Paasausta tämäkin.

Elämä ei ole pelkkää satua, tarinoita, jatkuvaa
iloista mieltä.

Olemme ympäristömme kasvatteja mielipitei-
nemme, erilaisten arvomaailmojemme jatkuvalla
taistelukentällä. Olemme suvaitsevaisia, suvait-
semattomia, tyyniä ja räjähtäviä. Näemme, luem-
me ja ymmärrämme aniharvoin täysin toistem-
me julkituontia.

Eikö olekin merkillistä, kuinka paljon on toisiaan
myötäileviä ihmisiä ja taas toisia, joiden on väen
väkisin osoitettava kuinka huono tuotos vasta-
puolen näkemys on ja kuinka sen on väistyttävä
huonoinkin perustein. Olemmeko ystäviä vai
olemmeko olevinamme ystäviä, joita siedämme
vain pitääksemme yksinäisyyden etäällä? Emme-
kö osaa enää olla lempeitä lähimmäisellemme?

Millä välineellä sitten kohdata nämä alavireiset
purkaukset, kiusanteot, leimaavat tai leimaaviksi
luullut ilmaisut ja niiden yksilöidyt tai kollektiiviset
vastaiskut? Toisenkin posken tarjoamisella?
Tuskin, mutta itsehillintääkin on lupa harrastaa.

Yksikin väärin ymmärretty sana voi muuttaa koko
novellin kauhujen kentäksi kirjoittajalleen, kun taas
viaton saa ensiyritykselleen pilkkakirveen neitsyt-
nilkkaansa, nilkuttaen uusiin maisemiin. Veteraa-
ninkin arpinen kuori voi kaivata uutta voidetta
uusista virroista notkistamaan tukahdutettuja tun-
teita.

Joku kestää virrenveisuuta, toiset taas katsovat
toiston paasaukseksi ja tuovat sen julki vaikka
voisivat tehdä niinkun nukkuvat äänestäjät -
jättää osallistumatta peijaisiin. Tämä olisi suo-
tavaa myös niille, jotka luovat ne pelikentän rajat,
joissa tuomarinkin tulisi olla joustava niin kauan,
kun se ei ylitä hyvän maun rajoja.

En ole enkeli minäkään, mutta suvaitsevaisuutta
kannattaa harrastaa ja sovinnaisuutta harkita.

20

861

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ewe-Liina

      Siinä tuli niin viisaita sanoja ja ajatuksia,ettei ole paljoa lisäämistä.

      Itse olen kasvatettu rauhaa rakastavaksi ja toisinaan huomaan itsessäni piirteitä,joista en juuri sen vuoksi pidä. Ei saa käsittää väärin,sillä tarkoitan vai sitä,että toisinaan omat tarpeeni joissain asioissa ja tilanteissa jäävät miellyttämisen tarpeen jalkoihin. Itse sitten saan kärsiä nahoissani,kun en esim.osaa kieltäytyä tarjotuista töistä tai niiden laadusta. Myös liikaa otan vastaan kommentteja jotka satuttavat,enkä kykene puolustautumaan,sillä en tahdo pahoittaa "vastapelurin "mieltä.(ihmissuhteissa)

      En tahdo antaa kuvaa,että olisin uhri tai marttyyri,mutta totta puhuakseni,fiilikset menee sille suunnalle toisinaan......

      Ehkä en ihan pysynyt aiheessa,mutta tuli hetkellinen tarve purkaurtua tässä ja nyt.

      • ...ngg

        kasvottoman ja todellisen elämän välillä eroaa
        lähinnä voimakkaampien ja usein vastuuttomien
        vastaantulemisten kohdalla.

        Hyvä sydän pärjää (muistetaan) loppupeleissä pa-
        remmin.


      • Ewe-Liina
        ...ngg kirjoitti:

        kasvottoman ja todellisen elämän välillä eroaa
        lähinnä voimakkaampien ja usein vastuuttomien
        vastaantulemisten kohdalla.

        Hyvä sydän pärjää (muistetaan) loppupeleissä pa-
        remmin.

        Tuon kirjoitan muistiin.
        Saattaa olla , että käsitin myös väärin , mutta otan tuon nyt omalla tavallani. :)


    • -alter-egoni-

      Kuuntelin eilen autossa radio novaa, mikä on todella harvinaista sillä en pidä kanavan juontajien tavasta pitää "meidän kerhoa."
      Kuuntelin sitä myös tänään. Ja totean, että tyyli on edelleen sisäänpäinlämpiävää ja toisiaan myötäilevää.

