varsin varhaisesta vaiheesta tiennyt, että lapsellani on lukihäiriö. Koulun erityisopettaja kyseli vähän, että miksei lapsen lukihäiriötä ole tutkittu tarkemmin. Ei oltu, koska vanhemmat ja opettaja ei olleet huolissaan.
Niin lähti koneisto käyntiin, enkä lähtisi siihen uudelleen. Tutkimuksia, jotka murentavat vähäisenkin lapsen itsetunnon, palavereja, jossa kerrotaan, että olet lukihäiriöinen ja "tarttis tehdä jotain" eli mukauttaa ryhmiin.
Mieheni kanssa olemme nyt ihan harmissamme, että lapsi leimattiin ja puoli väkisin yrittävät siirtää mukautettuun ryhmään. Onneksi oma järki toimiin ja tunnemme lapsemme paremmin. Emme lannistu vielä vaan nyt skarpataan ja otetaan vielä isompi koneisto kotona käyntiin.
Itselläni on myös lukihäiriö, mutta olen yliopiston mm. suorittanut ja selvinnyt. Omia koukeroita noudattaen.. ;)) eli etsin itselleni tavan oppia, ja se löytyi.
Miettikää tarkkaan haluatteko lapsianne tutkivan, sillä se ei olekaan mikään pikku juttu. Enkä ymmärrä sitä, miksi puoli väkisin lapsi yritetään eristää luokastaan ja saadaan kaiken lisäksi huono itsetunto kun lapsi ei ymmärrä, miksi olen erilainen. Tutkimuksissa on hyvätkin puolet, mutta myös huonoja. Niiden kautta ymmärretään lasta paremmin, mutta laitetaan myös tiettyyn "kategoriaan".
Uudelleen en lähtisi enää tähän mukaan. Nyt vain pinnistellään entistä ahkerammin.
Olen jo
38
2904
Vastaukset
- sinulla
lienee kirjoitushäiriökin, sen verran virheitä tekstissäsi oli. tai sitten yliopisto-koulutus ei enää ole sitä mitä ennen. ihan tiedoksesi, että esm puoliväkisin on yhdyssana.
Hemmetti kun ottaa pattiin että taas on palstoilla yksi tällainen toope!
Et näemmä ymmärrä miten vakavasta asiasta on kysymys! Itsellänikin on lukuhäiriö ja olen omasta mielestäni pärjännyt ihan hyvin.
Olen tämän äidin kanssa samaa mieltä. Ihan turhaa pompottaa ja stressata lasta. Lukihäiriön kanssa pystyy elämään ja olemaan ihan tavallisessa luokassa ja ryhmässä.
Ei pidä leimata lasta. Emme me kaikki ole samanlaisia, onneksi.
Yrittäkää kannustaa ja tukea lastanne. Ei siitä lukihäiriöstä kannata tehdä liian isoa numeroa.
Kyllä hän pärjää. Olemmehan mekin pärjänneet!
Eikä tarvitse välittää kaikenmaailman "pilkun viilaajista"!- anna mun kaikki
Johan oli edellisellä kirjoittajalla nokkelat mielipiteet. Anteeksi vaan hänen puolestaan alkuperäiselle kirjoittajalle.
Mielestäni kirjoitat kyllä asiaa. Itsekin olen akateeminen ja oma lapseni joutui yhtäkkiä puheopetuksen pauloihin erityisopettajan toimesta ekaluokan alussa. Siinä sitä sitten ääntämisharjotusten kanssa illat itketettiin lasta , joka oli ihan uupunut muutenkin koulunkäynnin alkamisesta, kun kaikki oli uutta ja luokka niin levoton, että alta pois. Koulusta tuli lappua, että ei tätä tukitoimea voi antaa, jos te ette siellä kotona harjoittele.
Ja kyllähän me harjoiteltiin, mutta oli siinä paljon muutakin opettelemista. Sitten määrärahat loppuivat varmaankin ja puheopetus lakkasi kuin seinään. Eipä kukaan meiltä kysynyt, halusimmeko puheopetusta vai ei, kovasti vaan touhotettiin, että nyt pelastetaan lapsi oikein puhuvien kastiin.
Eipä puhu lapsi vieläkään ihan "oikein" mutta silti paljon ja ihan piittaamatta siitä, ettei hänen puheensa oikein kelpaakaan viralliselle Suomelle. Ei ole kukaan kiusannut, ja oma opekin sanoi, että sehän on vain persoonallista. Ja tapauksesta on kulunut jo vuosia.
Että heihoi, joku tolkku tähänkin hommaan. Jos lapsillani olisi lukihäiriöitä ja keskittymisongelmia, niin luultavastikin pitäisin ne salassa niin pitkään kuin mahdollista, ettemme joutuisi tuohon aloittajan kuvaamaan pyöritykseen.
Itsetunto ja omat luokkakaverit ovat niin tärkeitä asioita, että pidetään ne ensiarvoisen tärkeinä. - yliopistokoulutus
on yhdyssana ilman väliviivaa. Lauseet aloitetaan isoilla kirjaimilla.
- hyvä
yliopistokoulutus kirjoitti:
on yhdyssana ilman väliviivaa. Lauseet aloitetaan isoilla kirjaimilla.
pointti..
- Kumikeijo
Ota huppu pois ja laita karamelli suuhun! Siitä se päivä läks käyntiin! Hys hys hys hys!
- anna mun kaikki
Edellisellä kirjoittajalla tarkoitin tietysti häntä, joka solvasi aloittajan oikeinkirjoitusta (nimimerkki sinulla).
anna mun kaikki kirjoitti:
Edellisellä kirjoittajalla tarkoitin tietysti häntä, joka solvasi aloittajan oikeinkirjoitusta (nimimerkki sinulla).
Hyvä kun selvensit! Ajattelin jo että olenkohan minä ihan toope mutta et tarkoittanutkaan minua, onneksi! Kiitos!
- kirotushärikkö
Itse olen myös lukihärikkö, ja lukemaan opettelu oli tuskaa ja tappuraista. Kirjoittamaankin opin vasta joskus kauan, kauan koulujen jälkeen kun opettelin kymmensormijärjestelmän. Sitä suosittelen teidänkin sitten aikanaan lapsellenne opettavan.
Koulunkäyntini aikoihin ei tiedetty sen paremmin luki- kuin muistakaan häiriöistä, vaan lapset jaettiin yksinkertaisesti oppiviin ja tomppeleihin. Äidilläni ei ollut mitään motiivia tai haluakaan tukea minua opinnoissani, mutta kaikkien laiskanläksyjen ja muiden nöyryytysten kautta sain sentään ne kouluvuoteni jotenkin kulumaan (huh, vieläkin puistattaa...).
Jos lukivaikeus ei ole kovin mittava uskoisin valveutuneiden vanhempien osaavan auttaa aivan riittävästi, ellei paremminkin kun joku virkansa puolesta opettava.
Nykyäänhän löytyy vaikka minkälaista oppimateriaalia ja ohjelmaa. Pakko laittaa tähän vielä, että ihan oikeasti tuli kyynel silmään kun muistui se tuska ja nöyryytys taas mieleen jonka lukihäiriö aiheutti.
Hienoa että olette vanhenpina niin vastuuntuntoisia ja rakastavia, että jaksatte nähdä vaivaa lapsenne tulevaisuuden eteen.
Jo nyt voin luvata, että se 'maksaa vaivan'! - ope
Lukihäiriöllä tarkoitetaan lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia. Näistä ongelmista seuraa yleensä lapsen turhautuminen, joka purkautuu levottomuutena ja keskittymiskyvyttömyytenä. Isossa, 17-25 oppilaan, luokassa opettajalle jää kovin vähän aikaa keskittyä yhteen tai useampaan keskittymiskyvyttömään lapseen. Siksi koulutusjärjetelmämme tuntee erityisluokkasysteemin, jossa em lapset saavat tarvitsemansa tuen ja onnistumisen elämylsiä. Erityisluoa ei ole rangaistus vaan lahja. Siellä lapselle tarjotaan oikeanlaista materiaalia, pienet ryhmäkoot (max 10 lasta) ja 2-3 aikuista, jotka auttavat heitä keskittymään. Myös toiminnan ohjautuvuus on vaikeaa em lapsille usein. He tarvitsevat aikuisen ohjausta siirtyessään esim kirjan tehtävissä ykkösestä kakkoseen. Suurin osa ei selviä siitä ilman aikuista. Ylesiopetuksen luokassa opettajan aika ei riitä tähän. Olkaa kiitollisia saamastanne tuesta.
