Karsastus

enormous-enormous

Niin kun mulla on tuota karsastusta ja ajattelin mennä siitä leikkaukseen... Mutta ongelma on se että kun jos vaikka oikea silmäni katsoo kieroon ja sitten kun peitän vasemman, oikea menee suoraksi mutta vasen vuorostaan kieroon. Ja sitten tuosta leikkauksesta. Että jos oikea silmäni operoidaan ja siitä tulee suora niin sittenhän vasen menee kieroon? Että täytyykö sitten mennä uudestaan leikkaukseen että kummastakin silmästä saadaan suorat?

Näkönikin on muuten alkanut huonontua.

12

2506

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyttö82

      Minulla on sama ongelma kuin sinulla ja olenkin kirjoittanur tälle palstalle karsastuksestani aika paljon, vähän liikaakin ehkä. Minulla on siis vuorotteleva ulospäinkarsastus eli jos katson vasemmalla silmällä, oikea silmä karsastaa ja jos katson oikealla, vasen karsastaa. Oikeaa silmääni on leikattu nyt kahdesti, vuonna -88 ja viimeksi heinäkuussa -06. Ensimmäisen leikkauksen jälkeen silmäni olivat kunnossa tai ainakin lähes kunnossa ihan aikuisikään saakka. Karsastus rupesi pahemmin vaivaamaan vajaa pari vuotta sitten ja oikea silmäni leikattiin uudestaan. Leikkauksen jälkeen oikea silmä oli ennallaan (ainakaan itse en huomannut siinä merkittävää eroa) eli karsasti pahasti vasemmalla silmällä katsottaessa (Onneksi käytän huomattavasti enemmän oikeaa silmää. Stereonäköä minulla ei ole.), mutta vasen silmä oli jonkin verran suoristunut. Nyt jos katson oikealla silmällä, ei välttämättä edes huomaa, että karsastan, vaikka tarkasti katsottuna kyllä karsastan. Oikea silmä karsastaa edelleen häiritsevästi. Olenkin menossa taas tammikuussa uuteen leikkaukseen ja toivon, että silmäni saataisiin lopultakin kuntoon.

      Karsastusleikkaus vaikuttaa molempiin silmiin, vaikka vain toinen silmä leikattaisiin. Tai sis pitäisi vaikuttaa. Minulla leikkaus vaikutti vain siihen silmään, jota ei leikattu! Karsastusleikkauksista ei voi koskaan oikein tietää varmasti, että kuinka leikkaus silmiin vaikuttaa. Leikkauksen jälkeen karsastus voi esimerkiksi kääntyä niin, että ulospäinkarsastus kääntyy sisäänpäin tai sisäänpäinkarsastus ulospäin. Lääkäri kyllä kertoo riskeistä ennen leikkausta ja ennen leikkausta tietenkin myös tutkitaan perusteellisesti, että tiedetään, kumpaa silmää kannattaa leikata ja kuinka paljon vai pystyykä ylipäätään leikkaamaan. En ole siis mikään asiantuntija, vaikka henkilökohtahtaista kokemusta karsastuksesta ja karsastusleikkauksesta onkin kertynyt paljon. Menen leikkaukseen 5 viikon kuluttua, joten tämä aihe mulle aika ajankohtainen aihe (ja on ollu jo ihan liian pitkään!) ja muutenkin silmät pyörii mielessä vähän liikaakin, mutta mielelläni vielä lisää kirjoitan.

      Se aikaisempi viestiketju taitaa olla nyt sivulla 5 ja siinä aiheena karsastusleikkaus ja ensimmäinen viestiketju löytyy, kun laittaa hauksi karsastusleikkauksen. Voit sieltä vaikka lukea, jos kiinnostaa.

      • Zare

        Olen lukenut kaikki kirjoituksesi täällä palstalla. Täällä on sinun ja monien muidenkin kohtalotoveri, joilla silmä (-t) karsastaa.Elämää ilman katsekontaktia on jo takana lähes 40-vuotta.

        Minulla huomattiin silmän sisäänpäin karsastus noin 1,5-vuotiaana. Tilannetta seurattiin, kunnes täytin 4-vuotta. Sain peittohoitoa ja näkevä vasen silmä peitettiin. Oikeassa silmässä näkö oli todella huono ja äitini löysikin silmälasit minne milloinkin heitettynä, koska en nähnyt hyvin. Peittohoito SIIS epäonnistui, silmä lähes sokeutui ja en näe oikealla silmällä paljoakaan. Kun yritän katsoa oikealla silmällä en saa tarkennettua kohdetta, siinä on kuin musta läntti edessä.Silmä karsastaa pahassa kulmassa ulospäin.

        Lapsena jos peittohoito epäonnistuu ja silmästä menee näkö, on peli tavallaan menetetty, näin kävi minulle. Aikuisiällä peittohoito ei enää onnistu, eikä näkökykyä saada enää takaisin.:(

        Minulle tehtiin karsastusleikkaus ollessani 5-vuotias, leikkaus onnistui hyvin ja sain silmälasit. Lasit korjasivat karsastuksen lähes huomaamattomaksi(esim. valokuvissa ei näy karsastus). En muista alaluokilla juuri kenenkään huomattaneen asiasta. Yläluokalla minua sitten kiusattiin senkin edestä karsastuksen vuoksi. Sain kuulla lähes päivittäin olevani "kierosilmä" ja eräät luokan pojat vääntelivät silmiään kieroon katsoessaan minuun päin. En kertonut asiasta koskaan kotona, omille hyville ystävilleni kerron asiasta.

        Joskus vuosia myöhemmin sain kyllä kuitattua takaisin kun kiusaajani hakivat minua tanssimaan, eivätkä tunteneet, että rumasta ankanpoikasesta oli tullut jotain muuta. :)Tanssittajani itki kun kerroin hänen pilanneen elämäni yläluokilla. Pyyteli anteeksi..vihaan silti häntä ja muitakin kiusaajia.

        En tiedä oliko omat ystävät ja perhe minua kohtaan aikoinaan hienotunteisia, mutta kukaan ei koskaan sanonut mitään, että oikea silmä karsastaa. Monet olivat jopa aidonoloisesti yllättyneitä: "ai miten niin karsastaa, en ole koskaan huomannutkaan.." Onneksi siihen aikaan, kun olin nuorempi oli muotia ottaa silmälaseihin liukuvärjäys ja sain sitä kautta hiukan suojamuuria itselleni.

        Olin hyvin masentunut murrosiässä ja usein mietin, miksi minulle sattui tälläinen kohtalo. Nuoruudessa ei muutoin ollut ulkonäkö ongelmia esim. olin hoikka ja urheilullinen. Minulla oli myös paljon kavereita ja heitä ei silmäni vaivanneet ja ystävät usein lohduttivat kun kerroin joidenkin kiusanneen minua tämän vuoksi.

        Nuorena aikuisen pyysin päästä oikaisuleikkaukseen, mutta silmälääkärit eivät antaneet lähetettä, koska karsastus ei ollut heidän mielestään paha. Olin jopa vuosia ilman silmälaseja, kunnes eräs nainen pilkkasi sen verran, että vanhat muistot palasivat mieleeni. Hänestä oli hauskaa heittää juttua: "toinen silmä katsoo munaa ja toinen kanaa.." siihen vielä mahtavat naurut päälle. Nyt ihminen miettii, miksi en enää tervehdi häntä?!

        Eipä auttanut kun taas kerran ottaa laseihin liukuvärjäys. Ihmeellistä muuten kun lähden viihtelle ja otan alkoholia karsastusta ei juurikaan näy, lihakset varmaan rentoutuvat. Alkoholi ei muutoin maistu ja en viitsi sitä sen takia juoda, että pääsisin vaivasta. :D

        Tästä musertavasta ja lähes koko elämääni vallineesta haitasta, sain kuitenkin rakastavan miehen (häntä ei ole koskaan haitannut asia)ja olen perustanut perheen hänen kanssa. Olin paniikissa lapsieni syntymien jälkeen seurasin tarkasti heidän silmiään, perivätkö he kenties minulta tämän riipan? Onneksi kaikilla lapsillani on nätit ja suoraan katsovat silmät. Olen siitä hyvin helpottunut.

        Vuonna 2001 sain kerjättyä ja kinuttua lähetteen silmä pkl:lle ja lääkärit suostuivat operoimaan silmän. Minulle kerrottiin, että jos leikkaus onnistuu silmä saadaan oikaistua, mutta välttämättä tulos ei ole pysyvä. Sain tietää, että mahdollisesti silmä saattaa karsastaa leikkauksen jälkeen takaisin sisäänpäin. Otin riskin.

        Leikkauspäivänä minua jännitti ja pelotti. Leikkaus meni hyvin ja herätessäni tunsin pahaa oloa. Lappu oli silmässä ja sain muistaakseni viikon sairaslomaa. Jännityksellä avasin lapun silmästäni ja kurkkasin miltä näyttää?? Punainen kuin tomaatti, mutta siellä se edelleen oli aivan oikeassa nurkassa. Kiroilin hiljaa mielessäni...

        Jälkitarkastuksessa lääkäri ei katsonut minua päin, ei tervehtinut, mumisi jotain niin etten saanut selvää. Minulle tuli aivan rikollinen olo ja tunne, että olen turhamaisuuttani tullut leikkaukseen(täällä on kirjoitettu samankaltaisista kokemuksista lääkärien suhtautumisista.
        Sain vaivoin kysyttyä, miten leikkaus onnistui, johon lääkäri totesi, että silmäpohja oli lapsena tehdyn leikkauksen jälkeen arpeutunut. Silmää saatiin hänen mielestään hiukan oikaistua alaspäin. Tulkitsin lääkärin ilmeestä, että taisi "poropeukaloida" ukko pahemman kerran?! Suoraan sanottuna minua vitutti aika rankasti.

        Joka kerta kun joku vieras (yleensä lapset) On huomattanut/maininnut minulle tästä haitasta masennun pitkäksi aikaa ja ajattelen asiaa taukoamatta, ravaan peili edessä harjoittelemassa mistä kulmasta katsoisin muita. Huudan lapsilleni ja miehelleni, pinna on kireällä ja taas kerran sorrun samaan, kun lapsena en henno kertoa heille tästä asiasta.

        Ne jotka ovat sanoneet silmästäni ovat kahden käden sormilla laskettavissa. Olen elämäni aikana kuitenkin tavannut tuhansia ihmisiä ja heistä vain pienen pieni prosentti on minulle asiasta huomattaneet, siis aika hyvin vai mitä?

        Olen harjoitellut missä seison ja mistä suunnasta katson ihmisiinpäin (tai ainakin yritän katsoa;).
        Kohtisuoraan en katso vieraita päin ollenkaan, rohkeus pettää..välttelen ihmisiinpäin katsomista, käännän päätä muualle, se on vaikeaa koska olen ulospäin suuntautunut ja seurallinen.

        Viimeksi käytyäni silmälääkärissä kysyin, meneekö silmämykiö kokonaan pois näkyvistä, niin että jäljelle jää vain valkoinen silmämuna?;)) No ei ihan sentäs..

        Sen verran heitän huumoria, että silmäni ovat kuin hedelmäpelin kuviot ainostaan jackpot puuttuu ja kolikoiden alas putoaminen.

        Paljon olen tämän takia kärsinyt ja surrut, mutta tämä on kohtaloni. En tiedä kehittyykö lääketiede tässä suhteessa, että saisimme joskus sen kaivatun KATSEKONTAKTIN? Olen pettynyt, ettei nykytekniikalla kun on laserleikkaukset ym. kehittyneet. Silmäpohjanrappeutumakin saadaan nykyisin hoidettua, miksi karsastusleikkauksia ei saada onnistumaan??

        Tulipa pitkä romaani ja elämänkertomus,,Kaikille hyvää joulua ja toivorikasta uutta vuotta silmäleikkauksien kehittymiselle!!!

        sori kirj. virheet


      • Tyttö82
        Zare kirjoitti:

        Olen lukenut kaikki kirjoituksesi täällä palstalla. Täällä on sinun ja monien muidenkin kohtalotoveri, joilla silmä (-t) karsastaa.Elämää ilman katsekontaktia on jo takana lähes 40-vuotta.

        Minulla huomattiin silmän sisäänpäin karsastus noin 1,5-vuotiaana. Tilannetta seurattiin, kunnes täytin 4-vuotta. Sain peittohoitoa ja näkevä vasen silmä peitettiin. Oikeassa silmässä näkö oli todella huono ja äitini löysikin silmälasit minne milloinkin heitettynä, koska en nähnyt hyvin. Peittohoito SIIS epäonnistui, silmä lähes sokeutui ja en näe oikealla silmällä paljoakaan. Kun yritän katsoa oikealla silmällä en saa tarkennettua kohdetta, siinä on kuin musta läntti edessä.Silmä karsastaa pahassa kulmassa ulospäin.

        Lapsena jos peittohoito epäonnistuu ja silmästä menee näkö, on peli tavallaan menetetty, näin kävi minulle. Aikuisiällä peittohoito ei enää onnistu, eikä näkökykyä saada enää takaisin.:(

        Minulle tehtiin karsastusleikkaus ollessani 5-vuotias, leikkaus onnistui hyvin ja sain silmälasit. Lasit korjasivat karsastuksen lähes huomaamattomaksi(esim. valokuvissa ei näy karsastus). En muista alaluokilla juuri kenenkään huomattaneen asiasta. Yläluokalla minua sitten kiusattiin senkin edestä karsastuksen vuoksi. Sain kuulla lähes päivittäin olevani "kierosilmä" ja eräät luokan pojat vääntelivät silmiään kieroon katsoessaan minuun päin. En kertonut asiasta koskaan kotona, omille hyville ystävilleni kerron asiasta.

        Joskus vuosia myöhemmin sain kyllä kuitattua takaisin kun kiusaajani hakivat minua tanssimaan, eivätkä tunteneet, että rumasta ankanpoikasesta oli tullut jotain muuta. :)Tanssittajani itki kun kerroin hänen pilanneen elämäni yläluokilla. Pyyteli anteeksi..vihaan silti häntä ja muitakin kiusaajia.

        En tiedä oliko omat ystävät ja perhe minua kohtaan aikoinaan hienotunteisia, mutta kukaan ei koskaan sanonut mitään, että oikea silmä karsastaa. Monet olivat jopa aidonoloisesti yllättyneitä: "ai miten niin karsastaa, en ole koskaan huomannutkaan.." Onneksi siihen aikaan, kun olin nuorempi oli muotia ottaa silmälaseihin liukuvärjäys ja sain sitä kautta hiukan suojamuuria itselleni.

        Olin hyvin masentunut murrosiässä ja usein mietin, miksi minulle sattui tälläinen kohtalo. Nuoruudessa ei muutoin ollut ulkonäkö ongelmia esim. olin hoikka ja urheilullinen. Minulla oli myös paljon kavereita ja heitä ei silmäni vaivanneet ja ystävät usein lohduttivat kun kerroin joidenkin kiusanneen minua tämän vuoksi.

        Nuorena aikuisen pyysin päästä oikaisuleikkaukseen, mutta silmälääkärit eivät antaneet lähetettä, koska karsastus ei ollut heidän mielestään paha. Olin jopa vuosia ilman silmälaseja, kunnes eräs nainen pilkkasi sen verran, että vanhat muistot palasivat mieleeni. Hänestä oli hauskaa heittää juttua: "toinen silmä katsoo munaa ja toinen kanaa.." siihen vielä mahtavat naurut päälle. Nyt ihminen miettii, miksi en enää tervehdi häntä?!

        Eipä auttanut kun taas kerran ottaa laseihin liukuvärjäys. Ihmeellistä muuten kun lähden viihtelle ja otan alkoholia karsastusta ei juurikaan näy, lihakset varmaan rentoutuvat. Alkoholi ei muutoin maistu ja en viitsi sitä sen takia juoda, että pääsisin vaivasta. :D

        Tästä musertavasta ja lähes koko elämääni vallineesta haitasta, sain kuitenkin rakastavan miehen (häntä ei ole koskaan haitannut asia)ja olen perustanut perheen hänen kanssa. Olin paniikissa lapsieni syntymien jälkeen seurasin tarkasti heidän silmiään, perivätkö he kenties minulta tämän riipan? Onneksi kaikilla lapsillani on nätit ja suoraan katsovat silmät. Olen siitä hyvin helpottunut.

        Vuonna 2001 sain kerjättyä ja kinuttua lähetteen silmä pkl:lle ja lääkärit suostuivat operoimaan silmän. Minulle kerrottiin, että jos leikkaus onnistuu silmä saadaan oikaistua, mutta välttämättä tulos ei ole pysyvä. Sain tietää, että mahdollisesti silmä saattaa karsastaa leikkauksen jälkeen takaisin sisäänpäin. Otin riskin.

        Leikkauspäivänä minua jännitti ja pelotti. Leikkaus meni hyvin ja herätessäni tunsin pahaa oloa. Lappu oli silmässä ja sain muistaakseni viikon sairaslomaa. Jännityksellä avasin lapun silmästäni ja kurkkasin miltä näyttää?? Punainen kuin tomaatti, mutta siellä se edelleen oli aivan oikeassa nurkassa. Kiroilin hiljaa mielessäni...

        Jälkitarkastuksessa lääkäri ei katsonut minua päin, ei tervehtinut, mumisi jotain niin etten saanut selvää. Minulle tuli aivan rikollinen olo ja tunne, että olen turhamaisuuttani tullut leikkaukseen(täällä on kirjoitettu samankaltaisista kokemuksista lääkärien suhtautumisista.
        Sain vaivoin kysyttyä, miten leikkaus onnistui, johon lääkäri totesi, että silmäpohja oli lapsena tehdyn leikkauksen jälkeen arpeutunut. Silmää saatiin hänen mielestään hiukan oikaistua alaspäin. Tulkitsin lääkärin ilmeestä, että taisi "poropeukaloida" ukko pahemman kerran?! Suoraan sanottuna minua vitutti aika rankasti.

        Joka kerta kun joku vieras (yleensä lapset) On huomattanut/maininnut minulle tästä haitasta masennun pitkäksi aikaa ja ajattelen asiaa taukoamatta, ravaan peili edessä harjoittelemassa mistä kulmasta katsoisin muita. Huudan lapsilleni ja miehelleni, pinna on kireällä ja taas kerran sorrun samaan, kun lapsena en henno kertoa heille tästä asiasta.

        Ne jotka ovat sanoneet silmästäni ovat kahden käden sormilla laskettavissa. Olen elämäni aikana kuitenkin tavannut tuhansia ihmisiä ja heistä vain pienen pieni prosentti on minulle asiasta huomattaneet, siis aika hyvin vai mitä?

        Olen harjoitellut missä seison ja mistä suunnasta katson ihmisiinpäin (tai ainakin yritän katsoa;).
        Kohtisuoraan en katso vieraita päin ollenkaan, rohkeus pettää..välttelen ihmisiinpäin katsomista, käännän päätä muualle, se on vaikeaa koska olen ulospäin suuntautunut ja seurallinen.

        Viimeksi käytyäni silmälääkärissä kysyin, meneekö silmämykiö kokonaan pois näkyvistä, niin että jäljelle jää vain valkoinen silmämuna?;)) No ei ihan sentäs..

        Sen verran heitän huumoria, että silmäni ovat kuin hedelmäpelin kuviot ainostaan jackpot puuttuu ja kolikoiden alas putoaminen.

        Paljon olen tämän takia kärsinyt ja surrut, mutta tämä on kohtaloni. En tiedä kehittyykö lääketiede tässä suhteessa, että saisimme joskus sen kaivatun KATSEKONTAKTIN? Olen pettynyt, ettei nykytekniikalla kun on laserleikkaukset ym. kehittyneet. Silmäpohjanrappeutumakin saadaan nykyisin hoidettua, miksi karsastusleikkauksia ei saada onnistumaan??

        Tulipa pitkä romaani ja elämänkertomus,,Kaikille hyvää joulua ja toivorikasta uutta vuotta silmäleikkauksien kehittymiselle!!!

        sori kirj. virheet

        Kun luin juttuasi minulle tuli ihan kyyneleey silmiin. Luin sen parikin kertaa. On kamalaa, mitä kaikkea olet joutunut kestämään silmiesi takia. Karsastus on sinänsä usein aika pieni vaiva (jos ei siis haittaa pahasti näkemistä, vaan on lähinnä kosmeettinen), mutta aiheuttaa kyllä valtavasti henkistä kärsimystä. Ja kuinka ihmiset voivat olla niin ilkeitä toisia ihmisiä kohtaan! Lapset nyt usein ovat sellaisia hölösuita ja sanovat asiat aika suoraan ja luokkaavat joskus ihmisiä, usein tahtomattaa, mutta nuoret ja aikuiset tekevät sen kyllä jo ihan tahallaan.

        Minua ei ole ikinä kiusattu karsastuksen tai minkään muunkaan asian takia. Ikinä kukaan ei ole huomautellut silmistäni tai pilkannut. Itse asiassa karsastus on alkanut vaivata minua enemmän nyt vasta aikuisiässä, pari vuotta sitten, vaikka karsastukseni onkin todettu jo puolivuotiaana. Murrosiässä karsastus on varmasti kamalaa, niin kuin kerroit, mutta minä en mielestäni silloin edes karsastanut, muita ongelmia sitten olikin. Edes vanhempani eivät ole vuosiin puhuneet mitään karsastuksestani. Kun olin nuorempi, äiti saattoi joskus huomauttaa, että silmäni karsastavat, kun olin väsynyt. Silloin peitin silmäni käsillä tai menin pois. Aitini on myös joskus aikoinaan sanonut, että leikkaus oli virhe. En sitten tiedä oliko virhe vai ei, kun en tiedä missä kunnossa silmäni olisivat ilman ensimmäistä leikkausta. Tällä hetkellä vanhempani eivät puhu mitään karsastuksestani tai leikkauksesta, vaikka leikkaukseen on 3.5 viikkoa. Enää en edes jaksa yrittää puhua siitä. Tuntuu, ettei heitä pätkääkään kiinnosta. Täytyy sitten vaan yrittää purkaa tätä ahdistusta tänne, kun en muutakaan voi.

        Katson silmiäni peilistä päivittäin monta kertaa, mietin leikkausta ihan jokaikinen päivä, odotan kauhulla sitä leikkauksenjälkeistä aamua, kun seison peilin edessä ja pitää ottaa lappu silmän päältä. En tiedä mitä teen, jos silmäni karsastaa edelleen pahasti. Minua todella pelottaa, että se karsastaa sittenkin, vaikka kuinka toivon, että leikkaus onnistuisi. Olen masentunut, väsynyt ja itken usein, mikään ei jaksa kiinnostaa tällä hetkellä. Myönnän ettei karsastus ole ainoa ongelma elämässäni, mutta kaikillahan niitä ongelmia on enemmän tai vähemmän, mutta karsastus on tällä hetkellä lähes koko ajan ahdistavana mielessä. Mitä lähemmäs leikkauspäivä tulee, sitä enemmän tuntuu ahdistavan, vaikka odotankin ihan malttamattomana. Tähän aikaan lapset laskevat päiviä siihen, että joulupukki tulee ja tuo lahjoja, mutta minä lasken päiviä siihen, että pääsen leikkaukseen ja saan silmäni kuntoon.

        Minullekin lääkäri kertoi riskeistä. Koska silmäni karsastaa kuulemma myös ylöspäin, niin nyt leikataan sitten sitä, minkä seurauksena silmäni voi kuulemma kääntyä alaspäin. Kieltämättä pikkusen sekin pelottaa. Miltähän sellainen mahtaa näyttää? Itse en huomaa, että silmäni karsastaisi ylöspäin, mutta kai ne lääkärit sen sitten näkee. Mutta toisaalta kun nyt olen silmiäni älyttömästi tarkkaillut, olen huomannut, että eihän pahasti karsastava oikea silmäni itse asiassa karsasta ulospäin kovinkaan paljon enemmän kuin vasen, vaan liikahtaa vaan pikkuisen sivuun. Mutta näyttää kuitenkin paljon pahemmalta kuin vasen. Ehkäpä juuri sen takia, että oikea silmä karsastaa myös ylöspäin. Minua myös pelottaa se, että leikkaustulos ei ole pysyvä. Jos nyt saan silmäni kuntoon, niin mitä sitten jos silmäni taas kääntyvät johonkin suuntaan vaikka 15 vuoden kuluttua. Lääkäri ei mitään siitä sanonut, mutta kai siinä sekin riski on.

        Pikkusen taas masensi kun luin epäonnistuneesta leikkauksestasi. Oli siis todella hyvä, että kirjoitit pitkän juttusi, kiitos siitä, mutta iski taas pikkuinem epätoivo. Toisaalta eihän karsastusleikkauksia tehtäisi, jos ne eivät koskaan onnistuisi. Pitää vaan toivoa, että nyt onnistuisi.


      • Zare
        Tyttö82 kirjoitti:

        Kun luin juttuasi minulle tuli ihan kyyneleey silmiin. Luin sen parikin kertaa. On kamalaa, mitä kaikkea olet joutunut kestämään silmiesi takia. Karsastus on sinänsä usein aika pieni vaiva (jos ei siis haittaa pahasti näkemistä, vaan on lähinnä kosmeettinen), mutta aiheuttaa kyllä valtavasti henkistä kärsimystä. Ja kuinka ihmiset voivat olla niin ilkeitä toisia ihmisiä kohtaan! Lapset nyt usein ovat sellaisia hölösuita ja sanovat asiat aika suoraan ja luokkaavat joskus ihmisiä, usein tahtomattaa, mutta nuoret ja aikuiset tekevät sen kyllä jo ihan tahallaan.

        Minua ei ole ikinä kiusattu karsastuksen tai minkään muunkaan asian takia. Ikinä kukaan ei ole huomautellut silmistäni tai pilkannut. Itse asiassa karsastus on alkanut vaivata minua enemmän nyt vasta aikuisiässä, pari vuotta sitten, vaikka karsastukseni onkin todettu jo puolivuotiaana. Murrosiässä karsastus on varmasti kamalaa, niin kuin kerroit, mutta minä en mielestäni silloin edes karsastanut, muita ongelmia sitten olikin. Edes vanhempani eivät ole vuosiin puhuneet mitään karsastuksestani. Kun olin nuorempi, äiti saattoi joskus huomauttaa, että silmäni karsastavat, kun olin väsynyt. Silloin peitin silmäni käsillä tai menin pois. Aitini on myös joskus aikoinaan sanonut, että leikkaus oli virhe. En sitten tiedä oliko virhe vai ei, kun en tiedä missä kunnossa silmäni olisivat ilman ensimmäistä leikkausta. Tällä hetkellä vanhempani eivät puhu mitään karsastuksestani tai leikkauksesta, vaikka leikkaukseen on 3.5 viikkoa. Enää en edes jaksa yrittää puhua siitä. Tuntuu, ettei heitä pätkääkään kiinnosta. Täytyy sitten vaan yrittää purkaa tätä ahdistusta tänne, kun en muutakaan voi.

        Katson silmiäni peilistä päivittäin monta kertaa, mietin leikkausta ihan jokaikinen päivä, odotan kauhulla sitä leikkauksenjälkeistä aamua, kun seison peilin edessä ja pitää ottaa lappu silmän päältä. En tiedä mitä teen, jos silmäni karsastaa edelleen pahasti. Minua todella pelottaa, että se karsastaa sittenkin, vaikka kuinka toivon, että leikkaus onnistuisi. Olen masentunut, väsynyt ja itken usein, mikään ei jaksa kiinnostaa tällä hetkellä. Myönnän ettei karsastus ole ainoa ongelma elämässäni, mutta kaikillahan niitä ongelmia on enemmän tai vähemmän, mutta karsastus on tällä hetkellä lähes koko ajan ahdistavana mielessä. Mitä lähemmäs leikkauspäivä tulee, sitä enemmän tuntuu ahdistavan, vaikka odotankin ihan malttamattomana. Tähän aikaan lapset laskevat päiviä siihen, että joulupukki tulee ja tuo lahjoja, mutta minä lasken päiviä siihen, että pääsen leikkaukseen ja saan silmäni kuntoon.

        Minullekin lääkäri kertoi riskeistä. Koska silmäni karsastaa kuulemma myös ylöspäin, niin nyt leikataan sitten sitä, minkä seurauksena silmäni voi kuulemma kääntyä alaspäin. Kieltämättä pikkusen sekin pelottaa. Miltähän sellainen mahtaa näyttää? Itse en huomaa, että silmäni karsastaisi ylöspäin, mutta kai ne lääkärit sen sitten näkee. Mutta toisaalta kun nyt olen silmiäni älyttömästi tarkkaillut, olen huomannut, että eihän pahasti karsastava oikea silmäni itse asiassa karsasta ulospäin kovinkaan paljon enemmän kuin vasen, vaan liikahtaa vaan pikkuisen sivuun. Mutta näyttää kuitenkin paljon pahemmalta kuin vasen. Ehkäpä juuri sen takia, että oikea silmä karsastaa myös ylöspäin. Minua myös pelottaa se, että leikkaustulos ei ole pysyvä. Jos nyt saan silmäni kuntoon, niin mitä sitten jos silmäni taas kääntyvät johonkin suuntaan vaikka 15 vuoden kuluttua. Lääkäri ei mitään siitä sanonut, mutta kai siinä sekin riski on.

        Pikkusen taas masensi kun luin epäonnistuneesta leikkauksestasi. Oli siis todella hyvä, että kirjoitit pitkän juttusi, kiitos siitä, mutta iski taas pikkuinem epätoivo. Toisaalta eihän karsastusleikkauksia tehtäisi, jos ne eivät koskaan onnistuisi. Pitää vaan toivoa, että nyt onnistuisi.

        Kuten jo aikaisemmin kerroin olen lukenut sinun koskettavat kirjoituksesi palstalla. Olet mielestäni fiksu ja herkkä. Ymmärrän sinua ja tunteitasi, sillä olenhan ns. samassa veneessä, tosin jo pidemmän aikaa ;). Ajattelen aivan samalla tavalla ja kokonaisvaltaisesti päässäni pyörii päivittäin tämä asia. :(

        Tuskin tässä auttaisi edes terapia, koska asialle ei voi tehdä mitään ja ongelma ei tule katoamaan.Toki puhuminen helpottaa ja minulla on tunne, että läheiset eivät jaksa jauhaa tästä asiasta kanssani.
        Vaikka olisi miten hyvä itsetunto, niin asia ei vain poistu mielestä ja jos poistuu aina saattaa tulla joku, joka siitä ääneen huomauttaa.

        Jotenkin kaikesta huolimatta uskoisin sinulla olevan toivoa, koska ymmärsin, että sinulla olisi molemmissa silmissä näkökyky kuitenkin tallella? Jos näin on, niin uusintaleikkausta voisi ollakin apua? ja uskotko että peukutan sen asian puolesta tonnilla, että leikkaus tulisi onnistumaan. Sinä, jos kuka olet ansainnut tuon toiveen toteutumisen. :)

        Jos mahdollisesti tulee takapakkia, niinkuin minulle, tiedät että on kohtalotoveri(reita) olemassa ja täällä voimme anonyymisti jakaa suruamme asian tiimoilta. Käytätkö silmälaseja? Jos käytät onko sinulla niissä värjäystä? Siitä saattaisi olla apua, tosin ei ole mukavaa varsinkin näin talvella katsella värillisten lasien takaa, kun muutenkin on hämärää. Kesällä taas nautin ja ostelen erilaisia aurinkolaseja. :)

        Löytyyhän täältä suomesta löytyy julkkisiakin, joilla on tämä sama ongelma: Irina Krohn, laulaja Antti Huovinen, edesmennyt Armi Aavikko ja Tommy Taberman. Tommy on kertonut jossakin lehtiartikkelissa jonka luin joskus vuosia sitten, tästä kipeästä asiasta. Hänelle on tehty useita silmän oikaisuleikkauksia. Mieleeni on jäänyt tälläinen asia artikkelista, hän kertoi kun aiemmissa parisuhteissa tuli riitaa, naiset saattoivat riidellessä nimitellä häntä heti kierosilmäksi, eli iskivät arimpaan kohtaan..Minusta Tommylla on ihan ok silmät nykyisin ja taitaa olla onnellinen parisuhdekin.

        Toivotaan ja yritetään luottaa siihen, että leikkaus tulee onnistumaan, koska ei se ole mahdottomuus, vai mitä? Älä masennu, vaikka minulla onkin epäonnistuminen takana. Minulla on toinen silmä lähes sokea ja se on varmasti syynä siihen, että leikkaus epäonnistui!

        Kunpa se olisikin vain perssilmä joka karsastaisi, mutta kun ei..heh! Muista kuitenkin huumori ja yritä saada jostakin iloa elämääsi, älä luovuta olet vielä niin nuorikin. Lohtuja ja tsemppiä. Tule sitten kertomaan leikkauksen jälkeen uutiset.

        Muista, että kokonaisuus sinussa ratkaisee, ei pelkästään silmät, korosta muita hyviä puolia itsessäsi. Osta joku nätti vaate joka vie huomion pois silmistäsi, laita huuliisi punaa tai kulmakarvat huomion keskipisteeksi. Höpöjä juttuja, mutta usko vaan minä olen niitäkin kokeillut ja homma on toiminut.

        Onnea matkaan!


      • Tyttö82
        Zare kirjoitti:

        Kuten jo aikaisemmin kerroin olen lukenut sinun koskettavat kirjoituksesi palstalla. Olet mielestäni fiksu ja herkkä. Ymmärrän sinua ja tunteitasi, sillä olenhan ns. samassa veneessä, tosin jo pidemmän aikaa ;). Ajattelen aivan samalla tavalla ja kokonaisvaltaisesti päässäni pyörii päivittäin tämä asia. :(

        Tuskin tässä auttaisi edes terapia, koska asialle ei voi tehdä mitään ja ongelma ei tule katoamaan.Toki puhuminen helpottaa ja minulla on tunne, että läheiset eivät jaksa jauhaa tästä asiasta kanssani.
        Vaikka olisi miten hyvä itsetunto, niin asia ei vain poistu mielestä ja jos poistuu aina saattaa tulla joku, joka siitä ääneen huomauttaa.

        Jotenkin kaikesta huolimatta uskoisin sinulla olevan toivoa, koska ymmärsin, että sinulla olisi molemmissa silmissä näkökyky kuitenkin tallella? Jos näin on, niin uusintaleikkausta voisi ollakin apua? ja uskotko että peukutan sen asian puolesta tonnilla, että leikkaus tulisi onnistumaan. Sinä, jos kuka olet ansainnut tuon toiveen toteutumisen. :)

        Jos mahdollisesti tulee takapakkia, niinkuin minulle, tiedät että on kohtalotoveri(reita) olemassa ja täällä voimme anonyymisti jakaa suruamme asian tiimoilta. Käytätkö silmälaseja? Jos käytät onko sinulla niissä värjäystä? Siitä saattaisi olla apua, tosin ei ole mukavaa varsinkin näin talvella katsella värillisten lasien takaa, kun muutenkin on hämärää. Kesällä taas nautin ja ostelen erilaisia aurinkolaseja. :)

        Löytyyhän täältä suomesta löytyy julkkisiakin, joilla on tämä sama ongelma: Irina Krohn, laulaja Antti Huovinen, edesmennyt Armi Aavikko ja Tommy Taberman. Tommy on kertonut jossakin lehtiartikkelissa jonka luin joskus vuosia sitten, tästä kipeästä asiasta. Hänelle on tehty useita silmän oikaisuleikkauksia. Mieleeni on jäänyt tälläinen asia artikkelista, hän kertoi kun aiemmissa parisuhteissa tuli riitaa, naiset saattoivat riidellessä nimitellä häntä heti kierosilmäksi, eli iskivät arimpaan kohtaan..Minusta Tommylla on ihan ok silmät nykyisin ja taitaa olla onnellinen parisuhdekin.

        Toivotaan ja yritetään luottaa siihen, että leikkaus tulee onnistumaan, koska ei se ole mahdottomuus, vai mitä? Älä masennu, vaikka minulla onkin epäonnistuminen takana. Minulla on toinen silmä lähes sokea ja se on varmasti syynä siihen, että leikkaus epäonnistui!

        Kunpa se olisikin vain perssilmä joka karsastaisi, mutta kun ei..heh! Muista kuitenkin huumori ja yritä saada jostakin iloa elämääsi, älä luovuta olet vielä niin nuorikin. Lohtuja ja tsemppiä. Tule sitten kertomaan leikkauksen jälkeen uutiset.

        Muista, että kokonaisuus sinussa ratkaisee, ei pelkästään silmät, korosta muita hyviä puolia itsessäsi. Osta joku nätti vaate joka vie huomion pois silmistäsi, laita huuliisi punaa tai kulmakarvat huomion keskipisteeksi. Höpöjä juttuja, mutta usko vaan minä olen niitäkin kokeillut ja homma on toiminut.

        Onnea matkaan!

        Kun luin syrullisen juttusi, minusta alkoi tuntua, että valitan täällä ihan turhan silmistäni. Niin kuin jo kerroin, kukaan ei ole koskaan sanonut mitään pahaa silmistäni. Välillä joku tuntuu tuijottavan, mutta voihan olla tuijottaa jostain muustakin syystä tai vaan kuvittelen, että kaikki katsovat silmiäni. Lääkäri oli sitä mieltä, että kukaan ei enää edes huomaa, että minulla on mitään vikaa silmissä. Jotenkin en jaksa uskoa siihen kuitenkaan.

        Työkaverille oli pakko kertoa karsastuksesta, vaikka kenellekään vieraalle (tai tutullekaan) en siitä koskaan kehtaa mitään sanoa, mutta erittäin utelias työkaverini kysyi heti sairaslomalta palattuani, minkä vuoksi olin sairaslomalla. Työkaveri kertoi, että kyllä hän on karsastukseni huomannut ja sen kuinka yritän sitä peittää välttämällä katsekontaktia. Pikkusen harmitti, koska olin kuitenkin toivonut, ettei hän olisi sitä huomannut. Kerroin myös, ettei leikkaus onnnistunut toivotunlaisesti. Työkaveri sitten kyseli aina välillä koko loppukesän ja syksyn silmistäni ja onko niissä tapahtunut mitään muutosta. Hänelle sitten vähän puhuin kun ketään muuta ei kiinnosta. Työkaverin mielestä karsastus ei leikkauksen jälkeen enää niin pahasti näkynyt, mutta näkyi kai kuitenkin vähän. Joten lääkäri oli väärässä, ettei kukaan muka huomaa mitään. Ja minkä ihmeen takia lääkäri edes miettisi mitään suuria operaatioita, joissa otetaan reidestä lihasta ja siirretään silmään (en nyt muista tarkkaan, mutta kuulosti kamalalta ja on kuulemma aika monimutkainen iso operaatio),jos silmäni ovat kunnossa? Vähän ristiriitaista minun mielestä.

        Silmäni ovat kuitenkin nyt sen verran hyvät, että ne ovat lähes suorassa, kun katson oikealla silmällä. Kun katson peilistä, näytän kauniilta! Kun katson vasemmalla silmällä, näytän ihan kamalalta. Olen joskus ajatellut, etä olisi hyvä, jos vasen silmäni olisi sokea, niin voisin katsoa vain oikealla. Nyt katson pakostakin välillä myös vasemmalla. Mutta en nyt kuitenkaan tosissani ole ajatellut sokeuttaa silmääni, kun kuitenkin on ihan hyvinnäkevä ja toimiva silmä. Surullista, että sinun silmäsi lähes sokeutui peittohoidon takia. Olen itsekin lukenut, että karsastusta on aika vaikea hoitaa jos karsastavassa silmässä on kovin huono näkökyky. Minulla on kummassakin silmässä lähes samanlainen näkö. Melko vahvoja laseja joudun kyllä käyttämään.Jos silmä sokeutuu peittohoidon takia, niin eikä se ole ole vähän sen lääkärin vika, joka sellaista hoitoa määräsi? En kyllä muutenkaan tajua miten peittohoito voi sokeuttaa silmän.

        Toivon, että uusintaleikkauksesta on minulle apua. Yritän ajatella niin, että jos lääkärin mielestä tilanne on aivan toivoton, niin tuskin hän rupeaisi silmääni enää leikkaamaan. Lääkäri kyllä sanoi aluksi, että oikeaa silmääni on nyt jo leikattu lähes maksimaalisesti eikä hän enää osaa enempää minua auttaa ( ainoa mahdollisuus oli kai se iso operaatio, joka ei kuuloatanut kovin houkuttelevalta), mutta sitten kun hän pyysi sen toisen lääkärin paikalle, niin se oli heti sitä mieltä, että voidaan vielä leikata ja kun ylöspäinkarsastus leikataan, niin se kuulemma auttaa paljon. Toinen lääkäri kuulosti kyllä ihan siltä, että leikkaus voisi hyvinkin onnistua ja se suoristaisi silmääni. Siihen lääkärini sitten totesi vähän ilkeästi, että saadaan ainakin potilas tyytyväiseksi kun leikataan!

        En ole harkinnut värjäystä laseihin. Joillekin se sopii, mutta toisille ei. Minulle ei. Uutta kampausta olen kyllä ajatellut. Silmän päällä roikkuva otsatukka voisi olla ihan hyvä ja voisi jopa sopia minulle. Rupean miettimään sitä tammikuussa, jos on tarvetta.

        Kiitos peukkujen pitämisestä! En voi itsekään muuta kuin toivoa, että leikkaus onnistuisi. Olisin valmis tekemään mitä vaan, mutta mitään en voi tehdä asian hyväksi. Tämä odottaminen on vaan aika rasittavaa. Kerron sitten tietenkin kuinka leikkauksessa kävi, kävi siten hyvin tai huonosti.

        Oikein mukavaa joulua sinulle ja kaikille muillekin, jotka ovat näitä juttuja lukeneet!


      • Vastaan tuohon
        Tyttö82 kirjoitti:

        Kun luin syrullisen juttusi, minusta alkoi tuntua, että valitan täällä ihan turhan silmistäni. Niin kuin jo kerroin, kukaan ei ole koskaan sanonut mitään pahaa silmistäni. Välillä joku tuntuu tuijottavan, mutta voihan olla tuijottaa jostain muustakin syystä tai vaan kuvittelen, että kaikki katsovat silmiäni. Lääkäri oli sitä mieltä, että kukaan ei enää edes huomaa, että minulla on mitään vikaa silmissä. Jotenkin en jaksa uskoa siihen kuitenkaan.

        Työkaverille oli pakko kertoa karsastuksesta, vaikka kenellekään vieraalle (tai tutullekaan) en siitä koskaan kehtaa mitään sanoa, mutta erittäin utelias työkaverini kysyi heti sairaslomalta palattuani, minkä vuoksi olin sairaslomalla. Työkaveri kertoi, että kyllä hän on karsastukseni huomannut ja sen kuinka yritän sitä peittää välttämällä katsekontaktia. Pikkusen harmitti, koska olin kuitenkin toivonut, ettei hän olisi sitä huomannut. Kerroin myös, ettei leikkaus onnnistunut toivotunlaisesti. Työkaveri sitten kyseli aina välillä koko loppukesän ja syksyn silmistäni ja onko niissä tapahtunut mitään muutosta. Hänelle sitten vähän puhuin kun ketään muuta ei kiinnosta. Työkaverin mielestä karsastus ei leikkauksen jälkeen enää niin pahasti näkynyt, mutta näkyi kai kuitenkin vähän. Joten lääkäri oli väärässä, ettei kukaan muka huomaa mitään. Ja minkä ihmeen takia lääkäri edes miettisi mitään suuria operaatioita, joissa otetaan reidestä lihasta ja siirretään silmään (en nyt muista tarkkaan, mutta kuulosti kamalalta ja on kuulemma aika monimutkainen iso operaatio),jos silmäni ovat kunnossa? Vähän ristiriitaista minun mielestä.

        Silmäni ovat kuitenkin nyt sen verran hyvät, että ne ovat lähes suorassa, kun katson oikealla silmällä. Kun katson peilistä, näytän kauniilta! Kun katson vasemmalla silmällä, näytän ihan kamalalta. Olen joskus ajatellut, etä olisi hyvä, jos vasen silmäni olisi sokea, niin voisin katsoa vain oikealla. Nyt katson pakostakin välillä myös vasemmalla. Mutta en nyt kuitenkaan tosissani ole ajatellut sokeuttaa silmääni, kun kuitenkin on ihan hyvinnäkevä ja toimiva silmä. Surullista, että sinun silmäsi lähes sokeutui peittohoidon takia. Olen itsekin lukenut, että karsastusta on aika vaikea hoitaa jos karsastavassa silmässä on kovin huono näkökyky. Minulla on kummassakin silmässä lähes samanlainen näkö. Melko vahvoja laseja joudun kyllä käyttämään.Jos silmä sokeutuu peittohoidon takia, niin eikä se ole ole vähän sen lääkärin vika, joka sellaista hoitoa määräsi? En kyllä muutenkaan tajua miten peittohoito voi sokeuttaa silmän.

        Toivon, että uusintaleikkauksesta on minulle apua. Yritän ajatella niin, että jos lääkärin mielestä tilanne on aivan toivoton, niin tuskin hän rupeaisi silmääni enää leikkaamaan. Lääkäri kyllä sanoi aluksi, että oikeaa silmääni on nyt jo leikattu lähes maksimaalisesti eikä hän enää osaa enempää minua auttaa ( ainoa mahdollisuus oli kai se iso operaatio, joka ei kuuloatanut kovin houkuttelevalta), mutta sitten kun hän pyysi sen toisen lääkärin paikalle, niin se oli heti sitä mieltä, että voidaan vielä leikata ja kun ylöspäinkarsastus leikataan, niin se kuulemma auttaa paljon. Toinen lääkäri kuulosti kyllä ihan siltä, että leikkaus voisi hyvinkin onnistua ja se suoristaisi silmääni. Siihen lääkärini sitten totesi vähän ilkeästi, että saadaan ainakin potilas tyytyväiseksi kun leikataan!

        En ole harkinnut värjäystä laseihin. Joillekin se sopii, mutta toisille ei. Minulle ei. Uutta kampausta olen kyllä ajatellut. Silmän päällä roikkuva otsatukka voisi olla ihan hyvä ja voisi jopa sopia minulle. Rupean miettimään sitä tammikuussa, jos on tarvetta.

        Kiitos peukkujen pitämisestä! En voi itsekään muuta kuin toivoa, että leikkaus onnistuisi. Olisin valmis tekemään mitä vaan, mutta mitään en voi tehdä asian hyväksi. Tämä odottaminen on vaan aika rasittavaa. Kerron sitten tietenkin kuinka leikkauksessa kävi, kävi siten hyvin tai huonosti.

        Oikein mukavaa joulua sinulle ja kaikille muillekin, jotka ovat näitä juttuja lukeneet!

        kun kyselit miten peittohoito voi sokeuttaa silmän?
        Kirjoitin asiasta vähän huonolla suomen kielellä, tarkoitin, että kun en suostunut lapsena pitämään laseja silmillä, niin hoito epäonnistui. Ollessani pieni äitini olisi pitänyt vaatia ja vahtia tarkemmin minua, jotta lasit olisivat pysyneet päässä. Hoitoa tavallaan laiminlyötiin ja ei siihen sitten kehittynyt toivottua näkökykyä :(

        Lapsena kun annetaan peittohoitoa silmään, jossa on huono näkökyky se joko onnistuu tai sitten ei, minun kohtalo oli sitten tämä :(

        Peittohoito siis epäonnistui, koska en pitänyt tarpeeksi laseja ja karsastava silmä pääsi sokeutumaan ja nyt siihen ei saada enää koskaan (ainakaan tällä nykytekniikalla) näkökykyä takaisin, siellä se oikeassa nurkassa lepäilee pahus.

        Kai nuo lääkäritkin ovat ihan ihmeissään, koska eivät osaa auttaa.

        Palaillaan kunhan leikkaus on sinulla ohitse..jännitän puolestasi parasta mahdollista lopputulosta toivotellen.


      • kierosilmä
        Zare kirjoitti:

        Olen lukenut kaikki kirjoituksesi täällä palstalla. Täällä on sinun ja monien muidenkin kohtalotoveri, joilla silmä (-t) karsastaa.Elämää ilman katsekontaktia on jo takana lähes 40-vuotta.

        Minulla huomattiin silmän sisäänpäin karsastus noin 1,5-vuotiaana. Tilannetta seurattiin, kunnes täytin 4-vuotta. Sain peittohoitoa ja näkevä vasen silmä peitettiin. Oikeassa silmässä näkö oli todella huono ja äitini löysikin silmälasit minne milloinkin heitettynä, koska en nähnyt hyvin. Peittohoito SIIS epäonnistui, silmä lähes sokeutui ja en näe oikealla silmällä paljoakaan. Kun yritän katsoa oikealla silmällä en saa tarkennettua kohdetta, siinä on kuin musta läntti edessä.Silmä karsastaa pahassa kulmassa ulospäin.

        Lapsena jos peittohoito epäonnistuu ja silmästä menee näkö, on peli tavallaan menetetty, näin kävi minulle. Aikuisiällä peittohoito ei enää onnistu, eikä näkökykyä saada enää takaisin.:(

        Minulle tehtiin karsastusleikkaus ollessani 5-vuotias, leikkaus onnistui hyvin ja sain silmälasit. Lasit korjasivat karsastuksen lähes huomaamattomaksi(esim. valokuvissa ei näy karsastus). En muista alaluokilla juuri kenenkään huomattaneen asiasta. Yläluokalla minua sitten kiusattiin senkin edestä karsastuksen vuoksi. Sain kuulla lähes päivittäin olevani "kierosilmä" ja eräät luokan pojat vääntelivät silmiään kieroon katsoessaan minuun päin. En kertonut asiasta koskaan kotona, omille hyville ystävilleni kerron asiasta.

        Joskus vuosia myöhemmin sain kyllä kuitattua takaisin kun kiusaajani hakivat minua tanssimaan, eivätkä tunteneet, että rumasta ankanpoikasesta oli tullut jotain muuta. :)Tanssittajani itki kun kerroin hänen pilanneen elämäni yläluokilla. Pyyteli anteeksi..vihaan silti häntä ja muitakin kiusaajia.

        En tiedä oliko omat ystävät ja perhe minua kohtaan aikoinaan hienotunteisia, mutta kukaan ei koskaan sanonut mitään, että oikea silmä karsastaa. Monet olivat jopa aidonoloisesti yllättyneitä: "ai miten niin karsastaa, en ole koskaan huomannutkaan.." Onneksi siihen aikaan, kun olin nuorempi oli muotia ottaa silmälaseihin liukuvärjäys ja sain sitä kautta hiukan suojamuuria itselleni.

        Olin hyvin masentunut murrosiässä ja usein mietin, miksi minulle sattui tälläinen kohtalo. Nuoruudessa ei muutoin ollut ulkonäkö ongelmia esim. olin hoikka ja urheilullinen. Minulla oli myös paljon kavereita ja heitä ei silmäni vaivanneet ja ystävät usein lohduttivat kun kerroin joidenkin kiusanneen minua tämän vuoksi.

        Nuorena aikuisen pyysin päästä oikaisuleikkaukseen, mutta silmälääkärit eivät antaneet lähetettä, koska karsastus ei ollut heidän mielestään paha. Olin jopa vuosia ilman silmälaseja, kunnes eräs nainen pilkkasi sen verran, että vanhat muistot palasivat mieleeni. Hänestä oli hauskaa heittää juttua: "toinen silmä katsoo munaa ja toinen kanaa.." siihen vielä mahtavat naurut päälle. Nyt ihminen miettii, miksi en enää tervehdi häntä?!

        Eipä auttanut kun taas kerran ottaa laseihin liukuvärjäys. Ihmeellistä muuten kun lähden viihtelle ja otan alkoholia karsastusta ei juurikaan näy, lihakset varmaan rentoutuvat. Alkoholi ei muutoin maistu ja en viitsi sitä sen takia juoda, että pääsisin vaivasta. :D

        Tästä musertavasta ja lähes koko elämääni vallineesta haitasta, sain kuitenkin rakastavan miehen (häntä ei ole koskaan haitannut asia)ja olen perustanut perheen hänen kanssa. Olin paniikissa lapsieni syntymien jälkeen seurasin tarkasti heidän silmiään, perivätkö he kenties minulta tämän riipan? Onneksi kaikilla lapsillani on nätit ja suoraan katsovat silmät. Olen siitä hyvin helpottunut.

        Vuonna 2001 sain kerjättyä ja kinuttua lähetteen silmä pkl:lle ja lääkärit suostuivat operoimaan silmän. Minulle kerrottiin, että jos leikkaus onnistuu silmä saadaan oikaistua, mutta välttämättä tulos ei ole pysyvä. Sain tietää, että mahdollisesti silmä saattaa karsastaa leikkauksen jälkeen takaisin sisäänpäin. Otin riskin.

        Leikkauspäivänä minua jännitti ja pelotti. Leikkaus meni hyvin ja herätessäni tunsin pahaa oloa. Lappu oli silmässä ja sain muistaakseni viikon sairaslomaa. Jännityksellä avasin lapun silmästäni ja kurkkasin miltä näyttää?? Punainen kuin tomaatti, mutta siellä se edelleen oli aivan oikeassa nurkassa. Kiroilin hiljaa mielessäni...

        Jälkitarkastuksessa lääkäri ei katsonut minua päin, ei tervehtinut, mumisi jotain niin etten saanut selvää. Minulle tuli aivan rikollinen olo ja tunne, että olen turhamaisuuttani tullut leikkaukseen(täällä on kirjoitettu samankaltaisista kokemuksista lääkärien suhtautumisista.
        Sain vaivoin kysyttyä, miten leikkaus onnistui, johon lääkäri totesi, että silmäpohja oli lapsena tehdyn leikkauksen jälkeen arpeutunut. Silmää saatiin hänen mielestään hiukan oikaistua alaspäin. Tulkitsin lääkärin ilmeestä, että taisi "poropeukaloida" ukko pahemman kerran?! Suoraan sanottuna minua vitutti aika rankasti.

        Joka kerta kun joku vieras (yleensä lapset) On huomattanut/maininnut minulle tästä haitasta masennun pitkäksi aikaa ja ajattelen asiaa taukoamatta, ravaan peili edessä harjoittelemassa mistä kulmasta katsoisin muita. Huudan lapsilleni ja miehelleni, pinna on kireällä ja taas kerran sorrun samaan, kun lapsena en henno kertoa heille tästä asiasta.

        Ne jotka ovat sanoneet silmästäni ovat kahden käden sormilla laskettavissa. Olen elämäni aikana kuitenkin tavannut tuhansia ihmisiä ja heistä vain pienen pieni prosentti on minulle asiasta huomattaneet, siis aika hyvin vai mitä?

        Olen harjoitellut missä seison ja mistä suunnasta katson ihmisiinpäin (tai ainakin yritän katsoa;).
        Kohtisuoraan en katso vieraita päin ollenkaan, rohkeus pettää..välttelen ihmisiinpäin katsomista, käännän päätä muualle, se on vaikeaa koska olen ulospäin suuntautunut ja seurallinen.

        Viimeksi käytyäni silmälääkärissä kysyin, meneekö silmämykiö kokonaan pois näkyvistä, niin että jäljelle jää vain valkoinen silmämuna?;)) No ei ihan sentäs..

        Sen verran heitän huumoria, että silmäni ovat kuin hedelmäpelin kuviot ainostaan jackpot puuttuu ja kolikoiden alas putoaminen.

        Paljon olen tämän takia kärsinyt ja surrut, mutta tämä on kohtaloni. En tiedä kehittyykö lääketiede tässä suhteessa, että saisimme joskus sen kaivatun KATSEKONTAKTIN? Olen pettynyt, ettei nykytekniikalla kun on laserleikkaukset ym. kehittyneet. Silmäpohjanrappeutumakin saadaan nykyisin hoidettua, miksi karsastusleikkauksia ei saada onnistumaan??

        Tulipa pitkä romaani ja elämänkertomus,,Kaikille hyvää joulua ja toivorikasta uutta vuotta silmäleikkauksien kehittymiselle!!!

        sori kirj. virheet

        Heissan!Perjantaina aamulla olin leikkauttamassa karsastavan vasemman silmän,samanlainen minun tarinani kuin sinunkin..arpikudosta oli aika paljon ja lihakset surkastuneet jo pahasti,mutta sen verran lääkäri löyti lihasta jostain että sai silmän suoraan. olen tyytyväinen peilistä näkemääni vaikka silmä onkin kuin tomaatti..tunti meni leikkauksessa,saksia ja puukoa apuna käytettiin,leikkaus tehtiin vielä paikallispuudutuksessa..kävin Mehiläisen silmäkirurgilla leikattavana


      • Vanhuusnäkö

        Sitte se ilo tulee kun karsastaa ja tulee vanhuusnäkö.Minunlaiselle 43 vuotiaalle sinkkumiehelle huono juttu.Vika vaan pahenee.Näkö menee aiemmin.En ole enää moneen vuoteen vaivautunut viemään rahojani ravintoloihin.Tyhjän saa pyytämättä.Mutta muille sai maksella paukkuja ja muita kuluja.Het ku olis joku pää-vikainen silmien takia.Onneksi se vaihe on lopullisesti ohi ja tyhjän-päiväiset ravintolareissut.


      • Justlady82
        Zare kirjoitti:

        Olen lukenut kaikki kirjoituksesi täällä palstalla. Täällä on sinun ja monien muidenkin kohtalotoveri, joilla silmä (-t) karsastaa.Elämää ilman katsekontaktia on jo takana lähes 40-vuotta.

        Minulla huomattiin silmän sisäänpäin karsastus noin 1,5-vuotiaana. Tilannetta seurattiin, kunnes täytin 4-vuotta. Sain peittohoitoa ja näkevä vasen silmä peitettiin. Oikeassa silmässä näkö oli todella huono ja äitini löysikin silmälasit minne milloinkin heitettynä, koska en nähnyt hyvin. Peittohoito SIIS epäonnistui, silmä lähes sokeutui ja en näe oikealla silmällä paljoakaan. Kun yritän katsoa oikealla silmällä en saa tarkennettua kohdetta, siinä on kuin musta läntti edessä.Silmä karsastaa pahassa kulmassa ulospäin.

        Lapsena jos peittohoito epäonnistuu ja silmästä menee näkö, on peli tavallaan menetetty, näin kävi minulle. Aikuisiällä peittohoito ei enää onnistu, eikä näkökykyä saada enää takaisin.:(

        Minulle tehtiin karsastusleikkaus ollessani 5-vuotias, leikkaus onnistui hyvin ja sain silmälasit. Lasit korjasivat karsastuksen lähes huomaamattomaksi(esim. valokuvissa ei näy karsastus). En muista alaluokilla juuri kenenkään huomattaneen asiasta. Yläluokalla minua sitten kiusattiin senkin edestä karsastuksen vuoksi. Sain kuulla lähes päivittäin olevani "kierosilmä" ja eräät luokan pojat vääntelivät silmiään kieroon katsoessaan minuun päin. En kertonut asiasta koskaan kotona, omille hyville ystävilleni kerron asiasta.

        Joskus vuosia myöhemmin sain kyllä kuitattua takaisin kun kiusaajani hakivat minua tanssimaan, eivätkä tunteneet, että rumasta ankanpoikasesta oli tullut jotain muuta. :)Tanssittajani itki kun kerroin hänen pilanneen elämäni yläluokilla. Pyyteli anteeksi..vihaan silti häntä ja muitakin kiusaajia.

        En tiedä oliko omat ystävät ja perhe minua kohtaan aikoinaan hienotunteisia, mutta kukaan ei koskaan sanonut mitään, että oikea silmä karsastaa. Monet olivat jopa aidonoloisesti yllättyneitä: "ai miten niin karsastaa, en ole koskaan huomannutkaan.." Onneksi siihen aikaan, kun olin nuorempi oli muotia ottaa silmälaseihin liukuvärjäys ja sain sitä kautta hiukan suojamuuria itselleni.

        Olin hyvin masentunut murrosiässä ja usein mietin, miksi minulle sattui tälläinen kohtalo. Nuoruudessa ei muutoin ollut ulkonäkö ongelmia esim. olin hoikka ja urheilullinen. Minulla oli myös paljon kavereita ja heitä ei silmäni vaivanneet ja ystävät usein lohduttivat kun kerroin joidenkin kiusanneen minua tämän vuoksi.

        Nuorena aikuisen pyysin päästä oikaisuleikkaukseen, mutta silmälääkärit eivät antaneet lähetettä, koska karsastus ei ollut heidän mielestään paha. Olin jopa vuosia ilman silmälaseja, kunnes eräs nainen pilkkasi sen verran, että vanhat muistot palasivat mieleeni. Hänestä oli hauskaa heittää juttua: "toinen silmä katsoo munaa ja toinen kanaa.." siihen vielä mahtavat naurut päälle. Nyt ihminen miettii, miksi en enää tervehdi häntä?!

