Lomaromanssit

elämän suola

Olen 44-vuotias nainen ja viimeisen parinkymmenen vuoden aikana olen käynyt pari kertaa vuodessa Kreikassa, Turkissa ym. etelän lomakohteissa.

Lähestulkoon joka kerralla minulla on ollut paikallinen rakastaja. En kadu pätkääkään, sillä olen saanut heiltä ihanaa seksiä. Kun olen käyttänyt aina kondomia, minulla ei ole ollut ainuttakaan sukupuolitautia.

Useimmilla kerroilla mieheni ja lapseni ovat olleet mukana matkoilla. On yllättävän helppoa yhdistää lomaromanssi ja lomailu perheen kanssa. Olen yleensä käyttänyt tekniikkaa, jossa hankin rakastajan jonkin kaupan myyjästä tai baarin tarjoilijasta, ja perheeni ottaessa iltapäiväunosensa, olen lähtenyt ns. ostoksille. Olen tavannut treffiseuralaiseni kaupungin laitamilla ja olemme menneet miehen moottoripyörällä (etelän tyypeillä tuntuu olevan aina sellainen) johonkin suojaiseen paikkaan meren rannalla tai vuoristossa.

Pakko sanoa, että ei juuri ole loistavampaa näkyä kuin puun alla viltillä makoileva komea, isokaluinen ja karvainen mies. Ne ovat olleet aivan mahtavia hetkiä enkä antaisi niistä ainuttakaan pois.

Ennen kuin joku alkaa haukkumaan minua huoraksi, kysyn, miksi minulla ei ole oikeutta nauttia seksistä, jos kerran minulla on siihen mahdollisuus. Seksi mieheni kanssa on ihan kivaa ja saan hänen kanssaan kivoja pikku klittaorkkuja. Näiden etelän miesten kanssa, ja vain heidän kanssaan, olen kuitenkin saanut järisyttäviä vaginaorgasmeja. Luulen, että tämä johtuu siitä äärimmäisestä kiihotustilasta, jonka miehekäs mies saattaa naisessa saada aikaan. Enkö ole siihen oikeutettu? Eihän kukaan ole kärsinyt näistä suhteista millään tavalla. Mieheni on täysin tyytyväinen seksielämäänsä, sillä olen seksikäs nainen ja tiedän sen itsekin. Annan miehelleni seksiä niin paljon kuin hän haluaa. On selvää, että emme ole ihan samalla viehätyksen tasolla mieheni kanssa, mutta valitsinkin hänet muilla perusteilla. Minulla on mielestäni hyvä avioliitto, mutta lomaromanssit tuovat siihen tarvitsemani lisämausteen.

16

6896

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tää on kyllä paras :)

      Ei jumankauta, maailmanluokan provo. Laskeuden jalkojenne juureen, oi suuri Provottaja.

      • Petter X

        Mutta erittäin hyvä provo yhtä kaikki.

        Silti totta toinen puoli.

        Mikä on suomalaisen miehen unelma? Nainen joka on älykäs, koulutettu, sivistynyt, hyvässä ammatissa, kaikin tavoin korkealuokkainen, kaunis, hyväkuntoinen, huolehtii itsestään,loistava sängyssä ... tyyliin prinsessa Madeleine tai Catherine Zeta-Jones.

        Mikä on suomalaisen naisen unelma? Turkkilainen tarjoilija. BUHAAHAHAHHAHAHHAHAHAHAHA. Jokinorsuille tasoistaan seuraa. Eipä myöskään ihme että ne suomalaisen miehen unelmat löytyy jostain aivan toisesta maasta. Jokinorsu joka vuoden ajan laskee päiviä että pääsee turkkilaisen taksikuskin höylättäväksi ei kelpaa unelmaksi edes roskisdyykkarille tai rappioalkoholistille. Vain suomalainen nainen haaveilee miehestä jonka ajatuksissa kameli on naista ylempänä. Myös seksuaalisesti. Vain suomalainen nainen haaveilee miehestä joka kokee saavansa nussia ketä hyvänsä, mutta jos häneen ns. sidottu nainen edes vilkaisee toista miestä niin naisen saa automaattisesti tappaa. Ja jos siskon poikaystävä ei miellytä niin siskon saa tappaa automaattisesti. Tällainen on Mehmet, suomalaisen jokinorsun unelmien mies.

      • siis...
        Petter X kirjoitti:

        ja vähän hermostuit?

        tv. Koulutettu ja itsenäinen Jokinorsu

    • täytyy myöntää

      Suht hyvä provo, mitä nyt muutama kohta paljastaa sen sellaiseksi.

      Täyttä tottahan tuollainen tarina monen "leidin" kohdalla toki on...

    • teksti

      Ehdottomasti sinun pitää ryhtyä kirjailijaksi, myy niitä keltaisille lehdille, voit lyödä Kurosen jutut, mutta käytä tarinoissasi muita, kuin "baarin poikia", keksi esim. että tapasin siellä suomalaisen politiikon, joka oli myös perheensä kanssa lomalla.

    • Real Man

      Samantekevää onko tositarina vai ei, mutta ihan varmasti tapahtuu tällä ja monella muulla tavalla.

    • tarjouksessa

      joka naiselle kaikissa lomakohteissa. Kerran otti silmään Kanarialla eräs tuntemani naispuolinen henkilö. Niin kauan kuin vaikutti siltä että iskisin hänet, oli ystävällinen ja "vokotteleva", mutta kun en näyttänyt merkkiä seksikiinnostuksesta, heti seuraavana iltana jo imi gigoloa julkisesti tanssibaarissa, ja sama gigolo sitten seuraavana iltana jo toista vähän nuorempaa naista. Silleen! Ei reissussa voi olla fiksu jos aikoo normaalit seksittömät tuttavuussuhteet säilyttää! Käytännössä pakko nussia vaikka ei miellyttäisikään. Siinä suomalaisen naisen kuva!

      • naisen kommentti

        Halloota, eihän tommonen voi olla mahdollista, ihan täyttä skeidaa koko juttu. Älkää uskoko, ikävää että tommonen soopa on omiaan leimaamaan naisia niillä adjektiiveilla, joita tossa edellä käytettiin.

        Toivottavasti rouva muistaa ottaa aamulääkkeet, ennekuin seuraavan kerran hyökkää sinne Niuvanniemen nettiosastolle kertomaan fantasioitaan. Pää on ihan snadisti pipi..

      • mutta valitettavasti
        naisen kommentti kirjoitti:

        Halloota, eihän tommonen voi olla mahdollista, ihan täyttä skeidaa koko juttu. Älkää uskoko, ikävää että tommonen soopa on omiaan leimaamaan naisia niillä adjektiiveilla, joita tossa edellä käytettiin.

        Toivottavasti rouva muistaa ottaa aamulääkkeet, ennekuin seuraavan kerran hyökkää sinne Niuvanniemen nettiosastolle kertomaan fantasioitaan. Pää on ihan snadisti pipi..

        "Halloota, eihän tommonen voi olla mahdollista"

        suomalaisista naisista kun on kyse, niin kyllä tuon kaltaista tapahtuu jatkuvasti. Ei kovin yleistä kuitenkaan, mutta maita joissa naiset käyttäytyvät kuin miehet...niitä on kuitenkin Suomen lisäksi vain muutama.

      • *reissari*
        mutta valitettavasti kirjoitti:

        "Halloota, eihän tommonen voi olla mahdollista"

        suomalaisista naisista kun on kyse, niin kyllä tuon kaltaista tapahtuu jatkuvasti. Ei kovin yleistä kuitenkaan, mutta maita joissa naiset käyttäytyvät kuin miehet...niitä on kuitenkin Suomen lisäksi vain muutama.

        Mäkin hyväksyn monta asiaa ja voin kyllä itsekkin sortua etelän miehiin, mutta oman miehen pettäminen ei käy. En koe mitään tarvetta sekaantua muihin miehiin seurustellessani, mutta näin sinkkuna se on vähän eri asia. Mikäli vaan huolehtii turvallisuudesta, niin mikä ettei.

      • maailmalla ovat eri miehiä
        *reissari* kirjoitti:

        Mäkin hyväksyn monta asiaa ja voin kyllä itsekkin sortua etelän miehiin, mutta oman miehen pettäminen ei käy. En koe mitään tarvetta sekaantua muihin miehiin seurustellessani, mutta näin sinkkuna se on vähän eri asia. Mikäli vaan huolehtii turvallisuudesta, niin mikä ettei.

        eivät pyytele miehuuttaan anteeksi, kuten suomalaiset.

        "Kiinalainen liikemies etsii internetissä jalkavaimolleen sijaista, joka tarjoutuisi hänen vaimonsa hakattavaksi. Kun vaimo oli saanut vihiä miehensä todellisesta jalkavaimosta, oli hän vaatinut saada vetää tätä niin sanotusti turpaan. Miesparan halu suojella rakastajatartaan poiki kuitenkin hedelmää: yli kymmenen naista on jo ilmoittautunut netissä hänen vaimonsa löylytettäväksi. Kandidaatin tulisi olla 35-vuotias ja kotoisin Koillis-Kiinasta. Hänelle maksetaan nyrkkeilysäkkinä olemisesta 3 000 jeniä (307 euroa) kymmentä minuuttia kohden."

    • Tiina42

      Olet silti pettänyt miestäsi vaikka et huora olisikkaan. En hyväksy sitä eikä varmaan moni muukaan vaikka sais kuinka hyvää seksiä tahansa.

      • titityyt

        Kirjoitus on provo. älä ota sitä tosissaan...

    • Hei haloo! oletko koskaan ajatellut että loukkaat miestäsi joka kerta kun teet syrjähypyn! Kehtaat vielä mainostaa asiaa! et ole oikeutettu tuollaiseen käytökseen! Oletko varma ettei kukaan ole kärsinyt käytöksestäsi?

    • sama meininki

      Kerran tässä vaan eletään, nauttikaa siitä hyvät ihmiset, etenkin miehet, älkääkä olko tollaisia kateellisia paskoja!!
      Jos kerran jokinorsu ei kelpaa, niin kukaan ei estä komeita (heh) suomipoikia lähtemästä ruotsiin riiaamaan vaikka sitä Maddea...vai taitais tulla kyllä rukkasia vaan, siksi tyydytte valittamaan täällä naisille, jotka nauttivat elämästään!

      Relatkaa...kyllähän suomalaiset miehetkin pettää ihan yhtälailla niin kotimaassa kuin myös ulkomailla, joten tekopyhyys voitais unohtaa tässäkin.. ;)

      • siinähän

        se totuus ja KOKO totuus tulikin taas...

        "Jos kerran jokinorsu ei kelpaa"

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      70
      3550
    2. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      3503
    3. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3322
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2769
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      32
      2036
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      30
      1962
    7. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1695
    8. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1676
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      96
      1625
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1390
    Aihe