Luin uusimmasta koiramme lehdestä näistä varoajoista. Suurta ihmetystä herätti se, että nukutuksen jälkeen varoaika näyttelyihin on 28 vrk? Ymmärsinköhän ihan oikein?
Ymmärtääkseni mm. lonkkakuvauksessa koira nukutetaan?
Eli jos asian oikein ymmärsin, koira nukutetaan lonkkakuvauksissa ja 28 päivään sen jälkeen ei voi osallistua näyttelyihin tai kokeisiin!
Mitä tälläinen sääntö tekee roduille jotka eivät ole pakolliseen lonkkakuvaukseen sidottuja?
Voisin kuvitella, että moni kasvattaja siirtää ja siirtää kuvauksia, koska kuvaus tietää kilpailukieltoa. Ja pentuja tullaan mahdollisesti myös tekemään kuvaamatta näiden "ei pakko kuvata" rotujen osalla.
Hyötyykö tälläisestä säädöksestä kukaan?
Itse en ole asiaan kummemmin perehtynyt kuin mitä uusimmasta koiramme lehdestä luin, mutta minusta testaus vaikuttaa ihan hyvältä hommalta, mutta valitettavasti toimivimuuteen käytännössä ei ole käytetty aikaa riittävästi.
Ja itseäni jäi myös mietityttämään kysymys, miten se virtsanäyte saadaan otettua?
En tiedä muista, mutta meillä narttukoira voi olla pissimättä hyvinkin pitkään!
kennelliiton
7
3020
Vastaukset
Kennelliiton sivuilta, varoajat löytyvät tuosta lääkelistasta. Minä en muista nukutusaineiden nimiä?
http://www.kennelliitto.fi/FI/antidoping/
En ole asiaan paljon perehtynyt, mutta minulla on vähän sama tunne, että ajatus on hyvä, mutta käytännön toteutuksessa ei ole käytetty maalaisjärkeä.
Virtsanäytteet kuulemma jotkut ottavat nartulta semmoisella pitkällä kauhalla. :) Semmoinen syvä, pitkävartinen soppakauha, jonka ne tökkää alle kun koira kyykistyy. En ole itse moiseen vielä joutunut.komppaan ylläolevaa!
Näin talvella ainakin sattuu esim. venähdyksiä/revähdyksiä ja kipuun annettavan lääkkeen varoaika on 28 päivää! Kuinka moni koira mahtaa jäädä ilman kipulääkettä pelkän levon varaan(jos näyttely tulossa), kun itse vamma usein kuitenkin saattaa parantua hyvinkin nopeaan!
Eikä aina ole tarvetta juoksuttaa eläinlääkäriinkään jokaisesta pikkuvammasta! Meillä dobberi oli kovinkin kivulias muutaman päivän ja sitten terve kuin pukki, joten kipulääke oli tarpeen vain muutamana päivänä! Kyse siis tassun venähdyksestä. Lääkäri "määräsi" myös jatkossa samantyyppisiin vammoihin ensisijaiseksi hoidoksi juuri kipulääkkeen ja sitten vasta lääkäriin, jos ei tokene...
- Riva
Näyttelyt tietää hyvinkin paljon ennakkoon eli sen lonkkakuvan voi ottaa ns hiljaisena kautena.
Minusta tämä doging testaus ja varoajat on ihan hyvä asia. Minkä ihmeen takia pitää viedä koira näyttelyyn jos se ei ole täysin kunnossa.Olkoon sitten vaikka miten huippukoira.Vai onko tässäkin asiassa tullut uusi muoti tunkea koira täyteen lääkkeitä jos sattuu joku pikku vika??Sen sijaan,että antaa koiran levätä muutaman päivän.
Näin varmaan on,koska tuskin turhan takia näitä testejä järjästetään.- olisi muutaman
Jos kyse olisi muutaman päivän levosta!
Kokonaisuudessaan idea on ihan hyvä, mutta toimivuutta ei todellakaan ole loppuun asti mietitty.
Vertaan asiaa ihmiseen, jos minulla päätä särkee tai on hieman lämpöä, mitä teen? Otan lääkettä tietenkin.
Jos minulla on matkapahoinvointia mitä teen, otan lääkettä siihen, tietenkin!
Voinko olla töistä poissa 7 vuorokautta sen takia, että otin lääkettä päänsärkyyn? Voinko olla töistä muutaman päivän poissa sen takia, että kävin matkalla ja otin matkapahoinvointilääkettä? EN TODELLAKAAN VOI! Vai onko minulla vain huonoja ja ymmärtämättömiä ihmisiä ympärillä, kuten pomoni...?
Miksi koirat saavat jopa parempaa kohtelua kuin ihmiset? Meilläkin on koiria nukutettu, mm. uroksia leikkauksen vuoksi. He ovat kyllä toipuneet muutamassa päivässä, miksi siis 28 päivää? Ja kyse ei omalla kohdallani ole näyttelyistä sinänsä, vaan ihan periaatteesta, näitä eunukkeja kun ei näyttelyihin huolita ;) - koskee
olisi muutaman kirjoitti:
Jos kyse olisi muutaman päivän levosta!
Kokonaisuudessaan idea on ihan hyvä, mutta toimivuutta ei todellakaan ole loppuun asti mietitty.
Vertaan asiaa ihmiseen, jos minulla päätä särkee tai on hieman lämpöä, mitä teen? Otan lääkettä tietenkin.
Jos minulla on matkapahoinvointia mitä teen, otan lääkettä siihen, tietenkin!
Voinko olla töistä poissa 7 vuorokautta sen takia, että otin lääkettä päänsärkyyn? Voinko olla töistä muutaman päivän poissa sen takia, että kävin matkalla ja otin matkapahoinvointilääkettä? EN TODELLAKAAN VOI! Vai onko minulla vain huonoja ja ymmärtämättömiä ihmisiä ympärillä, kuten pomoni...?
Miksi koirat saavat jopa parempaa kohtelua kuin ihmiset? Meilläkin on koiria nukutettu, mm. uroksia leikkauksen vuoksi. He ovat kyllä toipuneet muutamassa päivässä, miksi siis 28 päivää? Ja kyse ei omalla kohdallani ole näyttelyistä sinänsä, vaan ihan periaatteesta, näitä eunukkeja kun ei näyttelyihin huolita ;)myös RAUHOITUSTA! Eli jos viet koirasi hammaskivenpoistoon, kehiin ei ole pitkään aikaan asiaa. Minustakin noin pitkä varoaika saa aikaan vain vahinkoa.
- FAU
koskee kirjoitti:
myös RAUHOITUSTA! Eli jos viet koirasi hammaskivenpoistoon, kehiin ei ole pitkään aikaan asiaa. Minustakin noin pitkä varoaika saa aikaan vain vahinkoa.
kuulostaa, että terve koira on lähes kuukauden pakkolomalla vain sen tähden, että on käyny esim. lonkkakuvilla.
Ihan hyvä asia tuo testaus, sitä en sano, mutta kohtuus siinäkin sentään vois mukana olla. hyvä ajatus koko jutun takana: ei sairasta koiraa eikä edes toipilasta näyttelyyn.
Mutta noin pitkät varoajat ihan "tavallisten" lääkeaineiden käyttöön, kuten kipulääke, matkapahoinvointitabletit, saattavat saada nuo säännöt kääntymään itseään vastaan. Koira tarvitsisi jonkin miedon lääkkeen voidakseen hyvin ja ollakseen täysin kunnossa, mutta ei ole lupa antaa, siispä koiralle ei sitä anneta vaan viedään näyttelyyn hoitamatta. Kun ei kuitenkaan ole varsinaisesti sairas koira kyseessä.
Nämä on tietysti niin tapauskohtaisia juttuja että ei voi tehdä niin hyviä sääntöjä, että ne palvelisivat parhaimmalla mahdollisella tavalla ihan kaikkia. Mutta kyllä noissa on varmasti paljon liioittelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2453333Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3622975Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,181992Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.811854Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e651778Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591652MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131553- 1251502
Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11414Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4841413