AD/HD

ADHD:n liittyy paljon muutakin kuin vilkkaus. Puhuu taukoamatta, ei hahmota aikaa, aistiyliherkkyyksiä, joskus suolioireita, ei pysty istumaan paikallaan, matala ärsyyntymiskynnys.... Tässä vain osa ja kaikki oireet vielä tapauskohtaisia. Sen kyllä tietää, koska se uuvuttaa vanhemmat, opettajat, läheiset TÄYSIN. Tietysti on hyviäkin puolia, mutta ne hukkuvat kaaoksen alle.

AD/HD. Ilmenee lähinnä keskittymiskyvyn puutteena. Esim. en pysty tekemään yhtä ja samaa asiaa pitkään. Unohtelen herkästi asioita, hosun ja hermostun, jos en osaa tehdä asioita oikein. Lääkityksellä saatu oireet kuriin, mutta ne lääkkeet ovat ihan järjettömän hintaisia. n.500e/purkki. Ja se purkki riittää n. kuukaudeksi.

Oireiden vaikeudesta ei kannata päätellä mitään. Vaan niiden määrästä ja ilmenemisestä. Jos lapsesi on normaalia selvästi vilkkaampi ja unohtelevainen, se on vaan luonteen piirre.
Jos lapsi (tai aikuinenkin) on vilkas, unohteleva, keskittysongelmainen, puhelias, impulsiivinen, huolimaton, myöhästelevä, aikaan saamaton, kärsimätön, "oman tien kulkija", helposti häiriintyvä, pään sisäsesti levoton...jne Sillon voidaan puhua ADHDeesta, vaikkaa oireet olisi lieviäkin.

Hyvässä ympäristössä eläneille ADHD lapsille ei kehity merkittäviä ongelmia, koska ympäristö tekiät vaikuttavat paljon poikkeavuuden ilmenemiseen ja sen voimakkuutteen.
Itselläni on ADHD diagnoosi, jonka sain 16 vuotiaana. Olen elänyt todella hyvässä ja rakastavassa, huolehtivassa perheessä. Mulla oli rajat, mutta olin vapaa.
Puhuin paljon pienestä saakka isän kanssa, opein ymmärtämään jo pienenä asioita joita muut ei tulleet ajatelleeksi. Opein myös omalla käytökselläni kompensoimaan oireita, joten ne ei olleet selvästi näkyvissä ja dg saanti oli hankalaa.

Siinä neuvo kaikille vanhemmille, puhukaa lastenne kanssa, oli lapsi normaali tai addi.

Menkää itseenne vanhemmat ja etsikää syy sieltä!

Ehkä sellainen vinkkin olisi hyödyllinen asiaa pohtiville vanhemmille, että luottakaa omiin tuntemuksiinne. Tunnette lapsenne, ja jos vaikuttaa siltä että hän itse on tuskainen tilanteeseensa (menee tietysti tulkinnan puolelle, pieni lapsi tuskin itse osaa asiaa kertoa vaikka kysyttäisiin), mutta esim. ei toistuvasti pysty nauttimaan tilanteista, joiden tiedätte olevan periaatteessa hänelle mieluisia, on mielestäni syytä puuttua asiaan, sillä lapsi on tällöin jo väärillä raiteilla. Vireystason säätely kun on adhd:n kaikissa muodoissa se keskeinen ongelma, mikä heijastuu moninaisesti käyttäytymisen tasolla. Esimerkkinä voi olla ylivilkkauden kohdalla vaikka jokin kiihdyttävä, mieluinen tilanne, jossa kierrokset menevät yli niin, että lapsi alkaa käyttäytymisellään jo toimimaan itseäänkin vastaan. 6-vuotiaalle on jo kehittynyt näkyviä "minän" puolustuskeinoja tilanteissa joissa tietää usein saavansa moitteita. Joskus kyse saattaa olla ylimenevistä kiukunpuuskista, jotka liittyvät esim. ärsykeyliherkkyyteen ja/tai väsymykseen ja/tai ajatusten ja tunteiden hallinnan kertakaikkiseen hajoamiseen. Olennaista on miettiä asiaa adhd-ihmisen suorittaman vireystason tasapainottamisen vaatiman jatkuvan työn aiheuttaman kuormituksen kautta. Ihmisen ja erityisesti tietysti pienen sellaisen on vaikea havaita itse tekemään ponnistelua, koska on siihen kasvanut.

Toisaalta koska keskittyminen saattaa olla erityisen hyvääkin toisinaan, myös paljon asiaa menee ohi korvien, ja myös yli ymmärryksen, jos lapsen on oikeasti vaikea keskittyä siihen mitä toinen hänelle puhuu. Jälleen, tarkkaavaisuuden suuntaminen tahdonalaisesti ON vaativa prosessi.
Sitten täytyy muistaa se, että illmeisesti temperamentti kulkee adhd.sta monin osin erillään, eli toisen lapsen adhd voi olla lievää, mutta hänen temperamenttinsa olla muuten vaikea ja huonosti adhd:n kanssa yhteensopiva. Ja toisinpäin. Kärsimyksen määrä riippuu lukemattomista yksilöllisistä tekijöistä, joiden kanssa pitää vain olla herkkänä. Vanhemmat lapset saattavat alkaa jo ymmärtää ja sanoittaa tuntemustensa ristiriitaisuuksia, eli havaintoja saamattomuudestaan myös tilanteissa jotka haluaisivat hoitaa hyvin. ADHD-ihmisen on keskimääräistä selvästi vaikeampi toimia tietoisesti haluamallaan tavalla (yksinkertaistetusti sanoen). Tämä lienee se suurin itsetuntoa ja elämänhalua heikentävä tekijä, mikä etenkin aikuiselämässä tekee adhd:sta niin vakavan ominaisuuden. Lääkehoitoa kannattaa kokeilla siksi myös lapsille.