- alkup.*
ei ole kiittämättömyydestä todellakaan.
Lapsemme on erittäin rauhallinen ja keskittymiskykyinen. Meillä on kaksi lasta ja tämä toinen veijari on levottomampi, mutta pärjää erinomaisesti koulussa. Tämä neito, jolla on lukihäiriö, jaksaa aivan varmasti seurata opetusta ja on aina saanut parhaimmat arvosanat, mitä tulee käyttäytymiseen ja sosiaalisiin taitoihin.
Se onkin ongelma osittain, etten halua lastani samaan ryhmään, jossa lapset painivat käyttäytymisongelmien kanssa. Lapseni on yhdessä aineessa ollut erityisryhmässä ja siihen loppui hänen kehityksensä kokonaan kyseisestä aineesta. Lapsen motivaatio katosi, koska ei ollut haastetta ja opettajan aika menee näiden käyttäytymishäiriöiden hoitamiseen.
Kadun todella tuota siirtoa, teen kaikkeni, että autan lastani. Ymmärrän hyvin, että kaikilla on tarkoituksena vain auttaa, olenhan itse näiden ihmisten työkaveri joissain asioissa eli tiedän todellakin mistä asiasta tässä on kyse.
Silti nukuin huonosti yön ja kyynel tuli silmään kun olen ollut auttamassa lastani kuulemaan "kuinka huono olet siinä ja siinä"..."sait todella matalat pisteet siinä ja siinä" itsetunto romahti lapsellani ihan kokonaan. En voi sanoa kuin, että olen tyrmistynyt ja pahoillani lapseni puolesta, että laitoin lapseni tuohon pyörään pyörimään.
Itse en kokenut olevani erilainen, koska siihen aikaan ei tutkittu näitä vikoja, vaan se kuului asiaan. Varmasti olin ja olen edelleen onnellisempi kun en ole saanut diagnoosia.
Kiitos kun autatte kirjoitusvirheiden kanssa.. ;)
- äitee +4
kumpaakohan nyt ajattelet enemmän itseäsi ja ympäristöä vai lapsesi etua?
Meillä kaksi lapsista on testattu ja tutkittu. Toisen ope sai päähänsä että siinä on jotain vikaa ja olihan siinä, mutta se ei haitannut kuin vasta yläluokilla ja silloin oltiin ekalla. Lisäksi lapsi oli todella lahjakas joissakin asioissa. testi näyttää olleen oikeassa ja ope väärässä ja on jopa sen itse tunnustanut ja pyytänyt oma-aloitteisesti anteeksi.
Toinen käsii itseasiassa samasta vaivasta, mutta pahemmin ja on siksi saanut puhetrapeutilta ohjausta ja erityisopettajalta. Hänen vikansa on tavallaan lukihäiriö, mutta ei aivan suoranaisesti ja se tulee vaikeuttamaan hänen opiskelujaan aina jonkin berran. Kaikkiin tukitoimiin joita suunniteltiin ei ole ollu ttarvetta ja koulu sujuu keskiverrosti ilman erityisiä ponnisteluja noiden tukitoimien avulla.
Ekan luokan jälkeen oli tilanne jossa opettaja (jonka pätevyydessä olisi ollut toivomisen varaa eikä ole oma mielipiteeni yksin..) olisi jättänyt lapsen luokalleen. Häntä tuki erityisopettaja joka oman elämäntilanteensa takia olisi kuulunut ihan muualle kuin töihin, hänenkin kanssaan olemem nyt myöhemmin keskustelleet ja todenneet hänen erehtyneen. Kun tas totesimme tarjolla olleista vaihtoehdoista olevan kaksi tapaa joko lapsi jatkaa kakkoselle koulun tukitoimin tai sitten hänet siirretään mukautettuun opetukseen ainakin siihen asti kunnes saa toiset kiinni lukemisessa ja kirjoittamisessa. Mukautettu tyrmättiin heti.
Erinäisten mutkien kautta nyt voi sanoa, että olimme oikeassa. Emme siksi että kielsimme lapsemme vian vaan siksi että luokan kertaamisella ennestään turhautunut lapsi olisi turhautunut vielä lisää. Mikä olisi tilanne jos olisimme olleet väärässä? Varmaan kirjoittaisin että koulupsykologin avustuksella teimme väärän päätöksen lapsemme tulevaisuudesta..
Meille on ollut helpotus se että lapsen touhuun ja oppimiseen on syy. Koska siihen on syy niin ei tarvitse taistella vääriä syytöksiä vastaan ja lapsi saa sitä tukea, mitä oppimiseensa tarvitsee. Ikuisesti kiitämme hänen opettajaansa 2-3 luokilla tekemästään loistavasta työstä. Saman ansaitsevat kaikki mukana olleet tahot. Ilman erityistukea tähän ei olisi päästy koskaan. Lisäkeinoja kuten aineiden helpottamisia ei ole tarvinnut edes harkita ja hyvä niin. On kuitenkin helpottavaa ollut tietää, että on vielä lisäkeinoja auttaa lasta jos hommat ei suju.
Nuorimmaisen edesottamuksia seurataan eskarissa tarkasti josko mahdollisia merkkejä esiintyisi ja niihin voitaisiin jo puuttua ajoissa tehokkaasti.
On mielestäni ihan liian raskas tie etsiä itse keinoja oppia jos apua on tarjolla ja hyväksi havaittuja keinoja.- jolla on
lukihäiriö... ei ole mitään "vikaa."
"Että siinä on jotain vikaa ja olihan siinä."
Se ei ollut kovin kauniisti sanottu.
- erityislasten äiti
Sinulla taitaa itselläsi olla suurempi itsetunto-ongelma kuin lapsellasi! Ei lapsi itse välttämättä koe tutkimuksia tai testauksia negatiivisena, jos vanhemmat eivät omalla asenteellaan vietitä niiden olevan jotain ikävää! Miten joku tutkimus voi viedä lapsen itsetunnon? Ai jos lapsi ei osaa, niin kokee itsensä huonoksi? Osaisiko hän sen asian ilman sitä tutkimusta? Jossain vaiheessa varmasti ilmenisi kuitenkin se, ettei lapsi sitä kyseistä asiaa osaa. On muistettava, että ei tutkimus tuo lapselle niitä ongelmia, vaikka niiden myötä niille nimi tulisikin! On vanhempien typeryyttä/vastuuttomuutta panna pää pensaaseen ja estää tutkimukset ja niiden myötä diagnoosit ja monen erityislapsen kehitykselle erittäin tärkeät tukitoimet ja kuntoutus.
Lisäksi en edes ymmärtänyt, mitä tarkoitit sanoessasi, että tiesit lapsellasi olevan lukihäiriön, mutta olitte harmissanne, kun lapsenne leimattiin. Leimattiin miksi? Lukihäiriöiseksi? Laitettiin kategoriaan? Lukihäiriöisten kategoriaan? Mitä pahaa siinä on, jos lapsellanne kerran on lukihäiriö? Eikö se mahdollista hänelle tuen, jota hän varmasti tarvitsee?
Ymmärrän sen, että joillekin vanhemmille on vaikeampaa hyväksyä se, että oma lapsi ei ole ihan "normaali" joka suhteessa, mutta tuollainen ajattelu, mikä sinulla vaikuttaisi olevan, siirtää asian kielteisyyden kyllä lapseesikin. Ei ole häpeällistä, vaikka lapsesi tarvitsisikin erityisopetusta, sen avulla hän voi joku päivä selviytyä paremmin normaaleissakin jatko-opinnoissa. Vai häpeätkö omaa lukihäiriötäsi ja siirrät tunteesi nyt lapsesi ongelmiin?
Minulla on kolme lasta, joista kaksi on erityislapsia. Molemmat käyvät koulua erityisoppilaina normaaliluokissa, mutta saavat paljon tukea ja apua oppimiseensa, heidän oppimistaan seurataan tarkemmin ja ongelmiin puututaan tarpeen vaatiessa nopeasti. Kumpikaan ei koe erilaisuuttaan häpeällisenä, kummallakin on hyvä itsetunto ja kumpikin tietää, että kukaan ei ole huippuhyvä kaikessa. - Vilkastus!
Meillä on "ylivilkas" poika. Tiesin toki, että hänen keskittymiskykynsä on suunnilleen nolla ja vauhtia löytyy enemmän kuin laki sallii. Tiesin myös, että hän on älykäs ja oppii asiat niin sanotusti vauhdissa. Mm osasi lukea varsin sujuvasti paljon ennen kouluikää.
Tiesin myöskin, että koulu tulee olemaan hänelle täyttä tuskaa, kuten se aina oli minullekin.
Päivähoidosta käskettiin viemää poika adhd-tutkimuksiin. Eskarista sanottiin samaa - ei kuulemma pärjää koulussa ilman apua. Pitkään vastustelin, mutta viimein ekalla suostuin. Papereihin merkittiin adhd, poika "pääsi" erityisluokalle ja samalla katosi pojan opiskelumotivaatio. Häneltä ei myöskään vaadittu enää sitä, minkä minä olisin vaatinut, koska hän oli nyt "sairas", joten ei häneltä mitään voi odottaakaan.
Tätä kesti noin kolme kuukautta, jonka jälkeen varasin uudelleen ajan samalle psykiatrille, joka hänet tutki. Selitin tilanteen ja ehdotin, että diagnooseista huolimatta poika tarvitsee "normaalin" luokan ilman erityisiä apuja. Lasten psykiatri kunnioitti näkemystäni ja kirjoitti lapselle terveen paperit ja me menetimme oikeuden erityisavustajiin.
Lapsi on nyt normaalikoulussa neljännellä. On oppinut kaiken tarvittavan. Kärsii suunnattomia vaikeuksia istua koulussa paikallaan ja hiljaa, mutta pystyy siihen joten kuten. Joskus tulee opettajalta (joka ei tiedä pojan adhd-historiaa) palautetta, että vilkas on ja rauhaton, mutta on myös sanonut, että poika ei ole mikään suunnaton ongelma.
Uskon, että jollekin lapselle saattaa olla hyväksi erityisluokka tai -apu. Kaikille ei kuitenkaan ole. Meillä lapsen riehumista alettiin ymmärtää liikaa, jolloin hän katsoi olevansa siihen oikeutettu.
Itse selvisin vaivoin periskoulusta oman, silloin diagnosoimattoman, adhd:ni takia. Ammattikoulu sujui hyvin, kun siellä sai tehdä töitä, vain teoriaosuudet olivat sietämättömiä. Parin vuoden työssä käynnin jälkeen menin ammattikorkeaan, mistä valmistuin insinööriksi. Ei siellä korkeassakaan helppoa ollut istua, mutta se jotenkin onnistui. Nyt teen hienoa ja keskittymistä vaativaa suunnittelutyötä. Olisinko tässä, jos jo lapsena olisin tiennyt, että minulla on kohtalaisen vaikea keskittymishäiriö.- mitä tarkoitat
Lapseni ei ole vilkas, vaan juuri päinvastoin. Hyvin rauhallinen, eikä käyttäytyminen ole koskaan ollut ongelma. Tekee rauhassa, vaikka kolme tuntia läksyjään, jos ei aikaisemmin saa tehdyksi. Kynät eivät lentele missään vaiheessa.
- djadksd
En oikein ymmärrä teidän systeemiänne. Ei erityisluokka (=pienluokka) ole välttämättä ensisijainen opetuspaikka erityislapselle, vaan ensin pitäisi kokeille, onnistuuko koulunkäynti yleisopetuksen luokassa (mahdollisin tukitoimin, osa-aikaisin erityisopetuksin jne.) ja sitten vasta siirtää lapsi mahdollisesti erityisluokkaan. Lapsi voi jopa olla itse siirretty erityisopetukseen, ja silti voi opiskeliskella yleisopetuksen ryhmässä! Tämä päätös turvaa sen, että lapsi pääsee pienempään luokkaan, mikä osaltaan voi jo paljon auttaa tarkkavaisuushäiriöistä lasta. Mutta tuossa taitaa olla jonkinverran kuntakohtaisia eroja, jotkut kunnat pyrkivät pääsemään halvimman kautta, eivätkä mieti lapsen parasta, jos eivät vanhemmat sitä älyä vaatia.
Itsekin ADHD-aikuisena ja ADHD-lapsen äitinä olen vilpittömän kiitollinen lapseni diagnoosista ja mukanaan tuomista avuista. Itseltäni lapsena tuo diagnoosi puuttui ja sitä en ikinä soisi lapselleni! Opin jo hyvin varhain koulussa olevani huolimaton, toisia häiritsevä, tuhma ja tottelematon. Rangaistuksena seisoin nurkassa/käytävässä päivittäin, ja sekös se jotain auttoi!
Omani on erityisopetuksessa, mutta opiskelee yleisopetuksen ryhmässä. Erityisopettajan, oman opettajan ja luokka-avustajan turvin tämä pieni miehenalku on kohelluksestaan/jatkuvasta puhumisestaan huolimatta saanut erittäin hyvän alun koulunkäynnilleen, eikä siirto erityisluokkaan ole ollut tarpeellinen. (Erityiopetus päätös mahdollisti hänelle pienemmän luokkakoon.)Lapseltani vaaditaan luokassa suunnilleen samaa kuin toisiltakin, mutta sillä tavoin, ettei se käy ihan kohtuuttomaksi. (Ei liikaa epäonnistumisen kokemuksia.) Hän saa esim. tuntien aikana pienesti olla liikkeellä ennalta sovituilla muita häiritsemättömillä tavoilla, joka sitten auttaa häntä keskittymään paremmin. Lisäksi hän on aina saanut erittäin paljon kiitosta ja palkintoja (leimoja/tarroja jne) onnistuneista jutuista, jotka normaalille lapselle eivät välttämättä olisi palkkion arvoisia. Uskallan väittää, että ilman ADHD-diagnoosia olisin kuullut monesti, kuten myös lapsi itse, hänen olevan rauhaton, keskittymiskykyinen, toisia häiritsevä oppilas, kuten minä aikanani! Nyt hän tietää olevansa hyvä oppilas, kovasti yrittävä ja hyvin usein niissä onnistuva poika, jonka varsinaiseen koulumenestykseen ADHD ei ole mitenkään vaikuttanut. Hän on nyt 10 v, neljäsluokkalainen.
- ...jukka
minä kyllä ajattelisin,että sellaiselle lapselle jonka lukihäiriöstä vaietaan vasta tuleekin huono itsetunto koska hän vuorenvarmasti alkaa pitää itseään tyhmänä ja erilaisena ja ihmettelee miksi hän ei opi ja osaa niinkuin muut.
Ennen kuin lukihäiriöistä tiedettiin mitään niin sellaisia oppilaita pidettiin yksinkertaisesti vain lahjattomina ja moni joka vasta aikuisena on saanut tietää olevansa lukihäiriöinen on suorastaan iloinen , että hänen vaikeuksilleen on nimi ja syy eikä hän olekaan huono.
Ihmettelen miksi vanhemmat kieltäyisivät esim. pienluokista jne. kun niistä aivan varmasti on lapselle etua.
Onko lapsen erilaisuus niin iso häpeä?
