Yhteisöllisyys

Perusyksikkö yhteisössä on mielestäni perhe. Sielä opitaan yhdessä olemisen ja tekemisen peruslogiikka. Sitten on olemassa muita tästä saadun pohjan varaan rakentuvia yhteisöjä. Kovin monessa yhteisössä ei ehdi olla samanaikaisesti mukana, mutta ehkä viidessä yhteisössä on riittävästi virikkeitä niin että ne eivät syrjäytä vielä toisiaan. Yhteisöt on parasta sijoittaa mielessä tärkeysjärjestykseen ja niin ne varmaan tulevatkin muodostumaan.

Tämä suomi24 -systeemi on yksi yhteisöllisyyden ilmentymä, jossa olen mukana. Yksi on jalkapalloporukka, jossa olen mukana. Perhe on perusyhteisö, jossa olen mukana. Olen mukana mielenterveys-jutuissa. Kohta alkavat opiskelut, ja niissä tulee uudet kuviot joihin menee mukaan. Lisäksi kaveripiirin kanssa tulee silloin tällöin yhdessä tehtyä jotain.

p.s Sitä piti sanomani että olen saanut ylläpidolta luvan tutkumuksen tekemiseen.

Olen näköjään liian vanha tähän "galluppiin" ...
Mutta vastaampa kumminkin jotain.

Perusyhteisö on aina ollut perhe, niin se varmaan on vieläkin.

Ennen oli sitten myös suku, tai suurperhe johon kuuluivat kaikki lähisukulaiset ja yleensä myös muut talon asukkaat.

Seuraava taho oli sitten kylä ja saman seurakunnan asukkaat ...

Se miten nyky-yhteiskunta eroaa entisestä ajasta on kai se, että kansallinen identiteetti on murenemassa.

Ihminen ei enää pidä itseään välttämättä minkään varsinaisesti toimivan yhteisön jäsenenä, kuten valtio, kunta tai maakunta, on lukemattomia alaryhmiä joihin voi kuulua.

Työyhteisöt olivat yksi vahva yhteisöllisyyden ylläpitäjä, mutta niidenkin merkitys yhä enempi vähenee.
Ammatit on niin pitkälle erikoistuneet ja työsuhteet vaihtuvat, sekä tehtävät työ-yhteisöissä vaihtuvat nykyään aika tiheästi.
Eli ihmiset ei oikeastaan halua sitoutua, eikä edes ehkä uskalla sitoutua vaihtuviin työyhteisöihin liikaa.

Jotenkin tuntuu siltä, ettei nuorisolle työpaikan menetys merkitse sosiaalisen statuksen laskemista tai sosiaalisten suhteiden katkeamista samalla lailla kuin vanhemmille sukupolville, ehkä se on merkittävin muutos entiseen yhteisöjen ja niiden muutosten huomioimisessa.

Ja siinä on soveltuvia ajatuksia. Ne eivät välttämättä ole ikään sidottuja!:

Helsinki Tammikuu 1997
Kirja, jolla ei ehkä koskaan ole nimeä.

Sisällyksen runko:

A. Yhteiskunnan hallinto
a. Vastuut ja velvollisuudet

B. Hallinnon kustannukset
a. Varojen hankinta
aa.Verotus
b. Kulujen minimointi
bb.Pääomanmuodostus

C. Vapaudet ja vastuut
a. EU-tasolla
b. Valtakunnantasolla
c. Aluetasolla
d. Ryhmätasolla
e. Perhetasolla
f. Yksilötasolla

D. Poikkeamat ja vääristymät
a. Valvonnan puutteen aiheuttamat
b. Lain löysän tulkinnan aiheuttamat
c. Kohtuuttomuuksien synnyttämät
d. Joilla juuret menneisyydessä













A. Yhteiskunnan hallinto

Vain järjestyksessä oleva yhteiskunta voi toimia. Miten
järjestys muodostuu ja mitä sen tulisi pitää sisällään? Vain näiden asioiden ymmärtäminen ja kunnioittaminen voi johtaa kaikkien hyvinvointiin.

a. Vastuut ja velvollisuudet

Erittäin painava ajatus, mitä lasten kasvatuksessa tulee
alleviivata perusasiana, on, että jokaisen yksilön tulee tärkeänä osana elämäntehtäväänsä aikuisena ottaa vastuu omasta itsestään. ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Tämä asia lienee jokaiselle opetettu, vain asian tärkeydessä opettajilla ja kouluilla on eroja.
Tästä seuraa, että lähimmäinen on kaiken huomion arvoinen.
Lähimmäiset tavallaan ovat osa itseäsi, heidän keskellään ja kanssaan elät, jolloin heidän mielialansa on sinulle tärkeä.
Koska ajatusmaailmasi on sinun todellinen maailmasi, on
kaikin tavoin pyrittävä siihen, että tässä maailmassa itsekunkin kohdalla vallitsee hyvinvointi. Tämän hyvinvoinnin edellytys on paljolti luottamus itseensä, mutta aina ja tilanteen niin edellyttäessä myös lähimmäisiinsä.
Kun näiden asioiden annetaan olla päällimmäisinä, ja yksi-
tyiskohdat rakennetaan niiden varaan, ollaan turvallisella tiellä.


B. Hallinnon kustannukset

Meidän tulee huolehtia itsestämme ja rinnan sen kanssa
palvella lähimmäisiämme. Sinun perusoikeuksiisi, mutta samalla perusvelvollisuuksiisi kuuluu aikuisena hankkia oma toimeentulosi niin, että et heittäydy elämään lähimmäistesi taakkana.
Nyky-yhteiskunnassa monia asioita ja niihin sisältyviä arvoja
mitataan rahassa, mutta vähintäin yhtä tärkeä on aika, jonka käytät hyvän asian edistämiseen. Myös on olemassa muita epätarkemmin mitattavia seikkoja, kuten vaivannäön syvällisyys ja hoidon tehokkuus. Näiden yhteydessä on aina mukana rakkaus.
Tehokkain ja kouriintuntuvin on vuorovaikutteinen toiminta
pienessä piirissä, josta syystä tämmöisten yhteisöjen muodostumista ja koossapysymistä tulee voimakkaasti suosia. Pienessä yhteisössä lähimmäisten tarpeet helpoimmin voidaan tiedostaa. Kaiken tähtäimessä on lähimmäisten mielentila, mistä omakin mielentilasi saa vahvimmat vaikutteensa.

a. Varojen hankinta.

Varojen ja resurssien käyttö tulee ohjata sinne, missä niiden
avulla tehokkaimmin voidaan edistää hyviä asioita. Näitä ovat pienryhmät, joista tärkein erikseen mainittavista on lasten mielikuvienmuodostuksen takia perhe. Sen jälkeen tulevat sukulaiset, ystävät, työyhteisö eli kaikki ne lähimmäiset, joiden kanssa usein ja säännöllisesti ollaan tekemisissä.
Mitä tällä on varojen hankinnan kanssa tekemistä? Siinä on
selvitys sinulle tärkeimmistä lähimmäisistäsi. Kun saat tekemistäsi asioista korvauksen, on tekemisesi tehokkaimmillaan silloin, kun itse saat määrätä ansioillesi käyttökohteen. Näin pidät huolen itsestäsi ja lähimmäisistäsi. Perheen tullessa omilla tuloillaan toimeen, jolloin, jokaisen perheenjäsenen ajatellessa toistensa parasta, kaikilla on hyvä mieli tuntiessaan perheenjäsenten keskinäisen rakkauden, ja taustalla myös resurssien määrän, johon itsekukin yhteisestä samaan hiileen puhaltamisen tunteesta tyytyy. Näistä aikaansaannosten tuloksista kunkin yhteisön tulisi voida nauttia täysimääräisesti, jolloin resurssit kohdentuvat oikein, kun jokainen yhteisön jäsen tuntee tarpeet eikä jätä koskaan lähimmäisiään pulaan.

aa.Verotus

Järjestyneessä yhteiskunnassa on yhteisiä asioita, jotka
yksilöiden ja pienryhmien tulee kustantaa. Nämä ovat erilaisia palveluita ja suorituksia, kuten koulutukseen, sairaanhoitoon, liikenteeseen ja turvallisuuteen tähtääviä. Jotta verot pysyisivät pieninä, jolloin yksilöt ja pienryhmät voisivat päättää pääosin itse tulojensa käytöstä, olisi pyrittävä siihen, että valtaosa palveluksista ja suoritteista olisi kunkin yksilön ja pienryhmän tarvitessaan ostettavissa. Nämä olisivat saatavissa vapailta markkinoilta, joilla vallitsisi kilpailu. Vain harvat suoritukset olisivat jatkuvan kilpailutilanteen ulkopuolella, mutta niidenkin aikaansaaminen tulisi määräajoin tarjouskilpailun avulla valvoa kustannusten ja laadun suhteen.

b. Kulujen minimointi   

Pitämällä tätä ajatusrakennelmaa runkona voidaan valtion ja
kuntien kassasta tarvittavat rahat eli verot minimoida. Myös on seurauksena, että yksilöt ja pienryhmät tällöin voivat itse vaikuttaa kulutukseensa melkein kaikissa asioissa. Tämä tuntuu oikeudenmukaisel-
ta, ja antaa arvon itsekunkin omalle ajattelukyvylle.
Erikseen on yhteisesti päätettävä, mitkä asiat kustannetaan
verovaroista ja miten tarvittavat varat kerätään. Milloin mahdollista, tulisi päätösenteko näissäkin asioissa yhteisesti sovituissa kehyksissä tapahtua paikallisesti, jolloin suurin osa veroista voitaisiin kerätä ja käyttää paikallisesti. Näin voitaisiin paikalliset olot tarkkaan tuntien syvällisesti vaikuttaa tarpeisiin ja kustannuksiin ja aikaansaada paikallisesti tiedostettuna välttämätön ja hyödyllinen toimintakuvio.

bb.Pääomanmuodostus

Kun toimitaan ylläesitetyllä tavalla, on jokaisella yksilöllä
ja pienryhmällä erinomaiset mahdollisuudet vaurastua ja tarvittaessa auttaa lähimmäisiään. Esimerkkinä mainittakoon Sveitsi, joka hyvinvoinnin ja talouden kannalta on Euroopassa no 1. Kun omista aikaansaannoksistaan määrääminen tulee näin mahdolliseksi, saa elämä valtavasti lisää mielekkyyttä ja kasvattaa vastuun kantamiseen, jonka aiheuttamat toimenpiteet näin voi myös itse toteuttaa. Käyhän vapaus ja vastuu aina käsikädessä. Jos näin ei ole, on tilanne vääristynyt ja ihmisillä ei ole hyvä olla.


C. Vapaudet ja vastuut

Ylläesitetty vaatii vapauksien ja vastuiden miettimistä.
Joka yksilöllä, pienryhmällä, paikallistasolla ja keskushallinnossa vapauksia ja vastuita tulisi olla tasapuolisesti ja tasapainoisesti,
jolloin yksilöistä ja pienryhmistä lähtien koko kansan onnellisuus ja hyvinvointi taattaisiin.
Miten tähän päästään? Vastuunkantajana parhaiten voi toimia
korkeatasoisen osaamisen ja moraalin omaava henkilö, joka päätöksenteossaan noudattaa selkeää logiikkaa, jota seuraten myös muille osaa perustella ajatuksensa ja todistaa, että näin on koko yhteisölle parasta. Näin jokainen yksilö voi ymmärtää asian ja tulla sen suhteen tyytyväiselle mielelle.
Vapaus on sitä, että itse pystyy määräämään
aikaansaannoksistaan ja kohdistamaan huomionsa siihen yhteisöön, jonka hyvin tuntee ja jonka asioita pystyy edesauttamaan.

a. EU-tasolla

Työvoima ja tavarat saavat liikkua vapaasti. Kauppaa käydään
yhteisellä valuutalla.
Pelkästään taloudellisesti tuotannon tulisi tapahtua siellä,
missä se kokonaistaloudellisesti on kannattavinta myös markkinat ja kuljetuskustannukset huomioonottaen. Siellä missä tuotanto tulee ylenmäärin kalliimmaksi kuin edullisimmillaan, ei tuotantoa tulisi tukea, vaan pyrkiä työvoiman siirtymiseen edullisen tuotannon alueelle ja/tai kehittää toimintaa, joka tällä alueella kannattaa ilman tukiaisia. Pitkällä aikavälillä näin toimien tasaantuvat aikaansaamiset ja osaamiset oikeille seuduilleen. Tietenkin on vaarana, että joillakin alueilla ei juuri mikään kannata, mutta olkoon tämä alueen luonteesta johtuva asia, jolla ei tule rasittaa ulkopuolisia jonkun toiminnan tuetun jatkamisen muodossa.

Päätöksenteko ylläkuvatunlaisissa asioissa EU:n tasolla
lienee vaikeinta, mutta kun pidetään periaatteena, että on saatava osaavat ja vastuuntuntoiset ihmiset päättämään ja myös ymmärrettävästi perustelemaan päätöksensä, lienee oikein valita päättäjät eri maista niiden valtakunnallisten jalostuslisäarvojen suhteessa. Myös päättäjien lukumäärä tulisi pitää pienenä, kun halutaan pyrkiä optimiratkaisuihin eikä poliittisiin kalliisiin kompromisseihin.

b. Valtakunnantasolla

asiat helpottuvat, kun tunnetaan yleisemmin yhteinen historia
ja aikaansaannokset. Kun EU-ssa on yhteinen valuutta ja tavarat liikkuvat vapaasti, vallitsee kilpailutilanne. Yleisiä varoja ei kerätä pisteveroilla. Verorahaa ei myöskään tarvita raskaan julkisen talouden ylläpitoon, kun itsekukin saa ostaa haluamansa palvelut.
Se raha, joka alussamainittujen yhteisten toimintojen vuoksi tarvitaan, tulisi kerätä arvonlisäverona,joka liittyisi kaikkeen rahalla ostettavaan samansuuruisena.
Kun verorahoilla ylläpidettyjen toimintojen tarkoituksena on
välttää päällekkäisyyksiä ja kun nämäkin toiminnat kustannusten ja laadun suhteen aika ajoin kilpailutetaan, ei tarvittavan arvonlisäveron prosentti liene suuri. Lopulta se voisi olla koko EU:ssa sama.

c. Aluetasolla,

jota edustavat kunnat ja kuntien yhteenliittymät, tulisi
hallintoporras ja suoritusporras pitää erossa toisistaan. Hallintoportaan tehokkuus tarkistettaisiin aika ajoin, mutta suoritusportaan tehokkuus siten jokaisessa suoritteessa erikseen, että suoritusportaan osaaminen ja välineet olisivat yrittäjillä, jotka kilpailutilanteen vallitessa pitäisivät kustannukset kurissa ja saatavuuden voimassa.
Hallintoportaassa voitaisiin ottaa käyttöön malli, jossa sen
jäsenet olisivat soveltuvin osin, kuitenkin merkittävässä määrin palkattoman osapäiväisen kunniaviran haltijoita. Tämä kunniavirka olisi määräaikainen.
Aluetasolla tuotettaisiin suurin osa sekä yksityisin että
verovaroin maksettavista palveluista. Osa näistä syntyy valtakunnallisen lainsäädännön pohjalta, mutta suurin osa paikallisten säädösten ja sopimusten pohjalta, josta on seurauksena, että valtaosa veromarkoista kulutetaan aluetasolla veronmaksajien välittömässä valvonnassa.
Näin tullaankin käytäntöön, että äänestyksissä käsitellään
itse asioita, eikä valita pelkkiä puolesta-ajattelijoita. Jokainen veronmaksaja saa suoraan vaikuttaa verojensa käyttöön, jolla on varma tuhlailua estävä vaikutus. Verot aluetasolla voivat olla eri alueilla huomattavastikin toisistaan poikkeavia, ja verot muuttuvat vuodesta toiseen tarpeen mukaan. Taas tässä on esimerkkinä Sveitsi.

d. Ryhmätasolla

ollaan yhteisöissä, joissa kaikki tuntevat toisensa ja
toistensa tarpeet. Ryhmät ovat konkreettisia suoritusyksikköjä,
aatteellisia yhteisöjä tai näiden sekoituksia. Ryhmän yhteydessä on päämääränä yksilöiden ja sidosryhmien tyytyväisyys ja hyvinvointi. Tärkeää on onnellisen tilanteen jatkuvuuden varmistaminen.
Kun aatteelliset yhteisöt paljolti käyttävät ilmaista
vapaaehtoistyövoimaa, suoritusyksikköjen tulosten aikaansaaminen maksaa. Tämä aikaansaaminen tulee tapahtua motivoidusti siten, että siihen osallistuvat henkilöt tuntevat tekevänsä konkreettista tulosta ja näinollen tuntevat itsensä hyödyllisiksi itselleen ja muille. Tämä on hyvänolontunteen perusta.
Tapoja aikaansaamisen kannustamiseen on monia
tapauskohtaisia, mutta pari yleisluontoisempaa kevyen verotuksen lisäksi ovat suoritepalkka ja henkilökunnan toimipaikkansa omistaminen.
Suoritepalkalla pyritään siihen, että henkilö
kouriintuntuvasti käsittää aikaansaannoksensa lisäarvon, johon palkkio suhteutetaan.
Omistaminen taas merkitsee esimerkiksi sitä, että ottaessaan
tehtävän vastaan henkilö sijoittaa toimipaikkansa osakkeisiin kohtuullisen summan, joiden osakkeiden arvonnousu on mittarina onnistumisesta ja osinko kannustavana lisäpalkkiona. Myös on ajateltavissa, että henkilökunnalle jaetaan osakkeita tai optioita korvauksetta, mutta tämä ei johda yhtä tehokkaaseen tulokseen. Tärkeää on, että puhalletaan yhteiseen hiileen, ja jonkun tarvitessa apua toinen osaava auttaa, jolloin hän auttaa myös omaa menestymistään.
Omistaminen ja suoritepalkka toimivat parhaiten, kun ne ovat
voimassa yht’aikaa.
On pidettävä jatkuvasti mielessä kilpailukyky. Kun
markkinatutkimukseen ja tuotekehittelyyn kiinnitetään riittävä huomio, pysyy yhteisö elinkelpoisena. Tämän vastakohtana on asia, joka on jätettävä historian roskatynnyriin: Toimintojen ja tuotannon tukeminen verovaroin. Tukiaisilla saadaan aikaan, että jatketaan ilman niitä mahdottomaksi käyviä toimintoja, jotka kuitenkin jossakin vaiheessa jäävät uusien ratkaisujen jalkoihin ja toiminnan loppuessa tilanteen käydessä kestämättömäksi saavat asiaan osalliset yht’äkkiä uuden totuuden eteensä ja joutuvat kilometritehtaalle.

