Koirahoitola Tassu&Tassu

Mandi*

Muutama viikko sitten oli Lemmikkihoitola Tassu&Tassun ulkopuolelta Helsingin Patolassa löytynyt yöllä kultainen noutaja. Koiran löytänyt oli koputeluut hoitolan ovea pitkän aikaa, mutta kukaan ei ollut avannut. Löytäjä oli vienyt koiran läheiseen omakotitaloon, jossa tiesi asuvan samanrotuisen koiran. Vaikka löydetty koira ei ollutkaan heidän, he ottivat sen kuitenkin loppuyöksi.
Seuraavana päivänä oli selvinnyt, että koira oli toinen koirahoitolan omistajan kultseista, ja hän oli itse unohtanut koiran yöllä ulos.
Kuinka moni haluaa viedä oman koiransa hoitolaan joka ei pidä huolta edes omista koiristaan?!?
En minä ainakaan!

26

6521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huono hoitola

      Aikamoista toimintaa! Onko tuo varmaa tietoa?
      Hinnat heillä ainakin ovat todella mahtavat.

      • Mandi*

        Satun tuntemaan koiran löytäjän hyvin. Eikä olisi mitään syytä sellaista keksiä...
        Itse olin juuri ajatellut viedä omat koirani kyseiseen paikaan päivähoitoon. Sen takia juttu järkyttikin niin paljon!


    • Kauhukissala

      Karsea paikka!!! Viekö joku todellakin tuonne lemmikkiään "hoitoon"??? Etsin kissalleni 10 päiväksi loman ajaksi hoitopaikkaa ja Tassu&Tassun nettisivut vaikuttivat hyviltä ja asiallisilta. Asiallista palvelua sain myös lähettämääni viestiin kyseiseen hoitolaan, vastaus tuli noin tunnissa-parissa. Outous alkoi, kun soitin hoitolaan ja kysyin, koska voi tulla katsomaan. Arvelin ehtiväni viikonloppuna ja lupasin vielä varmistaa asian edellisenä päivänä. Hoitolahan on auki joka päivä. No, se ei riittänyt, vaan tarkka aika piti sanoa monta päivää aikaisemmin. Keskiviikkona ilmoitin tulevani sunnuntaina. Ja kun saavuimme sunnuntaina hoitolaan, niin siellä ei ollut hajuakaan, että ollaan tulossa, vaikka piti sanoa niin tarkasti aika ja monta päivää aikaisemmin. Hyvä, että kävimme tarkastamassa paikan ennen varaamista. Hoitola on erittäin epäsiisti ja siellä haisee. Siis haisee ihan lika ja kissan kusi, eikä mikään "eläinten ominaishaju". Kissojen puoli oli karmea. Tummanruskeasta vanerista tehtyjä pieniä koppeja, joissa pieni ristikkoikkuna alhaalla. Suurimmassa osassa kopeista ei ollut ikkunaa ulos. Tarkoittaa sitä, että oma kissani olisi voinut joutua olemaan 10 päivää pimeässä kopissa ilman ikkunaa! Kysyttäessä, voiko varata ikkunakopin, jos on hyvin ajoissa, niin ei tietysti onnistunut. Sitä tulee, mitä on silloin vapaana, mitään ei voida taata. Täysihoito ruuilla käsittää ruokana jotain Pirkan purkkiruokaa kissalle ja nappulat olivan hoitolan työntekijän mukaan "mitä nyt satutaan kaupasta ostamaan". Mahtava saavutus hoitolalle, jolla kuitenkin Hillsin logo kotisivuilla. Kysyttäessä aleneeko hoitolahinta, jos tuo omat ruuat, sillä meidän kissahan ei moista p****aa syö, niin kuulemma ei alene. Kopeissa oli vanhoja riepuja/mattoja/huopia kissoille, jotka olivat likaisia ja ei varmasti pestä joka vieraan jälkeen. Se on huomattava terveysriski. Työkaverini kertoi koiransa saaneen Tassu&Tassusta kahdella kerralla molemmilla silmätulehduksen. Ei ihme, kun touhua katsoo. Hoitolan työntekijöistä toinen oli aika ynseä ja toinen ei tuntunut tietävän mistään mitään. Ei hinnoista, ei ruuista... Mitä opimme, käykää aina katsomassa ennen kuin viette parhaan ystävänne hoitoon! Nyt on onneksi löydetty kissalle hoitola, jossa hygienia-asiat ja ruoka-asiat tuntuvat olevan kunnossa.

