olen täysi nolla

Eikai asiat niin huonosti ole. Tulevaisuus on kuitenkin aika moniulotteinen asia, heh hiukan kömpelösti sanottu. Ei kaikki välttämättä mene niinkuin olisi pitänyt, tai olisi halunnut asioiden menevän. Onko se nyt kuolemaksi, jos ei heti ala opiskella? Oma elämäni vain junnaa samoissa urissa koko ajan, tuntuu etten pääsee mihinkään suuntaan. Nolla olo on minullakin, mutta ei tämä ikuisesti kestä. Minusta sinun kannattaisi vain yrittää levätä. Jos tuntuu, ettei sitä koulua mitenkään pysty aloittamaan niin, sitten ei vaan pysty, ei se sinusta nollaa tee. Älä usko sitä tunnetta, ettet ole yhtään mitään. Masennus aiheuttaa sellaisia tuntemuksia, ja masennushan on sairaus, josta paranee :) Voimia sulle!

Minäkin kävin tuon läpi. En kyennyt parhaalla tahdollanikaan mihinkään, vaikka olisin kuinka halunnut ja yrittänyt. Ei elämä ole aina sitä mitä me itse toivomme, emmekä kykene aina siihen, mitä haluamme, emmekä saa aina sitä mitä tahdomme.

Silloin, kun olin syvässä masennuksessa ja täysin kyvytön, kuvittelin elämäni olevan ohi. Jos joku sanoi minulle, että kyllä sinä vielä kykenet sitä ja sitä tekemään, olin vain vihainen ja ajattelin, että tuo ihminen ei mistään mitään ymmärrä.
Kävikin niin, että paranin ja sain kyvyn elää takaisin ja sen jälkeen olen elänyt täyttä elämää.

Se, että opiskelusi mahdollisesti siirtyy syvän masennuksesi takia, ei merkitse mitään, eikä kaada sinun maailmaasi.
Nyt on tärkeintä hoitaa itseäsi ja pyrkiä ottamaan kaikki saatavissa oleva apu vastaan.

Minä ainakin muutuin kokonaan sen masennuksen läpikäytyäni, ihmisorjuus sai lähtönsä ja tulin vapaaksi ja hiukan jopa boheemiksi, mutta se on antanut minulle itsenäisyyden. Minulle on aivan sama mitä muut minusta puhuvat, kunhan tiedän tekeväni oikeita ja päivänvalon kestäviä asioita.

Jos on sairas tai masentunut on ehdottoman oikein ottaa itselleen aikaa tervehtymiseen.

Jätä kaikki ihmisorjuus poissa ja ota ja etsi kaikki saatavissa oleva apu. Jos tarvitset taloudellista apua, mene sossuun, äläkä anna helpolla periksi ja pyri samalla saamaan itsellesi luotettu ihminen, joka hoitaa kanssasi talousasioita. Tämä vain siksi, että jos olet niin syvästi masentunut, kuin minä olin, että en kyennyt ollenkaan hoitamaan itseäni tai ympäristöäni.
Lohduksi sinulle, että olen kyennyt jo kauan tekemään vaikka mitä, hoitamaan taloutemme ja yrityksemme ja ystävyyssuhteet ja auttamaan monia avuntarvitsijoita. Eihän millään uskoisi, kun tietää, että olen ollut joskus täydessä lamassa, niin syvällä, että en mitään jaksanut tai kyennyt tekemään.

Älä suostu menettämään toivoasi, äläkä katso oleviin olotiloihin, vaan toivo paljon, sillä toivo ei saata häpeään.

Oletko muistanut ilmoittaa opiskelupaikkaasi, että sinulla ei nyt ole mahdollista aloittaa opiskelua. Tälläinenkin asia voi lisätä pahaa oloa, jos se roikkuu keskeneräisenä ja jos todella tunnet, että et opiskelua nyt kykene aloittamaan, niin se todella kannattaa hetimiten ilmoittaa sinne.

Toivon sinulla hyvää ystävää tai terapiasuhdetta, jossa voit purkaa mieltäsi ja jossa saat uusia näköaloja.

Siis mitä menit kokeilemaan? Asuinpaikkaa vai opiskelua?

Ethän edes päässyt kunnolla vauhtiin "touhujen" kanssa.

Mitäs jos nyt antaisit itsellesi TOISEN mahdollisuuden yrittää?!

et oo yksin masennukses kanssa!Alotin pari vk sitten koulun ja jo nyt joudun tappeleen joka aamu ittseni kans et pääsenkö luennoille vai en.

Tää mun masennus on niin lamauttavaa...Tahtoisin mennä ja tulla ja tehdä yhtä että toista, mutta EN PYSTY.Ahdistaa liikaa muiden läsnäolo...En pysty käyttäytymään normaalisti julk.paikoilla, niinpä lukittaudun omaan pikku komerooni..
Mut niin...et ole yksin!Minäkin olen täällä.

Älä lähde. Itke himassasi paskaa elämääsi. Sinun elämähän se on. Tee sillä mitä tahdot.

Hei! Minäkin aloitin tässä syksyllä opinnot, mutta erosin jo koulusta. Vuosia sitten olin todella alamaissa ja kuten jo joku tuossa mainitsikin, lähes kaikkien asioiden hoitaminen tuotti ongelmia. Pääsin siitä kuitenkin ylitse ja nyt energiaa riittää ties minne. Masennuksesta toipuminen on pitkä prosessi, jossa sitä tulee pohtineeksi kaikenlaista. Anna itsellesi aikaa toipua.

Sitten siihen opiskeluun. Huomasin melkein heti kun aloitin opinnot pari-kolme viikkoa sitten, että juuri nyt ja tässä elämäntilanteessani opiskelu on ylivoimaisen vaikeaa. Ei elämä yhteen opiskelupaikkaan kaadu. Aina voi hakea uudelleen. Vuosikin menee loppujen lopuksi hyvin nopeasti. Tein päätökseni hyvinkin nopeasti, eli erosin koulusta ja menin töihin. Opiskella kerkeää, vaikka ikääkin on jo toistakymmentä. Ei todellakaan kannata jäädä murehtimaan jotain niin mitätöntä asiaa, vaan opiskelet sitten joskus, kun tuntuu siltä. En tällä nyt väitä, etteikö opiskelupaikan valinta ole yksi elämän tärkeistä päätöksistä, mutta silti, ei elämää mitata tutkintoina ja suoritettuina opintoviikkoina. Jaksamista ja muista tehtä niin kuin itsellesi parhaaksi näät.