VOIMASSA OLEVA AVIOLIITTOLAKI -1.12.1999.

Avioliittolaki 13.6.1929/234
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:



I OSA (16.4.1987/411)
AVIOLIITON SOLMIMINEN JA PURKAMINEN


1 LUKU (16.4.1987/411)

Yleisiä säännöksiä

1 § (16.4.1987/411)

Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet.

Avioliitto solmitaan vihkimisellä.

Ennen vihkimistä on selvitettävä, ettei avioliitolle ole esteitä.

* Ks. AvioliittoA 820/1987 1 luku.

2 § (16.4.1987/411)

Puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset. Heidän tulee avioliitossa osoittaa keskinäistä luottamusta sekä yhteisesti toimia perheen hyväksi.

Kummallakin puolisolla on oikeus itse päättää osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella.

3 § (16.4.1987/411)

Avioliitto purkautuu, kun toinen puoliso kuolee tai julistetaan kuolleeksi taikka kun puolisot tuomitaan avioeroon.



2 LUKU (16.4.1987/411)

Avioliiton esteet

4 § (16.4.1987/411)

Avioliittoon ei saa mennä alle kahdeksantoistavuotias.

Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon. Ennen asian ratkaisemista luvanhakijan huoltajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos hänen olinpaikkansa voidaan kohtuullisin toimenpitein selvittää.

* Ks. L lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 361/1983 3 §.

5 §

5 § on kumottu L:lla 1.4.1999/448.

6 § (16.4.1987/411)

Kukaan ei saa mennä uuteen avioliittoon, jos hänen aikaisempi avioliittonsa on vielä voimassa.

7 § (16.4.1987/411)

Kukaan ei saa mennä avioliittoon isänsä, äitinsä, näiden vanhempien tai muun suoraan takenevassa polvessa olevan sukulaisensa kanssa eikä lapsensa, lapsenlapsensa tai muun suoraan etenevässä polvessa olevan sukulaisensa kanssa.

Sisarukset ja puolisisarukset eivät saa mennä keskenään avioliittoon.

8 § (16.4.1987/411)

Ottovanhempi ja ottolapsi eivät saa mennä keskenään avioliittoon. Oikeusministeriö voi kuitenkin erittäin painavista syistä antaa luvan avioliittoon.

9 § (16.4.1987/411)

Avioliittoon eivät saa mennä keskenään ne, joista toinen on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen, ellei oikeusministeriö erityisistä syistä anna siihen lupaa.



3 LUKU (16.4.1987/411)

Avioliiton esteiden tutkinta

10 § (21.8.1998/618)

Maistraatin tehtävänä on tutkia, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä (avioliiton esteiden tutkinta). Avioliiton esteet voi tutkia myös evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunta, jonka jäseniä kihlakumppanit ovat tai toinen heistä on.

11 § (16.4.1987/411)

Kihlakumppanien on yhdessä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa 10 §:ssä tarkoitetulta avioliiton esteiden tutkijalta. (21.8.1998/618)

Jos avioliiton solmimiseen vaaditaan oikeusministeriön lupa, lupapäätös on samalla annettava avioliiton esteiden tutkijalle. (1.4.1999/448)

Jos kihlakumppani on enintään neljä kuukautta aikaisemmin saanut todistuksen avioliiton esteiden tutkinnasta, on myös tämä todistus alkuperäisenä annettava avioliiton esteiden tutkijalle.

12 § (16.4.1987/411)

Kihlakumppanien on kirjallisesti vakuutettava avioliiton esteiden tutkijalle, että avioliitolle ei ole 7–9 §:ssä tarkoitettua estettä.

Kihlakumppanin on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava, onko hän aikaisemmin solminut avioliiton. Jos avioliiton esteiden tutkijan käytettävissä olevista tiedoista ei ilmene, että aikaisempi avioliitto on purkautunut, kihlakumppanin on annettava avioliiton esteiden tutkijalle siitä todistus tai muu erityinen selvitys. (21.8.1998/618)

13 § (16.4.1987/411)

Jos avioliiton esteiden tutkija toteaa, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä, hänen on annettava siitä todistus.

Todistusta ei saa antaa ennen kuin seitsemäntenä päivänä avioliiton esteiden tutkinnan pyytämisestä. Todistuksen saa kuitenkin antaa aikaisemmin, jos siihen on painavia syitä.



4 LUKU (16.4.1987/411)

Vihkiminen

14 § (16.4.1987/411)

Vihkiminen toimitetaan sukulaisten tai muiden todistajien läsnäollessa joko kirkollisena tai siviilivihkimisenä.

Kirkollinen vihkiminen toimitetaan evankelis-luterilaisessa kirkossa tai ortodoksisessa kirkkokunnassa taikka muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa, jolle opetusministeriö on antanut vihkimisoikeuden.

Vihkimisoikeuksien rekisteröimisestä säädetään asetuksella. (7.5.1993/417)

15 § (16.4.1987/411)

Vihkimisessä kihlakumppanien tulee samanaikaisesti olla läsnä. Kun kumpikin kihlakumppani on vastannut myöntävästi vihkijän hänelle tekemään kysymykseen, tahtooko hän mennä kihlakumppaninsa kanssa avioliittoon, vihkijä toteaa heidät aviopuolisoiksi.

16 § (16.4.1987/411)

Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan.

Siviilivihkimisen toimittamisesta säädetään asetuksella.

* Ks. AvioliittoA 820/1987 2 luku.

17 § (16.4.1987/411)

Kirkollisen vihkimisen saa toimittaa:

1) evankelis-luterilaisessa kirkossa pappi;

2) ortodoksisessa kirkkokunnassa pappi; sekä

3) muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa se, jolla yhdyskunnan järjestyksen nojalla on oikeus vihkiä avioliittoon.

Siviilivihkimisen on velvollinen toimittamaan:

1) laamanni ja käräjätuomari; sekä

2) henkikirjoittaja. (18.12.1992/1428)

18 § (16.4.1987/411)

Vihkimistä ei saa toimittaa, jos vihkijä tietää seikan, joka estää avioliiton, tai jos vihkijä toteaa, että kihlakumppani ei häiriintyneen mielentilansa takia ilmeisesti kykene ymmärtämään avioliiton merkitystä.

Vihkijän on ennen vihkimisen toimittamista varmistauduttava siitä, että avioliiton esteiden tutkinta on toimitettu siten kuin 11–13 §:ssä säädetään. Jos 13 §:ssä tarkoitetun todistuksen antamisesta on kulunut enemmän kuin neljä kuukautta, sen perusteella ei saa toimittaa vihkimistä.

19 § (16.4.1987/411)

Vihkiminen on mitätön, jos se ei ole tapahtunut siten kuin 15 §:ssä säädetään tai jos vihkimisen on toimittanut joku, jolla ei ollut vihkimisoikeutta.

Tasavallan presidentti voi kuitenkin erittäin painavista syistä päättää, että vihkimistä, joka 1 momentin mukaan on mitätön, on pidettävä pätevänä. Tätä koskevan hakemuksen voi tehdä kumpikin vihityistä taikka, jos jompikumpi on kuollut, hänen perillisensä.



5 LUKU (16.4.1987/411)

Perheasioiden sovittelu

20 § (16.4.1987/411)

Perheessä esiintyvät ristiriidat ja oikeudelliset asiat on pyrittävä ensi sijassa selvittämään asianosaisten välisissä neuvotteluissa ja ratkaisemaan sopimuksella.

Perheasioiden sovittelijat antavat pyynnöstä apua ja tukea silloin, kun perheessä esiintyy ristiriitoja.

Sovittelijat voivat antaa pyynnöstä apua ja tukea myös silloin, kun lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen tai sopimuksen noudattamisessa ilmenee ristiriitoja. (16.8.1996/622)

21 § (16.4.1987/411)

Sovittelijan tulee pyrkiä saamaan aikaan luottamuksellinen ja avoin keskustelu perheenjäsenten välillä. Hänen tulee pyrkiä saamaan aikaan yhteisymmärrys siitä, miten perheessä esiintyvät ristiriidat voidaan ratkaista kaikkien asianosaisten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Sovittelijan tehtävänä on erityisesti kiinnittää huomiota perheeseen kuuluvien alaikäisten lasten aseman turvaamiseen.

Sovittelijan on avustettava asianosaisia sopimusten tekemisessä sekä muissa ristiriitojen ratkaisemiseksi tarpeellisissa toimenpiteissä.

22 § (16.4.1987/411)

Perheasioiden sovittelun yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön alaisena lääninhallitukselle. (17.1.1991/101)

Perheasioiden sovittelun järjestämisestä kunnassa huolehtii sosiaalilautakunta. Sovittelua voivat antaa lisäksi ne yhteisöt, yhtymät ja säätiöt sekä henkilöt, jotka ovat saaneet lääninhallituksen luvan tähän toimintaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö antaa tarkemmat määräykset ja ohjeet perheasioiden sovittelusta. (17.1.1991/101)

23 § (16.4.1987/411)

Lupa perheasioiden sovittelutoimintaan voidaan myöntää hakemuksesta yhteisölle, yhtymälle tai säätiölle, jonka harkitaan antavan perheasioiden sovittelua ammattitaitoisesti. Lupa voidaan myöntää hakemuksesta myös henkilölle, joka on perehtynyt lastensuojelu- tai perheneuvontatyöhön taikka perheoikeuteen ja jolla on aikaisemman kokemuksen sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella riittävät edellytykset toimia sovittelijana.

Lupa myönnetään määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Lupa voidaan peruuttaa, jos tähän katsotaan olevan aihetta.

Myöntäessään luvan lääninhallitus voi samalla antaa tarkempia määräyksiä toimialueesta ja tehtävistä sekä velvollisuudesta antaa lääninhallitukselle toiminnan valvontaa varten tarpeellisia tietoja.

23 a § (16.4.1987/411)

Sovittelijan salassapitovelvollisuuteen sovelletaan mitä sosiaalihuoltolain (710/82) 57 §:n 1 momentissa ja 58 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään. Sovittelijaan ei ole sovellettava mitä sosiaalihuoltolain 56 §:ssä säädetään tietojenantovelvollisuudesta ja oikeudesta saada tietoja.



6 LUKU (16.4.1987/411)

Yhteiselämän lopettaminen ja avioero

Yhteiselämän lopettaminen

24 § (16.4.1987/411)

Tuomioistuin voi puolisoiden yhteisestä tai toisen puolison hakemuksesta:

1) päättää, että se puolisoista, joka on enemmän asunnon tarpeessa, saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin;

2) velvoittaa toisen puolison muuttamaan yhteisestä kodista; ja

3) oikeuttaa puolison käyttämään sellaista toiselle puolisolle kuuluvaa irtainta omaisuutta, joka kuuluu puolisoiden yhteisesti käytettäväksi tarkoitettuun asuntoirtaimistoon taikka on puolison työväline tai tarkoitettu puolison tai lasten henkilökohtaista käyttöä varten; sopimus, jonka omistaja tekee toisen puolison käytettäväksi näin annetusta omaisuudesta kolmannen henkilön kanssa, ei rajoita sanottua käyttöoikeutta.

2 momentti on kumottu L:lla 31.3.1995/484.

Tuomioistuimen antama päätös voidaan panna heti täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty.

Päätös on voimassa toistaiseksi. Puolison vaatimuksesta sitä voidaan muuttaa tai se voidaan peruuttaa tuomioistuimen uudella päätöksellä, jos olosuhteet ovat päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet. Päätös ja velvoitus, jota 1 momentissa tarkoitetaan, raukeavat, kun puolisoiden välillä on toimitettu omaisuuden ositus tai erottelu ja se on saanut lainvoiman. Päätös ja velvoitus raukeavat kuitenkin kahden vuoden kuluttua siitä, kun päätös on annettu, vaikka omaisuuden ositusta tai erottelua ei olisikaan toimitettu.

Avioero

25 § (16.4.1987/411)

Puolisoilla on oikeus saada avioero harkinta-ajan jälkeen.

Puolisoilla on kuitenkin oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa, jos he ovat asuneet erillään keskeytyksettä viimeiset kaksi vuotta.

26 § (16.4.1987/411)

Harkinta-aika alkaa siitä, kun avioliiton purkamista koskeva puolisoiden yhteinen hakemus on jätetty tuomioistuimelle tai sen kansliaan tai kun puolison hakemus on annettu tiedoksi toiselle puolisolle.

Kun harkinta-aikaa on kulunut vähintään kuusi kuukautta, puolisot tuomitaan avioeroon, jos he yhdessä sitä vaativat tai toinen heistä sitä vaatii. Vaatimus on tehtävä ennen kuin vuosi on kulunut harkinta-ajan alkamisesta.

KKO:1991:77

27 § (16.4.1987/411)

Puolisot on tuomittava avioeroon ilman harkinta-aikaa:

1) jos puolisot ovat toisilleen sukua suoraan takenevassa ja etenevässä polvessa tai sisaruksia taikka puolisisaruksia; tai

2) jos avioliitto on solmittu jommankumman puolison aikaisemman avioliiton ollessa voimassa, eikä aikaisempi avioliitto vielä ole purkautunut.

Virallisen syyttäjän on ajettava kannetta puolisoiden tuomitsemisesta avioeroon 1 momentin nojalla.

Jos avioliitto on solmittu aikaisemman avioliiton ollessa voimassa, kumpaisellakin aikaisemman avioliiton puolisolla on oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa.

Oikeudenkäynti

28 § (16.4.1987/411)

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskeva asia pannaan vireille hakemuksella, jonka voivat tehdä puolisot yhdessä tai jonka voi tehdä toinen puoliso yksin.

Jos hakemuksen on tehnyt puoliso yksin, tuomioistuimen on varattava toiselle puolisolle tilaisuus tulla kuulluksi. Tuomioistuimen on annettava kutsu ja hakemus toiselle puolisolle tiedoksi siten kuin haasteen tiedoksiantamisesta säädetään.

29 § (16.4.1987/411)

Jos asiaa ei voida ratkaista heti sen vuoksi, että puolisot voidaan tuomita avioeroon vasta harkinta-ajan kuluttua, tuomioistuimen on lykättävä asian käsittely avioeron osalta. Samalla tuomioistuimen on ilmoitettava, miten asia on harkinta-ajan kuluttua saatettava jatkokäsittelyyn. Lisäksi on ilmoitettava, että 20 §:ssä tarkoitettu perheasioiden sovittelu on puolisoiden ja heidän perheensä käytettävissä.

* Ks. AvioliittoA 820/1987 13 §.

30 § (16.4.1987/411)

Avioeroa koskeva asia otetaan harkinta-ajan kuluttua tuomioistuimessa jatkokäsittelyyn puolisoiden tai toisen puolison hakemuksesta siten kuin 28 §: ssä säädetään.

31 § (16.4.1987/411)

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevan asian yhteydessä voidaan esittää vaatimus elatusavun vahvistamisesta ja lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta sekä muu sellainen vaatimus, joka liittyy avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevaan asiaan.

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevassa asiassa voi tuomioistuin antaa väliaikaisen määräyksen 1 momentissa tarkoitetusta vaatimuksesta sekä yhteiselämän lopettamisesta.

Tuomioistuimen antamaan väliaikaiseen määräykseen ei saa hakea muutosta.

Väliaikainen määräys on voimassa, kunnes tuomioistuin antaa asiasta päätöksen, jollei määräystä tätä ennen peruuteta tai muuteta.

KKO:1991:137

32 § (16.4.1987/411)

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevassa asiassa tuomioistuimen on omasta aloitteestaan otettava käsiteltäväksi kysymys siitä, miten puolisoiden lasten huolto ja tapaamisoikeus olisi lapsen etua silmällä pitäen järjestettävä.

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta käsitellessään tuomioistuimen on erityisesti kiinnitettävä asianosaisten huomiota siihen, että huollon ja tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapsen myönteiset ja läheiset suhteet kumpaankin vanhempaan.

Lapsen vanhemman tai sosiaalilautakunnan vaatimuksesta tuomioistuimen tulee antaa päätös huollosta ja tapaamisoikeudesta siten kuin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/83) säädetään.




II OSA
PUOLISOIDEN OIKEUSSUHTEET
1 LUKU

Yleisiä säännöksiä

33 §

Avioliitto ei rajoita puolison oikeutta tehdä sopimuksia, mikäli 2 luvussa ei toisin säädetä, eikä myöskään hänen oikeuttaan esiintyä kantajana ja vastaajana.

Puolisot saavat tehdä sopimuksia myöskin keskenään, kuitenkin ottaen huomioon, mitä 3 luvussa sanotaan.

* Ks. 38, 39, 41 ja 45 §.



2 LUKU

Puolisoiden omaisuus

34 §

Se omaisuus, mikä puolisolla on avioliittoon mennessään, kuuluu edelleen hänelle. Niin ikään on hänen omaisuuttaan, mitä hän avioliiton aikana saa.

35 §

Kumpaisellakin puolisolla on avio-oikeus toisen omaisuuteen. Sen nojalla saavat omaisuuden osituksessa eloonjäänyt puoliso ja kuolleen puolison perilliset taikka kumpikin puoliso puolet puolisoiden omaisuuden säästöstä, sen mukaan kuin IV osassa tarkemmin säädetään.

Avio-oikeutta ei kuitenkaan ole omaisuuteen, josta avioehtosopimuksin taikka lahjakirjassa tai testamentissa on niin määrätty, eikä myöskään siihen, mikä on tullut sellaisen omaisuuden sijaan. Jos sitäpaitsi on määrätty, että avio-oikeutta ei ole myöskään tällaisen omaisuuden tuottoon, noudatettakoon tätä määräystä.

Oikeuteen, jota ei voida luovuttaa tai joka muuten luonteeltaan on henkilökohtainen, on avio-oikeutta koskevia määräyksiä sovellettava ainoastaan sikäli, kuin ne eivät ole vastoin sitä, mitä sellaisesta oikeudesta erityisesti on voimassa.

Jos puolison omaisuus on luovutettu konkurssiin, älköön milloin toinen puoliso vuoden kuluessa konkurssin alkamisesta siitä esittää kirjallisen vaatimuksen 43 §:ssä mainitulle oikeudelle, kumpaisellakaan puolisolla olko avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Kirjoitukseen, josta tässä puhutaan, on sovellettava, mitä sanotun pykälän 2 momentissa säädetään avioehtosopimuksesta.

36 §

Kumpikin puoliso vallitkoon omaisuuttaan 37–39 §:ssä mainituin rajoituksin.

37 §

Puoliso hoitakoon omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, niin, ettei se aiheettomasti vähene tämän vahingoksi.

38 § (12.4.1995/542)

Puoliso ei saa ilman toisen puolison kirjallista suostumusta luovuttaa kiinteää omaisuutta, joka on tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina. Puolison suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos luovutettava omaisuus on tarkoitettu käytettäväksi pääasiallisesti muuhun tarkoitukseen ja jos kotia ja siihen liittyvää maa-aluetta ei voida jättää luovutuksen ulkopuolelle alentamatta merkittävästi kiinteän omaisuuden arvoa. Mitä tässä momentissa säädetään kiinteästä omaisuudesta, koskee myös toisen maalla olevaa rakennusta ja käyttöoikeutta maahan. Luovuttamiseen rinnastetaan myös kiinteän omaisuuden antaminen vuokralle tai muun sitä koskevan käyttöoikeuden perustaminen.

Oikeustoimi, jonka puoliso on tehnyt vastoin 1 momentin säännöstä, on julistettava pätemättömäksi, jos toinen puoliso nostaa tästä kanteen kolmen kuukauden kuluessa saatuaan tiedon oikeustoimesta. Kiinteän omaisuuden luovutus tulee kuitenkin päteväksi, jos saannolle on myönnetty lainhuuto eikä luovutuksensaaja saannon tapahtuessa tiennyt eikä hänen pitänyt tietää, ettei luovuttajalla ollut oikeutta luovuttaa kyseistä omaisuutta. Vuokraoikeuden tai muun kiinteää omaisuutta koskevan käyttöoikeuden kirjaamisen vaikutuksista on soveltuvin osin voimassa, mitä tässä momentissa säädetään lainhuudosta.

39 § (16.4.1987/411)

Puoliso ei saa ilman toisen puolison suostumusta luovuttaa tai siirtää toiselle:

1 kohta on kumottu L:lla 12.4.1995/542.

2) osakeyhtiön osakkeita, vuokraoikeutta tai muita oikeuksia, jotka oikeuttavat hallitsemaan huoneistoa, joka on yksinomaan tai pääasiallisesti tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina;

3) irtainta omaisuutta, joka kuuluu puolisoiden yhteisesti käytettävään asuntoirtaimistoon;

4) toisen puolison käytettävinä olevia tarpeellisia työvälineitä; eikä

5) irtainta omaisuutta, joka on tarkoitettu toisen puolison tai lasten henkilökohtaista käyttöä varten.

Toisen puolison suostumus ei kuitenkaan ole 1 momentin 3–5 kohdassa tarkoitetun omaisuuden osalta tarpeen, jos suostumuksen hankkiminen poissaolon tai muun tähän verrattavan esteen vuoksi aiheuttaisi kohtuutonta haittaa ja viivytystä.

Oikeustoimi, joka on tehty vastoin 1 ja 2 momentin säännöksiä, on julistettava pätemättömäksi ja luovutuksensaaja velvoitettava luovuttamaan omaisuus hallinnastaan, jos toinen puoliso nostaa tästä kanteen kolmen kuukauden kuluessa saatuaan tiedon oikeustoimesta. Oikeustointa on kuitenkin pidettävä pätevänä, jos luovutuksensaaja on saanut asunnon tai muun irtaimen omaisuuden hallintaansa ja hänellä hallinnan saadessaan oli ollut perusteltua aihetta olettaa, että:

1) toinen puoliso oli antanut suostumuksensa oikeustoimeen taikka sen hyväksynyt;

2) puolisolla oli oikeus 2 momentin nojalla määrätä omaisuudesta ilman toisen puolison suostumusta; tai

3) kysymyksessä ei ollut 1 momentissa tarkoitettu omaisuus.

Mitä edellä on säädetty luovutuksesta on sovellettava myös sopimukseen 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun yhteisen kodin sekä 3–5 kohdassa tarkoitetun omaisuuden käyttöoikeuden tai hallinnan luovuttamisesta kolmannelle. Puolison oikeudesta irtisanoa huoneenvuokrasopimus säädetään [huoneenvuokralain (82/61) 35 §:ssä].

* Ks. L asuinhuoneiston vuokrauksesta 481/1995 53 §.

40 § (16.4.1987/411)

Tuomioistuin voi hakemuksesta antaa luvan 38 ja 39 §:ssä tarkoitettuun luovutukseen tai muuhun oikeustoimeen, jos toinen puoliso on kieltäytynyt antamasta suostumustaan taikka jos suostumusta ei ole muusta syystä saatu hankituksi.

40 a § (13.3.1964/139)

Milloin puoliso, ottamatta asianmukaisesti huomioon toisen puolison avio-oikeutta, on, antamalla lahjaksi muuta kuin 38 §:ssä sanottua omaisuutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen eikä 85 §:ssä tarkoitetussa omaisuuden osituksessa voida toiselle puolisolle suorittaa täyttä vastiketta ja lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi toisen puolison oikeutta, on lahja tai sen arvo palautettava siinä määrin kuin se on tarpeen toisen puolison oikeuden toteuttamiseksi. Lahjan arvo on määrättävä sen ajankohdan mukaan, jolloin lahjoitus täytettiin, mikäli asianhaarat eivät muuta aiheuta.

Palauttamista koskeva kanne on nostettava vuoden kuluessa siitä, kun ositus toimitettiin, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa lahjoituksen täyttämisestä.

Jollei lahjanlupauksena annettu sitoumus ollut omaisuutta ositettaessa täytetty, älköön sitä saatettako voimaan, sikäli kuin se loukkaa toisen puolison oikeutta.



3 LUKU

Avioehtosopimukset sekä puolisoiden väliset lahjat

41 §

Ennen avioliittoa tai sen aikana tekemässään avioehtosopimuksessa voivat kihlakumppanit tai puolisot määrätä, että avio-oikeutta ei ole sellaiseen omaisuuteen, joka jommallakummalla heistä on tai jonka hän myöhemmin saa. Samassa järjestyksessä voidaan sopia siitä, että puolisolla on avio-oikeus omaisuuteen, johon hänellä aikaisemmin tehdyn avioehtosopimuksen perusteella ei olisi sellaista oikeutta.

Muita kuin tässä sanottuja poikkeuksia älköön kihlakumppanien tai puolisoiden välisin sopimuksin tehtäkö siitä, mitä puolisoiden omaisuussuhteista on säädetty.

42 § (1.4.1999/448)

Avioehtosopimus on tehtävä kirjallisesti. Jos puoliso tai kihlakumppani vajaavaltaisuuden tai toimintakelpoisuuden rajoittamisen vuoksi ei ole oikeutettu itse tekemään avioehtosopimusta, hänen on hankittava siihen edunvalvojansa kirjallinen hyväksyminen.

43 § (30.4.1986/308)

Avioehtosopimus on jätettävä sen paikkakunnan alioikeuteen, missä jommallakummalla sopijapuolella on kotipaikka. Jollei kummallakaan ole kotipaikkaa Suomessa, on avioehtosopimus jätettävä Helsingin [raastuvanoikeuteen].

Tuomioistuimen on rekisteröitävä avioehtosopimus. Jos sopijapuolet ovat avioehtosopimuksessa ilmoittaneet sen yhteydessä tehdystä irtaimen omaisuuden lahjoituksesta, tuomioistuimen on lisäksi meneteltävä, kuten lahjanlupauslain 6 §:ssä tarkoitettujen lahjoitusten rekisteröimisestä ja kuuluttamisesta erikseen säädetään. (27.5.1994/391)

44 § (30.4.1986/308)

Avioehtosopimuksen voimaantulon edellytyksenä on, että se on annettu tuomioistuimelle ja asianmukaisesti rekisteröity. Avioehtosopimus tulee voimaan, vaikka rekisteröimisen olisi toimittanut muu kuin 43 §:n 1 momentissa tarkoitettu alioikeus.

2 momentti on kumottu L:lla 26.4.1991/765.

Avioehtosopimus ei tule voimaan, jos se on jätetty tuomioistuimelle avioliiton purkauduttua tai sen jälkeen, kun avioeroa koskeva asia on tullut vireille. (26.4.1991/765)

45 § (26.4.1991/765)

Jos puoliso lahjoittaa toiselle puolisolle irtainta omaisuutta, lahjoituksesta on ilmoitettava tuomioistuimelle siten kuin lahjanlupauslain 6 §:ssä säädetään, jotta lahjansaaja voisi saada suojaa antajan velkojien takaisinsaantivaatimuksilta konkurssissa ja ulosotossa.

Avioehtosopimuksen yhteydessä annettua lahjaa ei kuitenkaan tarvitse erikseen ilmoittaa, jos avioehtosopimus on jätetty oikeuteen, kuten 43 §:ssä säädetään, ja jos sopijapuolet ovat avioehtosopimuksessa ilmoittaneet lahjoituksesta, sen kohteesta ja antamisajankohdasta. (27.5.1994/391)

Puolisoiden välisen lahjan takaisinsaannista säädetään takaisinsaannista konkurssipesään annetussa laissa (758/91) ja ulosottolaissa. (27.5.1994/391)

KKO:1991:164



4 LUKU

Elatus (16.4.1987/411)

46 § (16.4.1987/411)

Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.

Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.

Lapsen oikeudesta saada elatusta vanhemmiltaan säädetään lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/75).

47 § (16.4.1987/411)

Jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai jos puolisot asuvat erillään, tuomioistuin voi velvoittaa puolison maksamaan elatusapua toiselle puolisolle 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti.

48 § (16.4.1987/411)

Kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.

Elatusapu voidaan vahvistaa suoritettavaksi joko toistaiseksi tai siten, että elatusavun suorittaminen lakkaa päätöksessä asetetun määräajan kuluttua. Elatusapu voidaan kuitenkin vahvistaa suoritettavaksi kertakaikkisena, jos elatusvelvollisen varallisuusolot ja muut seikat antavat siihen aihetta.

Määräajoin maksettavaksi vahvistetun elatusavun suorittamisvelvollisuus raukeaa, jos elatusapuun oikeutettu menee uuteen avioliittoon.

49 § (16.4.1987/411)

Elatusapua voidaan 47 ja 48 §:n nojalla määrätä suoritettavaksi taannehtivasti enintään kanteen vireille panoa edeltäneeltä vuodelta.

Tuomioistuimen päätös elatusavun suorittamisesta voidaan panna heti täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty.

50 § (16.4.1987/411)

Puolisot voivat tehdä keskenään sopimuksen 47 tai 48 §:n nojalla toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta. Sopimus on tehtävä kirjallisesti sekä esitettävä sen kunnan sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi, jossa puolisoilla tai toisella heistä on kotipaikka.

Ennen sopimuksen vahvistamista sosiaalilautakunnan on harkittava, voidaanko sopimusta pitää kohtuullisena ottaen huomioon puolison elatuksen tarve, toisen puolison maksukyky sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Sopimus, jonka sosiaalilautakunta on vahvistanut, voidaan panna täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös.

51 § (16.4.1987/411)

Tuomioistuimen antamaa päätöstä tai puolisoiden tekemää sopimusta elatusavun suorittamisesta voidaan muuttaa, jos sitä on muuttuneiden olosuhteiden vuoksi pidettävä aiheellisena. Päätöstä tai sopimusta, jossa elatusapu on vahvistettu suoritettavaksi kertakaikkisena, ei voida kuitenkaan muuttaa sen jälkeen, kun elatusapu on maksettu.

Elatusapua muutettaessa voidaan ottaa huomioon myös kanteen vireille panoa edeltäneiden kuuden kuukauden aikana vallinneet olosuhteet.

Puolisoiden elatusavusta tekemää sopimusta voidaan muuttaa, jos sopimusta on pidettävä kohtuuttomana.

Jos puolison elatuksesta annettua päätöstä tai sopimusta muutetaan taikka päätös kumotaan tai sopimus julistetaan mitättömäksi, tuomioistuimen on harkittava, onko puoliso kokonaan tai osaksi saava takaisin, mitä hän on suorittanut.

KKO:1991:114



5 LUKU

Puolisoiden velat

52 §

Kumpikin puoliso vastaa yksin siitä velasta, minkä hän on tehnyt ennen avioliittoa tai sen aikana.

Velasta, jonka jompikumpi puoliso on tehnyt perheen elatusta varten, vastaavat kuitenkin puolisot kumpikin omasta ja toisensa puolesta.

Mitä 2 momentissa sanotaan, älköön sovellettako rahalainaan, jonka toinen puoliso on ottanut, älköönkä myöskään, milloin velkoja on tietänyt, että puolisot välien rikkoutumisen vuoksi asuvat erillään.

* Ks. 88 §.

53 §

Velasta, jonka molemmat puolisot ovat avioliiton aikana tehneet, vastaavat he kumpikin omasta ja toisensa puolesta, ellei toisin ole sovittu.

54 §

Jos velkoja tahtoo hakea puolisoa sellaisesta toisen puolison tekemästä velasta, josta puhutaan 52 §:n 2 momentissa, pankoon kanteensa vireille kahden vuoden kuluessa erääntymispäivästä tai, jos velka on maksettava vaadittaessa, sen syntymisestä; ellei kannetta siinä ajassa nosteta, on kannevalta menetetty.

55 §

55 § on kumottu L:lla 16.4.1987/411.

56 §

Jos puoliso käyttää väärin oikeuttaan tehdä velkaa, josta toinenkin puoliso tulee vastaamaan, on oikeudella valta julistaa hänet menettäneeksi mainitun oikeuden. Sellaisen päätöksen voi oikeus peruuttaa, milloin puolisot siitä sopivat tai muuttuneet olot antavat siihen aihetta.

Oikeuden päätös on viipymättä kuulutettava, niinkuin kuuluttamisesta on säädetty, kun joku julistetaan holhottavaksi. Jos päätös peruutetaan, on siitäkin samalla tavalla kuulutettava.



6 LUKU (16.4.1987/411)

Erinäisiä säännöksiä

57 §

57 § on kumottu L:lla 30.12.1992/1578.

58 §

Jos puoliso luovuttaa tai panttaa toisen puolison suostumuksetta tälle kuuluvaa tai yhteistä irtainta omaisuutta, olkoon toisella puolisolla oikeus lunastaa se takaisin. Jos saaja ei ollut vilpittömässä mielessä tai jos vastiketta ei oltu annettu, saakoon puoliso omaisuuden takaisin lunastuksetta.

59 §

Jos puoliso on rikollisella teolla aiheuttanut toisen puolison kuoleman tai ollut osallinen sellaiseen rikokseen, älköön hänelle osituksessa avio-oikeuden nojalla annettako mitään vainajan omaisuudesta. Jos rikollisuus on vähäinen, harkitkoon kuitenkin oikeus, onko rikoksesta oleva sellaista seuraamusta.

60 §

Puolisolla on oikeus vaatia, että toinen puoliso ottaa osaa luettelon laatimiseen kumpaisenkin irtaimesta omaisuudesta sekä että, milloin jommallakummalla puolisolla ei ole avio-oikeutta määrättyyn omaisuuteen, siitä tehdään luetteloon merkintä. Ellei vaatimusta noudateta, määrättäköön puolison pyynnöstä uskottu mies edustamaan toista puolisoa luetteloa laadittaessa. Luetteloon voi puoliso hankkia julkisen notaarin, nimismiehen [tai kunnallislautakunnan puheenjohtajan] todistuksen siitä, minä päivänä luettelo on hänelle esitetty. Milloin omaisuudesta tulee riita, ratkaisee oikeus, mikä todistusvoima luettelolle on annettava.

61-62 §

61-62 § on kumottu L:lla 26.4.1991/765.

63 §

Jos puoliso antaa toisen puolison hallita omaisuuttaan, olkoon tällä, ellei toisin ole sovittu tai muuta ole katsottava edellytetyksi, oikeus tilintekovelvollisuudetta käyttää sen tuottoa perheen elatukseen. Antakoon kuitenkin toiselle puolisolle, mitä tuotosta ilmeisesti ei ole mennyt elatukseen.

Puoliso voi milloin hyvänsä peruuttaa 1 momentissa mainitun toimeksiannon, vaikka toisin olisikin sovittu.

64 §

Jos puoliso avustaa toista puolisoa tämän ansiotoiminnassa ja tahtoo siitä saada korvauksen, on hänen näytettävä, että siitä oli sovittu tai että korvausta oli tarkoitettu annettavaksi tahi että sen suorittaminen työn laatuun ja muuten olosuhteisiin katsoen on pidettävä kohtuullisena.

Ellei korvauksesta oltu sovittu, älköön siitä tehtäkö kannetta sen jälkeen, kun vuosi on kulunut sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana työ suoritettiin. Tällainen korvaus, joka suoritetaan myöhemmin, on katsottava lahjaksi.

65 §

Ne tarpeelliset esineet, mitkä puoliso on henkilökohtaista käyttöään varten hankkinut niillä varoilla, jotka toinen puoliso on elatusvelvollisuutensa nojalla antanut hänen käytettävikseen, ovat ensiksimainitun puolison omaisuutta.

66 § (26.4.1991/765)

Lahjakirjan, kirjallisen suostumuksen, avioehtosopimuksen ja luettelon, joista puhutaan 35 §:n 2 momentissa sekä 38, 42 ja 60 §:ssä, tulee, jotta ne olisivat päteviä, olla päivättyjä, asianmukaisesti allekirjoitettuja ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistamia.




III OSA
III osa, 67–84 § on kumottu L:lla 16.4.1987/411
IV OSA
OMAISUUDEN OSITUS


1 LUKU

Yleisiä määräyksiä

85 § (16.4.1987/411)

Kun avioeroa koskeva asia on vireillä taikka kun avioliitto on purkautunut, omaisuuden ositus on toimitettava, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii.

Jos kumpaisellakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, on omaisuuden osituksen sijasta toimitettava ainoastaan puolisoiden omaisuuden erottelu.

Jos puolisoilla on yhteistä omaisuutta, on omaisuus vaadittaessa jaettava omaisuuden osituksessa taikka erottelussa.

86 §

Kunnes ositus toimitetaan, osallistuu eloonjäänyt puoliso kuolleen puolison omaisuuden hallintoon niin kuin perintökaaressa säädetään. (5.2.1965/42)

Eloonjäänyt puoliso on oikeutettu sanottuna aikana yksin vallitsemaan omaisuuttaan. Jos eloonjäänyt puoliso tahtoo tehdä sellaisen luovutus- tai muun toimen, johon toisen puolison suostumus 38 tai 39 §:n mukaan olisi tarpeen, siihen on kuitenkin hankittava joko oikeuden lupa tai perillisten kirjallinen 66 §:n mukaisesti annettu suostumus. Eloonjäänyt puoliso on velvollinen tekemään osituksessa tilin omaisuuden vallinnasta kuolemantapauksen jälkeiseltä ajalta sekä sen tuotosta. (13.10.1995/1152)

Milloin avioliitto on tuomiolla purettu, olkoon, kunnes ositus on toimitettu, puolisolla avioliiton purkautuessa ollut omaisuus edelleen hänen vallittavanaan, niinkuin avioliitto vielä jatkuisi. Mitä osituksessa tehtävästä tilistä on 2 momentissa sanottu, sovellettakoon vastaavasti. (16.4.1987/411)

4 momentti on kumottu L:lla 16.4.1987/411.

87 §

Ennenkuin kaikki tietyt velat, joista kuollut puoliso oli vastuussa, on maksettu tai niiden maksamiseen tarvittavat varat on pantu erityiseen hoitoon, älköön ositusta toimitettako, elleivät eloonjäänyt puoliso ja vainajan perilliset siitä yksimielisesti sovi tai vainajan omaisuus ole luovutettu konkurssiin.

88 §

Jos puolisoilla oli yhteistä velkaa, on osituksessa puolisolla tai kuolleen puolison perillisillä oikeus vaatia, että siitä ennen ositusta suoritetaan toisen puolen osuus tai että sen maksamisesta annetaan vakuus.

Yhteisestä velasta, joka on tehty perheen elatusta varten, katsotaan puolisoiden vastaavan siinä suhteessa, kuin heidän olisi ollut annettava varojen elatukseen.

89 §

Jos puolisoiden omaisuutta eroteltaessa jonkin irtaimen esineen suhteen ei käy olosuhteista selville eikä myöskään voida näyttää, kummanko puolison omaisuuteen se kuuluu tai että se on yhteistä omaisuutta, on puolisoiden katsottava saaneen sen yhteisesti yhtäläisin oikeuksin.

90 § (16.4.1987/411)

Omaisuuden ositusta toimitettaessa on omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta, pidettävä:

1) omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla avioliiton purkauduttua toisen puolison kuoleman johdosta; ja

2) omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla sen jälkeen kun pesänjakajan määräämistä taikka avioeroa koskeva asia on tullut vireille; omaisuutta on kuitenkin pidettävä omaisuutena, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, jos pesänjakajan määräämistä koskeva asia on rauennut tai avioeroa koskeva asia on rauennut muusta syystä kuin sen johdosta, että puoliso on kuollut asian vireillä ollessa.

91 §

Puolisolla on oikeus osituksessa päältäpäin erottaa itselleen hänelle kuuluvia vaatteita ja muita esineitä, jotka on tarkoitettu yksinomaan hänen henkilökohtaista käyttöään varten, ei kuitenkaan enempää, kuin puolisoiden oloihin katsoen voidaan pitää kohtuullisena.

* Ks. 65 §.

92 §

Jos puoliso on sellaisen omaisuutensa parantamiseen, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, käyttänyt muuta omaisuuttaan, saakoot hän tai hänen perillisensä vastiketta ensiksimainitusta omaisuudesta.

93 § (16.4.1987/411)

Jos puolison omaisuuden säästöä 99 §:n mukaan määrättäessä sen arvosta on vähennetty saman pykälän 2 tai 3 momentissa mainittua velkaa, on toiselle puolisolle tai kuolleen puolison perillisille annettava vastiketta sellaisen omaisuuden säästöstä, johon jommallakummalla puolisolla on avio-oikeus.

94 §

Jos puoliso on hoitamalla huolimattomasti taloudellisia asioitaan, käyttämällä väärin oikeuttaan vallita omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, tai muulla hänen oloihinsa soveltumattomalla menettelyllä aiheuttanut, että sellainen omaisuus on oleellisesti vähentynyt, saakoot toinen puoliso tai kuolleen puolison perilliset vastiketta, joka vastaa siitä johtunutta sanotun omaisuuden säästön vähentymistä, niinkuin 93 §:ssä sanotaan. Sellaista vastiketta otettakoon, kuitenkin vain puolet siitä, mitä muuten ei voitaisi suorittaa, myöskin siitä vastikevelvollisen puolison omaisuudesta, johon ei ole avio-oikeutta, mikäli omaisuus ei mene velan katteeksi.

94 a § (5.2.1965/42)

Kun puolison kuoltua jommankumman puolison avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta annettu ennakkoperintö on vähennettävä ennakon saajan perinnöstä kuolleen puolison jälkeen, on omaisuuden osituksessa vainajan perillisille ja testamentin saajille tulevasta osuudesta vähennettävä ennakon arvo tai, jollei koko arvoa käy vähentäminen ennakon saajan perinnöstä, se määrä, mikä siitä voidaan vähentää.

Kun ennakko 1 momentin mukaan vähennetään omaisuuden osituksessa, on ennakon antajan avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöön ennen jakoa lisättävä osituksessa vähennettävä määrä. Jos ennakon antajalta jää muutakin omaisuutta, otetaan ennakkoa vähennettäessä myös tämä lukuun.

95 § (16.4.1987/411)

Vastiketta on myöskin annettava, niinkuin 94 §:ssä sanotaan, jos puoliso on käyttänyt omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, sellaisen omaisuuden hankkimiseen tai parantamiseen, johon ei ole avio-oikeutta, tai sellaisen velan maksamiseen, josta puhutaan 99 §:n 2 ja 3 momentissa.

96 §

Vastikkeesta, jota osituksessa ei ole voitu suorittaa, älköön puolisolla tai kuolleen puolison perillisillä olko saamisoikeutta.

97 §

97 § on kumottu L:lla 16.4.1987/411.



2 LUKU

Osituksen toimittaminen

98 §

Ositus on toimitettava siinä järjestyksessä, kuin perinnönjaosta on säädetty, noudattamalla sen ohessa, mitä tässä luvussa sanotaan.

99 § (23.9.1948/681)

Kun puolisoiden omaisuus on eroteltu ja se vastike, mikä puolisolle 92 §:n nojalla ehkä on tuleva, on otettu lukuun, määrätään sen omaisuuden säästö, johon puolisoilla on avio-oikeus, erikseen kumpaisenkin puolison omaisuuden osalta siten, että omaisuuden arvosta vähennetään ne puolison yksityiset velat, jotka ovat syntyneet ennen 90 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua ajankohtaa sekä veloista, joista puolisot ovat vastuussa kumpikin omasta ja toistensa puolesta, niin paljon kuin hänen osalleen tulee. (16.4.1987/411)

Jos omaisuus, johon ei ole avio-oikeutta, avioliittoa päätettäessä tahi silloin, kun se avioliiton aikana avioehtosopimuksin tehtiin tahi lahjakirjalla tai testamentilla puolisolle annettiin sellaiseksi omaisuudeksi, oli kiinnityksen nojalla tai muuten erityisesti velan vakuutena, on tätä velkaa 1 momentissa mainitusta arvosta vähennettävä ainoastaan sikäli, kuin sitä ei voida saada maksetuksi tästä tai tämän tilalle tulleesta omaisuudesta. Sama olkoon lakina velasta, jonka puoliso on tehnyt sellaisen omaisuuden hankkimiseksi tai parantamiseksi, johon ei ole avio-oikeutta.

Jos velka on johtunut siitä, että puoliso on huolimattomasti hoitanut taloudellisia asioitaan tai muuten menetellyt hänen oloihinsa soveltumattomalla tavalla, on tätä velkaa vähennettävä 1 momentissa mainitusta arvosta ainoastaan sikäli, kuin sitä ei voida saada maksetuksi sellaisesta omaisuudesta, johon ei ole avio-oikeutta.

4 momentti on kumottu L:lla 16.4.1987/411.

100 § (16.4.1987/411)

Sitten kun on menetelty niin kuin 99 §:ssä sanotaan, ja 91 §:ssä sallittu erottaminen puolison vaatimuksesta on tapahtunut, annetaan kumpaisellekin puolelle, tälle 93, 94 tai 95 §:n nojalla ehkä tulevan vastikkeen lisäksi, puolet siitä, mitä on jäljellä sellaisen omaisuuden arvosta, johon jommallakummalla puolisolla on avio-oikeus, mikäli muuta ei johdu siitä, mitä 59 §:ssä tai 103 §:n 2 momentissa on säädetty tai toinen puoli ole saava lisää 101 tai 102 §:n nojalla.

101 §

Jos, niin kuin 88 §:n 1 momentissa sanotaan, on tehty vaatimus yhteisen velan maksamisesta tai vakuuden antamisesta siitä, eikä niin tapahdu, on, jos puoliso ottaa vastatakseen koko velasta ja siitä antaa vakuuden tai jos perilliset sen tekevät, hänelle tai heille annettava siitä, mikä osituksessa muuten olisi tullut vastapuolelle sellaisen omaisuuden lisäksi, joka ei mene muun velan katteeksi, tai sanotun puolen muun omaisuuden säästöstä omaisuutta, joka vastaa sen puolen osuutta velasta.

102 § (16.4.1987/411)

Erääntynyt elatusapu, joka puolison on suoritettava toiselle puolisolle, on suoritettava osituksessa sikäli kuin elatusvelvolliselle puolisolle osituksessa tulee tai hänellä muutoin on omaisuutta, joka ei mene velan katteeksi.

103 § (5.2.1965/42)

Osituksessa, jonka eloonjäänyt puoliso ja ensiksi kuolleen puolison perilliset tai puolisot toimittavat, saa se puoli, jonka tulee luovuttaa omaisuutta, itse päättää, mitä se haluaa luovuttaa. Sellaisen omaisuuden sijasta, jonka se tahtoo itse pitää, on lupa antaa rahaa omaisuudelle osituksessa määrätyn arvon mukaan.

Kun puolison tai kuolleen puolison omaisuus on luovutettu konkurssiin, toinen puoliso tai tämän perilliset eivät kuitenkaan ole velvolliset luovuttamaan omaisuutta osituksessa. Osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, ei eloonjäänyt puoliso ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. (26.4.1991/765)

Jos puoliso on toiselta puolelta saava omaisuutta, on hänellä oikeus sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, saada osalleen työvälineitä ja muuta irtainta tavaraa, jota hän tarvitsee elinkeinonsa jatkamiseksi, sikäli kuin se voi tapahtua tuottamatta tuntuvaa haittaa toiselle puolisolle. (5.9.1975/705)

KKO:1991:8, KKO:2001:12

103 a § (23.9.1948/681)

Kun ositus toimitetaan toisen puolison kuoltua ja ositettavan omaisuuden arvo on vähäinen, saakoon eloonjäänyt puoliso ottaa omaisuudesta, jota ei ole avio- oikeuden alaisuudesta erotettu, tarpeellista asuntoirtaimistoa sekä työvälineitä ja muuta elinkeinonsa jatkamiseksi tarvitsemaansa irtainta tavaraa, vaikka toisen puolison perilliset eivät sen johdosta voisikaan saada osalleen sitä omaisuutta, mikä muutoin olisi osituksen mukaan heille jätettävä tai luovutettava.

2 momentti on kumottu L:lla 16.4.1987/411.

103 b § (16.4.1987/411)

Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

Ositusta soviteltaessa voidaan määrätä:

1) että puoliso ei saa avio- oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta taikka että sanottua oikeutta rajoitetaan;

2) että tietty omaisuus, jonka puoliso on ansainnut tai saanut puolisoiden asuessa erillään tai joka puolisolla on ollut avioliittoon mentäessä taikka jonka puoliso on saanut avioliiton aikana perintönä, lahjana tai testamentin nojalla, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta;

3) että omaisuus, johon toisella puolisolla ei avioehtosopimuksen nojalla ole avio- oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus.

Osituksen sovittelua koskeva vaatimus voidaan tehdä joko osituksessa tai osituksen jälkeen. Kun sovitteluvaatimus tehdään osituksen jälkeen, on noudatettava, mitä osituksen moitteesta ja osituksen pätemättömäksi julistamisesta on voimassa.



3 LUKU (16.4.1987/411)

Erinäisiä säännöksiä

104 § (26.4.1991/765)

Jos puoliso on osituksessa luovuttanut puolisolleen tai tämän perillisille omaisuuttaan huomattavasti enemmän kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan, ositus voidaan peräyttää konkurssipesään siten kuin takaisinsaannista konkurssipesään annetussa laissa säädetään.

105 §

Kun ositus on toimitettu, antakoot puoliso tai kuolleen puolison perilliset siitä tehdyn kirjan oikeuteen; ja on sen antamisesta ja antopäivästä viipymättä kuulutettava virallisissa sanomalehdissä.

106 §

Jos puoliso tai kuolleen puolison perilliset tahtovat moittia ositusta, olkoon laki, niinkuin perinnönjaon moittimisesta on säädetty.

107 § (16.4.1987/411)

Jos kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, on omaisuuden erottelussa soveltuvilta osin noudatettava, mitä 89, 98, 101, 102, 103 b, 104, 105 ja 106 §:ssä säädetään.

107 a § (16.4.1987/411)

Kun ositus on toimitettu, ei kummallakaan puolisolla ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, ellei osituksen jälkeen avioehtosopimuksella toisin määrätä.




V OSA
V osa, 108–116 § on kumottu L:lla 16.4.1987/411.


Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:

23.9.1948/681:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1948.

13.3.1964/139:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1964.

Tämän lain säännöksiä ei sovelleta oikeustoimeen, joka on tehty ennen lain voimaantuloa.

5.2.1965/42:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1966.

5.9.1975/705:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1976.

Kun toinen puoliso on kuollut ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan 100 ja 103 §:n osalta aikaisempaa lakia.

Jos puolisolle tai lapselle maksettavan elatusavun perimiseksi on annettu palkanpidätysmääräys ennen tämän lain voimaantuloa, on siihen sovellettava aikaisempaa lakia.

30.4.1986/308:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1987.

Avioehtosopimusta, joka ennen tämän lain voimaantuloa on otettu tuomioistuimen pöytäkirjaan, ei ole pidettävä pätemättömänä sillä perusteella, että se on jätetty väärään tuomioistuimeen. Tämä ei kuitenkaan aiheuta ennen tämän lain voimaantuloa toimitetun omaisuuden osituksen tai erottelun taikka ennen tämän lain voimaantuloa tehdyn oikeustoimen pätemättömyyttä.

HE 90/85, lvk.miet. 9/85, svk.miet. 1/86

16.4.1987/411:

1. Voimaantulo. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1988.

2. Kumottavat säännökset. Tällä lailla kumotaan avioliittolain voimaanpanosta 13 päivänä kesäkuuta 1929 annetun lain (235/29) 10, 11 ja 15 §, rikoslain 19 luvun 6 § sekä kuolleeksi julistamisesta 23 päivänä huhtikuuta 1901 annetun lain 15 §, sellaisena kuin se on 23 päivänä toukokuuta 1975 annetussa laissa (351/75).

3. Annetut luvat. Ennen tämän lain voimaantuloa tasavallan presidentin alle kahdeksantoistavuotiaalle antama lupa mennä avioliittoon samoin kuin tuomioistuimen antama lupa vajaavaltaisen avioliittoon sekä ottovanhemman ja ottolapsen keskinäiseen avioliittoon ovat voimassa myös tämän lain tultua voimaan.

4. Vireillä olevat luvat. Tämän lain voimaan tullessa vireillä olevat, tasavallan presidentille osoitetut hakemukset luvan myöntämisestä avioliittoon menemiseen alle kahdeksantoistavuotiaalle ratkaisee tasavallan presidentti. Tuomioistuimessa vireillä olevat hakemukset luvan myöntämisestä seitsemäntoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen naisen avioliittoon tai ottovanhemman ja ottolapsen keskinäiseen avioliittoon tuomioistuin käsittelee ja ratkaisee tämän lain säännösten estämättä.

5. Kuulutustodistukset. Kuulutusviranomaisen ennen tämän lain voimaantuloa antamaan kuulutustodistukseen on sovellettava, mitä tämän lain 13 §:ssä tarkoitetusta todistuksesta säädetään.

6. Annetut kuulutukset. Kuulutusviranomaisen ennen tämän lain voimaantuloa antamaan kuulutukseen on sovellettava, mitä säädetään tämän lain 13 §:n mukaan loppuun saatetusta avioliiton esteiden tutkinnasta, jossa on todettu, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä.

7. Kuulutuspyynnöt. Jos kihlakumppanit ovat ennen tämän lain voimaantuloa pyytäneet kuulutusviranomaiselta kuulutusta eikä sitä ole lain voimaan tullessa vielä annettu, kuulutusviranomainen käsittelee asian soveltaen mitä tässä laissa säädetään avioliiton esteiden tutkinnasta.

8. Tuomioistuimessa vireillä olevat asiat. Jos tuomioistuimessa on tämän lain voimaan tullessa vireillä kihlauksen purkamiseen perustuvaa vaatimusta koskeva asia, avioliiton pätevyyttä tai purkamista, asumuseroa taikka puolisolle suoritettavan elatusavun vahvistamista tai muuttamista koskeva asia, on sovellettava aikaisempaa lakia. Puolisoilla, jotka on tämän lain voimaan tultua tuomittu asumuseroon, on oikeus saada avioero tämän lain 26 §:n 2 momentin mukaisesti sen jälkeen, kun asumuserotuomion lainvoimaiseksi tulosta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. Tämän lain voimaan tultua annettuun asumuserotuomioon ei ole sovellettava, mitä tämän lain voimaantullessa voimassa olleessa avioliittolain 69 a §:n 4 momentissa säädetään asumuserotuomion raukeamisesta.

9. Asumuseroon perustuva avioero. Jos puolisot, jotka ennen tämän lain voimaantuloa on tuomittu asumuseroon, ovat asumuseron saatuaan asuneet erillään yhden vuoden palaamatta sen jälkeenkään yhteiselämään, on puolisoilla oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa siten kuin tässä laissa säädetään.

10. Vahingonkorvaus ja puolison julistaminen menettäneeksi oikeuden saada avio-oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta. Jos avioliiton purkamista koskevassa asiassa on ennen tämän lain voimaantuloa esitetty korvausvaatimus tämän lain voimaantullessa voimassa olleen avioliittolain 69 §:n tai 78 §:n 1 momentin nojalla tai avioeroa taikka asumuseroa koskevassa asiassa vaatimus puolison julistamisesta menettäneeksi oikeuden saada avio-oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta sanotun 78 §:n 3 momentin nojalla, on vaatimukseen sovellettava aikaisempaa lakia.

11. Avio-oikeuden lakkaaminen avioliiton purkautumisen tai asumuseron jälkeen. Jos avioliitto on purkautunut ennen tämän lain voimaantuloa tai puolisot on ennen tämän lain voimaantuloa tuomittu asumuseroon, on ositusta toimitettaessa tämän lain 90 §:n ja 99 §:n 1 momentin sijasta sovellettava aikaisempaa lakia.

12. Osituksen toimittamista koskevat säännökset. Jos avioliitto on ennen tämän lain voimaantuloa purkautunut puolison kuoleman johdosta tai purettu tuomioistuimen päätöksellä, on osituksen toimittamiseen sovellettava, mitä tämän lain voimaantullessa voimassa olleessa avioliittolain IV osassa on säädetty. Osituksen toimittamiseen on samoin sovellettava aikaisempaa lakia, jos ositus toimitetaan ennen tämän lain voimaantuloa annetun asumuserotuomion nojalla.

13. Viittaukset aikaisempaan lakiin muussa lainsäädännössä. Milloin laissa tai asetuksessa on viitattu lainkohtaan, jonka tilalle on tullut tämän lain säännös, on soveltuvin osin noudatettava tämän lain vastaavaa säännöstä.

14. Valtuutus lain täytäntöönpanotoimiin. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 62/86, lvk.miet. 14/86, svk.miet. 265/86

17.1.1991/101:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1991.

Sosiaalihallituksen ennen tämän lain voimaantuloa antamat määräykset ja ohjeet perheasioiden sovittelusta jäävät edelleen voimaan, kunnes sosiaali- ja terveysministeriö kumoaa ne.

HE 233/90, sosvk.miet. 44/90, svk.miet. 227/90

26.4.1991/765:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992.

Jos puoliso on lahjoittanut toiselle puolisolle omaisuutta ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan lahjoitukseen tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Lain 104 §:ää sovelletaan sen aikaisemmassa muodossa, jos puoliso on ennen tämän lain voimaantuloa toimitetussa osituksessa luovuttanut omaisuuttaan enemmän kuin hän olisi ollut velvollinen tai jos tämän lain tullessa voimaan on vireillä 104 §:ään perustuva oikeudenkäynti.

Jos omaisuuden ositusta olisi voitu vaatia toimitettavaksi ennen tämän lain voimaantuloa, on konkurssipesän oikeuteen saada osituksessa omaisuutta toiselta puolisolta sovellettava tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä edellyttäen, että hakemus puolison omaisuuden luovuttamisesta konkurssiin on tehty ennen tämän lain voimaantuloa.

HE 102/90, toisen lvk.miet. 13/90, svk.miet. 195/90

18.12.1992/1428:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1993.

HE 131/92, LaVM 10/92

30.12.1992/1578:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1993.

HE 181/92, LaVM 13/92

7.5.1993/417:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 1993.

HE 11/93, LaVM 5/93

27.5.1994/391:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1994.

Jos avioehtosopimus on jätetty tuomioistuimelle ennen tämän lain voimaantuloa, on sovellettava tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

HE 290/93, LaVM 1/94

31.3.1995/484:

HE 304/94, YmVM 24/94

12.4.1995/542:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997.

Ennen tämän lain voimaantuloa tehtyyn oikeustoimeen sovelletaan aikaisempia säännöksiä.

HE 120/94, LaVM 27/94

13.10.1995/1152:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1995.

Oikeustoimeen, joka on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

HE 16/95, LaVM 5/95

16.8.1996/622:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1996.

HE 96/95, LaVM 7/96, EV 101/96

21.8.1998/618:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 14/1998, HaVM 4/1998, EV 48/1998

1.4.1999/448:

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1999.

HE 146/1998, LaVM 20/1998, EV 234/1998