Daavidin poika

Peku `

Selittäiskö joku helluntalainen näitä raamatun juttuja jotta minäkin ymmärrän.

Täällä usein toistuu tuuo raamatun lause.
"Jeesus, Jumalan Poika, syntyi Neitsyt Mariasta, sikisi Pyhästä Hengestä"

Miten Jeesus voi olla Jumalan poika kun oli myös isänsä Daavidin sukua.

Marian ei taasen ollut Daavidin sukua mutta Joosef oli, mutta hän taasen ei Mariaa raskaaksi tehnyt.

13

438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olet

      Sekä Matteuksella että Luukkaalla on huomiota herättävän pitkä selostus sukupuusta. Niillä ei olisi mitään mieltä, jos Josefia ei olisi tarvittu. Viittaus Pyhään Henkeen viitannee siihen, että tapaus ei kuitenkaan ollut aivan normaali. Jos vielä kiinnität huomiota sukupuiden erilaisuuteen, niin ainoa kirjan mukainen tulkinta on, että Jeesuspoikia oli kaksi. Muut tulkinnat ovat omasta päästä vastoin kirjaa. Toinen pojista kuoli 12 vuotiaana. Molempia tarvittiin. Jordanin kasteessa tähän Jeesus-ihmiseen asettui jumalainen Kristusolemus.

      • RitariOlevainen

        voisi olla asiasta sivussa, ei edes asian vierestä.
        Ei muuten kuulu helluntailaisuuteen, levittää tuollaista epäuskon ja omien aivojenristiriitaista tietoa Jeesuksesta, helluntailaisuuden Päähenkilöstä!

      • hirvas
        RitariOlevainen kirjoitti:

        voisi olla asiasta sivussa, ei edes asian vierestä.
        Ei muuten kuulu helluntailaisuuteen, levittää tuollaista epäuskon ja omien aivojenristiriitaista tietoa Jeesuksesta, helluntailaisuuden Päähenkilöstä!

        sillä Raamattu sanoo näin, ja siihen meidän on uskottava, myös hellareiden. Kierteleminen on epärehellisyyttä:

        1. Room 1-3

        1. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
        2. jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
        3. hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä

        Näin Raamattu, varsinkin 3. jae. Tämä ei lienee epäuskon levittämistä, eikä aivojen tuottamaa ristiriitaista tietoa, vaan Jumalan sanaa.

      • jukka.finland
        hirvas kirjoitti:

        Tiedämme, että UT:ssa on kaksi toisistaan poikkeavaa sukuluetteloa Matteuksessa ja Luukkaassa. Sillä on jokin merkityksensä, sillä alkuseurakunta hyväksyi kummatkin sukuluettelot oikeina.

        Useat Raamatun tutkijat pitävät myös Mariaa Daavidin sukuun kuuluvana, jopa Luukkaan sukuluetteloa Marian sukuluettola. Näin ajatellen Jeesus olisi biologisesti Daavidin jälkeläinen äitinsä suvun kautta ja juridisesti Joosefin suvun kautta. Missään ei kuitenkaan sanota, että Jeesus olisi ollut Joosefin poika vaan "Hän, Jeesus...oli, niin kuin luultiin, Joosefin poika" (Lk. 3:23). Joosef ei ollut yhtynyt Mariaan ennen tämän raskaaksi tulemista ja aikoikin siksi hylätä kihlattunsa, mutta Jumala ilmoitti Joosefille, ettei Maria ollut uskoton vaan tullut Jumalan Hengestä yliluonnollisella tavalla raskaaksi.

        Matteus kirjaa sukuluettelon Daavidista tämän pojan Salomon kautta johdettuna, Luukas taas
        Daavidin Salomoa vanhemman pojan Naatan kautta (2 Sam. 5:14). En tiedä miksi se on näin, mutta koska alkuseurakunnan uskovaiset tunsivat hyvin Kirjoitukset ja juurensa sukuluetteloineen, niin hyväksymällä kaksi erilaista sukutaulua he osoittavat selkeästi pitäneensä niitä oikeina.

        Messias-kuninkaan oli ennustettu syntyvän Daavidin suvusta ja siten Jeesuksen täytyi olla Daavidin sukua. Toisaalta jo ennustuksissa viitataan Jeesukseen, joka syntyisi erikoisella tavalla neitsyestä (Jes. 7:14) ja Evankeliumien kirjoittajat viittaavat tähän ja selittävät Marian, Jeesuksen biologisen äidin, tulleen raskaaksi käsityskykymme ulkopuolisella tavalla, Pyhän Hengen kautta.

        Lunastuksen kannalta tämä on välttämätöntä ja tosiasia, jonka varassa koko Jumalan pelastussuunnitelma lepää. Jeesus toistuvasti sanoi Jumalaa isäkseen tuntien siis itse syntyperänsä. Rukoillessaan hän puhutteli Jumalaa sanomalla "Isä". Raamattu opettaa, että Jeesus tiesi lähteneensä Isän tyköä ja palaavansa Isänsä tykö (esim. Joh. 13:3).

        Järkemme ei voi ymmärtää näitä Raamatun ilmoituksia Jeesuksen syntyperästä, mutta usko ottaa riemuiten vastaan tämän Jumalan ilmoittaman ihmeen.

        Haluaisin sanoa vielä, että jos kiellämme Jeesuksen jumalallisen syntyperän ja että Hän on lihaan (ihmiseksi) tullut Jumalan Poika, niin meillä ei ole Vapahtajaa eikä Jeesuksen uhrikuolemalla ole vähäisintäkään merkitystä, vaan olemme kaikki synneissämme ja tuomittuja.

        Pyrkikäämme syvälle sisälle Ristin ja Lunastuksen tosiasioihin ja eläkäämme tämän pelastuskallion perustuksella. "Muuta perustusta ei kukaan voi panna kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus", jonka syntyperä on muinaisuudesta, ennen aikojen alkua.

      • merkille
        jukka.finland kirjoitti:

        Kun Johannes esim. Joh. 13:3 kuvaa tapahtumia, silloin eletään jo kolmea viimeistä vuotta Jordanin kasteen jälkeen. Silloin puhuu jo Kristus. Olet ihan oikeassa kun tämän ottaa huomioon.

      • kanteen.

        Raamattu kannesta kanteen ohjelmissa on tätä sukuluettelo asiaa selvitetty. Ohjelmia voi kuunnella netissä seuraavasta linkistä.

        http://www.rkk-sansa.net/

        On järkyttävää huomata kuinka Jeesuksen Jumaluutta vastaan hyökätään voimakkaasti. Olen Jukka kanssasi samaa mieltä siitä, kuinka meidän tulisi juurtua syvälle Ristin ja Lunastuksen tosiasioihin.

    • jukka.finland

      Kirjoitit
      >>Marian ei taasen ollut Daavidin sukua...

    • Peku `

      Oman tutkimuksen,vastauksien se oman päöättelyn perustella voi sanoa seuraavaa.

      Jeesus ei ole Jumalan poika.

      Jeesus on marian vahingossa syntynyt lapsi jonka isä ei ole tiedossa(kiertolaisia,kulkukauppiaita ym.oli varsinkin silloin olemassa).

    • Opetuslapsi

      että Raamattu ptää sisällään kaksi eri sukupuuta. Matteuksessa ja Luukkaassa. Tässä on todennäköisesti asia, joka ei ratkea sillä, että suomalainen tuijottaa asiaa omalla surkuhupaisella ymmärryksellään, vaan taidetaan tarvita avuksi historiaa ja oikeaa kulttuuritaustaa. Sen ajan ihmiset eivät nimittäin olleet 2000-luvun suomalaisia, vaan juutalaisia.

      Onko täällä ketään juutalaisuuden tuntijaa? Olisiko vastausta meille?

      • ymmärrys

        Kouluissamme laulettiin ennen: Totuuden henki johda sinä meitä. Kyllä se johtaakin, ellei ala itse runnaamaan asioille arkisia yksinkertaisia selityksiä, jotka sopivat arkeen, mutta eivät suuriin pyhiin asioihin.
        Kirjassa on kaksi sukupuuta. Niiden vähättelyyn on keksitty kaikenlaisia selityksiä, koska ei haluta hyväksyä sitä, mikä kirjoitettu on. Viestiketjun aloittajakin hylkäsi peräti molemmat sukupuut luullen, että Marian pojan isää ei tunneta, vaikka asia on juuri päinvastoin. Sukupuut ovat seikkaperäisiä ja pitkiä. Kun niitä tutkii henkilöittäin, voi todeta nykysilmin katsottuna paljon moraalittomuutta. Itselleni syntyi käsitys, että kyse on samasta ihmeellisestä asiasta, jonka joka kevät koemme; sameasta ja likaisen näköisestä mullasta nousee ylös täydellisen kehittyneitä uskomattoman puhtaita ja kirkasvärisiä kukkia.
        Luukas kuvaa toista ja Markus toista poikaa. Pääsiäiskohtauksessa näiden tiet yhtyvät ja hieman tämän jälkeen vain toinen jatkaa Jordanin kasteeseen ja ristille asti. Tämä on aiemmin tiedetty ja taiteessa sitä on kuvattu. Itselleni rakkain on Borgognonen fresko, joka löytyy netistä upean kuvakokoelman joukosta:
        http://www.celtoslavica.de/imago/_Borgognone.html
        Ajan tavan mukaan merkittävien henkilöiden pään ympärille on piirretty sädekehä. Etualalla on Markuksen kuvaama poika ja istumassa Luukkaan kuvaama poika. Etualan poika on jo poissaolevan, heikon näköinen ja kohta kuoleva. Tuolilla istuva katsoo vielä toista poikaa, mutta on jo opettamassa kirjanoppineita ja hän on tuo, josta kirjoitettu on: "ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä." Vanhemmat eivät olleet tuntea häntä samaksi, kuin ennen pääsiäistä. Ja myöhemmin todetaan: "ja oli, niinkuin luultiin, Josefin poika"
        Tätä kaikkea tarvittiin, jotta saattoi kehittyä tehtävään kelvollinen ihminen, Jeesus, ottamaan ruumiiseensa Jordanin kasteessa kolmeksi vuodeksi Kristuksen, Jumalan pojan.

