Multikulttuuriset länsimaat menestyvät:
Suomi ei ole lainkaan niin varakas maa kuin monet ajattelevat. Maailman maiden varallisuusluokittelussa Suomi sinnittelee samassa sarjassa kuin Meksiko, Argentiina ja Puola, kun esimerkiksi läntinen naapurimaa Ruotsi köllöttelee rikkaiden klubissa.
Ruotsin henkeä kohti laskettu varallisuus on yli kaksinkertainen Suomeen verrattuna, tehtiin tilasto sitten virallisilla valuuttakursseilla tai korjattiin sitä eri maiden hintatason huomioon ottavalla ostovoimakertoimella eli PPP:llä (Purchasing Power Parity).
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Wider Varallisuuserot ovat tuloeroja räikeämpiä/1135223470185
Perussuomalaisten muukalaisviha
9
625
Vastaukset
- sitten änkee
jos ulkomailla niin hyvin. YDINISKU MEKKAAN.
pitäisi olla tuon mukaan rikain maanosa.
- KÄDE
Afrikka on yhä maailman rikkaimpia maanosia, siirtomaaherrojen ryötelystä joka yhä jatkuu huolimatta. Ainut vaan että tuo maanosa ajattelee rikkaudesta eri tavalla kuin nuo siirtomaaherrat, tai pohjoinen maailma yleensäkin.Heidän itsensä ja meidän heitä ruokkivienkinkannalta ajatellen he voisivat hieman muuttaa ajatteluaan.
Kun Afrikkalaiselta kysyy, että paljon kello on niin he usein vastaavat ettei tiedä. Miksi ei tiedä? He sanovat että teillä valkoisilla on kello, mutta heillä on aika.
Afrikkalaisten köyhyys on vuosituhansien kehittymättömän kulttuurin, joka sinänsä on rikas ja monitasoinen seurasta. Siksi tuonne ei koskaan pitäisi viedä mitään valmista, vaan opettaa tekemään asioita itse heidän omat lähtökohdat ja erikoisuudet huomioon ottaen. - L.K
KÄDE kirjoitti:
Afrikka on yhä maailman rikkaimpia maanosia, siirtomaaherrojen ryötelystä joka yhä jatkuu huolimatta. Ainut vaan että tuo maanosa ajattelee rikkaudesta eri tavalla kuin nuo siirtomaaherrat, tai pohjoinen maailma yleensäkin.Heidän itsensä ja meidän heitä ruokkivienkinkannalta ajatellen he voisivat hieman muuttaa ajatteluaan.
Kun Afrikkalaiselta kysyy, että paljon kello on niin he usein vastaavat ettei tiedä. Miksi ei tiedä? He sanovat että teillä valkoisilla on kello, mutta heillä on aika.
Afrikkalaisten köyhyys on vuosituhansien kehittymättömän kulttuurin, joka sinänsä on rikas ja monitasoinen seurasta. Siksi tuonne ei koskaan pitäisi viedä mitään valmista, vaan opettaa tekemään asioita itse heidän omat lähtökohdat ja erikoisuudet huomioon ottaen.mutta tämänkös nämä sivistymättömät suomalaiset kaljakassinkantajat tietävät...
- sinä olet
KÄDE kirjoitti:
Afrikka on yhä maailman rikkaimpia maanosia, siirtomaaherrojen ryötelystä joka yhä jatkuu huolimatta. Ainut vaan että tuo maanosa ajattelee rikkaudesta eri tavalla kuin nuo siirtomaaherrat, tai pohjoinen maailma yleensäkin.Heidän itsensä ja meidän heitä ruokkivienkinkannalta ajatellen he voisivat hieman muuttaa ajatteluaan.
Kun Afrikkalaiselta kysyy, että paljon kello on niin he usein vastaavat ettei tiedä. Miksi ei tiedä? He sanovat että teillä valkoisilla on kello, mutta heillä on aika.
Afrikkalaisten köyhyys on vuosituhansien kehittymättömän kulttuurin, joka sinänsä on rikas ja monitasoinen seurasta. Siksi tuonne ei koskaan pitäisi viedä mitään valmista, vaan opettaa tekemään asioita itse heidän omat lähtökohdat ja erikoisuudet huomioon ottaen.KÄDE oikeesti fiksu sälli. Sinun tapasi esittää asioita ja tuoda monipuolista osaamista julki on joskus jopa hämmentävää, sillä vaikka elämme tietoyhteiskuntaa, niin monen meistä yleistieto ja asioista kiinnostuminen on todella alatasolla.
Vaikka et mikään "akateemikko" olekkaan, niin sinun yleinen tietämys ja asioiden ymmärtäminen on keskimääräistä parempaa, ja huomaa että sinua kiinnostaa kaikki yleismaailmallisetkin asiat.
- kirsimarjut58
Suomi on tänä päivänä euroopan köyhin maa, jos puhutaan hk omaisuudesta.
Palkkatulomme on keskiluookkaa.
MIETTIKÄÄ!!!- ja siksi jää - ellei
Suomessa on satojen tuhansien työttömien armeija, jonka työssäkäyvät elättävät. Sen lisäksi tänne tuotetaan sosiaaliturvan varaan muukalaisia eläteiksi kaikennäköisillä tekaistuilla verukkeilla.
Äänekkäimpänä esiintyvät ne, jotka saavat toimeentulonsa näiden ulkomaanelättien hyysäämisestä. Heidän mukaansa näitä monikulttuuriosaajia pitäsi tuoda maahamme huomattavasti enemmän. Mielestäni nämä tahot ovat asemansa vuoksi jäävejä puhumaan koko asiasta ja heidän lausuntonsa pitäisi aina päättyä sanoihin: Olen asiassa jäävi, koska saan toimeentuloni näiden ulkomailta Suomeen ryntäävien hyysäämisestä.
Kun lisäämme pottiin vielä kaikenlaiset hölmöt tutkimuslaitokset, valtion avustusta saavat tarpeettomat järjestöt (esimerkkinä poliittiset raittusjärjestöt, jotka saavat satoja miljoonia. Oletteko nähneet yhtään näiden järjestöjen tuottamaa lentolehtistäkään, jossa kehotetaisiin juomaan vähemmän)sekä täysin tarpeettomat virat ja virastot ( kävin aikanaan sellaisessa putiikissa kuin vuokranvalvonta, siellä istui Hakaniemen torin laidalla kolme lakimiestä odottamassa turhautuneina, että edes joku asiakas tulisi käymään tai soittaisi edes).
Mielettömän suureksi paisuneet ammattiyhdistysliikkeen kattojärjestöt suurine ja pröystäilevine toimitiloineen ja henkilöstöineen syövät työssäkäyvien palkkatuloa tarpeettomasti. Asiat voidaan sopia paikallisella tasolla ihan yhtä hyvin ellei paremmin, koska paikallistason tietämys on juuri siellä.
Tarvitsemme ison luudan lakaisemaan kaiken tämän tarpeettoman joutosakin pois rasittamasta kansantalouttamme. Se on ainoa tie vaurauteen. - ratkaisu:
ja siksi jää - ellei kirjoitti:
Suomessa on satojen tuhansien työttömien armeija, jonka työssäkäyvät elättävät. Sen lisäksi tänne tuotetaan sosiaaliturvan varaan muukalaisia eläteiksi kaikennäköisillä tekaistuilla verukkeilla.
Äänekkäimpänä esiintyvät ne, jotka saavat toimeentulonsa näiden ulkomaanelättien hyysäämisestä. Heidän mukaansa näitä monikulttuuriosaajia pitäsi tuoda maahamme huomattavasti enemmän. Mielestäni nämä tahot ovat asemansa vuoksi jäävejä puhumaan koko asiasta ja heidän lausuntonsa pitäisi aina päättyä sanoihin: Olen asiassa jäävi, koska saan toimeentuloni näiden ulkomailta Suomeen ryntäävien hyysäämisestä.
Kun lisäämme pottiin vielä kaikenlaiset hölmöt tutkimuslaitokset, valtion avustusta saavat tarpeettomat järjestöt (esimerkkinä poliittiset raittusjärjestöt, jotka saavat satoja miljoonia. Oletteko nähneet yhtään näiden järjestöjen tuottamaa lentolehtistäkään, jossa kehotetaisiin juomaan vähemmän)sekä täysin tarpeettomat virat ja virastot ( kävin aikanaan sellaisessa putiikissa kuin vuokranvalvonta, siellä istui Hakaniemen torin laidalla kolme lakimiestä odottamassa turhautuneina, että edes joku asiakas tulisi käymään tai soittaisi edes).
Mielettömän suureksi paisuneet ammattiyhdistysliikkeen kattojärjestöt suurine ja pröystäilevine toimitiloineen ja henkilöstöineen syövät työssäkäyvien palkkatuloa tarpeettomasti. Asiat voidaan sopia paikallisella tasolla ihan yhtä hyvin ellei paremmin, koska paikallistason tietämys on juuri siellä.
Tarvitsemme ison luudan lakaisemaan kaiken tämän tarpeettoman joutosakin pois rasittamasta kansantalouttamme. Se on ainoa tie vaurauteen.Eräs perussuomalainen on ehdottanut perustettavaksi työleirejä, jossa nämä "ylijäämäihmiset" voitaisiin hoitaa mahdollisimman halvalla. Jos heistä kovalla kurilla onnistuisi saamaan osan tekemään työtä, leireistä saattaisi tulla itsensä kannattavia eli yhteiskunta ei joutuisi enää maksamaan mitään.
Silloin Suomen kansantulo nousisi moninkertaiseksi. Ehkä Suomesta tulisi jopa maailman rikkain maa. - huonompi
ratkaisu: kirjoitti:
Eräs perussuomalainen on ehdottanut perustettavaksi työleirejä, jossa nämä "ylijäämäihmiset" voitaisiin hoitaa mahdollisimman halvalla. Jos heistä kovalla kurilla onnistuisi saamaan osan tekemään työtä, leireistä saattaisi tulla itsensä kannattavia eli yhteiskunta ei joutuisi enää maksamaan mitään.
Silloin Suomen kansantulo nousisi moninkertaiseksi. Ehkä Suomesta tulisi jopa maailman rikkain maa.ehdotus, sillä jotain tolkkua tähän valittajien ja vaatijoiden yhteiskuntaan olisi saatava.
Jos edes perussuomalaiset sen tekee, niin hyvä, sillä noista toisista puolueista ei tunnu olevan muutoksen tekijöiksi, tai edes esittäjiksi.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23498Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a723251"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin502776IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-542608Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.892417Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭321398Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä221239- 961208
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3391083Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll14966