      Miten he onnistuvatkin siinä aina?! Miten he saattoivat eilen säätiedotuksestakin tehdä hiukka rasistisen? Miten ylipäätään säästä pitää mennä käyttämään sellaisia sanoja kuin "..saamme myrskyn lännestä, tietysti lännestä...." ja vielä vihjailuja, että ruotsalaiset lähettävät sellaista säätä meille! Huumoriksi tuo on ala-arvoista.

      Kun sinne pyydetään kuuntelijoiden yhteydenottoja, sinne ottavat (enää?) yhteyttä vain "meidänkerholaiset" joten edes kuuntelijoiden taholta sinne ei kaikenmaailman kyssäreihin saada eriäviä mielipiteitä.

      Kesällä meni herne nenään totaalisesti kun toimittaja Marja Leppänen lässytti murteista ja sanoi, että "..stadin slangi on rumaa, eiköstä vaan...." ja pyysi kuuntelijoita soittamaan mielipiteitään. Ja sinne sitten soittikin pari tyyppiä muualta Suomesta ja myötäili että "...myö ollaan ihan samaa mieltä että slangi on rumaa..."
      Leppänen myhäili oikein tyytyväisenä saamansa palautteeseen.

      Minua oksetti tuollainen rasismi sillä erilaisuushan on rikkaus, suvaitsevaisuus lempeyttä, kiusanteko ja ala-arvoistaminen rumuutta.

      Tälläkin forumilla voisimme saada jotain edistystä aikaiseksi, jos aina vain muistaisimme sen, että tyrmäten haukkuminen ei saa aikaan keskustelua van väittelyitä.

      Hyvä teksti Pojonggilta, kiitos.

    • sarita

      Miellyttämisen tarve ja myötäileminen ovat minun mielestäni kaksi eri asiaa. Miellyttämisentarve on jotain hieman pakonomaista, jonkinlainen käyttäytymisen malli.. tapa toimia, tunteet eivät välttämättä ole mukana. Mutta myötäileminen taas on ihmiselle jollain lailla luonteenomaista, luontaista tapaa toimia. Halua toimia samaan tahtiin kuin ystävä.

    • Sisäinen minä

      rikkaus ja sen ymmärtäminen ei ole yksinkertaista. Jos kykenisimme kaikki ymmärtämään toisiamme; ei olisi erilaisuutta enää. Silloin katoaisi elämästä paljon pois.

      Suvaitsevaisuuteen ja myötäelämiseen, ilman miellyttämisen tarvetta (huomiohakuisuutta/ hylkäämisen pelkoa), tarvitaan paljon inhimillistä kasvua. Useimmiten siihen kykenevät kaikkein parhaiten ne, joita elämä on äärirajoille koetellut.

      Esittämäsi viisaat sanat ovat inhimillisen kasvun ydinasioita. Joka ne ymmärtää ja pystyy käytännössä niiden mukaisesti elämään; on enkeli.

      Jokaisen on kuitenkin oma tiensä kuljettava ja kulkemastaan matkasta jotain oppittava, joko hyvässä tai pahassa. Tuomarointi kuuluu oikeusistuimille ja silloinkin vain lakitekstiin perustuen.

      "Ihmiseksi" kasvaminen voi olla monen elämän mittainen.

    • jane.london

      kirjoituksesi puoleen vahvasti,paljon sanottavaa ja pohdittavaa itsekullekin..
      Suvaisevaisuutta huutaa kaikki,uskon.

      Ihminen voi kirjoituksillaan ja käytöksellään kauniisti,humoristisesti,keimaillen tai vaikkapa täyttä totuutta mukaellen hakea vastavuoroisuutta ajatuksilleen,mutta kuka tietää mitä vastata?

      Se joka kysyjälle vastaa toivoo,että vastaus saa suvaitsevaisuutta oli se kysyjälle mieleinen tai ei.Samoin on kysyjän laita..siis vaikea pala purtavaksi varsinkin näin pelkkien tekstien varassa.

    • on n.20

      10 nukkuu pilvillään...
      9 leikkii onnellisena...
      1 lukee tätä viestiä...
      juuri nyt...sinä...
      Kysymys...kuka voi heittää sen ensimmäisen kiven...???
      en minä ainakaan...sen voin vastata...

    • n.20

      10 nukkuu pilvillään...
      9 leikkii onnellisena...
      1 lukee tätä viestiä...
      juuri nyt...sinä...
      Kysymys...kuka voi heittää sen ensimmäisen kiven...???
      en minä ainakaan...sen voin vastata...

      • tää tuli

        nyt pariin kertaan...


      • ...ngg
        tää tuli kirjoitti:

        nyt pariin kertaan...

        olikin enkelien tarkoitus. Pumpulia kivien asemes-
        ta...


    • tuffe

      Jokaista ihmistä pitäisi osata ottaa sellaisenaan kuin hän on. Taivaan lahjat ei tosiaan ole jaettu tasan, eikä elämäkään kouluta kaikkia samalla kädellä. Joten toiset jaksaa lukea enemmän huumorilla, toiset ärhentelee helpommin.. Ei pitäisi myöskään tuomita muita koska emme tiedä mitä kaikkea se toinen joutuu käymään läpi. Tietysti on hienoa jos ihminen pystyy kohtaamaan vaikeuksia hymyssä suin, mutta toiset murtuu, ja se on inhimillistä.

      Isoäitini oli todella persoonallinen, ja laukoi välillä totuuksia niin että vahvaakin ihmistä heikotti.. Me sukulaiset ei koskaan osattu loukkaantua niistä, sehän oli vain hänen tapansa.

      Mietin, osaanko soveltaa tuota tänne.. siihen on helppo vastata, en aina osaa. Pitäisi kyllä :/ Yritän tehdä parannusta.

      En pidä ajatuksesta että tänne voisi kirjoittaa vaan jos on hyvä mieli, miksi kaiken pitää olla aina vaan kaunista ja kivaa? Elämä ei ole sitä. Itse aloitin kirjoittamista tänne kun oli livessä vaikeuksia, ja olen huomannut että moni muukin tekee niin. Jos ymmärtää toista väärin, tai sanoo loukkaavasti, voihan sen selvittää?

      Ja vielä loppuun.. itse ajattelen että jos annan toiselle anteeksi töppäyksiä ja typeriä murjaisuja, minullakin on oikeus pyytää omistani anteeksi.

      Helvata, tästä tuli pitkä.. minusta olisi tullut hyvä pappi :))

      • Laahustava

        Pidän enemmän ajatuksesta,että tänne kirjoittaa runsaammin kun on hyvä mieli koska kaiken pitää olla kaunista ja kivaa.Eihän niin ole,mutta siihenhän me pyrimme parantaessamme maailmaa.
        Niinkin yksinkertainen kuin ulostus tulee ulos meistä kuonaaineena vain jalostuakseen uudelleen käytettäväksi.
        Samaahan voisi sanoa ajatuksista joita tänne kirjoittaa täällä ne jalostuu suuntaan tai toiseen.


    • myrsky-miina

      olet aika mystillisen näköinen...

      • ...ngg

        en ole koskaan pitänyt kuvatuksi tulemisesta.
        Syy lienee siinä.

        Eipä silti, pidän aika monia ovia kiinni.

        ;)


    • Tohon ole mitään lisättävää,ketakaikkiaan hieno kirjoitus;)
      Jokainen kun erilainen ja jokainen reagoi asioihin eri lailla mutta suvaitsevaisuudella saadaan paljon aikaiseksi;)

    • Sitä sallii yhtä ja toista, on suvaitsevainen ihmisille, jotka
      ei läheisesti liity omaan elämään.
      Mutta läheiset, etenkin se
      kaikkein läheisin voi joutua koville; ja siitäkin voi olla itse eri mieltä,
      kunnes kuulee 'totuuden' ;)
      Suvaitsevaisuus ketä tahansa kohtaan saattaa vähetä huomattavasti,
      jos tämä tulee mun elämään jollakin tavalla puuttumaan.

      Suppea näkemys asian vierestä ;)

      • ...ngg

        esiin astu sovinnaisuusarvot...


      • ...ngg kirjoitti:

        esiin astu sovinnaisuusarvot...

        ..kyllä.. kait jossain vaiheessa.

        Harvempi varmaan riitelyn vuoksi riidellä haluaa.
        Ellei se ole muuta agressioiden purkamista.

        Sovinnonteossa omat hyvät puolensa ;)


    • At last: SnowFlakes!

      Juu. Eipä sitä aina tiedä, miten sanomani ymmärretään. Mutta mehän suodatamme raamattummekin persoonamme kautta. Jokainen ymmärtää tavallaan.

      Sen kun muistaa, ettei ole vastuussa kuin omista tunteistan ja sanoistaan ei enää paljon muiden suuttumisista huolta kanna. Ja täällähän suuttuillaan vaikkei viesti olisi edes suututtavaksi tarkoitettu. Aika ajoin lukee vähän huuli pyöreenä sitä kuinka (tahallaan?) väärin joku osaakin ymmärtää.

      On niin helppoa olla kasvottomana mitä mieltä vain, kenelle vain. Kun on livenä ottanut likakaivoja niskaansa, tämä on lasten leikkiä...

      Yritetään käyttäytyä. On PALJON hauskempaa kiistellä todellisilla ajatuksilla kuin nimityksin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      399
      8616
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      168
      2951
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      14
      1321
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1018
    5. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      66
      974
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      936
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      923
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      913
    9. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      862
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      73
      844
    Aihe