Mihin Bollywoodin viehätysvoima perustuu?

Olen katsonut Pahelin sekä intialaisten että suomalaisten ystävättärieni kanssa eikä kukaan meistä oikein tykännyt elokuvasta. Elokuvan ongelma on tarinankerronnassa. Etenkin elokuvan lopetus on käsittämättömän huonosti tehty ja samalla hyvin epämääräinen. (Amitabhin rooli oli kuin nuijalla olisi lyöty, kolmesti.)

Elokuvan ohjaaja on kunnostautunut ns. vastaelokuvien parissa, sen vuoksi ihmettelen hänen ohjaustaan. Ranin esittämän naisen asemasta Rajasthanilaisessa yhteiskunnassa olisi saanut enemmän irti. Nyt se jäi glamourin taakse.

Itse pidin Pahelin musiikista ja visuaalisuudesta. Sen vuoksi olen näyttänyt elokuvaa suomalaisille ystävilleni. Pääsevät nauttimaan korujen kilinästä ja ihanasta musiikista ;) Mutta olen varoittanut heitä kaikkia elokuvan tarinan ohuudesta ja omituisesta lopetuksesta. (Miksi haamu ei heti mennyt miehen nahkoihin vaan päätti odottaa elokuvan loppuun asti?)

Devika Rani kirjoitti:

Olen katsonut Pahelin sekä intialaisten että suomalaisten ystävättärieni kanssa eikä kukaan meistä oikein tykännyt elokuvasta. Elokuvan ongelma on tarinankerronnassa. Etenkin elokuvan lopetus on käsittämättömän huonosti tehty ja samalla hyvin epämääräinen. (Amitabhin rooli oli kuin nuijalla olisi lyöty, kolmesti.)

Elokuvan ohjaaja on kunnostautunut ns. vastaelokuvien parissa, sen vuoksi ihmettelen hänen ohjaustaan. Ranin esittämän naisen asemasta Rajasthanilaisessa yhteiskunnassa olisi saanut enemmän irti. Nyt se jäi glamourin taakse.

Itse pidin Pahelin musiikista ja visuaalisuudesta. Sen vuoksi olen näyttänyt elokuvaa suomalaisille ystävilleni. Pääsevät nauttimaan korujen kilinästä ja ihanasta musiikista ;) Mutta olen varoittanut heitä kaikkia elokuvan tarinan ohuudesta ja omituisesta lopetuksesta. (Miksi haamu ei heti mennyt miehen nahkoihin vaan päätti odottaa elokuvan loppuun asti?)

Lue lisää

Olen sama mieltä. Paheli olisi voinut olla parempi.
Bollywoodissa elokuvia tehdään pääasiassa intialaisia varten. Ei länsimaalaisille katsojille. Alkuperäisessä kirjoituksessani vertailin Paheli ja Rang de Basanti keskenään. Rang de Basanti oli Intian ehdokas tämän vuoden Oscareissa. Se oli tehty nimenomaan länsimaistuneelle Intian nuorisolle. Vaikka siinä oli tunnettu Aamir Khan ( 43v.) nuoren opiskelijan roolissa tarina oli huono sekoitus tai "fuusio" länsimaisesta musiikista istutettu väkisin intialaiseen maisemaan. Ihmettelin suuresti, että Bollywoodin tunnetuin säveltäjä A. R. Rahman ( mm. Lagaan) oli tehnyt näin huonoa työtä. Elokuvan loppukohtaus oli Paheliakin tyhmempi. Nuoret yrittävät valloittaa Intian Akashvaanin, Intian Yleisradion,studiot ja kuolevat samassa! Silti se lähetettiin tavoittelemaan Oscaria ilmeisesti Aamir Khanin maineen luottaen. Aamir Khanin Lagaan oli päässyt loppukilpailuun eli "nomination"- asteelle v. 2001.

Realismiin perustuvia elokuvia epäonnistuvat Intiassa. Kerron miksi? Arkirealismi Intiassa on niin ankea. Intialaiset menevät elokuviin unohtamaan edes kolmeksi tunniksi elämän kurjuuden. Ei tarvitse osta lippua elokuviin nähdäkseen realismia valkokankaalla. Intian realismi näkee heti elokuvateatterin ulkopuolella. Ilmaiseksi. Tunnettu Bollywoodin pioneeri Raj Kapoor sanoi: " Älä aliarvioi intialaista yleisöä. Se ehkä ei ole niin koulutettu. Mutta he seisovat sateessa ja paahtavassa auringossa pitkissä jonoissa ostamassa lipun elokuviin. He tietävät, mitä tahtovat. He haluavat puhdasta entertainmentia."

Satyajit Ray ja Bimal Roy tekivät realismiin perustuvia elokuvia 1950- 60- luvuilla. He voittivat palkintojakin länsimaissa. Satyajit Ray sai Oscarin elämäntyöstä intialisen elokuvan hyväksi tehdystä työstä vielä kuolinvuoteellaan. Valitettavasti monikaan intialainen ei ole koskaan nähnyt Satyajit Rayn elokuvia. Sitä paitsi ne eivät olleet oikeasti Bollywoodin elokuvia. Ne valmistuivat Kalkuttassa ja olivat Bengalin kielellä.

Bolywood toimii, kuten Hollywoodkin, puhtaasti kaupallisella pohjalla. Vaikka siellä valmistuvat lähes 1000 elokuva vuodessa harva elokuva on laadullisesti hyvä. Tunnettuimmat viime vuosien laadukkaat elokuvat ovat olleet Umrao Jaan( Rekha- versio 1981), Deavdas ( 1995), Lagaan( 2001) ja Mangal Pandey( 2005). Umrao Jaanin uusi versio, jossa oli Aishwarya Rai ja tuleva aviomies Abhishek Bachhan ( Amitabh Bachhanin poika) oli "floppi", vaikka se oli mielestäni teknisesti ja visuaalisesti parempi elokuva kuin Rekhan versio v. 1981. Oli paremmat kamerat ja enemmän raha käytettävissä.Rekhan Umrao Jaanin tulkinta oli katsojien mielestä aidompi. Kumpikaan elokuvista ei ollut alkuperäiselle romaanille uskollinen. Taiteellinen vapaus tarinan tulkinnassa oli kai sallittua. Samoin uusi Devdas, jossa oli SRK ja Aishwarya, oli teknisesti upea, mutta aito Devdas vodelta 1955( Dilip Kumar ja Vyajyantimala) oli parempi tulkinta vanhasta klassikosta, vaikka elokuva olikin mustavalkoinen.

Siis, hyväkin tarina kärsii, jos elokuva tehdään ainoastaan ns. "Box-office success" mielessä. Valitettavasti näin asiat ovat tämän päivän Bollywoodissa. Tästä puhui viimeksi avoimesti mm. veteraani Bollywoodin tähti Naseeruddin Shah (mm. Umrao Jaan v. 1981)helmikuussa. Shahin haastattelu on luettavissa BBC:n etelä- Aasian nettisivuilla.

Bollywoodin historioitsija kirjoitti:

Olen sama mieltä. Paheli olisi voinut olla parempi.
Bollywoodissa elokuvia tehdään pääasiassa intialaisia varten. Ei länsimaalaisille katsojille. Alkuperäisessä kirjoituksessani vertailin Paheli ja Rang de Basanti keskenään. Rang de Basanti oli Intian ehdokas tämän vuoden Oscareissa. Se oli tehty nimenomaan länsimaistuneelle Intian nuorisolle. Vaikka siinä oli tunnettu Aamir Khan ( 43v.) nuoren opiskelijan roolissa tarina oli huono sekoitus tai "fuusio" länsimaisesta musiikista istutettu väkisin intialaiseen maisemaan. Ihmettelin suuresti, että Bollywoodin tunnetuin säveltäjä A. R. Rahman ( mm. Lagaan) oli tehnyt näin huonoa työtä. Elokuvan loppukohtaus oli Paheliakin tyhmempi. Nuoret yrittävät valloittaa Intian Akashvaanin, Intian Yleisradion,studiot ja kuolevat samassa! Silti se lähetettiin tavoittelemaan Oscaria ilmeisesti Aamir Khanin maineen luottaen. Aamir Khanin Lagaan oli päässyt loppukilpailuun eli "nomination"- asteelle v. 2001.

Realismiin perustuvia elokuvia epäonnistuvat Intiassa. Kerron miksi? Arkirealismi Intiassa on niin ankea. Intialaiset menevät elokuviin unohtamaan edes kolmeksi tunniksi elämän kurjuuden. Ei tarvitse osta lippua elokuviin nähdäkseen realismia valkokankaalla. Intian realismi näkee heti elokuvateatterin ulkopuolella. Ilmaiseksi. Tunnettu Bollywoodin pioneeri Raj Kapoor sanoi: " Älä aliarvioi intialaista yleisöä. Se ehkä ei ole niin koulutettu. Mutta he seisovat sateessa ja paahtavassa auringossa pitkissä jonoissa ostamassa lipun elokuviin. He tietävät, mitä tahtovat. He haluavat puhdasta entertainmentia."

Satyajit Ray ja Bimal Roy tekivät realismiin perustuvia elokuvia 1950- 60- luvuilla. He voittivat palkintojakin länsimaissa. Satyajit Ray sai Oscarin elämäntyöstä intialisen elokuvan hyväksi tehdystä työstä vielä kuolinvuoteellaan. Valitettavasti monikaan intialainen ei ole koskaan nähnyt Satyajit Rayn elokuvia. Sitä paitsi ne eivät olleet oikeasti Bollywoodin elokuvia. Ne valmistuivat Kalkuttassa ja olivat Bengalin kielellä.

