Novellimurha

Kirjoittanut: seppoku, 11.10.2002 klo 17.45

Novellimurha

-Tähänkö ollaan tultu? yksityisetsivä Taneli Mälli ärjähti, pyyhkien raivokkaasti pölyä ”Selvitetyt jutut”-kansion päältä. -Toimeksiantoja ei tule ja vuokra on rästissä odottamassa vapahtajaansa. Voiko päivä enää huonommin alkaa? Hän hääri pölyhuiska kourassaan ympäri toimistoa, ja pysähtyi apulaisensa, Sulo Impivaaran eteen.-No? Taneli kysyi, eikö sinulla ole mitään sanottavaa tilanteeseen? Vai vetäydytkö taas kerran Ankkalinnan suojiin?

Sulo nosti katseensa sarjakuvalehdestä ja katsoi hölmistyneenä pomoansa. -Rauhoituhan nyt, pomo. Maanantait ovat tilastollisesti vaarallista aikaa nostattaa verenpainettaan. Sano mun sanoneen: saamme rahakkaan tarjouksen vielä tänään. Mulla on just sellanen kutina.
-Kutina? Sanoitko kutina? Taneli sanoi osoittaen tärisevällä pölyhuiskalla kollegaansa. -Satiaiset ne sinua kutittaa. Ennustuksesi ovat aina menneet päin prinkkalaa. Olemme tuhoon tuomittuja!

Taneli lysähti hiuksia raastaen tuoliinsa.-Yhtä hyvin voisimme laittaa vaikka saman tien lapun luukulle. Toimistomme on ollut pystyssä viisi kuukautta, eikä toimeksiantoja ole tullut kuin neljä. Yhden saimme ratkaistua, mutta muut jäävät varmaan ikuisiksi ajoiksi selvittämättä. Ja se selvitetty juttu koski kadonnutta kissaa, joka huomaa tämä, PALASI ITSE takaisin asiakkaamme luokse.

Taneli valui voipuneena alaspäin tuolillaan.-Unelmani on ohi. Se on ohi.. .

Sulo oli kuunnellut kärsivällisesti pomonsa vuodatusta tarkastellen samalla nenästä kaivamaansa löytöä. Hän oli tottunut tähän viimeisten viikkojen aikana, postin tuodessa yhä uusia laskuja heidän toimistoonsa.Totta oli, että töitä ei viime aikoina ollut tullut mitenkään taakaksi asti. Olihan heillä toki selvittämättömät juttunsa, mutta ne taitaisivat pysyäkin sellaisina. Toimistossa riitti kuitenkin vielä lämpöä ja sähköä, ainakin ensi kuun loppuun asti. Joten siihen saakka tilanne oli vähintäänkin siedettävä. Ja Sulolla oli sitä paitsi vielä pari vuosikertaa Aku Ankkoja lukematta…

Toimiston angstisen rauhan katkaisi yhtäkkiä faksi, joka alkoi valot vilkkuen suoltaa paperia toisensa perään toimiston nurkkapöytään. Taneli ampaisi ylös tuolistaan ja ryntäsi papereiden luokse.
-Mikä se on pomo! Sulo kysyi ryhdistäytyen silminnähden tuolissaan. Taneli ei sanonut mitään, vaan luki kulmat kurtussa paperia. -No mikä se on! Sulo kysyi kärsimättömästi. Onko se uusi toimeksianto!

Taneli ei edelleenkään sanonut mitään, vaan katseli hyvin hämmästyneenä papereita. Lopulta hän nosti katseensa paperista ja sanoi:- Tämä on perin outoa. Toimeksiannossa meitä pyydetään selvittämään ”salaperäinen novellimurhaaja”, joka on papereiden mukaan murhannut kreivitär Scheissenwollerin itävaltalaisessa linnassa kaksi viikkoa sitten. Murhaaja on jättänyt rikospaikalle viisi novellin alkua, joiden pitäisi toimia johtolankoina murhaajan kiinnisaamiseksi.

-Onpa outoa, Sulo henkäisi.- Niin on, Taneli myönsi.Oudointa jutussa kuitenkin on se, että novellit on kirjoitettu suomeksi ja toimeksianto on annettu meille.Eikö se ole omituista?

Sulo oli hetken hiljaa ja puri mietteliäästi alahuultaan. -Onhan se omituista, hän myönsi. Mutta elämä on itsessään omituista. Kaikki on mahdollista.
-Niin, niin se taitaa olla, Taneli sanoi. Luenko sinulle ensimmäisen novellin alun?
-Lue! Sulo sanoi innostuneesti ja nojautui tuolillaan eteenpäin.