    • DunjaMishkin

      Hei!

      Jos etsitte parempaa vaihtoehtoa, niin voin suositella C.U.P.S. lemmikkipalvelut pääkaupunkiseudulla. C.U.P.S. tarjoaa kaikenlaisia lemmikinhoitopalveluita ja hoitajat ovat työskennelleet pitkään eläinten parissa ja ovat itsekin lemmikin omistajia. Hoitaja nimeltä Siddharth oli todella ystävällinen ja ymmärsi hyvin, kuinka hankala oli lähteä lomalle ja jättää kissani kotiin. Hän tuli kotiini hoitamaan kissojani 2 viikon ajaksi ja oli joka päivä ainakin 3 tuntia kissojen kanssa. Eipä edes maksanut paljon enemmän kuin lemmikkihotelli. Tästä lisätietoja: https://www.facebook.com/pages/CUPS-Finland/129588463787229

    • vierailija20

      Tassu&Tassu on kamala paikka, silkkaa eläinrääkkäystä!
      Eilen klo 10 vein koirani trimmattavaksi (oma koirani on terrieri joten trimmaus tapahtuu nyppimällä). He kertoivat trimmauksen olevan valmis n.klo 14-15.

      Soitin paikkaan klo 15.30 kysyäkseni onko kaikki hyvin/valmista ( sillä he eivät olleet vielä soittaneet). Tassu&Tassu:sta vastattiin ja he kertoivat että he eivät olleet valmiita, olivat kuulemma nyppineet vasta selän(?!). Puhelimessa ollut ihminen ehdotti uutta aikaa ensi viikolle jolloin trimmausta voitaisiin jatkaa. Raivostuin ja sanoin, että koira on trimmattava tänään. ( Kaikki koiran omistavat tietävät varmasti kuinka stressaava tilanne trimmaus koirille on).

      Klo 17.00 Tassu&Tassusta soitettiin ja sanottiin että koira voidaan hakea. Menin "koirahotelliin" ja järkytys oli suunnaton. Koirani selkä ja mahan alue oli trimmattu, mutta muuten karva oli edelleen pitkä! ( Minulle ei siis kerrottu puhelimessa ettei koira ole vielä valmis vaan johdettiin harhaan). Tassu&Tassun työntekijä yritti sanoa, että heillä ei ollut toista trimmaajaa töissä. Raivostuin entisestään kun henkilö yritti väittää, että se oli muka minun vikani. Tässä vaiheessa koirani oli siis ollut "koirahotellissa" 7 tuntia, syömättä ja pissaamatta! Voitteko kuvitella!

      Kun tuli maksun aika he kertoivat trimmauksen olevan ilmainen. ( Niin..mikä trimmaus). Heitin pöydälle 20 € selän ja mahanalusen trimmauksesta ja pyysin omistajan numeroa. Heti kotiin päästyäni soitin omistajalle ja hän toki tiesi jo tilanteen ( työntekijä oli siis hänelle jo heti soittanut).

      Puhuessani omistajan kanssa yritin ensin hienovaraisesti kertoa tilanteen ja sen mikä siinä minusta oli mennyt pieleen. Omistaja kertoi toisen trimmaajan olevan pois töistä. Kerroin hänelle että usein niissä tilanteissa pyydetään joku tuuraamaan tai toinen jäämään ylitöihin. Tämän sanottuani "keskustelu" meni aivan mahdottomaksi kun huusimme kilpaa puhelimessa. Trimmaajan olisi mielestäni pitänyt heti aamulla kertoa, ettei trimmaus tule onnistumaan ja sopia uusi aika eikä jättää työtä kesken. Kun saavuimme koirani kanssa kotiin koirani juoksi heti vesikipolle ja hilseili todella näkyvästi.

      Tassu&Tassussa on todella epäsiistiä ja haju on kuvottava. Koirat pääsevät ulos aidatulle alueelle käyskentelemään, mutta kukaan ei valvo tätä. "Metsälenkit" suoritetaan myös usein viiden koiran kanssa, jolloin en usko koirien tästä kovin nauttivan. Öisin "koirahotellissa" kuuluu ulvontaa ja haukuntaa. Nyt joudun viemään koirani toiseen paikkaan trimmattavaksi, jotta saan sen hoidettua.Toivon, että tämä karmea kokemus toimii varoituksena kaikille muille jotka edes harkitsevat jonkin eläimen viemistä kyseiseen paikkaan!

      • tämä(hän)selvä

        Muistathan että viet puhtaan ja madotetun koiran seuraavaan hoito/trimmauspaikkaan, ettet vie epäsiististä paikasta pöpöjä??!!


      • Vierailija20
        tämä(hän)selvä kirjoitti:

        Muistathan että viet puhtaan ja madotetun koiran seuraavaan hoito/trimmauspaikkaan, ettet vie epäsiististä paikasta pöpöjä??!!

        Ehdottomasti, näissä asioissa pitää olla ehdoton ja tarkka!


    • mirri75

      Meidän erittäin kriittinen terrierimme oli ko. paikassa päivähoidossa ja sen kokemuksen mukaan paikka oli asianmukainen. Siisteys oli koirahoitolaksi asiallinen. Noudettaessa koiramme ei ollut stressaantunut ja jopa "esitteli" oman huoneensa eikä juossut häntä putkella autolle heti, kun meidät näki. Hinta-laatu -suhde oli hyvä. Voimme suositella paikkaa päivähoitopaikaksi.

      Ps. Terrieri kannattaa trimmauttaa nimenomaan terrierien trimmaukseen perehtyneellä trimmaajalla. Meidän terrieri sai porttikiellon moneen paikkaan, kun oli niin "hankala" trimmattava ja yritti purra trimmaajia. Veimme sen kasvattajalleen trimmattavaksi eikä ole ollut mitään ongelmia, kun hlö osaa hommansa. Kasvattaja ei nypi muuta karvaa kuin sen mikä irti lähtee toisin kuin muissa trimmaamoissa repivät turkin vereslihalle... se oli eläinrääkkäystä eikä vika ollut koirassa vaan trimmaajassa. Koira ei ollutkaan hankala, vaan trimmaaja. :-)

    • jaffakoira

      En maksaisi moisesta mitään. Näin kun työntekijä tuli koiran kanssa ulos tassu&tassusta pisti röökiksi meni kadun yli käveli pari hassua askelta ja meni takasin kadun yli ja sisään.

    • Huiiiii

      Hui aikamoisia textejä.... Mulla on ollut pari koiraa eri aikoina ollut tuolla hoidossa 1-3 päivää... Haettaessa koira en havainnut koirastani mitään outoutta.... Mutta....

    • Scoubi

      Onko kenellä uusia kokemuksia tästä paikasta? 2 koiraani viettivät tuolla juuri 4 päivää, ja ihmettelin miksi ne olivat täysin pimeässä kopissa kun iltapäivällä hain ne pois. Koppi oli siis ikkunaton eikä siellä ollut valot päällä. Normaalia?

    • HelyM

      Hei, minulla on todella huono kokemus ihan vain parin viikon takaa! Todella ala-arvoista touhua! Olen kirjoittanut heidän fb sivustolleen arvostelun, sain siihen vastauksen missä annetaan ymmärtää että mm. hoidan huonosti koiraani. Yritin vastata takaisin mutta minut on blokattu, ja ilmeisesti kaikki kommentointi ja arvostelut on blokattu, tai asetettu ennakkotarkistettavaksi? Tässä kirjoittamani arvostelu:

      Todella iso pettymys tämä paikka. Olin kieltänyt mm ylimääräisen ja tarpeettoman koiraan koskemisen jotta koirallani olisi stressiä mahdollisimman vähän. Kuitenkin koirani kynnet oli leikattu luvatta. Tämän lisäksi hoitolassa oli myös koitettu saada koulutettua koirani pelkotilaa pois, myös ilman lupaani ja vielä vain 5pv kestävän hoidon aikana, tuntematta koiran historiaa ja omistajan koulutustapaa. Lisäksi vasta koirani kotiin saatuani selvisi että hän oli koko ajan alusta lähtien tehnyt paniikkipissoja ja -kakkoja alleen kun koppiin oli menty. Tällaista hän ei ole ikinä ennen tehnyt. Ja tästä huolimatta oli menty tekemään nämä kynnenleikkaus ja koulutustoimet. Kun soitin hoitolaan hoidon aikana (ei ikinä tiedä kenen kanssa puhuu, kukaan ei esittele itseään) minulle aina vakuutettiin että koirallani oli kaikki hyvin. Sain siis tietää tästä pahasta olosta vasta kun tein jälkikäteen valituksen likaisesta mökistä: sieltä kun löytyi paljon hiekkaa ja muuta mukavaa kun päästiin kotiin. En saanut omistajan tietoja vaikka pyysin, vain soiton kynsiä leikanneelta henkilöltä. Hän puhui ihan muuta kuin mitä minulle muut paikan työntekijät/harjoittelijat ja paikassa käyneelle ystävälleni oli kerrottu, vähätellen ja kaunistellen asioita. Kynsien leikkaajan mielestä hoitola ei ole tehnyt hoitovirhettä. Minusta tässä on kyllä tehty kaikkea muuta kuin sovittuja ja asianmukaisia asioita.

      Sain siihen tällaisen vastauksen:

      Kiitos viestistäsi.
      Erittäin ikävä kuulla jotta koet hoitolamme toiminnan pettymykseksi
      Ulkoilutamme koiria vähintään kolme kertaa päivässä ja tällöin meidän on pakko ottaa kontaktia hoidossa oleviin asiakkaisiin ja tässä kyseisessä tapauksessa koiralla piti olla koko hoidon ajan valjaat ja hihna kiinni kopissa ollessaankin ja välillä hihna oli ihan koiran lähellä ja tällöin oli pakko mennä koiran lähelle. Meidän hoitolassa ei valitettavasti voi välttyä ihmiskontakteilta. Todella ikävää kun koira pelkään vieraita ihmisiä niin paljon, että päästää alleen hätäpissoja ja kakkoja. Toivottavasti ajan kanssa saat koiran luottamaan vieraisiin ihimisiin
      Meillä käy paljon rescue taustaisia ja pelko agressiivisa koiria hoidossa ja olemme saaneet hyviä tuloksia kun siedätämme ja teemme postiivista vahvistamista. Sinunkin koiran kohdalla tämä toimi koska kynsien leikkauksessa ei ollut mitään ongelmia vaan toimenpide meni hyvin. Tästä toimenpiteestä emme veloittaneet Sinulta mitään.
      Meillä on tapana leikata hoidossa olevilta koirilta kynnet omatoimisesti jos havaitsemme niiden olevan todella pitkät koska pitkät kynnet saattavat aiheuttaa tarpeetonta kipua koiralle kävellessä. Koirat ovat meidän vastuulla hoidossa ollessaan ja meidän pitää pyrkiä toimimaan niin jotta koiralla ei esim ole tarpeetonta kipua hoidon aikana. Jos kynnet ovat kasvaneet todella pitkiksi niin niistä ei saa kerrallaan leikattua kuin hyvin pienen osan koska ydin on kasvanut mukana ja tällöin on suositeltavaa leikata kynsiä usein jotta yhdin vetäytyy pikkuhiljaa ja näin ollen ajansaatossa kynnet saa leikattua lyhyeksi.
      Allekirjoittanut jutteli koirasi kummitädin kanssa, kun hän tuli hoidon aikana ulkoiluttamaan koiraasi ja hän sanoi pelkäävänsä koiraasi ja sillä on kuulemma hyviä ja huonoja päiviä ja hän ei oikein uskalla koskea koiraa vaikkakin koira selkeästi haki häneltä kontaktia ja oli iloinen nähdessään tutun ihmisen. Tällöin kerroin siedättämisestä ja positiivisesta vahvistamisesta jotta koira oppii ajan kanssa luottamaan ihmisiin. Kehoitin myöskin käyttämään hanskoja kädessä vaikkakin kyseessä on kääpiörotuinen koira jotta ei saa puremahaavaa itselleen. Jos hoidossa oleva koira on pelkoagresiivinen niin emme halua vahvistaa koiralle sitä tunnetilaa vaan koittaa laskea stressi astetta sillä jotta koira ymmärtää sen, että häntä saattaa käsitellä hoidon aikana useampi eri ihminen niin kukaan ei tee hänelle mitään pahaa eikä uhmaa häntä. Kun koira oppii luottamaan ihmisiin niin sitä myötä koira alkaa myöskin rentoutumaan ja stressitaso laskee.
      Henkilökunnan mukaan heiltä ei ole pyydetty omistajan tietoja niin kuin ei allekirjoittaneeltakaan.

      T: Tassut / Miia

      • HelyM

        Ja tässä viesti minkä kirjoitin vastatakseni heille takaisin:

        Mukava että osaat kertoa noinkin värikkäästi ystäväni käynnistä, ihmettelen vain että et kertonut kuinka koirani puri kynsiä leikatessa, ilmeisemmin vielä juuri sinua? Kerrot jälleen että koirani kynsienleikkaus toimenpide meni hyvin ja mitään ongelmia ei ollut (ei oikein myöskään sovi kuvaamaasi pelkotilaa potevaan koiraan), mutta sunnuntaina soittaessani hoitolaan minulle kerrottiin että koirani oli näytellyt hampaita ja puraissut myös vekin leikkaajan käteen hansikkaiden läpi. Tämän saman kerroit myös ystävälleni ja hänelle oli vielä myös näytetty nämä jäljet. Tarviiko tätä edes mainita että pureva koira ei todellakaan ole ok toimenpiteen kanssa, koirahan yrittää puolustautua. Joten kuten jo totesin, ei nyt valitettavasti täsmää nämä juttusi, tiedät tämän kyllä itsekin.

        Mukavasti teillä myös siellä unohtuu mitä puhelimessa on puhuttu. Pyysin kyllä torstaina soittaessani omistajan numeroa, mutta sitä ei annettu vaan sain sinulta soiton. Otit reklamaationi vastaan ja palasit asiaan uudestaan ilmoittaen että hoitovirhettä ei ole tehty. Minulla ei ole mitään tarvetta valehdella tässä tai missään muussakaan kertomassani, kirjoitanhan täällä avoimesti koko nimelläni. Valitettavasti en nyt vain ole se joka yrittää peitellä ja vähätellä asioita. Joko teidän nuoret työntekijänne/harjoittelijanne eivät uskalla kertoa totuutta tai tässäkin vääristelet totuutta. Jos kyse ettei työntekijät uskalla kertoa mitä on tapahtunut ja mitä he ovat asiakkaan kanssa puhuneet, herää kysymys mitä muuta on vielä mitä ei kantaudu lemmikkien omistajien tietoon? Ja jos taas teillä ei sisäinen viestintä toimi, tulisi näihin asioihin puuttua pikaisesti, ja jos tästä tai mistään muusta ei hoitolan omistaja ole ollut vielä tietoinen (kuten ilmeisesti ei ole ollut kun kiellät että olisin pyytänyt omistajan yhteystietoja) on todella tärkeää että asiasta menee edes sitten nyt näin valitettavalla tavalla tieto eteenpäin.

        Ystäväni kertoi että samassa huoneessa, viereisessä kopissa, oli koira joka haukkui jatkuvasti todella hermostuneesti. Tämä on varmasti lisännyt koirani huonoa oloa, ihmettelen että vielä sijoitatte samaan huoneeseen tällaisen koiran. Olisi ollut kummankin koiran etu että heillä olisi ollut huonetovereina rauhalliset yksilöt, kaikki hoidokkinne kun varmasti eivät olleet samanlaisia. Oma koirani ei hauku ahdistuneena/peloissaan, joten tällä tavalla vieressä käyttäytyvä koira on vain pahentanut tilannetta lisää.

        Toistan uudelleen, mitään koulutus- tai kynnenleikkaustoimenpiteitä ei saa missään nimessä mennä tekemään ilman omistajan lupaa. Tämän pitäisi olla itsestäänselvää eikä sitä kuuluisi edes erikseen joutua kieltämään (tosin kiellothan ei teillä auta mitään koska ette noudata niitä). Hoitolanne ei ole mikään koirapsykologi- ja koulutuskeskus, ja myös mm. hoitosopimuksessanne listatut hoitotoimenpiteet eivät todellakaan sisällä koulutusta eikä kynsien leikkausta. Mikäli tällainen toiminta sisältyisi perusmaksuun se tulisi myös hoitosopimuksessa ilmoittaa. Se että ette veloittaneet lisämaksullisesta ja erikseen tilattavasta kynsien leikkauksesta on ihan naurettavaa edes mainita, tai jos viittasit tällä teon oikeutukseen niin oikeudentaju on nyt kyllä päässyt pahasti hämärtymään.

        (jatkuu seuraavassa...)


      • HelyM

        (jatkoa edelliseen)

        On lisäksi todella omituista että kuvittelette että teillä on oikeus alkaa omatoimisesti, ilman ensin lemmikin omistajalta asiasta kysymättä, kouluttamaan siellä olevia hoidokkeja. Teillä ei ollut mitään tietoa koirani historiasta ja millä tavalla häntä koulutetaan ja minkälaisessa vaiheessa koirani koulutus on. Koska koirani oli valjaissa (pehmeät kankaiset) ja vapaasti roikkuvassa hihnassa (kevyt kankainen) teidän ei olisi tarvinnut normaaleissa arkirutiineissa koskea häneen ollenkaan, ja näin oli myös sovittu teidän kanssanne, tämä oli teille oikein ok jo varausta tehdessäni, ja olitte vielä samaa mieltä että silloin koiraan ei tarvitse turhaan koskea ja näin vältytään aiheuttamasta turhaa stressiä. Tähän jo toimivaksi todettuun järjestelyyn oltiin teidän puolelta vielä todella tyytyväisiä, sillä silloin kuulemma ei tarvitse yrittää lassota kaulasta kiinniottoa vastustelevaa koiraa, jotta sen saa ulos (tällaisia tilanteitahan teillä on ollut hoidossa olleiden koirien kanssa, joka erittäin stressaavaa koirille). Johan maallikkokin tämän ymmärtää että on varmasti olemassa hyvä ja tärkeä syy kun tällainen järjestely on sovittu. Se että oikeutat tekonne koiran pelkotilalla ja sillä että muidenkin kanssa on menty toimimaan näin ilman lupaa, on myös käsittämätöntä. Myöskään se että olet käyttänyt omiin chihuihisi pelkotilanpoisto oppejasi ei oikeuta sinua soveltamaan oppejasi ilman lupaa asiakkaan koiraan. Jos kyseessä olisi ollut joku pakollinen esim. tapaturman vuoksi tehtävä hoitotoimenpide, niin toki silloin koiraan tulee koskea ja tällöin tietenkään omistajaa ei ehditä ennakkoon infota, mutta tässä tapauksessa ei todellakaan ollut kyse siitä, vain ainoastaan teidän välinpitämättömyydestänne ja liiasta pätemisen tarpeesta sekä koulutus- ja kynnenleikkausinnokkuudestanne.

        Lisäksi, annat ymmärtää että olen laiminlyönyt koirani kynsien leikkauksen. Valitettavasti on kylläkin niin että koirani kynnet eivät todellakaan olleet liian pitkät joten leikkaustarvetta ei todellakaan ollut. Todella epäammattimaista antaa ymmärtää että asiakas ei hoida koiraansa oikein, saati vielä aivan perättömästi. Kuten olen teille jo kahdesti eri henkilöille kertonut, koirani kynnet oli leikattu juuri edellisellä viikolla trimmaamossa, missä vielä käymme säännöllisesti vähintään kuukauden välein kynnet leikkaamassa. Myöskin ystäväni kertoi teille että käyn säännöllisesti leikkauttamassa kynnet ammattilaisella ja ihmetteli touhujanne. Se että olette leikanneet kynnet heti edellisen leikkauskerran perään tarkoittaa sitä että olette leikanneet väkisin ytimeen asti, pikimustista kynsistä kun ydintä ei nää. Lisäksi vielä arvostelet tietoisesti toisen yrityksen tekemää työtä vaikka itse olette toimineet täysin väärin ja epäammattimaisesti. Kävin eilen trimmaamossa keskustelemassa teoistanne, hekin olivat todella ihmeissään sillä mitään tarvetta kynsien leikkaukselle ei ollut, olinhan todellakin juuri hoitoa edeltävällä viikolla käynyt heillä. Testasimme samalla miten koirani reagoi nyt leikkaamiseen teidän käsittelynne jälkeen: takapakkia on selkeästi tullut eli olette pahentaneet jo ennestään koiralleni vaikeaa asiaa. Uskomatonta että vielä kehtaat ylpeästi opastaa muita ihmisiä kynsien leikkauksesta, mutta tämähän taas vain todisti pätemisen tarpeesi. Todennäköisesti olette nyt myös sitten menneet pahentamaan koirani suhtautumista vieraisiin ja hoidossa olemiseen, todellakin epäammattitaitoista touhua teillä siellä.

        Kuten myöskin kerroin, koirani ei ole ennen tehnyt paniikkipissoja ja - kakkoja kun vieras ihminen häntä lähestyy, joten jotakin hoitolassanne oli alusta asti pahasti vialla kun hän näin voimakkaasti alkoi reagoimaan. Lenkillähän koirani oli ollut ihan normaali (henkilökuntanne kertomaa tämäkin) mutta kopissa ollessaan ja henkilökunnan siellä lähestyessä ei. Lisäksi kerrot että koirani oikein haki turvaa ystävästäni, tämä vahvistaa vielä lisää koirani todella pahaa oloa hoitolassanne ja vielä sinun läheisyydessäsi. Se että salasitte tiedon koirani pahasta olosta on myös todella outoa, jos en olisi soittanut likaisesta mökistä en olisi ikinä edes saanut tietää tästä käytöksestä. Se että koira paskoo omaan mökkiinsä on asia, joka todellakin kuuluu omistajan saada tietää, ja kun omistaja soittaa ja kysyy koiransa kuulumisia on tämä todellakin asia mikä tulee myös kertoa. Ja ihan mukava muutenkin vain noin hygieniasyistä tietää että kaikki koiran lelut, valjaat, hihna, mökki, luut ja koko koira on pyörinyt ja nukkunut paskan seassa, mahdollisesti vielä koko hoidon ajan.

        (ja vieläkin jatkuu seuraavassa...)


      • HelyM

        (jatkoa edelliseen)

        Toivottavasti ette nyt tämän vuoksi nuhtele torstaina puhelimeen vastannutta tyttöä, kiitos hänen sain kuulla totuuden kuinka paha koirallani oli olla hoitolassanne. Myöskin hyvä että nyt muut hoitolaanne harkitsevat ihmiset saavat tietää tästä kaikesta, lemmikit kun valitettavasti eivät pysty itse mitään kertomaan. Senkin puolesta kiitos että vastasit viestiini, melkein jopa koko nimelläsi, niin saatiin vielä vähän tarkemmin käytyä julkisesti läpi näitä teidän tekemiänne ja tekemättä jättämiänne asioita.

        Miten aiotte nyt korjata kaikki nämä asiat?

        * * *

        Tulipas pitkä juttu, pahoittelut tästä, mutta halusin nyt laittaa kaiken kirjoittamani mukaan samantien, toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti, sillä täytyyhän nämä asiat tuoda julki että ihmiset tietää missä mennään!

        Itseäni harmittaa tosi paljon että olin niin hölmö että vein koirani tuonne, vielä kun koirani tarvitsee erikoiskohtelua. Kuvittelin todellakin että hoito onnistuu niinkuin sovimme. Tekemättömäksi en tätä nyt millään enää saa, mutta voin sentään muita varoittaa.


      • PinjaK

        Minullakin on aivan kauheita kokemuksia hoitolasta. Hain juuri koirani, Megan sieltä viikon loman jälkeen ja koiran tila on järkyttävä. Megalle oli tullut kuullemma ummetusta joten olivat antaneet lääkettä. Mega oli tosi heikon oloinen ja vatsa nyt löysällä, mikä on vielä ihan ymmärrettävää ummetuslääkkeen sivuoireena. Siinä ei valitettavasti ollut kuitenkaan kaikki, Megalla oli kauhea takkuinen sotku kuonossa ja turkissa kaulan ja rintakehän alueella. Sotku oli hoitajan mukaan siirappista lääkettä, joka oli roiskunut Megan turkille ja suun ympärille. Hoitaja huuhteli pahimmat liat pois ennen kuin veimme Megan autoon. Kuitenkin mietityttää kovasti miksei hoitaja pessyt sotkua pois heti, kun se oli tullut, vaan Mega oli joutunut kärsimään sotku kuonossa kunnes tulimme hakemaan? Myöhemmin alkoi epäilyttää, että sotku on ehtinyt olla kuonossa pitempääkin, suun ympärys näyttää ärsyyntyneeltä ja punoittaa eikä Mega tahdo siihen koskettavan. Tämän lisäksi Mega oli järkyttävän saastaisessa kunnossa, iljettävä virtsan ja ulosteen ja ties minkä haju oli syvästi pinttynyt turkkiin ja valkoiset karvat oli osittain pissankeltaiset. Haju oli, ja on vieläkin huolellisesta pesusta huolimatta hirvittävän vahva. Nyt toivon vain että Megan tila paranee.


    • ÄlkääViekö

      noita teidän pikku puudeleitanne enää mihinkään hoitoon. Nyt odotatte, että se pikku fiffe kuolee vanhuuteen ja sitten alatte vasta nauttia elämästänne. Jätätte uuden koiran ottamatta ja säästätte senkin rahan itseenne ja matkoihinne. Ei tarvitse viedä fiffeä hoitoon.

    • JasminJaAdi

      Olen viennyt koirani Tassuun hoitoon vuodesta 2013 alkaen. Ei valittamista hotellin palvelusta. Päinvastoin. Hyvänä merkkinä pidän sitä, että koirani menevät sinne innoissaan kun olemme rakennuksen ulkopuolella. Toinen koiristani on ihmisarka, mutta kiitos Tassun henkilökunnan ammattiatidolle koira tietää että siellä ei ihmistä tarvitse pelätä. Jotenkin tuo yllä oleva Helyn kirjoitus pisti lähinnä ärsyttämään. Näitä tyypillisiä buudelin omistajia jotka eivät koirista todellisuudessa edes ymmärrä yhtään mitään.

    • Rotikkamix

      Mielestäni oli aika outoa ja vastuutonta että koirat ovat yksin klo 22-07 välisen ajan, eli 9 tuntia. Tällöin ei siiskukaan ole hoitajaa päivystämässä vaan lemmikit ovat oman onnensa nojassa. Kysyin eikö tämä ole vähän outoa niin sanottiin ettei ainakaan vielä ole käynyt mitään.

      Kokemusta on yhdestä hoitokerrasta joka kesti 3vrk. Koira oli haukkunut ja vinkunut niin paljon ettei saanut ääntä yli viikkoon. Harmi että tasokkaan oloinen ja hyvällä sijainnilla oleva hotelli on tällainen.

      • herraisäsentään

        eikö siellä todella ole yöllä ketään henkilökuntaa paikalla. En tiennyt tätä ollenkaan. Tottakai koirahoitolassa pitää olla joku yölläkin. Varmasti todella stressaavaa koirille myös se jatkuva räksytys. Aatella, jos siellä yöpyy vaikka vain yksi koira, niin se joutuu viettämään siellä koko yön yksin. Kauhee paikka.


      • Ainalöytyyhoitaja

        Saan todella olla tyytyväinen,että omistan laajan sukulais/ystäväverkoston,jottei minun edes tarvitse miettiä noita koirahoitoloita.Aika rankkoja arvosteluita,jos ovat tosi tarinoita.


    • Anonyymi

      Ei voi todellakaan suositella kyseistä paikkaa, koiria on aivan liian paljon hoitajiin nähden. Koiran sairastuessa he jättävät koiran täysin heitteille, sillä heillä ei ole kuulemma resursseja huolehtia koirasta... Mitä siinä pitäisi tehdä jos on ulkomailla matkalla.... JOTEN ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ VIEKÖ KOIRAANNE TASSUUN & TASSUUN! ! !

      • Anonyymi

        En suosittele kyseistä paikkaa kenellekkään. Liikaa koiria ja liian vähän henkilökuntaa. Epäsiisti ja huoletivat eläimistä huonosti. Töykeää palvelua.


    • Anonyymi

      Koirani Miska on saanut aina hyvää hoitoa ja henkilökunta asiantuntevia ja mukavia. Tulen tulevaisuudessakin käyttämään tarvittaessa

      • Anonyymi

        Vein koirani Mimmin Tassu&Tassuun, ja kun tulin hakemaan Mimmin takaisin, niin sanottiin että lenkillä oli tippunut rotkoon!?!?!??


      • Anonyymi

        Koirani sepe oli kuollut shokkiin siellä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe