Kaunis maailma (Hp-aiheinen songficci)

Olisi sitten kiva saada palautetta!


KAUNIS MAAILMA

Draco Malfoy oli päättänyt kerrankin jäädä suureen saliin aivan illallisen loppuun asti kavereidensa Grabben ja Goylen kanssa. Näillä oli tapana istua syömässä joka ilta niin myöhään kuin se suinkin oli mahdollista. Draco taas yleensä häipyi paikalta luihuisten oleskeluhuoneeseen heti, kun oli syönyt kevyen illallisen. Tänään häntä ei kuitenkaan huvittanut mennä luihuisten oleskeluhuoneeseen yksin, sillä Pansy Parkkinsonista oli tullut todellinen riesa. Tämä oli alkanut lähennellä Dracoa aina, kun hän oli yksin, eikä hän lainkaan innostunut tytön yrityksistä. Tämä ei vain yksinkertaisesti ollut hänen mieleensä.
   Draco pyöritteli turhautuneena haarukkaansa jaksamatta kuunnella Grabben ja Goylen höpöttämistä ruuasta ja sen laadusta. Suuri sali oli jo lähes tyhjä. Luihuisten pöydässä istui vain muutama henkilö, eikä muidenkaan tupien pöydissä ollut mainittavaa ruuhkaa. Edes Harrya kavereineen ei näkynyt paikalla, että Draco olisi voinut mennä nälvimään näitä. Hän olisi hyvin mielellään purkanut turhautumisensa Potteriin ja tämän harvinaisen tyhmiin kavereihin.
   Lopulta Draco kyllästyi istumaan pöydän ääressä ja odottaa, että Grabbe ja Goyle vihdoin saisivat vatsansa täyteen. Vihaisena hän nousi ja sanakaan sanomatta lähti kulkemaan pois suuresta salista. Salin ovella hänen jalkansa osui johonkin, joka lennähti iskun voimasta parin metrin päähän. Se oli pieni vihreäkantinen kirja.
   Dracon ilme oli hämmästynyt. Hän astui muutaman askeleen eteenpäin ja poimi kirjan käteensä. Sitten hän avasi sen sattumanvaraisesta kohdasta.
”Rakas Päiväkirja - -”, Draco läimäisi kirjan kannen kiinni. Tämän hän halusi ehdottomasti lukea, mutta ei tosiaankaan keskellä käytävää, missä kuka tahansa saattaisi nähdä hänet. Hän päätti etsiä jostain tyhjän luokan, jossa voisi rauhassa lukea päiväkirjaa.

***

Loitsuluokassa oli hiljaista. Draco sytytti pienen valon taikasauvansa päähän ja istui pimeissä nurkassa olevaan pulpettiin. Sauvan sinertävässä valossa hän tutki kirjaa. Sen kannessa ei lukenut mitään, eikä myöskään kannen sisäpuolella. Ensimmäisen sivun yläreunassa oli päiväys ”3.9.1996” kauniilla käsialalla kirjoitettuna. Draco ei tunnistanut käsialaa, mutta tytölle se kuului selvästikin. Hän ryhtyi lukemaan kirjan ensimmäistä sivua.

”Rakas Päiväkirja,
pari päivää sitten aloitin taas uuden vuoden Tylypahkassa. Minulla on paljon uusia aineita, jotka vaikuttavat hirveän mielenkiintoisilta.
   Tänä vuonna tänne tuli todella paljon uusia oppilaita, eivätkä kaikki tulleet pelkästään ensimmäiselle luokalle. Saimme myös pari vaihto-oppilas, toisen Beauxbatonista ja toisen Drumstrangista. Beauxbatonilainen meni tietenkin korpinkynteen ja drumstrangilainen luihuiseen”.

Dracokin muisti mustanpuhuvan harteikkaan pojan, joka oli tullut hänen tupaansa neljännelle luokalle. Hän vilkuili päiväkirjan tekstiä eteenpäin. Kirjoittaja oli kuvaillut uusia oppilaita turhankin tarkasti. Hän kohautti olkapäitään ja selasi muutaman sivun eteenpäin.

”21.9.1996
Rakas Päiväkirja,
olen aivan varma, että hän katsoi minua suoraan silmiin ainakin kaksi sekuntia pidempää kuin pidetään sopivana! Hän on vilkuillut minua muutenkin useammin kuin ennen. Muutkin tytöt sanovat, että hän on tehnyt niin! En uskalla vieläkään mennä puhumaan hänelle, olen varma, että en osaisi sanoa mitään, jos yrittäisin… Toivottavasti hän pyytää minua parikseen joulutanssiaisiin, vaikka toisaalta pelästyisin varmasti niin paljon, että kieltäytyisin jo ihan vahingossa… Kerro, Päiväkirja, mitä minun pitäisi tehdä?”

Dracoa nauratti, vaikka toisaalta hänestä tuli yhä uteliaampi. Kenen päiväkirja tämä oli ja kenestä kirjoittaja puhui. Hän selasi vielä hieman eteenpäin kirjaa.

”7.10.1996
Rakas Päiväkirja,
kirjoitin hänelle laulun… En tietenkään voisi ikinä antaa hänen lukea sitä! Hän varmaan nauraisi itsensä kuoliaaksi, jos lukisi sen…

Kaunis maailma

Tuskin tunnen sanaa sivistys,
on koulu mulle pään kivistys
Tuskin tiedän taikaopeista,
V.I.P. –kokeiden knopeista
Mutta tiedän olen rakastunut
Jospa kerran saisin sut,
kuinka kaunis tää maailma ois”

Draco joutui pitämään käsiään suunsa edessä, jottei olisi alkanut nauraa ääneen ja paljastanut olevansa salaa tyhjässä luokassa. Kuinka kukaan voi kirjoittaa mitään noin naurettavaa? Ajattelivatko tytöt todellakin tuolla tavalla? Saatuaan viimein naurunsa tukahdutettua Draco ryhtyi lukemaan rakkauslaulua eteenpäin.

”Tuskin osaan ees historiaa,
ei liiku päässä yrttitietookaan
Liemet ompi liian ikävää,
loitsut eivät päähän jää
Tiedän yksi plus yks on kaks
ja jos saisin sinut omaks,
kuinka kaunis tää maailma ois”

”Aika hyvin runoiltu”, Draco ajatteli tahtomattaankin. Tytöllä oli kyllä kirjallisia lahjoja, mutta teksti oli turhan imelää Dracon mielestä.

”Kai Tylypahkan koulun opit meni ojaan,
mutta välitä en
Jos opetat mulle rakkautesi
ja tien sydämeen velhojen”

”Hän ei ilmeisesti ole kuitenkaan kovin hyvä koulussa. Voisikohan tämä sittenkin olla Longboddomin kirja?” Draco virnuili pirullisesti itsekseen ja kuvitteli mielessään, kuinka lukisi päiväkirjaa seuraavana aamuna suuressa salissa täyteen ääneen, ja kuinka Neville Longboddom ryntäisi kauhuissaan ulos salista paljastumisensa takia.

”Liemet vieraat ei jää mieleen,
tuskin pystyn kutistusliemeen
Muttei kaikki sentään mee pieleen,
osaan ulkoa sun joka eleen
Ja, tiedän, olen rakastunut
Jospa kerran saisin sut,
kuinka kaunis tää maailma ois”

Nyt Draco oli entistä varmempi, että kyseessä oli Nelville. Kukaan muu ei sählännyt liemien tunnilla pahemmin kuin tämä. ”Kukapa olisi uskonut, että Nelville on näin pahasti kieroutunut”, hän ajatteli.

”Ei historiaa,
ei yrttitietookaan
Ei liemioppia,
ei loitsutaitoa,
sillä tiedän olen rakastunut
Jospa vihdoin viimein saisin sut,
kuinka kaunis tää maailma ois”

Laulu loppui viimein. Dracoa nauratti aivan sietämättömästi. Hän puristi kättään suunsa edessä ja yritti rauhoittua. Ei hän kuitenkaan halunnut, että Voro huomaisi hänen olevan luvatta luokassa ja pahimmassa tapauksessa takavarikoisi päiväkirjan.
   Kun Draco oli viimein saanut itsensä rauhoittumaan, hän sammutti valon taikasauvastaan, tunki päiväkirjan kaapunsa taskuun ja livahti käytävälle. Hän suuntasi matkansa kohti tyrmiä. Suuren salin kohdalla hän törmäsi Grabbeen ja Goyleen, jotka olivat vihdoin ahmineet vatsansa täysiksi. Hetken hän aikoi kertoa näille löydöstään, mutta päätti sittenkin pitää sen omana tietonaan.