Ehdottomasti tylsin kirja?

Ensiksi,Hemignwayn Vanhus ja meri-on mielestäni tosi hyvä kirja,muutkin hänen teoksensa ja jopa elämänkerta on mielenkiintoisesti kirjoitettu.Mutta koemme asioita eri tavoin.
Täytyy miettiä.En osaa kyllä sanoa mikä olisi tylsin kirja,onko sellaista?Mitään sanomattomia ja kevyitä on paljon,niistä en niinkään ole kiinnostunut,kaikkea olen lukenut,mutta tuo on minulle vaikea kysymys.Luulen,että pitää oikein miettiä tarkemmin ja palata asiaan ;)

Vaikka minulla onkin ollut ennakkoluuloja isänpäivän alla markettien myyntipöydille lapioituja so(n)takirjoja kohtaan, oli Pentti H. Tikkasen Armoa ei tunnettu kuitenkin paljon huonompi kuin koskaan olin kuvitellut minkään kirjan voivan olla. Siinä oli sekaisin uuvuttavan tylsää joukkueen etenemistä leveys- ja pituuspiirien tarkkkuudella siellä jossakin, runebergilaista paatosta ja Korkkareista tuttua replikoitina tyyliin Argh! hän huudahti vuodattaessaan hurmeensa isänmaan kunnian kentille. Huono huono erittäin huono! Varmasti ja ehdottomasti ja ilman pienintäkään erehtymisen mahdollisuutta voin väittäää sitä maailman tylsimmäksi ja huonoimmaksi kirjaksi.

Yksi bloggaava opettaja juuri kirjoitti, että hän ei koskaan pane oppilasta lukemaan "Vanhusta ja merta", koska se hänenkin mielestään on tylsä.

ja samalla varmasti huonoin kirja, jonka olen koskaan lukenut.

Seitsemän veljestä. Vaikka olenkin nurmijärveläinen. Inhottaa kun koulussa laittoivat lukemaan sitä. Taidanpa lähteä A.Kiven patsaalle ja kusta sen juureen. Siinä on muutenkin hieno istuskella penkillä ja yrittää imitoida A.Kiven mietteliästä poseerausta....

...kaikki mitä on PAKKO lukea esim opiskelun vuoksi vaikuttaa tylsältä. Esim olen tavannut englantilaisia opiskelijoita joiden mielestä Shakespeare on tylsintä mitä voi kuvitella, mutta Kalevala on hyvin kiinnostavaa. ja suomalaisia opiskelijoita joiden mielestä Kalevala on maailman tylsintä, mutta Shakepeare kiinnostavaa.

kirja hyllyssäni on: Panu Rajalan Sydämenjäristys.
Olen yleensä kaikkiruokainen lukemisen suhteen, mutta tämä ylitti tylsyydessään kaikki mitä tähän ikään mennessä olin aikaisemmin lukenut.
Vanhus ja meri, on kyllä kirja, jota tähän ooppukseen ei voi edes verrata. Olen lukenut sen pariinkin kertaa, mutta mitään pitkäveteistä en siitä löytänyt.

Filosofiaa vuosia opiskellena minun täytyy tunnustaa, että Sartren Inhoa puisevampaa kirjaa ei liene milloinkaan kirjoitettu. Sellaista tekotaiteellista ranskalaista jahkaamista ja haihattelua sivukaupalla. Kirjan on tarkoitus esittää psykologisesti mahdollisimman tarkka ja nerokas kuva ihmisestä. Mutta minä sanon, että jos Dostojevsjki olisi lukenut iltateellä Inhoa, hän olisi mitä todennäköisemmin tukehtunut teehensä kokissaan Inhon aiheuttamia, eskistentialistisia väristyksiä.


Jos joku onneton, joka ei filosofiaan ole aikaisemmin tutustunut ,pahaa aavistamatta tarttuu Sartre-sedän Inhoon, alkaa hän välittömästi vihata koko filosofiaa sydämensä pohjalta. Kirja on mieletäni eksistentialismin raiskaus, vaikka Sartre-setä onkin ko. suuntauksen merkittävimpiä edustajia. Kirja nukuttaa pystyyn. Hyvää iltalukemista unettomille. Vastaa nuijanukutusta.

Jollain kulttuurimäärärahalla suomennettu kokoelma saksalaisia novelleja, jäi käteen kirjaston ilmaisesta poistokorista.

Jo otsikko on sitä itseään. Silloin 1965 kulttuuriradikaalien keskuudessa oli muotia jättää otsikoista isot kirjaimet pois.

Jo ensimmäisen tieteisnovellin (arno schmidt: retkikunta) ensimmäinen kappale on niin unettava, etten jaksa sitä edes näytteeksi aloittaa...

Selkeästi tylsin kirja on James Joycen odysseus. Ei suomennettuna

Hanskan saaresta löytyi kummastakin päästä irtolehdiksi mennyt miesten jännityspokkari, josta en muista kuin lauseen: "Jamesonista ei jäänyt jäljelle kuin myrskyn runtelema paistinpannu"

Mutta suurin ongelma on tullut ylistetyn "Alastalon salissa" kirjan kanssa. En yksinkertaisesti ymmärtänyt sen kielikuvia. Kun Kilpi kirjoittaa: "Miehet heiluttavat partaa" Minä kanttura näin joukon äijiä pitävän parrastaan kiinni ja heiluttavan niitä. Mies sanoi, että se tarkoittaa puhumista. Lopetin kirjan siinä sivulla 150, jolloin oltiin ehkä päästy ovelta puoleen väliin takanreunaa. En yksinkertaisesti ymmärtänyt.

Mä en myöskään ole kovin otettu Camusta, Sartresta tai Nietzschesta (onko tuossa nyt kaikki konsonantit kohdallaan)

Mutta venäläiset uppoavat, uudet ja vanhat.

Taru sormusten herrasta tuli luettua ala-asteella kokonaan, mutta tällä iällä se ei enää uppoaisi totaalisen mielikuvituksen puutteen ja pitkäveteisen kerronnan yhdistelmän vuoksi, joten nimeän sen tylsimmäksi tuntemakseni kirjaksi.

En tiedä mitä tarkoitat "tylsällä kirjalla", mutta Hemingway on sen verran kova nimi kirjallisuudessa, että piti joku Hemingwayn jostakin yksittäisestä kirjasta tai ei, ei Hemingwayta "tylsäksi" kukaan kirjallisuuden harrastaja sano.

Jaah? Mikähän minusta olisi kaikkein tylsin lukemani kirja, vaikea äkkiseltään vastata. Kun joku nyt tämänkin vanhan ketjun on nostanut palstan etusivulle ja ketjua on hiljattain kommentoitu, niin kommentoin sitten minäkin.

No omalta osaltani "tylsin" lukemani kirja on ehkä yksi omakustanne, jonka kirjan kirjoittajan nimeä en enää edes muista, enkä sitä siten mainitse tai tässä muutenkaan mainitsisi, mutta jouduin kerran tekemään yhdestä kirjasta opiskeluaikoina lukupiiriin arvion ja se oli todella vaikeaa, koska kerta kaikkiaan siinä tylsäksi muistamastani kirjasta ei ollut mitään positiivista sanottavaa ja se oli noloa, kun ei voi vaan arvostellakaan, sanomatta mitään positiivista: jopa lauseet kirjassa oli aloitettu pienillä alkukirjaimilla, eikä kirjassa ollut mitään punaista lankaa eli ei ollut mitään loogisesti etenevää edes yksinkertaista juonta, ja kirjoittaja siten oli todennäköisesti niin surkea, että ehkä kutosen äidinkielen arvosanan kirjoittajaksi arvioisin, tekeleen tekijän. Oli kuitenkin saanut apurahaa tuotoksensa tekemiseen ja julkaisuun, en muista mistä. Kirja itsessään oli jokin olevinaan dokumentaarinen tuotos, tyyliin kerronnallinen kaunokirjallisesti väritetty historiikki, tms.

Kirjailijoiksi luettavista ehkä tylsin ikinä lukemani teos on Dan Brownin "Da Vinci Koodi": Dan Brown on surkea näkemyksetön amerikkalainen bisnesmaakarikirjoittaja, minun mielestäni, enkä ymmärrä, että mitä jotkut hänen teoksissaan näkevät tai että miksi ne myyvät. Myös Tuomas Kyrö on mielestäni yliarvostettu; ei ehkä huono kirjoittaja, enkä ole lukenut yhtäkään hänen kirjaansa, joten en voi arvostellakaan, mutta Kyrön tyylissä; hänen kolumnejaan olen joskus lukenut, välillä ärsyttää se pakkomielteinen " imaginaarisen tavikseuden humoristisoiminen", että aina kun joku sanoo, että "oi, joi nyt mieleni pahoitin", niin se on muka hassunhauskaa ja niin "suomalaista" muka.

Tuomas Enbuske ei taida olla kirjailija? Jos olisi, niin hän saisi ainakin multa pisteet tylsimmän mahdollisen kirjoittajan sarjassa. Tyyppi on melkein kuin opetettu papukaija, joka saarnaa joka tekstissään vaan rahasta. En ole koskaan nähnyt Enbusken kirjoittavan mitään positiivista kenestäkään, jolla on erilainen poliittinen arvomaailma, kuin hänellä. Luoja minua varjelkoot siltä, ttä Tuomas Enbuske ikinä alkaisi kirjailijaksi! Tulisin hulluksi, jos se olisi vielä kirjallisuusohjelmissakin. Ja mä olen tavis,eikä mulla ole mitään Enbuskeakaan vastaan: hän on minusta ainoastaan tylsä ja melko huono kirjoittaja ja mielipiteeseen on oikeus.

Ja te epäkirjallisuustyypit tässä Suomi24.fi:a nettikirjoittelevat tuskin ansaitsisitte edes näin pohtivaa kirjoitusta.

Tylsää kirjaa sinällään ei ole olemassakaan; sen asemesta on olemassa lukijan ja kirjan välinen suhde.

Tuo suhde vieläpä muuttuu ajan saatossa. Ottakaapa aikaperspektiiviksi 10 tai 30 vuotta.

Tenavana Tarzanit olivat hyviä, mutta enpä viitsi enää niitä lukea. Vastaavasti Kalevala oli kerta kaikkiaan hirvittävä opus enkä lukenut sitä edes kouluaikana. Vaan nyt kirjoitan itse verkkokirjaa Kalevalan pohjalta.

Yritän valita lukemiseni niin, että ainakin uskoisin kirjan olevan tarpeeksi mielenkiintoinen. Itse asiassa olin siitä melkein varma, kun viimeksi ostin koko Shades of Grey -trilogian. Mutta toisin kävi. Lukeminen jää mitä luultavimmin siihen yhteen kirjaan. Aluksi tietenkin oli virkistävää lukea jotain erilaista ja jännää. No, se "jännyys" ei kovin pitkälle kestänyt, kun jo puolivälissä tuli sellainen hohhoijaa-fiilis, kun ne samat kuviot alkoivat toistaa itseään joka toisella sivulla, kun kirjailija ei ilmeisesti osaa muusta kirjoittaa. Lukeminen muuttui yhtä kiinnostavaksi ja jännittäväksi kuin makaronilaatikon syöminen. Sadatta kertaa käydään samat eleet läpi. Kaiken päälle vielä täysin onneton suomennos. *haukottelee*

Pari kertaa olen yrittänyt lukea Kalle Päätalon romaaneja. En kovin pitkälle jaksanut sitten millään. En tiedä johtuuko minun vaiko kirjojen tylsyydestä. Kerran luin puoleen väliin Päätalolle lähetetyistä ihailijakirjeistä koostettua kokoelmaa "Kunnioitettu herra mestari". Se oli ihan kiinnostava ja paikoin hauskakin.

Melko tylsä oli myös Arvid Järnefeltin romaani "Greta ja hänen Herransa". Muuten olen pitänyt Järnefeltin kirjoista.

Tylsyys on suhteellinen käsite. Joskus kirjan vaikeatajuisuus tekee lukemisen tylsäksi. Minulle kävi niin Jussi Kylätaskun Akuaban kohdalla. Ehkä olen vain rajoittunut?

Laila Hirvisaaren Pihkovan kellot. En vain päässyt kirjaan mukaan. Muita Hietamiehen/Hirvisaaren kirjoja olen kyllä lukenut, myös tuon sarjan kirjoja.

Tylsin romaani, jota olen koskaan alkanut lukea, on Jack Kerouacin On the Road (Matkalla). Keskenhän se jäi tietysti. On the Road, mitä siitä nyt muistan, on pelkkää epämääräistä paikkojen ja havaintojen kuvausta, jonka välillä keskeyttää kliseinen elämänfilosofinen pohdinta. Vähän kuin omia nuoruuden päiväkirjoja lukisi... En voi ymmärtää sen saavuttamaa suosiota.

Minusta romaanissa on oltava kunnon tarina, ja lopussa pitää mielellään jonkin suuren salaisuuden paljastua, jolloin kääntynyt perspektiivi tapahtumiin ja henkilöihin muuttaa kaiken uudeksi: näin yhdessä kertomuksessa on tavallaan kaksi tarinaa, joista toinen kulkee alusta loppuun ja toinen lopusta alkuun.

No enpäs osaa tuota sanoa, koska jos joku kirja on tosi tosi tylsä, niin se kyllä tuppaa jäämään kesken ja meneppä nyt niistä kesken jätetyistä kirjoista sitten sanomaan mikä olisi ollut se kaikkein tylsin.
Yksi omasta mielestäni tosi puiseva ja ankea luettava on Sinuhe Egyptiläinen. Olkoon vaikka kuinka suomalaisen kirjallisuuden huipputeos ja mikä lie, mutta voi elämä että se on myös ihan jumalattoman tylsä ja ankea kirja lukea.
Luin sitä muutama vuosi sitten jotain useamman sataa sivua (lopetin jossain niillä paikkeilla kun päästiin Sinuhen masentuneeseen känniepisodiin tämän menetettyä morsmaikkonsa Minotauriin labyrinttiin) ja melko varmasti tulee jäämäänkin siihen kohtaan minulla se kirja.
Yksi iso ongelma on varmasti se, että henkilöhahmot ovat ihan samantekeviä. Kuulemma kirjan loppu on tosi surullinen, mutta ottaen huomioon että itse en missään vaiheessa osannut samaistua Sinuhen hahmoon ja pidin tästä sen verta vähän, että koko ukon voisi puolestani lopussa vaikka pilkkoa elävältä voiveitsellä sentin ohuiksi suikaleiksi varpaista alkaen samalla tämän elämäntarinaa kerraten, eikä se herättäisi minussa ihmeempiä tunteita tai sympatioita hahmoa kohtaan.