Remo

Nyt kun täällä näköjään morkataan meitä pohjoisen ihmisiä ja siellä etelässä ollaan niin kovia luonnonsuojelijoita että ihan heikkopäistä hirvittää (asutaan kerrostalossa keskellä betoniviidakkoa ja illat istutaan opiskelijabileissä kertomassa miten on susi söpö. Ja yhtään sen tappamaa eläintä ei ole hesassa näkynyt) Ajattelin tuoda oman näkökantani miten maailman pitäisi mennä ja muuttua.

Ruokaa ei saisi ostaa kaupasta, vaan kaikkien olisi se tuotettava tai hommattava itse. Metsässä on tietenkin kaikille liian vähän riistaa, joten vapaa kilpailu metsästämisessä aiheuttaisi sen, että ihmiset näkisivät nälkää ja tappaisivat toisiaan. Näin väkiluku pienenisi siihen määrään mitä luonto kestää ja maailma pelastuisi.

Kehitysmaita ei autettaisi mitenkään, sillä ne ylikansoittavat maapalloa. Lääkkeet hävitettäisiin ja näin jälleen väkiluku laskisi ja maailma pelastuisi.

Ihminen joutuisi käyttämään kaikkia luonnon antimia hyväkseen ja sitä mitä se itse voi tuottaa. Tämä ei valitettavasti tällä väkimäärällä ole mahdollista, joten väkiluku pitäisi saada ensin minimiin.
Kyllä se luonto jonkin taudin vielä levittää, että tämä toteutuu, mutta milloin??
3331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämähän se olisi sitä todellista luonnonsuojelua.
Kaikki tapahtuisi luonnon ehdoilla.

Ehkä ei ole kuitenkaan viisasta mennä ihan näin pitkälle, joten annetaan ihmisten kuitenkin vaikuttaa luonnon kiertokulkuun. Kun kerran muutetaan luontoa, muutetaan sitä mahdollisimman monipuoliseksi ja turvalliseksi. Käytetään järkeä siinä mitä tehdään ja miten tehdään.

Kun kerran joudutaan pakosta muuttaamaan jotain, emme voi vedota aina siihen, että kaikki muu pitäisi pysyä ennallaan. Ainahan olisi hyvä, että moni asia olisi muuttumattomana, mutta ei se saa olla aina itse pääasia vaan kaikinpuolinen tasapaino, monimuotoisuus ja turvallisuus ovat usein tärkeämpiä arvoja.

Äänestä

Toivottavasti jaksat lukea loppuun asti. Laajeni taas tämä asian käsittely melko pitkähköksi :)

Näinhän keskustelu menee joidenkin ääripäiden välillä keskusteltuna. Ääripäät saavat yleensä, jostain kumman syystä, eniten mediahuomiota ja liike kokonaisuudessaan saattaa profiloitua ihmisten mielissa pitkältikin ääripään mukaiseksi.

Näkemykset "Ruokaa ei saa ostaa kaupasta, vaan kaikkien on pienviljeltävä ruokansa itse" saattavat toki olla joskus joidenkin luonnonsuojelijoiden suusta kuultuja lausahduksia tai sitten lähinnä kriitikoiden tuohon muotoon muuttamia alunperin hiukan toisin ilmaistuista näkemyksistä.


Alkuperäisen luonnon päälle rakentamamme maailma so. ihmisen tarpeisiinsa luoma maailma on sellainen kuin ihmiset sen haluavat olevan. Tai sellainen, millaiseksi ihmiset antavat sen kehittyä tiettyjen tahojen, suurimmilta vaikutuksiltaan talouden ja teollisuuden johtavien henkilöiden toimesta ilman muiden ihmisten puuttumista asioihin.

Mikään itseisarvo ei ole se, että kaikkien ihmisten tulisi olla pienviljelijöitä ja elää kuin kivikaudella. Se on vain yksi, lähinnä ollut ja mennyt ihmiselle mahdollinen tapa elää. Nykyinen tapamme kasaantuvine kaatopaikkoineen, volyymiltaan suurine maa-, ilma- ja meriliikenteineen, yksittäisten ihmisten suurine asumuksineen ja muineen ja muineen on puolestaan toinen mahdollinen tapamme elää. Näiden joku voisi ajatella olevan ääripäitä. Kummatkin tavat ovat mahdollisia. Näillä tavoilla on vain erilaiset vaikutukset ympäristöömme ja näistä vaikutuksista teemme sitten havaintoja eri muodoissaan.

Me päätämme, minkälaisen tavan elää valitsemme. Useimpien ihmisten "päätökset" syntyvät heidän itse huomaamattaan ympärillään olevan ihmisyhteisön vaikutuksesta. Yksinkertaisesti vain tottumisesta johonkin tiettyyn tapaan miettimättä sen kummemmin koko asiaa.


Elinympäristömme pilaantumattomuus ja luonnon monimuotoisuuden säilyminen ei tarkoita paluuta takaisin kivikaudelle. Se kylläkin näyttänee pahastikin tarkoittavan nykyisten tottumuksiemme muuttamista. Nykyisin ihmisten omaksumien elintapojen vaikutus ympäristöön yksinkertaisesti vain on kokonaisuudessaan liian raskas, minkä seurauksista jo havaintoja teemme.

Esimerkiksi täällä Helsingissäkin monet ovat mielestäni ihmeellisellä tavalla päätyneet ostamaan näitä city-maastureita, vaikkakaan tiestön kunto ei käsittääkseni niin paljoa ole huonontunut, että maasturi olisi tarpeellinen. Joukkoliikennekin on täällä erinomainen, mutta siltikin monet näkevät sen niin ehdottoman tärkeänä päästä paikasta toiseen omalla autollaan usein ruuhkaisessa liikenteessä, vaikkakaan ajansäästöä ei välttämättä paljoa tule; etenkin pahimpien ruuhkien aikaan menee usein kauemmin. Ja joukkoliikenteessä säästyy ajamisen vaivalta ja tarkkaavaisena liikenteessä olemiselta. Voi kyydin aikana lukasta lehteä, kirjaa tai vaikkapa vain uppoutua miettimään syntyjä syviä.


Sanoisin, että olennaista ei menomme muuttumisessa kestävämmäksi kannalta niinkään ole jonkin tietyn uuden järjestelmän joka osa-alueelta verotusratkaisuineen jne. tarkasti kuvailtuna ehottaminen korvaamaan nykyistä järjestelmäämme.

Olennaisempaa mielestäni on ensin saada yksittäiset ihmiset aina nuorista vanhempiin ymmärtämään, että valitsemmepa minkälaisen järjestelmän tahansa, me yksittäiset ihmiset olemme niitä, joiden toimet ympäristöömme vaikuttavat. Meistä on mahdollisen ja nykysen tiedon mukaan välttämättömänkin muutoksen lähdettävä, mikäli jo mainitsemissani tavoitteisiin haluamme päästä. Kun suhtautumisemme, asenteemme ja ajattelutapamme muuttuvat, muuttuu myös toimintamme aina muodostettavaa uutta järjestelmää myöten.

Äänestä
  • tuo oli. Aloittajan monet ehdotukset jäivät vaille huomiota. Minustakin ihmisen itsensä kannalta tärkein ongelma on se, että meitä on AIVAN LIIKAA elämään edes jonkinlaista tasoa täällä pallukalla. Kun aasian jättiläiset (Kiina, Intia...) pääsevät todella kulutuksen makuun ja samalla tottakai saavat paljon edemmän poliittista vaikutusvaltaa, niin mitenkähän käy.
    Me täällä pohjoisessa murehdimme vain miten voisimme pitää ikuisesti helpon elämämme. Kyllä oletetut liian nopeat ilmaston muutoksetkin on pieni osa tulevia murheita (niin, onko niitä ollenkaan on asennekysymys).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmisiä on liikaa kirjoitti:

Nyt kun täällä näköjään morkataan meitä pohjoisen ihmisiä ja siellä etelässä ollaan niin kovia luonnonsuojelijoita että ihan heikkopäistä hirvittää (asutaan kerrostalossa keskellä betoniviidakkoa ja illat istutaan opiskelijabileissä kertomassa miten on susi söpö. Ja yhtään sen tappamaa eläintä ei ole hesassa näkynyt) Ajattelin tuoda oman näkökantani miten maailman pitäisi mennä ja muuttua.

Ruokaa ei saisi ostaa kaupasta, vaan kaikkien olisi se tuotettava tai hommattava itse. Metsässä on tietenkin kaikille liian vähän riistaa, joten vapaa kilpailu metsästämisessä aiheuttaisi sen, että ihmiset näkisivät nälkää ja tappaisivat toisiaan. Näin väkiluku pienenisi siihen määrään mitä luonto kestää ja maailma pelastuisi.

Kehitysmaita ei autettaisi mitenkään, sillä ne ylikansoittavat maapalloa. Lääkkeet hävitettäisiin ja näin jälleen väkiluku laskisi ja maailma pelastuisi.

Ihminen joutuisi käyttämään kaikkia luonnon antimia hyväkseen ja sitä mitä se itse voi tuottaa. Tämä ei valitettavasti tällä väkimäärällä ole mahdollista, joten väkiluku pitäisi saada ensin minimiin.
Kyllä se luonto jonkin taudin vielä levittää, että tämä toteutuu, mutta milloin??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu