"you must specify the filesystem type"

jmp-

Asensin kubuntun uusiksi toimimattomuuksien vuoksi. Kaksi kovoa, hda ja hdb. Hdb:llä kaksi osiota, jälkimmäisessä (hdb2) kaikki muutama kymmenen tuhatta digikuvaa, joista ei ole varmuuskopioita.

Uudelleenasennuksessa ei pystynyt mounttaamaan kyseistä levyä ollenkaan, ykköskovon osiotaulu oli jo kirjoitettu uusiksi, eikä bootannut koneelta, asensin käyttiksen uusiksi. Kubuntu herjasi, ettei pysty liittämään osiota tiedostojärjestelmään. Bootin jälkeen ei edes löytänt koko osia muualta, kuin device managerista, jossa ei tiennyt mitään koko levystä, kuin että se on olemassa.

Koitin opensusen asennusta, sekään ei tunnista tiedostojärjestelmää. Itsekään en sitä tiedä. Taannoin selvittelin, mikä olisi "tehokkain", mutta en muista, olenko senjälkeen formatoinut levyn, vai pistinkö alkujaankaan minkä. Äkkiä miettien voi olla ext3, XFS, jFS tai ReiserFS.

En siis ole missään vaiheessa asennusta poistanut osiota, koittanut mountata sen kyllä asennuksessa. Ja ennen uudelleenasennusta toimi. Kyllä, oli tod. peliveto tehdä näin, mutta aina aikaisemmin on säilynyt kakkoskovo ilman ongelmia uudelleenasennuksessa, niin en nyt osannut miettiä muuta.

Millähän tuolta vois saada pelasteltua jutut talteen? Onko hyviä vinkkejä. Seuraava askel on kantaa tuo levy jonnekin, jossa osataan tehdä sille jotakin, ei nimittäin ole varaa hävittää sieltä tavaraa...

6

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • , , ,

      ja mitä sanoo komento 'sudo fdisk -l' ?

    • joko levyn korruptoitumiselta tai sit oikein rikkoutumiselta!
      Ja se datan pelastaminen muualla, EN USKO että haluat maksaa sitä hintaa mitä kyseiset firmat maksaa JA silti he EIVÄT LUPAA että yksikää tieto on toimivassa muodossa ja silti laskuttavat!

      • jmp-

        tuskalliselta ainakin tuntui homma.

        Mulla on kuvatiedostoista kyllä backuppia jossakin, mutta oon niitä nyt pari päivää etsinyt. Täytyypä etsiä lisää. Muut häviää sitten koneelta kyllä, mutta niitä saa takas, se on vain vaivaa.

        Täytyy varmaan jatkaa hakemista ja lähteä kovalevykaupoille..


      • olet yrittänyt
        jmp- kirjoitti:

        tuskalliselta ainakin tuntui homma.

        Mulla on kuvatiedostoista kyllä backuppia jossakin, mutta oon niitä nyt pari päivää etsinyt. Täytyypä etsiä lisää. Muut häviää sitten koneelta kyllä, mutta niitä saa takas, se on vain vaivaa.

        Täytyy varmaan jatkaa hakemista ja lähteä kovalevykaupoille..

        olet yrittänyt mountata jotain muuta kuin sitä itseään.
        ennen kuin heität kiintolevyllä vesilintua niin kokeileppas katella tarkemmin mitä osioita sulta löytyykään sieltä tai sitten jos on kummallisempi tiedostojärjestelmä niin asenna sille tuki ensin.


    • kokeile

      Kokeile nyt ensin jollakin live linuxilla tutkia/pelastaa osiolta tarpeellinen data.
      Muistaakseni Vectorlinuxilla onnistuin hieman samantapaisessa operaatiossa. Jotkut suosittelevat Knoppixia mutta minulla se ei mountannut kakkoslevyä joten ei onnistunut.
      Ainakin Suse 10.1 halusi välttämättä jyrätä yli kaikki levyt ja osiot vaikka yritti käyttää asiantuntijatilaa, aivan peestä.

      • jmp-

        Ubuntua nyt käytin cd:ltä.

        Gnomepartition-systeemi ilmoitti, että hdb2-osio on 90gigaa ja tilaksi antoi "unallocated", eikä anna tietoa, paljonko käytetty. Mitään muuta ei antais tehdä, kuin luoda uutta osiota tuonne.

        Täytyy jotain muuta liveä koittaa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      225
      7540
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      4970
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4772
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3428
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2015
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1880
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1829
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1677
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1609
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      148
      1347
    Aihe