Malarialääkityksestä painajaisia

Stefi79

Hei kaikki innokaat Intian matkaavat

Taas olisi pieni asia pohdittavaksi ja samalla olisi mukavaa kuulla muiden mielipiteitä asiasta.
Pari ystävääni matkustaa erittäin paljon eri paikoissa ja neuvosivat malarianlääkkeen valinnassa. He korostivat, että sekä Heliopar että Lariam aiheuttavat kovia sivuvaikutuksia mm. hikoilua, painajaisia, hallusinaatioita ym. Ja uskon heidän sanaan, koska niin kuin sanoin miehet ovat enemmän muualla kuin Suomessa. He suosittelivat Malarone lääkitystä, mutta se onkin sitten mukavan hintainen. 100 euron lääkitys 2 viikon matkaa varten.

Mites muut. Minulle lääkäri kirjoitti nyt Heliopar lääkkeen, mutta olen kyllä siinä ymmärryksessä, että Intiaan lähteville annetaan enemmän Lariam kuuri. Lääkäri oli muutenkin semmonen "tee se itse" tyyppiä, ei paljon tiennyt rokotuksista.

Kiitos taas kerran    

57

13041

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • india

      Minä olen käyttänyt Intiasta ostettuja malaria lääkkeitä. Nimeä en tiedä, eikä niistä mitään sivuoireita ole tullut. Uskon, että oireet ovat henkilökohtsisia, jokainen meistä reagoi eri lääkkeisiin eritavalla. Rohkeasti vaan lääkkeet kohti suuta..

      • Raskee-2

        Jokainen vastaa itse mitä pistää suuhunsa. Kiitos tiedosta.

    • MaisaB

      Itse olen useamman kerran Intiassa käynyt ja olen syönyt Heliopar malarialääkettä. Olen kuullut myös kauhujuttuja Lariamista, mutta ei sitä kai yleensä Intiaan määrätäkään. Itselleni Heliopar ei aiheuttanut mitään sivuoireista eikä perheenjäsenillenikään.

      • Lariamia

        Itselläni on juuri menossa Lariam-malarianestolääkitys ja sitähän otetaan vain 1 tabletti kerran viikossa.Toistaiseksi ei sivuvaikutuksia. Rokotuksiin erikoistunut lääkäri sanoi minulle, ettei Heliopar ole tarpeeksi tehokas Intiassa.

      • Indiatar

        Ei auta Intiassa. Ja malariaa esiintyy yleensä eniten monsuuniaikaan. Itse en malarialääkitystä ole Intiassa käyttänyt meidän talviaikaan.

    • Reissuperhe

      Hei!
      Sivuvaikutukset ovat tosiaan hyvin yksilöllisiä. Nelihenkinen perheemme on käyttänyt Helioparia ainakin Intiaan ja Vietnamiin, eikä sen enempää lapsille kuin aikuisillekaan ole tullut sivuoireita. Kokeileminen taitaa olla ainoa tapa tietää omat sivuoireensa.

      • goooa

        Itse olen ottanut nyt kaksi tablettia, eikä ole ollut sivuvaikutuksia. Ei lääkeainetiedoissa lue mitään hallusinaatioista tai hikoilusta.. Mutta jos kaverisi käytää jotain muuta lääkeainetta, yhteensopivuudestahan ei voi tietää..

    • Stefi79

      Jos nyt kuitenkin aloitan sen Heliopar kuurin. Toinen tuntuu kovin kalliilta ja Lariamista olen enemmän kuullut negatiivista palautetta.
      Kiitos muille kommenteista ja kyllä se varmasti pitää paikkaansa, että yksilöllistähän oireet ovat.

    • se siitä

      Minulle tuo heliopar aiheutti lähinnä neurologisia oireita. Päänsärkyä, tasapaino vaikeuksia ja vapinaa. Seuraavaan reissuun en lääkettä syö. Nykyään ei kuulema enää suositella Intiaan malarialääkitystä, koska riski sairastua on niin pieni ja lääkkeellä ei juurikaan ole enää tehoa Intiassa. Kävin matkailuun erikoistuneella lääkärillä, joten en nyt ihan omasta päästä näitä juttuja keksi. Samaa oli toinen lääkäri sanonut tuttavalleni, mutta jokainen tekee omat päätöksensä ja uskoo mitä lähdettä haluaa ja toimii sen mukaisesti.

      • miksei WHO:hon luoteta?

        Mulle on tullut niin kirjavia suosituksia suomalaisilta lääkäreiltä, etten nykyään enää luota kuin WHO:n päivitettyihin tietoihin (kts. alla). Kukaan hoitavista lääkäreistäni ei ole koskaan malarialääkettä määrätessään katsellut WHO:n sivuja, jota suuresti ihmettelen! Goalle doksisykliini on yksi suositeltavimmista. Koska doksisykliini on antibiootti, sillä ei ole keskushermostollisia vaikutuksia. Lariamia ei suositella jos on aiemmin kärsinyt masennuksesta. Lariamista minulle on tullut masennusoireita. Syön aina doksisykliiniä jos menen IV-alueille. Doksisykliini on halpa lääke, noin 20 euroa 6 viikon kuuri.

        http://www.who.int/ith/countries/listi/en/index.html

        India
        Malaria risk exists throughout the year in the whole country below 2000 m, with overall 40% to 50% of cases due to P. falciparum. There is no transmission in parts of the states of Himachal Pradesh, Jammu and Kashmir, and Sikkim. Risk of falciparum malaria and drug resistance are relatively higher in the north-eastern states, in Andaman and Nicobar Islands, Chhattisgarh, Goa, Gujarat, Jharkhand, Karnataka (with exception of the city of Bangalore), Madhya Pradesh, Maharashtra (with the exception of the cities of Mumbai, Nagpur, Nasik and Pune), Orissa, and West Bengal (with the exception of the city of Kolkata). P. falciparum resistance to chloroquine and sulfadoxine–pyrimethamine reported. Recommended prevention: III. In the listed higher risk areas: IV
        --------------------------
        http://www.who.int/ith/countries/vaccination/en/index.html

        Type IV: High risk of falciparum malaria plus drug resistance, or moderate/low risk falciparum malaria but high drug resistance
        - Mosquito bite prevention plus either mefloquine, doxycycline or atovaquone/proguanil (take one that no resistance is reported for in the specific areas to be visited

    • milla45464

      Kävin viime viikolla kyselemässä terveyskeskuksen matkailu rokotus tohtorilta rokotuksien ja estolääkitysten tarvetta Goaan. ja vastaus oli että ainakaan joulukuussa 14.. -29 päivä malarialääkitykselle ei ole tarvetta. Tarve varmaankin vaihtelee ajankohdasta.

      • miksei WHO:hon luoteta?

        Mulle on tullut niin kirjavia suosituksia suomalaisilta lääkäreiltä, etten nykyään enää luota kuin WHO:n päivitettyihin tietoihin (kts. alla). Kukaan hoitavista lääkäreistäni ei ole koskaan malarialääkettä määrätessään katsellut WHO:n sivuja, jota suuresti ihmettelen! Goalle doksisykliini on yksi suositeltavimmista. Koska doksisykliini on antibiootti, sillä ei ole keskushermostollisia vaikutuksia. Lariamia ei suositella jos on aiemmin kärsinyt masennuksesta. Lariamista minulle on tullut masennusoireita. Syön aina doksisykliiniä jos menen IV-alueille. Doksisykliini on halpa lääke, noin 20 euroa 6 viikon kuuri.

        http://www.who.int/ith/countries/listi/en/index.html

        India
        Malaria risk exists _throughout the year_ in the whole country below 2000 m, with overall 40% to 50% of cases due to P. falciparum. There is no transmission in parts of the states of Himachal Pradesh, Jammu and Kashmir, and Sikkim. Risk of falciparum malaria and drug resistance are relatively higher in the north-eastern states, in Andaman and Nicobar Islands, Chhattisgarh, Goa, Gujarat, Jharkhand, Karnataka (with exception of the city of Bangalore), Madhya Pradesh, Maharashtra (with the exception of the cities of Mumbai, Nagpur, Nasik and Pune), Orissa, and West Bengal (with the exception of the city of Kolkata). P. falciparum resistance to chloroquine and sulfadoxine–pyrimethamine reported. Recommended prevention: III. In the listed higher risk areas: IV
        --------------------------
        http://www.who.int/ith/countries/vaccination/en/index.html

        Type IV: High risk of falciparum malaria plus drug resistance, or moderate/low risk falciparum malaria but high drug resistance
        - Mosquito bite prevention plus either mefloquine, doxycycline or atovaquone/proguanil (take one that no resistance is reported for in the specific areas to be visited

    • moskito

      En ole matkutellut Intiassa, mutta paljon Sri Lankassa ja Thaimaassa. Joskua alkuaikoina käytin malarialääkitystä, mutta sitten lääkärini sanoi ettei tarvitse ottaa, nykyisin on niin hyvä lääkitys olemassa ja kun pidät vakuutukset kunnossa on turhaa syödä lääkkeitä.
      Enkä sen koommin ole niitä po. myrkkyjä syönyt, mutta kaikki rokotukset olen pitänyt kunnossa.
      Esimerkiksi Sri Lankassa monia vuosia asunutkin kuukausitolkulla paikallisissa oloissa viidakossa, enkä ole saanut malariaa, vaikka moskiitot syöneet minua siltä sun täältä ja muutkin ötökät ja kirput.

      Ihmiset toki ovat yksilöllisiä. Kokaisen pitää itse päättää mitä valintoja tekee. Itse en disperiniä voimakkaampia lääkkeitä mieluusti käytä. Malarialääkkeidenkin vaikutusta kannattaa pohtia niinkin, että mitä muita lääkkeitä, myös luontaistuotteitta käyttää samanaikaisesti niin vaikutukset saattavat olla hyvinkin outoja ja yllättäviä yhteiskäytön aikana - viina ja aurinko siinä hyvänä lisänä. Muuten aurinko ei käy kiinni Helioparin aikana, sekin vielä niille jotka haluaisivat olla ruskeita kuin kahvipapu palatessaan kotiin. Mietittävää siis riittää monestakin näkökulmasta.

      Ai niin vielä yksi asia, vakuutuksen pidän aina kunnossa, vaikken sitäkään ole tarvinnut, kuin matkalaukun rikkoutumisen korvaamiseen. Tammikuussa lähden taas kolmeksi kuukaudeksi Thaimaahan seikkailemaan, saa nähdä mitä siellä sitten tapahtuu.. Hyvää matkaa vaan Intiaan matkaaville. Monesti olen aikonut käydä myös siellä, mutta jotenkin fiilis ei vielä sinne kypsä.

    • äiti4

      ihan samoihin aikoihin lasteni kanssa yksin matkustamassa - aika pahan heitit. Kirjoita palstalle jos saat vastauksen. Voi kait vaan sanoa et - elämä on...arvoituksia ja pelkoja täynnä!

      • justiinsa

        Olen kuullut useammalta henkilöltä tarinaa siitä, että joku on mennyt Lariamista jopa psykoosiin. Mutta joo, jos haluat ajatella 'elämä on'-tyyliin, niin miksei.

    • Ninza

      Intiassa ei olla käyty, mutta oltiin kesällä Afrikassa ja syötiin Lariam-kuurit. Kummallekaan ei, minulle eikä miehelleni, tullut mitään sivuvaikutuksia lääkkeestä. Se huono puoli malarialääkkeestä oli, että hoidon aikana ja 3kk sen jälkeen pitää käyttää ehkäisyä. Me olimme häämatkalla ja suunnittelimme perheenlisäystä.

    • Japanin aivokuume

      Mulle on tullut niin kirjavia suosituksia suomalaisilta lääkäreiltä, etten nykyään enää luota kuin WHO:n päivitettyihin tietoihin (kts. alla). Kukaan hoitavista lääkäreistäni ei ole koskaan malarialääkettä määrätessään katsellut WHO:n sivuja, jota suuresti ihmettelen! Goalle doksisykliini on yksi suositeltavimmista. Koska doksisykliini on antibiootti, sillä ei ole keskushermostollisia vaikutuksia. Lariamia ei suositella jos on aiemmin kärsinyt masennuksesta. Lariamista minulle on tullut masennusoireita. Syön aina doksisykliiniä jos menen IV-alueille. Doksisykliini on halpa lääke, noin 20 euroa 6 viikon kuuri.

      http://www.who.int/ith/countries/listi/en/index.html

      India
      Malaria risk exists throughout the year in the whole country below 2000 m, with overall 40% to 50% of cases due to P. falciparum. There is no transmission in parts of the states of Himachal Pradesh, Jammu and Kashmir, and Sikkim. Risk of falciparum malaria and drug resistance are relatively higher in the north-eastern states, in Andaman and Nicobar Islands, Chhattisgarh, Goa, Gujarat, Jharkhand, Karnataka (with exception of the city of Bangalore), Madhya Pradesh, Maharashtra (with the exception of the cities of Mumbai, Nagpur, Nasik and Pune), Orissa, and West Bengal (with the exception of the city of Kolkata). P. falciparum resistance to chloroquine and sulfadoxine–pyrimethamine reported. Recommended prevention: III. In the listed higher risk areas: IV
      --------------------------
      http://www.who.int/ith/countries/vaccination/en/index.html

      Type IV: High risk of falciparum malaria plus drug resistance, or moderate/low risk falciparum malaria but high drug resistance
      - Mosquito bite prevention plus either mefloquine, doxycycline or atovaquone/proguanil (take one that no resistance is reported for in the specific areas to be visited

      • moskito

        Kas vaan ja kiitos , tärkeitä tietoja, kuten masennuksen ollessa kyseessä, että kuinka vaarallista saattaa olla väärän malarialääkkeen määrääminen.

        Lääke jo sinänsä on joskus elimistöä kovasti rassaavaa ja lääkkeet yhdessä saattavt olla erittäin vaarallisia kemikaleja yhteisvaikutuksiltaan, siksi jokaisen asiakkaan ja lääkärin tulisi olla hyvin vastuuntuntoisia toinen toisilleen, jotta kumpikin voi luottaa missä kulloinkin mennään. Eli "kuka puhumattoman tautia ja lääkitystä voi tietää"? Aina on syytä muistaa myös lääkkeiden ja alkoholin yhteiskäytön vakavat riskit. Ja kun lomalle ja rentoutumaan mennään niin on hyvä muistaa, ettei heti alkuunsa tunnelmaa ja fiilistä pilaa sopimattomalla, jopa typerällä itsensä "lääkitsemisellä"

      • doxymycin
        moskito kirjoitti:

        Pitää myös muistaa, että monet lääkärit saavat palkkioita lääkefirmoilta määrätessään kyseisen firman lääkkeitä. Maailma ei ole niin yksinkertainen...

      • valoyliherkkyys
        doxymycin kirjoitti:

        Pitää myös muistaa, että monet lääkärit saavat palkkioita lääkefirmoilta määrätessään kyseisen firman lääkkeitä. Maailma ei ole niin yksinkertainen...

        Doksimysiini ja auringonvalo voivat aiheuttaa valoreaktion- rakkuloita ja palovammoja, jonka vuoksi doksimysiinin käyttöä rantalomalla vältetään.

      • doxymycin turvallinen
        valoyliherkkyys kirjoitti:

        Doksimysiini ja auringonvalo voivat aiheuttaa valoreaktion- rakkuloita ja palovammoja, jonka vuoksi doksimysiinin käyttöä rantalomalla vältetään.

        Mulla ei ainakaan ole tullut mitään valoherkkyyttä. Muistaakseni oirehtivia on jotain 10 prossaa väestöstä, eli tosi vähän. Saman verran suomalaisista sairastaa psykoosia.

      • gamma-gt, asat ja alat, ym.
        doxymycin turvallinen kirjoitti:

        Mulla ei ainakaan ole tullut mitään valoherkkyyttä. Muistaakseni oirehtivia on jotain 10 prossaa väestöstä, eli tosi vähän. Saman verran suomalaisista sairastaa psykoosia.

        Tutkimuksista yleensä
        Joo niinhän se on et esim. viina eli maksakokeisakin on ääripäät niin kuin kaikessa muussakin on ääripäät ja keskiarvo, no hyvä,esim,

        maksakokeet antavat ääripäiden molemmissa päissä kymmenellä prosentilla (10%) ihmisistä myös vääriä tuloksia, esim. minä kuulun niihin jolla arvot niin kovasti koholla, että lääkäreitä ihan hirvitti, vaikken käytä lainkaan viinaa, mutta ajatelkaapa sanoi lääkäri, miten niiden kanssa toimia, jotka juovat kuin pesusieni ja arvot ovat alhaiset, vaikka kaveri haisee viinalle ja silmt melkein pyörii päässä. Eihän semmosta voi hoitoonkaan laitta koska koetulokset osoittavat että viinaongelmaa ei ole, mutta minulla kun oli taas koholla oikein korkealla niin minuapa alettiin ohjaamaan hoitoon - paperi näyttää selvästi että alkoholia käytetään liikaa sanoi lääkäri,

        että semmonen tapaus, kai se on sama kaikessa tutkimuksen ääripäiden kohdalla, että sielläkin on vielä "ääripään ääripäät" mutta kuka ymmärtää ja osaa lukea niitä onkin jo aika fakiiri,

        sama se kai vissiin on malariakokeissakin, vai onko?

        ymmärsiköhän tätä kukaan??

      • kukkua
        doxymycin kirjoitti:

        Pitää myös muistaa, että monet lääkärit saavat palkkioita lääkefirmoilta määrätessään kyseisen firman lääkkeitä. Maailma ei ole niin yksinkertainen...

        Älä puhu potaskaa. Lääkefirma ei tiedä mitä lääkettä tohtori X potilaalleen kirjoittaa. Ja lisäksi lääkäri ei tiedä mitä lääkettä potilas loppujen lopuksi apteekista saa, kun on tämä lääkkeiden vaihto vastaavaan käytössä.

        Eli lääkefirma ei maksa lääkärille mitään, että se kirjoittaisi heidän lääkettään, eikä lääkefirma saa mitään tietoa mitä lääkkeitä lääkäri kirjoittaa.

        Kaupunkilegendaa kaikkinensa.

      • perhostutkija_
        kukkua kirjoitti:

        itse en ainakaan saanut vaihdettua kallista lääkettä halvempaan rinnakkaislääkkeeseen, kun vaihto oli jo kuulemma tehty eikä lääkettä pystynyt enää vaihtamaan. Tämä on totta. Menin sitten yksityiselle joka uusi reseptin ja sain halvemman lääkkeen.

      • jos kuulut 10 prosenttiin
        doxymycin turvallinen kirjoitti:

        Mulla ei ainakaan ole tullut mitään valoherkkyyttä. Muistaakseni oirehtivia on jotain 10 prossaa väestöstä, eli tosi vähän. Saman verran suomalaisista sairastaa psykoosia.

        Itse olen saant msxireaktion auringosta ja doksimysiinistä. Järkyttävä kokemus. Ilman tuota lääkettä en pala edes ilman aurinkosuojaa ja rusketun erinomaisesti. Mutta jos on doksimysiiniä veressä, iin tuloksena on paukamia, kutina ja turvotusta.

      • valoyliherkkyys kirjoitti:

        Doksimysiini ja auringonvalo voivat aiheuttaa valoreaktion- rakkuloita ja palovammoja, jonka vuoksi doksimysiinin käyttöä rantalomalla vältetään.

        Joo olen oikeasti blodi ja tosi vaaleaihoinen kyllä minä palan joka reissulla, mutta ei ole ollut vaikeuksia. Varoitti minunkin lääkärini auringosta olen syönyt uskosti doximyciiniä 2 vuotta enkä varmasti osta toista kertaa niita pirun kalliita lääkkeitä.

    • Ilman nappeja

      Moi

      Ainakaan me ei tarvita malarialääkettä Goaan sairaanhoitajan mukaan ajalla 14.-29.12.06.

      Kertokaapas nyt asiasta tietäväiset kun olette vauhtiin päässeet, niin kuinka monen prosentin todennäköisyydellä malarialääke estää tartunnan?
      ja eli monta eri lääkettä & nimet ja prosentit niistä.

      Monta malaria tartuntaa löytyy Goaasta ja kausina millä? ja vuosina?

      • pohdiskelija

        Hei,

        Onko kellään tullut Heliopar kuurista sivuvaikutuksena sitä, että palaa helposti auringossa? Se kun tuolla lääkeselosteen sivuvaikutuksissa mainitaan ja ei viitsisi sitä sitten syödä jos tuollaista aiheutuu kun nimenomaan on aurinkoon lähdössä köllöttelemään.
        "Lääke voi myös herkistää ihoa auringonvalolle, jolloin iho palaa helposti."

      • kokenut
        pohdiskelija kirjoitti:

        Itse olen saanut doksimysiinikuurin aikana auringonvalosta reaktion. Oli hirveä kokemus, en kyllä knellekään soisi. Myös Heliopar altistaa aurigolle. Siitäkin on kokemusta vaikka vain pienimuotoisesti. Ilman lääkkeitä rusketun erinomaisesti enkä pala edes ilman aurinkosuojaa. Näiden kahden lääkkeen vaikutuksen alaisena edelleen kyllä rusketun, mutta sen lisäksi saan kauhean reaktion...paukamia, turvotusta, kutinaa ja sairaalahoitoa.

      • Goalla viime vuonna malariaa
        kokenut kirjoitti:

        Itse olen saanut doksimysiinikuurin aikana auringonvalosta reaktion. Oli hirveä kokemus, en kyllä knellekään soisi. Myös Heliopar altistaa aurigolle. Siitäkin on kokemusta vaikka vain pienimuotoisesti. Ilman lääkkeitä rusketun erinomaisesti enkä pala edes ilman aurinkosuojaa. Näiden kahden lääkkeen vaikutuksen alaisena edelleen kyllä rusketun, mutta sen lisäksi saan kauhean reaktion...paukamia, turvotusta, kutinaa ja sairaalahoitoa.

        Kai sulle soveltuu jokin malarialääke kuitenkin?

      • malarian sairastanut

        Moi!

        Sairastin vuosia sitten malarian lääkityksestä huolimatta (Heliopar/Paludrine). Oireet pysyivät poissa vielä 6 viikon ajan matkan jälkeen, kun söin lääkkeitä (oli silloin suositus). Mutta heti siis lääkkeiden lopettamisen jälkeen alkoi raju kuumeilu ja makasin sairaalassa pari viikkoa. Alkuun sairaalassa yrittivät lääkitä ihan samoilla malarialääkkeillä mitä olin jo syönyt, mutta huomasivat pian että kuumeilu palasi, kun lääkitystä yritettiin vähentää.

        Reissaan edelleen paljon, erityisesti Afrikassa, ja en käytä lainkaan malarialääkkeitä. Matkakohteesta riippuen pidän niitä kuitenkin mukana, sillä auttavat ensiapuna kunnes pääsee lääkäriin.

        Yli parikymmentä vuotta on sujunut malarian jälkeen tällä tyylillä eikä malaria ole iskenyt uudestaan, vaikka on tullut kuukausiakin kerrallaan vietettyä malaria-alueilla.

    • Kerron taas kertalleen tästä antipiootista jota olen nyt syönyt melkein 2 vuotta koska reissaan jatkuvasti Intiaan.Nimi on Doxitin ja on tosi halpaa ei sivuvaikutuksia.Joillekin se tekee hiivan minulla ei mitään.Kysyin myöskin infektiolääkäriltä onlo jotain ongelmia vastaus oli,että ei hyvää lomaa ja nautiskele

    • 66

      Olin vuodenvaiheessa Goalla ja itsellä toimi Malarone hyvin..ei sivuvaikutuksia.
      Lääkäri suositteli juuri Malaronea koska se tepsii siihen Plasmodium falciparum loiseen johon ei
      kuulemma Heliopar ja Lariam tepsi.

      • Ravali

        Juuri tällä viikolla ystäväni paloi pahasti Goan auringossa kun oli aloittanut Doxicycklin kuurin. Minulle pidemmät antantibioottikuurit aiheuttavat ikävän hiivatulehduksen.

      • tepsii

        juuri tuo Lariam. Myös Malarone ja doksimysiini.

        Calangutessa myytiin meflokiinia (Lariam) nimellä Mefloc.
        Intialaista "Malaronea" ei ole; Malagone EI ole sama lääke, vaan sisältää vain proguanilia 100mg. Malarone on yhdistelmälääke, joka sisätää sekä proguaniilihydrokloridia 100 mg että atovakonia 250 mg.

    • Hei vaan taas kaikki Reissaan jatkuvasti Suomen ja Intian väliä.Olen naimisissa Keralassa ja oleskelen enemmän Intiassa kuin Suomessa vuodesta.Mutta asiaan malarialääkityksestä ollaan niin montaa mieltä kuin on käyttäjiäkin.Ensimmäinen kuurini oli juuri Malaronea joka maksoi sen 100 euroa,mutta kysyin lääkäriltäni halvempaan ja sain antibioottia jonka nimi on Doxitiin 100 mg.Sitä söin melkein 2 vuotta yhtä kyytiä jolloin kyllästyin niimpä ostinkin Intiasta lääkkeeni nimeltä Nivaqvine sitä otetaan vain kerran viikossa 1 tabletti ja mikä parasta se maksaa vain 1 rupian kappale Intiassahan myydään tabletteja kappaleittain.Ei tullut minkäänlaisia sivuvaikutuksia ja helppoa kunhan muistaa minä päivänä tabletin ottaa.Mukavia reissuja ja muistakaa nauttia koko kropalla sekä sydämmellä. P.S katso netistä tämän lääkkeen tiedot niin ymmärrät paremmin.

      • hallaaa

        Ollaan lähdössä Delhiin ja Goalle muutamaksi viikoksi. Ystävä on jo valmiiksi intiassa ja hänelle paikallinen lääkäri oli määrännyt malarialääkkeeksi Lariago-nimistä lääkettä. Onko kellään kokemuksia tästä? tai tietoa?

        Suomessa meille on määrätty perus-malaronea ja Lariamia. Hinta ja sivuvaikutukset kuitenkin inhottavat. Siksi olisi kiva saada infoa tuosta lariagosta.

      • klorokiinia
        hallaaa kirjoitti:

        Tablettien vaikuttava aine, klorokiini kuuluu 4-aminokinoliineihin. Heliopar on klorokiinifosfaattia. Klorokiini-resistenttiä malariaa on juuri pohjois-Goassa.

        Lariagon tuoteselosteesta: In recent years it has been found that certain strains of P. falciparum have become resistant to 4-aminoquinoline compounds (including chloroquine and hydroxychloroquine). Treatment with quinine or other specific forms of therapy is therefore advised for patients infected with a resistant strains of parasites.
        Risk benefit should be considered when the following medical problems exist:

        1. Chloroquine may cause blood dyscrasias, including agranulocytosis, aplastic anemia, neutropenia, or thrombocytopenia. Discontinuance of the drug should be considered, if any severe blood severe blood disorder appears which is not attributable to the disease under treatment. Complete blood cell counts should be made periodically if patients are given prolonged therapy.

        2. Chloroquine may cause hemolytic anemia in G6PD deficient patients, although this is unlikely when chloroquine is given in therapeutic doses. The drug should be administered with caution to patients having G6PD deficiency.

        3 . Because chloroquine may concentrate in the liver, the drug should be used with caution in patients with hepatic function impairment, alcoholism and in patients receiving other hepatotoxic drugs.

        4 . Chloroquine may cause corneal opacities, keratopathy or retinopathy. Although chloroquine may have a temporary effect on visual accommodation during short term treatment, irreversible retinal damage may occur with prolonged treatment. Therefore, patients should be advised to discontinue the medication and seek immediate medical advice if they notice any deterioration in their vision, which persists for more than 48 hours.

        5 . Caution is advised in cases of porphyria, renal disease, severe gastrointestinal and neurological disorders and in patients with myasthenia gravis.

        6 . Chloroquine has a temporary effect on visual accommodation and patients should be warned that they should not drive or operate machinery if they are affected.

      • TABLETIT

        OVAT KLOROKIINIA.
        NIVAQUINE tablets contain 200 mg chloroquine sulphate (equivalent to 150 mg chloroquine base).

        MALARIA PROPHYLAXIS:
        Malaria prophylaxis in areas where chloroquine resistance is not encountered.

        Eli toimii alueilla, jossa ei ole tavattu klorokiiniresistenttiä malariaa. Ei toimi siis pohjois-Goassa.

        Thl kuitenkin mainitsee, että "On kuitenkin todennäköistä, että myös klorokiini (Heliopar) tehoaa näillä alueilla."
        Ota nyt sitten tostakin selvää!

      • pärjää
        TABLETIT kirjoitti:

        Etelä-Goassa ei ole vielä tuota klorokiiniresistenttiä malariakantaa. Siellä siis pärjää klorokiinilääkkeelläkin, esim. Helioparilla. Jos loma sen sijaan suuntautuu Pohjois-Goaan, ja nimenomaan vilkkaimpiin turistipaikkoihin siellä, niin sitten pitää olla tehokkaampia malarialääkkeitä, esim. Malaronea tai Lariamia.

    • Indiagogo

      Talviaikaan Intiassa on tosi pieni riski sairastua malariaan. Itse olen Intiassa joka vuosi useita kuukausia enkä ole malarialääkitystä ottanut. Ei myöskään tuttavani, jotka oleilevat siellä pitkiä aikoja. Malarialääkityksen ottaisin, jos matkani suuntautuisi viidakkoon, mutta jos matkailet kaupungeissa tai rantakohteissa, en näe sitä välttämättömänä. Ainahan kuitenkin se pieni riski on olemassa.
      Malarone on kallis, mutta Intiasta voit ostaa vastaavaa Malagonea ja vain murto-osa Suomen hinnoista. Helioparin popsiminen on turhaa. Ei päde Intiassa.
      Intiassa myös suht'tehokasta hyttyskarkotetta, Odomosta, saat sekä suihkeena että voiteena ja on lisäksi vielä ihan hyväntuoksuista.
      Ei muuta kuin hauskaa matkaa kaikille Intianmatkaajille!!!

      • mann4

        Oltiin monsuunikaudella Intiassa maaseudulla, ei nähty yhtään moskiittoo/hyttystä. Oltiin varoiksi Heliopaarikuurilla, eikä tullu kelleen mitään ongelmia. Kulttuurishokki aiheutti hieman "henkisiä ongelmia" ja delhibellyt saatiin ruuasta. Heliopar, plus miinus nolla meikäläisten kohdalla.

      • etteikö olisi
        mann4 kirjoitti:

        Oltiin monsuunikaudella Intiassa maaseudulla, ei nähty yhtään moskiittoo/hyttystä. Oltiin varoiksi Heliopaarikuurilla, eikä tullu kelleen mitään ongelmia. Kulttuurishokki aiheutti hieman "henkisiä ongelmia" ja delhibellyt saatiin ruuasta. Heliopar, plus miinus nolla meikäläisten kohdalla.

        Se ettei siellä näe niitä hyttysiä, ei todellakaan tarkoita, etteikö niitä olisi. Ne hyttyset siellä on aivan erilaisia kuin täällä. Ne ei inise eikä niiden pistoa huomaa. Jos ei mitään tullut, niin teillä kävi hyvä onni, ettette osuneet malaria-alueella. Goassa ne pahimmat malaria-alueet on samat kuin ne vilkkaimmat turistikohteet. Eihän siellä joka pistosta malariaa saa, mutta kun yksikin riittää, vaikket sitäkään huomaisia. Goassakin on useampi tuhat malariatartuntatapausta vuodessa, joista tosin vain muutama turisteilla.

        Katsos ensi kerralla vähän tarkemmin, mikä siellä jaloissa hivelee pöydän alla.. :)

    • Intiankulkija

      Minulla meni eräs parin viikon matka Intiaan piloille Lariamin takia, tai ainakin luulen niin. Olin edellisellä matkallani syönyt Helioparia, mutta minulle vakuutettiin Suomessa, ettei sen teho riitä. Siksi vaihdoin Lariamiin. Sain Goalla oudon kuumeen, joka ei meinannut laskea millään. Intilainen lääkäri kävi kolme kertaa ja oli yhä enemmän ja enemmän ymmällään. Antibiootteja vaihdettiin, mutta mikään ei saanut lievää kuumetta pois. Olo oli hirvittävän heikko, unet pelkkiä painajaisia, enkä kyennyt juuri hotellihuoneen ulkopuolelle. Palasimme Suomeen ja kuume jatkui vielä toista viikkoa. Sitten ruumiinlämpö laski normaaliksi, kuume palasi vielä viiveellä parina päivänä, mutta katosi sitten kokonaan. Palatessa kävin terveyskeskusessa, mutta heidän ottamansa kokeet näyttivät normaalia. Mystinen juttu, johon en ole saanut vieläkään selvyyttä. Myöhemmin olin jälleen Goan matkalla. Tuolla matkalla oli nuori mies, joka oli myös kuumeessa ja tavattoman heikossa kunnossa. Hän söi myös Lariamia. Nykyisin olen siirtynyt omatoimimatkaajaksi. Olen tavannut Goalla useita suomalaisia omatoimimatkailijoita, jotka eivät ota minkäänlaista malarialääkettä. Minä olen valinnut myös lääkkeettömän linjan.

      • ei lääkkeitä

        Olen ollut Goalla muutamia kertoja ja kahdella ensimmäisellä kerralla olen syönyt Heliobaria. Tuolloin suomalainen rokotuspoli kertoi lääkkeen riittävän...myöhemmin ei. Hyvin on mennyt ilman lääkkeitä, en ole ollut kipeänä. Jatkan samaan malliin syksyllä :)

      • Heliopar ei riitä

        Lariam on noist amalarialääkkeistä eniten sivuoireita aiheuttava. Kuume taitaa olla aika harvinaista, mutta sivuoirelista on Lariamin kohdalla pitkä. Mielenterveysongelmista kärsiville sitä ei edes määrätä. Malarianestoon se on kuitenkin hyvä lääke. Malarone on nykyään suositeltavampi, kalliimpi, mutta ei juurikaan mitään sivuoireita.

        Heliopar ei enää käy Gooan lomailuun, koska Heliopar ei tehoa falsiparum-malariaan, joka on sitä pahinta lajia oleva malaria. Aikaisemmin falsiparumia ei juurikaan esiintynyt Goassa, ja siksi Heliopar riitti ehkäisyyn. Nykyään falsiparumia esiintyy runsaasti ja siksi Heliopar ei riitä.

    • Otimme tyttären kanssa Lariam lääkityksen;ei mitään sivuvaikutuksia,kaikki sujui hyvin

      • me

        Hei!
        Olemme olleet 8x Intiassa ja aina syöneet Lariamia, ei mitään sivuoireita meillekään. On varmaan niin erilaisia ihmisiä niinkuin muissakin asioissa. Otamme Larimaria myös täksi talveksi koko 3,5kk.

      • gogoa
        me kirjoitti:

        Aika vaihtelevaa tietoa tuntuu ihmisillä olevan malarialääkityksen tarpeesta intiaan. Itse soitin thl:n rokotusneuvontaan ja kysyin Helioparin tehosta pohjois-goassa ( thl:n sivuilla kun oli maininta että voi tod.näköisesti tehota) mutta terkkari sanoi ettei tehoa pohjois-goassa olevaan falciparum-malariaan. Voi tehota tosin jossain maaseudulla jossa ei falciparumia ole vielä. Etelä-goaan taas ei ole suosituksia ollenkaan. Lariamin tai Malaronea kehotti ottamaan. Kysyin myös onko viime aikoina raportoitu uusia malaria tapauksia goassa, niin ei ole thl:een tullut tietoa sitten vuoden 2006 jälkeen, mutta suosituksiakaan he eivät ole vielä muuttaneet.
        Olen itse tullut siihen tulokseen etten ota malarialääkettä ollenkaan, matkani ajoittuu 11.12.-4.1. väliselle ajalle jolloin sadekausi on jo ohi ja riski sairastua malariaan aika pieni. Aiemmilla reissuilla en ole malarialääkkeitä käyttänyt ja hyvin on matkat mennyt. Olen suojautunut hyttysmyrkyillä ja iltaisin pitkät housut jalkaan vaikka kuuma tulisikin.

      • aina moskiittoja
        gogoa kirjoitti:

        Goassa on AINA runsaasti itikoita, jopa huhtikuussa, jolloin ei ole satanut moneen kuukauteen. Siellä riittää aina vettä moskiittojen kasvulle.
        Hyvä suojautuminen on hyvä keino, pitää vaan olla tosi tarkka, koska niitä moskiittoja ei välttämättä edes huomaa. Jotkut niistä on pienen pieniä eivätkä inise lainkaan. Ota jotain hyönteismyrkkyä ja suihkauta sitä huoneeseesi, kun lähdet ulos. Levitä iholle heti hämärän tultua intialaista Odomos-itikoitten torjunta-ainetta jne.
        Falciparumia esiintyy Pohjois-Goassa edelleen. Turisteja ei ole viime vuosina ilmeisesti siien sairastunut. Sittenhän siellä tavataan joskus myös denguet-kuumetta ja muita hyttysten levittämiä kuumetauteja. Vaan eipä minusta niidenkään takia tarvitse ihan hysteeriseksi alkaa. Kyllä siellä hyvää hoitoa löytyy, jos niin ikävästi kävisi, että sairastuisi.

      • Huttunen2
        aina moskiittoja kirjoitti:

        Olen ollut kaksi kertaa Goalla joulukuussa yhteensä kuusi viikkoa eikä hyttysiä ole ollut juuri ollenkaan.

      • koska toisenlaisia
        Huttunen2 kirjoitti:

        Olen ollut kaksi kertaa Goalla joulukuussa yhteensä kuusi viikkoa eikä hyttysiä ole ollut juuri ollenkaan.

        Ihan varmasti on, et vain huomaa niitä. Ne on suomalaisiin verrattuna pienen pieniä, äänettömiä eikä niitten pisto tunnu missään. Punainen kutiava jälki vain jää, jos jää. Katselehan vähän tarkemmin katonrajoja, lamppujen ympäryksiä yms., niin huomaat, että on niitä.

      • Huttuska3
        Huttunen2 kirjoitti:

        Olen ollut kaksi kertaa Goalla joulukuussa yhteensä kuusi viikkoa eikä hyttysiä ole ollut juuri ollenkaan.

        Hytyset ei pidä ininää, joten et edes huomaa niitä, vaikapa ulkona illala syömäsä ollesa niitä tulee sankoin joukoin ruokailemaan turistien avoimelta iholta. Parhaiten niiden olemassa olon huomaa iltaisin, kun ostaa paikallisesta super-marketista sähköisen kärpäslätkän, jonka voi ladata verkkovirralla, sillä huiskiessa vaikkapa verhojen väleistä ja huonekalujen takaa, tulee melkoisesti saalista ja käy melkoinen räpse. Aamuisella myös löytyy yleensä ylenänkeen itsensä verta imeneitä hytykäisiä, jotka hädin tuskin jaksavat edes lentää ja sellaisen kun liiskaat valkoiselle seinustalle, jää siitä melkein 2€-kolikon kokoinen verinen pläntti seinälle. ja ettei malaria muka sitten ole mitenkään mahdolista saada, niin se malaria on yhtä lähellä kuin lähin malariaa sairastava siirtotyöläinen peltiparakissaan, jota tämä äänetön hytykäinen on kupannut ja upottaa sen jälkeen imukärsänsä sinun nahkaasi. Äärimmäisen harvoinhan tämä tietty tapahtuu, mutta tuttavapiirissäni on sellainen henkilö, joka kamppaili malarian kanssa.

    • old monk

      Minulle tuli kyseisestä lääkkeestä ihottumaa ympäri kehoa, oireet alkoivat vasta kotiin paluun jälkeen ja lääkäri tiesi heti, mistä kysymys ja käski lopettamaan lääkityksen. Ystäväni on kärsinyt voimakkaasta oksentelusta Heliopar-lääkityksen aikana. Suojaan itseni mieluummin moskiitoilta, kun syön näitä lääkkeitä.

    • Arrikka kutsuu

      Olisin lähdössä Gambiaan joulukuussa 19.12. 2012 ja kasi viikkoa. Sairastan Myastenia Gravis tautia ja tiedustelin neurologilta voinko käyttää malarialääkettä, johon sain vastauksen, että jos ei ole välttämätöntä matkustaa ko. alueelle ei suositella matkaa. Mutta jos välttämätöntä matkustaa suositteli Malaronen käyttöä omalla vastuulla ja riskit tiedostaen, kun lääkkeestä ei ole myastenia potilailla käyttökomusta. Onko kellään tästä asiasta tietoa esim. myasteniaa sairastavalla joka olisi käyny maassa, jossa on malaririski? Haluaisi niin kovati tälle matkalle.

      • Ei nyt ehkä tällä...

        ..palstalla, sillä täällä keskustelee Goa-tavikset enimmäkseen, ja he tuntuvat tietävän kaiken malarialääkityksestä, että sitä ei tarvita ja jos niin Heliopar... Eli turhaan kyselet!

        Malaronesta sen verran, että olemme matkanneet Intiassa perheen kanssa yleensä Lariam-malarialääkityksellä, mutta yhdellä perheemme lapsista on lääkärin suosituksesta Malarone-malarialääkitys. Tämä siitä syystä, että Malarone soveltuu myös masennusta sairastaneelle. Omien kokemusten perusteella suosittelen suunnittelemaan malarialääkityksen oman lääkärin kanssa huolella, matkustit sitten vaikka sinne "Arrikkaan" tai jonnekin muualle, jossa on riski sairastua malariaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      Vedonlyönti ja rahapelit
      6
      2453
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1628
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1366
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      157
      1195
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1105
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      116
      1101
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1054
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1051
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      929
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe