Tietääkö joku prosenttiosuutta lukutaitoisista koulualokkaista. Joskus kymmenen vuotta sitten se oli n. kolmasosa ainakin täällä pääkaupunkiseudulla.
Ilmeisesti se on nykyään "melkein kaikki". Oma ekaluokkalainen tyttäreni oppi lukemaan viisivuotiaana ja lukee mielestäni aika sujuvasti. Jokin sanomalehtiteksti kyllä aiheuttaa takeltelua ja muissakin teksteissä pidemmät vieraat sanat.
Hämmästyin kun koulusta ilmoitettiin, että lukemista on syytä harjoitella ja kuuluu lukijoiden "välikastiin" eli käsitin ettei huonoimpia lukijoita, mutta ei mitenkään parhaimmasta päästäkään.
Vastahan pari kuukautta sitten koulu alkoi? Luulisi, että siellä on ihan lukutaidottomiakin lapsia..???
Ihmetyttää! Miten teidän kokemuksenne asiasta?
ekaluokkalaisen
7
1263
Vastaukset
- Kokenut
Itse teen juuri gradua. Siinä tutkin lapsia, jotka eivät osanneet lukea ennen kouluun menoa. Se vähän riippuu koulusta, kaupungissa osaa hyvinkin moni. Yhdellä luokalla oli kolmannes niitä, jotka eivät osanneet ennen kouluikää ja toisessa taas kolmannes niitä, jotka osasivat.
Uskaltaisin väittää, että ehkä puolet osaavat. Tosin sekin on hieman tulkinnanvaraista, missä menee se raja, osaako vai eikö. - humppapulla
Jos ekalle kouluun tullessaan lukee, se ei vielä oikeastaan kerro lukutaidosta mitään. Hyväksi lukijaksi luonnostaan kehittyvällä lukutaito sujuvoituu hyvin nopeasti lukemaanoppimisen jälkeen. Jotkut taas takeltelevat vuosia, olivat oppineet lukemaan missä iässä hyvänsä.
Tällaisia lukutaitoryhmiä olen havainnut:
1. Lukee sujuvasti jo ekalle tullessaan ja lukutaito säilyy (tietenkin)
2. Lukee takellellen ekalle tullessaan ja lukutaito sujuvoituu vain hieman vuoden aikana (voi olla lukihäiriö, ei välttämättä kuitenkaan)
3. Oppii ennen joulua lukemaan ja lukutaito sujuvoituu nopeasti sen jälkeen, tokaluokka aloittaessaan lukee jo täysin sujuvasti
4. Oppii lukemaan hitaasti ja lukutaidon sujuvoituminenkin on hidasta (usein lukihäiriö)
Kaikille on hyvästä se, että lukee paljon itseä kiinnostavaa tekstiä vapaa-ajallaan. Pelkkä aapinen ei riitä!- Eräs mummi
Onkohan ainakin joidenkin lasten lukemaanoppimiseen jotain merkitystä sillä, kuinka paljon vanhemmat ovat heille lukeneet.
Minä olen aloittanut koulunkäyntini pian sodan jälkeen. Minulla oli ennen sitä vain muutama satukirja ja lisäksi joitakin aikuisten kirjoja.
Kiinnostus lukemiseen oli kuitenkin valtava ja kerjäsin jatkuvasti vanhempiani lukemaan.
Äitini ei ilm. jaksanut kovin usein samoja kirjoja lukea.
Isäni äidinkieli taas oli ruotsi, joten hänelle tuotti vaikeuksia lukea suomalaisia kirjoja. Muistan kuinka minua ärsytti, kun hän kuljetti sormeaan sanojen alla ja mutisi: "Ää, mikä tossa on". Minä olisin halunnut kuulla tekstin nopeasti, enkä sietänyt sellaista änkytystä. Seuraus oli, että minun oli pakko opetella itse lukemaan. Ei minua kukaan viitsinyt opettaa, mitä nyt seurasin isäni tankkaamista.
Takeltelin itsekseni niin paljon, että opin kaikki satukirjani ulkoa ja suorastaan elin niissä lähes päivittäin, ainakin vuoden ajan.
Olen säästänyt runomuotoisen satukirjan " Aino pikkuinen emäntä". Vieläkin melkein maistan suussani Ainon nukeilleen leipomat piparkakut.
Osasin siis sujuvasti lukea kouluun mennessäni ja minulle siitä oli vain iloa ja hyötyä.
Toisenlaisiakin mielipiteitä varmasti on.
Lukuinnostukseni on säilynyt läpi elämän ja kannan edelleen jatkuvasti kirjastoista kotiini kirjapinoja.
Minulla on kaksi, nyt jo aikuista lasta. Itse lukuhulluna ostin ja lainasin valtavat määrät kirjoja, joita tietenkin luin heille.
Yritin myös opettaa heitä lukemaan ja ihmetykseni oli suuri, kun en onnistunut. Toisin sanoen, kumpikaan ei oppinut lukemaan ennenkuin koulussa ekaluokalla.
Sitten olivat vuorossa kaksi lapsenlastani. Heillekin minä, vanhemmat, muut sukulaiset ja ystävät, olemme jatkuvasti ostaneet kirjoja.
Tyttö on nyt ekaluokalla ja poika esikoulussa.
Miniä on myös vuosia lainannut heille kirjastosta kirjoja ja kummallakin on omakin kirjastokortti, jolla saavat itse lainata.
Molemmat vanhemmat ovat lukeneet lapsille ahkerasti, samoin minä ja toinen mummo.
Onhan heitäkin jonkin verran opetettu lukemaan, mutta siihen heidän kiinnostuksensa ei ole tarpeeksi riittänyt. Ts. kumpikaan ei osaa lukea kuin muutaman sanan.
Tyttö tietysti nyt koulussa oppii kovaa vauhtia.
Mieleeni on tullut, että johtuukohan tämä siitä, että heidän ei ole tarvinnut itse opetella, kun heille on aina pyytämättäkin luettu.
Minun taas oli pakko opetella itse, koska kertomukset kiehtoivat ihan valtavasti ja ainoa mahdollisuus oli lukea itse.
Nykyajan lapsilla on tietysti niin paljon kaikkea muuta, ettei kirjoilla ole sellaista merkitystä kuin minun lapsuudessani.
Omilla lapsillani ei kuitenkaan vielä ollut läheskään näin paljon virikkeitä.
Kaikki he ovat myös todella mielellään kuunnelleet, kun heille on luettu ja ovat sitä itse usein pyytäneet.
Olen ilman muuta sitä mieltä, että lapsille on hyväksi, jos heille luetaan mahdollisimman paljon, vaikka eivät oppisikaan lukemaan ennenkuin koulussa.
Sen lisäksi, että saavat monenlaista tietoa, he pystyvät kirjallisesti ilmaisemaan itseään paremmin, kunhan oppivat kirjoittamaan.
Mielikuvitus on myös ainakin lapsenlapsillani valtava. Varmasti paljolti kirjojen ansiosta.
Kuten sanot, hyväksi lukijaksi luonnostaan kehittyvällä kuitenkin lukutaito sujuvoituu hyvin nopeasti lukemaanoppimisen jälkeen, joten en suinkaan tarkoita, ettei lapsille pitäisi lukea. Päinvastoin.
Minua vaan on huvittanut, että kyllä sitä lähes itsestään pystyy oppimaan yhtä sun toista, kun on tarpeeksi kiinnostusta, eikä palveluita tuoda valmiina eteen.
Ei se tietenkään kaikilla näin mene.
- alkuope
Kyllä harvassa ovat ne paikat, joissa puolet osaisivat lukea. Itsellä ei ole koskaan ollut luokkaa, jossa enemmän kuin kolmasosa osaisi lukea aloittaessaan koulun, usein vähemmän. Tuo puolet kuulostaa huikean korkealta, eikä todellakaan pidä laajemmin paikkaansa.
Lukutaidosta...laajalti levinnyt nykypäivän yleisohje ekaluokkalaisten lukemiseen on, että joka päivä pitää lukea kotosalla n. 10-15 min riippumatta siitä, osaako lukea vai ei. - 3xekaluokan käynyt
Olen pitkään ihmetellyt tätä vouhotusta oppia lukemaan ennen kouluun menoa. En tietenkään kiellä ketään lasta oppimasta,mutta joillekin vanhemmille tuntuu olevan hirveen tärkeä asia että muksu osaa jo lukea ekalle mennessä.Pitäisi myös muistaa että lasten olisi ymmärrettävä mitä he lukevat!!Pelkkä mekaaninen lukeminen ei riitä.
Omat muksuni ovat aina tykänneet kirjoista ja heille on luettu paljon.Lukemaan he oppivat silti "vasta" ekaluokalla,n.joulun tienoilla.Tuntuu että muksuja aletaan nykyään prepata jo eskarissa.. - luokalla
on 9 oppilasta (rinnakkaisluokka - tokalla 7) ja näistä osasi tyttöni ja eräs toinen tyttö lukea kouluun mennessä. tyttöni oppi eskarissa ja open mukaan lukee jopa sujuvasti. nyt on 1 poika lisäksi oppinut, muut eivät.
olin juuri vanhempainvartissa ja ope myös mulle ilmoitti, että lukemista pitää harjoitella. ei siksi, että se olisi heikkoa, vaan siksi,että taito kehittyisi. ei ole mitään syytä jäädä odottelemaan, että muut pääsevät samalle tasolle, vaan lukemista voi kehittää koko ajan. samoin matematiikan a kirjoittamisen kanssa. tytölleni on etsitty jo ns pulmatehtäviä, että mielenkiinto säilyy ja taito kehittyy. aineitakin hän jo kirjoittaa. eli ihana ope tytölläni. - sldfha
Itselläni on omakohtaisia kokemuksia 25v takaa = )
Olin luokassa ainoa joka osasi lukea kun ekalle mentiin,ja minä olin se,joka joutui lukiopetukseen..
Silloin se tuntui tosi epäreilulta enkä ymmärtänyt miksi näin oli,näin aikuisena kyllä ymmärrän (ja joku olisi sen voinut minulle silloin selittää) et koska osasin lukea suoraan,niin en oppinut tavaamaan,ja siksi jouduin tekemään enemmän töitä kuin muut.
Eli lukeminen alaluokilla on muutakin kuin tekstin lukemista..
Pitää osata äänteet,ja luetun ymmärtäminen on myös tärkeää..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517023Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414764HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2982696- 1411979
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321589Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3961522- 161459
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101303Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki201234mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k101119