      • ymmärrys
        ymmärrys kirjoitti:

        Täytyy korjata tuo edellisen viestin virhe. Kun siinä on kirjoitettu Markus, tarkoitetaan Matteusta. Sen varmaan lukijat huomasivatkin. Vielä vanha maalaus helluntaista;
        http://www.celtoslavica.de/imago/_Altar.html

      • Opetuslapsi
        ymmärrys kirjoitti:

        Kouluissamme laulettiin ennen: Totuuden henki johda sinä meitä. Kyllä se johtaakin, ellei ala itse runnaamaan asioille arkisia yksinkertaisia selityksiä, jotka sopivat arkeen, mutta eivät suuriin pyhiin asioihin.
        Kirjassa on kaksi sukupuuta. Niiden vähättelyyn on keksitty kaikenlaisia selityksiä, koska ei haluta hyväksyä sitä, mikä kirjoitettu on. Viestiketjun aloittajakin hylkäsi peräti molemmat sukupuut luullen, että Marian pojan isää ei tunneta, vaikka asia on juuri päinvastoin. Sukupuut ovat seikkaperäisiä ja pitkiä. Kun niitä tutkii henkilöittäin, voi todeta nykysilmin katsottuna paljon moraalittomuutta. Itselleni syntyi käsitys, että kyse on samasta ihmeellisestä asiasta, jonka joka kevät koemme; sameasta ja likaisen näköisestä mullasta nousee ylös täydellisen kehittyneitä uskomattoman puhtaita ja kirkasvärisiä kukkia.
        Luukas kuvaa toista ja Markus toista poikaa. Pääsiäiskohtauksessa näiden tiet yhtyvät ja hieman tämän jälkeen vain toinen jatkaa Jordanin kasteeseen ja ristille asti. Tämä on aiemmin tiedetty ja taiteessa sitä on kuvattu. Itselleni rakkain on Borgognonen fresko, joka löytyy netistä upean kuvakokoelman joukosta:
        http://www.celtoslavica.de/imago/_Borgognone.html
        Ajan tavan mukaan merkittävien henkilöiden pään ympärille on piirretty sädekehä. Etualalla on Markuksen kuvaama poika ja istumassa Luukkaan kuvaama poika. Etualan poika on jo poissaolevan, heikon näköinen ja kohta kuoleva. Tuolilla istuva katsoo vielä toista poikaa, mutta on jo opettamassa kirjanoppineita ja hän on tuo, josta kirjoitettu on: "ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä." Vanhemmat eivät olleet tuntea häntä samaksi, kuin ennen pääsiäistä. Ja myöhemmin todetaan: "ja oli, niinkuin luultiin, Josefin poika"
        Tätä kaikkea tarvittiin, jotta saattoi kehittyä tehtävään kelvollinen ihminen, Jeesus, ottamaan ruumiiseensa Jordanin kasteessa kolmeksi vuodeksi Kristuksen, Jumalan pojan.

        että toinen olisi Marian sukupuu. Kun niitä tuossa aiemmin luin, häntä ei kuitenkaan mainittu. Jäin vain miettimään, että onko siihen ollut jokin perhepoliittinen tapa. Naisia ei sukupuissa juuri ole, joten voisiko ajatella, että Joosef olisi mainittu pojaksi apelleen. Se voisi olla sikäli mahdollista, että perheetsuhteet heillä ovat varmasti olleet toisenlaisia.. tai sitten ei. = )

      • vedenjakajalla
        Opetuslapsi kirjoitti:

        Sukupuissa ei mainita kuin neljä naista. Tamar, joka tekee huorin Juudaa vastaan, Rahab-portto Jerikosta, Mooabilainen Ruut, joka hankkiakseen perillisen kuolevalle puolisolleen paneutui riihessä makaavan Booan viereen ja Batseba, jonka kanssa Daavid tekee aviorikoksen. Mariaa ei mainita, hän ei kuulu sukuluettelossa mainittujen naisten joukkoon. Kuten huomataan, siihen on syynsä, sillä Maria oli vedenjakajalla. Kun koko Vanhan Testamentin historia on kuvausta ihmisen laveasta tiestä taivaasta alas maahan, alkaa Mariasta kuin polku takaisin maasta taivaaseen. Selitys, että toinen sukupuista olisi Marian sukupuu, on peräisin jonkun päästä, joka ei halua hyväksyä sitä mitä on kirjoitettu.
        Kun joulu on lähestymässä, on hyvä nostaa mieliin, että se alkaa Jeesuksen syntymää muistellen. Joulu loppuu loppiaiseen, jossa muistetaan Jordanin kastetta ja siinä Kristuksen ”syntymää”. Joulupäivinä voi näin elää koko tämän merkittävän kehityskaaren.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe