Kolme miestä finaalissa!

todennäköisyys

Mikäli Mia sunnuntaina pudotetaan, kuten varmasti tapahtuukin, on sen seurauksena suurella todennäköisyydellä finaalissa kaikki kolme miestä. Miehethän eivät äänestä toisiaan, ja Mian lähdettyä naiset ovat pahasti alakynnessä, eivätkä pysty äänillään miehiä äänestykseen saamaan, vaikka sattuisikin niin onnekkaasti että antaisivat äänensä samoille henkilöille. Jos olette huomanneet, ovat pojat pitkään äänestäneet samoin, eivätkä varmasti tule toimimaan toisin tulevaisuudessakaan. Kari on alusta asti pitänyt itseään voittajana ja pelaa peliä kovaa, eikä Ollin pelaaminenkaan liene keneltäkään jäänyt huomaamatta. Olli on systemaattisesti pelannut pahimmaksi katsomansa kilpailijat jo pois (Jenni ja Mira, tällä viikolla Sari kohteena), ja Kari ja Olli tietävät olevan heille edullisinta olla vastakkain finaalissa. Jani taas menee tallin mukana, eikä tule äänestämään ystäviään pois.

Tämän välttääksemme taktisesti ainoa oikea veto tämän viikkoisessa äänestyksessä olisi siis äänestää Jani ulos! Nyt plus-ääniä Mialle!

10

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Woovop

      Eipä tiedä miten monta pudotusta on jäljellä, mutta jos voittajaäänestys alkaa kun on neljä jäljellä, niin ainoalla naisella on paremmat mahdollisuudet voittaa kuin kahdella, koska silloin äänet jakautuvat. Eikö niin?

      Ja koska Miasta ei ole kuitenkaan finaalin voittajaksi, MIA ULOS!

      • kai kolme

        Voittajaäänestys alkaa kun on kolme jäljellä, joten tällä logiikalla naiset eivät edes pääse sinne asti.

        Mia ei tule voittamaan, mutta on elintärkeä Hannelle tai Sarille edes finaaliin pääsyyn. Mikäli Mia saisi vielä viikon, tarkoittaisi se että kolmen parhaan joukossa on ainakin yksi nainen! Ei Janikaan tule finaalia voittamaan, mutta on tarpeellinen miehille, joten viisasta olisi pistää Jani ulos nyt ensin!


      • kai kolme kirjoitti:

        Voittajaäänestys alkaa kun on kolme jäljellä, joten tällä logiikalla naiset eivät edes pääse sinne asti.

        Mia ei tule voittamaan, mutta on elintärkeä Hannelle tai Sarille edes finaaliin pääsyyn. Mikäli Mia saisi vielä viikon, tarkoittaisi se että kolmen parhaan joukossa on ainakin yksi nainen! Ei Janikaan tule finaalia voittamaan, mutta on tarpeellinen miehille, joten viisasta olisi pistää Jani ulos nyt ensin!

        ainakin voittajaäänestys alkoi kun asukkaita oli neljä. Viikon äänestyksen jälkeen pudottettiin asukas jolla oli siihen mennessä vähiten ääniä eli Terhi. Sen jälkeen äänestys jatkui vielä toisen viikon, jonka jälkeen ratkesi voittaja.


      • Nimetön
        tanzu84 kirjoitti:

        ainakin voittajaäänestys alkoi kun asukkaita oli neljä. Viikon äänestyksen jälkeen pudottettiin asukas jolla oli siihen mennessä vähiten ääniä eli Terhi. Sen jälkeen äänestys jatkui vielä toisen viikon, jonka jälkeen ratkesi voittaja.

        ...finaali alkaa siitä kun asukkaita on kolme. Viime vuoden tavalla ei ole merkitystä muutoinkaan, BB voi ja myös muuttaa sääntöjä tarpeen mukaan. Ja on katsojien kiusaamista edes asettaa neljää äänestykseen samaan aikaan, aivan kuten kolmeakaan. Se syö äänestysinnokkuutakin, koska äänet hajoaa liikaa eikä yhdellä kahdella äänellä katsota tuolloin olevan valtaa.


    • fiksuja

      Kyllä! Nyt jos oltais fiksuja, äänestettäis Jani ulos. Kaikki Hannen, Sarin, Jennin ja Miran kannattajat plussia Mialle, ettei pojat pääse valtaan! Jani ei joka tapauksessa tule voittamaan, äänestetään siis poikien pelinappula nyt ulos!

      En mä ainakaan halua nähdä kolmea, tai edes kahta poikaa finaalissa!

      • Oiuyta

        Mia pois.

        t: Jenni-fani


      • naiskiintiö?

        mitä väliä sukupuolella on finaalissa? ei miaa kannata taloon jättää vain sen takia että "naiskiintiö" säilyisi. pidetään talossa ne jotka ovat viihdyttäviä ja ansaitsevat voiton, oli kyseessä sitten mies tai nainen.


      • Nimetön
        naiskiintiö? kirjoitti:

        mitä väliä sukupuolella on finaalissa? ei miaa kannata taloon jättää vain sen takia että "naiskiintiö" säilyisi. pidetään talossa ne jotka ovat viihdyttäviä ja ansaitsevat voiton, oli kyseessä sitten mies tai nainen.

        vissiin taas hakusessa...? Ei naiskiintiötä sinällään tarvitsekaan olla, mikäli katsoo että se voittajasuosikki on mies. Mutta kaikilla ei niin todellakaan ole, ja saadakseen sen suosikkinsa finaaliin, olisi nyt toimittava oikein, mikäli haluaisi naissuosikkinsa pitää edes kolme parhaan joukossa. Nyt on kysymys siitä, että Mian lähdettyä Sari tai Hanne ei välttämättä edes pääse finaaliin, koska poikien äänestyskäyttäytyminen on hyvin laskelmoitua. Oliko nyt tarpeeksi väännetty rautalangasta?

        Vaikka Olli ja Kari ovat suhteellisen viihdyttäviä, en katso että he ansaitsisivat voittoa yhtään sen enempää kuin vaikka Sari ja Hannekaan. Myös nämä naiset ovat viihdyttäviä, ja haluaisin nähdä edes toisen heistä loppukolmikossa miesten sekaan antamassa muutakin viihdykettä kuin pieruhuumoria ja Kakin virpomis-juttuja.


    • Kotia....

      Popsimaan niitä sieniään ja sillä siisti olkoot vaan kolme miestä finaalissa kuhan ei ole Mia
      siellä.

    • iggu

      Mialle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe