hautajaiset-kauhukokemus!

järkyttynyt

Kävi niin, että eräs läheinen kuoli, joka oli ortodoksi ja näinollen "jouduin" ortodoksi-hautajaisiin. Itse olen luterilainen.

Kokemus oli minulle KAMMOTTAVA. En ollut aiemmin edes käynyt ortodoksikirkossa ja koin tilanteen todella järkyttävänä. Ensinnäkin tuo suitsukkeen haju etoi jo heti kirkkoon sisään stuessa niin paljon, että meinasi taju lähteä. Toisekseen, ortodoksi-pappien ja kuorolaisten jatkuva käsittämtön laulanta (miksi sitä nyt kutsutaan...en ole asioista kovin perillä...) oli mielestäni hyvin pelottavaa. Luterilaisen kirkon papin puheen sentään ymmärtää ja tunnelma on aivan toinen.

Tämä oli kaikki jotenkin niin mystistä ja pelottavaa, että kyllä jäi kamala muisto tilaisuudesta ja paha maku ortodoksiuskosta.

Kaikkein pahinta tietysti oli se, että arkku oli auki ja vainajan näki pakostikin hyvin läheltä. Tämä järkytti mieltäni hyvin syvästi. En olisi todellakaan halunnut nähdä itselleni läheistä ihmistä tuon näköisenä. Minulla oli ihmisestä kaunis muistikuva päässäni, mutta nyt näen jatkuvasti nuo valkoiset, verenpurkaumien peittämät vieraat kasvot päässäni ja kuva joka minulle vainajasta jäi, on kaikkea muuta kuin kaunis. Tilaisuus rikkoi kaikki kauniit muistoni kertaheitolla.

Mielestäni on todella outoa, että ortodoksi-hautajaisissa ihminen "pakotetaan" näkemään vainaja avonaisessa arkussa! Kokemus on varmasti monelle ERITTÄIN SHOKEERAAVA ja itsestäni tuntuu ainakin siltä, että miten ikinä pääsen tuosta mielikuvasta yli?

Hautajaisten tulisi jättää kaunis muisto ja olla ikäänkuin päätepiste, jonka jälkeen todella tajuaa ihmisen kuolleen. Minulle kävi päinvastoin. En saa asiaa millään pois mielestäni ja kirkon kaamea tunnelma, hajut ym. vainoavat minua kokoajan.

Olen pahoillani, jos loukkaan tällä kertomuksellani jotakuta, mutta olisi kiva kuulla kommentteja asiaan.

61 kommenttia

Vastaukset

  • kirkossa - juuri katsoin laskusta,että haudankaivuusta veloitetaan 120 euroa !!! Luulisi ,että kirkoliisvero kattaisi nämä kustannukset.

  • itse en voi muuta kuin ihmetellä kokemustasi. Ortodoksisten sukulaisteni hautajaiset ovat olleet erittäin kauniita ja mieleen painuvia tilaisuuksia. Koko palvelus on hyvin valoisa.
    Olen tietenkin ollut myös luterilaisissa hautajaisissa ja siellä olen hämmästellyt pastorin omasta päästään kehittämiä kertomuksia vainajan elämästä, tuskin kukaan sellaisia haluaisi omiin hautajaisiinsa.

    • Pastorin kertomukset vainajan elämästä perustuvat keskusteluihin vainajan omaisten kanssa ja lisäksi vainajan ja pastorin mahdolliseen tuttavuuteen, joten äläpäs höpise pehmoisia!


    • H.Sapiens kirjoitti:

      Pastorin kertomukset vainajan elämästä perustuvat keskusteluihin vainajan omaisten kanssa ja lisäksi vainajan ja pastorin mahdolliseen tuttavuuteen, joten äläpäs höpise pehmoisia!

      Kuule, ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että näistä keskusteluista huolimatta ev. lut. pappi tarinoi ihan omiaan.


    • H.Sapiens kirjoitti:

      Pastorin kertomukset vainajan elämästä perustuvat keskusteluihin vainajan omaisten kanssa ja lisäksi vainajan ja pastorin mahdolliseen tuttavuuteen, joten äläpäs höpise pehmoisia!

      täytyy kertoa vainajan omaisille millainen tämä oli ollut? Eivätkö omaiset tiedä hänestä paremmin kuin pappi? Kummallinen rituaali.


    • luterilaisen papin, kirjoitti:

      täytyy kertoa vainajan omaisille millainen tämä oli ollut? Eivätkö omaiset tiedä hänestä paremmin kuin pappi? Kummallinen rituaali.

      Hautajaisissa oleva ns. saattoväki on valtaosaltaan muita kuin vainajan omaisia. On toki ihan luonnollista ja ymmärrettävää, että siunaustilaisuudessa pappi muistelee vainajaa samoin kuin se, että halukkaat voivat pitää halutessaan muistopuheen siunaustilaisuuden jälkeen. Tällainen on omiaan tuomaan lämpöä ja yhteisöllisyyttä hautaustilaisuuteen. Ymmärrän
      tämän uskonnottomanakin oikein hyvin.


    • luterilaisen papin, kirjoitti:

      täytyy kertoa vainajan omaisille millainen tämä oli ollut? Eivätkö omaiset tiedä hänestä paremmin kuin pappi? Kummallinen rituaali.

      Kerran ollessani hautajaisissa pappi kertoi väärän nimenkin ja joku joutui huutamaan penkkirivistä että voisiko pappi sanoa kuitenkin vainajan oikean nimen. Oli häpeällistä, erittäin häpeällistä.


    • H.Sapiens kirjoitti:

      Pastorin kertomukset vainajan elämästä perustuvat keskusteluihin vainajan omaisten kanssa ja lisäksi vainajan ja pastorin mahdolliseen tuttavuuteen, joten äläpäs höpise pehmoisia!

      Niinpä, omaiset kertovat papille, millaine vainaja oli. Sitten pappi kerto vainajan paremmin tunteneelle saatyoväelle, joka saattaa muodostua noista ihmisistä, millainen vainaja oli.


    • luterilaisen papin, kirjoitti:

      täytyy kertoa vainajan omaisille millainen tämä oli ollut? Eivätkö omaiset tiedä hänestä paremmin kuin pappi? Kummallinen rituaali.

      Olen ihan luterilainen ja minustakin tuo pappiemme menettely on kummallista.

      Varmasti pappimme pyydettäessä voisi toimia toisinkin, mutta kuvittelen, että suurin osa saattoväestä odottaa että niin tehdään; että saavat kuulla pienen puheen vainajan elämästä.

      Aloitus on ikivanha, mutta todetaan nyt tässä samalla, että kyllä luterilaisissakin hautajaisissa saa arkku auki olla. On vain totuttu siihen että se on kiinni. Minulle on väitetty että kansi kiinni -tapa olisi aika nuori, viime sotien ajalta, kun ei haluttu näyttää pahasti silpoutuneita vainajia. Tiedä sitten onko noin. Mitään uskonopillista syytä siihen ei ole, ja olen myös ollut luterilaisissa hautajaisissa, joissa arkun kansi on ollut auki.


  • Jumalan tuhatvuotiseen valtakutaan! =)

    Jos hävitämme pyhän perspektiivin emme voi luottaa aisteihimme; saatana on todennäköisesti pelannut sun kanssa.

    Olin itse luterilainen, ja ymmärrän osittain mitä tarkoitat. "Saatana itse pukeutuu valon enkeliksi". hyvät extaattiset fiilikset eivät välttämättä Jumalata tule! :D

  • En ole koskaan ollut islamilaisissa hautajaisissa. Jos menisin joskus sellaisiin, ottaisin tokia asiasta selville etukäteen kaiken mahdollisen, sillä pelkäisin loukkaavani muita surevia sillä, että en osaa käyttäytyä. Hautajaisten tarkoitus on koota vielä kerran vainajan ystävät yhteen lohduttamaan toisiaan ja ennen kaikkea lohduttaa edesmenneen lähisukulaisia.

    Ortodoksisissa hautajaisissa lienee aina monta kirkkoon kuulumatonta, jotka eivät tunne perinnettä. Yleensä joku auttaa heitä ja terveellä järjellä pärjää pitkälle. Ennen hautajaisia kannattaa keskustella jonkun ortodoksin kanssa miten pitää käyttäytyä, käydä katsomassa muutama palvelus ja tutustua perinteeseen edes pintapuolisesti. Jos tämä on liikaa vaadittu, ei vainaja ollut sinulle läheinen ja miksi sitten vaivautua edes hautajaisiin.

    "Hautajaisten tulisi jättää kaunis muisto ja olla ikäänkuin päätepiste, jonka jälkeen todella tajuaa ihmisen kuolleen."

    Olen aivan samaa mieltä ja siksi on minusta käsittämätöntä miten joku voi arvostella toisen hautajaisia ikään kuin huonoa näytelmää.

    "Tämä oli kaikki jotenkin niin mystistä ja pelottavaa, että kyllä jäi kamala muisto tilaisuudesta ja paha maku ortodoksiuskosta."

    Toivottavasti osasit kuitenkin käyttäytyä siten, että sinusta ei jäänyt sureville kamalaa muistoa. Yleensä vainajat haudataan hänen uskonsa mukaisilla menoilla eikä silloin oteta huomioon tuttujen vakaumusta.

  • Täälläkin on varmasti joskus mainittu, että ortodoksuus on säilyttänyt vanhimpia kristinuskon perinteitä. Itse en kokisi niitä pelottavina tai vastenmielisinä jo tästä mainitsemastani syystä.

    Kuoleman kohtaaminen ja vainajan katseleminen voi olla voimakas kokemus. On siis aika elää loppuelämän ensimmäistä päivää - ottaen vastaan silloin tällöin myös tökkivät tuoksut ja shokeeraavat näyt. Maailmassa sangen monet ihmiset joutuvat elämään ruumiiden hajussa ja kuolemanvaarassa... Päivittäin.

  • Maailmalla kiertäneenä olen usein vieraillut ortodoksikirkossakin kuten muissakin temppeleissä. Ortodoksikirkon pääsiäisen mystiikka ja syvälliset vaikkakin vertauskuvalliset tavat esimerkiksi Kyproksella tekivät minuun luterilaiseen juntturaan syvän vaikutuksen, varsinkin kun oppaanani oli paikallinen tavat tunteva opastaja.

    Meille luterilaisille mauton, hajuton ja "järjellinen" jumalanpalvelus ja muu kirkon toiminta on tietenkin tuttua, mutta niin väritöntä ja mitäänsanomatonta.

    Koin itse myös jotain syvää kristittyjen yhteyttä, jota harvoin koen omassa kotikirkossani.

    Ihana kokemus ja syvä kosketus sieluni syvimpään ja pyhimpään!

  • omissa peloissasi ja ennakkoluuloissasi. Taidat pelätä kuolemaa? Olet ollut hautajaisissa herkässä tilassa ja jännittynyt, kun et ole aikaisemmin käynyt ortodoksisessa kirkossa. Siitä johtuu pahaolosi.

    Ortodoksiset hautajaiset ovat todella kauniit, tunnelmalliset ja lohduttavat. Niissä rukoillaan koko ajan vainajan puolesta. On tarkoitus, että kuunnellaan rukousten ja laulujen sanoja ja rukoillaan mukana. Arkku on auki, koska vainaja on ikään kuin viimeistä kertaa fyysisesti läsnä ja laulamme hänen puolestaan lähtöveisut.

    On myös tärkeätä jättää hänelle hyvästit ja tajuta, että tämä ihminen on nyt muuttanut pois tuonilmaisiin. Jäljelle on jäänyt hänen ruumiinsa joka on nyt eloton tyhjä kuori, mutta sekin on kuitenkin Jumalan kuva. Ei ole luonnollista päästä ihmisestä takaportin kautta eroon, edes katsomatta häntä, kun hän makaa elottomana arkussa.

    "Minä olen sanomattoman kunniasi kuva, vaikka kannankin synnintekojeni haavoja./ Ole, oi Herra, laupias luodullesi/ ja puhdista minut armollasi. Anna minulle toivottu isänmaa /ja tee minut taas paratiisin asukkaaksi.

    Kiitetty olet sinä Herra, opeta minulle sinun käskysi!

    Anna, oi Jumala, lepo palvelijallesi ja saata hänet paratiisiin,/ jossa pyhien joukot ja vanhurskaat/ loistavat niin kuin tähdet. /Saata, oi Herra, lepoon nukkunut palvelijasi/ ottamatta lukuun mitään hänen synneistänsä.

    Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle/ ja Pyhälle Hengelle...."

    Hautauspalveluksen tropareista

  • Ei liene kenellekään helppoa kohdata läheisen, rakkaan ihmisen kuolemaa. Kuitenkin juuri ortodoksinen hautauspalvelus on mielestäni kaunis; mahdollisuus hyvästellä rakas ihminen kasvoista kasvoihin, avoimen arkun ääressä, koskettaa ja siunata.

    En koskaan ole kokenut vainajan näkemistä arkussa pahana; mitä kamalaa on ihmisessä vainajana, jos hän eläissään on ollut rakas ja läheinen? Sama hän on, joskin vain kuori, sielu on jo siellä, missä ei ole kipua eikä murhetta, vaan iankaikkinen elämä.

    Toivon, että minut siunataan matkalle tuonilmaisiin kotikirkon liturgiassa ( tai vaikka erikseen hautauspalveluksessa), arkku avoimena (mikäli se vain on mahdollista, ainahan se ei ole) ja kaikki rakkaat ihmiset lähellä saattamassa. Uskon, että se ei ole läheisilleni kauheata tai vaikeata, niin monesti olemme yhdessä olleet saattamassa toisia samalla tavalla!

    Toisuskoisille suosittelen todella, että tavoista ja toimituksesta otetaan selvää etukäteen, ettei tule yllätyksiä, eikähän arkun ääreen ole pakko mennä, jos sen kokee vaikeaksi! En muista koskaan ketään pakotetun, vaan hyvästelemään menevät ne, jotka haluavatkin vielä nähdä vainajan ja hyvästellä hänet siunauksin.

  • On meitä moneksi. Se, mikä toiselle tuntuu kauhistuttavalta voi toiselle olla ihmeellistä ja vapauttavaa. Näin itseni kohdalla. Ortodoksiset hautajaiset ovat valoisuudessaan ja vainajan yhä läsnäollessa aivan jotain muuta kuin kokemani masentavan pelkistetty ja usein toivotonkin ilmapiiri muissa hautajaisissa.

    Niin kauaksi me ihmiset olemme elämästä erenneet, ettemme näe kuolemaa osana sitä. Kuolluttako ei saa nähdä? Tai sitten muutakin rumana tai pelottavana pitämäämme? Oman omaiseni näkeminen kuolleena on aina ollut minulle lohdullista. Ei se, miten ruumis muuttuu sairauden ja kuoleman kautta toisen näköiseksi aiheuta minulle traumaa. Minulla on hänestä monenlaisia muistoja ja kuolleen näkeminen, hänen koskemisensa on se viimeinen kokemus, jonka saan hänestä täällä maanpäällä. Hän taas on siirtynyt tuonilmaisiin, missä ei ole surua, ei kipua eikä huokauksia.

  • ..toisaalta en.

    Suomalainen luterilainen kulttuuri on hautauskulttuurissa täysin aneeminen ja kuolema pitäisi ikään kuin steriloida. Mitään ei saa nähdä. Ortodoksit pääsevät konkreettisesti jättämään jäähyväiset avoimen arkun äärellä.

    Onneksi et ole kreikkalainen, sillä sinä joutuisit oman läheisesi kaivamaan haudasta ja pesemään hänen luunsa ja järjestelemään ne nätisti ritirinnan luuarkkuun. Mitäs siihen sanot? Kreikassa se on täysin normaalia eikä sitä yökitä kuten sinä teet jo vähemmästä.

    Minä olen täysin huumaantunut suitsukkeiden tuoksusta. Rakastan niitä!!! Minä jopa valitsen hajuveteni sen mukaan, mikä eniten tuoksuu suitsukkeelta. (Vinkkinä, Joopin Le Bain on aivan best!)Myöskin jotkut broilerin suikaleiden marinadi on kuin jonkin suitsukkeen tuoksu. Tätä broitsua en voi suositella, kun en muista merkkiä, paketin tunnen visuaalisesti.

  • Monen oudon asian eteen olet kerralla joutunut.

    Vainaja, ja vielä ortodoksisessa kirkossa, missä haisee kummalta ja korviin ottaa kun kuoro laulaa ihan outoja veisuja. Olis tutut urut edes...

    Nykyään elämän alku ja loppu ovat niin laitostettuja tapahtumia, että en yhtään ihmettele reaktioitasi. Ennakkoon olisit voinut kysellä vaikka läheisesi omaisilta mitä tilaisuudessa tapahtuu.

    (Et ole ainoa, jolle suitsukkeen tuoksu on ollut vaikea asia. Eri suitsukeaineet tuoksuvat erilaisilta ja niissä saattaa olla hyvin voimakkaitakin tuoksuja, joille toiset ovat oikeasti yliherkkiä. Toisaalta taas joku tietää ennakkoon suitsutuksen ja alkaa suurieleisesti "voida pahoin", kun "täällä ortodoksikirkossa aina on tätä savua ilmassa".)

    Millaiset olisivat olleet oikeanlaiset hautajaiset?

  • Tiedän itse, että kuolleen näkeminen voi olla ensimmäisellä kerralla kova järkytys. Näin on, koska meidän yhteiskunnassamme kuolema on totuttu hoitamaan sairaalassa. Ihminen kuolee siellä ja hautaustoimistossa pakataan arkkuun ja toimitetaan siististi krematorioon tai mullan alle. Case closed.

    Monissa muissa maissa kuitenkin kuolema kohdataan toisin. Amerikkalaisista moni on protestantti, mutta silti siellä harrastetaan laajasti tätä viewing-kulttuuria: hautajaistalossa järjestetään valvojaiset, jossa vainaja hyvästellään hänen maatessaan ehostettuna ja puettuna arkussaan.

    On luonnollista kokea kuoleman näyttäminen vieraaksi ja pelottavaksikin, kun kulttuuriympäristömme tuotteita meistä jokainen on. Et varmasti loukkaa ketään tuntemuksellasi, siitä ei ole pelkoa.

    Suitsuke ja kuorolaulu ovat tietysti makuasioita. Minulle suitsukkeen tuoksu on ihana, lohdullinen - paras tuoksu maailmassa. Mutta ihmiset ovat niin erilaisia. Itse rakastan myös tuoksuvia kynttilöitä ja poltan niitä kotona. Jotkut ihmiset kuitenkin saavat niistä päänsärkyä, eivätkä voi niitä sietää. Olemme erilaisia. :)

    Koeta, jos mahdollista, unohtaa tuo ikävä kokemuksesi! Yritä vaikka ajatella, että se oli vainajan oma tahto tulla siunatuksi näin. On hyvä, että sitä kunnioitettiin. Saatat muuten vanhemmiten alkaa ajatella asiasta toisin - kuoleman mahdollinen "rumuus" (vainajan kalpeat kasvot yms.) ei ehkä enää järkytä niin. Itse ainakin olen itsessäni huomannut tällaisen piirteen. Ikääntyessä kuolema tulee yhä useammin tuttavaksi ja yhä läheisemmäksi tuttavaksi. Nuorena sitä kauhistuu paljon enemmän.

    Mutta kävipä miten kävi, niin toivotan sinulle kaikkea hyvää. Pahan kokemus varmasti aikaa myötä haihtuu - itse olen muuten ollut luterilaisissa hautajaisissa, joissa arkku oli avoin - tai ainakin lievenee.

  • jos noin järkytyt. Olen entinen luterilainen, enkä ole vielä järkyttynyt.

    • syyllä Tervetuloa ort.kirkkoon uudelleen.

      Kuolemanpelko on hyvin tavallinen tunne nykyään. Avonainen arkku on raju muistutus kuolevaisuudesta!


    • suuremmalla, kirjoitti:

      syyllä Tervetuloa ort.kirkkoon uudelleen.

      Kuolemanpelko on hyvin tavallinen tunne nykyään. Avonainen arkku on raju muistutus kuolevaisuudesta!

      ettei ikuisesti olla nuoria ja kauniita, vaan kuollaankin.

      Itse olen kokenut ortodoksiset hautajaiset erittäin kauniina ja lohdullisena tapahtumana. On hyvä että voi hyvästellä vainajan ja halutessaan suudella tms. koskea häntä vielä viimeisen kerran. - Vaikka siinä onkin enää jäljellä pelkkä kuori, sielu on jo muualla.

      Itse olen hajuallerginen ja saan heti päänsärkyä mm. deodoranteista, mutta suitsukkeen tuoksusta en saa minkäänlaisia oireita.


    • saada muistutus kirjoitti:

      ettei ikuisesti olla nuoria ja kauniita, vaan kuollaankin.

      Itse olen kokenut ortodoksiset hautajaiset erittäin kauniina ja lohdullisena tapahtumana. On hyvä että voi hyvästellä vainajan ja halutessaan suudella tms. koskea häntä vielä viimeisen kerran. - Vaikka siinä onkin enää jäljellä pelkkä kuori, sielu on jo muualla.

      Itse olen hajuallerginen ja saan heti päänsärkyä mm. deodoranteista, mutta suitsukkeen tuoksusta en saa minkäänlaisia oireita.

      ...luterilaiset hautajaiset ovat olleet kammottava kokemus. Urut pauhaa niin että sielua riipii, ihmiset istuu penkeissä ilmeettöminä ja jäykistyneinä ja (usein) kolea ympäristö vielä lisää tuskaa niin että sydän on jäätyä! Sitten ikun kirkosta päästään ulos ja ihmisten luontainen osanotto ja jakaminen pääsee valloilleen, on tietenkin helpompaa, mutta se kirkollinen osuus on kyllä kauhea. Helpottuneena tuoreena ortodoksina saan ajatella etteivät omat lapseni ja läheiseni joudu moiseen kidutukseen minun hautajaisissani vaan saan valoisat ja lämpimät ortodoksiset hautajaiset; kuolinpäivähän on juhlapäiväni!


    • Milka kirjoitti:

      ...luterilaiset hautajaiset ovat olleet kammottava kokemus. Urut pauhaa niin että sielua riipii, ihmiset istuu penkeissä ilmeettöminä ja jäykistyneinä ja (usein) kolea ympäristö vielä lisää tuskaa niin että sydän on jäätyä! Sitten ikun kirkosta päästään ulos ja ihmisten luontainen osanotto ja jakaminen pääsee valloilleen, on tietenkin helpompaa, mutta se kirkollinen osuus on kyllä kauhea. Helpottuneena tuoreena ortodoksina saan ajatella etteivät omat lapseni ja läheiseni joudu moiseen kidutukseen minun hautajaisissani vaan saan valoisat ja lämpimät ortodoksiset hautajaiset; kuolinpäivähän on juhlapäiväni!

      on hauskemmat hautajaiset ko hämäläisil häät.


    • meil karjalaisill kirjoitti:

      on hauskemmat hautajaiset ko hämäläisil häät.

      meillä ortodokseilla on hauskemmat hautajaiset kuin luterilaisilla häät! Eihän ortodoksisuus ole pelkästään karjalaisten omaisuutta, heitähän on kovin vähän maailman ortodoksien keskuudessa! Viittaan edellä oleviin keskusteluihin...


    • pikemminkin näin; kirjoitti:

      meillä ortodokseilla on hauskemmat hautajaiset kuin luterilaisilla häät! Eihän ortodoksisuus ole pelkästään karjalaisten omaisuutta, heitähän on kovin vähän maailman ortodoksien keskuudessa! Viittaan edellä oleviin keskusteluihin...

      ja ortotoksiloist mittää, vaa heimoeroist. Karjalassa sanottii, jot ilo pintaa vaik syvän märkänis. Ortodoksisuus ei oo mikkää made in Carelia-valmiste, se on iha vissi se.


    • luterilaisist kirjoitti:

      ja ortotoksiloist mittää, vaa heimoeroist. Karjalassa sanottii, jot ilo pintaa vaik syvän märkänis. Ortodoksisuus ei oo mikkää made in Carelia-valmiste, se on iha vissi se.

      Etelä-Karjalassa ja Karjalankannaksella oli muualta muuttanutta väestöä runsaasti. Varsinaiset DNA-karjalaiset ovat luultavasti Tverin-karjalaiset.

      Eikohän nämä heimorajat ole sekottuneet aikojen saatossa. Sukututkimus tuo yllätyksiä ja järkytyksiä. Suosittelen itsekullekin. Tiukkapipo Länsi-Suomalainen paljastuu geeneiltään rajantakaiseksi ja päin vastoin.


    • niin että kirjoitti:

      Etelä-Karjalassa ja Karjalankannaksella oli muualta muuttanutta väestöä runsaasti. Varsinaiset DNA-karjalaiset ovat luultavasti Tverin-karjalaiset.

      Eikohän nämä heimorajat ole sekottuneet aikojen saatossa. Sukututkimus tuo yllätyksiä ja järkytyksiä. Suosittelen itsekullekin. Tiukkapipo Länsi-Suomalainen paljastuu geeneiltään rajantakaiseksi ja päin vastoin.

      on myöskin oma kirjakieli, jota näillä suomen rajoilla/sisällä ei taida olla? Kyselen vaan, en väitä mitään, satuin netistä löytämään asiaa Tverin kirjakielestä.


    • että Tverin karjalaisilla kirjoitti:

      on myöskin oma kirjakieli, jota näillä suomen rajoilla/sisällä ei taida olla? Kyselen vaan, en väitä mitään, satuin netistä löytämään asiaa Tverin kirjakielestä.

      läänistä Tveriin uskonvainoja pakoon. Etenkin Laatokan Karjalasta ja nykyisestä Pohjois-Karjalasta paettiin Tveriin, jotenka Laatokan Karjalan (Hiitolasta Pälkjärvelle) ja Pohjois-Karjalan luterilainen väestö oli ja on pääosin muualta muuttanutta eikä näiden alueiden alkuperäisasukkaita.

      Eteläkarjalaiset, varsinkin länsi- ja pohjoiskannakselaiset (Jääsken ja Äyräpään kihlakuntien asukkaat) sen sijaan olivat karjalaisheimoisia, mutta heidät käännytettiin aikoinaan ensin katolilaisiksi (Pähkinäsaaren rauhan jälkeen) ja myöhemmin luterilaisiksi. Heidän kielensä ja kulttuurinsa on siten saanut voimakkaita läntisiä vaikutteita.


    • meil karjalaisill kirjoitti:

      on hauskemmat hautajaiset ko hämäläisil häät.

      Olin kerran per hämäläisissähäissä, onneksi lähdin sieltä ajoissa hotellille nukkumaan suunilleen siinävaiheessa kun joku korkkas virunvalkean ja sulhanen oli sammunut juhlapaikan portaille. Aamulla sitten kuulin ettämsen jälkeen kun olin lähtenyt oli niin häissä oli vielä juotu tapeltu ja särjetty paikkoja. En kuitenkaan ymmärrä miksi hämäläisissä häissä pitää ryypätä niin paljon tai tapella ja särkeä paikkoja. En ymmärrä alkuunkaan.


  • ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET EDES KOMMENTOIKO!

    • Mutta kommentit siistejä,tosi cooleja.


    • Tai ei kirjoitti:

      Mutta kommentit siistejä,tosi cooleja.

      Mutta sisällöltään täysi provoja.


  • No kyllä sinunkin oli aika katsoa kuolemaa kasvoista kasvoihin. Eipä siitä kuolemasta kaunista tule tekemälläkään. Senhän vuoksi Kristus tuli ja voitti kuoleman.
    Kuulepas nyt, jos kuolleen ja kauniisti arkkuun laitetun ihmisen näkeminen järkyttää sinua niin suuresti, ettet toivu siitä, niin mieti esim. kaikkia lääkäreitä, jotka vielä vähän aikaa sitten joutuivat dissekoimaan kuolleita, eikä sitä ihanan suitsukkeentuoksussa suoritettu vaan pistävässä formaldehydin löyhkässä. Että siinä sinulle järkyttävää. Sitä paitsi, edes tuollainen kokemus ei ole jäänyt yhtäkään lääkäriä piinaamaan. Olepas nyt vähäsen realisti ja järkiinny tuon kuolemankammosi kanssa.
    Jos nyt olet vainottu, niin kyllä sinua joku muu vainoaa kuin ortodoksikirkon kauniit hautajaisseremoniat.

  • Otan osaa kun joudut kärsimään kauhua kuolleiden näkemisessä. On varamsti karmivaa nähdä tiedoitusvälineitten välityksellä naapurimaamme entisen pressan hautajaisia. Kuollut mies makaa kaikkien nähtävillä ja kuvat menevät suoraan lehtiin ja telkkariin. Täytyy vain yrittää kestää tuota ortodoksisten hautajaisten kauhua.

  • avonaisessa arkussa. Ei ole kovin kauan siitä kun luterilaiseissakin hautajaisissa arkun kansi oli auki. Vainaja oli puettu arvokkaasti pyhäpukuun ja kenkiin. Tämän todistavat vanhat valokuvat.

    Olen ihmetellyt usein nykyistä luterilaisten käytäntöä: vainaja puetaan "kuolinmekkoon". Arkun kansi on kiinne esteettisistä syistä.Onkohan tämä hautaustoimistojen bisnes? Mitä arvokasta on yöpaitaa muistuttavassa asussa? Olen
    ollut usein luterilaisissa hautajaisissa ja minusta ne ovat lähinnä sukujuhlia laadultaan.

    Itse kuolema on häivytetty taustalle, ehkä hienotunteisuus syystä.

    • ennen vanhaan ommeltiin itse kuolinpaita, neulottiin kuolinsukat ja miehet nikkaroivat arkunkin.

      Köyhillä ihmisillä ei ollut kovin hienoja kamppeita. Ei jollain mökin eukolla ollut kunnon pyhäpukua ja kengätkin paikattuja pieksuja.

      Sellaisia lehmänsonnalle hajahtavia ketimiäkö olisi arkkuun laitettu?


    • Olemmepa me ihmiset erilaisia. Minusta nimittäin nk. "kuolinpaita" on hyvin arvokas, vanha ja hieno juttu. Siitä tulee mieleen vanhat kuvat enkeleistä vaaleine asuineen. On myös arvokas perinne tehdä itse itselleen kuolinpaita. Sen voi ommella vaikka puuvillasta, tai sitten peräti silkistä, jos tahtoo.


  • Olen itse lutherilainen, mieheni oli orodoksi. Hänet haudattiin oman kirkkonsa perinteiden mukaisesti.
    Mielestäni tilaisuus oli erittäin kaunis ja juhlava. Vaikka itse olin surusta turta ja suunniltani, ortodoksi kirkon tunnelma,tuoksu ja kauneus oli hyvin lohdulliset. Enkä ymmärrä mikä siinä auki olevassa arkussa on järkyttävää, pikemminkin se auttoi ymmärtämään sen ajallisen olemuksen siirtymisen iäisyyteen.
    Lapset olivat mukana tilaisuudessa ja heille on jäänyt kaunis ja valoisa kuva iso-isän hautajaisista.

    • Miksi olet kaivanut tämän vanhan ketjun (vuodelta 2007) esille? Olisit aloittanut oman uuden ketjun!


    • Dibs kirjoitti:

      Miksi olet kaivanut tämän vanhan ketjun (vuodelta 2007) esille? Olisit aloittanut oman uuden ketjun!

      Täällä saa aivan vapaasti kaivella vanhojakin ketjuja luettaviksi.Asiat eivät yleisestikkään ole muuttuneet miksikän ortodoksisen kirkon käytännössä näin lyhyellä suomi24 aikavälillä.

      Ehkä ei kannata lueskella näitä jos tälläiset palstat saavat suunniltaan.

      Ihmisellä on oikeus valita nettipaikkansa.Voisit liittyä vaikka sellaiseen nettikeskusteluun joka tuntuu sinusta samanhenkiseltä.


    • Dibs kirjoitti:

      Miksi olet kaivanut tämän vanhan ketjun (vuodelta 2007) esille? Olisit aloittanut oman uuden ketjun!

      Kävin avoimen arkun äärellä hyvästelemässä sairaalan kappelissa molemmat vanhempani, eikä siinä ollut mitään kamalaa, päinvastoin.
      Vaikka olenkin kirkkoa vaihtanut, niin tapa on evlut synnyinpaikkakunnallani vielä täysin toimiva perinne, hyvä niin.

      Jos kuolema hirvittää noin kamalasti, niin ehkä sitten on parempi käydä vain haudalla muistamassa, eikä pakottaa itseään. Mutta ei sillä kuolemaa pois saa. Kova juttu se on, mutta jos lähtijä on rakas, niin kyllä hän jäähyväisesi on ansainnut.


  • Lainaus:
    Mielestäni tilaisuus oli erittäin kaunis ja juhlava. Vaikka itse olin surusta turta ja suunniltani, ortodoksi kirkon tunnelma,tuoksu ja kauneus oli hyvin lohdulliset. Enkä ymmärrä mikä siinä auki olevassa arkussa on järkyttävää, pikemminkin se auttoi ymmärtämään sen ajallisen olemuksen siirtymisen iäisyyteen.
    Lapset olivat mukana tilaisuudessa ja heille on jäänyt kaunis ja valoisa kuva iso-isän hautajaisista.

    Olen samaa mieltä lainauksen tekstin kanssa.
    On vain kysyttävä tämän vanhan keskustelun aloittajalta. Montako kymmenestä on, jotka tänään tarvitsee mielenterveys palveluita, ja lisää tulee.

  • Eihän mikään pakota menemään lähelle avonaista arkkua. Voi olla kauempankin.

    • Omista ystävistäni on osa jo etukäteen kieltäytynyt tulemasta hautajaisiini lainkaan, jos arkku on auki. Tylyltä tuntuu, enkä yritäkään selittää mikä on homman nimi, kauhu on niin ehdoton. Onneksi kirkko on luvannut asian hoitaa, vaikkei läsnä olisi ketään.


  • Tämä viesti on aika vanha, joten en tiedä saavuttaako vastaukseni kirjoittajaa. Heti ensiksi: olen pahoillani, että sinulla oli noin huono kokemus ortodoksista hautajaisista! Ihmiset kokevat asiat niin eri tavalla: toiselle kirkkolaulu kuuluu kauniina, ja suitsutus ihanana tuoksuna, ja vainajan näkeminen avoimessa arkussa on sekä lohduttava, että maanläheinen kokemus. Joku toinen kokee ihan toisin.

    Olen itse ortodoksi, mutta voin hyvin ymmärtää tuon järkytyksesi. Minusta avoimen arkun kanssa tulisi käyttää harkintaa. Minusta on turha syyllistää ihmisiä siitä, että "nykyihminen" on "vieraantunut" kuolemasta. Sormi ojossa saarnataan, että pitäisi vainajaa katsella ja suudella, vaikka se toisesta tuntuisi hyvin ahdistavalta ja pahalta. MInusta tällainen ei ole lähimmäisenrakkautta, vaan antaa meistä ortodokseista huonon kuvan.

    Minusta tämä arkun avoimuus ei ole mikään kynnyskysymys. Miksi ei vainajan kasvoilla voisi olla jotain liinaa, varsinkin jos kuolemanjälkeiset muutokset ovat häiritsevän selviä. Ehkä me "nykyihmiset" olemme sitten "vieraantuneet" kuolemasta, mutta en tajua kuinka tämä tilanne paranisi sillä, että ihmisen usein ainoat ortodoksiset hautajaiset, joissa vieraana on, muodostuvat painajaiseksi. Niinkö tilannetta parannetaan? Totuushan on, että kuolemaan tottuakseen sitä pitäisi oikeasti nähdä USEIN. Uskon, että moni hoitoalan ihminen on ammattinsa puolesta nähnyt paljon kuolemaa ja kuolleita, ja on sitä kautta tottuneempi kohtaamaan vainajan, kuin joku toinen. Tosiasia on, ettei nk. tavallisella ihmisellä ole kovinkaan paljon mahdollisuuksia katsella vainajia niin paljon ja usein, että siihen turtuisi.

    Niin. Pointtini taitaa siis olla, että me ortodoksit voisimme miettiä avoimen arkun periaatetta. Jos vainaja haudataan hyvin pian kuoleman jälkeen - kuten pitäisi! - niin avoin arkku voi olla hyvä ratkaisu. Joskus ruumiinavaus, tai vainajan hyvin pitkä säilytys, voivat aiheuttaa sellaisia muutoksia, jotka eivät ole kovin kivoja, erityisesti lasten kannalta katsottuna.

    Jotkut (käännynnäistaustaiset) papit vaahtoavat kovasti tuon avoimen arkun puolesta. Heidän mielestään omaiset pitäisi suorastaan pakottaa siihen. Hassua kuinka monelle liittyneelle sellaiset pienet yksityiskohdat ja muodollisuudet muodostuvat koko uskon sisällöksi. Ulkoinen muuttuu sisäistä tärkeämmäksi.

    Kirkkolaulu ja suitsutus on aina itsestäni tuntunut hyvin kauniilta. Jos suitsutus pyörryttää tai etoo, niin on hyvä mennä välillä ulkoilmaan, se ei ole väärin. Minä toivoisin, että ainakin suomalaisen ortodoksin jäähyväisveisut olisivat pelkästään suomeksi. En näe mitään syytä silloin laulaa venäjäksi, slaaviksi tai kreikaksi.

    • Vainajahan yleensä siunataan haudan lepoon kolmantena päivänä kuolemasta, eli kuolemanjälkeisiä muutoksia ei todellakaan ehdi tulla, etenkin jos hän on ollut ruumishuoneen kylmiössä. Ilmeisesti Suomen ort. kirkossa ei tätä sääntöä enää noudateta, Helsingin pienissä MP:n seurakunnissa kyllä onnistuu, jollei tarvita ruumiinavausta. Useimmiten vainaja tuodaan kirkkoon edellisiltana ja hänen avonaisen arkkunsa äärellä luetaan koko yön Psalttaria (tai Evankeliumia, jos kyseessä on pappi). Psalttarin lukeminen vainajan luona on todella hieno kokemus, hänelle matkaevästä!


  • Palvelen joka viikonloppu Helsingin Eliaan kirkossa. Kyseessä on hautausmaan kirkko, jonka keskellä on usein arkku odottamassa liturgian jälkeen alkavaa hautauspalvelusta. Liturgian jälkeen arkun kansi siirretään sivuun (ellei erikseen ole pyydetty pitämään arkku suljettuna). Minun mielestäni avoin arkku on kaunis tapa. Jokainen hautajaisiin osallistuva voi jättää jäähyväiset vainajalle.

    Oman käsitykseni mukaan ortodoksinen hautaustoimitus on kaunis tapahtuma.

  • Sinä olet vain suvaitsematon toisia ja erilaisuutta kohtaan.Sinun kannattaisi keskustella suvaitsemattomuus ongelmastasi jonkun ammattiauttajan kanssa ja kenties jos olet valmis kuuntelemaan keskustella myös ortodoksisen papin kanssa mistä erilaisissa tilanteissa on ortodoksisessa hautajaislirturgiassa kysymys.

    Kukaan ei voi päätäsi kääntää jos olet ottanut periaatteen ettet jostain pidä,Tokihan se voi helpottaa jos käyt asiasta nälvimässä täällä ortodoksisella palstalla mutta mekään emme voi sinun tuntemuksiasi muuttaa.

    Mieti miä kenties saa sinut tuolle mielialalle.Kenties sukulainen josta et pitänyt tai joku joka halusi lähimmäisesi haudata ortodoksisesti vaiko kenties se että et itse tunnusta ortodoksisuutta.

    Ymmärräthän varmaan että hengelliset asiat ovat yksilöllisiä kuten kokemuksetkin.Ei ortodoksinen keskustelupalsta voi niitä muuttaa eikä muuta tapahtunutta tekemäättömäksikään.

    Ortodoksinen kirkko ei myöskään muuta toimintojaan vaikka joku ei heistä tai toiminnosta pitäisikään.

    Älä koe tätä loukkauksena mutta oikea paikka asiasi käsittelylle on ammattiauttaja joka käy kanssasi lävitse kokemuksesi ja kriisisi ja antaa siihen perspektiiviä todellisuuteen peilattuna.Kysymyksessä on kuitenkin kuolemakin joka on menetys ja osittain vaikuttaa mielentilaasi ja henkiseen tasapainoosi.eli monta osatekijää ja asiaa käsiteltävänä.Jos ihminen ei osaa käsitellä kuolemaa vaan se kompleksoituu hautajais menoihin nin hän salaa jotain itsessään joka olisi syytä käsitellä.

    Hautajaisethan ei normaali ihmiselle ole mikään ongelma yleisesti ellei vainajan omaisilla ole kiistaa hautaustavasta ja menoista.Luulenkin että tässä on kyse juuri siitä tai sitten tämä on vain mustamaalaus provo koko aloitus.

    Nyt sitten tiedät millaiset ovat ortodoksiset hautajaiset ja osaat vältellä niitä jos et kokenut oloasi mielekkääksi niissä.

  • Kuka pakotti?

    Eikö ole jokaisen valinta katsooko arkuss aolevaa ihmistä vaiko ei?

    Uloskin voi poistua tilaisuudesta tai kysyä etukäteen jos ortodoksiset hautajaiset eivät ole tiedossa.

  • Taisit saada trauman tuosta vainajan näkemisestä.Ei se kaikille sovi.
    Itse olin nähnyt monta hyvää kuolemaa työssä vanhusosastolla, samoin nähnyt molempien vanhempieni hiipuvan pois. Sitten eräs tuttuni pyysi minua mukaan,
    kun hän kävi sairaalan ruumishuoneella, kun hänen hukuttautumalla itsemurhan tehnyt läheisensä pestiin ja laitettiin arkkuun. En ilennyt keieltäytyä, mutta jälkeenpäin mietin, että parempi olisi ollut, että olisin kieltäytynyt. Tuo kuva
    hukkuneesta ihmisestä oli pitkään vahvana mielessäni, vainosi minua.
    Olisi varmaan pitänyt vain sisukkaasti pyytää esirukousta, muutaman rukouskerran jälkeen se kuva olisi haalistunut. Saman tein joskus jouduttuani itseäni järkyttävään tilaisuuteen. En ole itse ortodoksi, en luterilainen. Jumala elää ja on voimallinen auttamaan meitä, on meillä sitten erilaisia tapoja tai tuoksuja tai ei. Siunausta sinulle!

  • Ymmärrän. Otodoksit ovat jääneet ikäänkuin menneeseen keskiaikaan loitsuineen ja savuineen. Liturgia muistuttaa enemmänkin poppamiehen touhua.
    Lisänä sovinismi... ortodoksinaiset ovat omituinen pöhköjengi, kun sietävät moista meininkiä.
    Kaikenkaikkiaan kirkonmenot edessä heiluvan papin siunausliikkein ym. ovat kaikissa uskontokunnissa melko hilpeää katsottavaa jos ottaa kriittisen ulkopuolisen asenteen. Noitumista lähinnä.
    Rituaalit sinänsä toki palvelevat oivasti omaisten surunhallintaa. Ihmismieli tuntuu niistä hyötyvän. Hyvä niin. Kuka minkäkinlaiseen hurlumheihin on tottunut sitten.
    Kuolemankäsittelyyn ei oikein ole vielä vaihtoehtoja. Uskontokunnilla on kuolemankaavoihin monopoli. Sääli.

  • no voi voi. Olen käynyt tilaisuuksissansa, sekä oman kylän, Valamon, että Tallinnan. Myös katolisissa tilaisuuksissa ulkomailla. Mitä sitten? Se on kulttuuriin kuuluvaa erilaisuutta. Olimme koko suomi katolisia ennen Lutheria. Sinun pitäänyt rauhoittua. Joku on sinua peloitellut lapsna liikaa jos pelkäät suitsuketta ja liturgiaa jasiihen kuuluvaa laulua.

  • En ymmärrä suomalaista tapaa aina morkata ihmistä, joka avautuu jostain kokemuksesta. Ymmärrän hyvin aloittajan mielipiteen. Vainaja ei ehkä ole hänelle ollut niin läheinen, että hän olisi nähnyt tämän kuolevan tai kuolleena. Sitten yhtäkkiä hautajaisissa... Jos vainajalle on tehty ruumiianvaus, on voinut olla pitkäänkin kylmiössä.

    Muuten ortodoksiset hautajaiset ovat mielestäni kauniit, mutta muakin etoo tuo arkun auki pitäminen. Jos kuollut haudattaisiin heti kuten esim. islamilaiset ja juutalaiset tekevät, asia olisi eri.

  • Kertoisin oman näkemykseni luterilais ja Ortodoksi hautajaisten erosta verrattuna omaan mieleeni. Ortodoksi kirkko ja papin asu on koristeellisempaa katsottavaa, myös suitsukkeitten helinä. Mutta monet haluavat pitää mielessään vainajasta kuvan, ei suinkaan arkussa makaavana sairauden runtelemana. Siksikin koin, että katsokoot he jotka haluavat, ja he jotka ei. Tykkään kun luterilaispappi puhuu siunaustilaisuudessa vainajasta, joko tuntien tai omaisten kanssa keskustellen vainajasta ennen hautajaisia. Ortodoksiseremoniassa ei puhuttu mitään henkilökohtaista vainajasta ja nimikin sanottiin väärin. Siinämielessä luterilaiskirkon papin puhe on yksilöllisempää vainajaa ja omaisia ajattelevaa. Olen nyt molemmat hautajaiset kokenut lyhyellä aikaa. Itse jos saisin valita niin minut siunattaisiin ortodoksikirkossa luterilaispapin puhein ja suljetussa arkussa ja mullaksi muuttuisin ilman polttohautausta. Ja haluiaisin kuulla perinteisiä vanhoja virsiä, joku hengellinenkin kappale kävisi.

  • Missähän olivat ajatuksesi, kun koulussa näitä kahta valtion uskontoa opetettiin? Kunnioitusta ellei ymmärrystä ole. Lienet aikuinen. Ajattelen, että arkun auki ollessa siunataan todella näkyvästi oleva, eikä arkun kansi! Ovathan kaikki muistot elämästä olemassa henkilöstä.
    Sivistystä tarvitaan runsaasti yhä tässäkin asiassa näiden perusasioiden kanssa.

  • Arkku auki mutta kasvoliina voi käyttää. Hautajaisten luonne on se että vainajalle jätetään viimeiset jäähyväiset ja sen tähden hänen pitää olla läsnä eikä suljettuna
    pois. Jos kuuntelette tai luette ortodoksisen kirkon hautaustoimituksen niin se on rukousta että Jumala antaisi vainajalle hänen syntinsä anteeksi ja ottaisi hänet tykönsä Abrahmin helmaan siihen valoisaan ja vihreään paikkaan jossa ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia vaan on loppumaton elämä. Koko hautauspalveluksen luonne on valoisa ja toivoa herättävä, mm. papisto on valkoisissa puvuissa ei mustissa.
    Synkkyys pitäisi olla ortodoksi hautajaisista kaukana koskapa kuollut on päässyt
    tämän elämän murheista ja siirtynyt riemuitsevaan seurakuntaan, tuonilmaisiin
    kuten karjalaiset asian ilmaisevat. Sielun on iänkaikkeudessa ja lähellä rakastavaa ja
    anteeksiantavaa Jumalaa, Kristuksen valkeuden loisteessa.
    Tietenkin on ikävää jos hautajaisista jää synkkä ja surullinen kuva kun palveluksen tarkoitus ja ilmeen pitäisi olla toinen, enempi riemullisempi kuin synkkä.

  • Itse olen luterilainen ja joitain vuosia sitten kuoli isäni äidin isä eli isopappani joka oli karjalan evakko ja ordotoksi. En kuitenkaan kokenut ortodoksi hautajaisia mitenkään kauheina vaan jännittävinä ja erillaisina, siis niissä oli oma eksotiikkansa. Myöskään vainajan näkeminen arkussa ei ollut mielestäni mitenkään kamalaa vaan tiesin hyvin että isopappani se siinä on arkussa pukupäällä, ja oli ollut kuulemma kuolessaan onnellinen. Tietty kokemuksiini vaikuttaa se että pystyn suhtautumaan asioihin viileästi kuten ymmärrän että kuolema on luonollinen osa ihmisen elämää.

  • Yleensä huonot kokemukset perustuvat vain siihen että ihminen ei ole miettinyt henkisiä asioita ja on vieraantunut kuolemasta. Olen havainnut samaa luterilaisissa sukulaisissani. Ortodoksisella puolella kuolema on luonnollisempi asia. Molemmissa on puolensa riippuen siitä mikä on oma henkinen tila ja suhde vainajaan.

  • Mielestäni aloittajan kokemus kertoo siitä kuinka todellinen kuolema ( ei siis TV:n viihteellinen kuolema) on onnistuttu etäännyttämään todellisesta elämästä. Vielä ainakin 1940-luvulla oli varsin tavallista, että hautajaisväki valokuvattiinkin yhdessä arkussa makaavan vainajan kanssa aivan luterilaisissa hautajaisissa. - Tästä on itselläni todisteena seinällä oleva valokuva: äitini arkussa ja itse muun saattojoukon mukana isääni kädestä kiinni pitäen.

    Nykyisin monet eivät halua nähdä vainajaa, juuri sanoen, kuten aloittajakin, että he haluavat säilyttää mielessään kuvan elävästä ihmisestä. Saattaa ollakin noin vaikka itse arvelen tässä olevan myös mukana omaa torjuttua kuoleman pelkoa: kalmo avoimessa arkussa tuo ehkä liian lähelle oman ajallisuuden.

    En ole itse koskaan ollut ortodoksisissa hautajaisissa, joten en tiedä kuinka "karmea" tilaisuus sellainen on mutta muistelen - ehkä vähän nolon huvittuneena - kuinka itse vuosikymmeniä sitten suhtauduin ortodoksisuuteen suuresti epäillen ja jopa peläten ettei se vain olisi itse vanhan "vihtahousun" uskontoa. Jos ja mikäli tällaista ennakkoasennetta vieraita menoja vastaan on jo olemassa ei ole ihme jos oudot menot saattavat vierailta vaikuttaa.

    Edellä sanotuilla en suinkaan halua loukata tai väheksyä aloittajaa. Mainitsin vain joitakin mieleeni nousseita ajatuksia.

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.