Ja porukka valittamassa, että

Potter viides elokuva

4

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • animagus

      Elokuvien ikäraja on matala verrattuna siihen miten pelottavia minä toivon leffoista tulevan, mutta pitäisikö sitä sitten kesken kaiken nostaa, se on jo toinen kysymys! Minusta Suomesta puuttuu keskeinen ikäraja ja se voisi olla K-13. 11:n ja 15:n välillä on kuitenkin sen verran iso ero, että monessa asiassa tuo 13 voisi olla parempi.

      Itse en pidä leffoja pelottavina enkä ajatellut niin myöskään uudesta trailerista, mutta onhan se totta, että kyllä 9-vuotias (vaikka olisikin aikuisen seurassa) on oikeastaan liian nuori katsomaan niitä. Toisaalta tämä riippuu suuresti henkilöstä sillä toiset eivät uskalla katsoa tämänkaltaisia leffoja vanhanakaan ja toisille minkäänlainen kauhukohtaus ei ole liikaa ilmeisesti missään ikävaiheessa.

      Kirjat synkkenevät loppua kohti, joten toivottavasti leffojen käy samoin. En halua, että leffoista tehtäisiin nössöjä siksi, että lapset pääsisivät niitä katsomaan, joten korottaisin pikemminkin ikärajaa, jos pitäisin sitä tarpeellisena. En tosin tiedä pidänkö. Toisaalta useimmat lapset tietävät mistä on kysymys ja osaavat erottaa mielikuvitusmaailman todellisuudesta. Mutta toisaalta on myös niin, että kirjat eivät voi koskaan olla niin pelottavia kuin elokuvat koska kukaan ei pysty kuvittelemaan mielessään pahempaa kuin pystyy. Elokuvissa pelottavat kohtaukset tulevat silmien eteen pelottavina koska ne eivät ole riippuvaisia katsojan mielikuvituksesta. Sen vuoksi olemme joutuneet siihen hassulta tuntuvaan tilanteeseen, että pitäisikö "lastenkirjoihin" perustuvilla leffoilla olla korkeampi, esim. 15 vuoden ikäraja.

      • hikk

        Suomessa on kyllä nykyään K-13-ikäraja.


      • totta. Itse uskon, että Feeniksin kilta saa vähintään K13 leiman, koska jo liekehtivässä pikarissa meinasivat lätkäistä ikärajaksi K15, mutta päätyvivät lopulta kuitenkin K11. Sitten ihmiset valittivat että ikäraja on liian alahainen, mutta jos ikärajaksi olisi laitettu K15, niin silloin olisi valitettu ikärajan olevan liian korkea. Sama ongelma on ollut muidenkin elokuvien kohdalla. Esim. uusin King Kong-elokuva olisi ollut minusta selvä K15 -elokuva, mutta siihen laitettiinkin ikärajaksi K11.

        Nyt uusin Spider-Man elokuva sai K13 merkinnän. Trailerit olivat K11, kuten myös Feeniksin killan trailerit.


      • Veteranfan
        tanzu84 kirjoitti:

        totta. Itse uskon, että Feeniksin kilta saa vähintään K13 leiman, koska jo liekehtivässä pikarissa meinasivat lätkäistä ikärajaksi K15, mutta päätyvivät lopulta kuitenkin K11. Sitten ihmiset valittivat että ikäraja on liian alahainen, mutta jos ikärajaksi olisi laitettu K15, niin silloin olisi valitettu ikärajan olevan liian korkea. Sama ongelma on ollut muidenkin elokuvien kohdalla. Esim. uusin King Kong-elokuva olisi ollut minusta selvä K15 -elokuva, mutta siihen laitettiinkin ikärajaksi K11.

        Nyt uusin Spider-Man elokuva sai K13 merkinnän. Trailerit olivat K11, kuten myös Feeniksin killan trailerit.

        Valitettavasti näyttää siltä että Harry Potter elokuvat "laimenevat" synkkyydessään mitä pitemmälle sarja etenee,taasen kirjojen tarinat menevät koko ajan toiseen suuntaan dramaattisemmaksi.Elokuva tuottajilla on ollut selkeä tavoite pitää ikäraja K-11,muuten yleisö kato on suuri riski jos nostetaan ikärajaa ylemmäksi,kyseessä on alusta asti ollut perheleffa joka tuo paljon lippu-tuloja kassaan.

        Feeniksin Kilta elokuvaa lyhennetään juuri tämän takia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      175
      1471
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1049
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      643
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      642
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      587
    Aihe