murrosikäisen kanssa

Enpä yhtään ihmettele, että murkkusi huutaa ja on hankala, sellainenhan olet itse.

äiti myös kirjoitti:

Enpä yhtään ihmettele, että murkkusi huutaa ja on hankala, sellainenhan olet itse.

Niin olen hankala, en ole koskaan tiennyt miten sen lapsen kanssa toimitaan että toimisin oikein. Neuvoja olen saanut myös lastenneuvolasta, siloin aikoinaan kun murkkuikä alkoi olla päällä..
esim. neuvo: Jos alkaa kiukuttelun ja valittaminen, poistu tilanteesta. Mene ulos, menen vaikka saunaan/kylppäriin kunnes tilanne laukeaa. Älä mene mukaan jne.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että tule töistä kotiin ja palaan ulos samantien, tulen sisälle sitten kun koko muu porukka on nukkumassa. Tai lukkiudun saunan lauteille korvatulpat korvissani.
Ei näin voi olla.
Kun menin ulos, pihalle, riitelevä nuori tuli perässä. Sanoin: älä tule tänne enää riitelemään, asia on jo selvä. Mutta tyttö halusi vielä kertoa ja selvittää - käytännössä hän jauhoi samaa asiaa ja se ei edennyt (en muista enää mistä oli kyse) minnekään, hän siis käytännössä haastoi riidan ja minun suuttumaan uudelleen samasta asiasta. Hän ei myöskään antanut minun olla rauhassa, vaikka hain tilan ja pyysin sitä.

esim. kaksi: lapsi haluaa muodinmukaiset housut. Kaikilla on sellaiset. Lupaan ne, ostan kevääksi (on talvi) koska ne ovat kevät- ja kesähousut. Ostan ne heti kun niitä tulee kauppaan, nyt niitä ei ole, on vain toppavaatteita, olen katsonut ja kierrellyt. Asa selvä, niinkö? EI, EI SUINKAAN! JOKA PÄIVÄ lapsi huusi, karjui, kiukutteli: sä lupasit ostaa ne housut etkä ole vieläkään ostanut. JOKA PÄIVÄ, aamulla kun hän heräsi, illalla koulun jälkeen. JOKA PÄIVÄ sama asia uudeleen ja uudeleen. Ehkä sinun hermosi kestää olla kärsivällinen, ei minun, ei miehenikään. Kuukausitolkulla, viikko ja päivä toisensa jälkeen tämä sama huutaminen. Minä en ymmärtänyt, en ymmärrä vieläkään näin vuosen jälkeen, patisi ehkä..

Siis hän ei huomattanut, kysynyt, hän valitti, huusi vaati, mikään järkipuhe ei tehonnut tämän asian suhteen.
Kun sitten housut tulivat ensmmäisenä siihen kaikkein kalleimpaan liikkeeseen, ostin ne, vein kotiin. Minusta tyttö oli pieni ja hoikka ja housujen kokomerkintä oli omituinen ja outo, ostin numeroa liian pienet. HUUTO: "miten pienenä sä mua oikeen pidät!" Tiedän, että jos olisin tuonut liian isot, olisi huuto: Miten läskinä sä mua pidät.
olen tuon lapsen äiti, mutta en ole ainoa, joka on hänen takiaan ihmetellyt ja kummastellut - ei minun käytöstä kun hermot menee, vaan tytön käytöstä. Mistä se johtuu - on heppo syyllistää äitiä. En tuolloin (housuepisodi) tiennyt, että biol. isän luona lupaukset eivät pitäneet (olimme eronneet, tapasivat sopimukswen mukaisesti). Sain tietää sen vasta vuosia vuosia myöhemmin. En tajunnut, että vaikka minä olin aina pitänyt lupakseni, hän ei luottanut siihen siksi, että biol. isän lupaukset olivat sanahelinää, ei lapsi koskaan sillä tavalla viitanut. Pahan olon, joka johtui isän luona tapahtuneista (jotka sain tietää vasta muutama vuosi sitten, joten en voinut puutua asiaan, josta en tiedä, kun kerrotaan vain miten kaikki on niin ihanaa), lapsi purk minuun. Hän ei moittinut etäisäänsä edes perheneuvolassa, joten emme voineet tietää taustoja, emme tukea, selittää tai puuttua asiaan millään tavalla.

