Kalevi, kiinnostaisi tietää miten olet löytänyt Marokon ja miten kiinnostus on säilynyt vuodesta toiseen? Itsekin Marokossa matkaillut, erityisesti Agadirissa. Mukavaa alkanutta vuotta!
Kaleville
1
424
Vastaukset
Kiitos mailistasi ja myöskin Sinulle mukavaa vuoden jatkoa.Niin miten löysin Marokon. Se tapahtui aivan vahingossa. Minulla oli tarkoitus monta kuunkiertoa sitten viettää viikon loma Sri Lankalla ja sen jatkeeksi toinen viikko Nepalissa.Sattui kuitenkin niin, että ko matka peruutettiin vähäisen osanoton vuoksi. No jonnekin piti päästä.Kiireessä valitsin sitten Marokon ja Agadirin. Heti ensi hetkestä alkaen minusta tuntui siltaä,että Marokko ei ole minun paikkani. En viihtynyt.Kävin mm Marrakechissä, ja kun sieltä tulin Agadiriin, niin päätin etten mene sinne enää koskaan.Miksi kaikki tämä. En todella oikein tiedä.Olin kovasti odottanut matkaa Katmanduun, ja kun en päässyt niin ehkä se vaikutti asiaan.Paluulennolla kotiin mietin konessa syitä minksi en oikein viihtynyt.Jotain valopilkkujakin alkoi ilmestyä. Kun sitten olin taas täällä kotona niin päätin, että annan Marokolle vielä yhden mahdollisuuden. Varasin matkan menin ja kaikki näytti aivan toiselta. Löysin Marokon vai voisiko sanoa, että Marokko löysi minut.Pidän tästä maasta aivan valtavasti.Ihmiset ystävällisiä, ruoka mukavaa, katukahvilat leivonnaisineen Wau!.Tuntuu, että olen syvemmällä ja syvemmällä tässä kuningaskunnassa.Olen hitusen verran oppinut ymmärtämään Islamia ja muslimeja yleensäkin.Aivan tavallisia ihmisiä.Kun neulalla tuikkaa reijän muslimin käteen niin punaista sieltäkin tulee.Pidän todella paljon tästä maasta, ja valtavasti myöskin Marrakechistä.Olen nähnyt aika monia Marokon kaupunkeja, ja aina joka matkalla löytää aina jotain uutta.Toiset viihtyvät esim.Kanariansaarilla.No minä viihdyn Marokossa.Tällä palstalla olen yrittänyt antaa sitä tietoutta mitä minulle on kertynyt. Olen hyvin ilahtuneena seurannut tämän kauden kirjoittelua.Kalevi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude24115187Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510136Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089371Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237099Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826537Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1746218Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole464796IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1451690Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251646