeelle jäänyt kansliapäällikkö vaimoineen. Kuka tuo kansliapäällikkö oli, missä ministeriössä, ja minkä puolueen mandaatilla?

JormaKKorhonen kirjoitti:

...viimekeväisen Kreikan kiertomatkan 30-40 henkisessä porukassa, vaan kaikki olivat jo enemmänkin ikä-ihmisiä, ja naisenemmistö taisi olla, kuten usein tuollaisilla kulttuuripitoisilla matkoilla.

Minä taisin olla ainoa ex-solttukin, ja minun sotilasurani päättymisestä on jo kohta 26 vuotta.

Mutta pannaanko pystyyn pieni tietokilpailu vaikkapa antiikin Kreikan historiasta ja mm. siihen kuuluvista ruukuista, kapiteeleistä ym? Tai mistä tahansa historiasta, hieman laajemminkin käsitettynä?

Viimeisen 25 vuoden aikana olen tehnyt yli 30 historia- ja kulttuuripitoista kiertomatkaa eri puolille maailmaa, ja kun jo sitä ennenkin olin kolunnut jo melkotarkkaan ainakin Pohjoismaiden ja Lähi-idän historialliset paikat ja muutenkin perehtynyt minua aina kiinnostaneeseen historiaan, niin pohjani sillä alueella on kyllä laaja ja nippelitietoakin melkoisesti.

Noiden edellä tarkoittamieni matkojen lisäksi olen viimeisten 12 vuoden aikana tehnyt lähes 10 matkaa viime sotiemme taistelupaikoille itärajan taakse, historiallisia matkoja nekin, joiden vetäjinä on aina meidän etevimpiä sotahistorioitsijoitamme. Kuten Sampo Ahto, Antti Juutilainen, Matti Koskimaa, Ilmari Hakala, Ari Rautala - joiden vetämillä matkoilla minä olen ollut.

- - -

Niin, sillä viimekeväisellä Kreikan kiertomatkalla oli mukana viimeinen Kekkosen nimittämä ja hiljattain eläkkeelle jäänyt kansliapäällikkö vaimoineen. Kuka tuo kansliapäällikkö oli, missä ministeriössä, ja minkä puolueen mandaatilla?

Lue lisää

Mitä tarkoittaa sana apeiron?

ja heti kirjoitti:

Mitä tarkoittaa sana apeiron?

The apeiron is a cosmological theory created by Anaximander in the 6th century BC.
Anaximander's work is mostly lost. From the few extant fragments, we learn that he believed the beginning or first principle (arche) is an endless, unlimited mass (apeiron), subject to neither old age nor decay, which perpetually yields fresh materials from which everything which we can perceive is derived.
The apeiron was never defined precisely, and it has generally (e.g. by Aristotle and Augustine) been understood as a sort of primal chaos. It embraced the opposites of hot and cold, wet and dry, and directed the movement of things, by which there grew up all of the host of shapes and differences which are found in the world.
Out of the vague and limitless body there sprung a central mass -- this earth of ours, cylindrical in shape, poised equidistant from surrounding orbs of fire, which had originally clung to it like the bark round a tree, until their continuity was severed, and they parted into several wheel-shaped and fire-filled bubbles of air.
Man himself and the animals had come into being by like transmutations. Mankind was supposed by Anaximander to have sprung from some other species of animals, probably aquatic.
But as the measureless and endless had been the prime cause of the motion into separate existences and individual forms, so also, according to the just award of destiny, these forms would at an appointed season suffer the vengeance due to their earlier act of separation, and return into the vague immensity whence they had issued. Thus the world, and all definite existences contained in it, would lose their independence and disappear in the "indeterminate." The blazing orbs, which have drawn off from the cold earth and water, are the temporary gods of the world, clustering round the earth, which, to the ancient thinker, is the central figure.
Other pre-Socratic philosophers had different theories of the apeiron. For Pythagoras, the universe had begun as an apeiron, but at some point it inhaled the void from outside, filling the cosmos with vacuous bubbles that split the world into many different parts.
For Anaxagoras, the initial apeiron had begun to rotate rapidly under the control of a godlike Nous (Mind), and the great speed of the rotation caused the universe to break up into many fragments. However, since all individual things had originated from the same apeiron, all things must contain parts of all other things-- for instance, a tree must also contain tiny pieces of sharks, moons, and grains of sand. This alone explains how one object can be transformed into another, since each thing already contains all other things in germ.

Retrieved
from "http://en.wikipedia.org/wiki/Apeiron"
Categories: Articles lacking sources | Ancient Greece


Lue tuolta lisää:

http://redshift.vif.com/


Vaikeampia kysymyksiä, ole hyvä! Vaikkapa antiikin Kreikan historiasta ja mytologiasta, joskin muinaisen Egyptin historia on minusta vielä kiehtovampaa, ja tunnenkin sen ehkä vielä paremmin

JormaKKorhonen kirjoitti:

The apeiron is a cosmological theory created by Anaximander in the 6th century BC.
Anaximander's work is mostly lost. From the few extant fragments, we learn that he believed the beginning or first principle (arche) is an endless, unlimited mass (apeiron), subject to neither old age nor decay, which perpetually yields fresh materials from which everything which we can perceive is derived.
The apeiron was never defined precisely, and it has generally (e.g. by Aristotle and Augustine) been understood as a sort of primal chaos. It embraced the opposites of hot and cold, wet and dry, and directed the movement of things, by which there grew up all of the host of shapes and differences which are found in the world.
Out of the vague and limitless body there sprung a central mass -- this earth of ours, cylindrical in shape, poised equidistant from surrounding orbs of fire, which had originally clung to it like the bark round a tree, until their continuity was severed, and they parted into several wheel-shaped and fire-filled bubbles of air.
Man himself and the animals had come into being by like transmutations. Mankind was supposed by Anaximander to have sprung from some other species of animals, probably aquatic.
But as the measureless and endless had been the prime cause of the motion into separate existences and individual forms, so also, according to the just award of destiny, these forms would at an appointed season suffer the vengeance due to their earlier act of separation, and return into the vague immensity whence they had issued. Thus the world, and all definite existences contained in it, would lose their independence and disappear in the "indeterminate." The blazing orbs, which have drawn off from the cold earth and water, are the temporary gods of the world, clustering round the earth, which, to the ancient thinker, is the central figure.
Other pre-Socratic philosophers had different theories of the apeiron. For Pythagoras, the universe had begun as an apeiron, but at some point it inhaled the void from outside, filling the cosmos with vacuous bubbles that split the world into many different parts.
For Anaxagoras, the initial apeiron had begun to rotate rapidly under the control of a godlike Nous (Mind), and the great speed of the rotation caused the universe to break up into many fragments. However, since all individual things had originated from the same apeiron, all things must contain parts of all other things-- for instance, a tree must also contain tiny pieces of sharks, moons, and grains of sand. This alone explains how one object can be transformed into another, since each thing already contains all other things in germ.

Retrieved
from "http://en.wikipedia.org/wiki/Apeiron"
Categories: Articles lacking sources | Ancient Greece


Lue tuolta lisää:

http://redshift.vif.com/


Vaikeampia kysymyksiä, ole hyvä! Vaikkapa antiikin Kreikan historiasta ja mytologiasta, joskin muinaisen Egyptin historia on minusta vielä kiehtovampaa, ja tunnenkin sen ehkä vielä paremmin

Lue lisää

... nyt ensin vastata tähän puheenaolevaan kysymykseen.

Kaikki me tiedämme mitä tietosanakirjoissa kerrotaan apeironista. Joku meistä on jopa kirjoittanut noista tekstejä niihin.

Mutta kun sinä kerran olet oikea antiikin maailman asiantuntija, ei kai sinulle ole vaikeaa selittää miten itse käsität sanan apeiron?

Vastauksesta ovat kiinnostuneet hyvin monet.

pitäisi... kirjoitti:

... nyt ensin vastata tähän puheenaolevaan kysymykseen.

Kaikki me tiedämme mitä tietosanakirjoissa kerrotaan apeironista. Joku meistä on jopa kirjoittanut noista tekstejä niihin.

Mutta kun sinä kerran olet oikea antiikin maailman asiantuntija, ei kai sinulle ole vaikeaa selittää miten itse käsität sanan apeiron?

Vastauksesta ovat kiinnostuneet hyvin monet.

Lue lisää

Vai etkö ymmärrä englantia? Minäpä koetan selittää lyhyesti:

Apeiron on kuudennella vuosisadalle ennen ajanlaskumme alkua eläneen antiikin ajattelija Anaximanderin luoma käsite, joka tarkoitti kaiken alkua ja myös loppua. Se oli määrittämätön, rajaton ja meidän oikeustajuntamme ja oikeudenkäyttömme piiriin kuulumaton, hallintomme tavoittamaton. (Siis vähän niin kuin kepulaisuus! Joskaan kepulaisuus ei liene kaiken alku eikä toivottavasti loppukaan).

Anaximanderin mukaan apeironista kaikki saa alkunsa ja sinne myös lopulta palaa.

En kyllä tunne tuota Anaximanderia muuta kuin nimeltä, enkä tiedä hänen ajattelunsa arvoa esim. Sokrateen, Platonin ja muiden tunnetumpien ajattelijoiden tai yleensä länsimaisen sivistyksen perustana, vaikkakin hänen sanotaan olevan ajattelutavaltaan nykyihmiselle kenties läheisin.

Mutta vaikka kysymyksesi koskee asiaa, joka on kaiken alku ja loppu, niin se sittenkään ihan keskeisintä antiikin Kreikan historiassa? En tiedä, saattaa ollakin.

Tyydyttääkö vastaukseni nyt sinua? En aio sitä kuitenkaan enää täydentää.

JormaKKorhonen kirjoitti:

Vai etkö ymmärrä englantia? Minäpä koetan selittää lyhyesti:

Apeiron on kuudennella vuosisadalle ennen ajanlaskumme alkua eläneen antiikin ajattelija Anaximanderin luoma käsite, joka tarkoitti kaiken alkua ja myös loppua. Se oli määrittämätön, rajaton ja meidän oikeustajuntamme ja oikeudenkäyttömme piiriin kuulumaton, hallintomme tavoittamaton. (Siis vähän niin kuin kepulaisuus! Joskaan kepulaisuus ei liene kaiken alku eikä toivottavasti loppukaan).

Anaximanderin mukaan apeironista kaikki saa alkunsa ja sinne myös lopulta palaa.

En kyllä tunne tuota Anaximanderia muuta kuin nimeltä, enkä tiedä hänen ajattelunsa arvoa esim. Sokrateen, Platonin ja muiden tunnetumpien ajattelijoiden tai yleensä länsimaisen sivistyksen perustana, vaikkakin hänen sanotaan olevan ajattelutavaltaan nykyihmiselle kenties läheisin.