Mutta on aina helpo syyttää äitiä.Mutta missä on isä? Muu suku? Entäs miksi toisen lapsen kanssa ei samanlaista ole koskaan ollut? Miksi hän tajuaa asiat tavallisesti selittämällä, puhumalla? Minulla on siihen vastaus: hänellä ei ole ylivilkkautta, keskittymiskyvyn puutetta, kuullun ja luetun ymmärtämisen vaikeutta näistä johtuen, hän osaa myös yhdistellä asioita: tehdä johtopäätöksiä kuullusta, kerrotusta, näkemästään, kuten ihmiset ja jopa nuoret yleensäkin.

Mutta on heppo nähdä herttainan,nätti nuori tyttö ja hulluna huutava ämmä,"ei mikään ihme, mene itseesi, oma syysi".

äiti myös kirjoitti:

Niin olen hankala, en ole koskaan tiennyt miten sen lapsen kanssa toimitaan että toimisin oikein. Neuvoja olen saanut myös lastenneuvolasta, siloin aikoinaan kun murkkuikä alkoi olla päällä..
esim. neuvo: Jos alkaa kiukuttelun ja valittaminen, poistu tilanteesta. Mene ulos, menen vaikka saunaan/kylppäriin kunnes tilanne laukeaa. Älä mene mukaan jne.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että tule töistä kotiin ja palaan ulos samantien, tulen sisälle sitten kun koko muu porukka on nukkumassa. Tai lukkiudun saunan lauteille korvatulpat korvissani.
Ei näin voi olla.
Kun menin ulos, pihalle, riitelevä nuori tuli perässä. Sanoin: älä tule tänne enää riitelemään, asia on jo selvä. Mutta tyttö halusi vielä kertoa ja selvittää - käytännössä hän jauhoi samaa asiaa ja se ei edennyt (en muista enää mistä oli kyse) minnekään, hän siis käytännössä haastoi riidan ja minun suuttumaan uudelleen samasta asiasta. Hän ei myöskään antanut minun olla rauhassa, vaikka hain tilan ja pyysin sitä.

esim. kaksi: lapsi haluaa muodinmukaiset housut. Kaikilla on sellaiset. Lupaan ne, ostan kevääksi (on talvi) koska ne ovat kevät- ja kesähousut. Ostan ne heti kun niitä tulee kauppaan, nyt niitä ei ole, on vain toppavaatteita, olen katsonut ja kierrellyt. Asa selvä, niinkö? EI, EI SUINKAAN! JOKA PÄIVÄ lapsi huusi, karjui, kiukutteli: sä lupasit ostaa ne housut etkä ole vieläkään ostanut. JOKA PÄIVÄ, aamulla kun hän heräsi, illalla koulun jälkeen. JOKA PÄIVÄ sama asia uudeleen ja uudeleen. Ehkä sinun hermosi kestää olla kärsivällinen, ei minun, ei miehenikään. Kuukausitolkulla, viikko ja päivä toisensa jälkeen tämä sama huutaminen. Minä en ymmärtänyt, en ymmärrä vieläkään näin vuosen jälkeen, patisi ehkä..

Siis hän ei huomattanut, kysynyt, hän valitti, huusi vaati, mikään järkipuhe ei tehonnut tämän asian suhteen.
Kun sitten housut tulivat ensmmäisenä siihen kaikkein kalleimpaan liikkeeseen, ostin ne, vein kotiin. Minusta tyttö oli pieni ja hoikka ja housujen kokomerkintä oli omituinen ja outo, ostin numeroa liian pienet. HUUTO: "miten pienenä sä mua oikeen pidät!" Tiedän, että jos olisin tuonut liian isot, olisi huuto: Miten läskinä sä mua pidät.
olen tuon lapsen äiti, mutta en ole ainoa, joka on hänen takiaan ihmetellyt ja kummastellut - ei minun käytöstä kun hermot menee, vaan tytön käytöstä. Mistä se johtuu - on heppo syyllistää äitiä. En tuolloin (housuepisodi) tiennyt, että biol. isän luona lupaukset eivät pitäneet (olimme eronneet, tapasivat sopimukswen mukaisesti). Sain tietää sen vasta vuosia vuosia myöhemmin. En tajunnut, että vaikka minä olin aina pitänyt lupakseni, hän ei luottanut siihen siksi, että biol. isän lupaukset olivat sanahelinää, ei lapsi koskaan sillä tavalla viitanut. Pahan olon, joka johtui isän luona tapahtuneista (jotka sain tietää vasta muutama vuosi sitten, joten en voinut puutua asiaan, josta en tiedä, kun kerrotaan vain miten kaikki on niin ihanaa), lapsi purk minuun. Hän ei moittinut etäisäänsä edes perheneuvolassa, joten emme voineet tietää taustoja, emme tukea, selittää tai puuttua asiaan millään tavalla.

Mutta on aina helpo syyttää äitiä.Mutta missä on isä? Muu suku? Entäs miksi toisen lapsen kanssa ei samanlaista ole koskaan ollut? Miksi hän tajuaa asiat tavallisesti selittämällä, puhumalla? Minulla on siihen vastaus: hänellä ei ole ylivilkkautta, keskittymiskyvyn puutetta, kuullun ja luetun ymmärtämisen vaikeutta näistä johtuen, hän osaa myös yhdistellä asioita: tehdä johtopäätöksiä kuullusta, kerrotusta, näkemästään, kuten ihmiset ja jopa nuoret yleensäkin.

Mutta on heppo nähdä herttainan,nätti nuori tyttö ja hulluna huutava ämmä,"ei mikään ihme, mene itseesi, oma syysi".

Lue lisää

Tuntuu olevan hyvin yleistä, että kun nuorella on ongelmia, vanhemmat mielellään leimaavat hänet ylivilkkaaksi tai muuten vain itse syypääksi kaikkeen. Jos me äidit ja isät suostuisimme näkemään myös oman osuutemme ongelmissa, pystyisimme ehkä osaltamme tilannetta muuttamaan?

kolmas äiti kirjoitti:

Tuntuu olevan hyvin yleistä, että kun nuorella on ongelmia, vanhemmat mielellään leimaavat hänet ylivilkkaaksi tai muuten vain itse syypääksi kaikkeen. Jos me äidit ja isät suostuisimme näkemään myös oman osuutemme ongelmissa, pystyisimme ehkä osaltamme tilannetta muuttamaan?

Lue lisää

Näin voidaan kommentoida, kun ei jakseta ajatella mitä luetaan, no,en muista miten tarkkaan kommentoin tuossa edell. viestissä taustoja.

Mutta ainakin meidän kohdalla ja tämän lapsen kohdalla on kyse lievästä ylivilkkaudesta ja keskittymiskyvyttömyydestä. Samaa vikaa oli hänen isässään ja isänsä äidissä.

Ongelmia oli päivähoidossa, päiväkodissa, koulussa. Hänen kanssaan ei jaksaneet edes alan ammattilaiset. enkä liioittele yhtään.

1.-2. luokan hän opetteli istumaan paikoillaan ja olemaan hiljaa ja häiritsi muuta opetusta (oppi kyllä lukemaan kirjoittamaan nopeasti, matikka tuottaa edelleen vaikeuksia...).
Jos hänellä olisi ollut toisenlainen ope, hän olisi siirtynyt erityisluokalle, mutta tämä ope näki vilkkaan lapsen, joka oppimiskyvyssä tai -halussa ei ole vikaa... hän antoi mm. lapsen seurata opetusta pulpetin alta (oli hiljaa ja kumitti pulpetin alustaa puhtaaksi, kertoi että on sen itse sotkenut kun ei jaksa olla paikallaan tunnilla), ja kun hän teippasi itse suunsa kiinni (mutta kommentoi huulten raosta teipin välistä) ope näki että kyseessä on yritys olla hiljaa ja keino sen varmistamiseksi, oma oivallus, 3.-4.luokan ope näki huomionhakuisen ja erikoisuutta tavoittelevan lapsen....
Läksyjen tekoon meni koko ilta, vielä klo 21 hän ähelsi kirjojen parissa. Ei siksi, etteikö olisi osannut tai saanut apua, vaan siksi, ettei pysynyt paikallaan edes yhtä tehtävää alusta loppuun asti, sillä hänen piti seurata mitä muualla perheessä tapahtuu ja kommentoida alakerran keskusteluihin (yläkerrassa oma huone). Hänelle siis kaikki ärsykkeet olivat samanarvoisia, joihin pitää reagoida ja mennä mukaan, esim. auton ääni ulkona, aikuisten keskustelu alakerrassa... hänet piti kymmeniä kertoja palauttaa koulutyön ääreen. Perheneuvolan ohjeet eivät toimineet.
Tässä siis vain pari esimierkkiä.
Ja tällaista ei ole ollut kuopuksen kanssa, ei itselläni aikanaan, ei sukulaisten tai tuttavien lasten kohdalla.
Edelleen nuorella on kymmen rautaa tulessa, projekteja, jotka eivät kaikki pääty loppuun asti vaan jäävät puolivalmiiksi..

En siis ole syyttämässä lastani sellaiseksi, mitä hän ei ole, jotta omat kädet olisivat puhtaat. Kerron vain tosiasian, mutta onhan sitä vaikea ulkopuolisen hyväksyä.
Oman osuuteni näen tilanteissa ja tietyissä asioissa, mutta myös ulkopuoliset neuvojat voisivat nähdä että kaikki lapset eivät ole samanlaisia, joten samat neuvot eivät päde. En voi muuttaa esikoistani tämän em. asian osalta, vaikka haluaisinkin.

juu, en itsekään ymmärrä tätä,. että aikuisen pitäisi jaksaa ja ymmärtää ja pysyä tiukkana. Missä on nuoren oma vastuu omasta käytöksestä ja sen aiheuttamista seurauksista??!! jos on säännöt, ja niitä rikkoo, siitä seuraa rangaistus, jonkinlainen sanktio. niinhän on muussakin yhteiskunnassa,ei vain kotona. silloin on vastuu itsellä, että on rikkonut sääntöjä, lakeja, ja sitten kärsitään seuraukset.

täysijärkisen lapsen, teinin, varhaisteinin, pitää tajuta oma osuutensa ja vastuunsa. ei lapsella ole "oikeutta" ajaa vanhempiaan loppuun asti vain siksi, että "sä oot ÄITI!" omilleni vastasin, että olen myös ihminen, en jaksa enkä kestä kaikkea. Äitiys ei ole mikään velvoite eikä se tarkoita, että menettää ihmisarvonsa ja olla roskiksena ja huonommin kohsdeltavana kuin kynnysmatto.

etkö saa missään yhteydessä lasta tai edes terapeutteja tajuamaan, että jaksamisen raja täyttyy? Kuminauhakin katkeaa kun aikansa venyttää. Että myös lapsella on vastuuta asioissa.
Nuoret haluaa oikeuksia. mutta sillä lantilla on kääntöpuolensa: velvollisuus. EI voi saada oikeuksia jos ei kykene hoitamaan velvollisuuksiaan ja ottamaan vastuuta. on oikeus viikkorahaan, mutta sen saaminen edellyttää velvolisuuksista huolehtimiseen: kotityöt, koulutyöt, hyvä käytös. Niin on aikuisillakin..
miksi tätä ei taota nuoren päähän terpautieilla, koska ulkopuolisen sanomana se menisi paremmin perille. sen äärettömän ymmärtämisen sijaan vastuutettaisi nuori?????

murkun äiti kirjoitti:

juu, en itsekään ymmärrä tätä,. että aikuisen pitäisi jaksaa ja ymmärtää ja pysyä tiukkana. Missä on nuoren oma vastuu omasta käytöksestä ja sen aiheuttamista seurauksista??!! jos on säännöt, ja niitä rikkoo, siitä seuraa rangaistus, jonkinlainen sanktio. niinhän on muussakin yhteiskunnassa,ei vain kotona. silloin on vastuu itsellä, että on rikkonut sääntöjä, lakeja, ja sitten kärsitään seuraukset.

täysijärkisen lapsen, teinin, varhaisteinin, pitää tajuta oma osuutensa ja vastuunsa. ei lapsella ole "oikeutta" ajaa vanhempiaan loppuun asti vain siksi, että "sä oot ÄITI!" omilleni vastasin, että olen myös ihminen, en jaksa enkä kestä kaikkea. Äitiys ei ole mikään velvoite eikä se tarkoita, että menettää ihmisarvonsa ja olla roskiksena ja huonommin kohsdeltavana kuin kynnysmatto.

etkö saa missään yhteydessä lasta tai edes terapeutteja tajuamaan, että jaksamisen raja täyttyy? Kuminauhakin katkeaa kun aikansa venyttää. Että myös lapsella on vastuuta asioissa.
Nuoret haluaa oikeuksia. mutta sillä lantilla on kääntöpuolensa: velvollisuus. EI voi saada oikeuksia jos ei kykene hoitamaan velvollisuuksiaan ja ottamaan vastuuta. on oikeus viikkorahaan, mutta sen saaminen edellyttää velvolisuuksista huolehtimiseen: kotityöt, koulutyöt, hyvä käytös. Niin on aikuisillakin..
miksi tätä ei taota nuoren päähän terpautieilla, koska ulkopuolisen sanomana se menisi paremmin perille. sen äärettömän ymmärtämisen sijaan vastuutettaisi nuori?????

Lue lisää

Nykyisin nuorelle korostetaan liikaa heidän oikeuksiaan. Heille on syntynyt vääristynyt kuva siitä, että oikeudet säilyvät, vaikka aktiivisesti unohtaisi kaikki velvollisuudet. Maailmanmeno on muutenkin niin hektistä, että nuoren on välillä hyvä harjoitella tavallisia asioita esim. kotona asumista :).

Olen huomannut, että kaikenlainen uppiniskaisuus ja ryppyily lisääntyy sitämukaa mitä enemmän nuori viettää aikaa ystäviensä kanssa. Kaikki mitä yhtenäkin iltana puhuin (ja huusin) tyttäreni 12v, kanssa liittyivät hänen lempiaiheeseensa "mut ku kaikki muutkin saa sitä ja tätä".

Kesti kauan selittää, ettei sellaista ihmistä ole kuin "kaikki muut". Jokainen on persoona ja jokaisessa perheessä toimitaan samassa tilanteessa erilailla. Tytär ei voi toimia meidän perheessä niinkuin naapuriperheen tytär, koska hän on meidän lapsi eikä naapuriperheen vanhempien... Olin tänään aivan onnesta sekaisin, kun tämä 12v tyttäreni selitti samoja asioita nuoremmille sisarilleen!

Usein kaikenlainen temppuilu on vain rajojen hakemista ja se nopeasti loppuu siihen, että rangaistusuhkaukset laitetaan käytäntöön. Ei ole mitään mieltä sanoa, että jonkin säännön rikkomisesta seuraa rangaistus, ellei sitä koskaan toteuta, vaikka sääntöä rikotaankin.

Jos nuorella on vaikeuksia totella vanhempiaan, on se totisesti hänen ongelmansa eikä vanhempien. Vamhemmat tekevät itselleen sekä nuorelle karhunpalveluksen jos vain ymmärtävät nuorta loputtomasti.

murkun äiti kirjoitti:

juu, en itsekään ymmärrä tätä,. että aikuisen pitäisi jaksaa ja ymmärtää ja pysyä tiukkana. Missä on nuoren oma vastuu omasta käytöksestä ja sen aiheuttamista seurauksista??!! jos on säännöt, ja niitä rikkoo, siitä seuraa rangaistus, jonkinlainen sanktio. niinhän on muussakin yhteiskunnassa,ei vain kotona. silloin on vastuu itsellä, että on rikkonut sääntöjä, lakeja, ja sitten kärsitään seuraukset.

täysijärkisen lapsen, teinin, varhaisteinin, pitää tajuta oma osuutensa ja vastuunsa. ei lapsella ole "oikeutta" ajaa vanhempiaan loppuun asti vain siksi, että "sä oot ÄITI!" omilleni vastasin, että olen myös ihminen, en jaksa enkä kestä kaikkea. Äitiys ei ole mikään velvoite eikä se tarkoita, että menettää ihmisarvonsa ja olla roskiksena ja huonommin kohsdeltavana kuin kynnysmatto.

etkö saa missään yhteydessä lasta tai edes terapeutteja tajuamaan, että jaksamisen raja täyttyy? Kuminauhakin katkeaa kun aikansa venyttää. Että myös lapsella on vastuuta asioissa.
Nuoret haluaa oikeuksia. mutta sillä lantilla on kääntöpuolensa: velvollisuus. EI voi saada oikeuksia jos ei kykene hoitamaan velvollisuuksiaan ja ottamaan vastuuta. on oikeus viikkorahaan, mutta sen saaminen edellyttää velvolisuuksista huolehtimiseen: kotityöt, koulutyöt, hyvä käytös. Niin on aikuisillakin..
miksi tätä ei taota nuoren päähän terpautieilla, koska ulkopuolisen sanomana se menisi paremmin perille. sen äärettömän ymmärtämisen sijaan vastuutettaisi nuori?????

Lue lisää

Jos aikuiset rikkoo jotain "sääntöä" niin saako ne jonkun rangaistuksen? EI. Jos aikuinen ei jaksa viedä roskapussia, mitä hän tekee? KÄSKEE LAPSEN VIEDÄ. Jos lapsi ei jaksa viedä roskapussia, mitä siitä seuraa? HIRVEÄ HUUTO. Te sanotte että lapsille pitää antaa lisää vastuuta ja laatia lista kotitöistä, miksei sitten aikuisille. Minä ainakin imuroin puolet talosta, tyhjennän tiskikoneen, vien roskat, vedän lakanoita ja käyn kaupassa. Eikö aikuisilla pitäisi kuitenkin olla suurin vastuu?

Just me kirjoitti:

Jos aikuiset rikkoo jotain "sääntöä" niin saako ne jonkun rangaistuksen? EI. Jos aikuinen ei jaksa viedä roskapussia, mitä hän tekee? KÄSKEE LAPSEN VIEDÄ. Jos lapsi ei jaksa viedä roskapussia, mitä siitä seuraa? HIRVEÄ HUUTO. Te sanotte että lapsille pitää antaa lisää vastuuta ja laatia lista kotitöistä, miksei sitten aikuisille. Minä ainakin imuroin puolet talosta, tyhjennän tiskikoneen, vien roskat, vedän lakanoita ja käyn kaupassa. Eikö aikuisilla pitäisi kuitenkin olla suurin vastuu?

Lue lisää

Okei, voidaan ne kotihommat jakaa tasan kotonakin. Ihan kaikki, ihan tasan. Muksu siinä kuin vanhemmatkin käy kaupassa, huolehtii että kaapissa on aina ruokaa ja jokaiselle sitä lempparisapuskaakin vähän, laittaa ruuan, huolehtii tiski, pyykit, silittiämiset, korjaa vaatteet, vie suutarille, kunnostaa fillarit, huoltaa auton tai huolehtii sen huoltoon viennin, vie pikkuisen päivähoitoon ja hakee, istuu vanhempainilloissa, soittelee eri virastot ja isännöitsijät ja kesäleirit ja riparit jne perheen asioita, mitä nyt onkaan. Järkkää synttärit, joulut leipomisineen, koristeluineen. Huolehtii lääkäriajat ja käynnit ja lääkkeet niin itselle kuin muillekin. Sitä arkea, mitä äiti tekee eikä kukaan huomaa jos se sujuu.

Kaikessa on huomioitava tulot. Eli ensin maksetaan laskut ja sitten ostetaan ruoka ja sitten katotaan mitä jää, ja tili ei koskaan saa olla nollalla, siellä on aina oltava pelivaraa yllättävien tilanteiden varalle. Ja jokaiselle tasapuolisesti tarpeellista, ei vain sille, joka meteliä pitää eniten.

Ei ole iso vastuu, jos imuroi, käy kaupassa, auttaa äitiä pyykissä ja vie roskat. Se on vain jäävuoren huippua kaikesta siitä, mistä kotona äiti/vanhemmat vastaa.

Oma äitini kuoli kun olin vajaa 16-v. Olimme alkuun aivan lamaantuneita ja kun siitä toivuimme, aloimme ihmetellä mitä kaikkea nyt pitäisi tehdä. Se kaiken tekemisen määrä oli valtava. Meitä oli (täysin passattu) isä ja neljä nuorta aikuistuvaa, joista kolme tyttöä ja yhdessä ihmettelimme, miten äiti selvisi siitä kaikesta YKSIN, ja TYÖPÄIVÄN JÄLKEEN??!! Totesimme: olisi pitänyt auttaa äitiä enemmän ja eipä ihme että mutsi huusi aina niin helkutisti.

Kotityöt ja se, että asiat huushollissa rullaa, jäivät sitten minun vastuulleni ja eipä siinä juuri muuta ollut, ei ainakaan sellaista nuoren huoletonta elämää jota muilla oli ja on.
Ruuan laiton opettelin kantapään kautta. Pyykit. Miten ja mistä virastosta jokin asia hoidetaan että asia etenee jne. eihän enää voinut luottaa siihen itsestäänselvyyteen, että jokin kimurantti asia vaan on hoidettu tai että kaapissa on sapuskaa ja lisää kannetaan kun vaan sanoo.. se piti tehdä ja hoitaa itse.

Jos nuori tekee jotain kotihommaa, se on kovin vähän siihen kaikkee, mitä äiti tekee. Esim. muutossa nuori pakkaa omat roinansa laatikkoon. Aikuiset huoltehtii kaiken muun kodin roinan ja muuttokuljetuksen kantajineen jne.
et edes tiedä miten paljon ja mitä kaikkea se on. Aikusilla siis ON suurin vastuu ja siinä sinun kotitöiden määrä on pientä. Se on sinun vastuusi yhteisestä kakusta.

...nuoren on helpompi katkaista henkinen napanuora vanhempiinsa loukkaavilla sanoilla. Ja murrosikähän nimenomaan on irtautumista omista vanhemmista. Mun lapsilla murkkuikä on mennyt suht kivuttomasti ohi, mutta loukkaavilta sanoilta ei meilläkään ole vältytty. Ensimmäiset kerrat ne sanat sattuivat todella pahasti. Mutta kun tarkemmin asiaa ajattelin, tajusin meillä tytön kanssa olleen niin läheiset ja lämpimät välit, että ainoa tapa "katkaista" ne välit olivat nuo loukkaavat sanat. Kaikki on kuitenkin jälkeenpäin puhuttu selväksi, mutta oli helpottavaa tajuta, että niiden loukkaavien sanojen nyt vaan oli pakko tulla, jotta nuori saisi ilmaa siipiensä alle.

Joo, totta on, että on vaikea uskoa että se pikkuinen, joka on kiva söpö ja herttainen aikuisten edessä onkin sitten toisaalla oikea ilkimys. Ei se ole yksin vanhepien tai aikuisten vika, siihen lankaan menee kaikki muutkin.

Ja miksikö huudetaan? Miksi ihmeessä mikään ei mene perille kauniisti sanomalla?? Ikään kuin ei olisi kuultukaan, vasta sitten havahdutaan "ai se sano jotakin ja minulle siis" kun korottaa ääntään. Miksi nuori vedättää niin pitkälle, että pinna palaa ja hermo menee? Aina samoista asioista. Se raivostuttaa.
Sinusta en tiedä, tämä on kokemus omasta tyttärestäni.
Myös aikuisilla, äidillä, on oikeus murjottaa, suuttua, olla omissa oloissan ja rauhassa. Ainakaan omani ei tätä mitään minulle suonut ja siitä tuli riitaa. Emme myöskään tiedä ja osaa kaikkea. Vastaus pitäisi tulla kuin apteekin hyllyltä, heti ja oikein, virheettömästi. Se on liikaa.

En allekirjoita väittämää, että vanhempien tulisi olla lapsille kavereita, tasavarteisia siis. Se on yhden ajan kasvatusoppisuunnan ajatelma. Aikuisella on kuitenkin loppuviimeksi vastuu lapsestaan. Jos ollaan tasavertaisia, ollaanko yhdessä teinejä vai yhdessä nelikympiisiä??

juuri tuo pänni mua suunnattomasti murrosikäisenä;kun mutsi yritti leikkiä kaveria.
Pah

En ole koskaan huutanut lapsilleni. Ei ole ollut tarvis ja olen aina pyrkinyt olemaan itse esimerkkinä lapsilleni. Jos huutaisin, antaisin lapsillenikin oikeuden huutaa.

Mulla on sua vuotta nuorempi poika ja sua 4 vuotta vanhempi tytär. Olen pyrkinyt näille murkuilleni olemaan äiti, en kaveri. Tietyt pelisäännöt meillä on kotona ollut aina, mutta mitä vanhemmiksi lapseni ovat tulleet, sitä enemmän he ovat saaneet keskittyä työhönsä(=koulunkäynti) ja vapaa-aikaansa. Minä hoidan meillä kotityöt, mutta en ole marttyyriäiti. En tehnyt lapsia itselleni taloudenhoitajiksi. Lapseni eivät kuitenkaan ole uusavuttomia, sillä olen ottanut heidät pienestä pitäen mukaan kotitöihin silloin, kun he ovat itse sitä halunneet. Ja täytyy myöntää, että sydäntä lämmittää töistä palatessani, kun poika on imuroinut, pessyt kylpyhuoneet ja laittanut kahvin valmiiksi tai tehnyt ruuan. Ja ihan omasta halustaan.

Mun periaatteni näiden nuorteni kanssa on, että "kompastele elämäsi polulla, niin minäkin tein...jos et enää jaksa yksin, tässä on käsi, josta voit ottaa kiinni ja minä autan sinut taas seuraavan mäen yli"

Kiitos hyvistä ajatuksista, girl. Olen ihan samaa mieltä tuosta huutamisesta ja ihmetellyt vanhempia, jotka itse huutavat ja ovat kaikessa kiukkuisia, joustamattomia ja vaativia, ja sitten odottavat lapsiltaan kaunista käytöstä.

Minun ei ole tarvinnut huutaa lapsilleni koskaan, eikä myöskään kuulla heiltä loukkauksia. Eri mieltä ollaan tietysti monistakin asioista, mutta niinhän saakin olla. Rajoja ei ole tarvinnut nuorilleni laatia, mutta tietyt pelisäännöt syntyvät itsestään, kun on halua molemmin puolin kunnioittaa toinen toistaan. Minusta yhteispeli syntyy siitä, että välitetään ja huomioidaan, ei siitä että ollaan tiukkoja ja ankaria.

MITÄ IHMETTÄ VOIN TEHDÄ!!! mulla on 13 kohta 14 votias tyttö joka on niin murkku kuin voi olla! hän huutaa ja kiukuttelee ja kerran riitamme aikana naapurit kuulivat talostamme niin kovaa huutoa että soittivat poliisit. Näin on käynyt jo kolme kertaa, ja poliisit ovat jo miettineet että tyttäreni pitäisi viedä johonkin adobtioperheeseen! en ymmärrä enää mistään mitään! hän ei edes tee läksyjään ja koulusta on tullut jo kuusi kertaa kirje jossa kerrotaan että tytärtäni suositellaan käymään sosiaalitoimivirkailijan luona! hän on jäänyt myös nelosella luokalleen, ja pääsi sitten lopulta nipin napin viitoselle. sitten viitosella alkoi lintsaus-kausi, jolloin hän lintsasi joka kerta matikasta äikästä bilsasta, jne. kun keskustelin hänen kanssaan ja kysyin lintsauksen syytä, hän vastasi: "vittuuks mua mikää saatanan matikka kiinnostaa!?"
Kävin kerran hänen rehtorin puheilla, ja nyt keväällä hänet viedään jonnekkin erikois kouluun! miten voin estää sen? tyttäreni asuu 3 kk vaarinsa luona(joka on sokea ja hyvin vanha) eikä vaari voi tytöstäni huolehtia. kerran kun hän tuli sieltä, hän oli ihan kannissä ja nainut jonkun täkäläisen pojan kanssa!! SIIS TARVIN TODELLA APUA!!!