Puhumattomuus parisuhteessa

Meidän suhteessa oli ongelmana se, että minä vaimona en pystynyt puhumaan. Yritin olla vahva ja hiljaa, käsitellä asiat omassa päässäni ja selviytyä toista rasittamatta. Eihän siitä mitään tullut, joskus ne asiat vain tulivat pintaan ja silloin vähän väärällä tavalla. On vaikeaa puhua asioista, joista ei itsekään mitään ymmärrä. Ei ole sellaisia sanoja olemassa, joilla tunteita voisi ilmaista täydellisesti.

Parasta on esimerkki: Avautua itse. Enkä tarkoita tällä sitä, että hölpöttää jatkuvasti ns. "ei mistään" vaan ihan muutamalla lauseella kuvailee tuntojaan eri tilanteissa...

Sitten suora kehoitus "Puhu mulle" etenkin heti perään englanniksi käännettynä "talk to me, please" saattaa tuottaa tulosta ja mies alkaa puhua! Siitä ei ole pitkä matka avautumiseen.

Naiset huom! Sitten kun mies puhuu, vaikka sanankin, niin kommentoikaa positiivisesti!

Joku täällä takkuaa kun vastasin illalla eikä näy.

Mutta aika hauska juttu että tätä puhumattomuutta ym. ajattelin päivällä ja sinua tohtori Ben.Ja tämmöinen avaus löytyi sitten.

Kun sinulla olisi osoite johon voisi pidemmin ja syvällisemmin kirjoittaa.
Ei tänne nettiin aivan novellia omista ongelmistaan viitsi laittaa.
Oma avioliitto tavallaan umpikujassa ja olisi mukava vähän "keskustella" että saisi ajatuksiaan järjestykseen.

Sinulla on maalaisjärkisiä ajatuksia mitkä toki itsekin tiedostan mutta käytäntö on aivan eri
asia.

Kun olisi vain joku jonka kanssa vähän "jutella" niin oloa helpottaisi.

Yleensä asiat on yksinkertaisia teoriassa mutta käytännnössä vaikeita.

Tämä nyt oli tämmöinen pieni purkaus mutta kuvastanee epätoivoisuutta.
Huokaus...

Tämä 'puhumattomuus' on monimutkainen asia.

Minä ja ex-mieheni puhuimme koko ajan - mutta mistä, se onkin eri juttu. Emme koskaan puhuneet meistä itsestämme, vaan aina muista. Olimme hyviä analysoimaan muita ihmisiä.

Kunpa tietäisi, miten vaimona voi auttaa miestä puhumaan. Minä en ainakaan tiedä.

Ex mieheni ei puhunut ja nykyinen puhuu.
Toivottavasti myös poikani tulevaisuudessa
vaimolleen.
Mitä opin tässä välissä.
Ex miestäni arvostelin. Hänen sanoistaan loukkaanuin kun olin eri mieltä.
Hänen siivoamisensa tai mikä vaan mitä
hän yritti tehdä oli perseestä.
Puhuin päälle jos hän yritti jotain sanoa.
Lopputulos oli puhumattomuus.
Hän luovutti.
Me naiset viemme miehiltä lapsenhoidon
(koska teemme sen paremmin) ja kodinhoidon.
Me puhumme poikiemme puolesta ja soitamme kouluun
tai toisten poikien äideille selvittääksemme
poikiemme sotkut ja riidat.
Eihän miesten tarvitse mitään tehdä tai puhua kun
teemme sen heidän puolestaan tai emme ainakaan
luota heidän kykyihinsä hoitaa asioita.

Mitä voimme tehdä.
Luottaa miehiimme ja poikiimme.
Antaa poikiemme hoitaa itse omat sotkunsa ja
hyväksyä miehemme sellaisina kuin ovat.
Sopeutua ja pitää suumme kiinni kun tekisi
mieli arvostella.
Tajuta se ettemme ole korvaamattomia.

Minäpä kerron sulle mieheni puhumattomuudesta ja mistä se johtui. Hän rakastui venäläiseen huoraan ja vietti sen kanssa joka toinen viikonloppu. Sitten hän heitti puhumasta minulle eikä muutenkaan pitänyt huolta esim omakotitalon jokapäiväisistä töistä. Kun käräytin hänet niin hänelle tuli jopa puheripuli.

Olin naimisissa miehen kanssa joka piti mykkäkoulua 2-3 viikkoa oli yleistä mutta pisin oli 3 kuukautta erohan siitä tuli

Vaikea ottaa kantaa koska +50v avioliittomme hiljaisuuden ennätys lienee puolen tunnin luokkaa.

Mies sanoi: Puhumalla asiat selviää.
Kun sitten yritin puhua, hän ilmoitti, että hän ei jaksa tulla töistä kotiin, koska vedän aina esiin maksamattomat laskut ja viinanjuonnin, ja enkö ymmärrä, että tällä tavalla ajan mieheni kapakkaan.
Muutin suhtautumistapani ja lakkasin puhumasta. Maksoin laskut, olin illat lasten kanssa yksin, kerjäsin ruokarahan, kunnes sain lastenhoidon järjestettyä, menin töihin ja elätin koko perheen vuosikymmeniö, kävin kahdessa työssä, enkä puhunut.
Koska mies ei ikinä oppinut maksamaan laskujaan, en avustanut häntä, kun hän joutui ulosottoon, vaan olin kiitolllinen, sillä maksut tulivat näin maksetuksi. Edes ne olivat poissa minun kontoltani. En voinut häntä heittää ulos sillä hän olisi juonut työnsä ja asuntonsa ja siihen aikaan joutunut puliukkoporukoihin, joita maleksi turuilla ja toreilla. Mitään puhumista ei ollut.

Meillä on erittäin pitkä suhde kaatumassa puhumattomuuteen. Toinen osapuoli on niin vaikeasti lähestyttävä ja hänellä on suuria vaikeuksia puhua todellista tunteistaan, että nyt on tie noussut pystyyn. En jaksa enää arvailla toisen tunteita ja tarpeita, niitä kun parisuhteessa ymmärrettävästi aina on.