Abstrakti omaisuus - eettinen vääryys

Olivatpa ajatukset omia vai lainattuja, opit-
tuja tai itse oivallettuja - samapa tuo, mutta
entäpä kirjoitettu sana?

Luomme uutta kertomaa mielikuvitukselli-
sesta tai -kuvituksettomasta aihepiiristä jää-
mällä samalla odottamaan vastakaikua tai
mykkää ilmapiiriä, mutta emme kuitenkaan
odota kajottavan siihen vaihtamalla sen ym-
päristöä ja kohderyhmää. Silloin voisi kysyä
onko kirjoitus luojansa omaisuutta, johon il-
man lupaa ei voi kajota?

Tekijänoikeuden alaisia lauseita emme saa
lainata, osoitekytkentöjä liittää, emmekä tuot-
teita mainostaa, ei edes toistaa sanomaam-
me muilla alueilla, mutta oma luomuksemme
on kuitenkin vapaata siirrettäväksi heti, kun
se saa syntymänsä toisten silmissä.

Suomen laki tuntee abstraktin omaisuuden
käsitteen, mutta täällä tekstin asema muut-
tuu kaksipuolisesta sopimuksesta yksipuoli-
seksi aina, kun vain toinen osapuoli voi sen
poistaa tai siirtää ilman eri valtuuksia . Erona
vain on, että luomuksen kirjoittajalle annetaan
vielä katumusvaraa harkita sen hävittämistä.

On selvää, että luomus ei saa tietoisesti lou-
kata kolmatta osapuolta - ne ovat asia erik-
seen - mutta on tehtävä ero kohtuullisen ja
kohtuuttoman rasitteen välillä. Jos asiat tais-
televat, ei pitäisi henkilöön tai luomukseen
kajota ennen selvää näyttöä teon törkeydestä.
Perustellusti.

Olemmeko lainsuojattomia?

24

940

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lemnaminor..

      Kirjoitit hyvin, kuten aina.

      Näkisin, että kysymyksessä on tilanne, jossa pelisäännöt eivät ole kirkastuneet ja pelisäännöt on luotu hyvin pienellä joukolla. Loppukäyttäjät eivät ole päässet vaikuttamaan niihin. Silloin myös ihmisten sitouttaminen niihin on hankalaa. Kaikenlaisia lieveilmiöitä ilmenee.

      • ...ngg

        tuossa olikin pointti, johon takertua. Se alku-
        joukko loi kuitenkin puitteet, joihin ei enää ole
        voitu tai haluttu vaikuttaa kasvavan pullataikinan
        vuoksi. No, hiivahumala hälvenee joskus ja ehkä
        selvien päivien aika koittaa joskus.

      • lemnaminor..
        ...ngg kirjoitti:

        Ainakin siinä vaiheessa "hiivahumala hälvenee", kun kilpailu kasvaa ja perusidea ei enää toimi. Tähän olen törmännyt työelämässä. Kuulun niihin, joiden mielestä kaikenlaisen toiminnan kuuluu olla hyödyllistä ja käyttäjiä parhaalla mahdollisella tavalla palvelevaa.

        Kaunis ilma muuten. Kolme lenkkiä jo heitetty - kaksi koirien kanssa ja yksi ystävän kanssa :).

    • Valtaapitävä valiojoukko suomessa on keksinyt mielenkiintoisen sivistyssanan: sananvapaus. Olet varmaan kuullut puhuttavan, että meillä kaikilla suomalaisilla on vapaus sanoa mitä hyvänsä.
      Nyt vain tullaan siihen, kuka saa esittää ajatuksensa julkisesti muiden tavoitettavaksi. Tiedotusvälineitä hallitsevat ihmiset päättävät mitä sivuillaan julkaisevat. Ellei sanoma ole mieleinen, näkyvyyttä ei tule.
      Joskus tuntuu, että jos on joskus olet loukannut herkkähipiäistä tahoa, sinulle kostetaan poistamalla sananvapautesi.
      Kaikesta huolimatta aurinkoista alkukesää sinulle ystäväiseni.

