Kuljettajien ruokavaliosta lakimääräys?

laivalomailija

Monet rahtarit syövät yksipuolisesti ja epäterveellisesti. Mutta silloin kun on tarjolla esimerkiksi seisova pöytä, kuten laivojen meriaamiainen, silloin kyllä lautaselle otettava ruokalajivalikoima on monipuolinen.

Mutta ajatellanpa tavallista ajopäivää: hampurilaiset, hot dogit, pizza-palaset jne., usein ilman salaatteja epäterveellisen ruokajuoman kera. Tämä ei millään tavalla edistä terveyttä.

Ajattelisin, että olisi suuri etu sekä kuljetusyritykselle että koko yhteiskunnalle, jos rahtareille tarjottaisiin ilmainen, monipuolinen ateria, vaikkapa vain kerran päivässä. Tämä ei liene loppujen lopuksi kovinkaan suuri kustannuserä yhteiskunnalle. Olen kuullut kerrottavan, että esimerkiksi peruskoululaisen päivää kohti oleva ateriakustannus on 2 euroa. Ruokailumahdollisuuksiahan on valtateidemme varsilla riittämiin.

13

1853

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikealla asialla on laivalomailija.Pitäs saada vielä
      teiden varsille ilmanen majoitus ja vaikka hierontapalvelut sinne ettei tulis selkä pipiks, niin ja jos rahtari on innokas sienestäjä, sieniä voi vielä löytyä, sais jäädä sieniä poimiin matkan varrella, tietenkin yhteiskunnan tuella.
      Kyä löytyy löylynlyömiä näiltä listoilta.

    • FinAme

      "Monet rahtarit syövät yksipuolisesti ja epäterveellisesti. Mutta silloin kun on tarjolla esimerkiksi seisova pöytä, kuten laivojen meriaamiainen, silloin kyllä lautaselle otettava ruokalajivalikoima on monipuolinen.

      Mutta ajatellanpa tavallista ajopäivää: hampurilaiset, hot dogit, pizza-palaset jne., usein ilman salaatteja epäterveellisen ruokajuoman kera. Tämä ei millään tavalla edistä terveyttä. "

      mistähän sinäkin tiedät miten kukain syö.....
      suurinosa autokuskeista syö niinkuin muutkin ihmiset aika harva nykypäivänä jättää enää salaatin yms väliin.
      ei kai kukaan järkevä syö : lihis piffillä cocis kahvi = 7 € kun voi syödä : seisovapöytä (salaatit ruoka ja jälkkäri kahvi) 7 €
      antakaa nyt jo olla ja menkää itseenne niiden ruokavalioittenne kanssa.
      kyllä nykyautokuski tietää kuinka syödään mutta tuo yleistys se yleistys...
      kaikki tietyömiehet on pukkeja
      kaikki kaupparatsut ajaa ylinopeutta
      kaikissa bemareissa on sumarit päällä 24/7
      kaikki parturit on h.....
      pitääkö nämäkin sitten paikkansa????

    • Jani-

      Ei se hinta vaikua asiaan. Tarjotaanhan naisillekkin nilmaisia mammografiakuvauksia rintasyövän seilontaan, silti harva menee ja suurin osa joudutaan kutsumaan ja kutsutuistakaan vain osa tulee. Ja sehän olisi kaikille parasta, että mahdollinen rintasyöpä löydettäisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

      Ei epäterveelliset elämän tavat lopu sillä, että tarjoaa terveellisen ruan ilmaiseksi. Ne jotka haluaa elää pitsa-hampurilaislinjalla, elää sillä linjalla.

      Ja miksi rajoittaa vain kuskeihin? jos ilmaista ruokaa pitäisi tarjota, niin sitten se tarjotaan koko Suomen kansalle.

      Onhan siinä kääntöpuoli, että jos syö epäterveellisesti, niin ei sitten tarvitse hoivata vanhainkodissa niin pitkään eikä maksaa eläkkeitä.

      Oma terveys on kuitenkin itsestä kiinni, ei siitä mitä jotain ilmaisia ruokia tarjotaan.

      • hintoihin

        ei kai kukaan järkevä syö : lihis piffillä cocis kahvi = 7 € kun voi syödä : seisovapöytä (salaatit ruoka ja jälkkäri kahvi) 5,50 €.

        Sangen usein se kunnon ateria jossain lounaspaikassa tulee jopa halvemmaksi ja kuskien puskaradio kyllä tietää nämä edulliset ja laadukkaat lounaspaikat, jotka useinkin sijaitsevat hieman sivummalla kuin esim. nämä ABC ryöstöasemat.

        Esimerkiksi Hangon suuntaan mentäessä kävin ennen Karjaan Shellillä syömässä ylihintaisen pienen ja yksipuolisen aterian, kunnes kerran eräs kollega pyysi Tammisaaren kohdilla syömään lounaspaikkaan, joka oli rakennettu jonkun edesmenneen Esson tiloihin.

        Tuloksen halvempi ja paremman makuinen monipuolinen ateria salaatteineen ja kahveineen ja vatsa täyteen, kiitos seisovan pöydän. Ja huomattavasti edullisemmin.


      • stycke
        hintoihin kirjoitti:

        ei kai kukaan järkevä syö : lihis piffillä cocis kahvi = 7 € kun voi syödä : seisovapöytä (salaatit ruoka ja jälkkäri kahvi) 5,50 €.

        Sangen usein se kunnon ateria jossain lounaspaikassa tulee jopa halvemmaksi ja kuskien puskaradio kyllä tietää nämä edulliset ja laadukkaat lounaspaikat, jotka useinkin sijaitsevat hieman sivummalla kuin esim. nämä ABC ryöstöasemat.

        Esimerkiksi Hangon suuntaan mentäessä kävin ennen Karjaan Shellillä syömässä ylihintaisen pienen ja yksipuolisen aterian, kunnes kerran eräs kollega pyysi Tammisaaren kohdilla syömään lounaspaikkaan, joka oli rakennettu jonkun edesmenneen Esson tiloihin.

        Tuloksen halvempi ja paremman makuinen monipuolinen ateria salaatteineen ja kahveineen ja vatsa täyteen, kiitos seisovan pöydän. Ja huomattavasti edullisemmin.

        Täytyy kyllä pikkuisen puolustaa noita ABC-asemia. On totta että á la carte-annokset ovat hinnoissaan, mutta ei se lounaspöytä niin huiman hintainen ole. Se maksaa yleensä 7,90, ja siitä saa joko 80c alennusta Rahtarikortilla tai sitten saa leimakortin, jolla saa olikosenyt 10. tai 11. aterian ilmaiseksi. Hyvää, konstailematonta ruokaa ilman ranskanperunoita. Pari vaihtoehtoa yleensä löytyy. Parina päivänä tuli syötyä ABC:llä lounasta, torstaina Masuunissa (joo, keskustelimme kolleegan kanssa ihan hiljaa ettei se bussilla tullut äänekäs seurue olisi häiriintynyt) lihaperunasoselaatikkoa ja perjantaina Piihovissa paprikahärkää.


    • Svavelsyra

      Mikähän ongelma tämä rahtareiden ruokavalio on ??
      Monesti huoltoasemalla, jossa on joku hampurilaispaikka ja seisova pöytä, niin kyllä ne rahtarit sinne seisovan pöydän puolelle menevät... Hampurilaisaterioita taas ostavat pukupellet ja muut jupit, joilla on keinotekoinen kiire ei mihinkään... Ja eivät olevinaan kerkee syömään kunnolla kun elävät niin hektistä elämää..
      Itse pyrin syömään seisovasta pöydästä ja mieluummin vielä just näissä pienemmissä paikoissa... Sen 45min tauon kun joutuu istumaan kuitenkii, nii sama syödä kunnolla ja lukea päivän lehdet..

      • ...

        ite en koskaa syö mitään "roska ruokaa" tien päällä,vaan aina josain misä saa oikeaa ruokaa. peruskoulun oppilaille on laskettu 50snt per päivä ruokaan ei 2€!


      • paskaiset maansiirtokuskit
        ... kirjoitti:

        ite en koskaa syö mitään "roska ruokaa" tien päällä,vaan aina josain misä saa oikeaa ruokaa. peruskoulun oppilaille on laskettu 50snt per päivä ruokaan ei 2€!

        Maansiirtokuskithan käy aika usein Essolla vetämässä Big Beefejä ja sitten joku on yleistänyt asian koskevan kaikkia. Nuoret jullit ne roskaruokaa syö, vanhemmille ei enään maita...


      • täytyy tehdä
        paskaiset maansiirtokuskit kirjoitti:

        Maansiirtokuskithan käy aika usein Essolla vetämässä Big Beefejä ja sitten joku on yleistänyt asian koskevan kaikkia. Nuoret jullit ne roskaruokaa syö, vanhemmille ei enään maita...

        just niin kun ringin leader sanoo,eli mennään Essolle ni "minä sanon mitä tehdään",hölmöä ja naurettavaa pelleilyä. Ihan niin ku sitä ei osaisi itse päättää mihin menee tauoille.


