rakkaustarinoita?

Tunsin jotain lukiessani tarinasi ja ajattelin kertoa omani jolla toivottavasti on onnellinen loppu

Olet niin kaunis kun tunnet olevasi.
Hyvä itseluottamus ja usko itseensä tekee jo paljon!

Synkkinä hetkinä tämä sivu piristi mua,sieltä löytää paljon positiivista energiaa kun jaksaa lueskella!
http://www.positiivarit.fi/

Tässä meidän, minun mielestä uskomaton, tarina toisen löytämisestä... :)

3.12.05 olin viettämässä ystäväni kanssa iltaa eräässä ravintolassa. Illan tarkoitusena ei ollut lähteä mitään miehiä etsimään, vaan ihan käydä juomassa yhdet lasilliset...

No samaan ravintolaan saapui eräs tuttuni (mieshenkilö) kaverinsa kanssa (joka sekin mies, mutta minulle tuiki tuntematon). Moikattiin tämän tuttuni kanssa pikaisesti kahteen otteeseen illan aikana, mutta ei sen kummempaa juttua saatu aikaseks, eikä tuttuni esitellyt mukanaan ollutta kaveriaan... JOKA OLI AIVAN USKOMATTOMAN HYVÄNNÄKÖINEN ;)

No nämä kaverukset häipyivät sitten illan aikana koko ravintolasta. Kiersin vielä koko ravintolan ympäri, koska minua jäi niin paljon mietityttämään tämä tuttuni komea kaveri. Kerroin myös ystävälleni, kuinka tämä asia jäi mietityttämään. Sitten tein jotain sellaista, mitä en ole koskaan ennen tehnyt, eli lähdin selvittämään, kuka tämä mystinen, komea, tuntematon henkilö oikein oli...

Onnekseni tiesin tuttuni koko nimen ja asuinpaikan, lähetin yhteystiedot FINDeriin, josta sain tuttuni puh.nron (sitä kun minulle ei sattunut ennestään olemaan). Seuraavaksi lähetin tutulleni viestin, ja rupesin tiedustelemaan, kuka se tyyppi hänen seurassaan oli jne...

No viestiä ei kuulunut seuraavaan aamuun mennessä, joten laitoin uuden viestin... Eikä edelleenkään kuulunut vastausta... Lähdin töihin, ja iltapäivällä sain tutultani viestin, jossa hän vaan ilmoitti, että hänen seurassaan ollut henkilö tuntee exäni. Jaahas, oli ensimmäinen ajatukseni. Mitähän se siihen vaikutti, ajattelin... No vastasin hänelle, että ei kait sit voi mitään. Tulin loppujen lopuksi siihen tulokseen, että parempi ku ei koske exän kavereihin (koska todella luulin, että nämä kaksi tunsivat toisensa, pakkohan tuttuuni oli uskoa).

Olin aivan allapäin, mitä ihmettelin todella paljon. Enhän edes tuntenut sitä tyyppiä, saatika seurusteliko se jne... Mutta joku siinä vaan oli kolahtanut!

Illalla teimme ystäväni kanssa koulujuttuja, kunnes kymmenen aikaa illalla sain viestin oudosta numerosta... Kun näin numeron, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, keneltä viesti oli. Kun luin viestin, olin itkeä onnesta, se oli se komea, mystinen tyyppi sieltä ravintolasta, eli se tuttuni kaveri, joka kuulemma oli exäni hyvä tuttu!!

Sain siis häneltä viestin, jossa hän esitteli itsensä, ja kertoi, että on yrittänyt koko päivän ja jo edellisen illan/yön saada tältä tuttavaltani, eli meidän molempien yhteiseltä tutulta, numeroani, mutta aina tämä meidän tuttu oli laittanut väärän numeron hänelle.

Tosiasia oli se, että exäni ja tämä uusi ihastuksena eivät tunteneet toisiaan sen enempää kuin, että ovat joskus pelanneet jääkiekkoa vastakkaisissa joukkueissa. Eli nimeltä tiesivät toisensa, ei muuten. Ihmettelimme suuresti, miksi tuttavamme oli niin nihkeä tämän asian suhteen, ettei voinut heti antaa puh.numeroita jne... Tulimme siihen tulokseen, että hän oli ihastunut minuun, eikä halunnut antaa ihastukselleni mahdollisuutta tutustua minuun...

Mutta siitä kaikki alkoi... 3.12.05 alkaen olemme olleet pari... Koko alkuajan olimme erittäin tiiviisti yhdessä, ja tuntui siltä, että olimme tunteneet toisemme jo vuosia. Tiesimme toisistamme viikon aikana enemmän kuin mitä edellisissä suhteissa vuoden aikana.

Muutimme yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen, se oli silloin luonnollinen "tapahtuma", koska minulta oli loppumassa vuokrasopimus edellisessä asunnossa. Vuoden ja kk:n seurustelun jälkeen mieheni kosi minua, aivan yllättäen. Ja nyt kovasti toivomme pienokaista...

Että näin meille kävi, ja olemme erittäin onnellisia siitä, että olemme toisemme löytäneet. Meillä molemmilla oli tätä ennen pitkät suhteet takana, ja molemmat suhteet päättyivät siihen, kun toinen puolisko petti. Kumpikin meistä oli jo luopunut toivosta, että ikinä tapaisi ketään, kenen kanssa jakaa elämä.

HUH, tulipa pitkä stoori, jaksaakohan kukaan lukea ;)

Eli pisti silmään toi "olen vielä melko nuori mutta pelkään että jään yksin koska minuun ei ole ollut ihastunut kuin yksi ainoa poika.."

Itse nimittäin ajattelin ihan samoin yläasteella ja vielä lukion alussakin. Minun paras kaveri seurusteli koko ajan jonkun pojan kanssa ja sillä oli juttua vaikka kenen kanssa ja minulla oli todellakin sellainen olo ettei minua haluta. Minua myös kiusattiin yläasteella ja ajattelin tosissani, että jään yksin eikä kukaan koskaan tule haluamaan minua!

Kuitenkin sitten puoli vuotta lukiossa vietettyäni minun ja erään vuotta minua ylempänä opiskelevan pojan tiet kohtasivat jossain bileissä. Ja kuinka ollakaan, minä asuin hänen kotimatkansa varrella ja niinpä hän luontevasti saattoi minut kotiin... Ja hän saattoi minut kotiin toisistakin bileistä, ja kolmansista ja oli yötä luonani. Silti en oikeastaan pitänyt häntä minään unelmien prinssinä kunnes muutaman kuukauden satunnaisen tapailun jälkeen aloin tunnistaa itsessäni jonkinlaista todellista ihastumista. Olin kovettanut itseni aika tehokkaasti, kuvitellen, ettei kukaan halua minusta mitään yhtä yötä enempää. Mutta öitä tuli ja meni ja lopulta keräsin rohkeuteni ja kerroin tälle pojalle että minä taidan oikeasti tykätä hänestä, ja että jos ihan oikeasti ruvettais seurustelemaan. :) Nyt on kaksi vuotta takana seurustelua, josta puoli vuotta olemme asuneet eri kaupungeissa hänen opiskelunsa takia. Ensi kesänä kuitenkin muutamme yhteen ja hän on minulle tärkein ja rakkain ihminen maailmassa. Vaikka olemmekin nuoria (minä 18 ja hän 19) puhumme yhteisestä tulevaisuudesta ja osa minusta uskookin yhteiseen tulevaisuuteen, johonkin ikuiseen rakkauteen. Hän on minulle sielunkumppani ja kaikki suhteessamme tuntuu olevan todella hyvin. Ainakin rakkaus kukoista nyt vaikkei se sitten ikuista olisikaan. :)

minäkin luulin etten koskaan löytäisi sitä oikeaa.. tästä on jo yli kymmenen vuotta aikaa. lukiessani juttuasi muistin vain miltä minustakin silloin tuntui. Kävin lukion viimeistä vuotta, kaverit seurustelivat, juhlivat viikonloppuisin,.. minä nyhjötin yksin kotona. en ollut koskaan suudellut ketään, en oikeastaan uskaltanut edes puhua pojille. naama oli täynnä finnejä, tunsin olevani ruma.. ylioppilasjuhlien jälkeen rohkastuimme parin kaverin kanssa lähtemään tansseihin ja siitä lähtien kävimmekin aluksi parin viikon välein kunnon lavatansseissa. Suurimman osan ajasta minua hakivat vanhat papparaiset, mutta otinkin sen opin kannalta. vasta puolen vuoden päästä tapasin suht ikäiseni miehen, joka heti kolahti. Hän oli samalta pieneltä paikkakunnalta, jossa mummulani oli ja missä olin paljon viettänyt aikaani lapsena ja nuorena. Ihmettelimmekin miksemme olleet aikaisemmin tavanneet.. mies tuntui alusta lähtien siltä oikealta ja molemmat tuntevat rakastuneensa ensi silmäyksellä. Vuosi oli tuolloin 1994. tänä päivänä me olemme olleet yhdessä reilu 12 vuotta, joista 9 naimisissa. meillä on kolme ihanaa lasta ja voin yhä sanoa kummankin olevan yhtä rakastuneita kuin tuolloin 1994, itse asiassa paljon enemmänkin! toivon sinulle paljon rakkautta ja luottamusta tulevaan!

joskus sitä löytää yhden ja seurustellaan pitkään,joku asia rikkoo suhteen,mutta maailma on miehiä täynnä ...voi tulla se toinen oikea vastaan.Elämä opettaa ..ja asia mikä kannattaa muistaa on se .kun on itseensä tyytyväinen ,silloin kelpaa omana itsenään sille joka sinua rakastaa.

Tiedän, miltä tuntuu, kun tuntuu ettei kukaan halua. Minua on kiusattu koko ala- ja yläasteen ajan, olen ollut joukosta erottuva, silmälasipäinen, ylipainoinen. Olin pitkään ihastunut poikiin, jotka eivät minua huomanneet. Ensisuudelmani sain 16-vuotiaana, sekin yli 10 vuotta vanhemmalta mieheltä. Samoihin aikoihin aloitin seksin harrastamisen, mikä oli virhe. Kuvittelin, että näin saisin pojilta/miehiltä arvostusta, mutta eihän se niin ole. Oikeaa rakkautta ei tuntunut löytyvän mistään.

Yksi suhde kesti 8 kk, mutta välillä oli 800 km ja tämä toinen osapuoli enemmän tai vähemmän epätasapainoinen; hän uhkasi tappaa itsensä, jos jätän hänet. Olin siis umpikujassa. Tuo suhde kuitenkin kuihtui. Tunsin oloni yhä epämiellyttävämmäksi, olin edelleen ruma ja vailla kunnon rakkautta. (Nyttemmin olen saanut ylipainon kuriin liikunnalla ja luopunut silmälaseista silmäleikkauksen myötä. Mutta rakkaus on sokea, se ei katso ulkonäköä)

Sitten, tutustuin netin kautta todella mukavaan, vuotta vanhempaan poikaan. Mailailimme pitkään toisillemme vaihtaen ajatuksia, hän kirjoitti todella pitkiä posteja ja vaikutti oikeasti kiinnostuneelta elämästäni. En silloin ajatellut häntä muuna kuin ystävänä.
Tapasimme kasvokkain itsenäisyyspäivänä, kävimme leffassa ja kahvilla ja kerrankin minusta tuntui, että joku kuuntelee ajatuksiani. Olimme myös huumorintajulla samalla (oudolla ;>) aaltopituudella. Myös se herätti kiinnostukseni, että hän kysyi, näemmekö uudestaan. Silloin olin varma, että tämä on jotain aivan muuta kuin edelliset kohtaamani miehet.
Tapasimme uudelleen viikon päästä, 18-vuotissyntymäpäiväni häämötti kahden viikon päässä. Illan hämärtyessä hän otti kädestäni kiinni, katsoi silmiin ja kysyi, haluaisinko olla hänen tyttöystävänsä. Vastasin tietenkin kyllä, perhoset vatsassa lepattaen. Siitä eteenpäin parisuhteemme oli kunnioitusta, kuuntelua ja molemmminpuolista luottamusta ja hyvänäpitoa. En enää ollut ruma, hän piti minusta juuri tuollaisena. Sain itsetuntoni takaisin. Häntäkin oli kiusattu koulussa, hän ei ollut seksin suhteen yhtä "kokenut" kuin minä ja oli aivan tavallisen näköinen. Täydennämme siis toisiamme.

Nyt olemme seurustelleet 2 vuotta, ylä- ja alamäkiä on ollut, muutamia hurjiakin riitoja ja keskustelua, että kannattaako jatkaa. Riidoista huolimatta olemme sopineet ja oppineet virheistä. Asumme nyt samassa kaupungissa, emme kuitenkaan vielä muuta yhteen, asiat saavat mennä omalla painollaan. Tämän miehen/pojan kanssa tunnen olevani kokonainen, olen löytänyt sen ns. toisen puoliskoni. Jokainen päivä hänen kanssaan on ihana. Hänen kanssaan haluaisin elää loppuelämäni.

Tämä siis sulle kannustukseksi, palavaan rakkauteen pätee minun mielestäni tämä sääntö: se iskee juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Jokaiselle on olemassa joku. Joku poika saattaa olla kiinnostunut sinusta, muttet vielä tiedä sitä. Hän saattaa katsella sinua, kun et huomaa ja haaveilla sinusta iltaisin. Rakkaus vaatii myös rohkeutta: ei voi tietää, ellei uskalla! Tsemppiä rakkauden etsintään, kesä tulee kohinalla ja Amor on varmasti varannut sinulle ja jollekin vielä tuntemattomalle pari nuolta...

Älä lannistu, kyllä vielä löytyy poika tai mies, joka ihastuu tai rakastuu sinuun ihmisenä ja naisena sinun luonteesi takia eikä tuijotat ulkonäköön. Sisäinen kauneus on paljon tärkeämpää kyllähän sinä sen tiedät.
Löydät sellaisen ihmisen harrastusten parista tai vaikka näin netistä. Aluksi kun juttelette ajatuksistanne ja erilaisista teitä kiinnostavista asioista,niin tutustutte toisiiinne paremmin ennen kuin tapaatte, Eikä monet pojat ole yhtään sen paremmin tyytyväisiä ulkonäköönsä ivätkö ole yhtään varmoja itsestään.
tsemppiä vaan sulle ja kaikkea hyvää jtkossa !

Itse olen kohta 22 vuotta täyttävä nuori nainen. Viime syksyyn asti elelin yksin ja itkeskelin useinkin yksinäisyyttäni ja sitä, kun en löydä ketään.

Poikia on ollut kyllä kahdella kädellä laskettavissa, mutta kaikki ovat olleet kusipäitä ja tehneet mulle paskaset. aivan jokainen.

En enää pystynyt luottaan miehiin ja jotenkin osasin aina langeta niihin vääriin, jotka eivät mua rakastaneet vaan halusivat ainoastaan sitä.

Eräänä päivänä olin kavereiden kanssa baarissa ja he jättivät minut kaksin jonkun heidän kaverinsa kanssa. Tapasimme samoissa merkeissä kaveriporukalla. Meillä oli todella hauska ilta ja aloin ihastua poikaan oikein kunnolla, mutta pelkäsin jälleen saavani takkiin. Meillä sattui olemaan yhteinen kotimatka ja päätin, että otan ja repäsen antamalla suudelman ennen kun jään bussista. Hän vastasi kiihkeästi suudelmaan, mutta ajattelin taas, että hän haluaa vain seksiä.(näinhän se oli aina mennyt mun kohdalla)

Pyysin hänen nronsa kaveriltani ja laitoin anteekspyytelevän viestin tapahtuneesta. Hän ei harmitellut asiaa yhtään. Hän jopa soitti minulle vielä aamuyön pikkutunneilla :)

Kävimme parilla treffeillä ja siitä se lähti.
En oo koskaan ollut näin onnellinen (eilen tuli 6kk täyteen). Hän ei koskaan sano minulle rumasti ja kohtelee kuin prinsessaa. Hän on kaikkea muuta kuin kusipää, joita olen elämässäni tavannut liiankin monta.

Olen myös poikaystäväni ensimmäinen oikea tyttöystävä ja hänellä oli ennen minua aivan samanlaiset tuntemukset ettei hän koskaan löydä ketään (aivan kuin sinulla nyt)

Tässä tuleekin sinulle vinkki. Itse lakkasin jo monia vuosia sitten etsimästä poikaystävää ja sitä oikeeta. Ja kaikki tulla tupsahti eteeni silloin kun sitä vähiten odotin.Joten älä väkisin etsi, siinä helposti satuttaa itsensä.Ei se poika tietenkään kotiovelle itsestään tule (ehkä :D), mutta ei väkisin mitään hyvää seuraa.

Toivon todellakin, että se oikea kävelee sinua vastaan jonain päivänä. Sitten kun näin käy, haluan, että laitat mulle siitä oikein sähköpostia :) [email protected]

Ja ne jotka katsoo pelkästään ulkonäköä ei oo minkään arvoisia!Mitä kauneimmistakin tytöistä/pojista muuttuu todella rumia jos he ovat kusipäitä. Eikä tarvi olla mikään missi jos löytyy luonnetta ja sisäistä kauneutta, se nimittäin lisää ulkoistakin kauneutta paljon :)

Vielä kerran, älä luovuta, kyllä se vielä löytyy :)

Hei,

en tiedä ikääsi, mutta jos kovin nuori olet, haluan kertoa sinulle tämän seuraavan ihan vain kannustukseksi.

Katsos, minä olin sellainen "ruma ankanpoikanen" nuorena. Ja vähän suuna päänä aina, ja luulen, että pojat ihan minua pelkäsivät. Ja jos joku tykkäsikin, niin salaa. Luulin kyllä, että minua ei kukaan huoli, ja niinpä tarrauduin heti ensimmäiseen huolijaan tiukasti.. ja eron tullessa surin katkerasti. Toista miestä en sitten päästänytkään enää irti, ja siis 17 vuotiaasta alkaen hänet itselläni pidin. Konstit on monet..

Vaan arvaatko, mitä on tapahtunut tuo jälkeen? Olen nyt 33 vuotias, ja vuosien varrella olen tutustunut huomaamattani moniin upeisiin miehiin, jotka ovat selvästi osoittaneet kiinnostusta minua kohtaan. Minua sanotaan upeaksi tyypiksi, jonka kanssa on huippua jutella; ja sanonpas vain, että se on paljon sanottu miehiltä! Ja minulle paljon arvokkaampaa kuin kehut ulkomuodosta ;) (sitäkin kuulen nykyisin; aikuisuus kypsyttää ja rumasta ankanpoikasesta todellakin kuoriutuu Nainen)

Jos vain pystyisin, kävisin nyt kertomassa sille nuorelle itselleni, että "Maltahan vielä! Sinä puhkeat kukkaan! Ja saatpa nähdä, että löydät sen oikean..." Ja toppuuttelisin ihan sitoutumasta niihinkään "hyviin" tapauksiin. :)

Vielä lohtuna: nainen voi olla kypsä kunnon parisuhteeseen jo hyvinkin nuorena, mutta miehen täytyy olla ainakin 27-vuotias, ennen kuin kannattaa mitään toivoa ;) (poikkeuksia on, mutta tuon ikäisenä välttyy jo ikävimmiltä yllätyksiltä).