Bolywood toimii, kuten Hollywoodkin, puhtaasti kaupallisella pohjalla. Vaikka siellä valmistuvat lähes 1000 elokuva vuodessa harva elokuva on laadullisesti hyvä. Tunnettuimmat viime vuosien laadukkaat elokuvat ovat olleet Umrao Jaan( Rekha- versio 1981), Deavdas ( 1995), Lagaan( 2001) ja Mangal Pandey( 2005). Umrao Jaanin uusi versio, jossa oli Aishwarya Rai ja tuleva aviomies Abhishek Bachhan ( Amitabh Bachhanin poika) oli "floppi", vaikka se oli mielestäni teknisesti ja visuaalisesti parempi elokuva kuin Rekhan versio v. 1981. Oli paremmat kamerat ja enemmän raha käytettävissä.Rekhan Umrao Jaanin tulkinta oli katsojien mielestä aidompi. Kumpikaan elokuvista ei ollut alkuperäiselle romaanille uskollinen. Taiteellinen vapaus tarinan tulkinnassa oli kai sallittua. Samoin uusi Devdas, jossa oli SRK ja Aishwarya, oli teknisesti upea, mutta aito Devdas vodelta 1955( Dilip Kumar ja Vyajyantimala) oli parempi tulkinta vanhasta klassikosta, vaikka elokuva olikin mustavalkoinen.

Siis, hyväkin tarina kärsii, jos elokuva tehdään ainoastaan ns. "Box-office success" mielessä. Valitettavasti näin asiat ovat tämän päivän Bollywoodissa. Tästä puhui viimeksi avoimesti mm. veteraani Bollywoodin tähti Naseeruddin Shah (mm. Umrao Jaan v. 1981)helmikuussa. Shahin haastattelu on luettavissa BBC:n etelä- Aasian nettisivuilla.

Lue lisää

Juu tiedetään hyvin, että Bollywood perustuu viihteeseen ja kaupallisuuden maksimointiin.. Kun katson Bollywood-elokuvia katson niitä juuri intialaisesta näkökulmasta. Joskus kuitenkin tarina ei toimi. Eihän intialaiset ystävänikään pitäneet Pahelista. 'Nonsense' oli sana, jolla he kuvasivat elokuvaa.

Itse pidän Rang De Basantista paljon. Ehkä hieman epäuskottava, mutta siinä on sanomaa. Ja tunnetta tietenkin.. Länsimaalaisen naisen kuvaaminen positiivisessa valossa oli ilahduttavaa, kun yleensä elokuvat ovat suht rasistisia länsimaalaisia kohtaan. (kukapa voi moittia, mutta silti..)

Bollywoodissa muuten tuotetaan noin 200-250 elokuvaa. Koko Intiassa 800.. :) Pieni faktavirhe, joka sekoitetaan usein. Bollywoodhan on vain Mumbaissa tuotettua elokuvaa.

Devika Rani kirjoitti:

Juu tiedetään hyvin, että Bollywood perustuu viihteeseen ja kaupallisuuden maksimointiin.. Kun katson Bollywood-elokuvia katson niitä juuri intialaisesta näkökulmasta. Joskus kuitenkin tarina ei toimi. Eihän intialaiset ystävänikään pitäneet Pahelista. 'Nonsense' oli sana, jolla he kuvasivat elokuvaa.

Itse pidän Rang De Basantista paljon. Ehkä hieman epäuskottava, mutta siinä on sanomaa. Ja tunnetta tietenkin.. Länsimaalaisen naisen kuvaaminen positiivisessa valossa oli ilahduttavaa, kun yleensä elokuvat ovat suht rasistisia länsimaalaisia kohtaan. (kukapa voi moittia, mutta silti..)

Bollywoodissa muuten tuotetaan noin 200-250 elokuvaa. Koko Intiassa 800.. :) Pieni faktavirhe, joka sekoitetaan usein. Bollywoodhan on vain Mumbaissa tuotettua elokuvaa.

Lue lisää

Juu,jamalaton määrä elokuvia yksistään Bollywoodista joten ei voi odottaa että kaikki edes olisi teknisesti tai tarinallisesti menestyksiä ;)

Ymmärrän elokuvien katsomiseen liittyvän "paon todellisuudesta", mutta siitä huolimatta ei tarvitse lyödä yli ihan roppa kaupalla. Ihania rakkaustarinoita, aah se se vasta oli pakoa todellisuudesta sillä tuskin monenkaan elämä on niin hyvässä mielessä siirappimaista, mutta kummituksia en toivoisi siitä huolimatta näkeväni edes mielikuvitusmaailmassani.

Devika Rani kirjoitti:

Juu tiedetään hyvin, että Bollywood perustuu viihteeseen ja kaupallisuuden maksimointiin.. Kun katson Bollywood-elokuvia katson niitä juuri intialaisesta näkökulmasta. Joskus kuitenkin tarina ei toimi. Eihän intialaiset ystävänikään pitäneet Pahelista. 'Nonsense' oli sana, jolla he kuvasivat elokuvaa.

Itse pidän Rang De Basantista paljon. Ehkä hieman epäuskottava, mutta siinä on sanomaa. Ja tunnetta tietenkin.. Länsimaalaisen naisen kuvaaminen positiivisessa valossa oli ilahduttavaa, kun yleensä elokuvat ovat suht rasistisia länsimaalaisia kohtaan. (kukapa voi moittia, mutta silti..)

Bollywoodissa muuten tuotetaan noin 200-250 elokuvaa. Koko Intiassa 800.. :) Pieni faktavirhe, joka sekoitetaan usein. Bollywoodhan on vain Mumbaissa tuotettua elokuvaa.

Lue lisää

Viimeisin virallinen nettissä oleva tilasto Central Board of Film certificationin ( Intian valtiollinen elin, joka aiemmin tunnettiin nimellä Central Board of Film censors)vuodelta 2003 kertoo, että 877 intialaista "feature filmiä" hyväksyttiin. Luku on koko Intiassa valmistetuista elokuvista monella eri kielellä. Bollywoodin osuus tästä on arvioitu olevan noin 20-25, joten olet oikeassa kun sanot sen olevan noin 200- 250/ vuosi. Minulta lipsahti sana Bollywood kun piti sanoa, että koko Intiassa valmistuu noin 1000 elokuva/ vuosi. Luku voi vaihdella vuosittain, mutta se lienee ehkä 900-1000 elokuva/ vuosi nyt?

Tottakai järkevän ihmisen näkökulmasta katsoen Pahelin tarina kummituksineen on silkka " nonsense". Mutta siinä oli tärkeä sanoma tämän päivän ihmisille, jotka juoksevat rahan perässä.Tällä mittarilla myös Lord of the Rings on "nonsense" tarina. Mutta se voitti 11 Oscaria! Samat ihmiset, jotka kutsuvat Paheli nonsensiksi kuitenkin menevät katsomaan Lord of the Ringsin tapaisia elokuvia! Senkö takia saman perusjuoneen on tehty useita jatkokertomuksia? Mitä se todistaa? Jotkut pitävät nonsense elokuvista, JOS ja vain JOS niitä tule Holywoodista. Ei Bollywoodista. Intialaiset nuoret, jotka elävät tietokone- ja kännykkämaailmassa ja pelaavat PC-peleja ovat ihastuneet Hollywoodin "nonsense" elokuviin, mutta kritisoivat Bollywoodin fantasiaan ja vanhaan folk-loreen perustuvaan elokuvaan, kuten Paheli on.
Kysymys on asenteesta "Desi-filmia" kohtaan. Näiden nuorten mielestä vain Hollywoodissa osataan tehdä hyviä elokuvia. Totuus on toisenlainen. Kaikilla suurilla Hollywoodin tuottajilla on nyt toimistot ja suunnitelmat valmista elokuvia Intiassa. Jos ei muun syyn takia, niin se on huomattavasti halvempi maa. Myös elokuvan valmistamiseen.
Ei ainoastaan kännykkävalmistajille, kuten Nokialle, Elcoteqille, Perlokselle, Aspocompille ja muille, vaan myös Hollywoodille.

Rang de Basantissa oli myös hyvin patrioottinen sanoma. Sehän kertoi Intian vapaustaistelijan Bhagat Singhin elämästä Brittien siirtomaavallan aikana. Jopa arvostetun BBC:n mielestä Rang de basantin tarina oli naiivisti toteutettu ja sillä oli yhtä naiivi ja tarpeettoman väkivaltainen loppukohtaus.

Muuten, Lagaanissa Elizabethin roolissa oleva Rachel Shelly oli hyväsydäminen länsimaalainen nainen, joka rakastui Bhuvaniin ( Aamir Khan). Mielestäni Elizabethin roolihahmo ei ollut "rasistinen" kuvaus länsimaisesta naisesta. Vai oliko se mielestäsi? Olisi mielenkiintoista tietää, missä intialisessa elokuvassa länsimaalainen nainen olisi esitetty "rasistisena hahmona" ? Minäkin voisin oppia jotakin.

Bollywoodin historioitsija kirjoitti:

Viimeisin virallinen nettissä oleva tilasto Central Board of Film certificationin ( Intian valtiollinen elin, joka aiemmin tunnettiin nimellä Central Board of Film censors)vuodelta 2003 kertoo, että 877 intialaista "feature filmiä" hyväksyttiin. Luku on koko Intiassa valmistetuista elokuvista monella eri kielellä. Bollywoodin osuus tästä on arvioitu olevan noin 20-25, joten olet oikeassa kun sanot sen olevan noin 200- 250/ vuosi. Minulta lipsahti sana Bollywood kun piti sanoa, että koko Intiassa valmistuu noin 1000 elokuva/ vuosi. Luku voi vaihdella vuosittain, mutta se lienee ehkä 900-1000 elokuva/ vuosi nyt?

Tottakai järkevän ihmisen näkökulmasta katsoen Pahelin tarina kummituksineen on silkka " nonsense". Mutta siinä oli tärkeä sanoma tämän päivän ihmisille, jotka juoksevat rahan perässä.Tällä mittarilla myös Lord of the Rings on "nonsense" tarina. Mutta se voitti 11 Oscaria! Samat ihmiset, jotka kutsuvat Paheli nonsensiksi kuitenkin menevät katsomaan Lord of the Ringsin tapaisia elokuvia! Senkö takia saman perusjuoneen on tehty useita jatkokertomuksia? Mitä se todistaa? Jotkut pitävät nonsense elokuvista, JOS ja vain JOS niitä tule Holywoodista. Ei Bollywoodista. Intialaiset nuoret, jotka elävät tietokone- ja kännykkämaailmassa ja pelaavat PC-peleja ovat ihastuneet Hollywoodin "nonsense" elokuviin, mutta kritisoivat Bollywoodin fantasiaan ja vanhaan folk-loreen perustuvaan elokuvaan, kuten Paheli on.
Kysymys on asenteesta "Desi-filmia" kohtaan. Näiden nuorten mielestä vain Hollywoodissa osataan tehdä hyviä elokuvia. Totuus on toisenlainen. Kaikilla suurilla Hollywoodin tuottajilla on nyt toimistot ja suunnitelmat valmista elokuvia Intiassa. Jos ei muun syyn takia, niin se on huomattavasti halvempi maa. Myös elokuvan valmistamiseen.
Ei ainoastaan kännykkävalmistajille, kuten Nokialle, Elcoteqille, Perlokselle, Aspocompille ja muille, vaan myös Hollywoodille.

Rang de Basantissa oli myös hyvin patrioottinen sanoma. Sehän kertoi Intian vapaustaistelijan Bhagat Singhin elämästä Brittien siirtomaavallan aikana. Jopa arvostetun BBC:n mielestä Rang de basantin tarina oli naiivisti toteutettu ja sillä oli yhtä naiivi ja tarpeettoman väkivaltainen loppukohtaus.

Muuten, Lagaanissa Elizabethin roolissa oleva Rachel Shelly oli hyväsydäminen länsimaalainen nainen, joka rakastui Bhuvaniin ( Aamir Khan). Mielestäni Elizabethin roolihahmo ei ollut "rasistinen" kuvaus länsimaisesta naisesta. Vai oliko se mielestäsi? Olisi mielenkiintoista tietää, missä intialisessa elokuvassa länsimaalainen nainen olisi esitetty "rasistisena hahmona" ? Minäkin voisin oppia jotakin.

Lue lisää

Katsopas Dil Chahta Hai, muutaman vuoden takaa. Muistaakseni siinä länsimaalainen nainen esitetään varkaana. (kerrankin kun länsimaalainen nainen saa roolin hindielokuvassa..)

Ylipäätänsä kaikki länsimaalaisuushan Bollywood-elokuvissa on ollut epätoivottavaa. Roistot ja vampit pukeutuvat länsimaalaisiin vaatteisiin ja käyttäytyvät huonosti. Usein musikaalikohtauksissa länsimaalaiset naiset ovat vähissä vaatteissa. Harvoin länsimaalaiset esitetään samassa valossa kuin intialaiset. He ovat joko tyhmiä, seksuaalisia objekteja (bikineissä rannoilla tmv..) tai äärimmäisen ilkeitä hahmoja. Mieti The Risingin brittisotilaita..

Lagaan on mukava poikkeus kuinka länsimaalainen nainen esitetään elokuvassa, totta!

Devika Rani kirjoitti:

Katsopas Dil Chahta Hai, muutaman vuoden takaa. Muistaakseni siinä länsimaalainen nainen esitetään varkaana. (kerrankin kun länsimaalainen nainen saa roolin hindielokuvassa..)

Ylipäätänsä kaikki länsimaalaisuushan Bollywood-elokuvissa on ollut epätoivottavaa. Roistot ja vampit pukeutuvat länsimaalaisiin vaatteisiin ja käyttäytyvät huonosti. Usein musikaalikohtauksissa länsimaalaiset naiset ovat vähissä vaatteissa. Harvoin länsimaalaiset esitetään samassa valossa kuin intialaiset. He ovat joko tyhmiä, seksuaalisia objekteja (bikineissä rannoilla tmv..) tai äärimmäisen ilkeitä hahmoja. Mieti The Risingin brittisotilaita..

Lagaan on mukava poikkeus kuinka länsimaalainen nainen esitetään elokuvassa, totta!

Lue lisää

Valitettavasti en ole nähnyt Dil Chahta hai( DCH) vuodelta 2001. Olen kuitenkin tietoinen sellaisen elokuvan olemassaolosta senkin takia, että Aamir Khan oli siinä rikkaan liikemiehen pojan roolissa. Sinänsä hyvin tyyppillinen asia Bollywoodin elokuvissa. Sellainen roolihahmo on Bollywoodissa ollut myös 1940- 50- luvun vanhoissa elokuvissa. Se johtuu siitä, että halutaan esittää köyhille intialaisille upeita taloja, joissa on uimaaltaita, flyygeleita olohuoneessa, suihkulähteitä pihalla jne. Jos katsot vanhoja sen aikaisia elokuvia, joissa olivat Raj kapoor ja Nargis valkokankaan rakastavaisina( aivan kuten Tauno Palo ja Ansa Ikonen olivat Suomessa tuolloin) huomaat, että mainitsemani kuliisit olivat aina mukana näissä filmeissä.

Tämän päivän Bollywoodissa elokuvien sponsorit ovat yleensä suuret hotelliketjut, lentoyhtiöt, matkatoimistot, koru- ja vaatekauppiat jne. Homma pyörii näin: Sen jälkeen kun elokuvan sponsorit ovat selvillä eli rahoittajat ja budjetti tiedossa lähdetään kirjoittamaan tarina näiden sponsorien vaatimusten ympärille. Jos on paljon raha käytettävissä niin otetaan huippuartisteja kuten Aamir Khan, Salman Khan, Shah Rukh Khan, Aishwarya Rai jne. Kuvauskohteet (locationit) eli paikat määrää myös rahoittaja! DCH:n tapauksessa olivat Goassa olevat hotellit, Australiassa olevat liikemiehet, lentoyhtiöt( Qantas, tässä tapauksessa)jne. Sen takia suurimman osan Akashin( Aamir Khan) roolista oli kuvattu Australiassa!
Vastaavanlaista "sponsorointia" oli myös "Bride and Prejudice"( Hilpeys ja ennakkoluulo)- filmin taustalla. Elokuvan ohjaaja, Gurinder Chadha keräsi noin 6 eri rahoittaja tämän Jane Austenin klassikkoromaanin perustuvaan elokuvaan. Lopputulos oli surkea tulkinta Englannin kirjallisuuden merkkiteoksesta Pride and Prejudice: ista. Se oli epäilemättä hauska leffa tehty nuorisolle, oikeammin sanottuna nuorille tytöille. Aishwarya Rai oli se "täky", jolla saatiin nuoret naiset katsomaan sitä elokuva. Tässäkin leffassa kuvaukset olivat Goassa, Lontoossa, Hollywoodissa ja Amritsarissa. Kuvauspaikat olivat tarkoin valittuja elokuvan sponsoreiden vaatimuksista. Gurinder Chadha on Punjabilainen juuriltaan, joka on syntynyt Keniassa ja asuu Englannissa. Kun Bollywoodin suosio oli nousussa Englannissa hän teki tämän elokuvan, joka on erehdyttävästi ( tarkoituksellisesti?) mainostettu " Bollywood- elokuvaksi". Sitä se ei tietenkään ole, vaikka Aishwarya Rai onkin tässä filmissä!

Bollywoodin elokuvatekijät ovat viime vuosina tehneet elokuvia nimenomaan Intian nuorelle sukupolvelle, joka on kasvanut hyvinvoivissa keskiluokan perheissä. Elokuvia tehdään myös niille sadoille tuhansille nuorille intialaisille, jotka nykyään ovat työssä länsimaissa, myös Suomessa. Näillä nuorilla on jostain kummallisesta syystä muodostunut se käsitys, että fast food, farkut, PC- pelit, kännykät, tietokoneet ovat elämän pääelementit. He eivät osaa arvostaa intialaisen kulttuurin perinteisiä arvoja, jotka ovat kestäviä arvoja myös tämän päivän maailmassa. Vasta sitten kun huomaavat, ettei farkuissa kulkeminen tee heistä "länsimaisia" ja törmäävät syrjintään ihmissuhteissa ja työpaikoilla, he ehkä oppivat arvostamaan kestäviä intialaisia arvoja. Tämä on ollut myös DCH:n tapaisten elokuvien sanoma näille länsimaisen elämään ihastuneille nuorille. Kapinoiminen on aina ollut nuorisossa. Joka maassa. Myös Intiassa. Vastaavanlainen tarina oli myös Baabul- elokuvassa, jossa oli Rani Mukherjee, Salman Khan ja Amitabh Bachhan. Rikkaan miehen poika rakastuu nuoreen Golf- kentän omistajan tyttäreen jne. Montako poika tai tyttöä Intiassa voi samaistua ko. perheisiin?

Aishwarya Rai sanoi eräässä haastattelussa viime vuonna: " On se valitettava asia ja sääli, ettei Intian nuoriso osaa arvostaa tai edes ymmärtää Urdunkielen eleganssia ja sen runouden eli ghazalien sanoma. He katsovat vain länsimaista elämä matkivia filmejä ja kuuntelevat vain plagioituja sävelmiä. Sen takia suostuin Umrao Jaanin rooliin, vaikka tiesin, että sitä tullaan vertailemaan Rekhan esittämään Umrao Jaaniin( v. 1981). Umrao Jaanin tarina on klassinen esimerkki Intian kulttuuriperinteestä."

Lagaan oli poikkeus. Ja myös Mangal Pandey- The Rising. Jälkimmäisessä elokuvassa brittisotilaiden rasismi on historian fakta. Ei mielikuvitus. Elokuvan rahoitus oli British Film Councilista myöskin. Ja Englannin kruunuprinssi Charles oli läsnä elokuvan "Mahuuratissa" ( ensiotokset) Mumbaissa marraskuussa 2003. Siis elokuvassa kerrotut tapahtumat ovat historian faktoja. Muuten Englannin Fim Council ei olisi rahoittanut ko. elokuva, eikä Charles suostunut olemaan elokuvan ensiotosten tilaisuudessa!

Odotan innolla uusi versio Jhansi ki Rani-sta, jossa Aishwarya Rai on Jhansin kuningattaren, Lakshmi Bain roolissa. Aiempi versio oli 1950- luvulta oleva värielokuva. Tämä historiallinen elokuva tulee tämän vuoden kesällä juuri ennen kuin Intiassa juhlitaan 60 vuotta itsenäisyydestä ja 150 vuotta Intian ensimmäisestä itsenaisyystaistelusta v. 1857. Jhansin Lakshmi Bai taisteli rohkeasti tuolloin itsenäisyyden puolesta Brittejä vastaan. Saa nähdä, miten Aishwarya Rai selviää tästä hyvin vaativasta historiallisesta roolista? Kauneuden lisäksi siinä tarvitaan ammattitaitoa. Jhansin kuningatar oli kaunis nuori nainen, joka kuoli nuorena 30 vuoden iässä taistelussa. Tarina on hyvin jännittävä. Ja traaginen.

Bollywoodin historioitsija kirjoitti:

Valitettavasti en ole nähnyt Dil Chahta hai( DCH) vuodelta 2001. Olen kuitenkin tietoinen sellaisen elokuvan olemassaolosta senkin takia, että Aamir Khan oli siinä rikkaan liikemiehen pojan roolissa. Sinänsä hyvin tyyppillinen asia Bollywoodin elokuvissa. Sellainen roolihahmo on Bollywoodissa ollut myös 1940- 50- luvun vanhoissa elokuvissa. Se johtuu siitä, että halutaan esittää köyhille intialaisille upeita taloja, joissa on uimaaltaita, flyygeleita olohuoneessa, suihkulähteitä pihalla jne. Jos katsot vanhoja sen aikaisia elokuvia, joissa olivat Raj kapoor ja Nargis valkokankaan rakastavaisina( aivan kuten Tauno Palo ja Ansa Ikonen olivat Suomessa tuolloin) huomaat, että mainitsemani kuliisit olivat aina mukana näissä filmeissä.

Tämän päivän Bollywoodissa elokuvien sponsorit ovat yleensä suuret hotelliketjut, lentoyhtiöt, matkatoimistot, koru- ja vaatekauppiat jne. Homma pyörii näin: Sen jälkeen kun elokuvan sponsorit ovat selvillä eli rahoittajat ja budjetti tiedossa lähdetään kirjoittamaan tarina näiden sponsorien vaatimusten ympärille. Jos on paljon raha käytettävissä niin otetaan huippuartisteja kuten Aamir Khan, Salman Khan, Shah Rukh Khan, Aishwarya Rai jne. Kuvauskohteet (locationit) eli paikat määrää myös rahoittaja! DCH:n tapauksessa olivat Goassa olevat hotellit, Australiassa olevat liikemiehet, lentoyhtiöt( Qantas, tässä tapauksessa)jne. Sen takia suurimman osan Akashin( Aamir Khan) roolista oli kuvattu Australiassa!
Vastaavanlaista "sponsorointia" oli myös "Bride and Prejudice"( Hilpeys ja ennakkoluulo)- filmin taustalla. Elokuvan ohjaaja, Gurinder Chadha keräsi noin 6 eri rahoittaja tämän Jane Austenin klassikkoromaanin perustuvaan elokuvaan. Lopputulos oli surkea tulkinta Englannin kirjallisuuden merkkiteoksesta Pride and Prejudice: ista. Se oli epäilemättä hauska leffa tehty nuorisolle, oikeammin sanottuna nuorille tytöille. Aishwarya Rai oli se "täky", jolla saatiin nuoret naiset katsomaan sitä elokuva. Tässäkin leffassa kuvaukset olivat Goassa, Lontoossa, Hollywoodissa ja Amritsarissa. Kuvauspaikat olivat tarkoin valittuja elokuvan sponsoreiden vaatimuksista. Gurinder Chadha on Punjabilainen juuriltaan, joka on syntynyt Keniassa ja asuu Englannissa. Kun Bollywoodin suosio oli nousussa Englannissa hän teki tämän elokuvan, joka on erehdyttävästi ( tarkoituksellisesti?) mainostettu " Bollywood- elokuvaksi". Sitä se ei tietenkään ole, vaikka Aishwarya Rai onkin tässä filmissä!

Bollywoodin elokuvatekijät ovat viime vuosina tehneet elokuvia nimenomaan Intian nuorelle sukupolvelle, joka on kasvanut hyvinvoivissa keskiluokan perheissä. Elokuvia tehdään myös niille sadoille tuhansille nuorille intialaisille, jotka nykyään ovat työssä länsimaissa, myös Suomessa. Näillä nuorilla on jostain kummallisesta syystä muodostunut se käsitys, että fast food, farkut, PC- pelit, kännykät, tietokoneet ovat elämän pääelementit. He eivät osaa arvostaa intialaisen kulttuurin perinteisiä arvoja, jotka ovat kestäviä arvoja myös tämän päivän maailmassa. Vasta sitten kun huomaavat, ettei farkuissa kulkeminen tee heistä "länsimaisia" ja törmäävät syrjintään ihmissuhteissa ja työpaikoilla, he ehkä oppivat arvostamaan kestäviä intialaisia arvoja. Tämä on ollut myös DCH:n tapaisten elokuvien sanoma näille länsimaisen elämään ihastuneille nuorille. Kapinoiminen on aina ollut nuorisossa. Joka maassa. Myös Intiassa. Vastaavanlainen tarina oli myös Baabul- elokuvassa, jossa oli Rani Mukherjee, Salman Khan ja Amitabh Bachhan. Rikkaan miehen poika rakastuu nuoreen Golf- kentän omistajan tyttäreen jne. Montako poika tai tyttöä Intiassa voi samaistua ko. perheisiin?