Taneli asetteli huolellisesti lukulasit nenänvarrelleen ja alkoi lukea:” Tähtivyön alla, halki kosmoksen siveltämän taivaan, kuljin rakastaen kaikkea sitä kaunista, mitä huuliltasi annat. Saippuakuplia, sateenvarjon antama suoja, ja rakkauden pilli. Laulaen kuljen kalliolta toiselle nämä mukanani. Hypin halki nuottien, ruskan taakka ei ole koskaan ollut näin kevyt.Olen siipirikko, rakkaudesta riutunut. Janoan siipiesi suojaan, pois Amorillon muurien suojaan. Annathan kätesi, kuiskaan puistomme penkillä.”

-Mitä ihmettä tuo äskeinen oikein oli? Sulo sanoi silmät suurina. -Eihän tuossa ollut mitään järkeä? Oliko tuo novelli?
-Ilmeisesti oli, Taneli totesi mietteliäänä.
-Minusta tuo oli runo, Sulo sanoi raapien korvaansa
-Niin, Taneli sanoi mutristaen huuliaan. Hyvin huono runo.
-Tai ehkä se oli sittenkin novelli, Sulo jatkoi toiveikkaana. Tosi taiteellinen novelli.
-Ilmeisestikin, Taneli sanoi korjaten lukulasiensa asentoa. Ainakin kärsin kovasti lukiessani sitä.
-Ja näitä novelleja, eli johtolankoja, on vielä NELJÄ lisää? Sulo kysyi järkyttyneenä.

-Niin, Taneli sanoi huokaisten raskaasti. Ja tässä tulee seuraava novelli. Kuuntelehan:
” Avaruus -tuo vihoviimeinen korpimaa ,onka nykyteknologian urheat sankarit ovat päättäneet valloittaa hinnalla millä hyvänsä. Komentokeskuksen käheä ääni toivotti lentäjät vihoviimeiselle matkalle, avaruuden valloitus saattoi alkaa nopealla rytmillä. Lentäjät muodostelmass; yhtäkkiä tuho, tulee sanoi lentäjä-ässä kun hän yritti työntää suurinta tähteä pois kurssistaan.Lntokoneen teho ei riittänyt,vaan musta aukko nielaisi lentäjä-ässän lisäksi koko muun laivueen. Korpimaa oli jälleen koskematon.”

Taneli laski paperin ja nielaisi. -Huh huh! Olipas hirveää tekstiä.
-Mulle tuli ainakin paha olo, Sulo sanoi ja irvisti vatsaansa pidellen. -Onko meidän ihan pakko kuunnella loputkin?
-Valitettavasti, Taneli sanoi ja yskähti.- Mitä nopeammin tämä on ohi, niin sitä parempi. Tässä tulee kolmas, hän sanoi tukahtuneesti ja alkoi lukea:

” Viljo joi viimeisen pullonsa ja nukahti ja heräsi saman tien kun ei enää muistanut missä ja miten oli mennyt kotiinsa. Ovikello soi ja Viljolla soi päässä jotain humpan tapaista laulantaa se oli varmasti jotain humpan tapaista laulantaa. Oli lauantai vai oliko perjantai Viljo ei oikein tiennyt kun päässä soi vain tuo humppa. Taidan mennä humpalle tänään oli sitten mikä päivä tahansa Viljon päässä soi ja samassa hän nukahti uudelleen hikisen kamarinsa syövereissä. Seinällä oleva taulu näytti nenää pimeässä Viljolle.”

Taneli horjahti ja otti tukea tuolista
-Hirveää! Tämä oli jopa pahempi, kuin edellinen. Kuka hirviö näitä oikein kirjoittaa?
-Mua heikottaa, Sulo vastasi ja nousi hitaasti tuolista. -Taidan mennä sohvalle lepäämään.
Sulo rojahti sohvalle kääntäen selkänsä. -En tiedä, kestänkö loputkin, hän sanoi hiljaa.
-Täytyyhän näiden parantua, Taneli sanoi ja ryhdistäytyi. -Seuraava novelli on jo varmaan lukukelpoinen.
-Mmpf, Sulo sanoi sohvanpohjasta.
-No tässä se tulee, Taneli sanoi ja otti neljännen luiskan käteensä:

”- Kaikenlaista sontaa täältä löytyy, sanoi Paavo kun pojat kompuroivat tallin ylisillä ja heillä oli hauskaa ja vettä ropisi tallin katosta poikien niskavillojen juureen rytmikkäästi. Toinen pojista horjahti heilahtaen ja heitti puolivoltin epäonnekseen tallin lattialla olevaan talikkoon, joka lävisti pojan pohkeen. -- Apua, apua verta! Paavo hihkui kaverinsa puolesta ja niin soitettiin piipaa-auto paikalle Paavon Siemens kännykällä, josta oli akku lopussa ja kenttä huono.”

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Taneli yskähti ja sanoi tukahtuneesti: -Olin väärässä. Nämä eivät parane, vaan jopa huononevat.
Taneli istahti pöydän kulmalle ja sanoi sohvalla makaavalle Sulolle : - Minä pelkään Sulo.
Minä pelkään lukea viimeisen novellin. Lukisitko sinä sen, Sulo?

-EN VARMASTI, Sulo rääkäisi pitäen käsiä korvillaan. -Mikään mahti maailmassa ei saa minua enää kuuntelemaan moisia sepustuksia! Ennemmin otan lopputilin, kuin kuuntelen näitä järkyttäviä tekeleitä. Emmekö voisi unohtaa tämän toimeksiannon?

- Kunpa voisimmekin, Sulo. Kunpa voisimmekin, Taneli huokaisi. -Me tarvitsemme kuitenkin rahaa. Vuokra on ollut rästissä aivan liian pitkään. Jos ratkaisemme tämän jutun, niin taloutemme tulisi kuntoon kerralla. Meidän täytyy yrittää jaksaa. Eihän jäljellä ole enää kuin yksi novelli, kyllä sen vielä jaksaa kuunnella.
Taneli katsoi toiveikkaana Suloa. - Enää yksi novelli, Sulo. Sitten se on ohi, ja voimme käyttää aivojamme murhaajan löytämiseksi.
- Onko se taatusti viimeinen? Sulo sanoi ja vilkaisi Tanelia. - Eihän niitä varmasti ole enempää?

- Ei varmasti, Taneli sanoi nostaen viidennen liuskan eteensä. Tämä viides novelli voi hyvinkin antaa meille ratkaisun. Luenko sen?
-No lue sitten, Sulo sanoi ja käpertyi sikiöasentoon.
Taneli asetteli taas lukulasit nenälleen. -Ehkä tämä ei ole niin huono, kuin edelliset. No tässä se nyt tulee…

Sulo voihkaisi ja puri rystysiään Tanelin aloittaessa viidettä ja viimeistä novellia :
” Katson itseäni. Ruislinnun laulu korvissani, kenet näen? Näenkö ihmeen, näenkö toisen; aurinko luo ensisäteitään hyväillen hellästi kedon kukkaa, kastehelmi tippuu maahan... tip, tip, tip. Se on kuin kauneinta musiikkia korvilleni. Hiljaa mielihyvästä huokaisten ajattelen elämän ihmettä; ihmettä, jota niin monet ovat yrittäneet selvittää, mutta niin harvat ovat siinä onnistuneet. Elämän suuri ihme, ajattelen. Lokki rääkäisee jossain kaukana, kärpänen lentää raukeasti ja laskeutuu hiljaa käsivarrelle, tuuli tuo elämän ihmeellisen kutsun. Ihana elämä.”

Hiljaisuus vallitsi pitkään toimistossa viimeisen novellin jälkeen. Lopulta Taneli asteli raskain askelin ikkunan luokse. Lokakuun aamu oli harmaa, eikä ikkunaa vihmova sade pystynyt pyyhkimään pois ajatusta, joka oli pulpahtanut Tanelin mieleen.
-Tiedätkö mitä Sulo? hän sanoi sohvalla vaikeroivalle apulaiselleen
. -Tuli juuri mieleeni, että saadaksemme murhaajan selvitettyä, me joudumme lukemaan näitä novelleja yhä uudestaan ja uudestaan löytääksemme näistä edes jonkun johtolangan. Tajuatko mitä se merkitsee?

Sulo ei vastannut, vaan kuunteli hiljaa pomoaan…

- Ei sinun tarvitse vastata, Taneli sanoi rauhoittavasti.
- Tajusin myös yhtäkkiä ratkaisun kaikkeen tähän. Se on raaka ratkaisu, mutta nähdäkseni ainoa. Tiedätkö mikä se ratkaisu on? Taneli katsoi merkitsevästi Suloon.
- No mikä? Sulo kysyi.
Taneli ei vastannut mitään vaan katsoi toimistopöytäänsä ja taas Suloa.
- Tarkoitatko? Sulo kysyi henkäisten nopeasti.
- Tarkoitan, Taneli vastasi painokkaasti.
Sulon silmiin syttyi toivonkipinä. Vauhdilla hän ampaisi ylös sohvalta.
-   Minä ensin! hän huusi rynnätessään pöydän luokse..

Alakerran vuokraisäntä kuuli laukaukset ja niitä seuranneet vaimeat tömähdykset. Hän istui puolihämärässä huoneessa vanhan kirjoituspöytänsä ääressä. Vinosti hymyillen hän rullasi hitaasti puhtaan paperin vanhaan kirjoituskoneeseensa. Hellästi hän siirsi tabulaattorin kohdalleen. Oli aika aloittaa kuudes novelli.