Ai niin. Minä olen edelleen yksissä sen toisen poikaystäväni kanssa. Suhde on todella kiihkeä, sekä hyvässä että pahassa :) Kauheasti tässä on muututtu, sekä yhdessä että erikseen, ja sehän se suhdetta ravisteleekin. Periksi vain ei haluta antaa. Sitähän se rakkaus on :)

Luulin aina ala-asteen ja ylä-asteen,että kukaan poika ei välittäisi minusta ja luulin sen johtuvan kiharista ja tummista hiuksistani :D Tuntui siltä että kaikki pojat olivat vain kiinnostuneita blondeista ja suora tukkaisista tytöistä. Tunsin itseni rumaksi. Sitten melkein koko koulumme suosituin poika ihastui minuun, ja sanoi minulle että olen kaunis. Olin pyörtyä onnesta. Sen jälkeen olen hyväksynyt itseni ja samalla rakkaus onnikin on alkanut kukoistamaan. Olkaa kilttejä ja hyväksykää itsenne, se TODELLA tepsii. (:

minkä ikäinen olet, mutta jos olet 2kympin paikkeilla tai alle sen kannattaa ajatukset loppuelämästä yksin unohtaa välittömästi :)!

Itse olen koko nuoruuteni seurustellu ja ensimmäiseen Oikeesti vakavaan suhteeseen päädyin 18vuotiaana, josta seurasi muutaman vuoden avoliittokin. Erottuani ex miehestäni tuli kuitenkin vaihe jolle ei tuntunut loppua näkyvän... Ensimmäisen vuoden olin onnellinen vapaudestani ja siitä että sai tapailla ketä lystäsi, kahden vuoden jälkeen aloin olla jo ahdistunut yksinäisyydestäni, kolmannen vuoden paikkeilla päätin sopeutua kohtalooni, ja neljä vuotta tullessa sinkkuutta täyteen ajattelin luovuttaa. Miehiä oli kyllä pyörinyt näinäkin vuosina elämässäni mutta tuntui että 90% miehistä haluaa vain pelata omia pelejään.

Vanha sanonta siitä että sillon se rakkaus yllättää kun sitä vähiten odottaa pitää paikkaansa. Nyt 26 vuotiaana olen uskoakseni tavannut elämäni miehen. Netin kautta löydettiin toisemme ja tätä nykyä seurustellaan ja suunnitellaan tulevaisuutta yhdessä.

Vinkkini on se että kannattaa pitää silmät ja korvat jatkuvasti auki ympäristön suhteen ja viettää mahdollisimman sosiaalista elämää. Uskon vakaasti siihen että kohtalo hoitaa asiat parhain päin, niin minun, kuin sinunkin kohdalla :)
Siihen asti koita nauttia vapaudestasi ;)

Ja ei, en usko että olet niin ruma kuin koitat itsellesi uskotella... :)

14v. Ja tytön kanssa oli puol vuotta juttuu ihan kunnollista se oli sitä vaille et ollaan yhessä mut ei kumpikaan kysyny ja sit se alko toisen kaa mut petti sitä koko niitten suhteen ajan mun kanssa ja kerto rakastavansa mua ja meil oli niin kauniita muistoi, riitoja jotka aina selvitettiin mut sitku heil meni poikki ni menin tytön luo ja siellä nuolauduttiin ja muutakin ja oli ihanaa mutta sitten tyttö päätti että parempi että kaikki on ohi ja mun pitäs unohtaa se mut en tän jälkee pysty ja nyt älyyn ettei oo mitään vitun ideaa angstata tääl. sama on tappaa ihteni ni unohan senki

Olen 21v opiskelija neitonen. Minua on kiusattu koko peruskouluni ajan, aina lukioon asti.
Ollessani 7. luokalla ihastuin erääseen poikaan, joka oli 9. luokalla.
Tapasin hänet eräässä tapahtumassa, jonne luokkamme sattumalta osallistui.
Paikassa jossa olimme oli eri "osastot" joissa oli eri "tehtäviä". Kyseisessä tehtävässä poika tarvitsi huivia,
ja kuinka ollakaan, minun kaulassani sellainen killui. Tietenkin hän lainasi minun huiviani. Oppilasryhmässäni oli oppilaita pariton määrä, joten paritehtävässä kaksi silloista "kaveriani" lyöttäytyivät pariksi ja minä jouduin juuri tuon pojan pariksi. No tietenkin ujona keskenkasvuisena murkkuna ihastuin häneen.
Hieman myöhemmin sain tietää luokkatoveriltani tuon pojan nimen, koska nämä asuivat sattumoisin samassa kylässä. Sain ongittua pojan numeron itselleni, ja laitoin hänelle viestiä toivoen vastakaikua. Sainkin sitä, pari kuukautta meni viestitellen, koulussa näimme silloin tällöin ihan sattumalta, pari kertaa sovitusti.'
Pari vuotta myöhemmin, sain tietää että ko poika seurusteli ikäisensä tytön kanssa, joka kyllä (niin pinnalliselta kuin tämä kuulostaakin) oli mielestäni rumempi kuin minä, vaikka itsekin tuolloin uskoin, etten koskaan löydä ketään, koska olen tavattoman ruma ja epämiellyttävää seuraa, ja vajaaälyinen jne.
(Olin ala-asteelta asti ihastunut johonkin satunnaiseen poikaan viikon pari, mutta koskaan en uskaltanut kertoa tunteistani.)
Tyttö laittoi minulle viestiä että jättää hänen (pojan nimi) rauhaan. Mistä minä saatoin tietää aikaisemmin että ko tyyppi oli varattu koska hän ei koskaan sitä minulle kertonut!? Tietenkin silloin elättelinkin turhia toiveita.
Pari vuotta myöhemmin, kun itse siirryin lukioon ja hän lähti lukiostamme, hän oli kirjoittanut liikuntasalissamme esiteltäville abiturienttien plakaateille halventavia asioita minusta, oikeinpa nimeltäni mainiten. Silloin heräsin todellisuuteen siitä millainen tuo paskiainen oikeasti oli. Lähetin hänelle vihoviimeisen tekstiviestin, jossa haukuin hänet maanrakoon ja puhuin suuni puhtaaksi. Hän ei vastannut viestiini. Sen jälkeen en ole häneen törmännyt kasvotusten.

Minun ja poikaystäväni rakkaustarina on aika eeppinen. Nyt kun miettii niin on hurjaa kuvitella, että asiat joskus olivat aikoinaan niin kuin olivat.

