ekaluokkalaisen

Onkohan ainakin joidenkin lasten lukemaanoppimiseen jotain merkitystä sillä, kuinka paljon vanhemmat ovat heille lukeneet.

Minä olen aloittanut koulunkäyntini pian sodan jälkeen. Minulla oli ennen sitä vain muutama satukirja ja lisäksi joitakin aikuisten kirjoja.
Kiinnostus lukemiseen oli kuitenkin valtava ja kerjäsin jatkuvasti vanhempiani lukemaan.
Äitini ei ilm. jaksanut kovin usein samoja kirjoja lukea.
Isäni äidinkieli taas oli ruotsi, joten hänelle tuotti vaikeuksia lukea suomalaisia kirjoja. Muistan kuinka minua ärsytti, kun hän kuljetti sormeaan sanojen alla ja mutisi: "Ää, mikä tossa on". Minä olisin halunnut kuulla tekstin nopeasti, enkä sietänyt sellaista änkytystä. Seuraus oli, että minun oli pakko opetella itse lukemaan. Ei minua kukaan viitsinyt opettaa, mitä nyt seurasin isäni tankkaamista.
Takeltelin itsekseni niin paljon, että opin kaikki satukirjani ulkoa ja suorastaan elin niissä lähes päivittäin, ainakin vuoden ajan.
Olen säästänyt runomuotoisen satukirjan " Aino pikkuinen emäntä". Vieläkin melkein maistan suussani Ainon nukeilleen leipomat piparkakut.

Osasin siis sujuvasti lukea kouluun mennessäni ja minulle siitä oli vain iloa ja hyötyä.
Toisenlaisiakin mielipiteitä varmasti on.

Lukuinnostukseni on säilynyt läpi elämän ja kannan edelleen jatkuvasti kirjastoista kotiini kirjapinoja.

Minulla on kaksi, nyt jo aikuista lasta. Itse lukuhulluna ostin ja lainasin valtavat määrät kirjoja, joita tietenkin luin heille.
Yritin myös opettaa heitä lukemaan ja ihmetykseni oli suuri, kun en onnistunut. Toisin sanoen, kumpikaan ei oppinut lukemaan ennenkuin koulussa ekaluokalla.

Sitten olivat vuorossa kaksi lapsenlastani. Heillekin minä, vanhemmat, muut sukulaiset ja ystävät, olemme jatkuvasti ostaneet kirjoja.

Tyttö on nyt ekaluokalla ja poika esikoulussa.
Miniä on myös vuosia lainannut heille kirjastosta kirjoja ja kummallakin on omakin kirjastokortti, jolla saavat itse lainata.
Molemmat vanhemmat ovat lukeneet lapsille ahkerasti, samoin minä ja toinen mummo.
Onhan heitäkin jonkin verran opetettu lukemaan, mutta siihen heidän kiinnostuksensa ei ole tarpeeksi riittänyt. Ts. kumpikaan ei osaa lukea kuin muutaman sanan.
Tyttö tietysti nyt koulussa oppii kovaa vauhtia.

Mieleeni on tullut, että johtuukohan tämä siitä, että heidän ei ole tarvinnut itse opetella, kun heille on aina pyytämättäkin luettu.
Minun taas oli pakko opetella itse, koska kertomukset kiehtoivat ihan valtavasti ja ainoa mahdollisuus oli lukea itse.

Nykyajan lapsilla on tietysti niin paljon kaikkea muuta, ettei kirjoilla ole sellaista merkitystä kuin minun lapsuudessani.

Omilla lapsillani ei kuitenkaan vielä ollut läheskään näin paljon virikkeitä.
Kaikki he ovat myös todella mielellään kuunnelleet, kun heille on luettu ja ovat sitä itse usein pyytäneet.
Olen ilman muuta sitä mieltä, että lapsille on hyväksi, jos heille luetaan mahdollisimman paljon, vaikka eivät oppisikaan lukemaan ennenkuin koulussa.
Sen lisäksi, että saavat monenlaista tietoa, he pystyvät kirjallisesti ilmaisemaan itseään paremmin, kunhan oppivat kirjoittamaan.
Mielikuvitus on myös ainakin lapsenlapsillani valtava. Varmasti paljolti kirjojen ansiosta.

Kuten sanot, hyväksi lukijaksi luonnostaan kehittyvällä kuitenkin lukutaito sujuvoituu hyvin nopeasti lukemaanoppimisen jälkeen, joten en suinkaan tarkoita, ettei lapsille pitäisi lukea. Päinvastoin.

Minua vaan on huvittanut, että kyllä sitä lähes itsestään pystyy oppimaan yhtä sun toista, kun on tarpeeksi kiinnostusta, eikä palveluita tuoda valmiina eteen.
Ei se tietenkään kaikilla näin mene.