Suoraan tokaluokalle

Wella Moinen

Meillä on ensiviikolla tapaaminen opettajan kanssa, koska hän haluaa keskustella poikani siirtämisestä joululoman jälkeen suoraan tokaluokalle. Keskustelussa tulee olemaan mukana koulun puolelta muitakin, mutten nyt muista heidän titteleitään :)

Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta? Onko hyvä vai huono?

Olen keskustellut opettajan kanssa puhelimessa tästä monta kertaa ja opettaja tuntuu olevan kovasti sitä mieltä, että poika turhautuu, jos jatkaa ikäistensä kanssa. Poika siis osaa jo ennestään kaiken, mitä koulussa opetetaan ja opettajan mielestä tokaluokankin asiat ovat hänelle lastenleikkiä.

En epäile opettajan sanoja ollenkaan, koska poikamme tosiaankin oppi lukemaan 4-vuotiaana ja on sen jälkeen kutakuinkin viettänyt kaiken aikansa nenä kirjassa ja hänen tietomääränsä on sitten sen mukainen. Hän on myös suht isokokoinen, joten monesti luullaankin paljon vanhemmaksi. Hän oppii helposti ja nopeasti, sekä on todella tiedonjanoinen.

Mitä olette tällaisesta mieltä? Entä olisiko mitään ajatuksia siitä, mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon ennen kuin suostun siirtoon?

Itseäni kuitenkin epäilyttää alkaa moiseen.. Äidin pikkupoika kun on aina äidin pikkupoika..:)

15

2418

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en ole kuullut

      moisesta, että open taholta tuollaista ehdotetaan. joskus äidit ovat sitä mieltä, että heidän puppelinsa ovat neroja ja vaativat hyppyä luokkien yli, mutta että ope...?

      selventäisitkö taustoja? opettajako tämä alulle pani? onko testejä tehty?

      • Wella Moinen

        Minä taas olen ollut siinä käsityksessä, että aloitteet tulevat koulun puolelta. No mutta mitäpäs sen väliä. Vanhempainillassa opettaja otti tämän puheeksi ja kysyi mielipidettäni, siitä sitten lähdettiin harkitsemaan. Mitään ulkopuolisen tahon järjestämiä testejä pojalle ei ole tehty, ihan koulussa vaan opettaja on "huvin vuoksi" teettänyt pojalla ylempien luokkien tehtäviä ym. keksiäkseen hänelle tekemistä. Pitäisikö minun vaatia jotain testejä ennen päätöstä? Ilmeisesti kuitenkin jostain täytyy pyytää lupa siirtoon (muualtakin kuin vanhemmilta) ja sitä varten joku taho arvioi pojan muun kehityksen tason jne.

        Nämä kaikki käytännön jutut ovat täysin pimennossa ja avoimia minulle vielä ja nimenomaan niitä olisi tarkoitus siinä tapaamisessa käydä läpi. Ajattelin, että jos täällä jollakulla olisi antaa neuvoja matkaan, että mitä kaikkea minun kannattaisi kysellä jne. Kyseessä on esikoiseni, joten en ole mikään kävelevä tietopankki, mitä nykyiseen koulujärjestelmään tulee :)


    • fiksu, aina kymppejä

      kokeista ja on aina ollut luokkansa priimus ja tosi hyvä! Ekaluokasta asti valtavan nero, mutta emme ole edes keskustelleen siirtämistä millään luokalla, nyt jo kolmannella, koska jos jossain vaiheessa numerot tippuisivat 9 tai 8 se tuntuisi pahalta ja kuitenkin henkisesti lapset ovat pikkulapsia vielä ekalla.

      Nyt kolmasluokkalaisemme olisi valmis varmaan kuutoselle, mutta henkisesti ei, sillä 9 vuotias olisi täysi lapsi 12-13 vuotiaiden kanssa vaikka muuten kykyä olisi ja valmiuksia voittaa heidät kaikki.

      Joten sinun ekaluokkalaisesi jos on henkisesti kypsä niin mikä ettei, mutta voipi olla että lapsi kärsii ikänsä puolesta.

      • open arvostukset

        Open arvostukset voivat olla tietopainotteisia. Minä ainakin painottaisin sosiaalista puolta enemmän. Jos menee ikäluokkaansa edelle, on aina eri aikaan muita luokkalaisia esim. ajokortin hankinnassa, kutsunnoissa jne.

        Kokeeko poika itse olonsa vaikeaksi luokassa? Kuinka pitkä kokemus opettajalla on? Kysy, onko hänen näkmeyksensä hänen omansa vai olisiko vaikkapa rehtorilla käsitystä asiasta tai jollain muulla opettajalla? Ryhmästä lähteminen ja uuteen meneminen eivät ole mitään pikkujuttuja lapsille yleensä.


    • poika...

      oppi lukemaan 4-vuotiaana ja varmaan osasi ne asiat,mitä eka-ja tokaluokalla opetetaan,mutta en koskaan ajatellut luokan ylihyppäystä,koska oli muutenkin "nuorin",siis syntynyt ennen vuodenvaihdetta.Ikäero ylempiluokkalaisiin olisi tuntunut isolta ja sikäli oli varmaan parempi olla ikäistensä seurassa.

    • luokalta toiselle

      Hei!

      Olen 20-vuotias nuori nainen talla hetkella. Itseni on siirretty kahdesti luokalta toiselle opettajan ehdotuksesta ja vanhempienikin tahdosta. Minulta ei asiaan hirveasti mielipidetta kysytty. Olen oppinut lukemaan verrattain aikaisin eika koulu ole tuottanut minulle koskaan ongelmia, koska olin/olen edelleen erittain tiedonjanoinen.

      Ensimmaisen kerran hyppasin tokaluokan yli kokonaan, eli suoraan kolmannelle luokalla ekaluokalta. Ollessani neljannella luokalla, minut siirrettiin joulun jalkeen viidennelle luokalle. Ensimmainen siirto oli helppo, koska tokaluokallahan ei tule hirveasti uuttaa tietoa. Toisen siirron mahdollisti kaksikielisyyteni..eli puhun englantia ja suomea aidinkielenani joten en jaanyt kielenopetuksessa jalkeen.

      Sanoisin, etta KYSY LAPSELTASI hanen mielipidettaan. Mieti onko hanella kavereita luokallaan, miten kaikki tama vaikuttaisi haneen henkisesti. Itse en kokenut ensimmaista siirtoa (en siita tosin hirveasti muista kun sen sita kunnolla silloin ymmartanyt) pahana, koska aloitin vain seuraavana vuonna eri luokassa. Toinen siirto oli paljon pahempi, kaikki tutut kaverit/opettaja jaivat edelleen samaan luokkahuoneeseen ja jatkoivat normaalisti. Mina sen sijaan jouduin keskelle tuntemattomia ihmisia, uuden opettajan seuraan kesken lukuvuoden. Kaipasin usein vanhan luokkani pariin, koska he jatkoivat edelleen samoja rutiineja. Kaverit olivat siella ja jain ulkopuoliseksi. Lapsellesi tulisi myos selittaa hyvin selkeasti mitka ovat syyt muutokseen. Poikasi voi kuvitella tehneensa jotain vaarin ja ajatella taman olevan rangaistus. Ja nama syyt ei saisivat olla luokkaa "olet niin fiksu, etta sinut siirretaan". Se luo turhia paineita. Siirto voi joka tapauksessa luoda turhia paineita.

      Sosiaalisena ihmisena sekin kuitenkin unohtui ja iloisena jatkoin seuraavana syksyna kuudennelle luokalle sen luokan mukana. Mitaan ongelmia siirrot eivat minulle koskaan tuottaneet. Tosin olin muita fyysisesti jaljessa. Kun ylaasteella muut tytot alkoivat saada kuukautisia ym. itse olin kaksi vuotta heita jaljessa. Lattarinta olin kauemmin. Lukion kolmannella muut saivat ajokortin ja mina taytin 16 vuotta. Olin ylioppilas, joka halusi toihin, mutta ikani oli este useimmissa paikoissa. Henkisesti kasvoin tietysti aikuiseksi aikaisemmin kuin muut. Olen aina ollut kypsa ikaisekseni eika sekaan ole tuottanut mitaan ongelmia.

      Talla hetkella kirjoitan Kanadasta, jossa opiskelen yliopistotutkintoa. Halutessasi voin antaa "oppilaan/lapsen" nakokulman siirtoon.

      Viimeisena neuvona haluaisin antaa, etta kannattaa harkita pojan siirtamista (jos se tuntuu oikealta teidan kohdallanne) ehka ensi syksyna suoraan kolmannelle luokalle. Tosin siirto ei ole valttamaton, jos pojallesi tarjotaan vaihtoehtoisia virikkeita luokalla. Naista kannattaa keskustella opettajan ja lasten psykologin kanssa yhdessa.

      Anna

    • siirtää kesken

      lukuvuoden. Lapsilla on vaikeuksia sopeutua kesken vuotta ns. valmiiseen ryhmään tulevaan oppilaaseen. Erityisesti silloin, jos lapsi on siirretty alemmalta vuosiluokalta ylemmälle, jolloin tulee helposti näitä "vähänkö sä olet tyhmä kun et tota tiennyt"-kiusaamisia sopeutumisvaiheessa.

      Sekä tulevien luokkalaisten että siirtyjän sosiaaliset taidot joutuvat kesken vuoden-siirtymisessä pahemmalle koetukselle kuin syksyllä siirtymisessä: uusiin luokkakavereihin on aikuisten avustuksella mahdollista tutustua jo kesällä, ja ryhmähenki pitää joka tapauksessa luoda uudelleen aina syksyisin.

      En sano että joka kerta välttämättä käy huonosti, mutta molemmat tapaukset, joita olen seurannut kouluavustajana toimiessani, ovat ottaneet kyllä aika koville sekä ryhmälle että erityisesti siirtyjille. Siirtyminen aiheuttaa myös vanhemmille aika paljon paineita, koska lapsi tarvitsee erityistä tukea uuteen ryhmään sopeutuessaan.

      • väiti

        asialle. Poika on syntynyt helmikuussa ja oppi lukemaan 4-vuotiaana. Ajatuksissa oli laittaa kouluun vuotta aiemmin. Tehtiin testejä jne. Mulla oli hyvät välit neuvolan tätiin,vanhankansan ihminen, ja hän kertoi juuri näitä huonoja puolia kuin hyviä puolia: on aina liian nuori kaikkeen mitä luokkakaverit tekevät,saatetaan syrjiä iän takia, ei pääse samoille ripareille kuin luokkakaverit, mopokortti eriaikaan kuin muut, inttiin jne...se kantaa kauas se valinta.
        Poika meni tavalliseen aikaan kouluun. Olisiko ollut kolmannella kun tuli viestiä (ei ollut oma ope sillä kertaa)että vähän tuskastuu ja häiriköi luokassa. Soitin ja sanoin että antakaa vaikeampia tehtäviä. Niin tehtiin ja siitä se lähti.
        Koulunkäynti ollut senjälkeen vaivatonta, oli luokkansa suosikki kun oli vähän vanhempi kuin muut. Oppiminen helppoa ja on saanut rauhassa oppia sosiaalisia taitoja.
        Nyt on jo lukiossa ja sekin sujuu, ilman paineita kun on saanut tehdä hommia.
        Suosittelisin myös jonkin vaativan harrastuksen aloittamisen,niin voi purkaa siihen oppimisen iloa. Kyllä se kerkeä siellä oppimisputkessa olla vuosikausia.
        Annat olla luokkakavereitten kanssa, anna nauttia koulunkäynnistä ilman kovia vaatimuksia "neroudesta", anna oppimisen olla hauskaa ja mukavaa,kun se on helppoa, se on kivaa.
        pyydä vaikeampia tehtäviä, mutta ei liikaa niitäkään,ettei turhaudu.
        Tsemppiä! Älä anna sen open kävellä lapsesi yli!


    • lapsesta...

      Jos lapsi tosiaan pitkästyy tunneilla, niin ei sekään ole hyväksi hänelle. Toisaalta, jos hänellä on paljon hyviä kavereita luokalla, niin ei välttämättä ole kiva myöskään vaihtaa luokkaa. Kysy lapsen mielipidettä ja käy keskustelemassa aiheesta. Älä tyrmää heti, mutta älä myöskään suoralta kädeltä suostu.

      Uskoisin kuitenkin, että opettajalla olisi jo koulutuksenkin puolesta valmius huomata tällainen asia ja hän varmaankin tietää, mitä ehdottaa, joten luulen, että se on hyvä juttu.

    • olla

      epäpätevä, jos ei keksi pojallesi tarpeeksi mielenkiintoista puuhaa. Kaikennäköisiä oppikirjasarjoihin liittyviä lisätehtäväkirjoja ja muuta matskua löytyy yllinkyllin.
      En laittaisi lastani vanhempian seuraan vaan antaisin hänen olla lapsi niin kauan mahdollista. Jos siirretään seuraavalle luokalle ennen aikojaan, siirtyy hän myös yläasteelle ja jatko-opintoihin liian aikaisin...

      • tuleva ope

        Varmasti opettaja keksii jokaiselle lisätehtäviä niin paljon kuin on tarpeen. Kuitenkin lisätehtävien tarkoituksena on tarjota uusia haasteita perustehtävien lisäksi, ei vain jotain epämääräistä ajankulua tai samojen perustehtävien toistoa "lisätehtävinä". Jos lapsi kerran on erittäin taitava, niin tarpeeksi haasteellisia lisätehtäviä ei vain enää löydy hänen ikätasolleen tarkoitettuina. Uskoakseni siinäkään ei ole järkeä, että lapsi täyttelee ylempien vuosiluokkien oppi- tai lisätehtäväkirjoja, koska mitä hän sitten tekisi ylemmillä luokilla. Täyttelisi omatoimisesti taas yhä ylempien vuosiluokkien kirjoja?

