Technosta ja konemusiikista

Tuntuu ettei mitään musiikkia tai musiikkivideoita voida nykyään tehdä enää ilman ylitsepursuavaa blingblingiä, seksiä ja p**kaa jauhavia räppäreitä, vaikka kyse olisi vain jostain pikkulastenkin ihannoimasta ihq-popparista. Eipä ihme että nykyään jo alle 10-vuotiaana lastenkin pitää näyttää ja pukeutua jo kuin pari-kolmekymppiset idolinsa jos haluavat olla "in". Sitten lehdissa ja keskustelupalstoilla ihmetellään että minne katoaa lasten lapsuus, mikseivät he enää leiki.

Kauas on hiphoppi ja räppikin tullut alkuajoistaan 80-luvulta, jolloin bling blingistä ja teinimiesten kuolattavaksi tarkoitetuista perseenheiluttajista ei videoissa vielä ollut tietoakaan samoissa määrin mitä nykyään.

Onhan se "oikeampikin" konemusiikki tullut kauas juuriltaan, varsinkin videoiden ja levynkansien suhteen, kun aikoinaan eivät tuottajat itse juurikaan esiintyneet videoissa kun nykyisin pitää videoilla heilua persettä heiluttavien naisten kainalossa kuin mitkäkin keikarit ja levynkannessa näyttää jotenkin coolilta, jotta levyjä ehkä myytäisiin enemmän.

Rahasta on tullut itse musiikkia suurempi asia konemusiikinkin maailmassa, monet menneiden vuosien suurista konemusatuottajista ovat luopuneet idealismistaan helpomman rahan toivossa ja päätyneet tekemään paremmin massaan uppoavaa huttua. Valitettavasti vain harvat ja valitut enää tekevät musiikkia rakkaudesta siihen, suoranaisesti rahasta välittämättä.

Muistaakseni ennenmuinoin konemusiikkiin kuului myös vahvasti se, että artisti itse ohjelmoi ohjelmansa ja jopa valmisti soittimiaan.

Ja mielestäni ennen uskallettiin liikkua enemmän ns "kuolleissa" teemoissa kuten avaruudessa roboteissa ja robotiikassa. Kraftwerk ei vieroksunut pientä huumoria tai poliittistakaan teemaa.

Mielestäni tästä "mainstreamista" jokseenkin lähelle osui nelisen vuotta vanha ppk jonka aihe biisissä resurrection oli mukavan scifi-tiede-romanttinen.

Nykyiset synat ovat suurimmaksi osaksi pelkkiä preset-synia varustettuna isoilla muisteilla/samplekirjastoilla. Oikeaoppinen nimitys näille lienee sampleri eikä syntikka. Näin ainakin silloin muinoin.

Minusta vaikuttaa muutenkin siltä, että soitinmarkkinoille ei ole tullut enää pitkään, pitkään aikaan mitään uusia, mielenkiintoisia syntikoita sellaisilta valmistajilta kuten Yamaha, Roland tai Korg. Samat vanhat Tritonit ja Motifit (= samplerit) siellä kaupan hyllyillä näyttävät pyörivän vuodesta toiseen.

Softasyntikat ovat puolestaan p*rseestä siitä yksinkertaisesta syystä, että todellinen äänisynteesi vaatii sen verran kovaa matemaattista vääntöä ja optimointi/ohjelmointikykyä, että siihen pystyvät harvat ja valitut, eivätkä he myy osaamistaan ilmaiseksi. Siihen päälle pitäisi vielä olla äänisuunnittelijakin, eli homma hoituu kunnolla vasta isommilta yrityksiltä, joilla on varaa R&D:ään ja jotka eivät katso hyvällä naapurin tenavien waretusta. Näin ollen rauta on edelleen paras kopiosuoja - ja todellisen laadun tae.

Mielestäni nykyinen populaarikulttuuri heijastaa nykyisen kulttuurin tilaa laajemmassa mittakaavassa; jos ette ole sattuneet huomaamaan esim. taiteessa tai muodissa ei ole tapahtunut yhtään mitään uutta sitten 90-luvun. Koko länsimainen kulttuuri/yhteiskunta vaikuttaa jämähtäneen paikoilleen. 90/2000-luku ovat olleet pelkkää kopiointia ja kertaustyylejä toisensa perään niin pukeutumisessa, musiikissa kuin arkkitehtuurissakin. Ikävä aikakausi.

http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/taidehist/th_ny_modernismi.htm

non-eclectic kirjoitti:

Nykyiset synat ovat suurimmaksi osaksi pelkkiä preset-synia varustettuna isoilla muisteilla/samplekirjastoilla. Oikeaoppinen nimitys näille lienee sampleri eikä syntikka. Näin ainakin silloin muinoin.

Minusta vaikuttaa muutenkin siltä, että soitinmarkkinoille ei ole tullut enää pitkään, pitkään aikaan mitään uusia, mielenkiintoisia syntikoita sellaisilta valmistajilta kuten Yamaha, Roland tai Korg. Samat vanhat Tritonit ja Motifit (= samplerit) siellä kaupan hyllyillä näyttävät pyörivän vuodesta toiseen.

Softasyntikat ovat puolestaan p*rseestä siitä yksinkertaisesta syystä, että todellinen äänisynteesi vaatii sen verran kovaa matemaattista vääntöä ja optimointi/ohjelmointikykyä, että siihen pystyvät harvat ja valitut, eivätkä he myy osaamistaan ilmaiseksi. Siihen päälle pitäisi vielä olla äänisuunnittelijakin, eli homma hoituu kunnolla vasta isommilta yrityksiltä, joilla on varaa R&D:ään ja jotka eivät katso hyvällä naapurin tenavien waretusta. Näin ollen rauta on edelleen paras kopiosuoja - ja todellisen laadun tae.

Mielestäni nykyinen populaarikulttuuri heijastaa nykyisen kulttuurin tilaa laajemmassa mittakaavassa; jos ette ole sattuneet huomaamaan esim. taiteessa tai muodissa ei ole tapahtunut yhtään mitään uutta sitten 90-luvun. Koko länsimainen kulttuuri/yhteiskunta vaikuttaa jämähtäneen paikoilleen. 90/2000-luku ovat olleet pelkkää kopiointia ja kertaustyylejä toisensa perään niin pukeutumisessa, musiikissa kuin arkkitehtuurissakin. Ikävä aikakausi.

http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/taidehist/th_ny_modernismi.htm

Lue lisää

tuo vanhan kertaaminen ja toistaminen on vahvasti korostunut viimeisten 5-10 vuoden aikana kun esim. elokuvien maailmassa joka toinen uusi elokuva on vanhan uudelleenlämmitys ja näille ei tunnu loppua näkyvän vaan ennemminkin päinvastoin. Sama pätee myös konemusiikissakin, aivan liian suuri osa uusista julkaisuista on vain vanhan lämmittelyä eikä tuottajien omia uusia ideoita. Näin pääsee helpommalla kun ei tarvitse biisiä tehdä täysin alusta vaan vain muokata jo jonkun aiemmin tekemää valmista tuotosta. Tätä masentavaa faktaa vahvistaa vielä se, että nyt digitaalisen musiikin aikakaudella kuka vain voi perustaa nettilevy-yhtiön ja julkaista musiikkiaan vaikka ideat eivät olisikaan mistään kotoisin ja vielä kun fanit ovat yhtä mitäänsanomattoman musiikin ystäviä niin siinähän on jo enemmän kuin tarpeeksi. Näiden makuuhuonetuottajien musiikintekemistä ei useimmissa tapauksissa aja eteenpäin musiikki itse kuten itseään kunnoittavien tuottajien idealismi on ollut menneinä vuosina vaan helposti ja nopeasti saavutettavissa oleva maine ja mammona.

Konemusiikki, varsinkin kaupallisemmalta osaltaan, on näiden teini-ikäisten makuuhuonetuottajien ja muutamien helppokäyttöisten softien ansiosta muuttunut osaksi pop-kulttuuria, se ei ole enää pienten ympyröiden taiteellista, teknoromanttista ihanuutta vaan hittilistoja täyttävän karamellipopin tapaan nopeasti kulutettavaa tusinamusiikkia jota suolletaan loputtomasti ulos kuin liukuhihnalta massojen sulatettavaksi.

Laitepuolella kovinkaan monet asiansa osaavatkaan tuottajat eivät nykyään enää luota puhtaasti rautaan kun softat ovat mahdollistaneet samojen soundien luomisen pienemmällä vaivalla suuren laitevuoren sijaan. Mutta kuten todettua, samat vanhat merkit ja mallit ovat käytössä ja myynnissä edelleen mitä jo periaatteessa vuosikymmeniä. Pieniä muutoksia rautaan on tehty vuosien varrella mutta miksi muuttamaan toimivaa kokonaisuutta... eipä niiden myyntikään ole enää yhtä suurta mitä ennen softasyntikoiden ja -samplereiden tuloa. Suuri osa uusista tusinatuottajista ei koskettimistoa lukuunottamatta enää vaivaudu edes hankkimaan rautaa studioihinsa, raudan käyttäminen ja sen opettelu kun on vaativampaa mitä softan kohdalla, pitää itse luoda enemmän saadakseen haluamansa lopputuloksen, softa-versioissa kun on enemmän valmiita aiheita ja pohjia mitä muokata. Harvoja pääosin rautaan edelleen luottavia suuria konemusiikkituottajia on saksalainen Oliver Lieb kun esim. amerikkalainen BT (jonka studio harmittavasti tosin ryöstettiin toistamiseen vähän aikaa sitten) tekee musiikkinsa jo reilusti softavoittoisesti vaikka mm. Rolandin rautaan vielä luottaakin.

non-eclectic kirjoitti:

Nykyiset synat ovat suurimmaksi osaksi pelkkiä preset-synia varustettuna isoilla muisteilla/samplekirjastoilla. Oikeaoppinen nimitys näille lienee sampleri eikä syntikka. Näin ainakin silloin muinoin.

Minusta vaikuttaa muutenkin siltä, että soitinmarkkinoille ei ole tullut enää pitkään, pitkään aikaan mitään uusia, mielenkiintoisia syntikoita sellaisilta valmistajilta kuten Yamaha, Roland tai Korg. Samat vanhat Tritonit ja Motifit (= samplerit) siellä kaupan hyllyillä näyttävät pyörivän vuodesta toiseen.

Softasyntikat ovat puolestaan p*rseestä siitä yksinkertaisesta syystä, että todellinen äänisynteesi vaatii sen verran kovaa matemaattista vääntöä ja optimointi/ohjelmointikykyä, että siihen pystyvät harvat ja valitut, eivätkä he myy osaamistaan ilmaiseksi. Siihen päälle pitäisi vielä olla äänisuunnittelijakin, eli homma hoituu kunnolla vasta isommilta yrityksiltä, joilla on varaa R&D:ään ja jotka eivät katso hyvällä naapurin tenavien waretusta. Näin ollen rauta on edelleen paras kopiosuoja - ja todellisen laadun tae.

Mielestäni nykyinen populaarikulttuuri heijastaa nykyisen kulttuurin tilaa laajemmassa mittakaavassa; jos ette ole sattuneet huomaamaan esim. taiteessa tai muodissa ei ole tapahtunut yhtään mitään uutta sitten 90-luvun. Koko länsimainen kulttuuri/yhteiskunta vaikuttaa jämähtäneen paikoilleen. 90/2000-luku ovat olleet pelkkää kopiointia ja kertaustyylejä toisensa perään niin pukeutumisessa, musiikissa kuin arkkitehtuurissakin. Ikävä aikakausi.

http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/taidehist/th_ny_modernismi.htm

Lue lisää

Vaikuttaa nyt siltä että oma nuoruutesi on ohi ja olet katkera, kun uudet jutut eivät ole sellaisia kuin silloin ennen, kun oma hormonintuotantosi oli huippulukemissa. Future is not what it used to be.

Softasynat ovat ihan hyviä. Tutustu vaikka tähän:

http://www.zebrasynth.com/

Taiteessa ja muussakin kulttuurissa kierrätetään vanhaa uusilla mausteilla koko ajan. Näin on tehty aina.
Parinkymmenen vuoden kuluttua nykyiset nuoret valittavat ettei mikään ole enää yhtä hyvää kuin silloin ihanalla uuden vuosituhannen ensimmäisellä kymmenellä. Näin arvelen omalla hieman yli 40.n vuoden elämänkokemuksellani.