En ole kovin kauan täällä kirjoitellut, mutta ensi havaintojani palstasta oli, että aika monet viittavat kommenteisaan toistuvasti johonkin mainitsemattomaan kirjoittajaan. Tämä onneton ei osaa olla kuten pitäisi olla. Ei osaa vuoropuhelua, ei osaa sitä, ei tätä. Tuota, tuota, mihinkäs se suvaitsevaisuus ja elämän antama kypsyys unohtuu? Näinkö hoitelette muitakin ihmissuhteita eli selän takana moittimalla?
Jos jonkun kommentit ärsyttävät, eikö parasta olisi antaa niiden mennä menojaan eikä ryhtyä riitelemään tai kantamaan kaunaa? Nimettömät heitot "jollekin, joka ei osaa olla, kuten minä haluaisin" ovat todella ala-arvoisia. Täytyy olla jo yli kuudenkympin ylittäneissä sen verran miestä ja naista, että osoittaa sanomisensa, sinne mille se kuuluu eli ao. kirjoittajalle tai on hiljaa.
Mistä ihmeestä tuo rikan hakeminen toisen silmästä oikein johtuu, miksi on vaikea sietää erilaisia kuin itse olen. Omalla kohdallani olen huomannut, että kiukuttelen silloin, kun en ole itseni kanssa tasapainossa syystä tai toisesta. Kärttyisänä on parasta pralata sisintään eikä avata pc:tä ollenkaan, koska silloin ei suvaitse ketään.
Joskus on hyvä antaa armoa itselleen. Hyvin usein sitä taitoa tarvitaan. Ajatellaanpa,että pitäisimme itsestämme sillä samalla intensiteetillä, jolla pidämme tai olemme pitäneet rakastettuamme. Rakastaminen on vaikeaa, vielä vaikeampaa on suvaita. Kuitenkaan kukaan muu ei voi tätä ominaisuutta kehittää kuin me itse. Eikö olisi aika aloittaa? Kun tuo joulukin, suvaitsevuuden juhla, ihan ovella.
Jos jonkun kommentit ärsyttävät, eikö parasta olisi antaa niiden mennä menojaan eikä ryhtyä riitelemään tai kantamaan kaunaa? Nimettömät heitot "jollekin, joka ei osaa olla, kuten minä haluaisin" ovat todella ala-arvoisia. Täytyy olla jo yli kuudenkympin ylittäneissä sen verran miestä ja naista, että osoittaa sanomisensa, sinne mille se kuuluu eli ao. kirjoittajalle tai on hiljaa.
Mistä ihmeestä tuo rikan hakeminen toisen silmästä oikein johtuu, miksi on vaikea sietää erilaisia kuin itse olen. Omalla kohdallani olen huomannut, että kiukuttelen silloin, kun en ole itseni kanssa tasapainossa syystä tai toisesta. Kärttyisänä on parasta pralata sisintään eikä avata pc:tä ollenkaan, koska silloin ei suvaitse ketään.
Joskus on hyvä antaa armoa itselleen. Hyvin usein sitä taitoa tarvitaan. Ajatellaanpa,että pitäisimme itsestämme sillä samalla intensiteetillä, jolla pidämme tai olemme pitäneet rakastettuamme. Rakastaminen on vaikeaa, vielä vaikeampaa on suvaita. Kuitenkaan kukaan muu ei voi tätä ominaisuutta kehittää kuin me itse. Eikö olisi aika aloittaa? Kun tuo joulukin, suvaitsevuuden juhla, ihan ovella.
Vastaukset 12
Vanhimmat
...mistä tahansa, se on jotenkin helpottavaa. Itse en taida kovin helläkätisesti aina kohdella jotain keskusteluun osallistujaa, mutta kuitenkin.
että yhteinen vihollinen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, me kontra tuo pahis.
Siksi jokin heimo kokouksissaan ottaa hampaisiinsa toisen ja keksii ja kehittää vikoja ja pahoja ominaisuuksia sen piikkiin, jolloin *ME* saa sitä ansaitsematonta arvonnousua.
Syntipukkia haetaan joskus vilpillisin keinoin. Ketjun avaaja voi itse kirjoittaa nimettömän tölväisyn toista kohtaan, sitten kirjautua, ja moittia tölväisyn kirjoittajaa. Näin saadaan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, ja kiihtyneet viestit lisääntyvät kovasti. Tiplu häämöttää, tuo ansiomerkki ja ylpeyden aihe!
On muistettava, että syntipukki lisää yhteenkuuluvuutta, siinä ehkä on selitys avaajan ihmettelemälle ilmiölle, jota itsekin olen kovasti hämmästellyt. "Kypsät" 60 70 -ikäisetkö?
Muistanette, miksi Herodes ja Pilatus ystävystyivät?
Juuri noin minäkin olisin pukenut ajatukseni sanoiksi, jos olisin osannut.
Kun kysyit miksi Herodes ja Pilatus ystävystyivät, niin häpeäkseni en muistanut syytä, mutta googletin netistä ja löysin raamatun paikan, missä kerrottiin, että he tulivat ystäviksi kun kumpikin tahtoivat tuomta Jeesuksen. Nuo herrat olivat olleet sitä ennen vihaväleissä.
Niin kai tuo menee, kuten kirjoitat eli pelko itselleen jollakin tavalla vieraasta sulkee henkisen seinän, alkaa torjunta ja syntyy tuo ihmeellinen me, klikki, vaikka sitä tosiasiallisesti ei ole olemassa. Ainakaan palstoilla, joissa käy satoja kirjoittamassa satunnaisesti ja vain jotkut vakituisesti.
Niin, omia kaunojani en kirjoituksella purkanut. Ei minulla ole niitä tämän palstakirjoittamisen osalta. Vastustan vain kaikenlaisia pääsykokeita ja -vaatimuksia vapaan sanan palstalla.Sitä eivät usko epäilijät, koska he eivät usko mitään. En ole peluri, en ole koskaan ollut. Sinisilmäinen olen vieläkin monella tavalla. Lieneekö tuo niin hirveää: jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi.
Näin vanhemmiten huomaan herkistyväni moitteille enemmän kuin nuorempana. Monelle palstat tuntuvat olevan se ainoa ystävä ja kuunteleva korva. Mietin vain, että jos ei tähänkään joukkoon sovi ja saa vastaan hylyn, ei mahda olla kovin mukava olo.
Minulla on onni omistaa ystäviä. Myös täällä olen tunnistanut hengenheimolaisia. Ihailen muutaman kirjoittajan elämänfilosofiaa ja positiivisuutta, kykyä hyväksyä erilaisuutta. En ole itse päässyt sille tasolle, siksi pysyttelen poissa, kun kärttyisä minä tunkee päälle.
Heitän ensimmäisen kiven itseäni kohti. Joudun päivittäin kamppailemaan sen kanssa, että on helppoa, suorastaan naurettavan helppoa olla ilkeä. Osaan lyödä sanoilla ja juuri siksi sitä pitää kitkeä pois. Loppupeleissä ratkaisee kuitenkin se, paljonko joustoa meissä on hyvään. Pahaa ei tarvitse kylvää eikä kyntää,se sikiää ihan itsestään.
Hienoja kirjoituksia teiltä. Ihana päivä tänään, ulos, ylös ja lenkille. Kiitos!
Kirjoitit todella hienosti. Olen minäkin joskus yrittänyt jotain tälläistä, mutta olen oppinut näiden vuosien varrella huomaamaan että täälä käy myös nuorempaakin porukkaa joskus heittelemässä pieniä lapsellisia kommenttejaan.
Olen huomannut myös että sellainenkin henkilö jonka tunnen oikein hyvin on halunnut ärsyttää minua. Joskus jopa onnistunut. Minäkin olen vain aivan tavallinen ihminen muiden joukossa. Minä vaan en koskaan alentuisi kenellekkään sanomaan pahasti tahallani.
Meidän täytyy olla suvaitsevaisia toisillemme ja yrittää ymmärtää heitä. Sellainen ihminen joka alentuu herjaamaan toista ihmistä on kateellinen luulottelee ja kuvittelee kateuksissaan kuinka hyvin tuolla oikein onkaan ja hänellä itsellään on niin huonosti.." Minä olen näille antanut anteeksi. Koska he eivät tiedä mitä tekevät. Ja se saattaa olla hetken kiukku joka on saanut hänet ärsyyntymään ja sitten onkin jo katunut.
Eiköhän keskustelu vaadi jotain asiaanliittyvää ,
pelkkä oman vitutuksen esiintuonti missä sattuu
tuntuu olevan joillekkin henki ja elämäntehtävä.
v-ilmaisut eivät mielestäni kuulu meidän palstallemme.
Hienosti osasit tuon sanoa.
Onhan se elämän vaikeimpia läksyjä, rakastaa itseään,hyväksyä itsensä ja olla itselleen armollinen. Ilman sitä ei ole suvaitsevaisuuttakaan.
joka syyllistää muut, heittäköön
ensimmäisen kiven?
Minä en turhista halua riidellä,
löysin minäkin tämän palstan pari
kuukautta sitten, mutta mielestäni,
on niin monta mieltä, kuin on kieltä.
Jos kaikki olisivat samaa mieltä,
niin tuskinpa syntyisi keskustelua!
Kysymykseesi vastaan, että rakastan itseäni ainakin sen verran, että jos joku pahastikin
silmille hyppii, niin kyllä takaisin näpsäytän.
kysymyshän kuului, Rakastako itseäsi...
Vastaan, rakastan ja tosi paljon, jos en itseäni rakastaisi niin en pystyisi ketään rakastamaan..
No, jaa.. minulle riitti tää..
Vastaus kysymykseen..RAKASTAN ITSEÄNI
kanssasi. Ellei pysty itseään rakastamaan ei voi muitakaan rakastaa. On pidettävä itsestään huolta ja niin kauan kuin elää, on tultava toimeen itsensä kanssa. Minullakaan ei muita vakituisia seuralaisia ole. Kamallaahan se elämä olisi,ellei itsestään pitäisi. Yritän olla suvaitsevainen, jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin. En passittaisi täältä pois asiallisesti, ei rumaa kieltä kirjoittavia. Jotkut ehken ovat omineet itselleen jonkinlaisen yksinoikeuden.
Eihän lähimmäistä voi rakastaa ellei itseään!
Sehän se noiden pahimpien loanheittäjien murhe taitaa olla!
Itserakasta joulunalusaikaa kaikille!