Kun oma poikani meni ekalle luokalle hänen puhevikansa paheni jännityksestä niin, että opettaja suositteli heti puheterapeutin konsultaatiota koska hän oli huomannut puhevian aiheuttavan kiusaamista ja pelkäsi sen pahenevan.
Olen ikuisesti kiitollinen tälle välittävällä opettajalle joka ei antanut tilanteen jatkua vaan tarttui heti asiaan. Vein heti pojan yksityiselle terapeutille koska kunnalliseen ei ollut mitään mahdollisuutta päästä. Se oli kallista mutta kannatti, kotona harjoiteltiin joka päivä 10-15 min. eikä poika protestoinut koska itsekin ymmärsi sen hyödyn.
Puhe saatiin kuntoon ja mitään ongelmia koulussa ei sen jälkeen ollut, saman kaveriporukka on koossa vielä vaikka aikaa on kulunut ja tänä keväänä he painoivat valkolakit päähänsä. - vanha ope
Lapsuudessani lukihäiriöiset leimattiin laiskoiksi tai tyhmiksi ja jos ei oppinut, jäi luokalleen.
En usko, että tutkimukset murentavat lapsen itsetuntoa. Lapsi kyllä itse huomaa sen kun oppii hitaammin, ja joskus diagnoosi voi olla lapsen itsetunnon pelastus kun selviää ettei olekaan "tyhmä". Leimaamista pelkäävät enemmän vanhemmat. Usein vanhempien on hyvin vaikeaa myöntää, että lapsen oppimisesssa on puutteita. Ja kukaan ei tahallaan leimaa lasta eikä halua tuhota hänen elämäänsä, vaan opettajat, psykologit ym. etsivät lapselle parasta mahdollista tukea koulunkäynnille. Asian ilmaiseminen vahemmille on vain niin vaikeaa, jos vanhemmat eivät nää totuutta. Peruskoulussa on tavotteita eri luokka-asteille ja jos lapsi ei voi saavuttaa näitä edes tukitoimin, on siirto erityisluokkaan yleensä paras vaihtoehto lapsen oppimisen kannalta. Isossa luokassa ilman avustajaa opettajalla on liian vähän aikaa yhdelle oppilaalle. Erityisluokasta on myös mahdollista palata takaisin omaan luokkaan jos oppiminen alkaa sujua paremmin.- Fleece-karhu
Olen pitkälti samaa mieltä "vanhan open" kanssa - fiksu lapsi kyllä huomaa erilaisuutensa ja erityisvaikeutensa ennemmin tai myöhemmin itse, ja jos hän ei saa tukea asian käsittelyyn, ollaan enemmän tai vähemmän lirissä.
Itselläni diagnoisoitiin aikuisiällä tarkkaavaisuushäiriö. Lapsuudessani asiaan ei osattu kiinnittää huomiota, koska näistä asioista ei puhuttu kuten nykypäivänä, ja ongelmat ilmenivät enimmäkseen taito- ja taideaineissa sekä kaverisuhteissa, lukuaineet sujuivat hyvin. Kuvittelin itse olevani tyhmä, vammainen, outo, vääränlainen. En uskonut, että pääsisin koskaan kunnon ammattiin tai että kukaan koskaan välittäisi minusta niin paljon, että haluaisi seurustella kanssani. Tämä kaikki siitä huolimatta, että vanhempani rakastivat, kannustivat ja kehuivat.
Melko kivisen tien kuljettuani tajusin aikuisena hakeutua tutkimuksiin, ja nyt tiedän, etten ole tyhmä tai muita huonompi, vaan tietyt asiat ovat minulle vaikeampia kuin toisille ja tarvitsen niissä harjoitusta/korvaavia toimintatapoja. Olen vihdoin löytänyt kumppanin, joka ymmärtää erityispiirteitäni eikä hauku tai syyllistä niistä - ja olen kai ihan kunnon ammatissakin, auttamassa parhaani mukaan näitä erilaisia oppijoita jo alkutaipaleellaan.
Sinänsä kuulostaa oudolta, että vain lukihäiriön takia _mukautettaisiin_. Opettajalta, erityisopettajalta ja psykologilta kannattaa kysellä asioita jotka oman lapsen koulusuunnitelmissa askarruttavat - tällöin turhat väärinkäsitykset oikenevat ja toisaalta koulun ihmiset saavat vanhempien näkökulman käyttöönsä :). - alkup..
Fleece-karhu kirjoitti:
Olen pitkälti samaa mieltä "vanhan open" kanssa - fiksu lapsi kyllä huomaa erilaisuutensa ja erityisvaikeutensa ennemmin tai myöhemmin itse, ja jos hän ei saa tukea asian käsittelyyn, ollaan enemmän tai vähemmän lirissä.
Itselläni diagnoisoitiin aikuisiällä tarkkaavaisuushäiriö. Lapsuudessani asiaan ei osattu kiinnittää huomiota, koska näistä asioista ei puhuttu kuten nykypäivänä, ja ongelmat ilmenivät enimmäkseen taito- ja taideaineissa sekä kaverisuhteissa, lukuaineet sujuivat hyvin. Kuvittelin itse olevani tyhmä, vammainen, outo, vääränlainen. En uskonut, että pääsisin koskaan kunnon ammattiin tai että kukaan koskaan välittäisi minusta niin paljon, että haluaisi seurustella kanssani. Tämä kaikki siitä huolimatta, että vanhempani rakastivat, kannustivat ja kehuivat.
Melko kivisen tien kuljettuani tajusin aikuisena hakeutua tutkimuksiin, ja nyt tiedän, etten ole tyhmä tai muita huonompi, vaan tietyt asiat ovat minulle vaikeampia kuin toisille ja tarvitsen niissä harjoitusta/korvaavia toimintatapoja. Olen vihdoin löytänyt kumppanin, joka ymmärtää erityispiirteitäni eikä hauku tai syyllistä niistä - ja olen kai ihan kunnon ammatissakin, auttamassa parhaani mukaan näitä erilaisia oppijoita jo alkutaipaleellaan.
Sinänsä kuulostaa oudolta, että vain lukihäiriön takia _mukautettaisiin_. Opettajalta, erityisopettajalta ja psykologilta kannattaa kysellä asioita jotka oman lapsen koulusuunnitelmissa askarruttavat - tällöin turhat väärinkäsitykset oikenevat ja toisaalta koulun ihmiset saavat vanhempien näkökulman käyttöönsä :).lapseni kohdalla on tiettyjen aineiden mukauttamisesta. Edellinen opettaja sekä nykyinen, kumpikaan ei ollut huolissaan lapseni oppimisesta. Ensimmäinen opettaja opetti 5 vuotta ja varmasti tuntee lapsen jo joten kuten, nykyinen opettaja on tuntenut syksyn.
Luotan tällä hetkellä kuitenkin enemmän näiden kahden opettajan sekä meidän vanhempien käsitykseen lapsen taidoista ja oppimisesta kuin kahden henkilön testeihin, jotka ovat lasta nähneet vain muutaman kerran.
Tiedän muutaman tuttavan, joiden kohdalla on yritetty toimia samalla tavalla, mutta vanhempien ja lapsen yhteispäätöksestä on päätetty yrittää enemmän. Lasta ei ollut tarvittu laittaa mihinkään erityisryhmään - kaikkien lasten ei tarvitse saada kokeista kymppiä tai kasia.
Oma lapseni on tarvinnut vain harvoin tukea koulun käyntiinsä, kokeet ovat menneet suht mukavasti. Nyt viime syksynä englanti tökki ja sitä kautta otettiin asiat esille.
En kyllä ihan vielä tosiaankaan luovuta ja laita lastani mihinkään erityisryhmään. Meidän lapsi tarvitsee toistoa enemmän oppiakseen kuin joku toinen lapsi ja nyt alkaa meidän perheessä erityinen syksy. Vasta kun näen, ettei lapsella ole mahdollisuutta pärjätä ilman meidän vanhempien apua, niin hyväksyn siirtoja. Silloin tiedän, että ainakin itse olen tehnyt kaikkeni. - vain valitettavasti
murentavat itsetuntoa ja lisäksi lapsilla on ns. oikeus olla oppimatta - enhän kuitenkaan opi, koska minulla on todettu lukihäiriö.
