Mikähän on elämän tärkein asia..ja miks

Niin, mutta monet nuoret eivät osaa olla teeskentelemättä. Eivät he vielä oikein itsekään tiedä, mitä arvostavat, eivätkä sitä, miten he olisivat aitoja. Minäkin mietin pari vuotta sitten, että haluasin olla niin "itseni", mutta miten se käytännössä pystyi onnistua. Yritin miettiä, olenko haaveilija tyyppi tai minkälainen... siis en osannut olla esittämättä.

Yritin keksiä, milloin olen itseni ja aito. Jos olisin samanlainen kuin kotona, niin seuraani ei kestäisi kukaan ja moni loukkaantuisi. Meillä kun kotona se huumori on sitä perheen jäsenten huonoille puolille naumramista ja samalla omilla huonoille puolille nauramista. Tavallaan se on hyvä ja tuntuu ihan hyväksyttävältä, että on huonoja piirteitä. Ja aina kun toinen mokaa jotain, niin voi siitä vääntä pikku vitsin ja naureskella yhdessä. Mutta mitäpä, jos vaikka koulukavereiden kanssa tuollaista huumoria harrastaisin? Siitä tulisi yksipuolista minun muille nauramista. Tietenkin he voisivat ottaa sen pilkkana. Eli kuinka sitten olla aidosti huumorintajuinen?

Tai se, kun kotona olen aito ja möläytän kaikki asiat päin naamaa. Se kun ei vain ole suotavaa vieraitten ihmisten kanssa. Enhän voi vain toimia niin. Ja paljon muutakin. Halusin olla aito, mutten tiennyt miten...

Ja lisäksi olin ujo. Jännitin sen verran ihmisten kanssa, että minun oli mahdoton olla aito. Yksinkertaisesti oli helpompaa olla muiden kanssa enemmän samanlainen. Tiesin, että sillä tavalla minulle oli kuitenkin kavereita. En todellakaan uskaltanut ottaa sitä riskiä, että kaverit olisivat häipyneet. Toimin niin kuin parhaaksi näin, eikös niin ole hyvä? Kun ikää tuli lisää, opin olemaan enemmän itseni ja tuntemaan itseni paremmin. Niin varmaan melkein kaikille käy. Varmaan jokainen haluaa olla myöhemmin se aito itsensä.

Miksipä ne tusina teinit olisivat niin itseään täynnä? Se kaikki voi olla peittämässä epävarmuutta, tosin ei kaikilla. Ja eikö ole toisaalta hyvä, kun on helppo pukeutua samalla tavalla ja se on nuorten keskuudessa ihan suotavaakin. Myöhemmin kyllä alkaa itsestä tuntua, että haluankin näyttää muulta, niin ok.

On turvallista tuntea olevansa samanlainen, samannäköinen ja tietäen, että ainakin tämä käyttäytymistapa on yleisesti hyväksytty. Se helpottaa kaiken epävarmuuden keskellä. Kaikki jotka haluavat elää ulkoisesti noin, niin minun mielestäni ok:) Sisäisesti jokainen varmaan käy läpi omia myrskyjään, vaikka ehkei sitä päällepäin niin näy.

Kun ikää tulee lisää, niin luultavasti se aitouskin pääsee sieltä pilkistämään. Ja uskaltaa olla paremmin itsensä.

T: Ihan tavallisen massateinin näköinen tyttö.