      • ...ngg

        journalismin lempisika, joka kypsytettiin perus-
        tuslaista tämän päivän määreeseen vain palvellak-
        seen myyntiä. Se lakia valmistellut valiokunta ei
        voinut arvata kuinka se paperia sotkeva apinalauma
        otti mallia Hearst'in törkyuutisista. Hearst vain
        sattui omistamaan myös poliitikot, mikä selittää
        myöhäisen törkyaallon nousun Suomeen.

        Ilmaisusi mieleisestä sanomasta on oikeammin ih-
        misen raadolllisen uteliaisuuden täyttäminen. Ja
        siihen jopa uskotaan.

        Ja mikä ettei. Kun rumat teot sallitaan, niin nii-
        tä käytetään. Se, mitä tänä päivänä julkaistaan
        on kuin suora malli oppivalle kansallemme. Ja se
        heijastuu tänne voimakkaasti juuri siksi, että se
        antaa monelle mahdollisuuden pommittaa itseään
        näyttämättä.

        Onkin nurinkurista, että lakiin tukeudutaan, sään-
        töihin vedotaan, mutta mandaattia käytetään.

        Bää-ä-bää-ä vita lamn...näin suomalaisia viedään

        Aurinkoista alkukesää sinnekin.

    • Lainsuojaton.

      ahaa..

    • jane.london

      kohtuuton rasite jo käsitteinä ihan tarpeeksi vaikea ruotia,saati ottaa selvä missä rajat kulkee..hei...

      • ...ngg

        esimerkiksi hieman palstan ulkopuolelta esimerkki.
        Julkimon on asemansa vuoksi siedettävä hieman
        enemmän epäedullista riepottelua.

        Me olemme täällä vain tekstijulkimoita, mutta ai-
        na kun töhrimme ruutua, on varauduttava tiettyyn
        prosenttiin negatiivista palautetta.

      • jane.london
        ...ngg kirjoitti:

        esimerkiksi hieman palstan ulkopuolelta esimerkki.
        Julkimon on asemansa vuoksi siedettävä hieman
        enemmän epäedullista riepottelua.

        Me olemme täällä vain tekstijulkimoita, mutta ai-
        na kun töhrimme ruutua, on varauduttava tiettyyn
        prosenttiin negatiivista palautetta.

        jos emme osanneet varautua sataprosenttiseen negatiiviseen palautteeseen...se on kohtuutonta!!

    • oon väsyny mediaan

      ainaski siihen jota halutaan lykätä just mun postiluukust. Mitä pahaa mää oon tehny ettei mun anneta olla rauhas vaan vapaa-aika menee kaikenmaailman mainosten plaraamisella. Lehtiäkää viitti enää tilata, ko jokasen välist tipahtelee joku ellos-laina mainos jos meinais niinko mukavaste sohval rötköttäen nautiskella lukutuokiost seuraavalt sivult sit tupsahtaakin tilaa tää lehti mainos ja kolmannel tilaa se toinenki lehti...

      Noi postimyynnit ne vast omituisii painoksii on sitten kun on aikaa sellainen lukea ja jo melkein tilaat, nii seuraava versio kopsahtaa luukusta jossa on yli puolet entisist ja edellisist luetteloist olevist mainoksist niinko muistutukseks ja pari uutta kretonkii mink takia ne kait on lähetetty, sitten meikä likka jo tuohtuu ja nakkaa kaik luettelot roskikseen, ko ei saa rauhas enää tilatakkaa ko täytyy olla noi hankalaa kaik nykyään. Niin no se mainostamine on vissii nii kallista, et ovat sitte alentaneet kretonkien laatuakin, nii ei niit enää tartte montaa kertaa päälleskää laittaa...
      No mää sit oon viisastununna enkä enää ees avaa niit postimyyntiluetteloi, anttaa niitten tilata ketkä jaksa ja on aikaa pelata...

      Mitä tahansa ajattelit tilata vaikka lehden, nii tarkka saa olla, et osaa liimata sen ja sen tarran sinne ja toisen tänne... palapelei tein lapsena enmää ymmärrä miks aikuisen täytyy viä leikkii heidän mieliks... toopeina pitää...

      Nii mää oonki tullut siihen tulokseen, et mitä vähemmä painotuotteit mun luukust tulee sitä enemmä mulla on laatuaikaa... pitäskö viä laittaa sellane lappu luukulle, et ei mainoksii paitti vaik anttila ja asko ja citymarket eiku eiku paikallislehti ja k-marketti ja kirkko ja me ja joka toine viikko voisitte laittaa vapaavalinnan ja ei missään nimessä anttilan mainost jos ei siin sit oo vaik kuponkei... meinaan jos ei oo mitää tekemist nii vois askarrella...

      Nii et tahtoo sanoa, et iha sama kuka on mitäki kirjoittanu mä en jaksa enää lukea jos ei mua pian armahdeta ja sais vaik tilata se lehde ilman roskii välissä, nii enkä mää enää iha mitä tahansa lehteekään viitti tilata ainaskaa semmossii mis on anoretikoit tai liian nuorii vähis pukimis, enkä mää muutenkaan täs iäs enää viitti kattoo muotiikaan jos on jotain noit edelt mainituit pukenu ne päälles, mitä mää nuorten vaatetus tsekkaisin... mä jäänki odottama, et koska mun ikäsil aleta muotii tarjoama enkä osta mittä enää §;-)

      • jane.london

        Kyl elämä on mennytkin kummalliseksi.
        Asiasta hiukka poiketen..
        Meitä kasvatetaan erilaisilla veroilla vastuullisiksi kansalaisiksi.Tänä päivänä jokaisen tulisi kuin luonnostaan eritellä jätteet oikeisiin laatikoihin mm.paperijäte,kun samalla mitalla postiluukusta tunkee sama sarja.
        Kierrätystäkö:)

        Nyt kun murehditaan pohjavesien kuntoja niin samaan aikaan saamme katsoa telkkarista kuinka joku pesuaine räjäyttää lian pois WC-pöntöstä. Samalla ne harjatkin voi heittää nurkkaan?(lue kaatopaikalle)

        Ravintolat ja ruokapaikat eivät voi enää antaa biojätteitä sikaloille,vaikka me ihmiset ollaan niitä hetki sitten syöty.

        Näitä on paljon..vastaavia esimerkkejä.

        Meidätkö on pantu paljon vartijoiksi,osittain voimme vaikuttaa,mutta vain mikro-osan:/

      • protesti
        jane.london kirjoitti:

        Mä oon ottanu itselleni sellaisen kannan asioihin, siis jos en jostain jutusta tykkää, niin en käytä sitä. Mut suoranainen ihme, ettei jotkut vihreät tahi kettutytön sun muut oo alkaneet tekemään tämän mainossaasteen eteen mitään, Olkiluodossakin oli kuulemma joku vihreä ranskalainen käyny protestoimassa kumiveneitä puhkomassa tai jotai, mut mää en kyl ymmärrä, et mitä ranskalaiset hyötyy siittä mitä tääl tapahtuu ja meille aina vain kaikki sopii siittä päätellen, ettei kukaan vastusta mitään.

        Yks mikä mua harmittaa ihan etupäässä on kauppojen etukortit, eli älä käy meidän kaupassa emme anna sulle alennuksia jos ei oo viittä metriä etukortteja lomsan pohjalla. Kaihoisasti muistelen aikaa kun kaupoista sai kaikki alennuksia kuka vain sielä kävi,silloin arvostettiin asiakkaita, nooh kuponkien leikkaamista silloinkin oli. Harmi, että se kauppa missä luvataan etuja ilman etukortteja on vähän liian kaukana minusta muuten suosisin sitä alituiseen. Koska olen oppinut, että mitä käytetään sitä on tarjolla. Jos käytän etukorttikauppaa niin se pelleily ei lopu ikinä...

        Nykyajan niinkost pitäisi olla kehittynyttä ja sujuvaa, mut ei tää kyllä siltä tunnu. Äiteen mukaan pula-aikaan oli kupongilla kaikki ja silloin oli puutetta syömisestä, nyt ei oo enää pula-aika §;-)

        Mää oon muuten sioille allerginen, mut vai on ne sellaisenkin säännön keksineet höh ennenmuinoin kyllä meillekin haettiin naapurileirintäkeskuksen ravintelista sianruuat samalla kun vietiin maitotonkat saaresta se oli aika kätsyy puuhaa ja vailla "hölmöläisten hommia" olisko tämä nykypuuha muuten just hölmöläisten puuhastelua §;-)

      • jane.london
        protesti kirjoitti:

        onneksi voimme kuluttajana tehdä:)Mieti mikä sana..kuluttaja!Eli sun on kulutettava,että olisit nimesi veroinen?Ja pah!

        Pienen ihmisen protestia esitin aloituksessa Rappiotila,niinkin voi sen tehdä:)

        Noi maailmanpelastus järjestöt..hmm tiedä mikä pointti milloinkin mielessä,mutta välillä tuntuu siltä,että kyseessä onkin johtamisen ideologia..juu sii?

        Etukorttien etuja epäilen vahvasti.Minkä joku alennuksella antaa sen se ottaa toisessa muodossa takaisin:)

      • ei ole pienellä protestilla

        paljoakaan kaikupohjaa näillä mun ainaskaan. Kerran vain luin lehdestä kun joku kertoi, että omalla käytöksellään vaikuttaa muutosten suuntaa, tiedä sitten, mut itsellä on ainakin hyvä mieli kun osaa itsensä riuhtaista oravanpyörästä joka ei kiinnosta.

        Nykyään taitaa olla niin, että jokainen ajaa vain omia etujaan noi kansanedustajatkin ensin aina korottavat omaa palkkaansa roimasti ja sitten näyttelevät olevansa kiinnostuneita pienten ihmisten asioista. Ja yleensäkin todellinen yhteistyö on historiaa vaikka yritysten välillä ja jokainen tuijottaa "omaa napaa" ja omia tuloskäyriään aivan liian tarkkaan huomatakseen, että yhteistyöllä voisi tulosta tulla aivan eri tahtiin...

        Niih meneehän niillä etukorttifirmoilla rahaa mainostamiseenkin toivottavasti eivät sentään niin paljoa ylly lähettelemään kuin ellos tai muut tunkufirmat. Ja kyllä ainakin ruuan hinta on pilvissä mihin lie menevät nekin rahat korttirumban ylläpitämiseen kenties?

        Mä oon ajatellut opetella pois kuluttamisesta, sillä mulla ei oo siihen varaa ajattelin opetella löytämään syvempiä arvoja elämästä ja ostaa vaa mitä halvalla saa, no näkee sitten löytyykö uudenlainen tapa, kyllä tähän kulutukseen on manipuloitu aika taitavasti vaikeaa on päästä irti...

      • jane.london
        ei ole pienellä protestilla kirjoitti:

        että minä vastaan eikä mene puheet tuulien vietäviksi:)
        Tuloskäyrät ovat niin tätäpäivää,,samoin sen oman edun tavoittelu niin läpinäkyvää,että pahaa tekee!

        Oravanpyörästä voi hypätä pois,mutta vastassa saattaa olla ympäristön vastus ja yleinen pahansuopuus ja ajattelutapa näin..tyhmyys,välinpitämättömyys,oire jostakin sairaudesta,köyhyys,työttömyys,velkakierre tai luottotietojen menetys tms.

        Vaatii itsetuntoa ja selvää päämääräisyyttä olla erilainen...

    • ei kaiketi ainakaan mainos- tai viihdetarkoituksessa saisi sisältää liian fiksuja koukkuja...

      Koskettaako em. painettu sana sitä "tyhmempää minäämme"...mikä on muuten tyhmän määritelmä???

      PS. Peiliin katsominen ei sitten ole toivomani vastaus ;D

      • ...ngg

        minä henkilökohtaisesti pidän juuri niistä mai-
        noksista, joissa on kunnon koukku, joka pistää
        ajattelemaan. Viihdetarkoituksessa taas kautta
        historian on kierretty sensuurin ja lain karvaista
        kouraa kiertoilmauksin.

        Fiksuna pitäisin mainosta, jossa on hyvä jatkumo,
        kuten se snautseri siinä Audi-mainoksessa.
        Neliveto versus neliveto.

        Eniten vihaan Burana-mainosta, jossa useita vuosia
        on pimputettu Für Elise'ä. Tästä on seurauksena,
        että olen oppinut vihaamaan kappaletta, kiitos
        mainosihmisten.

        Mutta, mutta... meitä on moneksi. Kaikkia ei voi
        miellyttää.