        Jokaisen kuuluu saada haasteita sopivassa määrin. Turhauneesta kiltistä oppilaasta kasvaa helposti turhautunut häirikkö, kun koulu ei tarjoa mitään kiinnostavaa ja ennen kaikkea uutta opittavaa.


    • Wella Moinen

      Paljon sain ajattelemisen aihetta.. Hieman tuntuu siltä, että ainakaan tässä vaiheessa emme vielä suostu siirtoon, mutta jossain vaiheessa ehkä kyllä.

      Siinä mielessä se varmaan ei ainakaan olisi haitaksi, että joutuu vanhempien lasten seuraan, koska muutenkin hänen kaverinsa ovat kaikki poikkeuksetta vuoden-pari vanhempia. Mutta nuo myöhäisemmät vaiheet kyllä laittoivat miettimään.. Poika itse on sitä mieltä, että "ihan sama" :)

      Täytyy mietiskellä perin pohjin tätä asiaa.

      Kiitos kaikille! :)

    • ken elää se näkee

      Meidän poika meni suoraan eskarista tokalle. Tiedollisesti hyvä juttu, hän on lahjakas ja eritoten tarmokas poika joka helposti turhautuisi liian helppojen tai merkityksettömien "täytetehtävien" parissa.
      Päätös ei ollut helppo. Mielestäni suuri merkitys on myös vastaanottavalla luokalla, meidän tapauksessa se oli todella pieni luokka, joka on tunnettu hyvästä ryhmähengestä. Uusi opettaja on pidetty (kuten olisi tosin ollut myös ekaluokan opettaja). Kenen tahansa opettajan luokkaan en erityistapauksia laittaisi (aina ei tietysti voi valita).
      Poika on sopeutunut uuteen ryhmään kivasti, leikkii sekä entisten eskarikavereiden (nykyisten ekaluokkalaisten) että uusien kanssa, ehkä kuitenkin puhuu tällä hetkellä enemmän vanhoista kavereista, nykyisistä ekaluokkalaisista. Meidän koulu on pieni, jossa kaikki tuntevat kaikki ja välituntileikit sujuvat luokkarajojen yli. Taitoaineissa hän on kai normaalivaihtelun rajoissa isompien seurassa.
      Edelleen mietityttää miten sitten murrosiässä. Minusta joku rippikoulu tai mopokortti ei hetkauta koko kouluiän kestävää päätöstä, mutta kyllähän ajatteluttaa, tuleeko sitten jotain murrosikäisten juttuja (esim. seksuaalisuuteen liittyvät asiat) liian varhain vastaan. Toisaalta nämä alakouluvuodet muokkaavat lapsen käsityksen itsestään oppijana, joten ratkaisu on melko tärkeä lapsen minäkuvalle ja opiskelumotivaatiolle.
      Meidän piti kesän aikana käydä tekstauskirjaimet läpi (mikä oli työtä ja tuskaa), ja kirjoittamisessa näkyi alkusyksystä hitautena kokemuksen puute, joka nyttemmin on korjaantunut. Teillä tulisi vastaan sitten kaunokirjoituksen opettelu. Ei mikään kynnyskysymys lahjakkaalle lapselle.

    • opettajat

      kovin herkästi moista ehdota, joten itse ainakin luottaisin heidän ammattitaitoon ja siirtäisin pojan toiselle luokalle, jos hänellä itsellä ei olisi mitään sitä vastaan.

    • Anonyymi

      Lisä tehtäviä amispoppia.

      Lisä tehtäviä ratkaisu kun poliisit hälytys tärkein omaan työ paikkaan pankki ym vaarassa alkaa pelin peluu lisä tehtäviä.

      Asia ratkaistu Kärsämäki, Kajaani Pyhäjärvi, ottakaa poliisi teitä on kaksi valkoista nauhaa mukaan, metsä missä lue verissä päin löytää pois ja reitti merkintä kai se oyssykin häiriintyy hälytys hlö.

      Metsä ei aina anna löytää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1412
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      27
      1020
    3. 78
      889
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      778
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      754
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      685
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      670
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      652
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      636
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      562
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      528
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      492
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      475
    19. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      32
      472
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      37
      471
    Aihe