Tehtiin italialaisen tuttavaperheen kanssa ns. järvisuomen kierros Hki-Kuopio-Jyväskylä-Tampere-Hki. Lähtökohtaisesti ystäviämme kiinnosti lähinnä maamme luonto, kaupunkimiljöö ja arkkitehtuuri - ei niinkään taide ja museot. Heillä kun taitaa olla noita omasta takaa aika lailla... Yhteenveto matkasta:
Kuopio: Vietetiin kaupungissa 5 päivää. Upea satama, vietettiin aikaa keskustassa Kallaveden rannalla ja satamatorilla (ravintola Wanha Satama tuli tutuksi...) Käytiin italiaanojen kanssa risteilyllä Kallavedellä, myös maissa parilla saarella lähellä keskustaa. (Vaajasalo?) Lisäksi vietettiin aikaa kauppatorilla, Puijon tornissa ja ravintoloissa. Pikku-Pietarin torikujalla shoppailtiin. Kulttuuria tosiaan vähemmän mutta taidemuseossa käytiin. Valkeisenlammen uudet puutarhat näimme myös. Lisäksi ulkomaanelävät halusivat nähdä "suomalaista uudisrakentamista" ja kävimme katsomassa varta vasten Kuopion uutta Saaristokaupunkia keskustasta etelään. Yhteenvetona olimme kaikki erittäin tyytyväisiä visiittiimme. Italiaanot ylistivät Kallaveden maisemia ja tulevaa Saaristokaupunkia lukemattomine niemineen ja saarineen ("one of the most exciting new suburbs anywhere in Europe"). No itse en ehkä vielä nostaisi Saaristokaupunkia Euroopan huipulle, mutta Suomen huipulle kylläkin. ;-) Lisäksi tykkäsivät kaupungista, jossa kaikkialla näytti olevan ranta lähellä.
Seuraavana vuorossa Jyväskylä. Täytyy tunnustaa että Suomen maantieto ei ole vahvin lajini - kuvittelin että kaupungin keskusta olisi rakennettu Päijänteen rannalle. Mainostin kaupunkia italialaisille myös etukäteen "Päijänteen helmenä". Yllätys oli suuri kun keskustassa ei ollut tietoakaan Päijänteestä. Oli vain pieni lampi nimeltään "Jyväsjärvi". Kaiken lisäksi tuon pikkujärven ranta oli keskustasta katsoen pilattu rakentamalla siihen moottoritie(!) Ajatus järven katselusta terassilla istuen täytyi unohtaa. Kun tähän vielä lisää huomattavasti Kuopiota ankeamman torimiljöön (rumia elementtitaloja ja joku rakennustyömaa) oli kaupunkikuva kokonaisuutena meille kaikille pettymys. Kun olimme viettäneet kaupungissa kaksi päivää lähinnä keskustan kävelykatua edestakaisin kulkien oli meillä kaikilla kova hinku Tampereelle.
Tampere: aivan kuten Kuopiossa heti keskustassa isot ja upeat järvenselät, erityisesti Näsijärvi. Järvimaisemat Kuopion tasoa. Risteilyllä käytiin täälläkin. Ison kaupungin tuntua pääkadulla. Italialaisten mielestä "yllättävän hienoa arkkitehtuuria." Lisäksi shoppailumahdollisuudet näistä kolmesta kaupungista luultavasti parhaat.
Neljän hengen pikagalluppimme perusteella voiton näistä kolmesta parhaana turistikaupunkina vei hiuksenhienosti Tampere ennen Kuopiota (molemmille kaksi ääntä mutta sovimme että italialaisen ystävärouvan ääni ratkaisee) ;-) Jyväskylä jäi tässä vertailussa selvästi jumboksi.
Jyväskylä oli pettymys!
52
6544
Vastaukset
- miki
kannattaisi varmaan ottaa etukäteen selvää matkakohteesta ja sen nähtävyyksistä :) Tai voithan laittaa Jyväskylän matkailuihmisille valitukset kaupungin huonosta sijainnista. Ehkä vielä joskus kaupunki hinataan Päijänteen rantaan. Myönnän kyllä että tien sijoittaminen aivan Jyväsjärven rantaan on ollut typerä veto, mutta minkäs teet. Ongelmallista Jyväskylän kaupunkisuunnittelussa on ollut kaupungin sijainti harjun ja järven välissä.
Kyllä tästäkin kaupungista hyviä puolia löytyy, jos niitä osaa etsiä. Toria ei koskaan ole pidetty Jyväskylän parhaana puolena, se on aivan liian syrjässä. Eli jos tarkoitus on ollut kartoittaa Suomen toreja, niin ehdottomasti Jyväskylän tori ansaitsee viimeisen sijan.- ex jyväspaka
tästä kaupungista on turha käydäkään etsimään, sillä nitä EI OLE.
- juissi2
ex jyväspaka kirjoitti:
tästä kaupungista on turha käydäkään etsimään, sillä nitä EI OLE.
että räjäytettäisiin koko paska maan tasalle ja voitaisiin rakentaa uudelleen kaupunki.
- Renkkanen Rah, Rah!
ex jyväspaka kirjoitti:
tästä kaupungista on turha käydäkään etsimään, sillä nitä EI OLE.
Jos ongelmia ei ole, niitä etsitään ja jollei löydy, niitä tehdään.
- .....
Olisihan sinne satamaan päässyt terassille täälläkin. Olisikohan kannattanut ensin vähän selvittää asioita ennenkuin lähtee reissuun.
- Jyväskylä paras kesäkaupunki
hei oikeesti! jos sun maantiedon numero koulussa on ollut nelonen ja kuvittelet Jyväskylästä aivan vääriä asioita, se lienee kaikkein eniten sun maantiedon opettajan vika ei kaupungin. hotellissa työskennellässäni olen useaan kertaan kuullut että Jyväskylä on Suomen paras kesäkaupunki. Jotta opettele vähän maantietoa lisää ja tule sit avoimin mielin uudestaan hyvään kylään.
- HEP HEP
Oisitte nyt edes poikennut siitä moottoritieltä sata metriä sinne satamaan, siellä on kolme terassia, kauniimpia ja parempia saa odottaa! Ja paremmalla paikalla ei voisi olla.
Kaksi niistä on veden päällä, eli ne on terassilaivoja, toinen ei edes irtaudu satamasta, joten se oli siinä varmasti. Se uudempi laivaterassi ois ollu varmaan aivan mielettömän hieno kokemus sun italialaisille kavereille! Vettä ja kaupunki samalla silmäyksellä, hyvää juomaa ja kaunis puulaiva.
Yksi on sataman Paviljonki, mistä saa virvokkeita, jäätelöä ym. Sen vieressä on myös ihastuttava lettukoju, mistä saa tosi hyviä, perinteisiä muurinphjalettuja sekä makeana että suolaisena versiona.
Toki olisitte voineet kävellä Jyväskylän kauneinta kulkureittiä, rantaraittia hieman satamasta poispäin, siellä olisi ollut upea ja laaja nurmialue sekä uimaranta, yliopiston rakennusten vieressä. Siinä olisitte voineet hotellin terassilla syödä jotain hyvää, hienoa ja suomalaista kalaruokaa.
Keskustaan mentäessä olisi voinut kävellä Harjun portaita ylös, mennä ravintolaan ja ihastella kaupunkia.
Kävittekö muuten Kirkkopuistossa? Kirkko varmaan olisi ihastuttanut ystäviäsi.
Nyt kyllä täytyy sanoa, hyvä Espoo-mies, että ei sinun tarvitse olla nolona siitä että Jyväskylä olikin pettymysten kaupunki, vaan siitä että sinulla ei ollut minkäänlaista ennakkotietoa siitä mitä täällä kannattaa tehdä, eikä näköjään edes kiinnostusta siihen. Anna seuraavan kerran muiden esitellä kaupunki, sellaisten jotka ovat edes käyneet täällä! - ex-jyväskyläläinen
itse opiskelin aikoinaan kaupungissa. vaikka kaupunki ei ehkä olekaan maailman kaunein, oli opiskelijayhteisö hyvin mukava. itselleni kelpasi hyvin opiskelijasolu. ei silloin kaivannut mitään järvinäkymiä.
nyttemmin työelämä on vienyt etelä-suomeen. - true colors
Avuton kirjoitelma. Kuopio on karsea paikka ja sen järvinäköaloissa ei ole kehumista saatikka Tampereen. Päijänne näköalat on mm. säynätsalossa ja itse Jyväskylän kaupunki on kiinnostavampi kuin Kuopion kalakukkotori tai Tampereen näsineula. Mielipiteen vapaus sallittakoon, mutta turha vertailla Suomen ateenaa kommari tai kalakukkokaupungiin.
- ex espoolainen
Muutaman vuoden kokemuksen perusteella ollaan puolison kanssa mietitty samaa: satamaa ei olla osattu käyttää hyväksi, Jyväsjärvi on aika ankean näköinen lätäkkö ja tori on mitätön. Ja "markkinavoimat" veivät arvostetun Tuomiojärven leirintäalueen. Saa nähdä miten suosittu uudesta Laajavuoren leirintäalueesta tulee. Ihmettelen miten kukaan viitsii tuollaisessa paikassa aikaansa viettää. Kauppakadun ympäristössä on kuitenkin sitä jotakin ja on tämä Jyvässeutu asuinpaikkana ihan miellyttävä. Ihmiset on mukavia! Mutta paikallisille poliittisille vaikuttajille ei voi kovin korkeita pisteitä antaa (lievästi ilmaistuna).
- Nautiskellen
Kiva huomata, että turistit viitsivät kommentoida asioitamme ja elinpiiriämme.Itse Suomessa useankin eri talousalueen kolunneena(myös Hki)olen kokenut Jyväskylän positiivisesti viimeisten 10 vuoden ajan täällä asuessani.Espoolaiset ovat kyllä oikeassa siinä, että veden vetovoimaa ei ole Jyväskylän suunnittelussa osattu ajatella lainkaan.Päinvastoin.Nyt rupeaa olemaan jo vellit byysissa,jotain yritetään korjailla viimetipassa(pikkuisen sataman seudut).Virkamiehet ja kauppakamarin porukat eivät ole mitenkään visionääristä sakkia täällä,lisäksi istuvat tyylitajunsa päällä(Lutakko ja tulevat Rauhalahden talot).Tuomiojärven leirintäalueen myynti oli häpeällinen teko poliitikoilta,köyhiltä otettiin ja annettiin rikkaille.Tämähän on mahdollista täällä, kun valtalehden toimittajat kuorossa siunaavat asiat näin tehtäviksi.Munattomia ovat.Ainakin mies-sellaiset.Ja poliitikot kuorsaavat niin,että hurina kuuluu...Terassikulttuuri on täällä kovin uutta, esim.sataman terassit rynnätään sulkemaan het kun syksyn merkit ilmestyy,miksi niin tehdään? Jyväskylän "taika" aukeaa hitaasti, mutta sitten kun tajuaa sen aikansa asuttuaan toimivaksi,saavutettavaksi,melko ystävälliseksi ja lähelle katsottuna kauniiksikin, niin kyllä tämä aina yhden Kuopion pesee.Ja linkoaakin.Terkut Espooseen ja tulkaa uudestaan ajan kanssa vaikkapa Veen ja Viljan-markkinoille syssymmällä.
- Panu
Moi!
Jyväskylän satama ei tosiaan ole välttämättä vielä saavuttanut arvoistansa asemaa. Osasyynä voi olla se, että satama on alueeltaan suhteellisen pieni. Sataman kehittämiseksi tehdään kuitenkin koko ajan jotain. Esim. elokuussa Jyväskylässä järjestetään taas kansainvälinen arkkitehtiopiskelijoiden kesäkoulu, jossa tänä vuonna pohditaan nimenomaan Jyväskylän sataman ja Lutakon alueen kehittämistä. - Nautiskellen
Panu kirjoitti:
Moi!
Jyväskylän satama ei tosiaan ole välttämättä vielä saavuttanut arvoistansa asemaa. Osasyynä voi olla se, että satama on alueeltaan suhteellisen pieni. Sataman kehittämiseksi tehdään kuitenkin koko ajan jotain. Esim. elokuussa Jyväskylässä järjestetään taas kansainvälinen arkkitehtiopiskelijoiden kesäkoulu, jossa tänä vuonna pohditaan nimenomaan Jyväskylän sataman ja Lutakon alueen kehittämistä.Ulkomaisten arkkitehtien ja arkkitehtiopiskelijoiden varaanhan yhden maailman valovoimaisemmista arkkitehtuurin kehdoista tosiaan täytyykin turvautua ! Haloo, eihän siinä ole tolkkua ollenkaan ! Ajatelkaa nyt kuinka vähän he tietävät suomalaisuuden syvimmistä aatoksista tai meidän suhteestamme luontoon ,veteen jne.Esim.Rauhalahden rakennettavat uudet rakennukset ovat karmean näköisiä-suorastaan irvokkaita.Niissä ei ole mitään tuohon yleismaisemaan soveltuvaa.Kun Lutakkoa kaupungin suunnittelijat kehuivat kaupunkimaisen tiiviiksi(täällä metsien keskellä!), niin tulos on sitä itteänsä.Toimimaton, hengetön kolhoosi.Jos siis halutaan kaupunkiin sopivaa uutta asuinkantaa rakentaa, niin tottamooses se on suhteutettava perinteisiimme-modernisti kuitenkin. Helsingin Merihaasta,siinä meren rannassa,selvästi kopioitu Lutakon Manhattan-malli ei saa toistua enää missään kaupunkimme alueella.Tuomiojärvi aiotaan raiskata ex-leirintäalueen rakennuksilla.Kohta onkin vuorossa keskustelu siitä, josko ahneus ansaitsisi uuden palkinnon-myydään Harju eniten tarjoavalle.Siinäpä vasta maisemat.Ja voisivat ihan konkreettisesti tuntea ylemmyyttä töppyrällä asustaessaan.
- .....
Nautiskellen kirjoitti:
Ulkomaisten arkkitehtien ja arkkitehtiopiskelijoiden varaanhan yhden maailman valovoimaisemmista arkkitehtuurin kehdoista tosiaan täytyykin turvautua ! Haloo, eihän siinä ole tolkkua ollenkaan ! Ajatelkaa nyt kuinka vähän he tietävät suomalaisuuden syvimmistä aatoksista tai meidän suhteestamme luontoon ,veteen jne.Esim.Rauhalahden rakennettavat uudet rakennukset ovat karmean näköisiä-suorastaan irvokkaita.Niissä ei ole mitään tuohon yleismaisemaan soveltuvaa.Kun Lutakkoa kaupungin suunnittelijat kehuivat kaupunkimaisen tiiviiksi(täällä metsien keskellä!), niin tulos on sitä itteänsä.Toimimaton, hengetön kolhoosi.Jos siis halutaan kaupunkiin sopivaa uutta asuinkantaa rakentaa, niin tottamooses se on suhteutettava perinteisiimme-modernisti kuitenkin. Helsingin Merihaasta,siinä meren rannassa,selvästi kopioitu Lutakon Manhattan-malli ei saa toistua enää missään kaupunkimme alueella.Tuomiojärvi aiotaan raiskata ex-leirintäalueen rakennuksilla.Kohta onkin vuorossa keskustelu siitä, josko ahneus ansaitsisi uuden palkinnon-myydään Harju eniten tarjoavalle.Siinäpä vasta maisemat.Ja voisivat ihan konkreettisesti tuntea ylemmyyttä töppyrällä asustaessaan.
Olet sitten varmaan katsellut lutakkoa vain sieltä kadulta päin. Talojen järvelle aukeavat pihat ovat todella viihtyisiä ja mukavia sekä suojaisia. Talot muodostavat kadun suuntaan ikäänkuin muurin mikä on vain hyvä asia.
- Nautiskellen
..... kirjoitti:
Olet sitten varmaan katsellut lutakkoa vain sieltä kadulta päin. Talojen järvelle aukeavat pihat ovat todella viihtyisiä ja mukavia sekä suojaisia. Talot muodostavat kadun suuntaan ikäänkuin muurin mikä on vain hyvä asia.
Olen katsellut ja kuunnellut Lutakkoa kyllä ihan joka suunnasta.Ikkunasta järvelle päin maisema on tietysti parempi kuin katsottaessa kolhooseja vieressä.Vastarannan talot Kuokkalan rannassa sitten palauttaakin karuun todellisuuteen takaisin.Hirveä läjä taloja ahneesti rantaviivaa nuolemassa.Heikko esitys tottavie.Tosiasia on se,että rakennusoikeuksilla on helpotettu taloutta, hetkenhän se lämmittää, mutta maksun aika tulikin nopsaan.Varsinkin kun Jyvässeudun rakennustarkastajat hyväksyvät hometalot ja muut variksenpesät kiittävin maininnoin kiiruusti rakennettaviksi.Siihenhän ne manit sitten kuluukin, kun kouluja ym.saneerataan em.ammattilaisten ohjeiden mukaisesti...
- Hemmo
Nautiskellen kirjoitti:
Olen katsellut ja kuunnellut Lutakkoa kyllä ihan joka suunnasta.Ikkunasta järvelle päin maisema on tietysti parempi kuin katsottaessa kolhooseja vieressä.Vastarannan talot Kuokkalan rannassa sitten palauttaakin karuun todellisuuteen takaisin.Hirveä läjä taloja ahneesti rantaviivaa nuolemassa.Heikko esitys tottavie.Tosiasia on se,että rakennusoikeuksilla on helpotettu taloutta, hetkenhän se lämmittää, mutta maksun aika tulikin nopsaan.Varsinkin kun Jyvässeudun rakennustarkastajat hyväksyvät hometalot ja muut variksenpesät kiittävin maininnoin kiiruusti rakennettaviksi.Siihenhän ne manit sitten kuluukin, kun kouluja ym.saneerataan em.ammattilaisten ohjeiden mukaisesti...
Ja kohta pilataan viimeinenkin jyväskylän upea paikka kun leirintäalue lopetettiin ja tilalle rakennetaan jonkinsorttista äveriäitten asuntoaluetta.
- jussiS
Nautiskellen kirjoitti:
Olen katsellut ja kuunnellut Lutakkoa kyllä ihan joka suunnasta.Ikkunasta järvelle päin maisema on tietysti parempi kuin katsottaessa kolhooseja vieressä.Vastarannan talot Kuokkalan rannassa sitten palauttaakin karuun todellisuuteen takaisin.Hirveä läjä taloja ahneesti rantaviivaa nuolemassa.Heikko esitys tottavie.Tosiasia on se,että rakennusoikeuksilla on helpotettu taloutta, hetkenhän se lämmittää, mutta maksun aika tulikin nopsaan.Varsinkin kun Jyvässeudun rakennustarkastajat hyväksyvät hometalot ja muut variksenpesät kiittävin maininnoin kiiruusti rakennettaviksi.Siihenhän ne manit sitten kuluukin, kun kouluja ym.saneerataan em.ammattilaisten ohjeiden mukaisesti...
Varmaan aika turha makuasioista kiistellä. Itse pidän Lutakkoa mukavana ja kivan näköisenä alueena. Jos haluaa tyhjää tilaa niin voi mennä asumaan kauemmas kaupungista. Kaupunkialueeksi Lutakko on todella viihtyisä. Ilmeisesti ihmiset kuitenkin pitävät alueesta koska asuntojen hinnat ovat aika kovat. Mutta kuten sanoin, makuasioista on varmastikkin aika turha kiistellä.
- Jussi Jyväskylä
jussiS kirjoitti:
Varmaan aika turha makuasioista kiistellä. Itse pidän Lutakkoa mukavana ja kivan näköisenä alueena. Jos haluaa tyhjää tilaa niin voi mennä asumaan kauemmas kaupungista. Kaupunkialueeksi Lutakko on todella viihtyisä. Ilmeisesti ihmiset kuitenkin pitävät alueesta koska asuntojen hinnat ovat aika kovat. Mutta kuten sanoin, makuasioista on varmastikkin aika turha kiistellä.
Voi olla aika haastavaa kehittää satamaa kuten joku edellinen kirjoittaja mainitsi:
Mitä oikein voidaan tehdä:
- Puretaanko motari ja viedään muualle?
- Valetaanko motari hillittömän 3km pitkän betoniputken sisään?
- Suurennetaanko järveä? ;-)
Vaikuttaa aika tuhoon tuomitulta puuhastelulta. Jyväsjärven satama on rantaan tehdyn elementti-kerrostalokolhoosin jälkeen mitä on, ei sille mitään enää voi tehdä... Joutavaa veronmaksajien rahojen tuhlausta yrittää sitä muuttaa.
Itse karistan j-kylän tomut jaloista.
Son moro! - dkjs
Et ole nähnyt sataman remonttia joka on ollut käynnissä kohta sen pari vuotta? Taisit jäädä kiinni!
- ranking
Rumimmat:
1. Klaukkalan taajama/Nurmijärvi
2. Pieksämäki
3. Kouvola
4. Jyväskylä
5. Orimattila
6. Siilinjärvi
Kauneimmat:
1. Naantali
2. Porvoo
3. Kuopio
4. Tammisaari
5. Tampere
6. Rauma
Tässä nyt vain yksi mielipide...- RKo
Kaarina on muistaakseni vuosia sitten jossain lööppilehdessä äänestetty rumimmaksi.
Kaarina sijaitsee Turust 10 km Hesaan päin mennessä.
Kauhiast kivitönöjä ympäri peltoja.
- Espoosta!!!
Se vasta ruma taajama oli. perheen kanssa Serenassa, huh huh...opetelkaa edes klooraamaan vetenne...muutenkin ruma ja rähjäinen "pohjoismaiden suurin vesipuisto". Espoo itsessään ei ollut mitään...
- Espoo-mies
Samaa mieltä Espoosta. Espoo ei ole oikeasti edes kaupunki, vaan sekava alue Helsingin läntisiä lähiöitä. Minun puolesta voisi liittää Helsinkiin (kuten Vantaankin).
Pointtini ei ollut kuitenkaan puhua pääkaupunkiseudusta vaan verrata noita kolmea suurinta Järvi-Suomen kaupunkia (Lahti olisi pitänyt ottaa mukaan neljänneksi, ei vain ehditty käymään siellä). Pysyn edelleen mielipiteessäni että Tampere ja Kuopio hakkaavat kaupunkikuvan kauneudessa turistikaupunkina J-kylän mennen tullen. Muut olkoon mitä mieltä vain. ;-) - Jyväskylä Nainen
Espoo-mies kirjoitti:
Samaa mieltä Espoosta. Espoo ei ole oikeasti edes kaupunki, vaan sekava alue Helsingin läntisiä lähiöitä. Minun puolesta voisi liittää Helsinkiin (kuten Vantaankin).
Pointtini ei ollut kuitenkaan puhua pääkaupunkiseudusta vaan verrata noita kolmea suurinta Järvi-Suomen kaupunkia (Lahti olisi pitänyt ottaa mukaan neljänneksi, ei vain ehditty käymään siellä). Pysyn edelleen mielipiteessäni että Tampere ja Kuopio hakkaavat kaupunkikuvan kauneudessa turistikaupunkina J-kylän mennen tullen. Muut olkoon mitä mieltä vain. ;-)Mitä auttaa kertoa ja purnata täällä, että Jyväskylä on tylsä ja ruma kaupunki? Ajattelitko kenties, että me tavalliset kaduntallaajat voimme asialle jotain? Ehkä olisi viisainta suunnata tuo valitus jollekin johtoportaan ihmisille.
- näin juuri näin se on
Jyväskylä Nainen kirjoitti:
Mitä auttaa kertoa ja purnata täällä, että Jyväskylä on tylsä ja ruma kaupunki? Ajattelitko kenties, että me tavalliset kaduntallaajat voimme asialle jotain? Ehkä olisi viisainta suunnata tuo valitus jollekin johtoportaan ihmisille.
Minä olen samaa mieltä siinä, että ei ole täällä mitään hyötyä sanoa että Jyväskylä on ruma kaupunki. Itsekkin asun Jyväskylässä, ja täytyy kyllä sanoa että ei me tavalliset ihmiset voida niin kauheasti asialle välttämättä tehdä.
Kaupungin nettisivuilta löytyy varmaankin johtoportaaseen kuuluvien henkilöiden yhteystietoja. - Jyväskylä Nainen
näin juuri näin se on kirjoitti:
Minä olen samaa mieltä siinä, että ei ole täällä mitään hyötyä sanoa että Jyväskylä on ruma kaupunki. Itsekkin asun Jyväskylässä, ja täytyy kyllä sanoa että ei me tavalliset ihmiset voida niin kauheasti asialle välttämättä tehdä.
Kaupungin nettisivuilta löytyy varmaankin johtoportaaseen kuuluvien henkilöiden yhteystietoja.Mikä onkaan kaupungissa tärkeintä?
Minusta Jyväskylässä on tärkeintä se, että täällä on kaikki tarvittavat palvelut kätevästi saatavilla, turvallista asua sekä leppoisia ja lämpöisiä ihmisiä.
Niistä on hyvä kaupunki tehty! =) - Anonyymi
Jos olet vanhus niin kannattaa muuttaa Lievestuoreella tai Vaajakoskelle!
- on tässä
Et ole räkä poskella bilettävä opiskelija joita varten kaupunki on olemassa.
- suomen paras kaupunki
Miksi et kirjoittanut Tampere tai Kuopio palstalle?
- -jyväskyläläinen-
Mainitsemasi "lampi" eli Jyväsjärvi on kyllä yhteydessä Päijänteeseen. Jyväskylää voi kyllä hyvinkin kutsua siksi Päijänteen helmeksi. Se siitä.
Mikäli siis tuntisit historiaamme niin ymmärtäisit miksi esim. junarata ja rautatieasema siis myös sijaitsevat niin lähellä rantaa. Jyväskylä on elänyt puuteollisuudella. Rannassa oli aikoinaan tehdas nimeltään Schauman. Otapa itse selvää asiasta, koska tunnut olevan niin tiedonjanoinen.
Eli junarata on aina ollut "pilaamassa" Jyväsjärven rantamaisemaa. Junaradan ja rannan väliin rakennettiin sen jälkeen moottoritie. Se on toki jakanut mielipiteitä täkäläisissäkin, mutta kun järkevästi ajattelee niin eikös tiet tehdä nimenomaan sinne mistä ihmiset haluavat kulkea. - muuallakaan
Helsingissä kyllä näkyy torilta meri.
Muttei järviä kaupungeissa.- muuallakaan
Onhan sitä kesällä pari lämpöistä viikkoa, talvella ei jäätä niin suuria intohimoja ole katsella.
- Asukas
Vai "ei ole näkynyt järviä muuallakaan kaupungeissa"
Oletko koskaan käynyt esim. Lappeenrannassa, Kuopiossa tai Tampereella?
Eikä tuo Jyväskylän rumuus ole pelkästään järven rannan puutteesta kiinni. Myös esim. tori on sanoinkuvaamattoman ruma. - Visiteeraaja
Asukas kirjoitti:
Vai "ei ole näkynyt järviä muuallakaan kaupungeissa"
Oletko koskaan käynyt esim. Lappeenrannassa, Kuopiossa tai Tampereella?
Eikä tuo Jyväskylän rumuus ole pelkästään järven rannan puutteesta kiinni. Myös esim. tori on sanoinkuvaamattoman ruma.En ole nyt vähään aikaan ko. paikassa käynyt, mutta kuulin huhua että tori olisi remontoitu?
- torikori
Visiteeraaja kirjoitti:
En ole nyt vähään aikaan ko. paikassa käynyt, mutta kuulin huhua että tori olisi remontoitu?
aikooks ne siirtää sitä toria sinne uuteen satmaan?
eihän siel torilla viitti olla kun vieressä on semmoinen ruma kalterihökötys, jonka parvekkeilla rikkaan mummot ottaa aurinkoa.
- sehgaetrg
Mitäs italiaanot tuumas torin hienosta patsaasta Jyväskylässä?
- mike.
Olisitte käyneet vaikka katsomassa rantaraitin, se jos mikä häikäisee, varsinkin iltavalaistuksessa.
- kartsa pudikselta
sitten vaan ois pysyny siellä espoossa jossa ei edes keskustaa ole. maahanmuuttajia ja mustalaisia kyllä piisaa.
- uusulkosuministi
...on myös todella hieno Viitaniemen alue, tunnelmallinen Seminaarinmäki, Naissaaren miljöö, eikä minusta kanoottiretki Tourujoellakaan Venetsialle häviä :D Ja rantaraittihan on aivan ehdoton, esim. aikaisin kesäaamuna tai elokuun lämpiminä iltoina...Entäs Kuokkalan silta ympäri vuoden iltavalaistuksessaan...
Jyväskylä on minusta hengeltään keskisuomalaisen kaunis, kodikas, ystävällinen opiskelupainoitteinen pikkumaalaiskesäkaupunki jota vesistöt ympäröivät, kun taas esim. Tampere on perinjuurin hämäläinen vesistöjen ympäröimä jylhä teollisuushenkinen keskisuuri kaupunki.
Espoosta taas muistaa sen että siitä ei oikein jää mitään mieleen, laatikkomaisten kivitalojen kokoelma ehkä...
Kyllä pieni on aina kaunista, sen huomaa paitsi Jyväskylässä myös kun käy esim. Sumiaisissa.
- Fiksu löytää vahvuud
Tarkistin mitä olit kirjoittanut muiden kaupunkien kohdalle, niin, yllätys, et mitään. Siis Jyväskylä oli kohteesi joka tapauksessa, sanoivatpa ns. vieraasi mitä vaan.
Jyväskylä on syntynyt Jyväsjärven rannalle, onko se jkläläisten syy että näin on aikanan tapahtunut? Päijänteesi ylettyy nykyisen Jklän ympärille sujuvasti ja sen voi kokea vaikkapa Kanavuoren laelta. Etpä vaan osannut sinne vieraitasi viedä. Mihin osasit? Muissa kaupungeissa veit vaikka minne, mutta Jklässä kävelitte vain edestakaisin kävelykatua? Mikä sinulla on Jklää vastaan? Vieraasi olisivat varmasti tykänneet jos olisit esitellyt kaupunkiamme samoin kuin muitakin kohteitasi. Esitellyt Alvar Aaltomme, Laajavuoremme, Lukuisat kesäteatterimme, ja sielllä kävelykadulla olisi kannattanut seisahtaakkin ja jutella paikallisten kanssa. Sain 2 viikkoa sitten kahdelta intialaiselta turistilta kommentin, että hieno kaupunki hienot ihmiset.Ihan suoraan intiasta, ei ollu espoolaisia välissä. Vai eikö osaaminen riittänyt? Ei pitäisi ryhtyä oppaaksi jos ei osaa, eikä anakaan alkaa arvostelemaan toisten suulla, jos itse on ollut huono isäntä :)
Jyväskylä on Jyväskylä, ja tulee aina olemaan. Kaupunki Jyväsjärven rannalla, jonka ohi menee motari. Moottoriteltä näkee pimeässä kaupungin mahtavan valaistuksen, joka hivelee taitelijoiden silmää ja muidenkin. Moottoritie on osa Jkläää ja tulee aina olemaan. Harmi ettet ymmärrä maantieteellisiä tosiasioista :) Miksi kaikkien suomen kaupunkin pitäisi olla samanlaisia?? Nyt etsit vain päijännettä, vettä, ja toria, ja jaja sitä samaaaaaaa... Eikö erilaisuus miellytä? Oikeest,i kerro meille.- Elsa666
Tuo aloitushan on tehty vuonna 2006, ei kai kukaan käy täällä enää vastauksia lukemassa!
- ralli.:)
täällä on rallit!
- Espoo
Eipä taida enää mennä myöskään taloudessa jyväskylällä kovin lujaa...
- turhaa jorinaa
Kannattiko tuo toteamuksen takia nostaa vuodelta 2006 oleva ja viimeksi vuonna 2010 kommentoitu viestiketju taas kaikkien ällisteltäväksi?
- Kaanis Kuopio
Ettekö tajunneet lähteä Päijänne-risteilylle Jyväskylässä? Luulitteko, ettei Jyväsjärveltä ole pääsyä Päijänteelle? Ja sitten vain kävelitte kaksi päivää Kävelykatua edestakaisin.
Kaksi paikkaa, johon kannattaa Jyväskylässä vieras viedä, ovat Harjun vesitorni (josta näkyy kaupunki ympäristöineen) ja Päijänne.
Jyväskylän tori ei todellakaan kummoinen ole, mutta en kyllä sanoisi, että Kuopion tori on ympäristöltään kauniimpi. Mielestäni se on niin vilkas ja keskeinen paikka, toisin kuin Jyväskylässä, että sekava arkkitehtuurisotku on anteeksiantamatonta. Kokonaisuudessa ei ole mitään ideaa. (Tosin ei ole Jyväskylässäkään.)
Italialaisille en erityisemmin esittelisi kaupunkejamme tai arkkitehtuuria. Suomen kaupungit o v a t harvinaisen rumia, ellei oteta luonnonkauniita sijainteja huomioon. Jyväskylä oli pitkään pieni ja syrjäinen, ja se näkyy: ei vanhoja kivitaloja, joita Tampereellakin on jonkin verran - sen verran teollisuus toi sinne vaurautta. - merta edemmäs kalaan
Olisit näyttänyt italiaanoille Espoon keskustan. Olisit varmaan haljennut ylpeydestä.
- tthhh
Mahtaako 8v takaisessa avausviestissä mainittu rakennustyömaa olla matkakeskuksen tai nova-tornin rakennustyömaa?
- tthhh
Siis Innova-tornin
Kuules, vaikka olen Jyväskylästä, on minulla Päijänteestä valtava määrä kokemuksia.
- Anonyymi
Jyväskylä on pilattu rautatiellä ja moottoritiellä ihan järven rannassa.
- Anonyymi
Minä ainakin tykkään kesäisestä Jyväskylästä, kävelen italialaisen poikaystävän kanssa Kauppatorilla mielellämme, hämmästystä aiheuttaa vaan se kun kävelemme käsi kädessä ja viime nakata suukonkin keskenämme. Aah Italiasta tulee niin romanttisia miehiä, min että tällainen suomijuntti on ihan hämillään.
- Anonyymi
Tätä äskettäin taas itsekin mietin, mutta karttoja katsellessa näin on tehty ympäri maailmaa aika paljon. Radat ja moottoritiet rakennetaan kustannussyistä rannalle, mihin kaupunki on kasvanut. Ikävää.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124340MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822191Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551711Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1001436Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331088Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3878- 171874