Aishwarya Rai sanoi eräässä haastattelussa viime vuonna: " On se valitettava asia ja sääli, ettei Intian nuoriso osaa arvostaa tai edes ymmärtää Urdunkielen eleganssia ja sen runouden eli ghazalien sanoma. He katsovat vain länsimaista elämä matkivia filmejä ja kuuntelevat vain plagioituja sävelmiä. Sen takia suostuin Umrao Jaanin rooliin, vaikka tiesin, että sitä tullaan vertailemaan Rekhan esittämään Umrao Jaaniin( v. 1981). Umrao Jaanin tarina on klassinen esimerkki Intian kulttuuriperinteestä."

Lagaan oli poikkeus. Ja myös Mangal Pandey- The Rising. Jälkimmäisessä elokuvassa brittisotilaiden rasismi on historian fakta. Ei mielikuvitus. Elokuvan rahoitus oli British Film Councilista myöskin. Ja Englannin kruunuprinssi Charles oli läsnä elokuvan "Mahuuratissa" ( ensiotokset) Mumbaissa marraskuussa 2003. Siis elokuvassa kerrotut tapahtumat ovat historian faktoja. Muuten Englannin Fim Council ei olisi rahoittanut ko. elokuva, eikä Charles suostunut olemaan elokuvan ensiotosten tilaisuudessa!

Odotan innolla uusi versio Jhansi ki Rani-sta, jossa Aishwarya Rai on Jhansin kuningattaren, Lakshmi Bain roolissa. Aiempi versio oli 1950- luvulta oleva värielokuva. Tämä historiallinen elokuva tulee tämän vuoden kesällä juuri ennen kuin Intiassa juhlitaan 60 vuotta itsenäisyydestä ja 150 vuotta Intian ensimmäisestä itsenaisyystaistelusta v. 1857. Jhansin Lakshmi Bai taisteli rohkeasti tuolloin itsenäisyyden puolesta Brittejä vastaan. Saa nähdä, miten Aishwarya Rai selviää tästä hyvin vaativasta historiallisesta roolista? Kauneuden lisäksi siinä tarvitaan ammattitaitoa. Jhansin kuningatar oli kaunis nuori nainen, joka kuoli nuorena 30 vuoden iässä taistelussa. Tarina on hyvin jännittävä. Ja traaginen.

Lue lisää

Minä tykkäsin sekä Baabulista että Umrao Jaanista.
Paitsi että Baabulissa jälleen kerran toistuu sama kliseinen tarina; nuoripari menee naimisiin ja seuraavan viiden minuutin aikana ollaan jo raskaana. Tämä toistuu yllättävän momessa bollywood elokuvassa jos olette panneet merkille. Muuten elokuva oli koskettava, John Abramin tilalla toki oilisi voinut olla joku näyttelijän työssä lahjakkaampi henkilö. Tässäkin roolissa pätee mielestäni että pelkkä ulkonäkö ei riitä vaikka John ei kyllä ulkonäöllisesti edes ole minun makuuni.

annis- kirjoitti:

Minä tykkäsin sekä Baabulista että Umrao Jaanista.
Paitsi että Baabulissa jälleen kerran toistuu sama kliseinen tarina; nuoripari menee naimisiin ja seuraavan viiden minuutin aikana ollaan jo raskaana. Tämä toistuu yllättävän momessa bollywood elokuvassa jos olette panneet merkille. Muuten elokuva oli koskettava, John Abramin tilalla toki oilisi voinut olla joku näyttelijän työssä lahjakkaampi henkilö. Tässäkin roolissa pätee mielestäni että pelkkä ulkonäkö ei riitä vaikka John ei kyllä ulkonäöllisesti edes ole minun makuuni.

Lue lisää

Onpas täällä pitkä keskustelu =) En ihan kaikkea jaksanut lukea, mutta halusin vastata tuohon alkuperäiseen kysymykseen.

Minä kuulen erittäin usein (=aina) suomalaisilta Bollywoodia harrastamattomilta tutuilta, että Bollywood-elokuvat on ihan sekoja, niillä ei ole mitään tekemistä arkirealismin kanssa. Tähän aina kommentoin, että juuri siksi minä niitä katsonkin. Eli se mitä alkuperäinen kirjoittajakin tässä keskustelussa puhui. Elämä on kurjaa muutenkin, miksi katsoa samaa kurjuutta elokuvissa?

Minä en ole koskaan pitänyt kauhu- enkä murhaelokuvista tai sarjoista. Makuja on monenlaisia ja se sallittakoon. Itse tulon surulliseksi ja pahoinvoivaksi sellaisista elokuvista. Sen sijaan minusta hyvä Bollywood-elokuva saa itkemään ja nauramaan toisessa kohti. Elokuvan sanoma ja kohtaukset pyörivät mielessä vielä monta päivää.

Tästä muistui mieleeni, että taidankin tänä viikonloppuna katsoa ainakin yhden bollyleffan. Nyt lähden ruoan laittoon ja taidan laittaa Pahelin laulut soimaan =)