e. Perhetasolla

Perhe tai laajemmin ruokakunta, joka saa toimeentulonsa
jäsentensä suoritteista, on perusyhteisö, jonka hyvinvoinnin edistämiseksi yhteiskunnan rakenteet laaditaan.
Lasten kasvatus tähtää siihen, että lapsi oppii rakastamaan
vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita sukulaisiaan. Tämä oppi myöhemmällä iällä johtaa siihen, että kukaan ei missään hetken tilanteessa jää pulaan, vaan voi aina luottaa rakastavien lähimmäistensä apuun, juuri heidän, jotka asianomaisen parhaiten tuntevat.
Jotta vastuuntunto perheessä säilyisi, olisi ensisijaisesti
itse omistettava perheen koti. Näkemällä jatkuvasti omat seinät ympärillään kasvaa turvallisuuden ja vastuun tunto, ja näin onnellinen mielentila.
Vanhemmille tulee olla mahdollista pysyä ja kasvaa hyvänä
esikuvana lapsilleen. Tätä edistää se, että heille suodaan oikeus ajatella omilla aivoillaan ja itse päättää, miten tulonsa perheen hyväksi käyttävät. Myös tässä on harrastettava vastuullista harkintaa, eli lapsia synnytetään resursseja vastaava määrä. Tukiaiset saavat jäädä historiaan.


f. Yksilötasolla

on kysymys omasta itsestä ja vuorovaikutuksesta
kunkinhetkisen keskustelu- tai yhteistoimintakumppanin kanssa. Jos lähdetään siitä itsekkäältä tuntuvasta ajatuksesta, että kaikkien toimenpiteiden tulee edesauttaa omaa onnellisuutta, huomataan, että tämä toivomus toteutuu silloin ja vain silloin, kun kumppanisi on tyytyväinen sinuun, jolloin molemmilla on hyvä mieli. Tälle perusajatukselle tulee rakentaa kaikki kahdenkeskinen kanssakäyminen edellyttäen luonnollisesti, että molemmat osapuolet kykenevät ajattelemaan ja että heidät lapsena kasvatetaan ajattelemaan tavalla, joka edistää molempien kumppanien hyvää. Toinen ei saa vaatia toiselta kuuta taivaalta.
Perusasiana on myös pidettävä terveyskasvatusta. Jokaisen
pitää selkeästi tiedostaa ja koko elinaika tähtäimessään käytäntöön soveltaa käyttäytymismallia, jossa oma ja lähimmäisen terveys säilyy.
Ruumiillinen terveys säilyy, kun välttyy tartunnoilta ja vammoilta, joille alttiiksi ei saa antautua. Oikea liikunta säilyttää kunnon. Ruokavalio on tärkeä.
Henkinen terveys säilyy sillä, ettet tee mitään, mitä joutuisit
heti tai vuosikymmenien päästä katumaan. Kasvatuksen tehtävänä on selkeästi ja nimenomaan lapsentajuisesti kertoa, mikä on hyvää ja mitä pitää tehdä. Kaikkien näiden asioiden vastakohtia ei saa tehdä, se olkoon selvää, mutta kasvatuksen painopiste ei saa olla kielloissa ja pelottelussa. Näin lapsille syntyy luonnollinen kuva oikeasta.
Kun terveyteen suhtaudutaan vastuullisesti ylläesitetyllä
tavalla, säästyy suurin osa sairauskuluista, jotka on totuttu melkein kaikki kattamaan veroista. Mitä katettavaa vielä jää, voitaisiin kattaa vakuutuksilla. Sairaudenhan pitäisi olla vakavasti terveyden vaalimiseen suhtauduttaessa yllättävä ja poikkeuksellinen asia.





D. Poikkeamat ja vääristymät

Näistä asioista voisi kirjoittaa loputtomiin. Siksi lienee
oikein muutamien esimerkkien valossa nähdä, minkälaisista asioista voi olla kysymys. Oikeastaan pitäisi kirjoittaa tämmöisten asioiden vastakohdista, jotta sanomalla olisi positiivinen sisältö, mutta ehkä kuitenkin on niin, että kun puhutaan olemassaolevista epäkohdista, on ne mainittava oikeilla nimillään.

   a. Valvonnan puutteen aiheuttamat

Nykyisessä holhousyhteiskunnassa, jossa kasvottomat
lainsäätäjät ja hallintoelimet puuttuvat yksityisten kansalaisten elämään hyvin kouriintuntuvasti ja perusrakenteita kosketellen kehdosta hautaan, ei läheskään kaikki toimi edellytetyllä tavalla. Siksi ohjeistusta laadittaessa pitäisi ensin nähdä valvonnan toteutumisen mahdollisuudet ja siitä aiheutuvat kustannukset. Suuri osa säädöksistä voitaisiin korvata yhdellä: ’Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’.

b. Lain löysän tulkinnan aiheuttamat

Liian monet ja yksityiskohtiin menevät säädökset aiheuttavat
tilanteen, että vaikka et tekisi mitään, voit olla rikollinen tahattoman laiminlyönnin seurauksena. Tavallinen kansalainen ei voi kohtuullisella vaivannäöllä ennalta tietää lakipykälien määrittelemää oikeaa ja väärää.
Siksi tulisi lapsille kasvatusvaiheessa opettaa vanhempien
esimerkkien ja käytöksen avulla selkeä taju oikeasta ja väärästä. Opetuksessa luonnollisen rakkauden tulee olla etusijalla, joka merkitsee sitä, että käytöksen opetus kuuluu kodeille ja koulut ovat loogisen ajattelukyvyn oppimis- ja harjoittelupaikkoja.

         c. Kohtuuttomuuksien synnyttämät

   Kohtuuttomuudet tapahtuvat, kun lainlaatija väärässä voimantunnossaan saa aikaan lain, jolla ei useimmissa tapauksissa ole oikeudenmukaisen toteutumisen mahdollisuuksia tai väkisin toteutettuna johtaa jopa perusrakenteiden horjuttamiseen heppoisilla syillä.
   Tämmöisten ilmiöiden estämiseksi olisi ehdottoman noudattamisen vaatimuksen tasolle nostettava vain lakeja, joista on pitkäaikaisia positiivisia kokemuksia useissa suurissa sivistysmaissa. Muita säädöksiä älköön edes nimitettäkö laeiksi, vaan niillä olisi ohjaileva luonne tilanteissa, joissa kukaan ei ole joutunut kärsimään syystä, että joku ei ole noudattanut ohjetta.
   Lainlaatijoilta tulee edellyttää viisautta ja ymmärrystä käsittelemäänsä asiaan. Mitä tärkeämpi säädös, sitä asiantuntavampi joukko on saatava sitä valmistelemaan ja sitä suuremmalla yksimielisyydellä se on saatettava voimaan. Suuri merkitys tulisi antaa alueellisille säädöksille, jolloin jollekin seudulle soveltumatonta ohjetta ei tarvitse siellä käyttää ja noudattaa.
   Kansalaisten omalle harkintakyvylle tulisi antaa niin suuri arvo, että heidän vastuuntuntonsa ja tajunsa oikeasta ja väärästä pääsisi kehittymään.

   

   d. Joilla juuret menneisyydessä

   Jokaisen kansalaisen tulee huolehtia lähimmäisistään ja itsestään normaalitapauksessa. Myös tämä normaalitapaus pitää sisällään, että toiminnasta syntyy mitattavaa tulosta myös muiden hyväksi. Poliittisen aktiviteetin palkitseminen muulla kuin viran kunnia-arvolla on väärin, kuten myös jonkun virka-aseman turvin jopa koko elämän eläminen veronmaksajien kustannuksella.
   Verovaroilla tulisi rahoittaa vain ehdottoman välttämättömiä julkisia tehtäviä. Näihin tehtäviin valittakoon henkilöitä, jotka ovat saavuttaneet tuottavalla työllään riittävän suuren kokemuksen. Koska asiat kehittyvät, tämä kokemus kuitenkin vanhenee, josta syystä tehtävän tulee olla määräaikainen ja viran uudestaan täytettävissä tuoreemman kokemuksen omaavalla henkilöllä.
    Viran rahoitus verovaroista olkoon poikkeus, ja määräaikainen osapäiväinen kunniavirka sääntö.
    Poliittista aktiviteettia ei tule nimittää kokemukseksi, koska tällöin asianomainen toimii muiden rahoilla ja pelaa muiden vapauksilla. Vastuuntunto on tällöin vaarassa kadota.

C:\OFFICE\WPWIN\WPASIAK\KIRJA001.WPD