      • laiskoja!
        täytyy tehdä kirjoitti:

        just niin kun ringin leader sanoo,eli mennään Essolle ni "minä sanon mitä tehdään",hölmöä ja naurettavaa pelleilyä. Ihan niin ku sitä ei osaisi itse päättää mihin menee tauoille.

        Miksi tekin ette vaan pysähdy taukopaikoille valmistamaan itse maittavia aterioita spriikeittimellä? Säästää todella pitkän pennin, esim. purkkihernekeitto ei maksa paljon mitään. Voihan sitä silti säästää, vaikka palkka olisikin niin hyvä ettei tarvitsisi.


      • helposti säästää
        laiskoja! kirjoitti:

        Miksi tekin ette vaan pysähdy taukopaikoille valmistamaan itse maittavia aterioita spriikeittimellä? Säästää todella pitkän pennin, esim. purkkihernekeitto ei maksa paljon mitään. Voihan sitä silti säästää, vaikka palkka olisikin niin hyvä ettei tarvitsisi.

        noin 10-15 euroa,jos tekee eväät mukaan ja kahvit termariin. Se tekee vähintään 50 euroa viikossa,vuodessa se on jo aika paljon. Maakuskin palkoissa.


      • Kiitos.
        helposti säästää kirjoitti:

        noin 10-15 euroa,jos tekee eväät mukaan ja kahvit termariin. Se tekee vähintään 50 euroa viikossa,vuodessa se on jo aika paljon. Maakuskin palkoissa.

        Jos tuolla viikonkin komennuksella on,niin ihan oikeesti tekee mieli mennä ihmisten joukkoon välillä? Siinä kun kippurassa yrittää väsätä omia keitoksia hytti huurussa,niin jossain vaiheessa ne valmis makarooni laatikot lentää roskiin,kävellessä abc asemalle lounaspöytään! Toki ymmärrän nuo iltapalat jne.siinähän voi vähän kiristellä lompakon nyörejä.


    • ihme

      Tämä laivalomailija on selvästi joku noin 145kg rahtari. Iältään noin 45v. Ollut kotimaan kuljettaja tähän asti, ja elänyt itsekin pelkillä lihiksillä ja hampurilaisilla. Nyt kyseinen henkilö on vaihtanut yritystä ja on päässyt ensimmäistä kertaa laivalle (vau). Ja yllättyy positiivisesti huomattuaan olevan muutakin ruokaa, kun hampuriliset,lihikset ym.ym. Henkilö on lähes absolutisti, koska toisella palstalla hän kauhisteli, miten kuljettaja kestää kaksi lonkeroa illalla ja sitten vielä voi aamulla ajaa.(itse sammuu jo puolikkaan pilsnerin jälkeen.) Näin raittiina ja terveellistä ruokavaliota noudattaen laivalomailija on päättänyt tehdä hyvän työn ja käännyyttää kaikki kolleegansa elämään ja syömään terveellisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia

      "Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak
      Maailman menoa
      149
      4819
    2. Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei

      Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka
      Maailman menoa
      82
      3517
    3. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      59
      1624
    4. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      8
      1519
    5. Oot kaunis

      Oot kaunis nainen.
      Ikävä
      99
      1344
    6. Pitäisikö naisen haluta "puolisomies"?

      Toivottavasti saan nyt tämän idean purettua hyvin sanoiksi? Mutta tuossa eräässä aloituksessa tuli vastaan tälläinen tek
      Sinkut
      196
      1116
    7. Kuka murhasi Anneli Auerin miehen?

      Tapaus edelleenkin selvittämättä.
      Maailman menoa
      197
      1110
    8. Martina Aitolehti paljastaa ex-avoliitosta - Karu seuraus tyttärille

      Martina Aitolehti erosi luksuselämää viettäneestä liikemies Stefan Thermanista v. 2020. Aiemmin hän oli naimisissa media
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1106
    9. Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purraa jatkamaan valtiovarainministerinä!

      Ja jollei valtiovarainministerinä, niin sitten pääministerinä. Purra on nostanut Suomen talouden nyt komeaan kasvuun Ma
      Maailman menoa
      134
      1013
    10. Alkuperäinen kristillinen kaste on uskoville annettava upotuskaste

      Kreikan sana BAPTIZO merkitsee upottamista. Alkuseurakunta kastoi upottamalla Apostolien tekojen kirjan mukaan: Ap.t 2
      Kaste
      552
      979
    Aihe