Hän oli kanssa samalla luokalla lukiossa, enkä ollut kiinnittänyt häneen mitään huomiota (eikä hän minuun), ennen kuin vanhojentanssien lähestyessä ja parivaihtoehtojen huvetessa. Pyysin tätä poikaa josta en tiennyt juurikaan mitään parikseni. Hän oli mukava ja harjoitukset meni aina mukavasti. Tanssien aikoihin hän kuitenkin ihastui ja rakastui minuun. Vasta tanssien jälkeen kuulin ystävältäni, pojan olevan ihastunut, ehkä jopa rakastunut minuun. Olin yllättynyt ja itselläni ei ollut mitään samankaltaisia tunteita häntä kohtaan.

Kevään ja kesän vietimme tiiviisti samassa kuuden hengen kaveriporukassa. En osannut suhtautua minuun rakastuneeseen poikaan oikein mitenkään ja aluksi olinkin kovin torjuvainen enkä osannut edes puhua hänen kanssaan ollenkaan. (Samalla koko kevään ja kesän olin ihastunut erääseen toiseen, jolla taas ei ollut vasta kaikua minuun ja se painoi mieltäni, ja yritin kaikkeni.) Hankalan alun jälkeen ystävystyin myös minuun ihastuneen pojan kanssa ja vannotin, että pidän hänestä vain ystävänä eikä mitään sen enempää. Kesä sujui hyvin ja koko kaveriporukalla oli hauskaa.

Aina välillä kuitenkin poika ilmaisi tunteensa minua kohtaan ja torjuin hänet edelleen.
Hän ei ollut luopunut siltikään toivostaan minun suhteen. Niin paljon hän minusta piti. Sitten syksyn tullessa ja koulun jatkuessa hänen olonsa äityi sietämättömäksi ja ystävyytemme rakoili pahasti. Koko abivuoden syksy oli on/off ystävyyttä. Ja lopulta hän yritti katkaista ystävyytemme kokonaan, mutta minä en sitä sallinut (hän oli tullut elämääni tärkeäksi henkilöksi) ja meillä oli lukuisia riitoja. Hän halusi minusta nyt kokonaan eroon, kun ei kerran voinut saada minua. Hän oli nyt yli puolen vuoden jälkeen luovuttanut suhteeni. Oli kuitenkin vaikeaa olla olematta toisen seurassa ollenkaan sillä olimme samassa koulussa ja meillä oli samoja ystäviä.

Hänellä oli paha, minulla oli paha olla. Kuulin, että hän oli nyt vähän ihastunut toiseen. En pitänyt siitä. Nyt kun olin menettänyt tämän pojan, minusta tuntui tyhjältä ja pahalta. Tajusin, että ehkä pidinkin hänestä, ehkä olinkin rakastunut häneen. Jonkin aikaa emme olleet juuri missään yhteyksissä. Mutta aina koulussa esim. abinäytelmä harjoituksissa tuijotin häntä ihastuksissani. Jossain vaiheessa joulukuussa välimme paranivat ja vietimme aikaa taas yhdessä kavereidemme kanssa ja käyttäytymiseni häntä kohtaa oli muuttunut. Olin vastaanottavaisempi ja enemmän häneen suuntautunut tekemisissäni ja sanomississani.

Olin jonkin aikaa kertomattani kenellekkään asiasta. En halunnut, että tämä poika kuulee sen muualta vaan halusin kertoa asian itse oltuani varma tunteistani. Kerran en kuitenkaan pystynyt asiaa enää pitämään itselläni ja kerroin asiasta ystävälleni. Jonkin ajan päästä asia oli myös kiirinyt pojan korviin. Tämä johti siihen, että asiat etenivät pikkujuttujen kautta todella nopeasti.

Erään räjähdysalttiin ja pojan mielen pahoittaneen tilanteen jälkeen kerroin hänelle tunteistani ja juttelimme asiasta. Alunperin kaiken tapahtuneen takia päätimme ottaa yhdessä hitaasti askeleita eteenpäin, mutta viikon päästä seurustelimme jo täyttä häkää, ja nyt olemme olleet yhdessä lähes puolitoista vuotta täydellisen onnellisina.  

Tapasin miehen Kreikassa kesällä ollessani siellä äkkilähtölomalla. Se oli ihastusta ainakin ensi silmäyksellä. Istuin ravintolassa yksin ja hän kavereittensa kanssa. He pyysivät minua liittymään seuraan ja liityin. Tutustuimme ja muut kaverit lähtivät nukkumaan ja jäimme kaksin. Juttelimme pitkälle yöhön ja menimme nukkumaan omiin osoittesiimme. Näimme perjantaina uudestaan rantabileissä. Niiden jälkeen jäimme kaksin. Olimme menossa parkkipaikalle kun hän tarttui käteeni ja suuteli minua. Se tuntui uskottomalta ja siltä, että olin juuri löytänyt sen oikean. Menimme rannalle, tähdet tuikki ja kaupungin valot loistivat. Tunnelma oli romanttinen. Pussailimme rannalla ja meressä. Se oli ihanin ilta elämässäni. Seuraavana päivänä vietimme koko päivän yhdessä rannalla ja kävimme syömässä. Illalla oli rantabileet. Seuraavana aamuna hän vie minut lentokentälle ja sanoimme hyvästit. Kun odottelin lentokonetta tuli viesti häneltä ettei hän koskaan unohda minua. En minäkään häntä. Säästän rahaa uutta Kreikan matkaa varten ja yritän huokutella hänet Suomeen.

Minuakaan. Minä minittäin EN katso pelkkää ulkonäköä, vaan tustun myös tytön/naisen luonteeseen. Vaikka kyllähän me suomalaiset teidämme peruslonteemme.

Jaksa muistella.

Minullakin oli vähän aikaa sellainen olo ettei kukaan tykkää musta. Esim yksi pitkäaikainen ihastuksenikin antoi pakit, eikä kukaan poika ollut osoittanu kiintymystä tai mitään... Mutta tänä kesänä on tullut vastaan poikia, joidn kanssa on ollut paljon silmäpeliä ja huomionosoituksia. Pitää vaan odottaa sitä oikeaa hetkeä. Asia ei ole niin että jos joku ei tykkääkkään sinusta, että sinä et olisi hänen aevoinen, vaan että HÄN ei ole sinun arvoinen. Odottakaa sitä oikeaa, kyllä se vielä löytyy (:

HUOM! Vanha keskustelu, huomasin ja lisään.
Minun ja poikaystäväni 'rakkaustarina' on hyvin mielenkiintoinen.

Olemme seurustelleet nyt pari kuukautta ja ikäeroa on 1 vuotta.
Olen itse 16-vuotias. Tutustuimme harrastuksesta.

Tapasimme noin 2 vuotta sitten. Harrastimme koripalloa, hän liittyi seuraan myöhemmin kuin minä, ja oli eri ryhmässä, joten en erityisemmin kiinittänyt häneen huomiota. Hänen paras kaverinsa, joka on minun ikänen oli ennestään ihastunut minuun, ja olimme myös hyviä ystäviä...

Olimme eräällä kisareissulla ja tämä kyseinen poika, joka on nykyisen poikakaverini paraskaveri, ja tykkäsi minusta silloin, ei ollut kisareissulla.
Noh, juttelimme kerran (poikaystäväni nimi__Henri__), Kallen ja Lauran kanssa (Kalle; pelkkä kaveri, ei liity muuhun samoin Laura.). Juteltiin kaikkea koulusta ja sitten harrastuksesta,,,tutustuimme -->
Ajattelin, että harvinaisesti juttelimme, koska emme ennen olleet jutelleet toisillemme koskaan aiemmin.

Sitten eräs päivä, tämä poika, joka oli tykännyt minusta silloin (nimi muutettu; Toni---> sama harrastus) laittoi minulle viestiä että Henri (nimi muutettu, nykyinen poikaystävä, sama harrastus) oli sanonut tykkäävänsä minusta. No nämä pojat usein pelleilivät joten otin sen läpällä.
Sitten illalla juttelin _Henrin_ kanssa Facebookissa, jossa hän todella kertoi tykkäävänsä minusta.

Pari päivää meni ja Toni oli ihmeen hiljainen aina harjoituksissa.
Henri taas yritti kokoajan tulla minua lähemmäksi, mutta torjuin tämän.
No, eräs päivä sitten sanoin hänelle, että voimme yrittää jonkun aikaa.
Kerroin hänen ja Tonin kuullen että olin ollut aika yllättynyt Henrin tunnustuksesta. Toni sitten sanoi perään: ''Kyl mäki oisin, mut meni jo....''
Sekin oli yllätys, en olisi uskonut Tonin pitävän minusta.

Nyt olemme Henrin kanssa olleet hyvässä suhteessa, oikeastaan parhaassa mitä minulla on ollut, vaikka hän onkin minua vuoden nuorempi ja kaverini eivät oikein hirveesti tykkää siitä, mutten välitä. Olen ainakin onnellinen, joten kannattaa aina oottaa, kyl se poikaystävä vielä jostaki löytyy;)

Minä olen 17 vuotias tyttö ja nykynen poikaystäväni on 18. Meillä kävi pari vuotta sitten niin että olimme ihan tavallisia kavereita ei edes mitää hirvittävän läheisiä mutta sitten mentiin samoihin bileisiin. Illan aikana alkoholi kyllä virtasi veressä varmasti jokaisella siinä talossa olevalla. Joillakin ehkä hieman enemmänkin. Itseni kohdalla kävi niin että olin todella kovassa humalassa silloin. Seuraavana aamuna sain kuulla yhdeltä ystävältäni että olin harrastanut seksiä hänen entisen poikaystävänsä kanssa. Olin järkyttynyt siitä sillä en edes kunnolla tuntenut poikaa. No tämän jälkeen soitin heti tälle kyseiselle pojalle ja sovimme tapaamisen kahvilassa myöhemmin samana päivänä. Juttelimme muutaman tunnin ja ajattelimme että mitä jos kokeilisi että mitä siitä tulisi jos ruvettais seurustelemaan? En usko että kummallakaan oli minkäänlaisia tunteita toista kohtaan mutta koska olimme nuoria ja villejä halusimme kokeilla mitä siitä tulisi. Ja tadaa tässä sitä edelleen ollaan! :) Kun minä täytän 18 aijomme mennä kihloihin ja varmaankin pian myös naimisiin. En koskaa sano että kännääminen kannattaa mutta tässä tilanteessa olen eri mieltä! Ilman sitä iltaa en olisi löytänyt itselleni täydellistä poikaystävää :)

Oma rakkaustarina on alkutekijöissä. Vaikka viestisi on vanha, koen kuitenkin että haluan tämä jakaa.

Tämä rakkaustarinani alku kumpuaa sielusta, sillä etsin ja aina tulen etsimään sielunkumppaniani. Sielunkumppani lyhyesti on oman itsesi jatke, eli hän täydentää sinua. Tämä sielunkumppanini on nainen, sinkku (tulee olemaan sinkku, kunnes löydämme toisemme), omalle kohdalleni sama koska sieluni ei ikinä päästä minua lepoon, koska sieluni halajaa yhtä ainoaa ja vain yhtä oikeaa.
Meidän sielumme eivät ikinä tule riittämään kellekkään muulle. Tiedän myös sen että kun löydämme toisemme olemme me maallisesti että sielullesti parhaat kamut että rakastavaiset.

Mainittakoon vielä se että oma sieluni on hyvin levoton, että hiekosti nukun yönni. Joten tiedän että sielunkumppani on lähellä, vaan milloin tapaamme ja kuka tämä ikuinen naisystäväni on säilyy edelleen kysymysmerkkinä.

http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/1/o5qPbi5aZ1I

Eli ittekkii olen aika nuori nainen vielä ja tietty nuoret miehet lyö tyhmiä vetoja..

Ittelleni kävi sitte näin:
Eli olin jo vähän aikaa vaihdellu katseita yhen kivan pojan kanssa ja sit kuulin et se oli kysyny mun numeroa yheltä meidän yhteiseltä kaverilta :) No tottakai alettiin seurustella

Oman avokin tapaaminen oli aika jännä sattuma :D

Olen entinen koulukiusattu, asuin kaksin narsistisen isäni kanssa. Eräs kaunis viikonloppu menin sitten äidilläni käymään viikonlopuksi reilun sadan kilometrin päähän. Päätin mennä yksin katsastamaan pikkukaupungin ainoan clubin. No, menin katsomaan kyseisen clubin bilekuvia ennen baariin lähtöä. Selailin niitä kunnes heräsin: "HETKINEN..?!" selasin pari kuvaa taakse päin. Näin jollain tavalla iskevän miehen. Ei perinteisen komea, vähän pullukka. Mutta siinä oli sitä jotain!

Menin sitten baariin. Jäin ulos tupakalle, ja sitten joku jätkä tulee mulle ohi mennen puhumaan, sisälle kun oli menossa: "hei plikka tuus sisälle! Sulle tulee kylmä!"

Menin sitten sisälle ja menin istumaan sohvalle yksin, sisällä ei ollut vielä kun muutama keski-ikää lähestyvä mies. Yksi niistä tuli jutteleen. Sen aikana vastakkaiseen sohvaan istui kaksi nuorta miestä joista toinen oli puhunut minulle ulkona. Seuralaiseni ymmärsi lopulta etten ollut kiinnostunut. Toinen vastakkaisen sohvan miehistä syöksy juttelemaan. Jututti siinä hetken, lähti kuitenki pian kattoon löytyykö tuttuja. Tämä ulkona jutustelija jäi kuitenkin luokseni, vaikka ei ollut kuin pari sanaa vaihtanut kanssani. Vietin sitten hänen kanssaan koko loppuillan.

Pilkun tultua herra lähti saattaamaan mua ulos. Aikaisemmin hän oli pitänyt huolen, että lisää mut kaveriksi facebookissa ja pyytänyt numeronkin. Ulkona sitte vaihdettiin pari sanaa viälä kun odottelin kyytiäni. Lähdin sitten kävelemään autolle, mutta käännyin yhtäkkiä takasin antamaan ujon pusun. Ja kävelin pois.

Seuraavana päivänä katselin taas samoja kuvia. Ja kappas vaan, illan viihdyttäjäni olikin se ainoa tapaus joka oli bilekuvissa huomioni vienyt! :D

Tämä mies sattui vielä olemaan ensimmäinen mies joka minua baarissa iski. Kauhean ujo kun olin, ja kaverini ovat niin älyttömän kauniita. Selityksen makua tiedetään :D

Mutta yhdessä ollaan vielä ja asutaan yhdessä :) Kaverit ihastelee tätä kuva juttua :D Kuulemma kauhean söpöä, ja sitähän se onkin :>

*nosto vanhalle ketjulle, ettei tule perustettua turhaan uutta*

Olen rakkaudessa pahasti pettynyt sinkku ja nämä tarinat antavat uskoa siihen, että elämä saattaa velä joskus yllättää.

Kertokaa vaan lisää, kiitos :).

Oikeilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, koska oikea rakkaustarina ei koskaan lopu. Tiedät olevasi rakastunut, kun vaikein asia on sanoa hyvästi. Älä koskaan anna kenellekään kaikkeasi, sillä kun hän on poissa, on sydämesi viety. Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotain, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään. Se satuttaa kun rakastat jotain, mutta et saa pitää häntä sylissäsi.

Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea.

eihän kukaan voi olla kauniimpi kun on.. älä sure .kyllä jotkut kaipaa enemmän yhdessä oloo ,kunnioittaa sitä vaan suhteessa.. varmasti olet kaunis.onhan muitaki vapaita jotka kaipaa.olen ihan varma yksi ainakin löytyy sydämmeesi

Olin seiskaluokalla. Olin juuri rekistöröitynyt faceen. muutaman pv päästä minua pyysi joku randomi poika kaveriksi meidän koulusta. Hyväksyin kamupyynnön ja aloin kysellä kuka hän on ja mistä hän tietää mut. sanoi et yks toine vähä tuntematon poika oli puhunu musta. Vaikka en ollu ees tienny sitä toista poikaa kunnolla.
no siin sit tutustuttii mun vuotta vanhemman pojan kanssa. Hän oli samaan aikaan toisen tytön kanssa seurusteluvaiheessa. Hän moikkasi AINA fb kun olin paikalla ja kyseli miten menee ja kyseli minusta ja minä hänestä.

Olen nyt 24-vuotias. 18-21 vuotiaani minulla oli yhtä hieman pitempää (1 v.) kaukosuhdetta lukuunottomatta pelkästään yksittäisiä yhden yön- muutaman kuukauden suhteita, joilla yritin saada itseäni tuntemaan halutuksi ja rakastetuksi - turhaan. Käytökseni oli vahingollista itseäni kohtaan, ja sai minut vain inhoamaan itseäni ja sitä kautta miehiä. Uskoin vakavasti, ettei minusta olisi vakavaan parisuhteeseen tai rakastumaan keneenkään. Kartoin ns. "hyviä miehiä" ja jos lähennyin jonkun kanssa, pistin heti alkuun poikki.

Jossain välissä kyllästyin irtosuhteisiin, ja päätin olla kokonaan koskematta miehiin. Keskytyin ystäviin, matkusteluun, työelämään.. Olin seksittä ja ihastumatta yli vuoden. Hyväksyin mielessäni, että en enää halvenna itseäni, mutta en uskonut vakavempaakaan olevan luvassa.

Pikkuhiljaa kypsyin ihmisenä ja tajusin, kuinka pahasti olin tehnyt itselleni. Kuinka olin antanut seksiä saadakseni "rakkautta". Olin tosiasiassa antanut miesten hyväksikäyttää itseäni. Päätin etten sänkyyn enää hyppää, ellei mies ole vienyt minua ensin vähintään kolmille oikeille treffeille / muutenkin tutustuttu toisiime.

Kesken tuon mielenmuutosprosessin lähdin silloisen parhaan ystäväni ja hänen ulkomaalaisen poikaystävän ja tämän ulkomaalaisten kavereiden kanssa viikonlopuksi mökille. Olin iloinen, että sain viettää ystävättäreni kanssa aikaa ja saunoa, paistaa makkaraa, soudella.. En ajatellut mitään muuta.

Tunsin kaikki muut, paitsi yhden ulkomaalaisista miehistä. Hän oli afrikkalainen. Ystäväpiirini on hyvin kansainvälinen, joten se ei ollut mitenkään outoa. Esittäydyin hänelle reippaasti ja totesin mielessäni, että mukavan näköinen tyyppi.. Automatkalla mökille kaikilla oli mukava tunnelma, ja väänsimme vitsiä, taisin jostain tuon miehen kanssa väitelläkin, mutta en sen enempää kiinnittänyt tähän huomiota.

Vietimme iltaa saunoen ja grillaten. Alkoholiakin kului. Sananvaihto oli vilkasta ja höpötimme porukalla siitä sun tästä. Välillä pysähdyin ajattelemaan, että meillä oli tuon miehen kanssa paljon yhteistä. Jos kommentoin jotain, tuntui että hän tajusi tarkalleen mitä tarkoitin, vaikka muilta meni ohi. En kuitenkaan hoksannut sen kummempia kipinöitä välillämme, joten en osannut olettaa mitään välillämme tapahtuvan. Päinvastaisesti huomasin ehkä jopa vältteleväni häntä hieman ja kiusaavani häntä yrittämällä väkisin olla erimieltä asioista hänen kanssaan.

Kun porukka alkoi olla nousuhumalassa, kukainen hortoili missä milloinkin ja huomasin jääneeni hänen kanssaan kahdestaan. Juteltiin niitä näitä ja löydettiin lisää yhteistä. Siirryimme parvelle, johon meidän piti mennä laulamaan karaokea. Ehkä yksi laulu saatiin laulettua. Yhtäkkiä huomasin miehen olevan lähempänä minua. Eikä, pitääkö tässä nyt pussata tai jotain, noloa! En ollut tajunnut, että hän olisi iskenyt minua tms. Jostain syystä annoin hänen suudella minua. Sillä sekunnilla suudellessamme kaikki jännite purkautui ja tajusin halunneeni häntä koko illan! Suutelimme kiihkeästi ja olimme koko yön yhdessä. Muistan ajatelleeni, tässä sitä taas mennään, vaikka lupasin itselleni etten anna tälläistä enää tapahtua. ..

(jatkuu)

Mulla ei ole mitään "rakkaustarinaa" mutta jotain sen tapaista :3

Ala-asteella oli ihastuksia monia mutta kukaan ei tuntunut välittävän ja itse olin niin arka... ala-asteella minua myös kiusattiin 3-5 asti, oli se aika kamalaa mutta olen iloinen siitä että selvisin siitä. (ja yksi kiusaajista oli tarha ajan parasystäväni...), sitten nyt ylä-asteelle kun menin kaikki on hyvin... kiusausta ei pahemmin ole (yksi tyyppi (tyttö, niinkuin itsekin) katsoo minua aina murhaavasti ja pysyttelee mahdollisimman kaukana... mutta ei se niin paha ole kuin ala-asteella... nyt on vähän juttua yhden jätkän kanssa:) saa nähdä mitä siitä tulee...

Ikivanha keskustelu, mutta kerronpa tarinani kuitenkin.

Olen 21-vuotias nainen enkä ole kertaakaan seurustellut saati ollut edes säätö- tai irtosuhteissa (jälkimmäisissä en varsinkaan). Kaikki ympärilläni puolestaan ovat joko suhteessa tai heillä on sellainen tai sellaisia takana. 12-vuotiaasta asti olen kuitenkin haaveillut koko loppuelämän kestävästä tosirakkaudesta. Sen sijaan, että olisin löytänyt rakkauden, olen menettänyt ujouteni vuoksi kaksi tilaisuutta.

Ensimmäisen mahdollisuuden menetin 15-vuotiaana, kun rakastuin rippileirillä yhteen poikaan. Tunteet olivat molemminpuolisia. Sain ongittua hänen yhteystietonsa, mutta en koskaan uskaltanut ottaa häneen yhteyttä. Kirjoitin hänelle jopa kirjeen, jota en koskaan lähettänyt. Kun tätä epätoivoista vatvomista oli jatkunut vuoden, päätin unohtaa hänet ja suunnata katseen tulevaisuuteen, kun lukiokin oli alkamassa.

Seuraavan kerran rakastuin 19-vuotiaana ja tällä kertaa uhrina oli naapurini viereisestä talosta. Tunteet olivat jälleen molemminpuolisia (jotenkin se aina menee niin, vaikka kuinka yrittäisi järkeillä, että "onko tämä vain toiveajattelua" - vaan ei ole). Kyttäsin hänen menemisiään joka päivä ikkunasta ja toisinaan menin ulos muka sattumalta samaan aikaan kuin hänkin. Yritin hakea katsekontaktia, mutta hymyillä en uskaltanut. Pääsimme lopulta jopa tervehtimisasteelle - hänen aloitteestaan, vaikka olin juuri tuuminut, että minulla olisi ehkä viimein rohkeutta tervehtiä. Olin aivan varma siitä, että hitaasti kun etenemme, niin se kyllä palkitaan ja meistä tulee pari.

Vaan eräänä päivänä, 10 kuukautta rakastumiseni jälkeen, hänen autostaan astui ulos toinen nainen. Olin murtunut ja itkin vuolaasti monta päivää kuin romanttisen teinihömppäelokuvan tähti. Itken joskus vähän vieläkin, vaikka tästä on jo vuosi.

Voin vain ajatella, että ehkä näitä miehiä ei ollut tarkoitettu minua varten. Tiedostan kyllä, että en voi joka kerta tuudittautua sen varaan, että "ehkä niin oli tarkoitus".

En todellakaan tiedä, mistä löytäisin rakkauden. Deittisovelluksia en halua käyttää, koska ne tuntuvat epäluontevilta ja epäromanttisilta, baareissa en roiku enkä juuri käy missään harrastuksissa tai tapahtumissakaan. Muutenkaan en ihastu kovin helposti. Lapsiakin haluiaisin, joten suhteellisen pian olisi hyvä löytää joku. Välillä melkein käy kateeksi ne, jotka löytävät rakkaansa jostain kaupan pakastealtaalta. :)

Kaikesta huolimatta en ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon. Itsetuntoni ja -arvostukseni ovat aina olleet hyvällä mallilla ja pidän itseäni kuitenkin ihan kauniina niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Olen vain ujo ja valikoiva. Ujoja olivat myös molemmat rakkauden kohteeni, mikä ei tehnyt asiaa yhtään sen helpommaksi.

Ehkä kolmas kerta toden sanoo. Silloin on pakko toimia.

Olin yksin ja eronnut pitkästä liitosta, aivan hajalla kaikesta. Olin yksin ja yksinäinen, ja Itkin lähinnä koko ajan. Samalla kun itkin omaa kurjaa elämääni, menetettyä tulevaisuutta, unelmien särkymistä, petetyksi tulemista ja samalla kyynelsilmin rukoilin että elämääni tulisi vielä joskus joku.

Meni aikaa, minun piti kerätä itseni, oppia rakastamaan uudelleen itseäni. Tulla eheäksi. Muistin kuitenkin rukokseni ja toivoin että en viettäisi koko loppuelämää yksin. Tuolloin elämääni käveli mies, aivan yllättäen. En odottanut ollenkaan häntä, en ollut deittielämässä enkä tiennyt edes miten minun olisi pitänyt hänet ottaa vastaan. Mutta hän tuli ja mullisti koko elämäni.

Rukoukseeni vastattiin. Ja Jumala antoi enemmän kuin pyysin, moninkertaisesti ylenpalttisesti ja en olisi voinut olla onnellisempi. Elämääni saapui elämäni mies, turvallinen, tasapainoinen ja luotettava, rakastettava, sellainen joka piti itsestään ja minusta huolta. Minun paras ystäväni, ihminen jonka kanssa haluan jakaa loppuelämäni ylämäet ja alamäet.

Silloin kun olin aivan rikki en olisi uskonut että joskus vielä olen onnellinen. Mutta ei onni kysy aikaa tai paikkaa, se tulee ovesta hiljaa sisälle silloin kun vähiten odotat.