Pennun jatkuva mekkala

Voimat poissa

En kohta jaksa enää. Minulla on puolivuotias sekarotuinen, tosin paljon lapradoria muistuttava koira. Se oppi ihan hyvin olemaan yksin kun pienestä saakka totutettiin ja muutenkin viksu, mutta nyt on aloittanut aivan kammottavan huutamisen aamuisin kun lähden töihin. Mikään ei ole muuttunut, olin tosin lomalla pari viikkoa ja sinä aikana paljon vietin aikaa koiran kanssa. Olikohan se sitten virhe, kun nyt palasin töihin niin huuto alkaa. Naapuri on jo valittanut ja suostunut kyllä siihen, että komentaa koiraa (hänellä on avain) tai antaa sille leluja tai jonkun aktivointijutun, mutta asia ei muutu miksikään, huomioipa koiraa tai ei. On jatkunut nyt monta viikkoa. Koira vauhkoontuu myös kun jää kotiin muutenkin jos piipahdan kaupassa tai muuta, vaikka kotona oliskin joku. Nytkin on poika ollut kotona kanssani jonkun aikaa, mutta vaikka hän jää koiran kera niin silti se alkaa kurkkia ikkunoista, hyppiä sohvilla yms. eikä ole poikaa (tai muitakaan jos on) huomaavinaan. Kaikkea virikkeitä sillä on, luita kaluaa mutta vain jos olen kotona, ei toimita jättää niitä kun ei syö muuten. Tila on rajattu, koska muuten pelkään että tuhoaa kaikki paikat.

8

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ????????????????

      Apua kaivataan
      Kirjoittanut: 4 seinän sisässä. 6.2.2007 klo 09.49

         
         Ongelma seuraavanlainen.
      Omistan 6kk papilonin ja uusin tulokas on 13v tipsu.
      Vanhus tuli meille äitiltäni,joka lopetti tipsun kaverin ja näin ollen otin vanhuksen kotiini elelemään.

      Muuten tulevat hienosti juttuun,mutta tipsu ei ole IKINÄ ollut yksin kotona,joten huuto on valtaisa,jos koitan niitä kahdestaan jättää.Pienempi osaa kyllä olla hiljaa kun ollaan opetettu,mutta vanhempi huutaa kun hinaaja.
      Ei hauku eikä ulvo,mutta itkee/huutaa.

      Olen koittanut pitkiä lenkkejä(koiran kunnon huomioon ottaen),pikku hiljaa opettelua(oven taakse minuutiksi pariksi,sitten takasi ja uudestaan),mutta vanhempi ei vaan ota oppiakseen.
      Mitä sen kanssa vois viellä tehdä.Pakkohan sen on osata yksinkin olla pennunkanssa,että pääsee edes asioilla käymään.Kerran jätin yksin ja huutoa oli jatkunu 2h tauotta.

      Mitä tässä voi viellä tehdä?Auttakaa viisaammat.
         Vastaa tähän viestiin
      Kerro kaverille tästä viestistä       

         

      • Voimat Poissa

        Kait nuita ongelmia on muillakin, ei minulla ole kuin tämä yksi koira. Kukaan ei taida osata antaa asiallista apua täällä.


    • tuossa muu auta, kun aloittaa alusta se totuttaminen.
      Ei ainakaan missään nimessä kannata mennä sisään silloin kun huutaa, sehän vaan vahvistaa käytöstä, kun saa haluamansa huutamalla.
      Sitruunapanta saattaa olla tehokas keino hillitä haukkumista, sellaisia saa lemmikkiliikkeistä alkuun vuokralle ja äkkiä sen huomaa, että toimiiko se.
      Tilan rajaaminen saattaa luoda turvallisen olon koiralle myös, kun ei ole niin paljon vahdittavaa. D.A.P-haihdutin saattaisi auttaa myös. Koiraa ei myöskään kannata aktivoida ja huomioida mitenkään lähtiessä eikä heti palatessaankaan.
      Laitan vielä linkin eroahdistuksesta, voisko kyseessä olla sellainen?
      http://www.k9.fi/eroahdistus.html

    • dapdap

      DAP-haihdutinta kannattaisi kokeilla ja sitten sitä että vähentää sille koiralle annettavaa huomiota muutenkin aika radikaalisti. Meillä auttoi nämä viikon sisällä vallan mainiosti. Koirakin lakkasi hakemasta itse sitä huomiota ja lakkasi vahtimasta minua.

    • Koirakko

      Kotiin jättö rauhallisesti kuten Haukullinen sanoi. Minä jättäisin lisäksi lelut pois. Luu kaluttavaksi, vesikippoon juotavaa ja peti, missä maata. Muuta ei koira tarvitse odottaessaan Sinua kotiin.
      Koiralle tottis- harjoituksia ulkona ja kotona, kun annat ruokakipon.
      Koiralle rajat ja rakkautta Sinun ehdoillasi. Suosittelen lukemaan Peetsan sivuja: www.koiraneuvola.fi

    • peeeep

      meilä aivan sama ongelma. Eroahdistus on ollut aivan hirveää alusta asti, kokeiltu kaikki amhdolliset ja mahdottomat, soitettu erinäisille homeopaateille ja käytösterapeuteille. No apu löytyi sitten clomicalm lääkkeestä, mikä tosiaan oli vihon viimeinen vaihtoehto. Se ja käyttäytymisterapia yhdessä toimi. Aloitettiin siitä, ettei koira seuraa minua ympäri asuntoa kun olen kotona. Siinä meni jo aikansa ennenkuin rappukäytävässä pyörähtämään. Loppujen lopuksi kahdeksan tunnin yksinolot sujuivat mainiosti!

      No idioottina sitten joululomalla (3viikkoa), vietin koiran kanssa tuhottomasti aikaa. Ei joutunut olemaan yksin juuri ollenkaan, eihän sellaisia menoja oikeastaan ollut etteikö se olisi voinut mukana kulkea.. Ja autohullu kun on niin olihan se kauppareissullakin mukana!

      Joten kun arki tuli taas, alkoi myös ulvominen.
      nyt sitten ollaan taas takaisin lähtöpisteessä, clomicalm kuuri menossa ja viidentoista minuutin yksinolo onnístuu jo. Tästä viisastuneena, en varmasti tee enää samaa virhettä toiste.

      Aikaa se vaatii ja hermoja, mutta ainakin minulle koira on niin rakas että teen kaikkeni ennenkuin edes harkitsen siitä luopuvani!

      Joten onnea vaan sinulle, ja jaksamista!

      Ai niin, Itsekin soitin peetsalle, ja hänen neuvonsa oli hankkia toinen koira, joten kovin hyvät kokemukset ei minulla Peetsasta ole..se tietysti vaan minun mielipiteeni.

    • peeeep

      Sitruunapanta oli myös apuna, mutta painotan sitä, etteivät clomicalm tai sitruuna panta itsessään ratkaise ongelmaa! Vaan tosiaan lisäksi tarvitaan pitkäkestoista ja johdonmukaista käytösterapiaa..

    • elias500

      Yksi vaihtoehto olisi viedä koira koirapäiväkotiin, jos asuu sellaisella paikkakunnalla josta sellainen löytyy.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2084
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      88
      1909
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1871
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1593
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1446
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1434
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1297
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1237
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1104
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1089
    Aihe