Hyvästi (HP-aiheinen songficci, D/G)

001 – Hyvästi

Rating: PG
Genre: Romance/Angst/Song
Palautetta mielellään…

A/N: Tämä on ensimmäinen song-ficcini. En tiedä onko se hyvä vai ei,
mutta minun oli melkeinpä pakko kirjoittaa se, koska sanat olivat niin sopivat aiheeseen...

Summary: Draco taistelee rakkauden ja vallanhimonsa välillä...

------------------

'Mä tiedän suakin väsyttää
Mut kirja täytyy silti loppuun värittää
Jos tahdot antaa kauneimman
Niin annat minun tänään unohtaa'


"Draco! Missä sinä olet?" Ginny huusi väsyneellä äänellä. Draco tuli ulos kypyhuoneesta. Poika oli itkenyt.
"Mikä sinulla on, Draco?" Ginny kysyi ihmeissään.
"Minä olen ajatellut..." Draco sanoi tukahtuneella äänellä, mutta Ginny ei antanut hänen lopettaa lausetta. Ginny tiesi mitä Drcao aikoi sanoa. Hän tiesi mitä Darco ajatteli.
"Älä ajattele! Älä edes harkitse sitä!
Meillä on vielä toivoa!" Ginny sanoi epätoivoisena Dracolle. Tästä oli tullut joka päiväistä. Heidän kauniissa valkeassa
tiilitalossansa ei ollut aikoihin kulunut päivääkän ilman tätä samaa keskustelua. Ginny oli väsynyt, hän ei jaksaisi enää kauan. Ei edes rakkaudella, rakkaudella jolle hän oli antanut kaikkensa.

"Ginny, etkö ymmärrä? Minun on tarkoitus mennä, seurata isäni jalanjälkiä."
"Ei sinun ole pakko! Voldemort on ehkä nyt vahva, mutta tulee vielä aika jolloin hän saa maksaa. Tiedän sen."
"Ei ole kyse vahuudesta, se on minulla veressä."
"Draco, minä... minä olen väsynyt. Väsynyt pitämään kiinni sinusta, väsynyt yrittämään. Joten jos tosiaan haluat lähteä, niin
hyvästi," Ginny sanoi kyynelen valuessa hänen poskellensa. Väsymyksen, vihan ja surun kyyneleen.

Draco katseli tyttöä. Ginny oli ainoa jota hän oli koskaan rakastanut, ainoa jostan hän välitti. Ginny oli myöskin ainoa, joka oli koskaan rakastanut häntä todella. Mutta silti, jokin Dracoa vahvempi voima veti häntä. Jokin suuremi ja voimakkaampi kuin rakkaus veti häntä luoksensa. Se oli vallan kutsu. Se oli hänen veressään, se oli pakkomielle. Ginny oli ainoa, joka oli pitänyt hänet pois sen luota. Tyttö oli kuitenkin nyt lopussa. Ginny oli kestänyt kauemmin kuin hän oli odottanut. Nyt tyttö ei kestäisi enää, hän näki sen Ginnyn silmistä. Halun nukahtaa, halun unohtaa.


'Hyvästi, hyvästi nyt jää
Mun täytyy mennä
Pimeempään, pimeempään tänään
Hyvästi, hyvästi nyt jää
Sä et voi tulla
Hyvästi, hyvästi nyt jää'


Draco astui hiljaisena ulos heidän talostansa. Ginny käveli hänen perässänsä. Tuli tytön silmissä oli poissa. Se kertoi Dracolle,
että tyttö oli antanut periksi. Draco kääntyi katsomaan taloa viimeisen kerran. Hän jättäisi sen Ginnylle. Tyttö ei enää itkenyt, hän vain katsoi jonnekkin kauas tyhjyyteen. Draco otti muutaman nopean askelen Ginnyn luo ja painoi huulensa tytön huulille. Se oli viimeinen kerta kun hän näki tulen tytön silmissä.

"Onko sinun tosiaan mentävä?" Ginny kysyi Dracolta.
"On, minä kuulun sinne, pimeyteen, sinä kuulut tänne, meidän unelmaamme," Draco sanoi ja kosketti tytön poskea.
"Ehkä minä voisin tulla mukaasi?" Ginny kysyi ja pienoinen hymy vilhati hänen huulillansa.
"Ei. Se ei sopisi sinulle, sinä olet hyvä ja kaunis, sinun paikkasi on täällä," Draco sanoi heti.
"Minun paikkani on sinun vierelläsi, missä ikinä oletkin."
"Hyvästi Ginny!" Draco sanoi ja odottamatta Ginnyn vastausta kaikkoontui, hän ei voinut ottaa sitä riskiä, että Ginny saisi suostuteltua Dracon ottamaan hänet mukaansa.


'On pakko kulkee yksinään
Kun synkkä herra tahtoo luottaa ystävään
Jos tahdot riistää tikkarin
Niin senkun jatkat kääntymättä matkaa'


Draco käveli yksin suuren talon pihaan. Malfoyn perheen kartanoon. Lucius, hänen isänsä olisi siellä. Ja niin olisi Voldemortkin. Kylmät väreet kulkivat Dracon selkää pitkin ja saivat hänet tärisemään. Ei kylmästä, vaan jostain muusta.
Jostain, mitä Draco ei osannut itsekkään kuvailla. Pihalla oli hiljaista, mutta niin oli aina ollut. Draco tunsi talon ja sen tavat.

’Voldemort tarvitsee minua, perheeni tarvitsee minua. Minulla ei ole toista vaihtoehtoa,’ Draco uskotteli itsellensä. Hiljaisena
Draco avasi oven ja astui sisään taloon. Hän oli käynyt siellä viimeksi kaksi vuotta sitten. Hänen äitinsä, Narcissa Malfoy, tuli juuri alas portaita.

"Draco!" nainen, joka oli vanhentunut selvästi niissä kahdessa vuodessa, jotka Draco oli ollut poissa parahti.
"Äiti," Draco kuiskasi hiljaa. Narcissa ei ollut koskaan rakastanut häntä aidosti. Hän ei ollut rakastanut häntä Dracona. Ainoastaan poikanansa. Se sattui vieläkin Dracoon.
"Mitä sinä täällä teet?"
"Minä tulin takaisin. Missä isä on?"
"Kirjastossa, oletko nyt varma, että haluat jatkaa? Sinä voit vielä lähteä, en kerro isällesi."
"Minä en voi. Tämä on minun kohtaloni."


'Hyvästi, hyvästi nyt jää
Mun täytyy mennä
Pimeempään, pimeempään tänään
Hyvästi, hyvästi nyt jää
Sä et voi tulla
Hyvästi, hyvästi nyt jää'


Draco laski kätensä kirjaston ovenkahvalle.
"Hyvästi Ginny Weasley," hän kuiskasi ja astui sisään kirjastoon. Siellä oli Luciuksen lisäksi muutamia muitakin kuolonsyöjiä. Kaikki vaikenivat kun hän tuli sisään. Ensimmäinen joka puhui oli Lucius.

"Draco, poikani, miten sinä olet täällä?"
"Minä tulin takaisin."
"Hienoa, tiesinkin, että veresi vaatisi sen. Herramme saapuu pian, hänkin ilahtuu varmasti, kun kuulee, että olet viimein tullut järkiisi."
"Lucius, ei kai tuo vaan ole poikasi?" kuului ääni ovelta. Se oli kylmin ääni, jonka Draco oli koskaan kuullut. Lordi Voldemortin ääni.
"Kyllä vain, herrani. Draco on palannut ja haluaa nyt, viimeinkin, kuulua kuolonsyöjiin," Lucius sanoi.
"Hienoa! Draco, ojenna kätesi, hoidetaan tämä pikku juttu nopeasti pois alta," Voldemort sanoi samalla kun käveli Dracon luo. Draco ojensi kätensä, ja Voldemort painoi taikasauvansa kärjellä siihen. Suuren tuskan saattelemana siihen ilmestyi musta pääkallo, Pimeän piirto. Draco tunsi jonkin kuolevan sisällänsä. Kaikki tuntui niin oikealle ja väärälle yhtäaikaa.

"No, nyt olet sinäkin kuolonsyöjä. Toivottavasti olet valmis unohtamaan menneisyytesi. En halua nähdä sinun säälivän ketään."
"Etkä tule näkemäänkään," Draco sanoi itsevarmasti. Hän pystyisi kyllä tappamaan, tekemään melkein mitä vaan.


'En tahdo sinua raudoittaa
En koskaan puhtauttas ojaan kastumaan
Voit uskoo niin kuin huvittaa
Voit kääntää kasvot pois niin monta kertaa'


Draco käveli Tylyahon kadulla. Hän oli ollut nyt jo kuukauden kuolonsyöjä. Elämänsä pisimmän kuukauden. Kadulla oli nyt hiljaista, kaupunki oli kuolonsyöjien hallussa. Tuuli puhalsi viileästi pitkin katua.

Draco hätkähti, hän kuuli askeleita. Hiukan hermostuneena Draco kääntyi katsomaan kuka siellä oli.

"Ginny! Mitä sinä teet täällä?" Draco huudahti ihmeissään.
"Draco, tule takaisin! Minä rakastan sinua! Tämä ei voi päättyä näin! Minä jaksan kyllä, jaksan pitää sinut luonani," tyttö sanoi. Silmien liekki oli kadonnut. Sen tilalle oli tullut jotain uutta, kovuutta. Draco melkeinpä säikähti sitä. Ginny näytti niin paljon... paljon vanhemmalle kuin ennen. Niin paljon kokeneemmalle ja surullisemmalle.
"Minä... minä en voi tulla enää takaisin. Olen kuolonsyöjä nyt," Draco sanoi Ginnylle. Hän olisi halunnut juosta tytön luo ja suudella tätä.
"Anna minun sitten tulla kanssasi. Tee minustakin kuolonsyöjä, tee minusta mitä vaan. Mitä vaan, jos voimme olla yhdessä," Ginny, joka oli kävellyt ihan Dracon eteen, pyysi katsoen suoraan Dracon silmiin. Hetken, vain pienen hetken Draco halusi pyytää Ginnyn mukaansa. Hän kuitenkin tiesi, mitä hänen olisi tehtävä.
"Ginny, jos en rakastaisi sinua niin paljon, ottaisin sinut mukaani. Mutta sinä et olisi onnellinen. Tämä on minulle ainoa tie, mutta sinulla on toinenkin vaihtoehto."
"Ehkä, mutta haluan olla kanssasi!" Ginny kuiskasi.
"Ei, sinusta ei tule samanlaista kuin minä. Sinä olet hyvä ja lämmin ihminen. Sinun on pysyttävä sellaisena!"
"Mutta..."
"Ei mitään muttia, sinun on mentävä nyt. Ginny, unohda minut, etsi itsellesi joku, joka on arvoisesi."
"Mutta..."
"Se on viimeinen asia mitä koskaan pyydän sinulta, mene!" Draco pyysi ja tunsi kyynelten painavan silmiään. Hetken Ginny näytti siltä, että aikoi sanoa jotain, mutta sitten hän katosi.

Ginny astui sisään valkeaan tiilitaloon. Hän käveli makuuhuoneeseen ja heittäytyi sängylle. Suuret kyyneleet kastelivat tyynyn.
"Miksi sinä teet tämän minulle?" Ginny huusi. Kukaan ei kuullut, kenenkään ei ollut tarkoitus kuulla.
"Jos vain voisin olla kuten sinä... Jos vain voisin unohtaa..." Ginny kuiskasi.


'Hyvästi, hyvästi nyt jää
Mun täytyy mennä
Pimeempään, pimeempään tänään
Hyvästi, hyvästi nyt jää
Sä et voi tulla
Hyvästi, hyvästi nyt jää'