- häpeä
alkup.. kirjoitti:
lapseni kohdalla on tiettyjen aineiden mukauttamisesta. Edellinen opettaja sekä nykyinen, kumpikaan ei ollut huolissaan lapseni oppimisesta. Ensimmäinen opettaja opetti 5 vuotta ja varmasti tuntee lapsen jo joten kuten, nykyinen opettaja on tuntenut syksyn.
Luotan tällä hetkellä kuitenkin enemmän näiden kahden opettajan sekä meidän vanhempien käsitykseen lapsen taidoista ja oppimisesta kuin kahden henkilön testeihin, jotka ovat lasta nähneet vain muutaman kerran.
Tiedän muutaman tuttavan, joiden kohdalla on yritetty toimia samalla tavalla, mutta vanhempien ja lapsen yhteispäätöksestä on päätetty yrittää enemmän. Lasta ei ollut tarvittu laittaa mihinkään erityisryhmään - kaikkien lasten ei tarvitse saada kokeista kymppiä tai kasia.
Oma lapseni on tarvinnut vain harvoin tukea koulun käyntiinsä, kokeet ovat menneet suht mukavasti. Nyt viime syksynä englanti tökki ja sitä kautta otettiin asiat esille.
En kyllä ihan vielä tosiaankaan luovuta ja laita lastani mihinkään erityisryhmään. Meidän lapsi tarvitsee toistoa enemmän oppiakseen kuin joku toinen lapsi ja nyt alkaa meidän perheessä erityinen syksy. Vasta kun näen, ettei lapsella ole mahdollisuutta pärjätä ilman meidän vanhempien apua, niin hyväksyn siirtoja. Silloin tiedän, että ainakin itse olen tehnyt kaikkeni.Onko se vanhemmille joku häpeä ,jos lapsi pääsee(joutuu) pienryhmään .Ei ole apukoulu ,niin kuin enne .Meillä poika pienryhmässä .Tuli pojan entinen luokkalainen ,siihen ja totesi pojalle ,että JOUDUIT pienryhmää.Mistähän poika oli asenteen oppinut VANHEMMAT.EI häpeä vaan mahdollisuus.
- mikään
häpeä kirjoitti:
Onko se vanhemmille joku häpeä ,jos lapsi pääsee(joutuu) pienryhmään .Ei ole apukoulu ,niin kuin enne .Meillä poika pienryhmässä .Tuli pojan entinen luokkalainen ,siihen ja totesi pojalle ,että JOUDUIT pienryhmää.Mistähän poika oli asenteen oppinut VANHEMMAT.EI häpeä vaan mahdollisuus.
häpeä ole,meilläkin on pienluokassa.Olis voinut siirtyä suureen luokkaan,muttei halunnut,kun hyvät kaverit ja mukava opettaja ovat siellä ja oppiminen sujuu tosi hyvin.
- ihan hirvittää
alkup.. kirjoitti:
lapseni kohdalla on tiettyjen aineiden mukauttamisesta. Edellinen opettaja sekä nykyinen, kumpikaan ei ollut huolissaan lapseni oppimisesta. Ensimmäinen opettaja opetti 5 vuotta ja varmasti tuntee lapsen jo joten kuten, nykyinen opettaja on tuntenut syksyn.
Luotan tällä hetkellä kuitenkin enemmän näiden kahden opettajan sekä meidän vanhempien käsitykseen lapsen taidoista ja oppimisesta kuin kahden henkilön testeihin, jotka ovat lasta nähneet vain muutaman kerran.
Tiedän muutaman tuttavan, joiden kohdalla on yritetty toimia samalla tavalla, mutta vanhempien ja lapsen yhteispäätöksestä on päätetty yrittää enemmän. Lasta ei ollut tarvittu laittaa mihinkään erityisryhmään - kaikkien lasten ei tarvitse saada kokeista kymppiä tai kasia.
Oma lapseni on tarvinnut vain harvoin tukea koulun käyntiinsä, kokeet ovat menneet suht mukavasti. Nyt viime syksynä englanti tökki ja sitä kautta otettiin asiat esille.
En kyllä ihan vielä tosiaankaan luovuta ja laita lastani mihinkään erityisryhmään. Meidän lapsi tarvitsee toistoa enemmän oppiakseen kuin joku toinen lapsi ja nyt alkaa meidän perheessä erityinen syksy. Vasta kun näen, ettei lapsella ole mahdollisuutta pärjätä ilman meidän vanhempien apua, niin hyväksyn siirtoja. Silloin tiedän, että ainakin itse olen tehnyt kaikkeni.Ilmeisesti lapsesi on kuitenkin oltava hallinnollisesti erityisopetuksessa, jos hänen kouluaineitaan on voitu mukauttaa eli yksilöllistää? Eli ongelmasi taitaa olla lähinnä (sekä korviesi välissä että) koulupaikka, haluat, että lapsesi on normaaliluokassa eikä erityisluokassa? Ja yksilöllistämisistä huolimatta ei opiskelu suju siellä? Hei haloo!!! Ota järki käteen ja laita lapsesi sellaiseen luokkaan, missä hän pärjää ja saa eväitä tulevaisuudelle! Naurettava ajatus tuo "ei kaikkien tarvitse saada kokeista kaseja tai kymppejä", no ei tarvitse, mutta säälin lapsia, jotka menevät yleisopetuksen ryhmässä eteenpäin rimaa hipoen ja välillä alittaen, kun voisivat menestyä paljon paremmin erityisopetuksessa tuettuna, ilman yksilöllistämisiäkään, ja saada näin onnistumisen kokemuksia ja tien auki jatko-opintoihin!
Säälin lastasi, en oppimisvaikeuksien takia vaan asennevammaisen vanhemman vuoksi.
- Sylvia U.
Nyt on syytä muistaa, että lukihäiröitä on monenlaisia. Osa ongelman kanssa panivista on ns. hitaita oppijoita - linjalla sana päivässä parhaana kaksi. Heitä ja heidän ongelmiaan on tutkittu paljon erityisesti provinssiyliopisto Jyväskylässä. Ongelma onkin siinä, että kaikilla lukihäiröisillä ei oppimisen kello jätätä kierrosta tai kahta kuten ns. erityisopettjat tuntuvat ainoastaan ajattelevan. Osa on ns. nopeita oppijoita, jotka imevät itseenstä tietoa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Hörtsärit ovat siis auki.
Henkilökohtaisten kokemusten pohjalta voin vakuutta, että nykyisin käytössä olevat opetusmenetelmät eivä todellakaan sovellu niille, jotka ovat enemmän tai vahemmän kilttejä, mutta älyllisesti vikkeliä. Juuri tämä ryhmä turhautuu erityisopettajien ja muiden taakeloiden tankkavissa ja raatelevissa "kynsissä". Nämä turnyyrit kun eivät suostu ymmärtämään mitään muuta kuin mitä heille niilo mäki instituutissa on vähintään neljään kertaan sanottu. JA TUO ONKIN SITTEN JUMALAN SANAA, JOSTA EI POIKETA!
KUTEN SANOTTU JO MONEEN KERTAAN - TÄRKEINTÄ SUOMEN LUTERILAIS-LESTADIOLAISESSA KOULULAITOKSESSA ON LASTEN ALISTAMINEN JA MUKAMAS AUKTORITEETTIEN KUNNIOITTAMINEN. Tämä ajtattelutapa on valitettavasti yksi rapautuneen koululaitoksemme kulmakivistä. Ikävää, mutta totta...
Juuri tähän ongelmaan pitäisi löytää ratkaisu. Nykyisillä erityisopetuseväillä se vaan ei löydy.
Sylvia U.- sylvia tai
joku muu keksii hyvän metodin jolla KAIKKI saadaan oppimaan niin että niilo mäki instituutissa se voitaisiin opettaa kaikille taakeloille ja varsinkin erityisopettajille!
- Sylvia U.
sylvia tai kirjoitti:
joku muu keksii hyvän metodin jolla KAIKKI saadaan oppimaan niin että niilo mäki instituutissa se voitaisiin opettaa kaikille taakeloille ja varsinkin erityisopettajille!
sen jo tajuaa, että ei ole yhtä teoriaa, jolla opitaan lukemaan ja kirjoittamaan. Lukemaan ja kirjoittamaan opitaan vain ja ainoastaan lukemalla ja kirjoittamalla - ei teoretisoinnilla. Se, mikä yhdelle avaa lukemisen salat, saattaa toisen allikkoon.
Luulisi, että näin yksinkertaisen asian ymmärtäisi myös erityisopettajat. Minkäs minä sille voin, että ymmärrys heiltä äärestä viereen laskettuna puuttuu. Viestini ydin kuitenkin oli siinä, että miksi heittää tunkiolle yhteiskunnan verorahoja, jos esim. niilo mäki instituutissa ei opita muuta kuin röhkityttämään. Tämä tällainen ei ole lukemaan tai kirjoittamaan opettamista eikä opettelemista. Luki-ja kirjoitushäiriössä on kyse jostain ihan muusta. Ja yleensä siinä mestaroivat sellaiset, joilla itsellään ei ole tällaista ongelmaa.
Summa summarum - on ilmeisesti joku kasvatustieteilijä raasu väitöskirjatasoisesti ymmärtänyt väärin yleisen kielitieteen äänne / kirjain vastaavuusopin. Se taas on ihan muuta kuin lukeminen ja kirjoittaminen ja niiden opetteleminen - myös suomen kielellä.
Sylvia U. - NE oppis sisäistämään
Sylvia U. kirjoitti:
sen jo tajuaa, että ei ole yhtä teoriaa, jolla opitaan lukemaan ja kirjoittamaan. Lukemaan ja kirjoittamaan opitaan vain ja ainoastaan lukemalla ja kirjoittamalla - ei teoretisoinnilla. Se, mikä yhdelle avaa lukemisen salat, saattaa toisen allikkoon.
Luulisi, että näin yksinkertaisen asian ymmärtäisi myös erityisopettajat. Minkäs minä sille voin, että ymmärrys heiltä äärestä viereen laskettuna puuttuu. Viestini ydin kuitenkin oli siinä, että miksi heittää tunkiolle yhteiskunnan verorahoja, jos esim. niilo mäki instituutissa ei opita muuta kuin röhkityttämään. Tämä tällainen ei ole lukemaan tai kirjoittamaan opettamista eikä opettelemista. Luki-ja kirjoitushäiriössä on kyse jostain ihan muusta. Ja yleensä siinä mestaroivat sellaiset, joilla itsellään ei ole tällaista ongelmaa.
Summa summarum - on ilmeisesti joku kasvatustieteilijä raasu väitöskirjatasoisesti ymmärtänyt väärin yleisen kielitieteen äänne / kirjain vastaavuusopin. Se taas on ihan muuta kuin lukeminen ja kirjoittaminen ja niiden opetteleminen - myös suomen kielellä.
Sylvia U.Ja yleensä siinä mestaroivat sellaiset, joilla itsellään ei ole tällaista ongelmaa.
- kukaan*
mistä lukihäiriö johtuu? Raskaudenaikaisista jutuista? Vaiko vain perinnöllisyys?
Olisi kiinnostusta tietää tästä vähän syvemmin, ei vain, että on ongelma ja se siitä....eikös kaikissa perussairauksissakin kyse ole aina syyn selvittämisestä eikä vain oireen hoitamisesta??
Miksi lukihäiriöisen oiretta hoidetaan vain siirtämällä ryhmää, kun voisi mennä ongelman ytimeen ja purkaa sitä kautta ongelmaa, jos voi??- vähäisestä
neurologisesta häiriöstä/vauriosta. Siis pohjimmiltaan kyse on aivoperäisestä häiriöistä.
Syyt voivat olla moninaiset, tiede ei tarkkaan tunne lukihäiriön syitä. Mutta; lukihäiriö on perinnöllinen häiriö ja ennen synnytystä ja sen aikana tapahtuneilla komplikaatioilla (kuten hapen puute) on yhteys lukihäiriön todennäköisyyteen.
Lukihäiriöoireistoa aiheuttavaa aivotoiminnan häiriötä ei nykytiedon valossa osata korjata/parantaa, voidaan vain kompensoida, eli vahvistaa niitä ominaisuuksia, joita hyväksikäyttäen lukihäiriöstä kärsivä pystyy ongelmansa kanssa toimeen tulemaan.
Terv., Erityispedagogiikan opettaja - oliko se kaivetaan...
vähäisestä kirjoitti:
neurologisesta häiriöstä/vauriosta. Siis pohjimmiltaan kyse on aivoperäisestä häiriöistä.
Syyt voivat olla moninaiset, tiede ei tarkkaan tunne lukihäiriön syitä. Mutta; lukihäiriö on perinnöllinen häiriö ja ennen synnytystä ja sen aikana tapahtuneilla komplikaatioilla (kuten hapen puute) on yhteys lukihäiriön todennäköisyyteen.
Lukihäiriöoireistoa aiheuttavaa aivotoiminnan häiriötä ei nykytiedon valossa osata korjata/parantaa, voidaan vain kompensoida, eli vahvistaa niitä ominaisuuksia, joita hyväksikäyttäen lukihäiriöstä kärsivä pystyy ongelmansa kanssa toimeen tulemaan.
Terv., Erityispedagogiikan opettajaTuo kaikki oli totta. Asiasta on olemassa mielenkiintoinen ja seikkaperäinen opus (alkuperäiskieleltään muistaakseni ruotsalainen) jonka nimeäkään en tietenkään nyt muista. Kirja lienee jostain ysikytluvulta, mutta käytettäneen edelleen lähdeteoksena. Alan erikoisasiantuntijat voisivat tietää mistä puhun.
No jokatapauksessa, tuossa teoksessa oli mielenkiintoinen tutkimustieto ns. aasialisten kielien ja näiden länsimaisten kielien suhteesta lukihäiriöön. Että oliko sittenkin niin, että tämä meidän vasemmalta oikealle, ylhäältä alas kulkeva kirjoitus- ja lukutapa olisikin oikeesti aivoille aivan vieras tapa tehdä havaintoja. JA nyt pyydän...keskittymään... luku- ja kirjoitus taito ON todella nuori taito meidän (homosapiens) historiassamme! - Helena P.
vähäisestä kirjoitti:
neurologisesta häiriöstä/vauriosta. Siis pohjimmiltaan kyse on aivoperäisestä häiriöistä.
Syyt voivat olla moninaiset, tiede ei tarkkaan tunne lukihäiriön syitä. Mutta; lukihäiriö on perinnöllinen häiriö ja ennen synnytystä ja sen aikana tapahtuneilla komplikaatioilla (kuten hapen puute) on yhteys lukihäiriön todennäköisyyteen.
Lukihäiriöoireistoa aiheuttavaa aivotoiminnan häiriötä ei nykytiedon valossa osata korjata/parantaa, voidaan vain kompensoida, eli vahvistaa niitä ominaisuuksia, joita hyväksikäyttäen lukihäiriöstä kärsivä pystyy ongelmansa kanssa toimeen tulemaan.
Terv., Erityispedagogiikan opettajanyt nämä raskausajan murheet ja synnytyskomplikaatiot. Molemmat lapseni on siististi sektiolla syntyneet ja heillä on kas kummaa - äidiltään peritty lukihäiriö. Kirjoittaminen ja lukeminen on suomen populaatiossa huomattavasti nuorempi ilmiö - siis noin 3000 vuotta nuorempi laajoista kansan kerroksista puhuttaessa - kuin esim. maidon juominen.
Keski-Euroopassa maitoa on juotu noin 6000 vuotta ja meillä noin 3000 vuotta. Niinpä Keski-Euroopassa laktoosi-intoleranssia esiintyy noin 3 % väestöstä, kun meillä vastaava luku riipii 7 %.
Tarkennettekoon nyt vielä, jos joku tolvana ei sitä ymmärtänyt, että meillä laajat kansankerrokset ovat lukeneet noin 100 vuotta.
Taitaapi tuolla erityispedgogiikan puolella jyllätä tällaiset arjalaiset natsi-fasistikäsitykset voimakkaina ylppöläisittäin suomettuneina.
Niin että puhuttaessa lukihäiröstä en ole koskaan kuullut mainittavan, että Alvar Aallolla oli aivovaurio. Lukihäirö hänellä sen sijaan oli. Ja kaikkien pilkunviilaajien kiusaksi saavutti todellista maailmanmainetta. Hän ei siis kunnostautunut lasten kiusaajana.
Minun mielestäni tässä yhteydessä lukihäiröisten nimittäminen aivovaurioisiksi kertoo nimittelijän omista peloista tai sairalloisesta ylemmyyden tunteesta. Kuten olen jo todennut lukihäiriöasiassa määkivät usein kovimmin tyypit, joilla ei ole minkäänlaista tietämystä kokemuksesta puhumattakaan asiassa.
Hyi teitä!
Helena P. - vaaan mutta
Helena P. kirjoitti:
nyt nämä raskausajan murheet ja synnytyskomplikaatiot. Molemmat lapseni on siististi sektiolla syntyneet ja heillä on kas kummaa - äidiltään peritty lukihäiriö. Kirjoittaminen ja lukeminen on suomen populaatiossa huomattavasti nuorempi ilmiö - siis noin 3000 vuotta nuorempi laajoista kansan kerroksista puhuttaessa - kuin esim. maidon juominen.
Keski-Euroopassa maitoa on juotu noin 6000 vuotta ja meillä noin 3000 vuotta. Niinpä Keski-Euroopassa laktoosi-intoleranssia esiintyy noin 3 % väestöstä, kun meillä vastaava luku riipii 7 %.
Tarkennettekoon nyt vielä, jos joku tolvana ei sitä ymmärtänyt, että meillä laajat kansankerrokset ovat lukeneet noin 100 vuotta.
Taitaapi tuolla erityispedgogiikan puolella jyllätä tällaiset arjalaiset natsi-fasistikäsitykset voimakkaina ylppöläisittäin suomettuneina.
Niin että puhuttaessa lukihäiröstä en ole koskaan kuullut mainittavan, että Alvar Aallolla oli aivovaurio. Lukihäirö hänellä sen sijaan oli. Ja kaikkien pilkunviilaajien kiusaksi saavutti todellista maailmanmainetta. Hän ei siis kunnostautunut lasten kiusaajana.
Minun mielestäni tässä yhteydessä lukihäiröisten nimittäminen aivovaurioisiksi kertoo nimittelijän omista peloista tai sairalloisesta ylemmyyden tunteesta. Kuten olen jo todennut lukihäiriöasiassa määkivät usein kovimmin tyypit, joilla ei ole minkäänlaista tietämystä kokemuksesta puhumattakaan asiassa.
Hyi teitä!
Helena P.Ehkä olen ilmaissut itseni huolimattomasti, mutta ainakaan minä en puhuisi aivovauriosta.
Tarkoitan nimenomaan sitä että tämä länsimainen tapa kirjoittaa ja lukea ei ole optimaalinen ajatellen aivojen toimintaa, ja lukihäiriöinen minäkin olin ja olen vieläkin, silloin kuuskytluvulla ei ollut yhtään kivaa olla 'oppimaton', että se siitä arjalaisuudesta ja natseista! - äitee +4
lukihäiriöiden tiedetään olevan yleisempiä joissakin suvuissa joten sen oletetaan periytyvän.
Lukihäiriön syy on jokin neurologinen oire, vika. Aivoissa siis on jokin vaurio jollain alueella jonka takia oppiminen ei suju. Tuota vikaa ei voi korjata,mutta muilla asioilla vikaa voidaan lieventää tai se jopa pystytään kompensoimana täysinkin lahjakkuudella tai harjoittelulla. Monasti lukioire ei ole varsinainen lukihäiriökään vaan samantapainen vika jossain muualla. Hommassa toimii silti samat harjoitteet.
Puheterapeutti on ihminen joka auttaa lukihäiriöistä lasta harjoituksilal ja erityisopettaja myös. Pieni tai suuri syhmä ei itsellään auta tai pahenna tilannetta joskin oppimistulosket voivat olla erilaisia eri ympäristössä. Aikuisenakin monella lukihäiriöisellä on tiettyjä kielellisiä ongelmia jotka ajoittain esiintyvät kaikesta kuntoutuksesta huolimatta ellei pidä varaansa ja tarkista tekstejään jne huolella tai tarkkaile puhettaan ja puheen ymmärrystään jne.
Lukihäiriöisen kuntoutus kannattaa ina sillä sillä estetään lapsen häiriköinti tunnilla kun hän turhautuu kun ei pysty seuraamaan opetusta yms. Lisäksi lukihäiriöinen voi olla todella älykäs ja lukivian takia menee älli hukkaan koska koulumenestys voi jäädä vaisuksi. Käytösongelmienkin takana voi olla alunperin lukihäiriö jonka takia lapsi ajautuu tiettyyn rooliin ja toimintamalliin.. - Helena P.
äitee +4 kirjoitti:
lukihäiriöiden tiedetään olevan yleisempiä joissakin suvuissa joten sen oletetaan periytyvän.
Lukihäiriön syy on jokin neurologinen oire, vika. Aivoissa siis on jokin vaurio jollain alueella jonka takia oppiminen ei suju. Tuota vikaa ei voi korjata,mutta muilla asioilla vikaa voidaan lieventää tai se jopa pystytään kompensoimana täysinkin lahjakkuudella tai harjoittelulla. Monasti lukioire ei ole varsinainen lukihäiriökään vaan samantapainen vika jossain muualla. Hommassa toimii silti samat harjoitteet.
Puheterapeutti on ihminen joka auttaa lukihäiriöistä lasta harjoituksilal ja erityisopettaja myös. Pieni tai suuri syhmä ei itsellään auta tai pahenna tilannetta joskin oppimistulosket voivat olla erilaisia eri ympäristössä. Aikuisenakin monella lukihäiriöisellä on tiettyjä kielellisiä ongelmia jotka ajoittain esiintyvät kaikesta kuntoutuksesta huolimatta ellei pidä varaansa ja tarkista tekstejään jne huolella tai tarkkaile puhettaan ja puheen ymmärrystään jne.
Lukihäiriöisen kuntoutus kannattaa ina sillä sillä estetään lapsen häiriköinti tunnilla kun hän turhautuu kun ei pysty seuraamaan opetusta yms. Lisäksi lukihäiriöinen voi olla todella älykäs ja lukivian takia menee älli hukkaan koska koulumenestys voi jäädä vaisuksi. Käytösongelmienkin takana voi olla alunperin lukihäiriö jonka takia lapsi ajautuu tiettyyn rooliin ja toimintamalliin..vaikka on lukihäiriö. Ei ihonväriltään mustienkaan aivoissa ole vikaa, vaikka he ovat mustia. Ei Ruostin kuningassuvun aivoissakaan ole vikaa, vaikka Viktoria on lukihäiröinen. Tuossa suvussa on oltu lukihäiröisiä tutkitusti runsaat 200 vuotta. Kyse on Homo Sapiens Sapiens -lajin aivojen adaptoitumisesta tähän kehitysvaiheeseen, jossa pienten geometristen merkkien havainnoinnin tärkeys on ylikorostetussa asemassa.
Minulla itselläni on keskivaikea lukihäiriö. Olen laudaturin ylioppilas. Minulla on muuta akateeminen tutkinto - eikä mistään provinssiyliopistosta - enkä häiriköinyt tunnilla.
Ainoat, jotka tässä lukihäiriöasiassa häiriköivät, ovat ainoastaan pisteen kokoisen asian kerrallaan korkeintaan jonossa ymmärtävät ja erityisopettajat. Kun ihmisellä on lukihäirö, hän ei ole hidas oppimaan. Ainoastaan tietyt asiat tuottavat ongelmia nykyajan kriteereillä ajateltuna.
Kuten todettu, lukihäiriöstä mäikästävät ovat jonojärkisiä pisteen kokoisen asian ymmärtäjiä, joilla suuremmat ja tärkeämmät asiayhteydet tuottavat vaikeuksia. Tämä sitten tarkoittaa suomennettuna, että heillä on vaikeutta käsitteellisessä ajattelussa. Ihmisen biologista kehityshistoriaa arvioitaessa, tämä nykyään niin valitettavan äänekäs joukko, on kehityksemme pohjasakkaa.
Helena P. - Mitä tekemistä
Helena P. kirjoitti:
vaikka on lukihäiriö. Ei ihonväriltään mustienkaan aivoissa ole vikaa, vaikka he ovat mustia. Ei Ruostin kuningassuvun aivoissakaan ole vikaa, vaikka Viktoria on lukihäiröinen. Tuossa suvussa on oltu lukihäiröisiä tutkitusti runsaat 200 vuotta. Kyse on Homo Sapiens Sapiens -lajin aivojen adaptoitumisesta tähän kehitysvaiheeseen, jossa pienten geometristen merkkien havainnoinnin tärkeys on ylikorostetussa asemassa.
Minulla itselläni on keskivaikea lukihäiriö. Olen laudaturin ylioppilas. Minulla on muuta akateeminen tutkinto - eikä mistään provinssiyliopistosta - enkä häiriköinyt tunnilla.
Ainoat, jotka tässä lukihäiriöasiassa häiriköivät, ovat ainoastaan pisteen kokoisen asian kerrallaan korkeintaan jonossa ymmärtävät ja erityisopettajat. Kun ihmisellä on lukihäirö, hän ei ole hidas oppimaan. Ainoastaan tietyt asiat tuottavat ongelmia nykyajan kriteereillä ajateltuna.
Kuten todettu, lukihäiriöstä mäikästävät ovat jonojärkisiä pisteen kokoisen asian ymmärtäjiä, joilla suuremmat ja tärkeämmät asiayhteydet tuottavat vaikeuksia. Tämä sitten tarkoittaa suomennettuna, että heillä on vaikeutta käsitteellisessä ajattelussa. Ihmisen biologista kehityshistoriaa arvioitaessa, tämä nykyään niin valitettavan äänekäs joukko, on kehityksemme pohjasakkaa.
Helena P.ihon värillä on lukihäiriön kanssa? Miksi sinulle on niin kova paikka se tosiasia, että lukihäiriö (kuten lähes kaikki muutkin ihmisen toimintaan vaikuttavat asiat) ovat pohjimmiltaan neurologisia eli aivoperäisiä? Aivot kun nyt sattuvat ohjaamaan ihmisen tunteita, ajatuksia, oppimista, liikkumista jne. - itseasiassa ihan kaikkea. Aivoissa ei ole mitään pahaa, eihän? Se, että ne toimivat toisin kuin yleensä, ei myöskään ole mitään pahaa, ymmärrätkö?
Ei lukihäiriön aivoperäisyys tarkoita, etteikö lukihäiiriöinen voisi menestyä koulussa, opiskeluissa tai työelämässä - eikä kukaan niin ole väittänytkään. Se tarkoittaa ainoastaan tieyttyjen ominaisuuksien esiintymistä, jotka haittaavat siinä määrin yksilöä itseään, että niitä nimitetään oireiksi ja oireistoa nimitetään lukihäiriöksi. Lukihäiriöoireet aiheuttavat aivojen toiminnan poikkeavuudet eivät yleensä aiheuta muita oireita, kuten älyllistä kehitysvammaisuutta (mitä tunnut pelkäävän puolustellessasi omituisesti asiaa). Lukihäiriö voi tosin olla osa tai liittyä laajempaankin kehitykselliseen häiriöön, yleensä kuitenkaan ei. - lukimisista
Helena P. kirjoitti:
vaikka on lukihäiriö. Ei ihonväriltään mustienkaan aivoissa ole vikaa, vaikka he ovat mustia. Ei Ruostin kuningassuvun aivoissakaan ole vikaa, vaikka Viktoria on lukihäiröinen. Tuossa suvussa on oltu lukihäiröisiä tutkitusti runsaat 200 vuotta. Kyse on Homo Sapiens Sapiens -lajin aivojen adaptoitumisesta tähän kehitysvaiheeseen, jossa pienten geometristen merkkien havainnoinnin tärkeys on ylikorostetussa asemassa.
Minulla itselläni on keskivaikea lukihäiriö. Olen laudaturin ylioppilas. Minulla on muuta akateeminen tutkinto - eikä mistään provinssiyliopistosta - enkä häiriköinyt tunnilla.
Ainoat, jotka tässä lukihäiriöasiassa häiriköivät, ovat ainoastaan pisteen kokoisen asian kerrallaan korkeintaan jonossa ymmärtävät ja erityisopettajat. Kun ihmisellä on lukihäirö, hän ei ole hidas oppimaan. Ainoastaan tietyt asiat tuottavat ongelmia nykyajan kriteereillä ajateltuna.
Kuten todettu, lukihäiriöstä mäikästävät ovat jonojärkisiä pisteen kokoisen asian ymmärtäjiä, joilla suuremmat ja tärkeämmät asiayhteydet tuottavat vaikeuksia. Tämä sitten tarkoittaa suomennettuna, että heillä on vaikeutta käsitteellisessä ajattelussa. Ihmisen biologista kehityshistoriaa arvioitaessa, tämä nykyään niin valitettavan äänekäs joukko, on kehityksemme pohjasakkaa.
Helena P.Helena P. on oikeassa. Lukihäiriö ei ole aivovaurio. Tosin on niinkin, että aivovauriosta voi seurata lukihäiriökin.
Tavallisemmin kuitenkin lukihäiriössä on kyse ominaisuudesta, persoonallisuustekijästä. Me kaikki ihmisethän emme ole suinkaan samasta muotista, vaikka esimerkiksi lääketiede ja psykologia tutkimus niin usein olettaa.
Useilla ihmisillä on esimerkiksi ongelmia hahmottaa kolmiuloitteisia muotoja, värejä tai vaikkapa symmetriaa.
Ei heitä silti luokitella näkihäiriköiksi, koska nuo puutteet voidaan useimmiten korvata jollakin muuten saatavalla informaatiolla.
Lukihäiriö ongelma johtuu siitä, että itse kirjoitus - ja kirjoituksen tulkinta (lukeminen) tekniikat ovata vielä niin alkeellisa, kehittymättömiä.
Lukihäiriöiset ovat yleensä huomattavan lahjakkaita jollakin muulla ilmaisu ja informaation ymmärtämisen alueella.
Useimiten oppijan suurin ongelma onkin opettaja; Keskiverto opettaja ei erota todellista lahjakkuutta, ahkerasta ja ahkerasti repatuista oppilaista.
Aivan liian usein oppilaan menestymiseen koulussa vaikuttaa toissijaiset asiat, kuten perheen varallisuus, sosiaalinen asema, ulkonäkö, sukulaisuussuhteet, sosiaaliset taidot, opettajan avara- tai ahdaskatseisuus, opettejan omaksumat aatteet ja uskomukset, ismit. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.
Yksi suurin haitta oppimisessa on nurinkuriset asenteet niin, opettajilla kuin, oppilaan vanhemmilla. Pahinta on jos opettaja ei itse osaa arvostaa omaa työtään, vaan antaa ulkoisten tekijöiden vaikuttaa ja jopa päättää miten suhtautuu kuhunkin oppilaaseensa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1532607
- 1971880
- 701657
- 921628
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91341- 721008
- 80998
- 95989
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes190914- 67901