        Tyhmä on ympäristönsä antama leima. Älykkyysosa-
        määrältään korkealle rankatut voivat pitää Tauno
        Tavallista tyhmänä, vaikka Taunoa voidaan omissa
        piireissään pitää fiksuna. Toisaalta sisäsiittoi-
        set oman leirinsä pitäjät saattavat langettaa
        tämän tuomion niille, jotka eivät ole alan ihmi-
        siä. Nämä viisastelijat saattavat olla heikoilla
        taas muissa kuin omissa ympyröissään.

        Tyhmälle ei ole mielestäni hyvää määritelmää.

        Vähä-älyinen - taas on henkilö, joka kykenee suo-
        riutumaan tavallisista arkiaskareista, mutta ei
        kykene monimutkaisiin aivotyötä vaativiin tehtä-
        viin.

        Idiootti taas on vanhakantainen sana.

      • ...ngg kirjoitti:

        Monimutkaiset aivotyötä vaativat tehtävät, kuulostavat aika
        vaativilta.
        Ja vähä-älyinen pahalta..

      • jane.london

        sitä latistettua minää!

      • ...ngg
        Sanin kirjoitti:

        Monimutkaiset aivotyötä vaativat tehtävät, kuulostavat aika
        vaativilta.
        Ja vähä-älyinen pahalta..

        Kuin esim. hyllyn kokoaminen... No, ei nyt sen-
        tään. Nämä on fiksuillakin mennyt pieleen.

        Yleisesti monimutkaisempaa, kuin vessapaperirullan
        asettaminen telineeseen.

        Se voisi olla esim. lajittelutyö.

        ..matemaattiset kaavat yms. tuli ekana mieleen.
        Lajittelu kuulostaa jo siedettävältä ;))

      • ...ngg kirjoitti:

        minä henkilökohtaisesti pidän juuri niistä mai-
        noksista, joissa on kunnon koukku, joka pistää
        ajattelemaan. Viihdetarkoituksessa taas kautta
        historian on kierretty sensuurin ja lain karvaista
        kouraa kiertoilmauksin.

        Fiksuna pitäisin mainosta, jossa on hyvä jatkumo,
        kuten se snautseri siinä Audi-mainoksessa.
        Neliveto versus neliveto.

        Eniten vihaan Burana-mainosta, jossa useita vuosia
        on pimputettu Für Elise'ä. Tästä on seurauksena,
        että olen oppinut vihaamaan kappaletta, kiitos
        mainosihmisten.

        Mutta, mutta... meitä on moneksi. Kaikkia ei voi
        miellyttää.

        Tyhmä on ympäristönsä antama leima. Älykkyysosa-
        määrältään korkealle rankatut voivat pitää Tauno
        Tavallista tyhmänä, vaikka Taunoa voidaan omissa
        piireissään pitää fiksuna. Toisaalta sisäsiittoi-
        set oman leirinsä pitäjät saattavat langettaa
        tämän tuomion niille, jotka eivät ole alan ihmi-
        siä. Nämä viisastelijat saattavat olla heikoilla
        taas muissa kuin omissa ympyröissään.

        Tyhmälle ei ole mielestäni hyvää määritelmää.

        Vähä-älyinen - taas on henkilö, joka kykenee suo-
        riutumaan tavallisista arkiaskareista, mutta ei
        kykene monimutkaisiin aivotyötä vaativiin tehtä-
        viin.

        Idiootti taas on vanhakantainen sana.

        yksilön henkilökohtaisista mieltymyksistä, vaan "keskiverto"älyn rajoista...

        Johan maailmalla mm. BBC on todennut suoltavansa liian fiksuja ohjelmia.

        Mainoksen ideana usein lienee se, ettei se vaadi "syventymistä" aiheeseen, vaan viesti menee perille toinen silmä ummessa?

        PS. Itse tykkään mm. siitä iänikuisesta jugurttimainoksesta, missä pukkaa toinen toistaan vanhempaa sukulaista vävyehdokkaalle;D

    • kehnomminkin.

      Todisteita ei sentään väärennetä, ne vain hävitetään. Mielikuvia toki hävittämälläkin voi koittaa muokata. Onnistuminen kaiketi kyseenalaista. Koittivathan germaanitkin hävittää joitain kansoja maan päältä, tunnetuin seurauksin.

      =DW=

      • ...ngg

        messut voi kopioida ennen hautuumaata.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      205
      7084
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4662
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4434
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3302
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1965
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1717
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1680
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1583
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1469
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1247
    Aihe