Seniorin mietteitä

Niin, kyllä se iän mukana kasvaa vastuu itsestä ja läheisistä. Omia tekemisiään arvioi suhteessa toisiin ja niin edelleen. Nämä nuoret kollit ym. eivät vaan käsitä sitä vielä. Se ei ole pelkuruutta ettei uskalla enää kiivetä tehtaan piippuun, vaan seurausten tulkintaa jos askelma pettää. Toivotaan tuo harkinta ehtii kypsyä näillä hurjapäilläkin, ennen kuin on myöhäistä surkutella. Ja niinhän se on, että niin kauan kuin elän ei minussa ole kuolemaa, ja kun kuolen ei minussa ole enää elämää. Miksi ottaa turhia riskejä tuohon viimeiseen vaihtoehtoon ?

... kirjoitus.

Tuohon ei ole paljon lisättävää - saman tapaisia ajatuksia tässä itsekin on tullut tuumailtua.

Onneksi iän myötä kokemusmaailma laajenee niin, että osaa pistää eri asiat ja elämänarvot oikeaan järjestykseen.
Myös tien päällä.
Hyvänä esimerkkinä vaikkapa just nuo lippalakkikollien (osuva kuvaus) ajoittaiset provosoinnit. Leikkiinhän ei todella tarvitse lähteä mukaan vaan itselleni ainakin riittää tietoisuus siitä, että jokainen liukuhihnalta lähtenyt GT -auto nyt kuitenkin jää toiseksi pyörän kanssa - ei ole mitään tarvetta lähteä näyttämään.

Tuossa(kin) olen samaa mieltä, että autolla ajaessa ei silleen tapahdu mitään, vaan se on auttamatta tavattoman tylsää. Pyörän selässä vanhakin veri kiertää ja ajamisesta voi nauttia ilman, että tarvitsee hakea mitään ylimääräistä extraa leikkimällä liikenteessä oman ja kanssaihmisten terveyden kustannuksella.

Ajokausi vaan lähenee vääjäämättä loppuaan ja se ei naurata - vaikka toki tänäänkin olen pyörällä töissä.


ps. Kuoleman funktiosta olen ehkä hieman eri mieltä "patun" kanssa - mutta niistä asioista keskustelen mieluummin ehkä joillain muilla palstoilla.

Pelkkaa asiaa koko juttu. Nykyään on aikaa myös vähän naatiskella eikä aina tarvitse olla pätemässä ja näyttämässä miten homma hoituu. Toisaalta nuorempana oli kyllä kiire ja vauhti sen mukaista. Nythän sitten saamme kärsiä siitä. "Kiirehtimällähän ei tule kuin k**ipäisiä lapsia".

Kuitenkaan en malta olla mainitsematta vanhemman väen hillittyä ajotapaa katselleena seuraavaa.
Isäukko,täytti juuri männäviikolla 79 vuotta,ajelee 500 suzukillaan joka on kuristettu 25 KW.n tehoon tytärtäni varten joka saa vasta myöhemmin syksyllä täystehoisen kortin.
Ollaan tuossa pitkin kesää ajeltu veljekset ja isäukko pitkin maakuntaa ja pappa on monesti kysellyt että koskas ne kuristukset voi ottaa pois.Ollaan velmiähen kanssa annettu papalle uusi kutsumanimi:Surmanajaja Onni Suuronen.
Vaikeeta sitä on mennä isäukkoo neuvomaan kuinka moottoripyörällä pitäis ajaa.
Vastaus on että, Kuulkaas poijjaat minä ajelin IC:llä jo vuonna 51 Lappeenrannasta Kankaanpäähän äiteenne kanssa sukuloimaan eikä sillon ollu edes asfalttiteitä.

Et voisi olla vääremmässä. Sotahistoriassa sodanjohtajat ovat toimineet nimenomaan niin, että veteraanit on aina laitettu ensilinjaan ja vaikeimpaan paikkaan eikä mitään siltoja vahtimaan. Ateenalaisten laulukin, jossa

"Joukon maine mustuvi aina,
kun vimmassa taiston nuorien eessä sä vaan
vanhuksen kuolevan näät.
Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä
kutrissa tuoksuavat, nuorteat kukkaset on."

On oikea tämän väärinkäsityksen ylistys. Antiikin kreikkalaiset kun laittoivat veteraanit aina aloittamaan taistelun, niin joku suomalainen puolitietävä runoilija vetää heti yhtäläisyyden vanhuuden ja veteraaniuden kesken. No koko laulu on sanoiltaan hölmö, joten tuo ei haittaa.


En oikein ymmärrä, miksi Suomessa veteraani tarkoittaa vain viime sodan ohiammuttuja. Veteraani on kuka tahansa, joka on ollut taistelussa. Termi ei ole ikään missään suhteessa.

kirjoitus. Olen myös itse liki veteraani-iässä, mutta en todellakaan koe asioita tuolleen. Näin vanhempana on varaa ottaa enemmän riskejä, koska parempi kuolla nopeasti kuin hitaasti vanhainkodissa. Sanotaan, että vain ihminen, jolle kuolema ja elämä ovat samanarvoisia, on oikeasti vapaa.