Pasifismi on epärealistista...

Mitä yhteistä on merirosvolla ja pasifistilla? Yksisilmäisyys. Pasifistille pahaa on vain sota ja hyvää vain rauha, joka on määritelty sodattomuudeksi, rauhan tilan puuttumiseksi. Pasifistisen ideologian mukaan sota ei koskaan voi olla oikeutettu tai perusteltu. Kaikkea maailmassa katsellaan tästä näkövinkkelistä. Mutta juuri siksi puhtaaksiviljelty pasifismi on ideologisesti ja moraalisesti vääristynyttä.

Pasifismi on epärealistista. Sen mukaan, kun sota on pois paha on pois. Pasifismissa kaikkein suurin moraalinen pahuus on sota, ja sitä vastustetaan itsetarkoituksellisesti. Koska sota on pahaa, siihen osallistuvat ovat pahoja. Vain pahat ihmiset sotivat. Siksi pasifisti nostaa itsensä moraaliselle jalustalle vastustaessaan sotaa: hän on hyvä, koska ei kannata sotaa, mitään sotaa. Ja koska pasifisti vastustaa sotaa, paha on aina pasifistin itsensä ulkopuolella. Sodan syy ei koskaan löydy pasifistin sisimmästä. Hänen ahneutensa on erilaista, kuin sotaan johtanut ahneus. Koska sodassa kuitenkin on aina vähintään kaksi osapuolta pasifistilla on ongelma: Kumman sotaa hän vastustaa enemmän? Siksi hän näkee toisen osapuolen uhrina – useimmiten sen, jolla on pienempi armeija. Ei sen, joka de facto suunnitteli ja aloitti aggression, ja pyrkii ohjelmallisesti hävittämään toisen osapuolen maailmankartalta. Uhrin löytyminen on kuitenkin tärkeää, koska siten on mahdollista asettua moraaliselle jalustalle oletetun uhrin rinnalle - sen jolla on pienempi armeija. Pasifisti esiintyy siten hyvänä ihmisenä puolustaessaan uhria, ei välttämättä vastustaessaan todellista pahaa.

Pasifismi on populistista. Se sanoo vastustavansa sotaa mm. siviileille aiheutuvan kärsimyksen vuoksi, mutta käytännössä vaikenee heidän kärsimyksistään pahan kourissa rauhan aikana. Diktaattorit saavat rauhan suojissa kiduttaa ja murhata joukoittain. Pohjois-Korea. Henkilönpalvontakultti. Vuosikymmeniä jatkuneet toisinajattelijoiden vangitsemiset, kidutukset ja julkiset joukkoteloitukset, ihmisoikeusrikkomukset. Ydinaseohjelma ja pitkänmatkan ohjusten testaus. Pasifisteja ei näy missään! Pasifismi ei lähde kaduille, ennen kuin vanhenevat diktaattorit provosoivat maansa ja kansansa sotaan saadakseen nimensä historian sivuille. Yksisilmäinen pasifismi saa kaiken energiansa sodan vastustamisesta, siksi sillä ei riitä moraalista selkärankaa vastustaa pahaa rauhan aikana. Se ei saa ihmisiä liikkeelle rauhan aikana hyvän asian puolesta, todellista pahaa vastaan. Pahan johdonmukainen vastustaminenhan voisi viimeisenä keinona johtaa sotaan. Siksi yksisilmäinen pasifismi ei uskalla seistä pahaa vastaan rauhan aikana, vaan vasta sotaa vastaan kun se syttyy. Jos pasifisti on aktiivinen rauhan aikana hän miettii silloinkin vain keinoja sodan, ei pahan, rajoittamiselle.

Pasifismi on helposti manipuloitavissa. Tarvitaan vain sota ja pasifistit ovat liikkeellä. Diktaattorit ja terroristit tietävät voivansa luottaa pasifisteihin tiukan paikan tullen. Jos kansainvälinen yhteisö koettaa kukistaa heidän valtansa, nämä diktaattorit tietävät, kuinka media toimii, ja minkälaisilla kuvilla pasifistit saadaan kaduille vastustamaan sotaa, ja siten de facto tukemaan diktaattoreiden hirmuvaltaa. Pasifisti unohtaa nopeasti kuka todella oli aggression takana, missä todellinen paha piilee, ja puolustaa diktaattoreita ja terroristeja - jos näillä vain on pienempi armeija.

Pasifismi on välinpitämättömyyttä. Koska pasifismi on kiinnostunut vain sodista, sitä ei kiinnosta yhden ihmisen kärsimys rauhan aikana. Milloin pasifistit ovat marssineet kaduilla vastustaakseen minkään hirmuhallinon tai diktaattorin omiin kansalaisiinsa kohdistamia julmuuksista? TIME –lehti kertoi vuosia Irakin vankilassa viruneesta naisesta, toisinajattelijasta. Häntä pahoinpideltiin. Häntä kidutettiin. Vartijat raiskasivat hänet kerta toisensa jälkeen. Hänet pakotettiin istumaan limsapullojen päälle niin, että pullot tunkeutuivat hänen peräaukkoonsa. Lopulta Saddam kukistettiin. Nainen vapautettiin. Vankila, jossa häntä kidutettiin sijaitsi Bagdadin keskustassa, vain kivenheiton matkan päässä ihmisten kodeista. Kulkiessaan vapautumisensa jälkeen hiljaisena TIME –lehden reportterin kanssa vankilan käytävillä hän yllättäen näki avatusta ikkunasta ihmisiä kadulla, ja alkoi huutaa heille: ”Ettekö te kuulleet kuinka minä huusin apua?! Miksi ette välittäneet kun huusin apua?” Miksi pasifistit eivät välittäneet? Irakin sodan alettua jotkut matkustivat ihmiskilviksi suojelemaan Saddamin hirmuhallintoa. Mitä yksisilmäisyyttä!

Pasifismi on epäraamatullista. ”Autuaita ovat rauhantekijät” sanoi Jeesus. Mutta hän myös sanoi: ”Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta.” Pasifisti isoaa vain rauhaa. Siksi Jeesus ei sanonut: ”Autaita ovat pasifistit”. Raamattu ei pidä tavoitteena rauhaa mihin hintaan hyvänsä, vaan oikeudenmukaista rauhaa. Rauhan ei tarvitse olla, eikä se voi langenneessa maailmassa olla, täydellinen. Mutta rauhan on oltava vanhurskas rauha. Jeesus sanoi: "Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin." Mutta Jeesus ei sanonut: "Jos joku lyö toista oikealle poskelle käännä sinä katseesi muualle". Jos siis joku tekee sinulle pahaa, älä vastaa samalla mitalla. Tämä on aivan eri asia kuin seistä toimettomana katsomassa sivusta, kun pahaa tehdään toisille ja näin tulla osalliseksi heidän pahuudestaan. Yksisilmäinen pasifisti ei kuitenkaan tee raamatunmukaista eroa yksilö- ja yhteisöetiikan välillä.

Yksisilmäinen pasifismi on yksinkertaisesti väärässä. Se käyttää kaiken energiansa sodan, ei pahan vastustamiseen. Sodan ja rauhan ohella se ei edes osaa määritellä pahaa ja hyvää. Se ei siksi tee eroa hyvän ja pahan välillä, ainoastaan sodan ja rauhan. Ei moraalisesti hyvän voimankäytön ja moraalisesti pahan voimankäytön välillä. Sodan syy ei milloinkaan voi pasifismin mukaan olla pahan vastustamisessa. Sota ei koskaan voi olla legitiimi tapa kukistaa pahaa. Edes viimeisenä keinona. Se ei tee eroa oikeutetun sodan ja jumalattoman sodan välillä. Ei hyökkäys- ja puolustussodan välillä. Ei moraalisesti hyväksyttävän hyökkäyksen ja moraalisesti torjuttavan hyökkäyksen välillä. Kuitenkin, Suomen puolustussota Neuvostoliittoa vastan oli oikeutettu – Neuvostoliiton aggressio Suomeen ei. Hitlerin hyökkäys Puolaan oli paha – se palveli natsien valtapyrkimyksiä ja juutalaisten kansanmurhan tarkoitusperiä – liittoutuneiden hyökkäys Normandiassa Hitlerin kukistamiseksi ja Saksan sotakoneiston tuhoamiseksi oli hyvä ja oikein.

Suojelemalla rauhaa korkeimpana hyveenä ylitse kaiken, pasifismi itse asiassa suojelee pahuutta. Pasifismin tavoitteena ei ole oikeudenmukaisuus, vaan rauha. Sitä ei kiinnosta moraalinen pahuus sinänsä. Ainoastaan sodattomuus. Niinpä paha saa elää rauhassa. Pasifismilla ei ole todellista voimaa todellista pahaa vastaan. Se ei saa voimaansa hyvästä. Sen ainoa voima on sodassa. Se saa voimansa juuri siitä mitä se itse pitää pahana ja suojellessaan rauhaa ylitse kaiken, ja jopa ylitse oikeudenmukaisuuden, se siten suojelee itse asiassa pahuutta. Pasifistit reagoivat kyllä sotaan, mutta eivät todelliseen pahuuteen, vaan seuraavat samalla sivusta mitä tahansa suoranaista julmuutta, kunhan rauhan tilaa ei rikota. Pasifistien joukkovoimaa ei näy siellä missä julmuus ja pahuus rehottavat, jos vain on rauha. Siksi yksisilmäisestä pasifismista on tullut pahan palkkalainen.

Pasifisteja tarvitaan. Yksisilmäinen pasifismi on pahasta, jos sen moraalinen näkökulma typistetään vain rauhan ja sodan kysymykseen. Sitä olen kritisoinut yllä. Maltilliselle pasifismille sen sijaan on tarvetta. Tarvitaan moraalista debattia sotien oikeutuksesta. Tarvitaan sotien, niiden syiden, tavoitteiden ja tarkoitusperien ankaraa arvostelua. Tarvitaan jopa sellaista sodan arvostelua, joka tapahtuu täysin virheelliseltä pohjalta. Tätä kaikkea tarvitaan, jotta ne, joilla on päätäntävalta sodan ja rauhan kysymyksissä eivät käyttäisi valtaansa väärin, vaan osaisivat olla kriittisiä omien päämääriensä suhteen. Sotien aiheuttama kärsimys siviileille (erityisesti lapsille), joilla harvoin on mitään tekemistä sodan todellisten syiden kanssa, on kysymys, jonka pitäisi nostaa sodan kynnys mahdollisimman korkealle – ”Hätätilassa riko lasi”. Esivalta ei turhaan miekkaa kanna, vaan se on Jumalan palvelija, joka voi turvautua voimankäyttöön pahan kukistamiseksi. Poliisi voi tietyissä tapauksissa virantoimituksessaan jopa käyttää asetta suojellakseen kansalaisia pahalta. Joskus valtion on turvauduttava aseisiin suojellakseen kansalaisiaan.

On olemassa päämääriltään vanhurskasta ja oikeutettua, moraalisesti hyvää voimankäyttöä. Mutta sota ei milloinkaan saa olla ensimmäinen ratkaisu. Joskus se on vihoviimeinen ratkaisu. Sotien ankara arvostelu auttaa osaltaan huolehtimaan siitä, että näin on toivottavasti jatkossakin.



http://www.patmos.fi/uskonpuolesta/artikkelit/pasifismi.htm