        Eipä auttanut kun taas kerran ottaa laseihin liukuvärjäys. Ihmeellistä muuten kun lähden viihtelle ja otan alkoholia karsastusta ei juurikaan näy, lihakset varmaan rentoutuvat. Alkoholi ei muutoin maistu ja en viitsi sitä sen takia juoda, että pääsisin vaivasta. :D

        Tästä musertavasta ja lähes koko elämääni vallineesta haitasta, sain kuitenkin rakastavan miehen (häntä ei ole koskaan haitannut asia)ja olen perustanut perheen hänen kanssa. Olin paniikissa lapsieni syntymien jälkeen seurasin tarkasti heidän silmiään, perivätkö he kenties minulta tämän riipan? Onneksi kaikilla lapsillani on nätit ja suoraan katsovat silmät. Olen siitä hyvin helpottunut.

        Vuonna 2001 sain kerjättyä ja kinuttua lähetteen silmä pkl:lle ja lääkärit suostuivat operoimaan silmän. Minulle kerrottiin, että jos leikkaus onnistuu silmä saadaan oikaistua, mutta välttämättä tulos ei ole pysyvä. Sain tietää, että mahdollisesti silmä saattaa karsastaa leikkauksen jälkeen takaisin sisäänpäin. Otin riskin.

        Leikkauspäivänä minua jännitti ja pelotti. Leikkaus meni hyvin ja herätessäni tunsin pahaa oloa. Lappu oli silmässä ja sain muistaakseni viikon sairaslomaa. Jännityksellä avasin lapun silmästäni ja kurkkasin miltä näyttää?? Punainen kuin tomaatti, mutta siellä se edelleen oli aivan oikeassa nurkassa. Kiroilin hiljaa mielessäni...

        Jälkitarkastuksessa lääkäri ei katsonut minua päin, ei tervehtinut, mumisi jotain niin etten saanut selvää. Minulle tuli aivan rikollinen olo ja tunne, että olen turhamaisuuttani tullut leikkaukseen(täällä on kirjoitettu samankaltaisista kokemuksista lääkärien suhtautumisista.
        Sain vaivoin kysyttyä, miten leikkaus onnistui, johon lääkäri totesi, että silmäpohja oli lapsena tehdyn leikkauksen jälkeen arpeutunut. Silmää saatiin hänen mielestään hiukan oikaistua alaspäin. Tulkitsin lääkärin ilmeestä, että taisi "poropeukaloida" ukko pahemman kerran?! Suoraan sanottuna minua vitutti aika rankasti.

        Joka kerta kun joku vieras (yleensä lapset) On huomattanut/maininnut minulle tästä haitasta masennun pitkäksi aikaa ja ajattelen asiaa taukoamatta, ravaan peili edessä harjoittelemassa mistä kulmasta katsoisin muita. Huudan lapsilleni ja miehelleni, pinna on kireällä ja taas kerran sorrun samaan, kun lapsena en henno kertoa heille tästä asiasta.

        Ne jotka ovat sanoneet silmästäni ovat kahden käden sormilla laskettavissa. Olen elämäni aikana kuitenkin tavannut tuhansia ihmisiä ja heistä vain pienen pieni prosentti on minulle asiasta huomattaneet, siis aika hyvin vai mitä?

        Olen harjoitellut missä seison ja mistä suunnasta katson ihmisiinpäin (tai ainakin yritän katsoa;).
        Kohtisuoraan en katso vieraita päin ollenkaan, rohkeus pettää..välttelen ihmisiinpäin katsomista, käännän päätä muualle, se on vaikeaa koska olen ulospäin suuntautunut ja seurallinen.

        Viimeksi käytyäni silmälääkärissä kysyin, meneekö silmämykiö kokonaan pois näkyvistä, niin että jäljelle jää vain valkoinen silmämuna?;)) No ei ihan sentäs..

        Sen verran heitän huumoria, että silmäni ovat kuin hedelmäpelin kuviot ainostaan jackpot puuttuu ja kolikoiden alas putoaminen.

        Paljon olen tämän takia kärsinyt ja surrut, mutta tämä on kohtaloni. En tiedä kehittyykö lääketiede tässä suhteessa, että saisimme joskus sen kaivatun KATSEKONTAKTIN? Olen pettynyt, ettei nykytekniikalla kun on laserleikkaukset ym. kehittyneet. Silmäpohjanrappeutumakin saadaan nykyisin hoidettua, miksi karsastusleikkauksia ei saada onnistumaan??

        Tulipa pitkä romaani ja elämänkertomus,,Kaikille hyvää joulua ja toivorikasta uutta vuotta silmäleikkauksien kehittymiselle!!!

        sori kirj. virheet

        En ole vuosikausiin kirjoitellut mitään keskustelupalstoille, mutta sulle pakko vastata. Psykoterapeutti voisi auttaa sinua pääsemään eroon tuosta katkeruudestasi.

        Itselläni syntymästä asti karsastus sisäänpäin, sitten leikattu, lähti ulospäin ja nyt helmikuussa taas leikattu ja karsastaa ylöspäin. Ja on myös kiusattu lapsena. Itsetuntohan siinä kärsi aika pahasti...

        Mutta viimeinen asia mitä tekisin olisi se että välttelisin katsekontaktia tai katkeroituisin niin kuin sinä ja alkaisin noin vihamielisesti reagoimaan ja kirjoittelemaan. Kun sun tekstejä lukee niin tulee kiitollisuus siitä että olen pystynyt säilyttämään elämäniloni ja iloisen asenteen enkä ole katkera. Mutta kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti olo helpottaa.


    • dippikastike69

      Siis leikkaus vaikuttaa molempiin silmiin vaikka vaan toista leikattaisiin?

      • Tyttö82

        molempiin silmiin, toiseen silmään tai ei vaikuta kumpaankaan. Minulla oikea silmä silmä leikattiin, minkä seurauksena vasen hieman suoristui. Nyt leikataan taas oikeaa silmää ja toivotaan, että oikeakin vähän suoristuisi. Sitä, minkä takia leikkaus vaikuttaa myös leikkaamattomaan silmään, pitää kysyä silmälääkäriltä, mutta niin silmälääkäri on minulle sanonut.


      • elonooora
        Tyttö82 kirjoitti:

        molempiin silmiin, toiseen silmään tai ei vaikuta kumpaankaan. Minulla oikea silmä silmä leikattiin, minkä seurauksena vasen hieman suoristui. Nyt leikataan taas oikeaa silmää ja toivotaan, että oikeakin vähän suoristuisi. Sitä, minkä takia leikkaus vaikuttaa myös leikkaamattomaan silmään, pitää kysyä silmälääkäriltä, mutta niin silmälääkäri on minulle sanonut.

        Itekkin oon menossa leikkaukseen, koko ikäni saanu kärsiä haukuista ja tuijotteluista. Pelkään ettei tule onnistumaan ja että joudun elämään koko ikäni poikkeavana. Huomenna silmälääkäri.. :s


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan kisa (asialliset kommentit)

      Yksi, ikuinen umpityperien ketjujen aloittaja.. voidaanko tehdä joka kerta ilmoitus moderaattorille.. josko katoais bittiavaruuteen.. Mutta siis: uinn
      Kotimaiset julkkisjuorut
      627
      5443
    2. STEFULLA OLI KOVA IKÄVÄ SOFIAA!

      Lennätti naisen Hankoon koko juhannuksen ajan ! Tosi rakkautta ilmassa. Taisi tulla kihlat ja häitä vietetään !
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      3418
    3. Martina kisan kärjessä

      Kisa on käynnissä. Käsipohjauinti vetää kisaajien kädet hapoille. Martinan ranne on jo kivulias.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      223
      1887
    4. Martinan kootut selitykset ketju virallinen

      Join vettä - kusin samantien alleni. Otin energiaa -oksensin. Vatsakrampit söi mun kaikki voimat.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1399
    5. Tuletteko/tulitteko ikävöimäsi

      Kanssa hyvin juttuun? Ymmärsittekö toisianne? Sovitteko yhteen?
      Ikävä
      113
      1362
    6. Voitko mies vähän valaista

      mikä meidän tilanne on tällä hetkellä? Kannattaako enää ottaa yhteyttä vai menikö tilaisuus jo ohi?
      Ikävä
      118
      1260
    7. Kyllä jään aina miettii

      Miks tää meni näin.. En ymmärrä sua.
      Ikävä
      57
      1044
    8. Mara kisoissa ensiapuun

      Hoiperteli maaliin ja joutui suoraan ensiapuun. Siis mitä järkeä on rääkätä itseään tuolla tavalla? Mikä tuota naista vaivaa kun pitää päteä vielä tuo
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      951
    9. Martina keskeytti heti, tämä on ilon päivä

      😁 Suomi24 sen tiesi. Martina keskeytti kolmen kilometrin kohdalla. 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      871
    Aihe