Mutta vaikka kysymyksesi koskee asiaa, joka on kaiken alku ja loppu, niin se sittenkään ihan keskeisintä antiikin Kreikan historiassa? En tiedä, saattaa ollakin.

Tyydyttääkö vastaukseni nyt sinua? En aio sitä kuitenkaan enää täydentää.

Lue lisää

Käsitteen 'apeiron' ymmärtämiseksi ei englannin kielen taito riitä. Mutta klassisen kreikan varhaismuotojen taitajakaan ei oikein pysty tuota käsitettä tyhjentävästi selittämään. Törmäämme nimittäin tuossa nimenomaisessa käsitteessä eroon oman miellemaailmamme ja antiikin kreikkalaisten todellisuuskokemuksen välillä. Oikeastaan ero kiteytyy tässä käsitteessä. Jos ei ole edes kuullut koko käsitteestä, ei siis tiedä mitään antiikin kreikkalaisten ajattelun erityispiirteistä tai yleensä sen laadusta.

Käsitettä on käsitelty antiikin maailman tutkimuksissa määrällisesti paljon nimenomaan sen vuoksi että on koettu siihen sisältyvän jonkinlaisen avaimen koko muinaiskreikkalaisten ajattelun ymmärtämiseen. Jos siis joku ei ole edes kuullut käsitteeseen liittyvistä ongelmista, tuskin hänen ihan kannattaa pitää itseään antiikin maailman asiantuntijana.

Filosofian alkeisiinkaan et näytä perehtyneen. Jos nimittäin olisit, tietäisit, että suomeksi käytetään nimeä Anaksimandros. Häneen törmäämme heti filosofian historian alkeiskurssilla. Yhtenä ihan ensimmäisistä käsiteltävistä.

Antiikin historiasta et siis mitään tiedä etkä ymmärrä, eikä oikein vaikuta siltä että sinulla olisi resurssejakaan ymmärtää. Asenteessa kyllä löytyy typerää pönäkkyyttä. Jos haluaisit tietää yleisesti historiasta jotain, sinun pitäisi olla lukenut vähintäänkin tietyt suurten historiakirjoittajien teokset alkaen sieltä antiikin Herodotoksesta Gibbonin kaltaisten klassikoiden kautta lähempänä nykypäivää sijoittuviin Friedelliin, Spengleriin ja Toynbeehen, jne. Nämä suuret historistit pitäisi hallita, jotta saisi tuta miten monella periaatteellisesti erilaisella tavalla historiaa voidaan kirjoittaa. Erilaisista historiakäsityksistä saisi tietoa myös historianfilosofian peruskursseilta, yksi kaltaisesi kadunmiehen käteen hyvin sopiva alkeiskirja olisi esimerkiksi Heikki Kirkisen "Historian rakenteet ja voimat - johdatus historianfilosofiaan". Sitä yliopistoilla käytettiin alkuopinnoissa. Se ei ole mikään kauhean vaikea teos.

Summa summarum: 'apeiron' on historian ammattilaisille ihan keskeisin käsite antiikin Kreikan historiassa. Sinulle taas näyttää keskeisintä olleen elekeläisbusseissa tekemäsi matkat, joilla samaan bussiin on kerran osunut joku sinussa väristyksiä aiheuttanut julkishenkilö. Sinuna minä hieman harkitsisin sordiinon käyttöä omakehuisissa retosteluissa, vaikka ei ollakaan muualla kuin tällaisessa kansalaiskeskustelun palstalla. Omaa täydellistä tietämättömyyttä, täydellistä arvostelukyvyttömyyttä ja suhteellisuudentajun puutetta ei oman mielenrauhankaan takia kannattaisi paisutella ohi pukspukspisteen.

nyt sitten kirjoitti:

Käsitteen 'apeiron' ymmärtämiseksi ei englannin kielen taito riitä. Mutta klassisen kreikan varhaismuotojen taitajakaan ei oikein pysty tuota käsitettä tyhjentävästi selittämään. Törmäämme nimittäin tuossa nimenomaisessa käsitteessä eroon oman miellemaailmamme ja antiikin kreikkalaisten todellisuuskokemuksen välillä. Oikeastaan ero kiteytyy tässä käsitteessä. Jos ei ole edes kuullut koko käsitteestä, ei siis tiedä mitään antiikin kreikkalaisten ajattelun erityispiirteistä tai yleensä sen laadusta.

Käsitettä on käsitelty antiikin maailman tutkimuksissa määrällisesti paljon nimenomaan sen vuoksi että on koettu siihen sisältyvän jonkinlaisen avaimen koko muinaiskreikkalaisten ajattelun ymmärtämiseen. Jos siis joku ei ole edes kuullut käsitteeseen liittyvistä ongelmista, tuskin hänen ihan kannattaa pitää itseään antiikin maailman asiantuntijana.

Filosofian alkeisiinkaan et näytä perehtyneen. Jos nimittäin olisit, tietäisit, että suomeksi käytetään nimeä Anaksimandros. Häneen törmäämme heti filosofian historian alkeiskurssilla. Yhtenä ihan ensimmäisistä käsiteltävistä.

Antiikin historiasta et siis mitään tiedä etkä ymmärrä, eikä oikein vaikuta siltä että sinulla olisi resurssejakaan ymmärtää. Asenteessa kyllä löytyy typerää pönäkkyyttä. Jos haluaisit tietää yleisesti historiasta jotain, sinun pitäisi olla lukenut vähintäänkin tietyt suurten historiakirjoittajien teokset alkaen sieltä antiikin Herodotoksesta Gibbonin kaltaisten klassikoiden kautta lähempänä nykypäivää sijoittuviin Friedelliin, Spengleriin ja Toynbeehen, jne. Nämä suuret historistit pitäisi hallita, jotta saisi tuta miten monella periaatteellisesti erilaisella tavalla historiaa voidaan kirjoittaa. Erilaisista historiakäsityksistä saisi tietoa myös historianfilosofian peruskursseilta, yksi kaltaisesi kadunmiehen käteen hyvin sopiva alkeiskirja olisi esimerkiksi Heikki Kirkisen "Historian rakenteet ja voimat - johdatus historianfilosofiaan". Sitä yliopistoilla käytettiin alkuopinnoissa. Se ei ole mikään kauhean vaikea teos.

Summa summarum: 'apeiron' on historian ammattilaisille ihan keskeisin käsite antiikin Kreikan historiassa. Sinulle taas näyttää keskeisintä olleen elekeläisbusseissa tekemäsi matkat, joilla samaan bussiin on kerran osunut joku sinussa väristyksiä aiheuttanut julkishenkilö. Sinuna minä hieman harkitsisin sordiinon käyttöä omakehuisissa retosteluissa, vaikka ei ollakaan muualla kuin tällaisessa kansalaiskeskustelun palstalla. Omaa täydellistä tietämättömyyttä, täydellistä arvostelukyvyttömyyttä ja suhteellisuudentajun puutetta ei oman mielenrauhankaan takia kannattaisi paisutella ohi pukspukspisteen.

Lue lisää

Ehdottomasti enemmän kuin minä. Mutta ehkäpä sait tyhjentää pajatsosi tuosta, kuten usein muustakin, kun olen ensin aiheuttanut sinulle niitä tarkoittamiasi väristyksiä.

Mutta jos tietopankkiisi jäi jotain muutakin, niin kertonet toiste. Ja varmasti sen teet.

Olet varmasti hyvin tyytyväinen itseesi. Vai oletkohan sittenkään? Jostakin toisenlaisesta voisi kuvitella kertovan tuon asenteesi, jolla minua seurailet ja opastat.

Niin tai näin, mutta voit uskoa, että minä ainakin olen varsin tyytyväinen itseeni. Hyvin paljon mieluummin olen minä kuin sinä. Siitäkin huolimatta, että lienen paljon vanhempi. Senkin koen rikkautena, sillä eletty ikä on tuonut muassaan paljon sellaista, mikä sinulta ilmeisesti puuttuu. Kokemusrikkautta - hyvää ja pahaa, kovaa ja pehmeätä, hieman myös seikkailuja, jännitystä ja romatiikkaa, tavallisia romaanin aineksia - ja rakkauttakin olen saanut sekä pyrkinyt antamaankin. Paljon olen saanut myös opetella ja oppia, ja jonkin verran opettaa muitakin. Ihmisten kanssa - monenlaisten - vuorovaikutuksessa olen koko elämäni elänyt.

Ja on se elämä opettanut myös ajattelemaan hieman toisin kuin minäkin ilmeisesti sinun iässäsi ajattelin, arvottamaan asioita ja ilmiöitä oikeammalta, kestävämmältä pohjalta. Sivistykseksikin sitä saavuttamaani ja sinulta vielä puuttuvaa "pääomaa" voisi kutsua.

nyt sitten kirjoitti:

Käsitteen 'apeiron' ymmärtämiseksi ei englannin kielen taito riitä. Mutta klassisen kreikan varhaismuotojen taitajakaan ei oikein pysty tuota käsitettä tyhjentävästi selittämään. Törmäämme nimittäin tuossa nimenomaisessa käsitteessä eroon oman miellemaailmamme ja antiikin kreikkalaisten todellisuuskokemuksen välillä. Oikeastaan ero kiteytyy tässä käsitteessä. Jos ei ole edes kuullut koko käsitteestä, ei siis tiedä mitään antiikin kreikkalaisten ajattelun erityispiirteistä tai yleensä sen laadusta.

Käsitettä on käsitelty antiikin maailman tutkimuksissa määrällisesti paljon nimenomaan sen vuoksi että on koettu siihen sisältyvän jonkinlaisen avaimen koko muinaiskreikkalaisten ajattelun ymmärtämiseen. Jos siis joku ei ole edes kuullut käsitteeseen liittyvistä ongelmista, tuskin hänen ihan kannattaa pitää itseään antiikin maailman asiantuntijana.

Filosofian alkeisiinkaan et näytä perehtyneen. Jos nimittäin olisit, tietäisit, että suomeksi käytetään nimeä Anaksimandros. Häneen törmäämme heti filosofian historian alkeiskurssilla. Yhtenä ihan ensimmäisistä käsiteltävistä.

Antiikin historiasta et siis mitään tiedä etkä ymmärrä, eikä oikein vaikuta siltä että sinulla olisi resurssejakaan ymmärtää. Asenteessa kyllä löytyy typerää pönäkkyyttä. Jos haluaisit tietää yleisesti historiasta jotain, sinun pitäisi olla lukenut vähintäänkin tietyt suurten historiakirjoittajien teokset alkaen sieltä antiikin Herodotoksesta Gibbonin kaltaisten klassikoiden kautta lähempänä nykypäivää sijoittuviin Friedelliin, Spengleriin ja Toynbeehen, jne. Nämä suuret historistit pitäisi hallita, jotta saisi tuta miten monella periaatteellisesti erilaisella tavalla historiaa voidaan kirjoittaa. Erilaisista historiakäsityksistä saisi tietoa myös historianfilosofian peruskursseilta, yksi kaltaisesi kadunmiehen käteen hyvin sopiva alkeiskirja olisi esimerkiksi Heikki Kirkisen "Historian rakenteet ja voimat - johdatus historianfilosofiaan". Sitä yliopistoilla käytettiin alkuopinnoissa. Se ei ole mikään kauhean vaikea teos.

Summa summarum: 'apeiron' on historian ammattilaisille ihan keskeisin käsite antiikin Kreikan historiassa. Sinulle taas näyttää keskeisintä olleen elekeläisbusseissa tekemäsi matkat, joilla samaan bussiin on kerran osunut joku sinussa väristyksiä aiheuttanut julkishenkilö. Sinuna minä hieman harkitsisin sordiinon käyttöä omakehuisissa retosteluissa, vaikka ei ollakaan muualla kuin tällaisessa kansalaiskeskustelun palstalla. Omaa täydellistä tietämättömyyttä, täydellistä arvostelukyvyttömyyttä ja suhteellisuudentajun puutetta ei oman mielenrauhankaan takia kannattaisi paisutella ohi pukspukspisteen.

Lue lisää

Taidat olla JKK:n kanssa yhtä sivistymätön kun tuhlaat ison osan sinäsnsä hyvästä jutusta Jorman mollaamiseen. Ettet olisi ihan kepulainen.

Jos tiedät asioista kannattaisi keskittyä tiedon jakoon toisen henkilön arvostelun sijaan, se on herrasnmiesmäisyyttä.

JormaKKorhonen kirjoitti:

Ehdottomasti enemmän kuin minä. Mutta ehkäpä sait tyhjentää pajatsosi tuosta, kuten usein muustakin, kun olen ensin aiheuttanut sinulle niitä tarkoittamiasi väristyksiä.

Mutta jos tietopankkiisi jäi jotain muutakin, niin kertonet toiste. Ja varmasti sen teet.

Olet varmasti hyvin tyytyväinen itseesi. Vai oletkohan sittenkään? Jostakin toisenlaisesta voisi kuvitella kertovan tuon asenteesi, jolla minua seurailet ja opastat.

Niin tai näin, mutta voit uskoa, että minä ainakin olen varsin tyytyväinen itseeni. Hyvin paljon mieluummin olen minä kuin sinä. Siitäkin huolimatta, että lienen paljon vanhempi. Senkin koen rikkautena, sillä eletty ikä on tuonut muassaan paljon sellaista, mikä sinulta ilmeisesti puuttuu. Kokemusrikkautta - hyvää ja pahaa, kovaa ja pehmeätä, hieman myös seikkailuja, jännitystä ja romatiikkaa, tavallisia romaanin aineksia - ja rakkauttakin olen saanut sekä pyrkinyt antamaankin. Paljon olen saanut myös opetella ja oppia, ja jonkin verran opettaa muitakin. Ihmisten kanssa - monenlaisten - vuorovaikutuksessa olen koko elämäni elänyt.

Ja on se elämä opettanut myös ajattelemaan hieman toisin kuin minäkin ilmeisesti sinun iässäsi ajattelin, arvottamaan asioita ja ilmiöitä oikeammalta, kestävämmältä pohjalta. Sivistykseksikin sitä saavuttamaani ja sinulta vielä puuttuvaa "pääomaa" voisi kutsua.

Lue lisää

... tykkää poksutella ilmapalloja. Erityisesti vanhat, itsetärkeydestä pöhöttyneet, elämässään mitään oppimattomat, mitään tietämättömät mutta omakehussaan pullistelevat, tyhjää täynnä olevat ilmapallot päästävät mukavan parahduksen puhjetessaan.

olette kirjoitti:

Taidat olla JKK:n kanssa yhtä sivistymätön kun tuhlaat ison osan sinäsnsä hyvästä jutusta Jorman mollaamiseen. Ettet olisi ihan kepulainen.

Jos tiedät asioista kannattaisi keskittyä tiedon jakoon toisen henkilön arvostelun sijaan, se on herrasnmiesmäisyyttä.

Lue lisää

>> kannattaisi keskittyä tiedon jakoon toisen henkilön arvostelun sijaan, se on herrasnmiesmäisyyttä

Nämä eivät sulje toisiaan pois. Herrasmiesmäisyyden jätän näille hölmömmille.

puhuminen kirjoitti:

>> kannattaisi keskittyä tiedon jakoon toisen henkilön arvostelun sijaan, se on herrasnmiesmäisyyttä

Nämä eivät sulje toisiaan pois. Herrasmiesmäisyyden jätän näille hölmömmille.

Lue lisää

Todistat siis älykkyyden ja viisauden eroa.

päätteeksi kirjoitti:

Kotomaahan ja tähän saittiin sovellettuna tuo lause "ylemmyyden tilassa oleva rotu, 'valittu kansa' (tarkoittaa: itsensä ylemmyyteen nostanut kansa)" kuvaa hyvinkin erästä kansan valittua osaa muutama vuosikymmen sitten. Kun mietit jatkoa "sama tilanne mikä nyt vallitsee heidän pienessä maassaan tulee vallitsemaan maailmanlaajuisesti koska ... opettaa 'olemaan kukkona tunkiolla' ja tyhmien vartijoina."

Meillä oli muuan hallitsija ... joka vankkumatta uskoi erään poliittisen suunnan joskus vallitsevan maailmanlaajuisesti ja halusi olla tuon suuntauksen ylin ystävä. Tuo kaukaa viisas itsensä ylemmyyteen nostanut hallitsija opetti osaa kansasta, valittua osaa, olemaan kukkona tunkiolla ja tyhmien vartijoina. Tuo kansanosa sai kaikkea hyvää mitä silloin oli saatavilla ja vähän vielä lisää. Virkoja, taloudellisia etuja, ministerin paikkoja, kunnanjohtajan pestejä ja niin edespäin.

Tuo poliittinen oppi johon edesmennyt hallitsijamme uskoi on romahduksensa kokenut, mutta osa noista aikanaan valaistuksen saneista uskoo edelleen olevansa tyhmien vartijoina, olevanssa muita etevämpiä, ylevämpiä. Juutalainen oveluus ja röyhkeys on jalostunut tuon kansanosan keskuudessa kepulaiseksi viekkaudeksi - puhun niin totta kuin osaan koplaamiseltani pekkaroida - oma etu ensin sitten puolueen etu - käsi muiden taskussa.

Siinä missä juutalainen röyvää ovelasti talouden ja kaupan kautta kepulainen röystää röyhkeästi suoraan valtion kassasta - molemmat meiltä kaikilta muilta.

Lue lisää

pieni juutalainen.
Totta varmaan mutta kepulaisilla ei ole kuitenkaan laillista lupaa uskonnossaan ryöstää muita ja nostaa itsensä ylemmyyteen kuten juutalaisilla talmudissaan.

JormaKKorhonen kirjoitti:

The apeiron is a cosmological theory created by Anaximander in the 6th century BC.
Anaximander's work is mostly lost. From the few extant fragments, we learn that he believed the beginning or first principle (arche) is an endless, unlimited mass (apeiron), subject to neither old age nor decay, which perpetually yields fresh materials from which everything which we can perceive is derived.
The apeiron was never defined precisely, and it has generally (e.g. by Aristotle and Augustine) been understood as a sort of primal chaos. It embraced the opposites of hot and cold, wet and dry, and directed the movement of things, by which there grew up all of the host of shapes and differences which are found in the world.
Out of the vague and limitless body there sprung a central mass -- this earth of ours, cylindrical in shape, poised equidistant from surrounding orbs of fire, which had originally clung to it like the bark round a tree, until their continuity was severed, and they parted into several wheel-shaped and fire-filled bubbles of air.
Man himself and the animals had come into being by like transmutations. Mankind was supposed by Anaximander to have sprung from some other species of animals, probably aquatic.
But as the measureless and endless had been the prime cause of the motion into separate existences and individual forms, so also, according to the just award of destiny, these forms would at an appointed season suffer the vengeance due to their earlier act of separation, and return into the vague immensity whence they had issued. Thus the world, and all definite existences contained in it, would lose their independence and disappear in the "indeterminate." The blazing orbs, which have drawn off from the cold earth and water, are the temporary gods of the world, clustering round the earth, which, to the ancient thinker, is the central figure.
Other pre-Socratic philosophers had different theories of the apeiron. For Pythagoras, the universe had begun as an apeiron, but at some point it inhaled the void from outside, filling the cosmos with vacuous bubbles that split the world into many different parts.
For Anaxagoras, the initial apeiron had begun to rotate rapidly under the control of a godlike Nous (Mind), and the great speed of the rotation caused the universe to break up into many fragments. However, since all individual things had originated from the same apeiron, all things must contain parts of all other things-- for instance, a tree must also contain tiny pieces of sharks, moons, and grains of sand. This alone explains how one object can be transformed into another, since each thing already contains all other things in germ.

Retrieved
from "http://en.wikipedia.org/wiki/Apeiron"
Categories: Articles lacking sources | Ancient Greece


Lue tuolta lisää:

http://redshift.vif.com/


Vaikeampia kysymyksiä, ole hyvä! Vaikkapa antiikin Kreikan historiasta ja mytologiasta, joskin muinaisen Egyptin historia on minusta vielä kiehtovampaa, ja tunnenkin sen ehkä vielä paremmin

Lue lisää

Viisas olet upea upseeri.

Ilman taukoja edelleen. HO HOO, HO HOO!

pian on USAkin lähes kokonaan vallattu, tiedonvälitys, pankit....kaikki se millä valta varmistetaan ja jolla sotakoneistoa käsketään sinne minne sionistipankkiirit vaativat

http://www.stormfront.org/jewish/whorules.html

kun raha puhuu niin demokratia kuuntelee
usa on sionistien oligarkia nykyisin ja jatkossa vielä enemmän
sen sotakoneisto pannaan toimimaan muuta maailmaa ja muita uskontoja vastaan sionistien antamilla käskyillä
Onko tällaisen tehokkuuden ylistäminen järkevää? Ei minusta.

...mutta sinä ilmeisesti olet valikoiva siinä, minkä asiaksi hyväksyt.

Minulla ei ole puoluetovereita, sillä en ole koskaan lukenut itseäni minkään puolueen vakiintuneeksi kannattajaksi puhumattakaan, että olisin ollut jonkin jäsen.

Olen vapaa demokraatti, ja arvostan sdp:ta mielestäni muita puolueita suuremman historiallisesti myönteisen merkityksen vuoksi. Kerran olen ollut sen listoilla sitoutumattoman kunnllisvaaliehdokkaana, mutta useinkaan en sitä silti ole äänestänyt. Mutta aina olen löytänyt ehdokkaan, jota olen voinut äänestää. Varmaan löydän seuraavissakin vaaleissa, enkä vielä tiedä, minkä puolueen riveistä. Tuskin kuitenkaan keskustan eikä varmaankaan perussuomalaisten tai vasemmistoliiton. Mutta jäähän vielä mahdollisuuksia.

illuminaatista

http://www.bilderberg.org/masons.htm

ja kaikki juutalaisvaltion takia tietämättä sitä itse!

Olen täällä kohta kolme vuotta surffaillut, ja nähnyt keskustalaisuudesta niin paljon minulle aikaisemmin tuntematonta - käsittämätöntäkin - piirrettä, että usein olen ajatellut: tämän jälkeen minua ei yllätä enää mikään kepulaisuudessa. Mutta aina ne vain pystyvät yllättämään!

Keskustan vaalivoittoon en kuitenkaan jaksa uskoa, sillä ei kai sittenkään kovin suuri osa Suomen kansasta liene ihan noin sivistynyttä, jaloa ja suvaitsevaa.

ettei suvaita kaikkea, ettei suvaita pahuutta, itsekkyyttä, riistoa ja rahan ihmisen välineellistävää voimaa. Ei siis suvaita sionismin ja sen tukijoiden imperialistista luonnetta.
ja juuri siihen vastustukseen perustuu Keskustan voima ja menestys.

on uskonnoissa: Israel on talmudistien maa ja palastiinalaiset ovat osin kristittyjä ja valtaosin islamisteja.
Kun vertaa näiden kahden uskonno ajatuksia niin kyllä ymmärtää miksi nykytilanne on se mikä on.

Talmud

http://www.stormfront.org/jewish/talmud.html


Koraani


http://www.islamopas.com/missupp7.html

muiden halveksunnan kohteena - erityisesti korkeammin sivistyneiden ihmisten keskuudessa

http://www.jewwatch.com/jew-references-gentile-whatotherssay.htm

ei kai voi olla niin että kaikki nämä ihmiset olisivat väärässä?

käsi kädessä

http://www.nationalvanguard.org/story.php?id=9462

kulkevat kirjoitti:

käsi kädessä

http://www.nationalvanguard.org/story.php?id=9462

edellisen linkin tekstiä
voiko tämä olla totta? joutuu kysymään
että näin alhaalla oltaisiin

White House Affirms Support for Jewish Supremacism
Report; Posted on: 2006-07-04 22:16:46 [ Printer friendly / Instant flyer ]

Administration honors extremist sect, promises no interference with Zionist goals

WASHINGTON - Pledging to follow the Lead of Israeli Prime Minister Ehud Olmert, White House officials say the Bush administration will not pressure Israel into making any unilateral concessions to Palestinans.

White House chief of staff Joshua Bolton assured representatives of Judaism's Chabad-Lubavitch movement at meetings last week that President Bush would never force the Israelis to make territorial concessions to the Palestinians whose land occupy without requiring reciprocal concessions.

Lubavitch Representatives concluded a two-day commemoration of the twelfth anniversary of founder Rabbi Menachem Schneerson’s death with meetings Wednesday with Bolton and U.S. Homeland Security secretary Michael Chertoff.

Both men are Jewish.

That Bolton and Chertoff welcomed representatives of the extremist sect and provided assurances of the White House's blessing speaks volumes about the extent of Zionist influence on the current administration.


Jewish supremacism in its rawest form, the Chabad movement remains unknown to most Americans.
Prominent followers of the sect write unapologetically of the DIVINITY of Jews, while non-Jews are regarded as mere tools for the realization of the Jewish people's destiny.

The ideas of Rabbi Schneerson that appear below are taken from a book of his recorded messages to followers in Israel, published in 1965 under the title Gatherings of Conversations. During the subsequent three decades of his life, Schneerson remained consistent; he changed none of his opinions. Whatever he taught either was or immediately became official Lubavitch-Hassidic doctrine. Regarding the non-Jew the Rabbi's views were clear:

"The difference between a Jewish and a non-Jewish person stems from the common expression: 'Let us differentiate.' Thus, we do not have a case of profound change in which a person is merely on a superior level. Rather, we have a case of 'let us differentiate' between totally different species. This is what needs to be said about the body:

the body of a Jewish person is of a totally different quality from the body of [members] of all nations of the world....

An even greater difference exists in regard to the soul. Two contrary types of soul exist, a non-Jewish soul comes from three satanic spheres, while the Jewish soul stems from holiness....

A Jew was not created as a means for some [other] purpose; he himself is the purpose, since the substance of all [divine] emanations was created only to serve the Jews. "In the beginning God created the heavens and the earth" [Genesis 1:1] means that [the heavens and the earth] were created for the sake of the Jews, who are called the “beginning.” This means everything, all developments, all discoveries, the creation, including the “heavens and the earth - are vanity compared to the Jews. The important things are the Jews, because they do not exist for any [other] aim; they themselves are [the divine] aim. A
non-Jew’s entire reality is only vanity. It is written, “And the strangers shall stand and feed your flocks” [Isaiah 61: 5]. The entire creation exists only for the sake of the Jews..."

The St. Louis-born Rabbi Yitzhak Ginsburgh, regarded as one of the Lubovitcher sect’s leading authorities on Jewish mysticism, speaks freely of Jews’ genetically-based spiritual superiority to non-Jews. It is a superiority that he asserts invests Jewish life with greater value in the eyes of the Torah.

“If you saw two people drowning, a Jew and a non-Jew, the Torah says you save the Jewish life first,” Ginsburgh told the Jewish Week, America's largest-circulation Jewish newspaper.

“If every simple cell in a Jewish body entails divinity, is a part of God, then every strand of DNA is part of God. Therefore, something is special about Jewish DNA.”

Later, Ginsburgh asked rhetorically, “If a Jew needs a liver, can you take the liver of an innocent non-Jew passing by to save him? The Torah would probably permit that. Jewish life has an infinite value,” he explained. “There is something infinitely more holy and unique about Jewish life than non-Jewish life.”

Wednesday's commemoration was not the first time the Bush administration has honored this kind of thinking. In 2002, President Bush invited Lubavitcher rabbis to the White House for a special ceremony in which he signed a proclamation celebrating Schneerson's birthday.

bushismi kirjoitti:

edellisen linkin tekstiä
voiko tämä olla totta? joutuu kysymään
että näin alhaalla oltaisiin

White House Affirms Support for Jewish Supremacism
Report; Posted on: 2006-07-04 22:16:46 [ Printer friendly / Instant flyer ]

Administration honors extremist sect, promises no interference with Zionist goals

WASHINGTON - Pledging to follow the Lead of Israeli Prime Minister Ehud Olmert, White House officials say the Bush administration will not pressure Israel into making any unilateral concessions to Palestinans.

White House chief of staff Joshua Bolton assured representatives of Judaism's Chabad-Lubavitch movement at meetings last week that President Bush would never force the Israelis to make territorial concessions to the Palestinians whose land occupy without requiring reciprocal concessions.

Lubavitch Representatives concluded a two-day commemoration of the twelfth anniversary of founder Rabbi Menachem Schneerson’s death with meetings Wednesday with Bolton and U.S. Homeland Security secretary Michael Chertoff.

Both men are Jewish.

That Bolton and Chertoff welcomed representatives of the extremist sect and provided assurances of the White House's blessing speaks volumes about the extent of Zionist influence on the current administration.


Jewish supremacism in its rawest form, the Chabad movement remains unknown to most Americans.
Prominent followers of the sect write unapologetically of the DIVINITY of Jews, while non-Jews are regarded as mere tools for the realization of the Jewish people's destiny.

The ideas of Rabbi Schneerson that appear below are taken from a book of his recorded messages to followers in Israel, published in 1965 under the title Gatherings of Conversations. During the subsequent three decades of his life, Schneerson remained consistent; he changed none of his opinions. Whatever he taught either was or immediately became official Lubavitch-Hassidic doctrine. Regarding the non-Jew the Rabbi's views were clear:

"The difference between a Jewish and a non-Jewish person stems from the common expression: 'Let us differentiate.' Thus, we do not have a case of profound change in which a person is merely on a superior level. Rather, we have a case of 'let us differentiate' between totally different species. This is what needs to be said about the body:

the body of a Jewish person is of a totally different quality from the body of [members] of all nations of the world....

An even greater difference exists in regard to the soul. Two contrary types of soul exist, a non-Jewish soul comes from three satanic spheres, while the Jewish soul stems from holiness....

A Jew was not created as a means for some [other] purpose; he himself is the purpose, since the substance of all [divine] emanations was created only to serve the Jews. "In the beginning God created the heavens and the earth" [Genesis 1:1] means that [the heavens and the earth] were created for the sake of the Jews, who are called the “beginning.” This means everything, all developments, all discoveries, the creation, including the “heavens and the earth - are vanity compared to the Jews. The important things are the Jews, because they do not exist for any [other] aim; they themselves are [the divine] aim. A
non-Jew’s entire reality is only vanity. It is written, “And the strangers shall stand and feed your flocks” [Isaiah 61: 5]. The entire creation exists only for the sake of the Jews..."

The St. Louis-born Rabbi Yitzhak Ginsburgh, regarded as one of the Lubovitcher sect’s leading authorities on Jewish mysticism, speaks freely of Jews’ genetically-based spiritual superiority to non-Jews. It is a superiority that he asserts invests Jewish life with greater value in the eyes of the Torah.

“If you saw two people drowning, a Jew and a non-Jew, the Torah says you save the Jewish life first,” Ginsburgh told the Jewish Week, America's largest-circulation Jewish newspaper.

“If every simple cell in a Jewish body entails divinity, is a part of God, then every strand of DNA is part of God. Therefore, something is special about Jewish DNA.”

Later, Ginsburgh asked rhetorically, “If a Jew needs a liver, can you take the liver of an innocent non-Jew passing by to save him? The Torah would probably permit that. Jewish life has an infinite value,” he explained. “There is something infinitely more holy and unique about Jewish life than non-Jewish life.”

Wednesday's commemoration was not the first time the Bush administration has honored this kind of thinking. In 2002, President Bush invited Lubavitcher rabbis to the White House for a special ceremony in which he signed a proclamation celebrating Schneerson's birthday.

Lue lisää

antisemitisti ja syyllistyt panetteluun!
Kylläpä on väkeä, hyvä Luoja sentään. Enpä olisi uskonut jos joku olisi tuonkin kertonut mitä tuossa kirjoituksessa on mutta nyt on pakko uskoa, ettei se voi olla perätön juttu. Eikä ylipäätään tuo koko antisemitismi!
Yäk....
Miksiköhän Hesari ei kirjoittele näistä asioista lainkaan?
Pidetäänkö meitä jotenkin tarkoituksella pimennossa?

Minun mielipiteeni tuosta asiasta perustuvat sekä omiin kokemuksiini, omin silmin näkemääni ja omin korvin paikan päällä kuulemaani, että hyvin paljoon lukemaani ja sitä ajattelemaani, kuten myös jatkuvaan median seuraamiseen muistaen, että ”hyvä valhe ehtii Bagdadista Konstantinopoliin, kun totuus vielä etsii sandaalejaan”.

Siksi mitkään tuollaiset luettavakseni tarjoamasi tarkoitushakuiset esitykset eivät käsityksiäni muuta.

Luin tuota jonkin aikaa ja pidin sitä kohtuullisen vakavasti otettavanakin, kunnes alkoi tulla muuta. Ja kun sitten katselin sen reunuksessa olevia linkkejä, käsitykseni tuon esityksen laadusta varmentui, ja jätin lukemisen siihen.

Vai oletko sitä mieltä, että esim. tuollainen sanonta kuuluu puolueettomaksi ja vakavasti otettavaksi tarkoitettuun esitykseen (kuvateksti):

“Israeli war criminal Ariel Sharon and his puppet, George W Bush, are leading America into perpetual war”

Tuossa linkki siihen:

http://www.nationalvanguard.org/docs/nv_warforisrael.pdf

Kiitos vaan tarjouksesta, mutta pyrin ihan totta lukemaan esityksiä, jotka huomaan selväpäisten ihmisten tekemiksi. Minusta nuo, jotak näkevät kaiken pahan takana siionistien ja/tai kasaarijjutalaisten salaseurat ovat ihan yhtä kaukana todellisuushorisontin tuolla puolen kuin nekin, jotka näkevät niitä Hagiksen punakoneita ja kaikki muut paitsi itsensä kommareina.

Nyt jätän Lähi-idän asioiden ajattelun, ja keskityn vihdoin kauan lukemistani odottaneeseen kirjaan, johon sain täältä suosituksen nimimerkiltä ”juttujesi lueskelija”. Se kirja on Ruotsin virolaisen lehtimiehen Andres Küngin v. 1976 kirjoittama ”Mitä Suomessa tapahtuu”, ja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

JormaKKorhonen kirjoitti:

Minun mielipiteeni tuosta asiasta perustuvat sekä omiin kokemuksiini, omin silmin näkemääni ja omin korvin paikan päällä kuulemaani, että hyvin paljoon lukemaani ja sitä ajattelemaani, kuten myös jatkuvaan median seuraamiseen muistaen, että ”hyvä valhe ehtii Bagdadista Konstantinopoliin, kun totuus vielä etsii sandaalejaan”.

Siksi mitkään tuollaiset luettavakseni tarjoamasi tarkoitushakuiset esitykset eivät käsityksiäni muuta.

Luin tuota jonkin aikaa ja pidin sitä kohtuullisen vakavasti otettavanakin, kunnes alkoi tulla muuta. Ja kun sitten katselin sen reunuksessa olevia linkkejä, käsitykseni tuon esityksen laadusta varmentui, ja jätin lukemisen siihen.

Vai oletko sitä mieltä, että esim. tuollainen sanonta kuuluu puolueettomaksi ja vakavasti otettavaksi tarkoitettuun esitykseen (kuvateksti):

“Israeli war criminal Ariel Sharon and his puppet, George W Bush, are leading America into perpetual war”

Tuossa linkki siihen:

http://www.nationalvanguard.org/docs/nv_warforisrael.pdf

Kiitos vaan tarjouksesta, mutta pyrin ihan totta lukemaan esityksiä, jotka huomaan selväpäisten ihmisten tekemiksi. Minusta nuo, jotak näkevät kaiken pahan takana siionistien ja/tai kasaarijjutalaisten salaseurat ovat ihan yhtä kaukana todellisuushorisontin tuolla puolen kuin nekin, jotka näkevät niitä Hagiksen punakoneita ja kaikki muut paitsi itsensä kommareina.

Nyt jätän Lähi-idän asioiden ajattelun, ja keskityn vihdoin kauan lukemistani odottaneeseen kirjaan, johon sain täältä suosituksen nimimerkiltä ”juttujesi lueskelija”. Se kirja on Ruotsin virolaisen lehtimiehen Andres Küngin v. 1976 kirjoittama ”Mitä Suomessa tapahtuu”, ja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Lue lisää

yhdellä sanalla, vaikka pyydetään.
Se kyllä on pohjanoteeraus.
Luuletko että luen tuon mitä kirjoitit? En taatusti koska olet tuollainen vehkeilijä, onneton selittäjä joka ei pysty ottamaan kantaa asiaan ytimekkäästi.
Surkimus koko mies.

vastaamaan kirjoitti:

yhdellä sanalla, vaikka pyydetään.
Se kyllä on pohjanoteeraus.
Luuletko että luen tuon mitä kirjoitit? En taatusti koska olet tuollainen vehkeilijä, onneton selittäjä joka ei pysty ottamaan kantaa asiaan ytimekkäästi.
Surkimus koko mies.

Lue lisää

Roskaa.

Perustelut tuolle käsitykselleni jo annoin.

JormaKKorhonen kirjoitti:

Roskaa.

Perustelut tuolle käsitykselleni jo annoin.

et pysty paljastamaan moraaliasi.
Roskaa?
Mikä on roskaa?
Totta. Siinä on kyllä iso roska koko jutussa: sionistien yli-ihmisoppi.
Tiedät kai mihin nietzscheläinen yli-ihmisoppi johti joskus Saksassa.
Natsismiin.
Mutta sinähän et sitä roskaa huomannut.

moukka kun kirjoitti:

et pysty paljastamaan moraaliasi.
Roskaa?
Mikä on roskaa?
Totta. Siinä on kyllä iso roska koko jutussa: sionistien yli-ihmisoppi.
Tiedät kai mihin nietzscheläinen yli-ihmisoppi johti joskus Saksassa.
Natsismiin.
Mutta sinähän et sitä roskaa huomannut.

Lue lisää

JKKorhonen on aikoinaan Siinailla hortoillessaan menettänyt todellisuudentajunsa. Kyseessä saattoi olla hallusinatio tai vastaava? Ylhäältä varmaankin ilmoitettiin, että SINÄ OLET VIISAIN ja SINÄ TIEDÄT KAIKEN. Tämän näyn varassa JKKOrhonen on sen jälkeen elänyt ja lähettelee näille palstotoille nälkävuoden pituisia viisastelujaan.

JKKorhosen kanssa on täysin turha ryhtyä "keskustelemaan". Sieltä tulee vain ummet ja lammet JKKn omista sankartöistä (= aiemmista höpinöistä).

K. Orva kirjoitti:

JKKorhonen on aikoinaan Siinailla hortoillessaan menettänyt todellisuudentajunsa. Kyseessä saattoi olla hallusinatio tai vastaava? Ylhäältä varmaankin ilmoitettiin, että SINÄ OLET VIISAIN ja SINÄ TIEDÄT KAIKEN. Tämän näyn varassa JKKOrhonen on sen jälkeen elänyt ja lähettelee näille palstotoille nälkävuoden pituisia viisastelujaan.

JKKorhosen kanssa on täysin turha ryhtyä "keskustelemaan". Sieltä tulee vain ummet ja lammet JKKn omista sankartöistä (= aiemmista höpinöistä).

Lue lisää

olisi nostanut itsensä sionistien tapaan ylemmyyteen suhteessa muihin
ehkäpä hän on kuten mooses aikoinaan saanut ääniä ylhäältä ja luvan olla suurin ja kaunein

Sotilas osaa lopettaa riidan siihen paikkaan. Jos joku ei usko että 2 2 = 5, ammuttakoon. Parempi uskoa.

Otsikossa tyrmäävä toteamus kirjoitti:

Sotilas osaa lopettaa riidan siihen paikkaan. Jos joku ei usko että 2 2 = 5, ammuttakoon. Parempi uskoa.

tietoisku Lähi-idässä.
On vain yksi totuus: sionismin totuus.

sionistienkin kirjoitti:

tietoisku Lähi-idässä.
On vain yksi totuus: sionismin totuus.

Koska puolet äärettömän maailmankaikkeuden miehistä tajuaa todellisuuden naisellisella
tavalla (sielunlaki) - "sodat eivät lopu ennen
imperialismia",V.I.Lenin!

Eilistä kirjoitustaniLähi-idän tilanteesta niiltä osin, missä referoin Sveitsin hallituksen tiukkaa kritiikkiä Israelin Gazan-operaatioita kohtaan, toistelen vielä jonkin verran - ihan vaan sen vuoksi, ettei puolueettomanan maana pidettyä Sveitsiäkin nyt ryhdyttäisi sitten - vaikkapa "JormaKKorhosen" toimesta - leimaamaan esim. "suomettuneeksi"...

Sveitsi siis syytti maanantaina Israelia kansainvälisen lain ja sodankäyntiä säätelevien Geneven sopimusten säännösten rikkomisesta Gazassa.

"Israelin armeijan kohtuuttomia toimia Gazassa on pidettävä kollektiivisena rangaistuksena, jonka kansainväliset sopimukset kieltävät", totesi Sveitsin ulkoministeriö lausunnossaan.

Sveitsin mukaan Israel ei ole noudattanut kansainvälisen lain säädöksiä siviiliväestön ja perusrakenteen suojelemiseksi Gazassa edelleen jatkuvassa hyökkäyksessä.

Sveitsi vaatii palestiinalaisten sieppaaman israelilaisen sotilaan Gilad Shalitin pikaista vapauttamista, mutta muistutti samalla, että Israelin täytyy kunnioittaa kansainvälistä humanitaarista lakia, kun sen armeija yrittää vapauttaa korpraalin.

Sveitsi on pitänyt lausunnossaan kohtuuttomana Gazan voimalan ja pääministeri Ismail Hanian kanslian tuhoamista. Lisäksi se vaatii Israelia vapauttamaan Länsirannalla siepatut palestiinalaisministerit, kansanedustajat ja poliitikot.

Kun tiedetään, että Israelin maan tasalle pommittama Nuseraitin voimala tuotti yli puolet Gazan sähköstä, on selvää, että tilanteen seuraukset ovat olleet gazalaisten kannalta katastrofaaliset. Voimalan tuhoaminen on vienyt myös juoksevan veden 860 000 palestiinalaiselta, joiden kaivot ovat olleet sähköpumppujen varassa.

Sveitsi on muistuttanut, että vuodelta 1949 peräisin oleva neljäs Geneven sopimus velvoittaa miehitysvallan suojelemaan miehitetyn alueen väestöä.

Kansainvälisen oikeuden keskeiseksi osaksi katsotun sopimuksen 33. artikla pitää siviiliväestöön kohdistettua kollektiivista rangaistusta sotarikoksena. Myös vuonna 1977 hyväksytty sopimuksen lisäpöytäkirja kieltää kollektiivisen rangaistuksen.

Sveitsillä on Geneven sopimusten "tallettajamaana" velvollisuus valvoa niiden noudattamista, mutta sillä ei ole keinoja sopimuksen rikkojia vastaan.

Sveitsi voi enentään kutsua koolle sopimusten noudattamista käsittelevän kokouksen, jos enemmistö sopimusten allekirjoittajamaista sitä vaatii.

Muistettakoon, että Sveitsi kutsui joulukuussa 2001 sopimusten allekirjoittajamaat keskustelemaan ihmisoikeusrikkomuksista Israelin miehittämillä alueilla. Israel, Yhdysvallat ja Australia boikotoivat lyhyeksi jäänyttä kokousta, joka kuitenkin tuomitsi Israelin tuolloiset toimet.

Israel ei ole tehnyt merkittäviä varauksia Geneven neljänteen sopimukseen, jonka 49 artikla kieltää miehitysvaltaa siirtämästä omaa väestöään miehitetyille alueille. Israelin mielestä sen vuonna 1967 valtaamat alueet eivät ole miehitettyjä, koska niitä ei Israelin mukaan viety miltään valtilta!!

Jos "mvv" nyt aamukahvisaldotiedustelujensa aikaan sattui kuulemaan torstaina radion ykkösaamun klo 8:n jälkeisen lähetyksen ulkomaanlehtikatsauksen, hän saattoi tulla tietoiseksi siitä, että miltei kautta maailman mediassa - ainoastaa Jerusalem Post lienee asettunut poikkiteloin asiassa - on tuomittu Israelin "operaatiot" Gazassa ja Länsirannalla sekä kohtuuttomana voimankäyttönä että suoraan kansainvälisen oikeuden vastaisena sotatoimena. Jopa israelilainen päivälehti Ha'aretz on kauhistellut tilannetta, johon Israel on agressiollaan niin maansa kuin kansansakin ajamassa.

Financial Timesissä arvuuteltiin, minkämoista tuomiota olisikaan tullut kansainväliseltä mielipiteeltä ja kansainväliseltä yhteisöltä aikanaa, jos Britannia olisi maalta, mereltä ja ilmasta pommittanut Pohjois-Irlantia ja eritoten Belfastia. Ja mitä olisikaan tuumattu, jos Britannian armeija ja tiedustelupalvelu olisivat vanginneet Pohjois-Irlannin itsehallinnon edustajia.

Nythän on hyvä "mvv:n" ja muidenkin "kepututkijoiden" tietää, että Israel jo jokunen aika sitten pidätti Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa 64 palestiinalaista poliitikkoa ja 23 Hamasin - siis demokraattisissa vaaleissa voittaneen mielipidesuuntauksen edustajan - toimihenkilöä.

Israelin armeijan sotilaat veivät kyseiset poliitikot kodeistaan keskellä yötä aseella uhaten. Pidätyksiä tapahtui Ramallahissa, Kalkyiassa, Hebronissa, Jeninissä ja Itä-Jerusalemissa.

Vangittujen joukosa on mm. seitsemän palestiinalaishallinnon ministeriä ja 20 kansanedustajaa. Pidätettyjen joukossa ovat mm. Palestiinan parlamentin puhemies Abdel Aziz Duaik, valtiovarainministeri Omar Abdel Razek, työministeri Mohammed Barghouti ja uskonnollisten asioiden ministeri Nasser Anfej Rajoub. Israelissa telkien takana ovat myös Kalkiyan ja Jeninin pormestarit.

"Kukaan ei ole koskematon", on julistanut Israelin perusrakenneministeri Benjamin Ben-Eliezer, joka on ilmoittanut Israelin armeijan ja salaisen poliisin Shin Betin tavoittelevan myös palestiinalaishallinnon pääministerin Ismail Hanian pidättämistä!

(Ajatellaanpa nyt vaikka tilannetta, että pienen suvereenina itseään pitävän maan kuten vaikkapa Suomen, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) ja työministeri Tarja Filatov (sd.) sekä uskonnollisistakin asioista vastaava kulttuuriministeri Tanja Saarela (kesk.) olisivat jo "häkissä" ja pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) olisi jonkin vieraan maan armeijan ja/tai tiedustelupalvelun toimesta "hakusessa"...)



Tulkoon "mvv:lle" ja kaltaisilleen vielä "turhana tosiasiana" mainituksi, että israelilaisen päivälehti Ha'aretzin mukaan Israelin armeija ja salainen poliisi Shin Bet olivat suunnitelleet "yö ja Usva" -nimistä ooperaatiota jo viikkojen ajan, joten korpraali Sahlitin palestiinalaisten käsiin joutumisen varjolla ja vaekaavussa näyttäisi tehtävän kokonaan toisen mittaluokan politiikkaa.

Nimimerkillä "mvv" on todella kummalliset käsitykset myös "Kekkosen ulkopolitiikasta". Toki UKK:n - ja jo myös edeltäjänsä Paasikiven reaalismiin tukeutunut "aktiivinen, rauhantahtoinen puolueettomuuspolitiikka" perustui "ystävällisten suhteiden luomiseen, keskinäiseen luottamukseen ja toisten kunnioittamiseen".

Vaan Israelin nykypolitiikassako moista "hyvää" nyt on niin erinomaisesti havaittavissa?

"- - Korhonen on kirjoittanut hyvän selvityksen tietoihinsa perustuen alueelta. Siihen näkisin mielelläni Ristimäen vastaavan samantyyppisellä vastauksella, omin sanoin eikä linkkien kautta venkoillen", kerjää "tosiasioiden opettamista" ja kaiketi ainakin "näkemistä" heräännäisnimimerkki "mvv".

Hänelle toteaisin, että siinä määrin kuin olen lukenut "JormaKKorhosen" peräti seikkailullisia muistelmia autoiluista ja amfiteatraalisista askareistaan niin Siinailla kuin Golanilla, olen joutunut tulemaan havaintoon, että kovin heppoisin tiedoin ja kovin kyseenalaisin katsanto- ja suhtautumiskannoin kyseinenkin "ammattimies on aina ammattimies" tuntuu Lähi-idän problematiikan ympäriltä kirjoitelevan, ainakin mitä tulee itse rauhanturvaamisen sinänsä arvostettavaan asiaan.

Toki "JormaKKorhonen" ei omissa histhorinoinneissaan ei ole vajonnut sellaiseen ahdasmieliseen agitaatioon islamilaista maailmaa vastaan kuin on selvästi havaittavissa esim. helluntaiherätyksen kirjailija-pastoriudesta "Lähi-idän asiantuntemuksensa" ammentanut Pekka Sartola, jonka artikkeleissa sellainen rikoksen tunnusmerkistö on todella lähellä toteutumista kuin "kiihotus kansaa ja/tai kansanryhmää vastaan"...

Kun ymmärtääkseni nimimerkki "mvv" on jonkinsortin pienviljelijän - ellei sitten ihan rusthollarin - poikia, rohkenisin toivoa häneltäkin "ahkeruutta": ahkeruutta vaivautua vaikkapa viikonvaihteen helteissä nyt hivenen tähänastista enemmän ottamaan selvää "tosiasioista" - ihan vaan vaikka illan pimentyessä - ja ilman sen eneempiä "venkoiluja".

Linkkini - nuo niin kirotut - ovat aina toki olleet käytettävissä nopeaan nälkään, ts. perin nopeaan ja helppoon pääsyyn minkä tahansa asiallisen tiedon alkulähteille...

PS. Torstaina vietettiin suurta juhlapäivää! Onnea siis po. päivänsankarille - Eino Leinolle!

Ja tietysti onnittemenivät myös Sylvester Stallonelle ja George W. Bushille, jotka kummatkin "rambot" täyttivät 60 vuotta...

Nautinnollisia lukuhetkiä kaikkien mahdollisten eikä suinkaan vain "pelkkien ihmisoikeusasiallisten" lukuhetkien parissa!

Timo Ristimäki kirjoitti:

Eilistä kirjoitustaniLähi-idän tilanteesta niiltä osin, missä referoin Sveitsin hallituksen tiukkaa kritiikkiä Israelin Gazan-operaatioita kohtaan, toistelen vielä jonkin verran - ihan vaan sen vuoksi, ettei puolueettomanan maana pidettyä Sveitsiäkin nyt ryhdyttäisi sitten - vaikkapa "JormaKKorhosen" toimesta - leimaamaan esim. "suomettuneeksi"...

Sveitsi siis syytti maanantaina Israelia kansainvälisen lain ja sodankäyntiä säätelevien Geneven sopimusten säännösten rikkomisesta Gazassa.

"Israelin armeijan kohtuuttomia toimia Gazassa on pidettävä kollektiivisena rangaistuksena, jonka kansainväliset sopimukset kieltävät", totesi Sveitsin ulkoministeriö lausunnossaan.

Sveitsin mukaan Israel ei ole noudattanut kansainvälisen lain säädöksiä siviiliväestön ja perusrakenteen suojelemiseksi Gazassa edelleen jatkuvassa hyökkäyksessä.

Sveitsi vaatii palestiinalaisten sieppaaman israelilaisen sotilaan Gilad Shalitin pikaista vapauttamista, mutta muistutti samalla, että Israelin täytyy kunnioittaa kansainvälistä humanitaarista lakia, kun sen armeija yrittää vapauttaa korpraalin.

Sveitsi on pitänyt lausunnossaan kohtuuttomana Gazan voimalan ja pääministeri Ismail Hanian kanslian tuhoamista. Lisäksi se vaatii Israelia vapauttamaan Länsirannalla siepatut palestiinalaisministerit, kansanedustajat ja poliitikot.

Kun tiedetään, että Israelin maan tasalle pommittama Nuseraitin voimala tuotti yli puolet Gazan sähköstä, on selvää, että tilanteen seuraukset ovat olleet gazalaisten kannalta katastrofaaliset. Voimalan tuhoaminen on vienyt myös juoksevan veden 860 000 palestiinalaiselta, joiden kaivot ovat olleet sähköpumppujen varassa.

Sveitsi on muistuttanut, että vuodelta 1949 peräisin oleva neljäs Geneven sopimus velvoittaa miehitysvallan suojelemaan miehitetyn alueen väestöä.

Kansainvälisen oikeuden keskeiseksi osaksi katsotun sopimuksen 33. artikla pitää siviiliväestöön kohdistettua kollektiivista rangaistusta sotarikoksena. Myös vuonna 1977 hyväksytty sopimuksen lisäpöytäkirja kieltää kollektiivisen rangaistuksen.

Sveitsillä on Geneven sopimusten "tallettajamaana" velvollisuus valvoa niiden noudattamista, mutta sillä ei ole keinoja sopimuksen rikkojia vastaan.

Sveitsi voi enentään kutsua koolle sopimusten noudattamista käsittelevän kokouksen, jos enemmistö sopimusten allekirjoittajamaista sitä vaatii.

Muistettakoon, että Sveitsi kutsui joulukuussa 2001 sopimusten allekirjoittajamaat keskustelemaan ihmisoikeusrikkomuksista Israelin miehittämillä alueilla. Israel, Yhdysvallat ja Australia boikotoivat lyhyeksi jäänyttä kokousta, joka kuitenkin tuomitsi Israelin tuolloiset toimet.

Israel ei ole tehnyt merkittäviä varauksia Geneven neljänteen sopimukseen, jonka 49 artikla kieltää miehitysvaltaa siirtämästä omaa väestöään miehitetyille alueille. Israelin mielestä sen vuonna 1967 valtaamat alueet eivät ole miehitettyjä, koska niitä ei Israelin mukaan viety miltään valtilta!!

Jos "mvv" nyt aamukahvisaldotiedustelujensa aikaan sattui kuulemaan torstaina radion ykkösaamun klo 8:n jälkeisen lähetyksen ulkomaanlehtikatsauksen, hän saattoi tulla tietoiseksi siitä, että miltei kautta maailman mediassa - ainoastaa Jerusalem Post lienee asettunut poikkiteloin asiassa - on tuomittu Israelin "operaatiot" Gazassa ja Länsirannalla sekä kohtuuttomana voimankäyttönä että suoraan kansainvälisen oikeuden vastaisena sotatoimena. Jopa israelilainen päivälehti Ha'aretz on kauhistellut tilannetta, johon Israel on agressiollaan niin maansa kuin kansansakin ajamassa.

Financial Timesissä arvuuteltiin, minkämoista tuomiota olisikaan tullut kansainväliseltä mielipiteeltä ja kansainväliseltä yhteisöltä aikanaa, jos Britannia olisi maalta, mereltä ja ilmasta pommittanut Pohjois-Irlantia ja eritoten Belfastia. Ja mitä olisikaan tuumattu, jos Britannian armeija ja tiedustelupalvelu olisivat vanginneet Pohjois-Irlannin itsehallinnon edustajia.

Nythän on hyvä "mvv:n" ja muidenkin "kepututkijoiden" tietää, että Israel jo jokunen aika sitten pidätti Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa 64 palestiinalaista poliitikkoa ja 23 Hamasin - siis demokraattisissa vaaleissa voittaneen mielipidesuuntauksen edustajan - toimihenkilöä.

Israelin armeijan sotilaat veivät kyseiset poliitikot kodeistaan keskellä yötä aseella uhaten. Pidätyksiä tapahtui Ramallahissa, Kalkyiassa, Hebronissa, Jeninissä ja Itä-Jerusalemissa.

Vangittujen joukosa on mm. seitsemän palestiinalaishallinnon ministeriä ja 20 kansanedustajaa. Pidätettyjen joukossa ovat mm. Palestiinan parlamentin puhemies Abdel Aziz Duaik, valtiovarainministeri Omar Abdel Razek, työministeri Mohammed Barghouti ja uskonnollisten asioiden ministeri Nasser Anfej Rajoub. Israelissa telkien takana ovat myös Kalkiyan ja Jeninin pormestarit.

"Kukaan ei ole koskematon", on julistanut Israelin perusrakenneministeri Benjamin Ben-Eliezer, joka on ilmoittanut Israelin armeijan ja salaisen poliisin Shin Betin tavoittelevan myös palestiinalaishallinnon pääministerin Ismail Hanian pidättämistä!

(Ajatellaanpa nyt vaikka tilannetta, että pienen suvereenina itseään pitävän maan kuten vaikkapa Suomen, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) ja työministeri Tarja Filatov (sd.) sekä uskonnollisistakin asioista vastaava kulttuuriministeri Tanja Saarela (kesk.) olisivat jo "häkissä" ja pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) olisi jonkin vieraan maan armeijan ja/tai tiedustelupalvelun toimesta "hakusessa"...)



Tulkoon "mvv:lle" ja kaltaisilleen vielä "turhana tosiasiana" mainituksi, että israelilaisen päivälehti Ha'aretzin mukaan Israelin armeija ja salainen poliisi Shin Bet olivat suunnitelleet "yö ja Usva" -nimistä ooperaatiota jo viikkojen ajan, joten korpraali Sahlitin palestiinalaisten käsiin joutumisen varjolla ja vaekaavussa näyttäisi tehtävän kokonaan toisen mittaluokan politiikkaa.

Nimimerkillä "mvv" on todella kummalliset käsitykset myös "Kekkosen ulkopolitiikasta". Toki UKK:n - ja jo myös edeltäjänsä Paasikiven reaalismiin tukeutunut "aktiivinen, rauhantahtoinen puolueettomuuspolitiikka" perustui "ystävällisten suhteiden luomiseen, keskinäiseen luottamukseen ja toisten kunnioittamiseen".

Vaan Israelin nykypolitiikassako moista "hyvää" nyt on niin erinomaisesti havaittavissa?

"- - Korhonen on kirjoittanut hyvän selvityksen tietoihinsa perustuen alueelta. Siihen näkisin mielelläni Ristimäen vastaavan samantyyppisellä vastauksella, omin sanoin eikä linkkien kautta venkoillen", kerjää "tosiasioiden opettamista" ja kaiketi ainakin "näkemistä" heräännäisnimimerkki "mvv".

Hänelle toteaisin, että siinä määrin kuin olen lukenut "JormaKKorhosen" peräti seikkailullisia muistelmia autoiluista ja amfiteatraalisista askareistaan niin Siinailla kuin Golanilla, olen joutunut tulemaan havaintoon, että kovin heppoisin tiedoin ja kovin kyseenalaisin katsanto- ja suhtautumiskannoin kyseinenkin "ammattimies on aina ammattimies" tuntuu Lähi-idän problematiikan ympäriltä kirjoitelevan, ainakin mitä tulee itse rauhanturvaamisen sinänsä arvostettavaan asiaan.

Toki "JormaKKorhonen" ei omissa histhorinoinneissaan ei ole vajonnut sellaiseen ahdasmieliseen agitaatioon islamilaista maailmaa vastaan kuin on selvästi havaittavissa esim. helluntaiherätyksen kirjailija-pastoriudesta "Lähi-idän asiantuntemuksensa" ammentanut Pekka Sartola, jonka artikkeleissa sellainen rikoksen tunnusmerkistö on todella lähellä toteutumista kuin "kiihotus kansaa ja/tai kansanryhmää vastaan"...

Kun ymmärtääkseni nimimerkki "mvv" on jonkinsortin pienviljelijän - ellei sitten ihan rusthollarin - poikia, rohkenisin toivoa häneltäkin "ahkeruutta": ahkeruutta vaivautua vaikkapa viikonvaihteen helteissä nyt hivenen tähänastista enemmän ottamaan selvää "tosiasioista" - ihan vaan vaikka illan pimentyessä - ja ilman sen eneempiä "venkoiluja".

Linkkini - nuo niin kirotut - ovat aina toki olleet käytettävissä nopeaan nälkään, ts. perin nopeaan ja helppoon pääsyyn minkä tahansa asiallisen tiedon alkulähteille...

PS. Torstaina vietettiin suurta juhlapäivää! Onnea siis po. päivänsankarille - Eino Leinolle!

Ja tietysti onnittemenivät myös Sylvester Stallonelle ja George W. Bushille, jotka kummatkin "rambot" täyttivät 60 vuotta...

Nautinnollisia lukuhetkiä kaikkien mahdollisten eikä suinkaan vain "pelkkien ihmisoikeusasiallisten" lukuhetkien parissa!

Lue lisää

muussakin kuin tässä Israel asiassa.
Siellä demokratia toimii - toisin kuin muualla lännessä.

Timo Ristimäki kirjoitti:

Eilistä kirjoitustaniLähi-idän tilanteesta niiltä osin, missä referoin Sveitsin hallituksen tiukkaa kritiikkiä Israelin Gazan-operaatioita kohtaan, toistelen vielä jonkin verran - ihan vaan sen vuoksi, ettei puolueettomanan maana pidettyä Sveitsiäkin nyt ryhdyttäisi sitten - vaikkapa "JormaKKorhosen" toimesta - leimaamaan esim. "suomettuneeksi"...

Sveitsi siis syytti maanantaina Israelia kansainvälisen lain ja sodankäyntiä säätelevien Geneven sopimusten säännösten rikkomisesta Gazassa.

"Israelin armeijan kohtuuttomia toimia Gazassa on pidettävä kollektiivisena rangaistuksena, jonka kansainväliset sopimukset kieltävät", totesi Sveitsin ulkoministeriö lausunnossaan.

Sveitsin mukaan Israel ei ole noudattanut kansainvälisen lain säädöksiä siviiliväestön ja perusrakenteen suojelemiseksi Gazassa edelleen jatkuvassa hyökkäyksessä.

Sveitsi vaatii palestiinalaisten sieppaaman israelilaisen sotilaan Gilad Shalitin pikaista vapauttamista, mutta muistutti samalla, että Israelin täytyy kunnioittaa kansainvälistä humanitaarista lakia, kun sen armeija yrittää vapauttaa korpraalin.

Sveitsi on pitänyt lausunnossaan kohtuuttomana Gazan voimalan ja pääministeri Ismail Hanian kanslian tuhoamista. Lisäksi se vaatii Israelia vapauttamaan Länsirannalla siepatut palestiinalaisministerit, kansanedustajat ja poliitikot.

Kun tiedetään, että Israelin maan tasalle pommittama Nuseraitin voimala tuotti yli puolet Gazan sähköstä, on selvää, että tilanteen seuraukset ovat olleet gazalaisten kannalta katastrofaaliset. Voimalan tuhoaminen on vienyt myös juoksevan veden 860 000 palestiinalaiselta, joiden kaivot ovat olleet sähköpumppujen varassa.

Sveitsi on muistuttanut, että vuodelta 1949 peräisin oleva neljäs Geneven sopimus velvoittaa miehitysvallan suojelemaan miehitetyn alueen väestöä.

Kansainvälisen oikeuden keskeiseksi osaksi katsotun sopimuksen 33. artikla pitää siviiliväestöön kohdistettua kollektiivista rangaistusta sotarikoksena. Myös vuonna 1977 hyväksytty sopimuksen lisäpöytäkirja kieltää kollektiivisen rangaistuksen.

Sveitsillä on Geneven sopimusten "tallettajamaana" velvollisuus valvoa niiden noudattamista, mutta sillä ei ole keinoja sopimuksen rikkojia vastaan.

Sveitsi voi enentään kutsua koolle sopimusten noudattamista käsittelevän kokouksen, jos enemmistö sopimusten allekirjoittajamaista sitä vaatii.

Muistettakoon, että Sveitsi kutsui joulukuussa 2001 sopimusten allekirjoittajamaat keskustelemaan ihmisoikeusrikkomuksista Israelin miehittämillä alueilla. Israel, Yhdysvallat ja Australia boikotoivat lyhyeksi jäänyttä kokousta, joka kuitenkin tuomitsi Israelin tuolloiset toimet.

Israel ei ole tehnyt merkittäviä varauksia Geneven neljänteen sopimukseen, jonka 49 artikla kieltää miehitysvaltaa siirtämästä omaa väestöään miehitetyille alueille. Israelin mielestä sen vuonna 1967 valtaamat alueet eivät ole miehitettyjä, koska niitä ei Israelin mukaan viety miltään valtilta!!

Jos "mvv" nyt aamukahvisaldotiedustelujensa aikaan sattui kuulemaan torstaina radion ykkösaamun klo 8:n jälkeisen lähetyksen ulkomaanlehtikatsauksen, hän saattoi tulla tietoiseksi siitä, että miltei kautta maailman mediassa - ainoastaa Jerusalem Post lienee asettunut poikkiteloin asiassa - on tuomittu Israelin "operaatiot" Gazassa ja Länsirannalla sekä kohtuuttomana voimankäyttönä että suoraan kansainvälisen oikeuden vastaisena sotatoimena. Jopa israelilainen päivälehti Ha'aretz on kauhistellut tilannetta, johon Israel on agressiollaan niin maansa kuin kansansakin ajamassa.

Financial Timesissä arvuuteltiin, minkämoista tuomiota olisikaan tullut kansainväliseltä mielipiteeltä ja kansainväliseltä yhteisöltä aikanaa, jos Britannia olisi maalta, mereltä ja ilmasta pommittanut Pohjois-Irlantia ja eritoten Belfastia. Ja mitä olisikaan tuumattu, jos Britannian armeija ja tiedustelupalvelu olisivat vanginneet Pohjois-Irlannin itsehallinnon edustajia.

Nythän on hyvä "mvv:n" ja muidenkin "kepututkijoiden" tietää, että Israel jo jokunen aika sitten pidätti Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa 64 palestiinalaista poliitikkoa ja 23 Hamasin - siis demokraattisissa vaaleissa voittaneen mielipidesuuntauksen edustajan - toimihenkilöä.

Israelin armeijan sotilaat veivät kyseiset poliitikot kodeistaan keskellä yötä aseella uhaten. Pidätyksiä tapahtui Ramallahissa, Kalkyiassa, Hebronissa, Jeninissä ja Itä-Jerusalemissa.

Vangittujen joukosa on mm. seitsemän palestiinalaishallinnon ministeriä ja 20 kansanedustajaa. Pidätettyjen joukossa ovat mm. Palestiinan parlamentin puhemies Abdel Aziz Duaik, valtiovarainministeri Omar Abdel Razek, työministeri Mohammed Barghouti ja uskonnollisten asioiden ministeri Nasser Anfej Rajoub. Israelissa telkien takana ovat myös Kalkiyan ja Jeninin pormestarit.

"Kukaan ei ole koskematon", on julistanut Israelin perusrakenneministeri Benjamin Ben-Eliezer, joka on ilmoittanut Israelin armeijan ja salaisen poliisin Shin Betin tavoittelevan myös palestiinalaishallinnon pääministerin Ismail Hanian pidättämistä!

(Ajatellaanpa nyt vaikka tilannetta, että pienen suvereenina itseään pitävän maan kuten vaikkapa Suomen, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) ja työministeri Tarja Filatov (sd.) sekä uskonnollisistakin asioista vastaava kulttuuriministeri Tanja Saarela (kesk.) olisivat jo "häkissä" ja pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) olisi jonkin vieraan maan armeijan ja/tai tiedustelupalvelun toimesta "hakusessa"...)



Tulkoon "mvv:lle" ja kaltaisilleen vielä "turhana tosiasiana" mainituksi, että israelilaisen päivälehti Ha'aretzin mukaan Israelin armeija ja salainen poliisi Shin Bet olivat suunnitelleet "yö ja Usva" -nimistä ooperaatiota jo viikkojen ajan, joten korpraali Sahlitin palestiinalaisten käsiin joutumisen varjolla ja vaekaavussa näyttäisi tehtävän kokonaan toisen mittaluokan politiikkaa.

Nimimerkillä "mvv" on todella kummalliset käsitykset myös "Kekkosen ulkopolitiikasta". Toki UKK:n - ja jo myös edeltäjänsä Paasikiven reaalismiin tukeutunut "aktiivinen, rauhantahtoinen puolueettomuuspolitiikka" perustui "ystävällisten suhteiden luomiseen, keskinäiseen luottamukseen ja toisten kunnioittamiseen".

Vaan Israelin nykypolitiikassako moista "hyvää" nyt on niin erinomaisesti havaittavissa?

"- - Korhonen on kirjoittanut hyvän selvityksen tietoihinsa perustuen alueelta. Siihen näkisin mielelläni Ristimäen vastaavan samantyyppisellä vastauksella, omin sanoin eikä linkkien kautta venkoillen", kerjää "tosiasioiden opettamista" ja kaiketi ainakin "näkemistä" heräännäisnimimerkki "mvv".

Hänelle toteaisin, että siinä määrin kuin olen lukenut "JormaKKorhosen" peräti seikkailullisia muistelmia autoiluista ja amfiteatraalisista askareistaan niin Siinailla kuin Golanilla, olen joutunut tulemaan havaintoon, että kovin heppoisin tiedoin ja kovin kyseenalaisin katsanto- ja suhtautumiskannoin kyseinenkin "ammattimies on aina ammattimies" tuntuu Lähi-idän problematiikan ympäriltä kirjoitelevan, ainakin mitä tulee itse rauhanturvaamisen sinänsä arvostettavaan asiaan.

Toki "JormaKKorhonen" ei omissa histhorinoinneissaan ei ole vajonnut sellaiseen ahdasmieliseen agitaatioon islamilaista maailmaa vastaan kuin on selvästi havaittavissa esim. helluntaiherätyksen kirjailija-pastoriudesta "Lähi-idän asiantuntemuksensa" ammentanut Pekka Sartola, jonka artikkeleissa sellainen rikoksen tunnusmerkistö on todella lähellä toteutumista kuin "kiihotus kansaa ja/tai kansanryhmää vastaan"...

Kun ymmärtääkseni nimimerkki "mvv" on jonkinsortin pienviljelijän - ellei sitten ihan rusthollarin - poikia, rohkenisin toivoa häneltäkin "ahkeruutta": ahkeruutta vaivautua vaikkapa viikonvaihteen helteissä nyt hivenen tähänastista enemmän ottamaan selvää "tosiasioista" - ihan vaan vaikka illan pimentyessä - ja ilman sen eneempiä "venkoiluja".

Linkkini - nuo niin kirotut - ovat aina toki olleet käytettävissä nopeaan nälkään, ts. perin nopeaan ja helppoon pääsyyn minkä tahansa asiallisen tiedon alkulähteille...

PS. Torstaina vietettiin suurta juhlapäivää! Onnea siis po. päivänsankarille - Eino Leinolle!

Ja tietysti onnittemenivät myös Sylvester Stallonelle ja George W. Bushille, jotka kummatkin "rambot" täyttivät 60 vuotta...

Nautinnollisia lukuhetkiä kaikkien mahdollisten eikä suinkaan vain "pelkkien ihmisoikeusasiallisten" lukuhetkien parissa!

Lue lisää

Jos todellinen sota syttyy, niin mitään rauhanaktivistien laatimia sääntöjä ei kunnioiteta. Sodassa vastustaja joko tuhotaan tai heikennetään niin paljon, että sille voidaan sanella rauhanehdot. Nyt Israel sanelee pelisäännöt Hamasille ja Hamasrin on aika ottaa lusikka kauniiseen käteen tai koko Palestiina on palasina. Valinta pitää tehdä pian. Pommi-iskut ovat jatkuneet jo liian pitkään monissa länsimaissa. Lännen kannattaisi nyt tukea Israelia Vanhastakin enemmän..

sääntöjä kunnioiteta kirjoitti:

Jos todellinen sota syttyy, niin mitään rauhanaktivistien laatimia sääntöjä ei kunnioiteta. Sodassa vastustaja joko tuhotaan tai heikennetään niin paljon, että sille voidaan sanella rauhanehdot. Nyt Israel sanelee pelisäännöt Hamasille ja Hamasrin on aika ottaa lusikka kauniiseen käteen tai koko Palestiina on palasina. Valinta pitää tehdä pian. Pommi-iskut ovat jatkuneet jo liian pitkään monissa länsimaissa. Lännen kannattaisi nyt tukea Israelia Vanhastakin enemmän..

Lue lisää

Israelin tasolle, siis hyväksyä sen militarismi kuten Hiteletin konsanaan ja antaa sen häärätä oman tahtonsa mukaan.
Jos niin ei voi sanoa kuin voe - voe...ja toivoa että sinun kaltaiset eivät lissäntyisi

sääntöjä kunnioiteta kirjoitti:

Jos todellinen sota syttyy, niin mitään rauhanaktivistien laatimia sääntöjä ei kunnioiteta. Sodassa vastustaja joko tuhotaan tai heikennetään niin paljon, että sille voidaan sanella rauhanehdot. Nyt Israel sanelee pelisäännöt Hamasille ja Hamasrin on aika ottaa lusikka kauniiseen käteen tai koko Palestiina on palasina. Valinta pitää tehdä pian. Pommi-iskut ovat jatkuneet jo liian pitkään monissa länsimaissa. Lännen kannattaisi nyt tukea Israelia Vanhastakin enemmän..

Lue lisää

No ei ainakaan USA:n ja ISRAEL:n puolella.
Ja voiko tommosta edes sodaksi sanoa hyvällä mielikuvituksellakaan. Mutta jos Hollywood tekisi tästäkin operaatiosta hyvän elokuvan, missä valtavan pelottavilla aseilla varustautuneet pale ottaa viattoman korpraalin vangiksi. Vähän niinku mogadishu elokuva. Niin kyllä suomen kansasta taas 1 miljoona huomais miten vaarallisia nuo kivilingot ovat. Tappoihan Davidkin Goljatin semmosella (ainakin satukirjassa) Mutta nyt taitaa tuo GOLJAT=ISRAEL.