Miks ei?

Tyypillinen nykyajan tapaus. Ensin ura ja omaisuus, sitten "herätään". En ihmettele yhtään miehesi mielipidettä, ei tuossa iässä enää kiinnosta "vaippa savotta".

Aikoinaan kun oisitte lapsen tehneet, olisi nyt kiva melkein aikuisen jälkikasvun kanssa touhuta.

epäonnistuneeksi, äläkä MISSÄÄN TAPAUKSESSA kiinnitä mitään huomiota edelliseen (lapselliseen ja katkeroituneeseen) kirjoitukseen!

Ajattele sitä, että kaikilla elämä ei mene samaa rataa. Joku toinen on 20 vuotiaana täysin valmis vaan ja ainoastaan äitiyteen eikä edes mieti muuta, toiset taas haluavat uran ja elämänkokemuksia. Kaikilla meillä on omat erilaiset lähtökohdat asiohin eikä mikään lähestyminen ole välttämättä väärä!!

Itse olen 25 ja elin koko nuoruuteni ajatellen etten koskaan halua miestä enkä lapsia. Nyt olen ollut kaksi vuotta naimisissa ja lapset on otettu pikku hiljaa puheeksi! Tällä haen sitä, että on täysin oikeutettua että mieli muuttuu ja näkee asiat erilailla! Ja jos sitä ikää mietit niin ajattele sitä kuinka paljon hyviä puolia on sillä että on jo "vähän vanhempi"!

Anna miehellesi aikaa sulatella asiaa! Tee jotain erikoista ja kerro että haluat viettää aikaa ja keskustella tärkeestä asiasta! Olkaa rauhallisia ja miettikää asiaa monelta eri kantilta! Kerro tunteistasi ja siitä kuinka koet että hänestäkin tulisi hyvä isä! Älä vaadi mitään vastauskia vaan sano että miettii asiaa rauhassa kun on yksin!

Tiedän että odotit varmaan kommenttia joltain samassa tilanteessa olevalta, mutta luin tekstisi ja varsinkin edellisen pisti karvat pystyyn niin oli pakko kommentoida!

Onnea tulevaan ja rohkeasti keskustelemaan! Sillä jos parisuhteenne on vakaalla pohjalla niin keskustelu on paras hoito kaikkeen :)

ne miehesi motiivit esiin, jotta pääset keskustelemaan asiasta kunnolla.

Tunne ja järki... siinä on ne asiat, jotka tämänkin asian loppupäässä ratkaisee. Usein tunne ja järki kamppailee vielä keskenään.

Sinulla tunne on herännyt, ja järkikään ei asettaisi esteitä lapsen hankkimiselle. Miehelläsi ei selvästikään tunne ole herännyt, tunnepuolella varmaan jyllää pelko. Pelko siitä että lapsen myötä kaikki muuttuu ja että ei itse enää saisi päättää oman elämän kulusta niin vapaasti. Kyllä tuota voi ymmärtää..

Meillä vaimo oli selvästi minua nopeampi haluamaan lapsia. Itse olisi herännyt aiheeseen vasta paljon myöhemmin. Aika nopeasti kuitenkin olin mukana asiassa. Vauvakuumetta mulla ei ollut, lähinnä suostuin koska hän halusi ja ei se loppujen lopuksi ole minulta pois. Joskus silti haluan lapsia niin miksei sitten nyt? En keksinyt järkiperusteisia esteitä joten annoin mennä.

Sinun mies kuitenkin on eri kuin minä tai miehet yleensä. Tämä on teidän välinen asia ja se ratkeaa teidän tavalla. Kun sinulla tuo "lisääntymisvietti" on noin voimakkasti herännyt niin arvaan että asia on teillä päivittäinen puheenaihe ainakin jossain muodossa. Siitä se yhteinen päätös johonkin suuntaan jossain vaiheessa syntyy.

Onnea matkaan!

Mulla oli myös monta vuotta riitaa asiasta. Lopulta tilanne meni siihen, että sanoin lähteväni, jos hän ei lämpene asialle. Suhteemme oli muuten kunnossa, enkä todellakaan olisi halunnut erota. Lopulta hän suostui pakon edessä, tosin päätimme odottaa vielä pari vuotta ja mennä sillä välin myös naimisiin. Nyt ollaan oltu muutama kuukausi naimisissa ja ehkäisykin jätettiin pois muutama viikko sitten. Tärppäsikin ilmeisesti heti, ja vielä nopeammin huomasin olevani ilmeisesti raskaana. (Täyttä varmuutta ei vielä ole, mutta erittäin vahvat epäilyt...)Kerroin asiasta tietenkin miehelleni ja järkytys oli kova. Asiasta on puhuttu ja tilanne on se, että sopeuduttavahan tähän on.

Tällainen tarina meillä, jatkosta ei voi vielä tietää, kuinka meille käy. Toivottavasti lapsi lähentää meitä, eikä aiheuta eroa, mikä on tietenkin myös mahdollista, tilanne huomioon ottaen. Minähän se tähän halusin... En voi sanoa, että tee kuten minä, mutta halusin kertoa tarinamme, ehkä siitä on sinulle jotain hyötyä.

Et ole ainoa tosiaankaan. Kolmekymppiä tulee ihan kohta täyteen, lapsia olen halunnut parikymppisestä lähtien -saman ajan kun olen tämän samaisen miehen kanssa ollut -siis jo 10 vuotta, lapsi kyselyihin on aina vastattu että ei ihan vielä tai täydellä hiljaisuudella. Nyt alkaa olla kuitenkin mitta siinä määrin täynnä että vaikka meillä muuten menee ihan hyvin niin jotainhan tälle on tehtävä koska minulle taas lapsettomaksi jääminen (miehen tahdosta) ei todellakaan ole vaihtoehto. Olen punninnut vaihtoehtoja ja koska seksi satunnaisen baari tuttavuuden kanssa ei erityisemmin kiinnosta, olen etsinyt hedelmöityshoitoja tekevän kliniikan tiedot jo heti vuoden alusta olisi tarkoitus kerätä rohkeutta ja mennä pyytämään inseminaatiota. Jotenkin vain hävettää että tämmöiseen täytyy turvautua mutta tasan ei aina käy onnen lahjat.

Kiitos kaikille! Halusin kertoa miten menee, jos nyt jotakuta sattuu kiinnostamaan:) Tajusin kuinka onnellinen oon!!! Olikohan tosta mun ensimmäisestä kirjotuksesta kulunu viikkoakaan kun mun ihana avopuolisoni halusi sitten jättää ehkäisyn pois. Ei ehditty edes keskustella asiasta. Ja uutena vuotena mentiin kihloihin. :)
Ihan kun joku rakastais mua!!! Tää nyt vaikuttaa ihan pennun kirjoitukselta, mutta rakkaus ja onnellisuus tekee hupsuksi!!!